Buchananin ajatukset maahanmuutosta ja globalisaatiosta ovat ytimekkäitä varoituksia siitä, miten nykyiset suuntaukset saattavat rapauttaa kansallisten yhteisöjen identiteettiä ja yhtenäisyyttä. Hän huomauttaa, että republikaanipuolue ei ole ollut kykenevä luomaan kunnollista politiikkaa maahanmuuton suhteen, vaikka se saattaisi tarjota ainoan uskottavan vaihtoehdon väestön monimuotoistumisen torjumisessa. Buchananin mukaan globalisaatio ja massiivinen maahanmuutto muodostavat uhkan paitsi kansalliselle turvallisuudelle myös kansallisen kulttuurin säilymiselle. Hän pitää tätä ongelmaa yhä ajankohtaisempana ja huomauttaa, että republikaanit ovat jähmettyneet pelkoon, poliittiseen korrektiuteen ja vaalikampanjoiden opportunismiin, kun taas demokraatit ovat liittoutuneet vähemmistöäänestysten kanssa.

Tärkeää on se, että maahanmuutto on osittain hyödyllistä niille, jotka saavat siitä taloudellista hyötyä, mutta se luo myös suuria kustannuksia yhteiskunnalle. Buchananin mukaan yritysmaailma, joka vaatii jatkuvaa halvan työvoiman virtaa, saa politiikan näyttämään siltä, että se asettaa taloudelliset intressit kansallisen turvallisuuden ja yhteiskunnallisen koheesion edelle. Tätä "corporate America"-elittiä hän kritisoi ankarasti, sillä se ei ole vain taloudellisesti hyötynyt maahanmuutosta, vaan se on myös pyrkinyt siirtämään yhteiskunnan sosiaaliset kustannukset veronmaksajien kannettavaksi.

Tätä taustaa vasten Buchanan tuo esiin näkemyksensä, jonka mukaan kansakunnat eivät ole rakennettu pelkästään ajatuksista, perustuslaeista tai kansalaisoikeuksista, vaan ne muodostuvat etnisyyden, veren, maan ja perinteiden kautta. Tällöin maahanmuuttajilla, jotka eivät jaksa näitä perusperiaatteita eivätkä halua sopeutua lännen kulttuuriin, on mahdotonta tulla osaksi yhteiskuntaa. Tämä ajatus ei ole pelkästään teoriaa; se on pohdinta, joka on saanut vahvistusta nykymaailman hajoamisprosessista. Maailma muuttuu nopeasti ja tuo muutoksensa mukanaan suuria haasteita: vanhat yhtenäisyydet murtuvat, ja kansakunnat, jotka eivät kykene sopeutumaan etnisiin ja kulttuurisiin eroihin, joutuvat vaarantamaan oman olemassaolonsa.

Buchananin mukaan monikulttuurisuus ja kosmopoliittiset ideat ovat tuhoon tuomittuja. Hän korostaa, että kansakunnat eivät voi selviytyä vain abstrakteilla ajatuksilla kansalaisoikeuksista ja vapauden periaatteista. Ne vaativat kulttuurillista ja etnistä yhtenäisyyttä. Kansakunnan yhtenäisyyttä ei voi rakentaa pelkästään ideologian varaan, sillä se on hauras ja helposti hajoavaa. Kyse ei ole pelkästään taloudellisista ja poliittisista kysymyksistä; kysymys on siitä, miten perinteet, kieli, uskonto ja kansallinen kulttuuri voivat tukea yhteiskunnan eheyttä.

Tätä ajattelua vahvistaa ajatus, että suuri osa Yhdysvalloista on muuttunut alueeksi, jossa etninen ja kulttuurinen monimuotoisuus on niin suurta, että siitä on tullut vaarallinen itse kansalliselle identiteetille. Buchananin mukaan Aztlan-strategia, joka keskittyy erityisesti eteläisestä maahanmuutosta syntyvään alueelliseen vallankumoukseen, uhkaa koko valtion olemassaoloa. Maahanmuutto saattaa siis osaltaan luoda "sisäisen vihollisen", joka saattaa altistaa Yhdysvallat ja muut lännen maat vakaville haasteille. Taustalla on ajatus siitä, että maahanmuutto, erityisesti hallitsematon maahanmuutto, uhkaa viedä kulttuurisen ja poliittisen hallinnan kansallisvaltioista.

