Miten Trumpin perhe käytti oikeusjärjestelmää ja verkostojaan liiketoiminnassa ja politiikassa?

Vuonna 1973 Trumpin perhe joutui oikeudelliseen käsittelyyn syytettynä rotusyrjinnästä asuntovuokrauksessa. Hallitus väitti, että Trumpin yritys oli järjestelmällisesti estänyt mustia, puerto ricolaisia ja muita vähemmistöjä saamasta asuntoja. Trumpit puolustautuivat syytöksiä vastaan, kieltäen syrjinnän ja syyttivät hallitusta perusteettomista syytöksistä, jotka liittyivät väitteeseen sosiaaliturvan saajien vuokrauksesta. Donald Trump varoitti julkisuudessa, että pakottaminen vuokraamaan sosiaaliturvan saajille aiheuttaisi laajaa asukkaiden lähtöä kaupungista ja asuinyhteisöjen hajoamista. Oikeudenkäynnin aikana esitettiin runsaasti todisteita syrjivistä käytännöistä, mutta puolustuksen avustaja Roy Cohn yritti epäonnistuneesti ohjata huomion pois pääkysymyksestä syyttäen vastapuolen asianajajia laittomasta todistajien painostuksesta.

Trumpin perheen liiketoiminta- ja poliittisissa menestystarinoissa korostuu vahvasti verkostojen ja suhteiden merkitys. Vanha sanonta ”ei ole tärkeää, mitä tiedät, vaan ketä tunnet” kuvaa heidän toimintatapaansa osuvasti. Donald Trumpin sisar Maryanne Trump Barry nousi Yhdysvaltain liittovaltion tuomariksi hänen pyytäessään veljensä apua, joka puolestaan kutsui yhteyshenkilönsä Roy Cohnin avuksi järjestämään nimityksen presidentti Reaganin toimesta. Tämä osoittaa, kuinka henkilökohtaiset suhteet ja verkostot ovat ratkaisevia urakehityksessä ja vallan saavuttamisessa.

Donald Trumpin vävy Jared Kushner edustaa tätä perhesidonnaista verkostoa ja vaikutusvaltaa uuden sukupolven politiikassa. Kushner, joka on syntynyt varakkaaseen juutalaiseen perheeseen ja koulutukseltaan Harvardin ja Columbian lain tutkinto, toimi keskeisenä neuvonantajana presidentti Trumpin hallinnossa. Hän vaikutti merkittävästi Trumpin digitaalisen strategian kehittämiseen sekä poliittisiin uudistuksiin, kuten First Step Act -rikosoikeusuudistukseen ja Lähi-idän rauhanprosessiin, johon kuului Abrahamin sopimukset. Kushnerin vaikutusvaltaa ei voida erottaa hänen perhetaustastaan, sillä hänen isänsä Charles Kushner oli aiemmin tuomittu verorikoksista ja todistajiin kohdistuneista väärinkäytöksistä, ja Donald Trump myönsi hänelle armahduksen.

On olennaista ymmärtää, että tällainen valta- ja liiketoimintamalli, jossa verkostot ja yhteydet syrjäyttävät lain ja eettisen vastuun, luo järjestelmän, jossa väärinkäytöksille annetaan tilaa ja oikeudenmukaisuus jää usein tavoittamattomiin. Lisäksi lukijan on tärkeää tiedostaa, että julkinen narratiivi harvoin paljastaa koko totuutta vallan käytöstä ja että oikeudelliset ratkaisut eivät aina heijasta syyllisyyttä tai syyttömyyttä, vaan poliittista ja taloudellista peliä, jossa perheiden ja yksilöiden vaikutusvalta määrittää lopputuloksia.

Miksi Stephen Miller vaikutti Yhdysvaltojen maahanmuuttopolitiikkaan ja miten hänen retoriikkansa muokkasi kansallista ilmapiiriä?

Stephen Miller oli Trumpin hallinnon keskeinen arkkitehti, joka suunnitteli ja ajoi läpi tiukimmat maahanmuuttopolitiikan toimenpiteet, joilla pyrittiin rajoittamaan laillista maahanmuuttoa, erityisesti turvapaikanhakijoiden ja heidän lastensa asemaa. Hänen toimintansa aiheutti eettisen kriisin maassa, joka oli pitkään pitänyt itseään maailman omatunnon vartijana. Millerin ideologia ja politiikka herättivät voimakasta vastakkainasettelua ja kärjistivät humanitaarisia kriisejä, mikä heijastui väkivaltaisuuksina El Pasosta Charlottelle.

Millerin politiikan ytimessä oli maahanmuuttajien demonisointi ja pelottelun rakentaminen, jossa hän maalasi heidät uhkana yhteiskunnalle: "ruskeiden invaasioiden" joukkona, jotka uhkasivat naisten turvallisuutta, työpaikkoja ja kansallista koskemattomuutta. Vuonna 2019 vuotaneet sähköpostit paljastivat hänen levittäneen salaliittoteorioita ja käyttäneen valkoisen nationalismin propagandaa, mikä nosti hänet oikeistoradikaalien listalle. Miller toimi myös Trumpin kampanjan viestinviejänä, levittäen perusteettomia väitteitä laajamittaisesta vaalivilpistä.

