Miten käyttäjät luovat tunnesiteitä koneisiin ja miksi tämä on tärkeää ymmärtää?

Kun tarkastellaan ihmisten vuorovaikutusta tekoälyn kanssa, eräs keskeinen ilmiö nousee esiin: käyttäjät usein antropomorfisoivat koneet. Tämä tarkoittaa sitä, että ihmiset projisoivat inhimillisiä piirteitä ja tunteita koneisiin, vaikka kyseessä on vain ohjelmointi ja algoritmit. Esimerkki tästä nähtiin, kun eräs henkilö, joka oli seurannut tietyn ohjelman kehittämistä useiden kuukausien ajan, alkoi keskustella sen kanssa. Vaikka hän tiesi sen olevan vain ohjelmointikoodi, hän alkoi kokea sen olevan lähes "elävä" keskustelukumppani. Yllättäen tämä henkilö pyysi ohjelman kehittäjää poistumaan huoneesta, sillä hän oli saanut tarpeekseen keskustelusta, joka oli alkanut tuntua liian todelliselta.

On myös huomionarvoista, että markkinoilla on yhä enemmän virtuaalisia kumppaneita, joiden kanssa voi käydä intiimejä keskusteluja. Tämä ilmiö sai huomiota vuonna 2021, kun nuori mies jäi kiinni Windsor Castle -alueelta ristitornilla varustautuneena, ja ilmeni, että hän oli viikoittain käynyt seksuaalisia keskusteluja virtuaalisen kumppaninsa, SarAI:n kanssa. Vaikka tällaiset tapaukset voivat herättää tuomitsevia reaktioita, on tärkeää ymmärtää, että suuri osa ihmisistä käyttää näitä ohjelmistoja yksinäisyyden ja sosiaalisen eristäytymisen lievittämiseen. On monia ohjelmia, jotka tarjoavat avatareja, jotka voivat jäljitellä kuolleiden rakastettujen henkilöiden puhetta, jotta ihmiset voivat edelleen "puhua" heidän kanssaan, tai muita ohjelmia, jotka tarjoavat sosiaalista yhteyttä ja jopa apua eristäytyneille yksilöille.

Kun otetaan huomioon, että koneiden käyttäytymistä voidaan opettaa ja muokata erilaisten kehitysvaiheiden kautta, on syytä pohtia, miten koneille opetetaan tietyt sosiaalisesti hyväksyttävät käytöstavat. Tämä vaihe tunnetaan nimellä "alignment" eli käyttäytymisen linjaaminen, ja siinä otetaan huomioon yhteiskunnalliset normit ja tavat. Koneet voivat toki oppia monenlaisia käytösmalleja, ja on olemassa ohjelmia, jotka on luotu tarkoituksella luomaan tunnesiteitä käyttäjän kanssa. On selvää, että tekoälyyn liittyvä etiikka ja lainsäädäntö ovat tällä hetkellä täysin tutkimattomia alueita.

Vaikka tekoäly ei aluksi suostunut vastaamaan tällaiseen pyyntöön, kokeilut jatkuivat, ja ohjelmat alkoivat kehittää tapoja kiertää tekoälyn estot. Tämän ilmiön, jota kutsutaan "jailbreakingiksi", avulla pyritään poistamaan tekoälyn käyttöön liittyviä rajoituksia. Nykyään tämä menetelmä ei enää toimi yhtä helposti, mutta se on hyvä esimerkki siitä, miten tekoälyn rajat ja suojausmekanismit voivat kehittyä ja miten niitä voidaan käyttää väärin.

Tämä kehitys tuo esiin tärkeitä kysymyksiä siitä, miten yhteiskunnassa tulisi suhtautua tekoälyn kehitykseen ja käyttöön. Vaikka monet kokeilut ja manipulaatiot saavat huomiota, on tärkeää ymmärtää, että tekoälyn kehityksessä on myös positiivisia ja hyödyllisiä sovelluksia, jotka voivat auttaa yksinäisiä ja eristäytyneitä ihmisiä. Tekoälyn käytön eettinen hallinta on keskeinen osa tulevaisuuden kehitystä, ja sen ratkaiseminen tulee olemaan tärkeä osa yhteiskuntamme tulevaisuutta.