Buchananin varoitukset eivät ole ainoastaan poliittisia, vaan ne heijastavat syvempää huolta lännen kulttuurien hajoamisesta ja kansallisten identiteettien heikkenemisestä. Hänen näkemyksensä mukaan lännen kulttuurinen ja etninen yhtenäisyys on vaikeuksissa, ja tulevaisuudessa lännen suurten valtioiden, kuten Yhdysvaltojen ja Euroopan, sisäinen koheesio saattaa murentua. 2050-luvulla maailmassa voi olla tilanne, jossa Eurooppa on täynnä vieraskielisiä ja monikulttuurisia väestöryhmiä, jotka eivät enää tunnista itseään vanhasta eurooppalaisesta kulttuurista. Samoin Yhdysvallat tulee olemaan monikulttuurinen, monikielinen ja etnisesti hajautunut valtio, jonka yhtenäisyys on vähentynyt, ja joka muistuttaa enemmän romaanimaisia imperiumeja, joissa sisäiset jakolinjat ovat liian voimakkaita pitämään valtiota koossa.

Tämä on näkemys siitä, miten yhteiskuntien sisäinen jakautuminen, identiteettien hajoaminen ja kulttuuristen perinteiden hylkääminen voivat johtaa suureen kulttuuriin ja kansallisvaltioiden romahdukseen. Samalla se on muistutus siitä, kuinka tärkeää on kansallisen identiteetin ja yhteisön eheys säilyttää, vaikka maailmassa ei enää hallitse vanhat ajattelutavat ja rakenteet.

Miten Donald Trump muutti republikaanipuolueen rotupolitiikan?

Donald Trumpin presidenttiyden keskeisin ja pitkäkestoisin vaikutus Yhdysvaltojen poliittiseen maisemaan on ollut hänen kyvykkyytensä muokata republikaanipuoluetta eksplisiittisesti valkoisen identiteettipolitiikan suuntaan. Siinä missä puolue vielä vuonna 2012, Barack Obaman toisen voiton jälkeen, pohti vakavasti tarvetta laajentaa vetovoimaansa mustiin ja latinalaisamerikkalaisiin äänestäjiin, Trump hylkäsi tämän suunnan täysin. Hän näki, että valkoinen kauna, pelko ja epävarmuus olivat jo valmiiksi läsnä republikaanien äänestäjäkunnassa, ja teki niistä koko strategiansa ytimen.

Trumpin politiikan ytimessä oli nollasummainen maailmankuva: vähemmistöjen nousu merkitsi valkoisen väestön laskua. Hän ei pitänyt monimuotoisuutta rikkautena vaan uhkana. Tällä logiikalla ei ollut enää tarvetta puhua värittymättömyydestä tai kaikille avoimesta kansalaisuudesta – Trumpin viesti oli, että valkoiset amerikkalaiset tarvitsevat puolustajaa, ja hän on tuo puolustaja.

Tämä ideologinen käännös ei ollut sattumanvarainen tai seurausta yksittäisistä lipsahduksista. Hänen ulostulonsa Central Park Five -tapauksessa, birtherismi Obaman syntyperästä, yritys kieltää muslimien maahantulo, sekä kuuluisat “very fine people” -kommentit Charlottesvillen tapahtumien yhteydessä eivät olleet harkitsemattomia. Ne olivat tarkkaan laskelmoituja liikkeitä, jotka ilmensivät uutta poliittista suuntaa: valkoisen uhan ja viholliskuvien systemaattista mobilisointia.

Trumpin hallinnon aikana republikaanipuolue eteni pelkästä rotupolitiikan passiivisesta hyväksymisestä kohti aktiivista valkoisen identiteetin puolustamista. Kansalaisoikeuslakien toimeenpanoa heikennettiin, poliisiväkivaltaan suhtauduttiin sallivasti, vähemmistöjen äänestysoikeuksia rajoitettiin ja maahanmuuttoon kohdistettiin jyrkkiä toimia – kaikki nämä olivat osa strategiaa, jonka ytimessä oli ajatus "todellisen Amerikan" suojelemisesta.

Tämä "todellinen Amerikka" oli valkoinen, kristitty, iäkäs, maaseudulla asuva ja matalasti koulutettu – ryhmä, jonka koettiin olevan useiden, heidän vaikutusvaltansa ulkopuolella olevien muutosprosessien uhri. Trumpin retoriikka liberalismin vainoamista valkoisista ja hänen messiaaninen tehtävänsä puolustaa heitä demografista muutosta vastaan loivat perustan laajalle poliittiselle mobilisaatiolle.

