Alt-Right-liike on saanut huomiota erityisesti sen ideologisesta jännitteestä suhteessa uskonnollisiin kysymyksiin. Vaikka liike ei ole tiukasti uskonnollinen, sen suhtautuminen uskonnon rooliin lännen poliittisessa ja kulttuurisessa kontekstissa on monisyinen. Richard Spencerin kaltaiset hahmot ovat usein esittäneet näkemyksiä, jotka ilmenevät samalla tavalla sekä vakavina että sarkastisina. Tässä keskustelussa uskonnollinen monimuotoisuus, erityisesti kristinuskon ja sen muotojen käsittely, herättää kysymyksiä, jotka ovat tärkeitä ymmärtää liikkeen syvällisempiä motiiveja ja toiveita pohtiessa.

Alt-Rightin suhtautuminen uskonnolliseen monimuotoisuuteen on, kuten useat sen johtajat ovat esittäneet, suhteellisen suvaitsevainen silloin, kun uskonto ei ole osa poliittista ohjelmaa. Uskonnon kysymykset nähdään enemmän yksilön valintana kuin poliittisena tekijänä, ja tämä on merkittävä osa Alt-Rightin ideologista pohjaa. Tähän liittyy myös tietty ihannointi Euroopan menneisyyden uskonnollisia muotoja kohtaan, erityisesti sellaisia, jotka liittyvät perinteisiin kristinuskon ja pakanismin kulttuureihin.

Spencerin kaltaiset ajattelijat kritisoivat usein nykyajan "liberaalia" tai "cuck" (heikko) kristinuskoa. Tällaisella termillä viitataan kristinuskon muotoihin, jotka heidän mielestään ovat rapautuneet modernin liberalismin ja kulutuskulttuurin vaikutuksesta. Spencerin mukaan nykyaikainen kristinusko on muuttunut vain esteettiseksi ja seremonialliseksi kokemukseksi, jossa puuttuu se syvä uskonnollinen voima, joka voisi toimia yhteisöjä yhdistävänä voimana. Tässä kriitikot näkevät, että kristinusko ei enää pysty tarjoamaan poliittista ja sosiaalista ohjausta, jota se tarjosi menneisyydessä.

Kuitenkin, vaikka Spencer tuomitsee nykyajan kristinuskon sen "pinnallisuuden" vuoksi, hän ei suoraan kiistä kristinuskon historiallisia saavutuksia. Päinvastoin, hän tunnustaa, että perinteinen eurooppalainen kristinusko on muokannut lännen kulttuuria ja sivilisaatiota. Hänen kritiikkinsä kohdistuu kuitenkin siihen, kuinka tämä perinne on murtunut ja kuinka nykyinen "globalistinen" kristinusko ei enää kykene tarjoamaan yhtenäisyyttä ja poliittista voimaa Euroopan kansoille. Tämä ajattelutapa vie Spencerin käsityksiin siitä, kuinka uskonnollinen vakaumus voisi palvella yhteisön kokoamista ja voimien yhdistämistä, mutta nykypäivän kristinusko ei enää täytä tätä tehtävää.

Vaikka Spencerin ja muiden Alt-Right-johtajien sarkastinen suhtautuminen kristinuskoon herättää paljon huomiota, se on myös merkki syvemmistä huolista uskonnon ja identiteetin välisestä suhteesta. Spencer ei ole "onnellinen ateisti" vaan "traaginen ateisti", joka kokee, että perinteiset uskonnot ovat käyneet auttamatta vanhentuneiksi ja muuttuneet osaksi kulutuskulttuuria. Tämä käsitys ei tarkoita sitä, että Spencer olisi yksiselitteisesti ateisti; pikemminkin hän kaipaa uskonnon merkityksellisyyttä, joka on mennyt hukkaan. Hänen käsityksessään lännen uskonnollinen kenttä on ajautunut siihen pisteeseen, että se ei enää pysty tarjoamaan yhteisöllistä voimaa tai syvällistä identiteettiä.

Spencerin suhde kristinuskoon on siis ristiriitainen: vaikka hän arvostaa Euroopan kristillistä perintöä, hän ei usko, että tämän perinteen palauttaminen olisi enää mahdollista. Hänen mielestään kristinusko on tullut liian heikoksi ja hajanaiseksi tukemaan valkoisten kansallismielisten poliittisia tavoitteita, ja sen tilalle voisi olla tarpeen etsiä uusia, radikaalimpia uskonnollisia ja kulttuurisia muotoja. Alt-Rightin liikkeen jäsenten uskontokäsitykset vaihtelevat suuresti, mutta monilla on halu löytää jokin uskonnollinen tai kulttuurinen "juuri", joka voisi tukea heidän poliittista visiotaan.

