Lainsäädäntö suojelee yksilön oikeutta erilaisiin mielipiteisiin ja näkemyksiin, vaikka ne olisivatkin virheellisiä tai ristiriitaisia. Yhdysvalloissa väkivallan riskiä arvioidaan muun muassa DSM-V:n määrittelemien kognitiivisten, emotionaalisten ja käyttäytymiseen liittyvien häiriöiden kautta. On tärkeää erottaa, onko kyse pelkästä loukatuksi tulemisen tunteesta vai todellisesta vahingosta, joka on uhkana. Tässä arvioinnissa tarkastellaan myös käyttäytymisen ja uhkausten toistuvuutta sekä välineitä, kuten aseita, jotka voisivat toteuttaa haitan.

Korkeissa poliittisissa virkatehtävissä toimivat henkilöt joutuvat tekemään vaikeita päätöksiä, jotka aiheuttavat väistämättä haittaa joillekin ihmisille. Valintatilanteet ovat usein monitahoisia, kuten sotapolitiikassa, rajallisten resurssien jakamisessa tai turvaverkkojen ja sääntelyn tasapainottamisessa. Vaikka johtaja pyrkii minimoimaan haitat, joidenkin osapuolten kärsimys on väistämätöntä. Tästä syystä on erityisen tärkeää, että valtionpäämies on henkisesti ja emotionaalisesti vakaa, sillä hänen päätöksensä vaikuttavat laajasti yhteiskuntaan ja kansainvälisiin suhteisiin.

Yhdysvaltain presidentti hallitsee merkittävää sotilaallista ja poliittista valtaa, mukaan lukien ydinaseiden käyttövaltuudet, jotka ovat unilateralistisia – vaikka puolustusministeri vahvistaa päätöksen, tämä ei ole este laukaisulle. Jo pelkillä epäasiallisilla lausunnoilla voi olla ennalta-arvaamattomia, laajamittaisia seurauksia, jotka voivat johtaa vakaviin vahinkoihin.

MacArthurin tutkimus väkivallan riskistä korostaa tiettyjä ennustavia tekijöitä, kuten aiemman väkivallan historian, rikollisen tai päihdeongelmaisen isän, henkilökohtaisen päihteiden väärinkäytön sekä epäluuloisen luonteen. Yllättävää on, että vakavat psykoosit, kuten skitsofrenia, eivät ole yhtä vahvasti yhteydessä väkivaltaan kuin persoonallisuushäiriöt, erityisesti antisocialinen persoonallisuushäiriö, jota mitataan esimerkiksi Hare Psychopathy Checklistillä. Psykopatia ja impulsiivinen, sosiaalisesti poikkeava elämäntapa lisäävät riskiä huomattavasti.

Presidentin asema edellyttää teoriassa korkeampaa henkistä vakautta ja alempaa väkivallan riskiä verrattuna tavalliseen kansalaiseen, erityisesti hänen hallitessaan tuhoisia aseita. Julkinen kuva ja suoja kuitenkin vaikuttavat siihen, että poikkeuksellisista häiriöistä kärsivän johtajan henkistä tilaa harvoin arvioidaan kriittisesti. Mitä suurempi haluttomuus myöntää ongelmia, sitä enemmän henkisen terveyden pakkotoimenpiteet saattavat nousta esiin, mutta tällaisen toimenpiteen julkinen vastaanotto on aina haastava.

Ne, jotka uskaltavat soveltaa mielenterveyden arviointiperiaatteita johtajaan, saattavat joutua kohtaamaan henkilökohtaisia riskejä työssään tai turvallisuudessaan, niin presidentin kuin hänen tukijoidensa taholta. Tämä korostaa julkisen koulutuksen ja monialaisen yhteistyön merkitystä. Poliittisten päättäjien, juristien ja sosiaalipsykologien tulisi yhdessä pohtia tilannetta, jotta yhteiskunta voisi toimia vastuullisesti ja turvallisesti.