Mutta vaikka Trump onnistui tuomaan puolueeseen uutta eloa rotupoliittisen liikehdinnän kautta, hän ei ratkaissut republikaanien perusristiriitaa. Puolueen talouspolitiikka – massiiviset veronalennukset rikkaille, sääntelyn purku ja oikeuslaitoksen konservatisointi – palveli ennen kaikkea varakkaita eliittejä. Tämän rinnalla oli pidettävä yllä populistista, jopa kansallismielistä diskurssia, joka houkutteli keskiluokkaisia ja työväenluokkaisia äänestäjiä, joiden taloudelliset intressit olivat suorassa ristiriidassa puolueen agendan kanssa.

Trumpin vastaus tähän ristiriitaan oli naamioida plutokratia: peittää taloudellinen regressio kulttuurisella ja rotupoliittisella vastakkainasettelulla. Maahanmuuttajavastaisuus, uskonnollinen näytteleminen, abortin vastustaminen, suurkaupunkien demonisointi ja valkoisten kansallismielisten ideologioiden normalisointi toimivat kuin savuverhona todelliselle vallankäytölle.

Tämä strategia ei ole uusi. Richard Nixonin "Southern Strategy" hyödynsi samaa kaavaa 1960–70-luvuilla. Mutta Yhdysvallat ei ole enää sama maa. Se on monikulttuurisempi, urbaanimpi, koulutetumpi ja vähemmän kristillinen kuin aiemmin. Siksi Trumpin äänestäjäkunta – vaikka äänekäs ja lojaali – edustaa alati kutistuvaa osuutta äänestäjistä. Tästä huolimat

Miten valkoinen nationalismille perustuva politiikka on muovannut Yhdysvaltojen poliittista kenttää?

Yhdysvalloissa on pitkään ollut valkoisen nationalismin perinteitä, jotka ulottuvat maan perustamisen alkuajoista asti. Valkoisen kansallismielisyyden juuret ulottuvat aikaisiin poliittisiin ja yhteiskunnallisiin liikkeisiin, ja se on läsnä edelleen monilla tasoilla amerikkalaisessa yhteiskunnassa. Erityisesti viime vuosikymmeninä, erityisesti Donald Trumpin nousun myötä, tämä suuntaus on saanut uudenlaista voimaa ja näkyvyyttä. Valkoisen kansallismielisyyden ja sen ympärille muodostuneiden poliittisten liikkeiden välillä on kuitenkin monia yhteyksiä ja eroja, jotka ovat olleet keskeisiä Yhdysvaltojen nykyisen poliittisen tilanteen kannalta.

Trumpin nousu presidentiksi vuonna 2016 oli käännekohta monille amerikkalaisille, jotka olivat kokeneet yhteiskunnallista ja taloudellista epävarmuutta. Tutkimukset ovat osoittaneet, että Trumpin kannatus oli vahvempaa erityisesti valkoisten, työväenluokkaisten äänestäjien keskuudessa, jotka kokivat taloudellista huononemista ja kulttuurisen muutoksen uhkaa. Tämä kokemus oli kytkeytynyt monin tavoin valkoiseen nationalismin liikkeeseen, joka vastusti niin sanottua "monikulttuuristumista" ja piti valkoista kulttuuria ja etnistä identiteettiä uhattuna. Tällaiset liikkeet ovat saaneet tukea myös poliittisesti konservatiivisilta tahoilta, jotka ovat käyttäneet monia valkoisen kansallismielisyyden piirteitä omaan agendaan.

Yhdysvalloissa on pitkään ollut jännitteitä rotu- ja etnisten ryhmien välillä. Tämä jännite on tullut erityisen näkyväksi presidentti Trumpin aikana, jolloin hän usein käytti retoriikkaa, joka resonoi valkoisten nationalisti- ja alt-right-liikkeiden kanssa. Näiden ryhmien mukaan valkoisten etninen identiteetti on ollut uhattuna, ja he kokevat olevansa syrjittyjä suhteessa vähemmistöihin. Erityisesti valkoisten työläisten ja keskituloisten ryhmä on kokenut, että heidän asemansa on heikentynyt globalisaation, maahanmuuton ja kaupungistumisen myötä. Tässä ympäristössä monet Trumpin äänestäjät kokivat, että heidän kansallista identiteettiään uhattiin ja heidän kulttuurista perintöään poljettiin.