On tärkeää huomata, että Alt-Rightin suhtautuminen uskonnollisiin kysymyksiin ei ole vain sarkastinen tai huumorimainen, vaan se on myös syvästi ideologinen. Liike pyrkii löytämään uskonnon, joka voisi tukea sen visioita Euroopan kansojen säilymisestä ja vahvistumisesta. Tässä prosessissa uskonnot, kuten perinteinen kristinusko tai jopa pakanismi, saattavat nousta esiin, mutta tärkeää on, että uskonnon rooli liikkeessä on ennen kaikkea yhteisön kokoamiseen ja ideologian tukemiseen liittyvä.

Religionssivistyksen näkökulmasta on huomattava, että Alt-Right ei pyri vain palauttamaan perinteistä uskonnollista elämää, vaan etsimään uusia tapoja yhdistää kansa ja tuoda esiin yhteisön kollektiivinen voima. Liike saattaa käyttää sarkasmia ja ironiaa muotoillakseen uskonnollisia näkemyksiään, mutta samalla sillä on vakava halu löytää uskonnon kyky luoda yhteisöllisyyttä ja identiteettiä, joka ei ole riippuvainen liberalismista tai nyky-yhteiskunnan heikkouksista.

Miten Kinismi ja Etno-Nationalismi Liittyvät Kristilliseen Teologiaan ja Yhteiskuntaan?

Kinistien ideologia, kuten Paul Kaiser, New Covenant Baptist Churchin pastori, toteaa, on kehittynyt teonomisesta liikkeestä tai kristillisestä rakennusliikkeestä, dominionistisesta teologiasta, mutta itse kinistit väittävät, että heidän opetuksensa juuret ovat ortodoksisen kristinuskon historiassa, joka ulottuu Raamatun kirjoituksiin, Augustinukseen ja aina moderniin kommentointiin saakka. Tämän ajatuksen mukaan kinistien käsitys etno-nationalismista ja rotujen eriytymisestä ei ole pelkästään moderni reaktio, vaan se pohjautuu syvään raamatulliseen ymmärrykseen, joka korostaa kansakuntien jakautumista ja etnisten rajojen tärkeyttä.

Ehud Wouldin kirjoittama artikkeli, joka julkaistiin The Kinist Review -lehdessä nimellä "A Kinist Elucidation", pohjautuu muun muassa Matthew Henryn 1600-luvun kommentaareihin. Artikkelissaan Would viittaa erityisesti Henryn kommentaariin Genesiksen yhdeksänteen lukuun, jossa käsitellään Jumalan asettamia rajalinjoja kansojen välillä, jotka ovat peräisin Nooan pojista, Semistä, Haminista ja Jaafetista. Näin Would perustelee, että Jumala itse on säätänyt kansojen rajat ja tahtoo, että ne pysyvät erillään. Hänen mukaansa Genesiksen 11. luku, jossa ihmiset yrittävät rakentaa Baabelin tornia ja tulevat hajotetuiksi, tukee näkemystä siitä, että Jumala itse haluaa kansojen pysyvän erillään ja erottuvan etnisten linjojen mukaan.

Would, tukien Henryn ja muiden varhaisten lähteiden näkemyksiä, väittää, että Jumalan pyhä suunnitelma edellyttää kansakuntien etnistä eriytymistä ja homogeneisuuden ylläpitämistä. Hän lainaa Henryn kommentaareja, joissa tämä totesi, että "homogeenisuus on edellytys minkä tahansa kristillisen hallinnon muodolle", ja että "vieraan kuninkaan liittäminen kansaan on kansan itsemurha." Tämä ajatus on tiukasti sidoksissa Raamatun opetukseen kansojen jakautumisesta ja kansallisten rajojen kunnioittamisesta.

Kinistinen ajattelutapa käyttää hyväkseen myös vanhassa kirkon historiassa esiintyviä myyttejä, kuten Hamin kirouksen myyttiä, jota on perinteisesti käytetty oikeuttamaan anti-mustaa rasismia. Kinistit kuitenkin laajentavat tämän myytin soveltamisen laajempaan etnonationalistiseen ajatteluun, jossa he pitävät kiinni siitä, että Jumala on määrännyt kansojen erottamisen etnisten rajojen mukaan, eikä tämä ajatus ole pelkästään muinaisten myyttien perua, vaan se on edelleen relevantti nykyajassa.

