Vanhemmat ja opettajat eivät yleensä tarkastele musiikin opetusta tämän näkökulman kautta; useimmiten he keskittyvät taidon kehittämiseen melodiajen toistamisessa. Tämä lähestymistapa sisältää väistämättä arviointia ja arvostelua lapsen suorituksista ja persoonallisuudesta. Liian usein tulokset ovat valitettavan tuttuja: lapsi yrittää lopettaa tunneilla käymisen, välttelee opettajaa ja päättää lopettaa musiikin "uraansa". Monilla kodeilla jää hylätyksi viulu, käyttämättömänä piano tai mykkä huilu, jotka toimivat tuskallisena muistutuksena pettyneistä yrityksistä ja täyttämättömistä toiveista.

Mitä vanhemmat voivat tehdä? Vanhempien tehtävä on löytää opettaja, joka on ystävällinen ja huomaavainen – henkilö, joka tuntee lapset yhtä hyvin kuin musiikin. Opettaja pitää avaimet lapsen jatkuvaan kiinnostukseen musiikkia kohtaan ja hän voi avata tai lukita mahdollisuuksien ovia. Opettajan tärkein tehtävä on ansaita lapsen kunnioitus ja luottamus. Jos opettaja epäonnistuu siinä, hän ei voi onnistua opetuksessa: lapsi ei opi rakastamaan musiikkia opettajalta, jota hän vihaa. Opettajan tunneilmasto on paljon voimakkaampi kuin opettajan soitin.

Jotta vältettäisiin tarpeettomat ongelmat, opettajan, vanhempien ja lapsen tulisi keskustella – ja sopia – muutamista perusasioista. Esimerkiksi:

  1. Ei tunneperäisiä peruutuksia ilman ennakkovaroitusta vähintään yhtä päivää ennen sovittua aikaa.

  2. Jos tunti täytyy peruuttaa, lapsi itse soittaa opettajalle, ei vanhempi.

  3. Musiikkiharjoittelun ajankohdan ja tahdin valintaan annetaan realistista joustoa.

Nämä säännöt estävät viime hetken "mielialan" peruutuksia ja kannustavat lapsen itsenäisyyden ja vastuullisuuden kehittymistä. Ne välittävät lapselle viestin, että vaikka musiikkia arvostetaan, vielä enemmän arvostetaan tunteita ja ajatuksia. Lasta ei tulisi hoputtaa harjoitteluun. Lapselle ei pitäisi muistuttaa soittimen kustannuksista tai siitä, kuinka paljon esimerkiksi isä teki töitä rahojen eteen. Tällaiset huomautukset synnyttävät syyllisyyttä ja katkeruutta. Ne eivät luo musiikillista herkkyyttä tai kiinnostusta. Vanhempien tulisi pidättäytyä ennustamasta lapsensa "suuruutta" musiikissa. Tällaiset lausahdukset ovat erittäin masentavia: "Sinulla on mahtavat lahjat, jos vain käyttäisit niitä." "Voit olla toinen Billy Joel, jos vain käyttäisit itseäsi."

Lapsi saattaa johtaa siihen, että vanhempien harhaluulot voidaan parhaiten säilyttää olemalla kokeilematta niitä. Lapsen mottona voi tulla "Jos en yritä, en petä vanhempiani." Lasta kannustetaan parhaiten silloin, kun hän tietää, että vaikeudet ymmärretään ja niitä arvostetaan.

Esimerkiksi kuusivuotias Roslyn kokeili kolmannella pianotunnillaan uutta taitoa: soittaa kahdeksan sävelen asteikko molemmilla käsillä. Opettaja demonstroi harjoituksen suurella taidolla sanoen: "Näet, tämä on helppoa. Nyt yritä itse." Vastahakoisesti ja kömpelösti Roslyn yritti epäonnistuneesti matkia opettajaa. Hän palasi kotiin pettyneenä. Harjoitusaikana, toisin kuin opettaja, äiti sanoi: "Ei ole helppoa soittaa kahdeksan sävelen asteikkoa yhdellä kädellä. Molemmilla käsillä se on vielä vaikeampaa." Roslyn oli täysin samaa mieltä. Pianon äärellä hän soitti hitaasti oikeat sävelet oikeilla sormilla. Äiti sanoi: "Kuulen oikeat sävelet ja näen oikeat sormet." Ilmeisen tyytyväisenä tyttärensä vastasi: "Se on aika vaikeaa." Sinä päivänä Roslyn jatkoi harjoittelua sovitun ajan yli. Viikon aikana hän asetti itselleen vaikeampia tehtäviä eikä ollut tyytyväinen ennen kuin oppi soittamaan oktaavin sokeana.