Donald J. Trumpin julkisen käyttäytymisen perusteella löytyy lukuisia viitteitä vaarallisesta toiminnasta. Hänen lausuntonsa, kuten vihje aseelliseen kapinaan, ovat olleet selvästi uhkaavia ja synnyttäneet vakavia huolia turvallisuudesta. Esimerkiksi eräs hänen North Carolinan mielenosoituksessa esittämä lause, joka viittasi mahdolliseen aseelliseen vastarintaan, nosti esiin vertailuja siihen, kuinka eri henkilön vastaava lause olisi johtanut poliisitutkintaan. Mielenterveyden ammattilaisten näkökulmasta tällainen ilmaisu potilaalta edellyttäisi välitöntä arviointia ja hoitoa.

Puolustelu, että kyse olisi ollut vitsistä, ei vähennä lausunnon vaarallisuutta. Päinvastoin, kyky suhtautua vakaviin aiheisiin kevyesti voi olla merkki syvemmistä patologioista ja riskistä. Tämä ilmiö kuvastaa antisocialisen persoonallisuushäiriön keskeisiä piirteitä, kuten empatian puutetta ja halua loukata muita. Modernissa Yhdysvaltain poliittisessa historiassa kukaan muu presidenttiehdokas ei ole julkisesti vitsaillut kannattajiensa väkivallanteoista vastustajia kohtaan.

Vuonna 2016 julkisuuteen noussut video, jossa Trump puhuu naisiin kohdistuvasta seksuaalisesta hyväksikäytöstä, aiheutti laajaa paheksuntaa. Monet puolueen merkittävät poliitikot julistivat, etteivät he voi tukea hänen ehdokkuuttaan, sillä video paljasti hänen todellisen luonteensa ja asenteensa naisia kohtaan. Tämä käytös kuvaa myös sitä häiriötä, joka voi vaikuttaa hänen päätöksentekokykyynsä ja vastuunkantoonsa johtajana.

On oleellista ymmärtää, että henkisen vakauden arviointi ei ole pelkkä henkilökohtainen asia, vaan sillä on yhteiskunnallisia ja kansainvälisiä vaikutuksia. Johtajan psyykkiset häiriöt voivat johtaa laajoihin inhimillisiin kärsimyksiin, jotka eivät rajoitu yksittäisiin päätöksiin, vaan vaikuttavat globaalisti. Tästä syystä henkisen terveyden arvioinnissa ja politiikan laadussa tarvitaan sekä monitieteistä ymmärrystä että rehellistä julkista keskustelua, joka ei kaihda vaikeitakaan totuuksia.

Onko vallan väärinkäyttö vaarallista mielenterveyden näkökulmasta?

Donald J. Trumpin presidenttikausi Yhdysvalloissa ei ollut vain poliittinen jakso, vaan psykologinen ilmiö, jonka vaikutukset ulottuvat paljon laajemmalle kuin hänen äänestäjäkuntaansa. Hänen käyttäytymismallinsa, julkiset lausuntonsa ja vuorovaikutuksensa maailman johtajien, median ja kansalaisten kanssa muodostavat kokonaisuuden, jonka ymmärtäminen vaatii syvällistä tarkastelua mielenterveyden ja sosiaalipsykologian näkökulmasta.

Trumpin toistuva tapa esittää itsensä "suurimpana", "tietävimpänä" tai "kaikkien yläpuolella olevana" ei ole pelkkää poliittista retoriikkaa. Nämä lausunnot, joita ei tue mikään todellinen saavutus tai asiantuntemus, vastaavat narsistisen persoonallisuushäiriön keskeisiä piirteitä. Amerikkalaisen psykiatriyhdistyksen (APA) määritelmän mukaan tähän häiriöön kuuluu odotus tulla nähdyksi ylivertaisena ilman siihen oikeuttavia näyttöjä. Lisäksi Trumpin täydellinen kyvyttömyys ottaa vastaan rakentavaa kritiikkiä, sekä taipumus reagoida palautteeseen kostonhaluisesti, viittaavat vakaviin psykopatologisiin taipumuksiin.