Tämä ajattelu saa tukea myös useilta nykyisiltä ajattelijoilta, kuten Fraserilta, joka pyrkii yhdistämään kinismin ja sosiobiologian. Fraserin mukaan etnonationalistinen ajattelu ja sosiobiologia voivat yhdistyä tehokkaasti, kun kirkon usko yhdistyy uudenlaiseen etnireligioosiseen evankeliumiin. Fraserin mukaan yhteys sosiobiologian ja kinismin välillä voisi luoda pohjan kirkolliselle yhteisölle, joka puolustaa etnisiä ja kansallisia rajoja osana kristillistä yhteiskuntaa.

Fraser kehittää ajatteluaan myös eskatologisella tasolla. Hänen preteristinen näkemyksensä, jonka mukaan Jeesus on jo palannut ja Jumalan valtakunta on jo toteutunut, auttaa hänelle muotoilemaan näkemyksiä Jumalan suunnitelmasta kansakuntien ja rotujen osalta. Fraserin mukaan, koska Jeesus on jo palannut ja temppeli Jerusalemiin on tuhottu vuonna 70 jKr, nykyiset kansakunnat elävät Jumalan suunnitelmassa, joka on etnisesti ja uskonnollisesti jakautunut. Hänen tulkintansa mukaan ne kansat, jotka ovat hylänneet Jeesuksen, eivät ole osa Jumalan valtakuntaa, vaan ne jäävät ulkopuolelle, kun taas pakanat ja heidän jälkeläisensä, jotka ovat liittyneet Kristuksen kirkkoon, ovat osa uutta Israelia.

Kinistinen ajattelutapa ei ole vain teologinen käsite, vaan se kantaa mukanaan vahvaa poliittista ja yhteiskunnallista viestiä. Kinistit näkevät monikulttuurisuuden ja rotujen sekoittumisen uhkana kristillisten arvojen säilymiselle ja pitävät niitä jopa hengellisessä mielessä väärinä. Kinistinen ajattelu heijastaa pelkoa kulttuurisen ja etnisen yhtenäisyyden katoamisesta, ja samalla se korostaa perinteisten arvojen paluuta ja kansakuntien erillään pitämistä Jumalan asettaman järjestyksen mukaisesti.

Lopuksi, vaikka kinistinen ideologia vaikuttaa hyvin tiukasti raamatulliselta ja teologiselta, se on myös voimakkaasti poliittinen liike, joka vastustaa monikulttuurisuuden ja rodullisten eroavaisuuksien sekoittamista. Tällainen ajattelu on saanut kritiikkiä erityisesti monilta, jotka näkevät sen rasismin ja syrjinnän edistämisenä, mutta kinistit puolustavat näkemyksiään uskon ja Jumalan tahdon toteuttamisena. Heidän mukaansa tämä erottelu ei ole vain poliittinen kysymys, vaan syvällinen osa kristillistä uskoa ja Jumalan suunnitelmaa maailmassa.

Miksi valkoiset evankeliset protestantit tukivat Trumpia?

Donald Trumpin vahva kannatus valkoisten evankelisten protestanttien keskuudessa herätti laajaa huomiota Yhdysvaltain poliittisessa ja uskonnollisessa kentässä. Vuoden 2016 presidentinvaaleissa 81 prosenttia valkoisista evankelisista protestanteista äänesti Trumpia. Tämä tilastollinen tosiasia, jota Robert P. Jones ja PRRI-instituutti toivat esiin, ei ollut vain merkittävä lukema, vaan se myös kuvasti syvempää kulttuurista ja identiteettipoliittista siirtymää valkoisten kristittyjen keskuudessa.

Kyseessä ei ollut enää vain moraaliarvoihin – kuten abortin vastustamiseen tai perinteisen avioliiton puolustamiseen – perustuva poliittinen valinta. Jonesin mukaan niin sanotuista "arvoäänestäjistä" oli tullut "nostalgiaäänestäjiä", jotka haikailivat takaisin aikaan, jolloin valkoiset kristityt hallitsivat amerikkalaista kulttuuria ja yhteiskuntaa. Pelko vaikutusvallan menettämisestä tulevaisuudessa ja kasvava monikulttuurisuus yhdistivät heitä Trumpin retoriikkaan, jossa luvattiin ottaa maa "takaisin".

