Sosiaalisten sääntöjen ja rakenteiden tutkiminen on ollut keskeinen osa antropologiaa, ja se on kehittynyt erityisesti suhteessa sukulaisuuteen, vitsailuun ja lahjanvaihtoon. Rakenne-funktionalismi, joka kehittyi osaksi antropologian pohjaa, tarkastelee yhteiskunnallisia sääntöjä tärkeinä yhteiskunnan ylläpitäjinä. Esimerkiksi brittiläinen antropologi Alfred Radcliffe-Brown (1935, 1940) määritteli sosiaaliset roolit osaksi suurempaa yhteiskunnallista rakennetta, korostaen, että tietyt sosiaaliset käyttäytymismallit ovat pysyviä ja niiden rakenteet voidaan ymmärtää. Puolalainen Bronislaw Malinowski (1984 [1922]) puolestaan tarkasteli Melanesian Kula-ringin kaltaisia rituaaleja, jotka ylläpitävät yhteiskunnallista elämää alueella. Tässä klassisessa antropologiassa sosiaaliset säännöt nähdään yhteiskunnan toiminnan tukirakenteina, ja niiden "toiminto" on yhteiskunnallisesti merkittävä.

Antropologit ovat myös tutkineet sääntöjen rikkomista ja sen vaikutuksia yhteiskunnassa. Esimerkiksi Frances Fox Piven ja Richard Cloward (2003 [1979]) osoittivat, kuinka sääntöjen rikkominen voi olla voimakas muutosprosessi, erityisesti, kun se on marginaalisessa asemassa olevien ryhmien toimesta. Kuitenkin on tärkeää huomata, että sääntöjen rikkominen voi olla myös haitallista, erityisesti silloin, kun vaikutusvaltaiset toimijat vääristävät yhteiskunnallisia sääntöjä omien etujensa edistämiseksi samalla, kun he väittävät toimivansa yhteiskunnallisen muutoksen puolesta. Tällaisia toimijoita on ollut myös Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump, joka väitti rikkovansa sääntöjä suuremman hyvän puolesta, vaikka hän itse ja hänen seuraajansa osallistuivat vakaviin rikoksiin, jotka vaaransivat sekä ulko- että sisäpoliittisia turvallisuusjärjestelmiä.

Sääntöjen rikkominen ei ole vain protesti olemassa olevia sääntöjä vastaan, vaan siinä on kyse jostain paljon syvemmästä. Tällaiset rikkojat uskovat, ettei sääntöjä pitäisi poistaa, vaan että ne eivät yksinkertaisesti koske heitä. He rikkovat sääntöjä itselleen ja liittolaisilleen erityisen etuoikeutetun aseman luomiseksi, jossa he asettavat itsensä sääntöjen yläpuolelle. Tällainen asenne heijastaa syvää oikeutuksen tunnetta, erityisesti valkoista (ja pääsääntöisesti miehistä) etuoikeutusta. Tämänkaltaista sääntöjen rikkomista voidaan kutsua valkoisen kauluksen rikollisuudeksi.

Valkoisen kauluksen rikollisuus jakaa monia organisatorisia piirteitä niiden ryhmien kanssa, joita antropologia on kuvannut jengeinä ja mafioina, mutta valkoisen kauluksen rikolliset uskovat usein, että heidän asemansa — olipa kyseessä varakkuus, valta tai pelkästään valkoisuus — vapauttaa heidät rikollisina pitämisestä. Erilaiset valkoisen kauluksen rikokset, kuten Bernie Madoffin kuuluisaksi tullut Ponzi-huijaus, ovat esimerkkejä siitä, kuinka rahallinen menetys ja maineen menetys voivat olla yhtä tuhoisia kuin väkivaltaiset rikokset. Vaikka valkoisen kauluksen rikollisuus harvoin ilmentyy fyysisinä väkivaltana, sen yhteiskunnallinen vahinko on silti syvällinen: taloudellinen menetys ja julkinen häpeä ovat sen todellisia seurauksia.

Valkoisen kauluksen rikollisuus voi liukastua myös väkivallan alueelle, ja pelon käyttö voi tulla osaksi sitä. Tämä pelko ei ole vain yksittäisten rikollisten, vaan myös poliittisten johtajien, kuten Trumpin, käyttämää välinettä. Trumpin seuraajat eivät pelkästään usko hänen ajamaansa politiikkaan, vaan heidän käytöksensä on syvällisesti sycophanttista eli imartelevaa ja nöyristyvää, koska he toivovat saavansa häneltä tukea ja etuja, kuten rahallista tukea vaalikampanjoihinsa. Samalla he pelkäävät, että Trump itse kostaa niille, jotka rikkovat hänen linjauksiaan.