Hänen persoonallisuutensa ei kuitenkaan vaikuta vain hänen omiin suhteisiinsa tai päätöksentekoonsa. Se vaikuttaa koko yhteiskuntaan, alkaen lapsista, jotka näkevät hänessä mallin siitä, miten valtaa voi käyttää ilman empatiaa tai vastuuta. Hänen käyttäytymisensä "normalisoi" aiemmin paheksuttua käytöstä: misogyniaa, rasismia, vihapuhetta ja epäinhimillistäviä asenteita. Kyse ei ole yksittäistapauksista vaan johdonmukaisesta mallista, joka laajentaa sallitun puheen ja toiminnan rajoja vaarallisella tavalla.

Psykologisesta näkökulmasta Trumpin vaikutus ulottuu yhteiskunnallisen stressin lisääntymiseen, luottamuksen heikentymiseen instituutioihin sekä poliittisen ilmapiirin myrkyttymiseen. Psykososiaalinen todellisuus, jossa epävakaa henkilö istuu vallan huipulla, luo kollektiivista turvattomuutta, jota on vaikea purkaa edes vallan vaihduttua. Tällainen dynamiikka ei jää Yhdysvaltojen rajojen sisäpuolelle. Ilmastonmuutoksen kaltaiset kriisit jäävät toissijaisiksi, kun johtajuus keskittyy itsensä palvomiseen eikä vastuunkantoon. Hän ei ainoastaan jätä ratkaisematta globaaleja haasteita – hän pahentaa niitä.

Tätä taustaa vasten on perusteltua kysyä, missä vaiheessa yksilön psyykkinen epävakaus muodostaa uhan kansalliselle ja kansainväliselle turvallisuudelle. Onko olemassa mekanismeja, joilla voidaan rajoittaa vallankäyttöä, kun sen haltijalla ei ole kykyä itsereflektioon eikä ymmärrystä päätöstensä seurauksista? Trumpin hallintokausi paljasti lainsäädännöllisiä ja kulttuurisia haavoittuvuuksia, joissa demokratiaa suojaavat rakenteet osoittautuivat yllättävän haurastuneiksi.

On myös syytä huomioida, että Trumpin persoonallisuuden vaikutukset eivät rajoitu hänen presidenttikautensa ajankohtaan. Hänen puhetyylinsä, ajatusmaailmansa ja viestintätapansa ovat juurtuneet poliittiseen kulttuuriin. Hänen mallinsa vaikuttaa uusien johtajien strategioihin ja siihen, millä ehdoilla valtaan pyritään. Tämä jättää jäljen, jota ei voi sivuuttaa pelkästään hallinnon vaihtumisella.

Trumpin tapauksessa vallan ja psykopatologian risteyskohta nostaa esiin kysymyksen, jonka demokratioiden tulisi ottaa vakavasti: kuinka arvioida johtajan mielenterveydellistä sopivuutta tehtävään, joka voi vaikuttaa koko maailman vakauteen?

Täss

Miten psykoterapia voi vastata julkisen ja poliittisen stressin haasteisiin?

Psykoterapeuttien keskeinen haaste on yhdistää ammatillinen roolinsa ja kansalaisuutensa siten, että he voivat auttaa myös asiakkaitaan tässä samassa tasapainottelussa. Tämä alkaa terapeutin omasta minuudesta: kuinka henkilökohtainen elämä ja ammatillinen toiminta lomittuvat toisiinsa? Nykyisessä yhteiskunnallisessa ilmapiirissä moni terapeutti kokee henkilökohtaista stressiä, samoin kuin asiakkaat tuovat terapiatilaan pelkoja ja ahdistuksia, jotka liittyvät muun muassa kiusaamiskokemuksiin, maastapoistamisuhkiin ja epätoivoon oikeudenmukaisuuden toteutumisesta. Perheet ja ystävyyssuhteet repeytyvät poliittisten erimielisyyksien takia. Tämä ilmiö on paljon laajempi kuin yksittäinen presidenttikausi tai vaalitulokset; se on kahden vuosikymmenen ajan kasvaneen polarisaation ja yhteiskunnan jakautumisen huipentuma, jossa erilaiset näkemykset nähdään vaarallisina vihollisina, eivät vain väärin ajattelevina vastustajina.