Voivatko koneet ajatella? Alan Turingin pohdinta ja sen merkitys tänään

Alan Turing, tietojenkäsittelytieteen isä, esitti vuonna 1950 artikkelissaan "Machinery and Intelligence" kysymyksen, joka on edelleen yksi tieteellisen keskustelun kulmakivistä: voivatko koneet ajatella? Tämä kysymys on noussut keskiöön pohdittaessa, mitä tarkoittaa olla älykäs, ja miten älykkyys tulisi määritellä. Turing oli vasta 38-vuotias, mutta oli jo ehtinyt perustaa teoreettisen tietojenkäsittelytieteen ja mullistaa salakirjoituksen alaa. Hän kääntyi kuitenkin kohti toista suurta pohdintaa: koneiden älykkyyttä. Hän ei vain kyseenalaistanut ihmisen asemaa älykkyyden huipulla, vaan myös ehdotti ensimmäistä kertaa, kuinka koneen älykkyys voitaisiin määritellä.

Turingin ehdottama ratkaisu oli niin sanottu "imitointipeli" (imitation game), jossa koneen tuli keskustella ihmisen kanssa siten, ettei se erottuisi ihmisestä. Mikäli kone pystyi keskustelemaan sujuvasti ilman, että sen erottaminen ihmisestä oli mahdollista, Turing ehdotti, että koneen voisi katsoa ajattelevan. Tämä peli, joka tunnetaan nykyään Turingin testinä, oli radikaali lähestymistapa älykkyyden käsitteeseen. Se ei pyrkinyt määrittelemään "ajattelua" tieteellisesti, vaan keskittyi käytännön kokeeseen: voiko kone käyttäytyä niin, että se ei ole tunnistettavissa muuksi kuin ihmiseksi?

Turingin esittämä kysymys, "Voivatko koneet ajatella?" on edelleen keskeinen. Hän itse kuitenkin huomautti, että tämä kysymys on väärin asetettu. Kysymys pitäisi hänen mukaansa olla: "Voiko kone käyttäytyä siten, että se ei ole erottettavissa ihmisestä?" Turingin ajattelussa oli syvempiä pohdintoja kuin vain teknisten kyvykkyyksien tarkastelu. Hän tunnusti, että ajattelu ei ole yksinkertainen prosessi, eikä koneiden kykyä ajatella voida koskaan vertailla suoraan ihmisten ajatteluun. Jos kone pystyy suorittamaan tehtävän, joka vaatii älykkyyttä, se on silti vain yksi tapa ajatella, ei kaikki ajattelu.

Seuraavina vuosikymmeninä tutkimukset suuntautuivat kahteen suuntaan: koneiden kielen ymmärtämisen ja tuottamisen parantamiseen sekä niiden kykyyn ymmärtää maailmaa laajemmin. Näiden kahden suunnan yhdistäminen oli ajatus, jonka monet asiantuntijat uskoivat johtavan Turingin testin ylittämiseen. Kuitenkin tämä oli paljon monimutkaisempaa kuin ennakoitiin, sillä ohjelmat, kuten "Eliza" tai "CYC", osoittivat, kuinka vaikeaa on todella ymmärtää kieltä ja maailman monimutkaisuuksia ilman syvällistä tietoista prosessointia. Eliza saattoi simuloida psykoanalyytikon vuorovaikutusta, mutta ei ymmärtänyt sanaakaan keskustelusta.