Tässä yhteydessä voidaan tarkastella myös Judith Irvinen (1989) tutkimusta Wolof-kansan ylistyslaulajista, grioteista, jotka kiittävät ja ylistävät korkea-arvoisia henkilöitä ja näin varmistelevat omaa asemaansa saamalla rahallisia palkkioita ja suojelua. Trumpin seuraajat eivät ehkä saa rahallista hyötyä suoraan, mutta heidän sycophanttinen käytöksensä tuo pitkällä aikavälillä etuja, kuten suojaa julkiselta kritiikiltä tai mahdollisuuden viedä eteenpäin omia poliittisia tavoitteitaan.

Yksi keskeinen seikka on kuitenkin se, että valkoisen kauluksen rikollisuus ja siihen liittyvä sycophanttinen politiikka eivät ole vain ilmiöitä, jotka liittyvät Trumpiin ja hänen seuraajiinsa. Ne heijastavat laajempaa yhteiskunnallista rakennetta, jossa valta ja etuoikeus takaavat tietyt vapaudet sääntöjen rikkomiselle, ja pelon käyttö taas tuottaa näitä sääntöjä rikkovia toimijoita, jotka saavat aikaan vahinkoa koko yhteiskunnalle.

Mikä on karisma ja miten se muovaa poliittista ja taloudellista valtaa?

Karisma on ilmiö, joka on ollut keskeinen tekijä monilla alueilla, olipa kyseessä yksilön henkilökohtainen viehätys tai poliittinen ja taloudellinen valta. Tällaisen vaikutusvallan ytimessä on kyky manipuloida ihmisiä, herättää ihailua ja saada ihmiset uskomaan, että henkilö on poikkeuksellinen ja ansaitsee aseman tai valtaa. Karismaa ei voi selittää pelkästään ulkoisilla piirteillä, kuten ulkonäöllä tai tietynlaisten käytöstapojen noudattamisella, vaan se liittyy syvällisesti yksilön kykyyn hallita ja manipuloida ympäröivää todellisuutta omaan hyväkseen.

Jeffrey Epstein oli tunnettu tästä erityisestä lahjastaan. Vaikka hän vietti lähes kaksi vuosikymmentä vankilassa, hän ei kadottanut taikaansa. Hänen kykynsä hurmata ja hallita niitä, jotka tulivat hänen elämäänsä, oli ilmeinen ja hämmästyttävä. Epstein pystyi luomaan itselleen mystisen kuvan kansainvälisestä liikemiehestä, jonka palveluja oli saatavilla vain miljardööreille. Tämä kyky manipuloida ympäristöään ja vakuuttaa ihmiset hänen erinomaisuudestaan oli yksi tekijöistä, jotka mahdollistivat hänen jatkuvan vaikutusvaltansa ja liiketoimintaverkostonsa laajentamisen.

Vastaavasti myös Donald Trump on usein kuvattu henkilöksi, jolla on poikkeuksellinen karisma. Miten muuten voisi selittää sen, että vaikka monet, jotka olivat kärsineet Trump Universityn huijauksista, antoivat silti positiivisia arvioita oppilaitokselle? Tai miksi senaattori Ted Cruz tuki miestä, joka oli loukannut häntä henkilökohtaisesti, mukaan lukien hänen isänsä ja vaimonsa? Trumpin karisma ei ollut vain ulkoista valtaa, vaan hän käytti sitä muokatakseen todellisuutta ympärillään ja luodakseen itsestään myytin, joka vetosi miljoonien ihmisten tunteisiin ja fantasioihin.

Trumpin tapa myydä itsensä tavalliselle kansalle oli osa hänen valtavaa mediakampanjaansa. Hän esitteli itsensä menestyneenä liikemiehenä, ja hänen televisio-ohjelmansa The Apprentice toimi välineenä, joka laajensi hänen julkisuuskuvaansa. Hänen mahtavat pilvenpiirtäjänsä ja myöhemmin kultaisilla nahkavöillä varustettu Boeing 757 loivat mielikuvan henkilöstä, joka oli saavuttanut lähes ylivertaisen aseman. Trumpin brändi oli niin vahva, että vuonna 2016 hän ei joutunut vaikeuksiin saadessaan miljoonien äänestäjien tuen huolimatta monista taloudellisista epäonnistumisistaan ja vararikoistaan. Hän sai kansan uskomaan, että hän oli älykkäämpi, taitavampi ja pätevämpi kuin monet kokeneet poliitikot.

