Kaikki vaikutti aluksi epätodennäköiseltä. Silta, johon uusi ystäväni osoitti, oli sateesta märkä ja liukas, ja virheellinen askel olisi voinut syöstä minut taaksepäin kohti virtaavaa ainetta, joka muistutti enemmän voimaa kuin vettä. Silti aavistin hänen olevan oikeassa – että paluu onnistuisi vain samaa reittiä – mutta tunne sisälläni kapinoi tätä vastaan. Sateen valuessa alas mutaista rinnettä pitkin näin, miten pisarat kimposivat oudosti takaisin juuri ennen kuin ne koskettivat salaperäistä virta-aineen pintaa, aivan kuten viskipisarat, joita isäni katseli lasinsa kyljessä iltaisin.

Nuorukainen tarttui vyöhöni varmistaakseen, etten liukuisi alas kanavaan. Hän laski kolmeen ja työnsi minut; samalla hetkellä hyppäsin eteenpäin. Tunsin sähköisen kentän kipinöinnin ympärilläni ja kuulin korvissa jylisevän pauhun, ennen kuin maailma musteni silmänräpäykseksi. Kun jalat osuivat ajansillan reunalle ja kaaduin eteenpäin, törmäsin kiillotettuihin kenkiin. Nostin katseeni ja näin isäni ylläni, silinterihattu varjona hänen kasvojensa yllä, katseessaan hämmästys ja ankara hallinta.

Isäni ei uskonut lyhyisiin rangaistuksiin. Pilvi, joka leijui ylläni viikkoja, oli hänen oikeudenmukaisuuttaan, yksipuolista ja armotonta. Olin ollut tulevaisuudessa vain tunnin, mutta kotona oli kulunut viisi tai kuusi tuntia; tämä viive oli hänen vihansa todellinen syy. Hän ei koskaan kysynyt selitystä, sillä hän halveksi puolusteluja. Kaksoset Salleen ja Therese olivat ainoat, jotka halusivat kuulla, mitä tapahtui. Kerroin heille suppean version ja jätin pois nuorukaisen suurieleiset puheet sekä tytön, joka istui penkillä.

Sisälläni seikkailu jäi kytemään. Olin rangaistuksena eristetty leikkihuoneesta ja pakotettu opiskelemaan enemmän, mutta käytin ajan miettimiseen: mitä se kaikki merkitsi, ja miksi se oli tuntunut sekä vieraalta että väistämättömältä. Tyttö, Estyll, ei ollut minulle merkityksellinen; näin hänet toisen, minua vanhemman nuorukaisen katseen kautta, ja siksi hän jäi toissijaiseksi. Sen sijaan ajattelin nuorukaista paljon – hänen yritystään ystävystyä, hänen tunkeilevuuttaan, hänen kömpelöä olemustaan. Hänen hento äänensä ja suurisuuntaiset lausumansa kaikuivat päässäni, ja pitkään mietin, kuka hän oli.

Kun seuraava kesä ja uusi retki Flux Channel -puistoon tuli, isäni muistutti meitä kaikesta pysymään yhdessä, antaen minulle terävän katseen sanojensa painoksi. Päivä kului lempeässä lämmössä, mutta minä en lakannut katsomasta ympärilleni: etsin nuorukaista ja hänen ihannoimaansa Estylliä. Heitä ei näkynyt.

Kun täytin yksitoista, minut lähetettiin kouluun. Koti, jossa varallisuus ja vaikutusvalta olivat olleet itsestäänselvyyksiä ja jossa kotiopettaja suhtautui opetukseen lempeästi, vaihtui äkillisesti poikien maailmaan, joka oli karkeampi ja monimuotoisempi. Vetäydyin ylimielisyyteen ja ylenkatseeseen, mutta jo ennen kuin nuo tavat murrettiin, olin kehittänyt syvän vastenmielisyyden koulunkäyntiä ja sen rutiineja kohtaan.

Aloin karttaa oppimista: teeskentelin sairauksia, pysyttelin kotona tai poljin pyörälläni maaseudulle viettämään päivän omissa mietteissäni. Näillä retkillä harjoitin omaehtoista sivistystäni: ahmin romaaneja ja runoutta, erityisesti seikkailukertomuksia ja romanttisia runoilijoita sekä myöhemmin kahden vuosisadan päässä halveksittuja desolationisteja. Näiden yhdistelmät – sankaruus ja täyttymätön rakkaus, moraalinen hyve ja kaiho – upposivat syvälle mieleeni ja terävöittivät entisestään inhoani koulun arkea kohtaan.

Tähän aikaan ajatukseni alkoivat kääntyä Estylliin. Lukemisen herättämät intohimot tarvitsivat kohteen, ja romanttisten runoilijoiden kaihoisat kokemukset saivat minut kateelliseksi: heillä oli ollut elämää, jolla täyttää kaipauksensa. Vaikka en ehkä osannut ajatella sitä näin selkeästi silloin, aina kun lukemani herätti minussa jotakin, Estyllin kuva palasi mieleeni. Muistin nuorukaisen sanat ja oman vilauksen tytöstä: näin hänet yksinäisenä, sydän särkyneenä hahmona, joka hukkaa elämäänsä toivottomuuteen.

Miten tunnistaa ja hyväksyä oman vapauden illuusio vakoilun ja valvonnan keskellä?