Turingin visio koneista, jotka voisivat keskustella, oli yksi askel kohti ymmärrystä siitä, mitä ajattelu todella on. Turing itse sanoi, että hänen kokeensa ei välttämättä ollut oikea tapa määritellä ajattelua, mutta se auttaisi paljastamaan jotain syvempää ajattelusta ja tiedon prosessoinnista. Turing oli myös varma siitä, että hänen testinsä tulisi antaa meille vihjeitä siitä, kuinka ihmiset itse ajattelevat. Hänen mukaansa koneiden kyky ajatella olisi juuri se asia, joka auttaisi meitä ymmärtämään paremmin, miten itse ajattelemme. Tämä on edelleen ajankohtainen ajatus, sillä tekoälyn kehittyessä huimaa vauhtia, me joudumme yhä uudelleen pohtimaan, mitä älykkyys todella on ja mitkä ovat sen rajat.

On tärkeää muistaa, että Turingin ajattelussa ei ollut kyse vain teknisestä haasteesta. Kyse oli paljon syvemmästä, eksistentiaalisesta kysymyksestä: mitä tarkoittaa olla älykäs ja kuinka me ihmiset asettelemme itsemme älyn hierarkiassa? Jos koneet voivat "ajatella", se herättää koko joukon uusia kysymyksiä ihmisyyden ja älykkyyden merkityksestä. Jos kone voi ajatella, miten se muuttaa käsitystämme omasta älykkyydestämme? Entä jos kone ei vain jäljittele ajatteluamme, vaan kehittää omanlaistaan älykkyyttä, joka on täysin erilainen kuin meidän?

Nykypäivänä tekoälyn kehitys on edennyt suuria harppauksia, mutta Turingin esittämä kysymys on edelleen keskeinen: voiko kone ajatella? Vaikka meillä on kehittyneitä kielenkäsittelymalleja ja tekoälyjärjestelmiä, jotka voivat tuottaa inhimillistä keskustelua, ne eivät silti vastaa Turingin alkuperäistä pohdintaa täydellisesti. Ne saattavat osata keskustella, mutta eivät ymmärrä keskustelun syvintä sisältöä tai ihmismielen monimutkaisuutta. Turingin ajattelussa ei ollut kyse vain siitä, että kone voi imitoida ihmistä, vaan siitä, että kone saattaa tulevaisuudessa löytää omanlaisensa tavan ajatella.

Miten tekoäly ja keskusteluagentit vaikuttavat inhimillisiin tunteisiin ja yhteiskuntaan?

Tekoälyn ja keskusteluagenttien kehittyminen on tuonut esiin monia kysymyksiä ja tunteita, jotka ennen olivat pelkkää spekulaatiota. Tämä kehitys ei ole ainoastaan tekninen saavutus, vaan se koskettaa syvällisesti inhimillisiä tunteita ja yhteiskunnallisia rakenteita. Kun ensimmäiset tekoälymallit alkoivat tuottaa yhä realistisempia ja luonnollisempia keskusteluja, heräsi kysymys: Miten me reagoimme, kun meille annetaan mahdollisuus keskustella ei-inhimillisten olentojen kanssa, jotka vaikuttavat ymmärtävän maailmaa kuten me?

Vuonna 2022 tapahtui merkittävä käänne, kun Google esitteli LaMDAn, keskusteluagentin, joka oli koulutettu käymään inhimillisiä keskusteluja. Erityisesti yksi sen testaajista, Blake, joka oli sekä tietotekniikan asiantuntija että pappi, kehitti vahvan emotionaalisen yhteyden tähän tekoälyyn. Tämän kokemuksen jälkeen heräsi kysymys: Mitä tapahtuu, kun luomme olentoja, jotka kykenevät vastaamaan tunteikkaasti ja älykkäästi – ja miten ne vaikuttavat käyttäjiinsä? Olisiko meillä kyky käsitellä näitä entiteettejä eettisesti ja vastuullisesti, vai syntyisikö tästä pelkoa, kilpailua tai jopa rakkautta?