Lapsi tuntee itsensä enemmän kannustetuksi, kun vaikeuksia ymmärretään myötätuntoisesti, kuin että hänelle annetaan neuvoja, kehuja tai valmiita ratkaisuja.

Vanhempi-opettaja-keskustelut: Miten keskittyä lapsen tukemiseen

Vanhemmat voivat kokea vanhempi-opettaja-tapaamiset pelottavina, sillä ne usein edellyttävät vanhemmilta epämiellyttävien kriittisten kommenttien kuuntelemista lapsestaan. Miten vanhemmat voivat muuttaa keskustelut rakentaviksi kokemuksiksi? Donin isä meni vanhempi-opettaja-tapaamiseen valmiina (muistivihko ja kynä), jotta hän voisi muuttaa kaikki negatiiviset kommentit positiivisiksi toimenpiteiksi. ISÄ: "Miten Donilla menee tänä vuonna?" OPETTAJA: "No, kerrottakoon näin. Poikasi ei tule kouluun ajallaan, ei tee läksyjään ja hänen vihkonsa ovat sekavat." ISÄ (kirjoittaa): "Ai, tarkoitat siis, että Donilla on parannettavaa koulun alkamisajassa, läksyissä ja vihkojen siisteydessä." Kun Donin isä palasi tapaamisesta, kymmenvuotias Don kysyi: "Mitä opettaja sanoi minusta?" Hänen isänsä sanoi: "Kirjoitin ylös sen, mitä hän sanoi. Voit lukea sen, jos haluat." Don, joka odotti tuttua palautetta huonosta käytöksestä ja läksyistä, oli yllättynyt, kun hän luki isänsä muistiinpanot. Sekä Don että hänen isänsä hyötyivät tästä muistiinpanosta. Se auttoi heitä keskittymään parannuksiin eikä menneisiin virheisiin. Se väisti syyllistämistä, antoi suuntaa ja toivoa. Mikä tahansa vanhempi-opettaja-tapaaminen voidaan päättää tällaiselle rakentavalle huomiolle.

Esimerkkejä: "Harrietin täytyy parantaa kykyään nähdä itsensä vastuullisena ihmisenä, joka on ansainnut kunnioitusta ja kykenee tekemään työtään." "Frankin täytyy parantaa kykyään nähdä itsensä ihmisenä, joka voi osallistua luokan keskusteluihin." "Celia tarvitsee parannusta vihansa ilmaisemisessa ilman loukkauksia ja riitojen ratkaisemisessa rauhanomaisesti." "Billin täytyy oppia opiskelemaan itsenäisesti ja suorittamaan tehtävänsä."

Lopuksi, tärkeää on myös ymmärtää, että kun lapsi vaihtaa koulua, hänet saatetaan pyytää toistamaan edellinen luokka. Tällöin monille vanhemmille tulee vaikeuksia ja häpeää. Kun yhdeksänvuotias Bobin äiti sai tietää, että poika oli kertonut kavereilleen toistavansa neljännen luokan uudessa koulussa, hän suuttui ja huusi: "Miten odotat kavereidesi kunnioittavan sinua, kun kerrot heille toistavasi neljännen luokan? Nyt näet, miksi he eivät halua olla kanssasi." Hän olisi toiminut vähemmän tuhoavasti, jos hän olisi jakanut Bobille häpeänsä luokan toistamisesta: "Toivoisin, että ei olisi niin kiusallista, että uusi koulu haluaa sinun toistavan neljännen luokan. Olen huolissani siitä, että ystäväsi luulevat sinua tyhmäksi. Mutta toivon, ettet itse tunne niin. Loppujen lopuksi, toistat neljännen luokan vain, koska siirryt vaikeampaan kouluun."

Vanhempien ja opettajien tulisi aina muistaa, että lapsen psykologinen ja emotionaalinen tukeminen, eivät pelkästään suoritukset ja arvioinnit, ovat avainasemassa lapsen kehitykselle ja elämänlaadulle.

Miten lasten ystävyyssuhteet vaikuttavat heidän kehitykseensä?

Pelokas lapsi hyötyy rohkeampien lasten seurasta, ja kypsymättömämpi lapsi voi kehittyä vanhemman leikkitoverin myötä. Lapsi, joka liiaksi nojaa fantasiamaailmaan, tarvitsee realistisempien lasten vaikutteita. Aggressiivinen lapsi puolestaan voi saada tasapainoa leikkitovereilta, jotka ovat vahvoja mutta eivät taisteluhenkisiä. Tavoitteemme on rohkaista korjaavia suhteita tuomalla lapset yhteen ystävien kanssa, joiden persoonallisuudet poikkeavat heidän omistaan.