Karisman voima ei rajoitu vain poliittisiin toimiin, vaan myös taloudellisiin päätöksiin. Trumpin alulle panema verouudistus, joka laski verot suuryrityksille ja superrikaille, teki rikastuneista entistä rikkaampia samalla, kun köyhät ja keskiluokka menettivät mahdollisuuksiaan. Tästä huolimatta Trump ei menettänyt äänestäjien tukea. Hänen kannattajansa uskoivat, että hän oli ainoa, joka pystyi ratkaisemaan heidän ongelmansa, vaikka todelliset hyödyt jäivätkin pääasiassa hänelle itselleen.

Trumpin tapa käsitellä epäonnistumisia oli myös osa hänen karismaattista voimaansa. Hän ei koskaan kantanut vastuuta virheistään, vaan hänen kannattajansa olivat valmiita antamaan hänelle anteeksi kaikki rikkomukset. Tämä oli osa suurempaa narratiivia, jossa hän itse esitti itsensä voittamattomaksi ja oikeutetuksi valtaan, samoin kuin entinen nyrkkeilijä Mike Tyson oli omalla urallaan esittänyt itsensä epäsovinnaisena sankarina.

Tällainen karismaattinen valta on luonteeltaan vaarallista. Se voi manipuloida suuren määrän ihmisiä uskomaan, että heidän etunsa ja johtajan etu ovat erottamattomat, vaikka tosiasiassa vain johtaja itse saa osansa. Tämä korruptoi ei vain taloutta ja politiikkaa, vaan myös yhteiskunnan eettisiä periaatteita. Esimerkki Trumpista ja hänen tavastaan käyttää karismaansa osoittaa, kuinka tärkeää on tunnistaa, miten tällainen valta voi turmella yhteisön moraalin ja arvot.

Meidän on oltava valppaita, sillä karismaattisten johtajien vaikutus ei ole vain pintapuolisia temppuja. Se on syvällinen ilmiö, joka voi muuttaa kulttuurin ja politiikan dynamiikkaa perusteellisesti, vaikka sen seuraamukset voivat olla tuhoisia. Karismaa ei pitäisi koskaan aliarvioida, sillä sen avulla voidaan luoda myyttejä, jotka vääristävät todellisuutta ja saavat yksilöitä uskomaan sokeasti johonkin suurempaan ja parempaan, joka ei todellisuudessa ole muuta kuin itsepetos.

Miten salaliittoteoriat heijastavat korruptiota ja valtarakenteita?

1990-luvun sotilasvallan aikana Nigerian yhteiskunnassa lisääntynyt eriarvoisuus sai aikaan salaliittoteorioita, joissa väitettiin rikkauden taustalla olevan okkultistisia rituaalimurhia, kannibalismia ja muita salaisia käytäntöjä. Samankaltaisia salaliittoja syntyi myös silloin, kun Kiinasta tuodut halvat generaattorit alkoivat yleistyä sähkökatkoksista kärsivässä Nigeriassa 2000-luvun alussa. Monet väittivät, että niin sanotut "generaattorimafiot" – varakkaat liikemiehet yhteistyössä hallituksen virkamiesten kanssa – sabotoivat kansallista sähköverkkoa varmistaakseen voittonsa. Näin syntyi ajatus siitä, että valtiovallan edustajat tahallaan ylläpitävät konflikteja ja kaos-tiloja itselleen edulliseksi.

Nigerian kahdessa sisäisessä kapinassa – öljyntuottaja-alueen Niger Deltassa ja pohjoisen Boko Haramin kanssa – on usein esiintynyt samankaltaisia salaliittoteorioita. Tällöin väitetään, että hallituksen ja armeijan korkeat virkamiehet ylläpitävät väkivaltaa ja konflikteja, jotta he voivat rikastua ja vahvistaa omaa asemaansa. Tällaisilla teorioilla on suuri merkitys, sillä ne kertovat ihmisille korruption, epäoikeudenmukaisuuden ja eriarvoisuuden kärjistymisestä.

Monet vuosien varrella tekemistäni tutkimuksista ovat osoittaneet, että salaliittoteoriat eivät ole pelkästään symbolisia heijastuksia kansan poliittisista ja sosioekonomisista peloista, vaan ne voivat sisältää myös totuuden siemenet. Esimerkiksi Nigerian hallituksen polttoaineen tukijärjestelmän tarkastelu vuonna 2012 paljasti miljardien dollarien varastamista. Kuitenkin, vaikka salaliittoteoriat voivat olla täysin perättömiä, ne puhuttelevat ihmisiä juuri siksi, että ne tarjoavat selityksiä asioille, joita kansa ei täysin ymmärrä tai hallitse. Ne heijastavat niitä huolia, joita kansalaisilla on, mutta joihin ei ole tarjolla tyydyttäviä vastauksia valtavirtakeskusteluissa.