Terapeuttina ja kansalaisena meidän on tunnistettava, että tarvitaan uusia tapoja ymmärtää itseämme ja asiakkaitamme laajempina yhteiskunnan jäseninä, ei vain palveluiden tarjoajina tai kuluttajina. Julkisen stressin ja poliittisen stressin käsitteet auttavat laajentamaan terapiakehystä perinteisestä yksilön sisäisestä ja lähiyhteisön kontekstista laajempiin yhteiskunnallisiin ulottuvuuksiin. Julkinen stressi kattaa yksilön ja ihmissuhteiden hyvinvointiin vaikuttavat haasteet, jotka kumpuavat ympäröivästä yhteisöstä, paikallisista instituutioista sekä laajemmista poliittisista, taloudellisista ja kulttuurisista voimista. Poliittinen stressi on tästä eräänlainen erityismuoto, jossa valtion toimijat, poliittiset päätökset ja julkinen keskustelu vaikuttavat suoraan yksilöiden elämään.

Tämä laajempi ymmärrys mahdollistaa terapiassa sen, että voidaan käsitellä asiakkaiden kokemuksia myös näiden yhteiskunnallisten ilmiöiden valossa. Tämä näkyy esimerkiksi jo ensimmäisissä terapeuttisissa haastatteluissa, joissa voidaan esittää kysymyksiä siitä, miten asiakkaat kokevat julkista stressiä ja miten he osallistuvat yhteiskunnalliseen elämäänsä. Näin terapia voi avata ovia keskustelulle, joka yhdistää henkilökohtaisen ja poliittisen elämän tasot, mikä voi tuoda esiin aiemmin piilossa olleita huolia ja ahdistuksia.

Terapeuttina on tärkeää viestiä asiakkaalle, että poliittisen stressin käsittely on sallittua ja tervetullutta terapiatilassa. Tämä voi tapahtua esimerkiksi avoimen kirjeen avulla, jossa terapeutti ilmaisee ymmärrystä vaikeista ajoista ja rohkaisee asiakasta tuomaan esiin poliittiseen ilmapiiriin liittyviä kokemuksia ja tunteita. Kun asiakkaat uskaltavat puhua esimerkiksi Trumpiin ja sen ympärillä velloviin tunteisiin liittyvistä peloista, ahdistuksista tai ihmissuhdekriiseistä, terapia voi tarjota välineitä sekä reaktiivisuuden hallintaan että aktiiviseen toimintakykyyn.

Terapian rooli on auttaa asiakasta välttämään ääripäät: turtumisen ja ylireagoimisen, ja löytämään tasapainoinen, tietoinen ja arvopohjainen toimintatapa. Tämä tarkoittaa tunteiden tunnistamista ja niiden hallintaa niin, että asiakas voi toimia rakentavasti omien arvojensa mukaisesti, eivätkä poliittiset kuohunnat lamauta tai riistä toimintakykyä.

Terapeutin tehtävä yhteiskunnan jäsenenä onkin edistää sellaista henkilökohtaista vaikutusvaltaa, joka on välttämätön demokraattisen kansalaisuuden kannalta. Psykoterapia ja demokratia kietoutuvat toisiinsa: terapiassa vahvistetaan yksilön kykyä toimia vastuullisena, itseohjautuvana kansalaisena, joka elää sekä yksityistä että julkista elämää. Tämä edellyttää, että terapiatyössä otetaan huomioon yhteiskunnalliset rakenteet ja niiden vaikutukset ihmisten hyvinvointiin, sekä että terapeutit itse toimivat aktiivisina kansalaisina. Terapeutin rooli ei rajoitu vain yksilön tukemiseen, vaan se ulottuu myös demokraattisen yhteiselämän vahvistamiseen, jossa kansalaiset eivät ole uhreja tai vihollisia, vaan vastuullisia toimijoita.

Tämän näkemyksen omaksuminen edellyttää ammatillista rohkeutta ja laajempaa ymmärrystä terapian ulkopuolisista voimatekijöistä. On tärkeää, että terapiassa luodaan tilaa poliittisten ja yhteiskunnallisten teemojen käsittelylle, sillä ne muokkaavat jokaisen arkea ja mielenterveyttä. Terapeutin tulee myös auttaa asiakkaita löytämään keinoja suojautua medialta tulevalta ylirasitukselta ja hallita tunnekuohuja, sekä rohkaista heitä osallistumaan yhteiskuntaan arvojensa mukaisesti, oli se sitten tiedonhankintaa, vapaaehtoistyötä tai muutoin aktiivista kansalaisuutta.