Trumpin ulkoinen kuva – kaukana perinteisestä kristillisestä hyveellisyyden mallista – ei estänyt hänen nousuaan konservatiivisten kristittyjen suosikiksi. Päinvastoin, hänen raaka ja konfrontatiivinen esiintymistyylinsä nähtiin monien silmissä vahvuutena: hän oli valmis puolustamaan "meidän puolta" maailmassa, jonka koettiin muuttuvan uhkaavasti. Trumpin valokuva Raamattu kädessään St. John’s -kirkon edessä kesäkuussa 2020, samalla kun maassa raivosivat mielenosoitukset poliisiväkivaltaa vastaan, oli symbolinen ele – ei niinkään uskonnollinen, vaan kulttuurinen julistus.

Tämä tuki ei kuitenkaan ulottunut afroamerikkalaisten kristittyjen keskuuteen. Mustien protestanttien hyväksyntä Trumpia kohtaan oli murto-osa valkoisten evankelisten lukemista. Vuonna 2020 vain seitsemän prosenttia mustista protestanteista hyväksyi Trumpin, kun taas 83 prosenttia suhtautui häneen kielteisesti. Historioitsija Melanie McAlister totesi, että Trumpin valinta vuonna 2016 koettiin monissa mustissa seurakunnissa traumaattisena tapahtumana, ja tunne syveni hänen horjuvissa lausunnoissaan Charlottesvillen väkivaltaisuuksien jälkeen. Mustat kirkonjohtajat eivät vain tuominneet väkivaltaa, vaan myös presidentin katsottiin antaneen valkoiselle ylivallalle tilaa ja tukea.

Tämä jakautuminen valkoisten ja mustien kristittyjen välillä ei ole uusi. Se on syvästi juurtunut Yhdysvaltojen uskonnolliseen historiaan ja sen rodullisiin valtarakenteisiin. Tutkimukset osoittavat, että valkoisille kristityille uskonnollinen identiteetti on usein linkittynyt kansalliseen identiteettiin tavalla, joka voi tukea valkoista ylivaltaa tai ainakin olla sokea sen ilmenemismuodoille. Mustille amerikkalaisille tämä sama uskonnollinen identiteetti toimii päinvastoin: se haastaa sortavat rakenteet ja puolustaa sorrettujen oikeuksia.

Trumpin hallinnon henkilöstövalinnat – kuten Steve Bannonin ja Stephen Millerin nimitykset – lisäsivät epäilyksiä siitä, että hänen agendansa oli alt-right-ideologian kanssa linjassa. Bannonin tunnettu tausta Breitbartin johtajana ja Millerin sähköpostiviestit, joissa levitettiin äärioikeistolaisia ja maahanmuuttovastaisia näkemyksiä, syvensivät tätä vaikutelmaa. Charlottesvillen tapahtumien jälkeen entinen Ku Klux Klanin johtaja David Duke totesi, että Trump toteuttaa heidän unelmiaan. Tämä ei ollut enää vain yksittäisen poliitikon persoona, vaan se heijasti laajempaa kulttuurillista rintamalinjaa, jossa uskonto, rotu ja politiikka sekoittuivat uudella tavalla.

Kristilliset yhteisöt Yhdysvalloissa reagoivat tilanteeseen eri tavoin. Vasemmistolaiset kirkolliset liikkeet näkivät alt-rightin nousun todisteena siitä, että taistelu rasismia vastaan oli edelleen välttämätöntä. Konservatiivisemmat liikkeet, kuten Southern Baptist Convention, joutuivat kohtaamaan oman historiansa ja pohtimaan johtonsa valkois

Miksi jotkut afroamerikkalaiset kristityt eroavat Etelän baptistikonventista?

Yhdysvaltain Etelän baptistikonventti (Southern Baptist Convention, SBC) on joutunut vakavan sisäisen kriisin keskelle, kun osa sen afroamerikkalaisista jäsenistä on alkanut kyseenalaistaa sen sitoutumista rodulliseen oikeudenmukaisuuteen ja yhteiskunnalliseen tasa-arvoon. Erityisesti pastori John Onwuchekwan eroilmoitus kesällä 2020 herätti laajaa huomiota. Hän julkaisi esseen, jossa hän esitteli neljä syytä, miksi hänen johtamansa seurakunta irtautui konventista. Nämä syyt ovat merkityksellisiä paitsi Etelän baptistien sisäiselle dynamiikalle, myös laajemmalle pohdinnalle kristillisyyden ja poliittisen vallankäytön suhteesta nyky-Amerikassa.