Kampanjoiden aikana Miller oli Trumpin vaalikokousten ennakkoesiintyjä, joka innosti yleisöä kysymyksillään rajoista, terrorismista ja Amerikan "suurentamisesta". Hänen puheensa olivat vahvasti ladattuja, ja ne herättivät tunteita erityisesti kuulijoissa, jotka kokivat tulleensa syrjityiksi tai petetyiksi. Millerin viestissä yhdistyi henkilökohtainen katkeruus ja poliittinen kostonhimo, joka resonoi Trumpin kannattajissa. Tämä vastakkainasettelu ilmeni myös ulkopuolella, missä protestit ja väkivaltaisuudet saivat helposti alkunsa.

Miller kasvoi vauraassa ja liberaalissa Santa Monican kaupunginosassa, jossa hänen varhaisissa maailmankuvissaan ilmeni ristiriitoja. Hänet yhdistettiin perinteiseen konservatiivisuuteen, mutta samalla hän alkoi irtautua juuristaan omaksuen äärioikeistolaisia ja rasistisia näkemyksiä. Hänen nuoruudessaan vaikuttivat radikaalit konservatiiviset ajattelijat ja mediapersoonat, jotka vahvistivat hänen näkemystään maahanmuutosta uhkana. Miller siirtyi puhumaan kulttuurista ja perinnöstä sen sijaan, että keskittyi rotuun ja ihonväriin, mutta hänen politiikkansa oli käytännössä rasistista ja syrjivää.

Hänen strategiansa oli hyödyntää poliittisia kriisejä vahvistaakseen Trumpin suosiota ja ylläpitääkseen jakautunutta yhteiskuntaa. Impeachment-prosessin aikana Miller käytti uhkakuvia "avoimista rajoista" ja esitti demokratian olevan vaarassa, mikä vahvisti Trumpin tukijoiden pelkoja ja sai aikaan voimakasta mobilisaatiota. Tällainen poliittinen tyyli korosti enemmän retoriikkaa ja tunnepohjaista vaikuttamista kuin sisällöllistä politiikkaa.

Ymmärtääkseen Stephen Millerin roolia on tärkeää huomata, miten henkilökohtaiset ideologiat ja poliittiset tavoitteet voivat kietoutua yhteen luoden voimakkaan ja kiistanalaisen vaikuttajan, jonka teot muokkaavat koko kansakunnan ilmapiiriä. Maahanmuuttopolitiikan tiukentaminen ei ollut vain hallinnollinen päätös, vaan osa laajempaa kulttuurista ja poliittista kamppailua identiteetistä, turvallisuudesta ja kuulumisesta. Tämä kamppailu on jatkunut myös Millerin poistuttua aktiivisesta politiikasta, ja sen seuraukset näkyvät yhä Yhdysvaltojen yhteiskunnassa ja sen maahanmuuttopolitiikassa.

Endtext

Miten Bill Barr vaikutti oikeusministeriön ja presidentin vallankäyttöön Yhdysvalloissa?

Erityissyyttäjä Robert Muellerin tutkimus presidentti Trumpin mahdollisesta oikeuden estämisestä päättyi maaliskuussa 2019 erikoiseen tilanteeseen, kun oikeusministeriön johtaja William Barr julkaisi lyhyen kirjeen, jossa hän totesi, ettei Muellerin tutkimus pystynyt todistamaan presidentin syyllisyyttä oikeuden estämiseen. Barrin lausunto vaikutti nopeasti poliittiselta peliliikkeeltä, joka peitti tutkimuksen todelliset löydökset ja herätti laajaa kritiikkiä niin poliitikkojen kuin median keskuudessa. Mueller itse ilmaisi julkisesti huolensa siitä, ettei oikeusministeriön julkaisema yhteenveto vastannut tutkinnan luonnetta ja sisältöä, ja vaati raportin täydellistä julkistamista, joka kuitenkin viivästyi useilla viikoilla.

Hänen aikanaan oikeusministeriössä liittovaltion syytteiden määrä talousrikoksissa ja ympäristörikoksissa laski historiallisen matalalle tasolle. Barr myös johti liittovaltion toimet Black Lives Matter -liikkeen protesteja vastaan, mikä johti ankariin syytteisiin ja liioiteltuihin uhkakuvauksiin väkivaltaisuuksista.

Barrin pitkään jatkunut vallankäyttö muistuttaa useita muita historiallisesti kyseenalaisia oikeusministereitä, jotka ovat toimineet tiiviissä yhteydessä republikaanihallintojen kanssa ja kieltäytyneet tutkimasta oman hallintonsa väärinkäytöksiä. Barr rikkoi toistuvasti oikeusministeriön sääntöjä ja syyttäjien ammatillisia normeja, usein sopien presidentin kanssa henkilökohtaisen ja poliittisen edun suojelemiseksi. Hänen toimensa eivät perustelleet kansallista turvallisuutta tai muita yleisesti hyväksyttyjä syitä, vaan yksinomaan presidentin henkilökohtaisten väärinkäytösten peittelyyn.

On tärkeää ymmärtää, että Barrin tapaus on esimerkki siitä, miten oikeusministeriön rooli voi muuttua vallan välineeksi, joka palvelee yksittäisen presidentin poliittisia etuja demokratian ja oikeusvaltioperiaatteiden kustannuksella. Lukijan on tiedostettava, että oikeusministerin valta on herkkä tasapaino riippumattomuuden ja poliittisen vaikutuksen välillä, ja että vallan väärinkäyttö voi pitkällä aikavälillä heikentää oikeuslaitoksen legitimiteettiä ja kansalaisten luottamusta demokraattisiin instituutioihin. Lisäksi on merkittävää pohtia, miten oikeusministeriön toimintaa säädellään ja valvotaan, jotta vastaavat väärinkäytökset voidaan estää tulevaisuudessa ja turvata oikeudenmukaisuus.