Terapiassa tapahtuva kansalaisuuden vahvistaminen voi siten toimia vastapainona polarisaatiolle ja yhteiskunnalliselle eriytymiselle. Se tarjoaa asiakkaille mahdollisuuden rakentaa omaa identiteettiään ja toimijuuttaan tavalla, joka tukee henkilökohtaista hyvinvointia ja yhteisöllistä eheytymistä.

Miksi narsistinen psykopaatti on niin vaarallinen vallanhalussaan?

Narsistinen psykopaatti, vallan ja ihailevuuden himoissaan, on olento, joka on syvästi vaarallinen ja tuhoisa ajassa. Historia on monin tavoin todistanut tätä: tyrannit, jotka ovat johtaneet kansoja, jättäen jälkeensä pelkoa ja kärsimystä, jakavat useita keskeisiä piirteitä. Erityisesti he ovat miehiä, joilla on tietty luonteenpiirre, narsistinen psykopaattisuus, joka ilmenee poikkeuksellisen heikentyneenä tai kokonaan puuttuvana omatuntona sekä loputtomana haluna saavuttaa valtaa ja ihailua. Tämä ominaisuus on keskeinen syy siihen, miksi heidän seuraajansa tuntevat itsensä vetäytyneiksi ja kiintyneiksi johtajiinsa: heidän karismansa, joka on usein uskomattoman houkutteleva, on itse asiassa vain ulkoinen peite tämän sisäisen moraalisen tyhjyyden peittämiseksi.

Frederick Burkle esittelee tutkimuksessaan “Antisocial Personality Disorder and Pathological Narcissism in Prolonged Conflicts and Wars of the 21st Century” (2015) narsismin kyvyn voimistaa psykopaattisen luonteenpiirteen patologisia piirteitä, tehden tästä yhdistelmästä erityisen vaarallisen. Narsistinen psykopaatti, jolla ei ole omaatuntoa, on impulsiivinen ja aistillinen, ja hän kykenee helposti manipuloimaan muita ja esittämään ihmisyyttä palvelevia arvoja, vaikka ne eivät olekaan hänelle lainkaan merkityksellisiä. Hänen suhteensa toisiin ihmisiin on välineellistä: he ovat vain keinoja täyttää hänen omat tarpeensa ja toiveensa, ilman mitään moraalista pohdintaa. Tämä tekee hänestä erityisen vaarallisen, koska hän voi käyttää ja väärinkäyttää muita, niin henkilökohtaisissa suhteissaan kuin laajemmassa yhteiskunnallisessa mittakaavassa, ilman mitään estettä.

Historialliset biografiat, kuten Erich Frommin (1973) ja Newellin (2016) teokset, kertovat siitä, miten nämä piirteet ilmenevät jo lapsuudessa. Tyrannien elämänkertojen mukaan heillä on usein lapsuuden kokemuksia, jotka liittyvät impulsiivisuuteen, aggressiivisuuteen ja itsekeskeisyyteen – erityisesti narsistisen rakkauden ja arvostuksen jano, joka ei koskaan täyty, voi johtaa pitkäaikaiseen kyvyttömyyteen kokea empatiaa tai vastuullisuutta. Plato huomautti, että tyrannin nuoruus on usein täynnä juuri tätä kilpailuhenkisyyttä ja kaunaista halua hallita muita, sekä heikosti kehittynyttä empatiaa ja itsekritiikkiä. Tällaiset piirteet voivat juontaa juurensa varhaisista traumoista, mutta on tärkeää huomata, että ne voivat myös kehittyä ilman näkyviä väärinkäytöksiä tai väkivaltaa.