Tämä ilmiö on nähtävissä myös Yhdysvalloissa Donald Trumpin valtakauden aikana. Hänen jatkuvat hyökkäyksensä "valeuutisia" vastaan, hänen "syvän valtion" käsitteensä korostaminen ja hänen tukensa "syntymäpaikka"-teorioille, jotka kyseenalaistavat Barack Obaman ja Kamala Harrisin kansalaisuuden, ovat olleet keskeisiä elementtejä Trumpin nousussa ja suosiossa. Vaikka Trumpin kannattajien uskomukset ovat yhtä mielikuvituksellisia kuin monien Nigerian salaliittoteoriat, ne paljastavat tärkeitä "totuuksia". Salaliittoteoriat Yhdysvalloissa, kuten Nigeriassa, tarjoavat selityksiä asioille, joita kansa kokee mutta ei täysin ymmärrä.

Salaliittoteoriat eivät ainoastaan tarjoa selityksiä, vaan ne myös suojelevat vallitsevia valtarakenteita ja piilottavat niitä totuuksia, jotka voisivat horjuttaa vallitsevia etuja. Nigeriassa väitteet siitä, että varakkaat eliitit rikastuvat okkultistisilla rituaaleilla, heijastavat kansan moraalista tyytymättömyyttä näiden uusien, äkillisesti rikastuneiden henkilöiden elämään. Näiden tarinoiden avulla ihmiset voivat purkaa turhautumisensa, mutta samalla ne suojelevat eliittejä oikeudellisilta seurauksilta. Kun nämä tarinat keskittyvät yliluonnollisiin selityksiin, ne estävät yhteiskuntaa tarkastelemasta korruption ja rikollisuuden todellisia mekanismeja, jotka johtavat rikastumiseen.

Donald Trumpin ja hänen kannattajiensa suosimilla salaliittoteorioilla on samanlainen rooli Yhdysvalloissa. Nämä tarinat puhuvat kansan kokemuksista ja huolista, mutta samalla ne suojelevat niitä, jotka hyötyvät epäselvyyksistä. Esimerkiksi xenofobiset ja maahanmuuttajia syyttävät väitteet, jotka väittävät muiden rotujen ja kulttuurien edustajien olevan vastuussa taloudellisista ongelmista, tarjoavat Trumpin kannattajille keinon ymmärtää ja hallita heidän kokemaansa epävarmuutta.

Salaliittoteoriat Yhdysvalloissa eivät ole vain ilmiö, joka paljastaa kansan huolet, vaan ne myös peittävät toisia totuuksia. Näin tapahtuu erityisesti silloin, kun valtaapitävät, kuten Trump ja hänen tukijansa, ovat itse osallisina väärinkäytöksissä ja rikollisuudessa. Esimerkiksi Steve Bannonin väitetty petos rajamuurin rahoituksessa tai Trumpin taloudelliset hyödyt presidenttikaudellaan osoittavat, kuinka salaliittoteoriat voivat toimia suojakeinona todellisten valtarakenteiden ja korruption peittämiseksi.

Trumpin suosio, kuten myös Nigerian elittien ja kansan välinen jännite, liittyy suoraan paradokseihin, jotka liittyvät totuuden ja korruption suhteeseen. Trumpin kannattajat, kuten Nigerian kansa, kokevat, että korruptio on vallalla, vaikka kaikki tietävät, että näin on. Tämä välinpitämättömyys virallisia totuuksia kohtaan saa kannattajat arvostamaan Trumpin kykyä rikkoa perinteisiä totuuksia ja kieltäytyä perinteisestä poliittisesta keskustelusta. Tämä johtaa myös siihen, että he uskovat, että totuudella ei ole merkitystä, jos se ei johda vastuuseen ja muutokseen.

Yhteinen piirre Trumpin kannattajien ja Nigerian kansan välillä on se, että molemmat ryhmät kokevat oman aseman heikkenevän, vaikka he olivat aiemmin etuoikeutettuja. Salaliittoteorioiden houkutus ja muiden syyttämisen tarve liittyvät juuri tähän kokemukseen omasta asemasta ja kontrollin menettämisestä. Näin salaliittoteoriat voivat vahvistaa ryhmäsolidaarisuutta ja tarjota keinon hallita epävarmuutta, jota he kokevat yhteiskunnassa.

Mikä tekee funktiosta jatkuvan tietyssä pisteessä ja miksi se on tärkeää?
Miten tehokkaasti löytää yleisiä alikuvioita suurista verkoista?
Miten HCP-johtajat Luovat Jakautumista ja Hyödyntävät Tunteita: Esimerkkejä Historiasta