Ensimmäinen Onwuchekwan esiin nostama syy oli Etelän baptistikonventin historian vääristely. Hän viittaa siihen, että konventti ei ole koskaan tehnyt perusteellista tilitystä roolistaan orjuuden ja rotuerottelun kannattajana. Vaikka virallisia anteeksipyyntöjä on esitetty, historian uudelleenkirjoittaminen ja ongelmien vähättely on jättänyt jälkeensä epäluottamusta. Toiseksi, yritykset edistää rodullista oikeudenmukaisuutta ovat hänen mukaansa olleet tehottomia ja pinnallisia, vailla todellista sitoutumista tai vaikutusta.

Kolmas ja ehkä eniten huomiota herättänyt syy oli konventin politisoituminen. Onwuchekwa esittää joukon esimerkkejä, joissa SBC:n keskeiset johtajat ja kirkot ottivat näkyvästi kantaa presidentti Trumpin puolesta tai vaikenivat hänen hallintonsa retoriikasta ja toimista, jotka monien mielestä olivat selvästi ristiriidassa kristillisten arvojen, kuten ihmisarvon ja oikeudenmukaisuuden, kanssa. Kun SBC:n vaikutusvaltaiset jäsenet uhkasivat vetää rahoitusta, koska eräs johtohahmo kritisoi Trumpia, tai kun varapresidentti Mike Pence kutsuttiin puhumaan SBC:n tapahtumaan keskellä maan jakavinta poliittista kautta, viesti oli selvä: uskollisuus republikaanipuolueelle on asetettu tärkeämmäksi kuin uskollisuus oikeudenmukaisuudelle.

Onwuchekwan mukaan tämä "epäterve puolueellisuus" ei ole yksittäistapaus, vaan systemaattinen ongelma, joka on saanut monet vähemmistöihin kuuluvat kristityt tuntemaan, ettei heidän äänensä kuulu eikä heidän huolensa ole otettu todesta. Hän kritisoi myös sitä, miten nopeasti oikeudenmukaisuutta vaativat puheenvuorot leimataan "kriittisen rotuteorian" tai "kulttuurimarxismin" vaikutuspiiriin, ilman että käsitellään itse ongelmia.

Neljäs syy oli konventin käsitys ykseydestä, joka Onwuchekwan mukaan ohittaa kokonaan rodullisten ristiriitojen käsittelyn. Hänen mukaansa SBC haluaa puhua "rotujen sovinnosta" mutta ei ole valmis sukeltamaan syvälle rasismin juurisyihin tai kuuntelemaan vähemmistöjen kokemuksia. Hän katsoo, että konventin ykseysongelma ei ratkea ilman avoimuutta rodullisen eriarvoisuuden ongelmien käsittelylle.

Vaikka Onwuchekwa puhuu Etelän baptistikirkosta, hänen kokemuksensa resonoivat laajemmassa afroamerikkalaisten kristittyjen yhteisössä. Sarah Pulliam Baileyn raportin mukaan monet mustat kristityt kokivat syvää pettymystä valkoisten evankelikaalien vahvaan Trumpin tukemiseen myös vuoden 2020 vaalien jälkeen. Tällainen tuki on nähty esteenä todelliselle yhteydelle ja parannukselle – se on murtanut monien uskon siihen, että evankelinen liike olisi aidosti sitoutunut oikeudenmukaisuuteen.

John Perkins, 90-vuotias kansalaisoikeusliikkeen veteraani, kiteytti tilanteen toteamalla: "Evankelikaalit myivät itsensä… Se loi jakautumisen kirkkoon." Hänen mukaansa kyse ei ollut vain poliittisesta valinnasta, vaan moraalisesta epäonnistumisesta.

Robert P. Jones, itsekin Etelän baptistiperinteestä lähtöisin oleva teologi, kirjoitti vuonna 2020, että valkoisen ylivallan perinnön käsittely ei ole enää valinta, vaan moraalinen välttämättömyys. Hän korostaa, että kristityt eivät voi enää väistää vastuuta sen suhteen, minkälaista maailmaa heidän kirkkonsa ja yhteisönsä rakentavat. Alt-Right-liikkeen julkisen näkyvyyden hälvettyäkin jäljelle jäävät sen synnyttämät ja paljastamat kipukohd

Miten optimointi ja lineaarinen ohjelmointi auttavat päättämään pääoman allokoinnista ja rajoitusten hallinnasta?
Miten Prokhorovin lause ja tiukkuus liittyvät toisiinsa?
Miten kirjoittaa kirjallisuuskatsaus väitöskirjassa tai tutkimusprojektissa?
Miten poliittinen elitti ja valtavirtamedia muovaavat yhteiskunnallista todellisuutta?
Kuinka kasvattaa yrttejä ja vihanneksia tehokkaasti: kastelu, lannoitus ja tuholaistorjunta