Vaikka tarkkoja syitä tähän luonteenvikaan ei voida määrittää, sen alkuperä voi olla monisyinen. Esimerkiksi lapsen varhaiset kokemukset, joissa objektiivinen todellisuus ei ole kunnolla kehittynyt (kuten narsistinen vanhemmuus), voivat estää kyvyn ymmärtää ja hyväksyä totuutta tai muita inhimillisiä arvoja. Tällöin narsistinen psykopaatti voi kehittyä henkilönä, joka elää jatkuvassa valheessa – luomalla "vaihtoehtoisia tosiasioita", jotka vahvistavat hänen suurta ja syyllisyyttä vailla olevaa kuvaansa itsestään.

Narsistisen psykopaatin taipumus valehdella ei ole vain keino saavuttaa tietty päämäärä, vaan hänen on usein jopa vaikea ymmärtää, että muut elävät "tosissa" maailmoissa, joissa totuus ja moraali todella merkitsevät. Tämä saattaa johtaa väärinkäytöksiin, valheellisiin väittämiin ja laajoihin yhteiskunnallisiin tuhoihin. Sillä, että tällainen henkilö on älykäs mutta ei kirkas, on syvällinen merkitys: hänen älykkyytensä ei kasva hänen tunne-elämänsä kanssa, mikä tekee hänestä yksipuolisen ja kyvyttömän muodostamaan empaattisia suhteita muiden kanssa. Tämä puolestaan voi estää häntä kehittämästä syvällisempää ymmärrystä, joka olisi elintärkeä yhteiskunnassa tai poliittisessa johtajuudessa.

Yhteiskunnallisessa kontekstissa narsistisen psykopaatin taipumus manipuloida ja hallita muiden mielipiteitä – usein “karismana” esitettynä – voi olla ratkaiseva tekijä, joka mahdollistaa hänelle vallan saavuttamisen ja sen pitämisen. Karisma, joka saattaa vaikuttaa inspiraationa tai jopa suurena kyvykkyytenä johtaa kansaa, on itse asiassa yksinkertaisesti hänen kykynsä esittää omat suurennellut unelmansa tavalla, joka kiehtoo ja houkuttelee muita. Tämä ilmiö voi johtaa siihen, että nämä yksilöt saavat laajaa kannatusta, vaikka heidän tekemänsä tuho olisi valitettavan ilmeinen.

Tärkeää on myös huomioida, että narsistisen psykopaatin ja tyrannin välinen ero ei ole yksinomaan psykologinen, vaan myös sosiaalinen ja kulttuurinen. Vaikka ei ole kaikissa tapauksissa selkeästi näkyvissä, mikä ero on "pienillä" ja "suureilla" psykopaatteilla, kuten Dabrowski (1996) kuvaa, ero ilmenee usein elämän olosuhteissa ja elämäntilanteissa. "Suuret" psykopaatit, kuten historian tunnetuimmat diktaattorit ja tyrannit, voivat saavuttaa valtaa ja käyttää sitä todella laajassa mittakaavassa, kun taas pienet psykopaatit jäävät useimmiten epäonnistumaan, ellei elämäntilanne ole suotuisa heidän ambitiolleen.

Yhteiskunnalliset ja kulttuuriset rakenteet voivat vaikuttaa siihen, kuinka nämä piirteet kehittyvät ja ilmentyvät. Historiallisesti on ollut maita ja kulttuureja, jotka ovat tuottaneet suuria tyranneja juuri siitä syystä, että ne ovat olleet erityisen haavoittuvia narsistisen psykopatian kaltaisille persoonallisuuksille. Tässä mielessä yhteiskunnan rooli ja sen kyky vastustaa autoritaarisia yksilöitä on keskeinen tekijä. Lainsäädännön, kulttuuristen normien ja yksilöiden koulutuksen voima voi estää tai edes hidastaa tätä tuhoisaa kehitystä, joka on tuottanut niin monta traagista historiaa.

Missä f(x) = |x| - √(arcsin(|x|)) log(1 + |x|) on derivoituvainen?
Kuinka valita tehokkaita luonnollisia lisäravinteita sydän- ja verisuonisairauksien hoitoon?
Mikä rooli on diagrammien käytöllä tieteellisessä tutkimuksessa ja datan analyysissä?
Ikääntymiseen Liittyvät Fyysiset Muutokset ja Gerontologinen Rehabilitaatio
Miten ennustavat mallit voivat auttaa terveystilastojen analyysissä ja päätöksenteossa