Tällaisen valkoisen nationalismin nousu ei ole ollut vain perinteisten poliittisten liikkeiden välinen taistelu, vaan myös kulttuurinen ja yhteiskunnallinen ilmiö. Koko 2000-luvun alun aikana on nähty, kuinka valkoisten identiteettiä käsittelevät kysymykset ovat nousseet poliittisiin keskusteluihin. Monille tämä ilmiö on ollut eräänlainen vastaus sille, että Yhdysvallat on käynyt läpi suuria demografisia muutoksia. Vähemmistöt, erityisesti latino- ja mustat amerikkalaiset, ovat nousseet tärkeiksi poliittisiksi ja kulttuurisiksi voimiksi, ja monet valkoiset konservatiivit ovat kokeneet, että heidän asemaansa yhteiskunnassa on kavennettu. Tämä tilanne on synnyttänyt pelkoja ja ahdistusta, jotka ovat puolestaan ruokkineet valkoista nationalismia.

Valkoisen kansallismielisyyden taustalla on usein myös taloudellinen epävarmuus. Yhdysvaltojen teollisuuden ja työpaikkojen väheneminen on johtanut monen perheen taloudelliseen ahdinkoon, ja tämä on saanut monet valkoiset työntekijät kääntymään kohti politiikkaa, joka lupaa palauttaa menneet "kultaiset ajat". Tässä kontekstissa Trumpin "America First" -agendasta tuli houkutteleva vaihtoehto monille, jotka uskoivat, että Yhdysvallat oli menettänyt kansallisen ylpeyden ja taloudellisen voiman monikulttuurisuuden ja globalisaation takia. Tämä ajatus on saanut tukea myös niiltä, jotka kokevat, että heidän elämänsä on mennyt huonompaan suuntaan verrattuna aikaisempiin sukupolviin.

Vaikka valkoinen nationalismi onkin saanut huomattavaa tukea tietyiltä poliittisilta ja yhteiskunnallisilta ryhmiltä, se on myös herättänyt voimakkaita vastareaktioita. Maassa on käynnissä kiivasta keskustelua siitä, kuinka käsitellä monikulttuurisuutta, rasismia ja etnistä monimuotoisuutta. Tämän keskustelun aikana on tullut esiin myös huolenaiheita siitä, kuinka valkoinen nationalismia ruokkiva retoriikka voi johtaa yhä vahvempaan polarisaatioon ja jopa väkivaltaisiin ilmiöihin, kuten nähtiin Charlottesville'n väkivaltaisuuksissa vuonna 2017.

Tämän päivän Yhdysvalloissa valkoinen nationalismia ruokkivien liikkeiden vaikutus ulottuu monille eri tasoille: se vaikuttaa poliittisiin puolueisiin, kansallisiin identiteetteihin, yhteiskunnallisiin normeihin ja taloudellisiin rakenteisiin. Vaikka Trumpin kausi on saattanut päättyä, monia valkoisen nationalismin ajatusmalleja ja käytäntöjä ei ole poistettu politiikasta, vaan ne vaikuttavat edelleen moniin poliittisiin keskusteluihin ja valintoihin.

On tärkeää ymmärtää, että valkoinen nationalismia ei voi tarkastella vain yhden yksittäisen poliittisen liikkeen tai puolueen kautta, vaan se on monivaiheinen, kulttuurinen ja historiallinen ilmiö, joka on juurtunut Yhdysvaltojen menneisyyteen. Se on osa laajempaa yhteiskunnallista kehitystä, joka on sidoksissa rotu-, etnisyys- ja identiteettikysymyksiin. Yhdysvalloissa on edelleen paljon keskustelua siitä, miten valkoista nationalismia voidaan käsitellä ja miten yhteiskunta voi edetä kohti tasavertaisempaa tulevaisuutta.

SLIPS-tekniikka: Nesteiden hylkivien pintojen kehitys ja haasteet
Mikä oli aseiden ja ampumaharrastuksen kultakausi 1970- ja 1980-luvuilla?
Miten jakaminen ja näkymät toimivat Snowflake-ympäristössä?
Mikä rooli ravinteilla ja entsyymeillä on elämälle ja kasvuun?
Miten Donald Trumpin haasteet puolueen sisällä muokkaavat republikaanien tulevaisuutta?