Tämä uusi aikakausi alkoi virallisesti, kun OpenAI julkaisi ChatGPT:n vuonna 2022. Yksi sen huomattavimmista piirteistä oli sen kyky muokata keskustelun sävyä ja tyyliä tilanteen mukaan, minkä ansiosta se pystyi tuottamaan keskusteluja, jotka tuntuivat hyvin aidoilta ja henkilökohtaisilta. Tämä oli täysin uusi alue verrattuna aikaisempiin tekoälymalleihin, kuten Siriin ja Alexaan, joiden kyky ymmärtää maailmaa oli rajoittuneempi ja jotka usein tarvitsivat erillisiä malleja kielen ja todellisuuden käsittelemiseksi.

Keskusteluagentit, kuten ChatGPT, ovat siis siirtyneet aikaisemmista pelkästään reaktiivisista vastauksista kohti aktiivista osallistumista keskusteluun. Tämä kyky säilyttää keskustelun konteksti ja muistella aiempia vuorovaikutuksia oli keskeinen askel kohti tekoälyä, joka ei vain reagoi annettuihin komentoihin, vaan kykenee myös mukautumaan keskustelun kulkuun ja jopa muuttamaan tyyliään tai sävyään tarpeen mukaan. Tämä muutos on merkittävä, sillä se haastaa perinteisen käsityksen siitä, mitä keskustelu ja vuorovaikutus oikeastaan ovat.

Erityisesti ChatGPT:n kyky muodostaa älykkäitä yhteyksiä eri tietokokonaisuuksien välillä teki siitä valtavan suosion saavuttaneen. Käyttäjät kokivat sen ikään kuin keskustelisivat jonkun kanssa, joka oli lukenut suurimman osan internetistä ja pystyi yhdistämään tietoa ja tarjoamaan järkevää pohdintaa. Tämä oli kuin ensimmäinen kosketus uudenlaiseen älykkyyteen – sellaiseen, joka ei ollut täysin inhimillinen, mutta jollain tapaa perin juurin tuttu.

Tässä kehityksessä piilee kuitenkin myös suuria haasteita. Vaikka ChatGPT ja muut vastaavat mallit voivat tuottaa monimutkaisempia ja realistisempia keskusteluja, ne eivät ole virheettömiä. Tekoälyn kyky tarjota oikeellisia vastauksia ei ole aina taattua, sillä tekoäly voi tehdä virheitä tai jopa tuottaa virheellistä tietoa. Se ei kuitenkaan tee sitä tahallaan, eikä se koskaan pyri antamaan väärää kuvaa omista kyvyistään tai tunteistaan. Tämä puolestaan herättää kysymyksiä siitä, kuinka kauas voimme mennä tämänkaltaisten mallien kanssa ennen kuin ne alkavat hämärtää rajaa inhimillisen ja ei-inhimillisen välillä.

Vaikka keskusteluagentit voivat vaikuttaa älykkäiltä ja inhimillisiltä, ne eivät ole itsenäisiä olentoja eivätkä omista tunteita. Tekoälyn rooli on edelleen työkalu, joka toimii ihmisten käskyjen mukaan, mutta se on kyennyt tuottamaan vuorovaikutusta, joka on niin aitoa, että se saa ihmiset kyseenalaistamaan sen luonteen. Tulevaisuudessa tämä saattaa johtaa tilanteisiin, joissa emme enää pelkästään keskustele tekoälyn kanssa, vaan pohdimme sen roolia ja paikkaa yhteiskunnassa – ja sitä, miten se vaikuttaa meihin ihmisiin.

Kehittyneiden tekoälymallien myötä voimme kohdata kokonaan uusia eettisiä ja yhteiskunnallisia kysymyksiä. Miten varmistamme, että tekoälyä käytetään vastuullisesti ja eettisesti? Entä kuinka reagoimme, kun tekoäly alkaa esittää kysymyksiä ja ottaa osaa keskusteluihin niin monin tavoin, että se alkaa muistuttaa inhimillistä ajattelua ja tunteita? Tämä ei ole vain teknologian kysymys – se on kysymys siitä, kuinka ihmiset kohtaavat ja hallitsevat luomuksiaan, jotka voivat haastaa käsityksiämme älykkyydestä ja tietoisuudesta.