Parren oli kertonut, että Qataarin tiede oli kehittynyttä, ja jos se piti paikkaansa, he olisivat voineet oppia jäljittelemään scintilloja, joita oli levitetty heidän kotimaahansa runsaasti ja hallitsemattomasti. Ordier oli alkanut epäillä, että Qataarit eivät vain tarkkailleet Tumon ihmisiä, vaan myös häntä henkilökohtaisesti, sillä hän löysi jatkuvasti merkitsemättömiä scintilloja omasta talostaan. Vaikka hänen detektorinsa ei ollut täysin varma ja jokaisen scintillan löytäminen oli mahdotonta, tämä epävarmuus vain vahvisti hänen tunnettaan siitä, että hän oli tarkkailun kohteena.

Ajatukset pyörivät päässä: jos Qataarit tiesivät hänen vakoilevan heitä, niin heidän ritualinsa oli tarkoituksellisesti lavastettu juuri hänen katsottavakseen. Ordier oli aikaisemmin ajatellut sattumaa sitä, että rituaali aina alkoi vasta, kun hän meni soluun, että rituaali tapahtui hänen näkökentässään ja että tyttö kohtasi hänet silmästä silmään. Nyt hän tajusi, että tämä kaikki oli suunniteltua ja tarkoituksellista – Qataarit halusivat hänen seuraavan tapahtumia. Tämä oli ristiriidassa heidän maineensa kanssa, sillä he vihaavat tulla tarkkailuiksi ja salaisuuksien paljastamiseksi, mutta nyt se tuntui olevan juuri päinvastoin.

Neljän päivän ajan Ordier pysytteli erillään rituaalista, miettien tätä ristiriitaa ja sen seurauksia. Hän oli aiemmin kuvitellut, että tyttö oli viettelijä, jonka Qataarit olivat hänelle valmistaneet, mutta tämä oli ollut vain fantasioita. Nyt se oli tosiasia, joka pakotti hänet kohtaamaan valvonnan ja valinnan. Tyttö tiesi hänestä ja Qataarit olivat valinneet hänet – tämä hyväksyminen merkitsi hänen vangiksi joutumistaan, mutta samalla myös vapautumista. Hän ymmärsi, ettei hänen tarvitsisi enää piilotella tai kiirehtiä rituaalin perässä; rituaali odottaisi häntä, kun hän olisi paikalla. Hän ei enää olisi vangittuna, vaan valinnan vapauden haltijana.

Aamu koitti, ja Ordier tunsi selkeyttä ja uudenlaista rauhaa. Hän hyväksyi valinnan ja tiesi miksi: Qataarit olivat tunnistaneet hänet aiemmista tapaamisista pohjoisessa ja hänen työnsä vuoksi. Hän oli valittu scintilloihin liittyvän työnsä tähden, mutta valinta tarkoitti myös vastuuta ja vapautta. Hän saattoi jatkaa tarkkailua halutessaan, mutta nyt tietoisuus siitä, että hän oli tarkkailun kohde, ei enää ahdistanut häntä.

Ordier palasi arkeen, mutta ajatukset Qataareista eivät jättäneet häntä rauhaan. Hän mietti, olivatko he nyt valvonnan alaisena, levittäneetkö he edelleen scintilloja piilossa pihamaalla, pensaissa ja maassa. Hän teki lupauksen olla vakoilematta enää salaa, vaan seuraavansa heitä avoimesti ja ilman pelkoa. Hän aikoi muuttaa elämänsä uuteen suuntaan – vuokrata talonsa ja muuttaa kaupunkiin elämään yhdessä Jenessan kanssa.

Vapaus oli hänen mielessään samalla teko ja todellisuus. Se vapautti tarkoitukselliseksi toimimaan, vaikka se oli myös näytelmää. Kun Luovi Parren yllätti hänet, hänen ajatuksensa harhailivat yhä vapauden ja valvonnan rajalla.

Tärkeää on ymmärtää, että vapaus ei ole pelkkä olosuhde, vaan tietoisuus omasta asemasta ja valinnoista, jotka rajoittavat tai avaavat mahdollisuuksia. Valvonta ja tarkkailu voivat olla sekä kahle että avain, riippuen siitä, miten ihminen suhtautuu niihin. Valinta hyväksyä tai kieltäytyä, toimia tai olla toimimatta, luo illuusion vapaudesta, joka on yhtä aikaa pelottava ja vapauttava. Tätä ilmiötä ei voi ymmärtää pelkästään ulkopuolelta, vaan se vaatii syvää itsetutkiskelua ja kykyä käsitellä ristiriitaisia tunteita – pelkoa, toivoa, halua ja vastuuta. Elämän valinnat muodostuvat siitä, miten nämä tunteet ja tiedot hallitaan ja kuinka ne muuntuvat teoiksi, jotka määrittävät ihmisen paikan maailmassa, jonka valvonta ja vapaus kietoutuvat toisiinsa monimutkaisella tavalla.

Miksi aurinkoenergia on keskeistä veden suolanpoistossa ja fototermisissä materiaaleissa?
Miten maankuoren liikkeet muokkaavat maapalloa?
Kuinka lukea siemenpussin tietoja ja ymmärtää kasvien kestävyyttä
Miten pandemia paljastaa autoritarismin ja fasismia vastaan käydyn taistelun syvimmät juuret?
Miten verotuksen rooli ja taloudellinen suunnittelu vaikuttavat hallituksen tehokkuuteen ja julkisen sektorin toimintaan?