Joissain tilanteissa tiettyjä ystävyyksiä kannattaa kuitenkin välttää. Lapsen, joka on jäänyt tunne-elämäänsä lapselliseksi, on vaikea kehittyä muiden samassa tilassa olevien lasten kanssa. Taisteluhenkiset lapset vain vahvistavat toistensa aggressiivisuutta. Hyvin vetäytyneet lapset eivät osallistu tarpeeksi sosiaaliseen vuorovaikutukseen. Rikolliset taipumukset voivat puolestaan vahvistua samankaltaisten lasten seurassa. On erityisesti huolehdittava siitä, etteivät lapset, jotka ihannoivat rikollista käyttäytymistä, pääse ”johtaviin” rooleihin. He voivat, kokemuksensa vuoksi, saavuttaa sankaristatuksen koulussa tai naapurustossa ja toimia haitallisina esikuvina.

Vanhemmat eivät voi vaikuttaa lasten ystävyyssuhteisiin, ellet heillä ole yhteydessä lasten ystäviin. Vanhemmat voivat kutsua ystävät kotiin, tutustua heidän vanhempiinsa ja tarkkailla, miten ystävyyssuhteet vaikuttavat lapseen. Tärkeää on myös tasapainoisen tarkkailun ja vapaan ystävyyssuhteiden valinnan välillä, sillä lapsille on annettava vastuuta, mutta valvottuna.

Hyvä vanhempi, kuten hyvä opettaja, on sellainen, joka tekee itsestään tarpeettoman lapsen elämässä. Vanhempi löytää tyytyväisyyden suhteista, jotka johtavat lapsen omiin valintoihin ja omien voimavarojen käyttämiseen. Lapsen kanssa keskustellessa voimme käyttää tietoisesti sellaisia lauseita, jotka ilmaisevat uskomuksemme heidän kykyynsä tehdä viisaat päätökset itselleen. Esimerkiksi: ”Jos haluat.” ”Jos se on todella se, mitä tykkäät.” ”Se on sinun päätöksesi.” ”Se on täysin sinun valintasi.” Näin lapsi voi kokea itsensä kyvykkääksi ja itsenäiseksi.

Halumme on, että lapsistamme kasvaa vastuullisia aikuisia. Mutta vastuuopetuksen on oltava kunnioittavaa ja ymmärtävää, jotta se olisi tehokasta. Kotitöissä, ruoassa, läksyissä, taskurahassa, lemmikeissä ja ystävyyssuhteissa vanhempien ohjaus on tärkeää. Tämä ohjaus on yhdistettävä herkkyyteen ja ymmärrykseen lapsen itsenäistymiskamppailussa, jos se halutaan viedä oikeaan suuntaan.

Vanhempien tulisi myös muistaa, ettei kurinpidon päämääränä ole lapsen vahingoittaminen emotionaalisesti. Lapsen kurittaminen voi ruokkia vihaa ja katkeruutta, mikä estää heitä keskittymistä ja kuuntelemista. Kun vanhemmat rankaisevat lapsiaan, heidän viha vain kasvaa. Rankaiseminen estää vuorovaikutusta ja vahvistaa lasten negatiivisia tunteita.

Esimerkiksi yksi äiti kuvasi tapausta, jossa hän joutui ärsyyntymään poikansa raivostuessa koulussa. Poika oli ollut nöyryytetty opettajan toimesta ja kertoi äidilleen, kuinka hän vihaa opettajaa. Äiti syytti poikaansa sääntöjen rikkomisesta, mutta jos äiti olisi reagoinut myötätuntoisesti: "Onpa häpeällistä olla ulkona käytävällä! Ei ihme, että olet vihainen, ei kukaan pidä siitä," hän olisi voinut vähentää pojan raivoa ja saada hänet tuntemaan itsensä ymmärretyksi.

Empatia on tärkeä osa vanhemmuutta, sillä se auttaa vanhempaa ymmärtämään, mitä lapsi tuntee. Lapsen tunteet eivät saa jäädä huomiotta. Vanhemman on osattava olla kärsivällinen ja tuntea, että myös heidän tunteensa ovat arvokkaita, vaikka lapset saattavat käyttäytyä väärin.

Lapsen kurinpidossa tärkeintä on tarkkuus, ei sattumanvaraisuus. Lapsen kurittaminen ei ole ratkaisu, koska se ei paranna heidän käyttäytymistään. Lasten on oltava vastuullisia, mutta ne eivät opi sitä rankaisemisesta.

Miten ymmärtää lapsen ristiriitaisia tunteita ja antaa niille tilaa?

Lapsen tunteet ovat usein moninaisia ja ristiriitaisia. He voivat kokea samalla kertaa sekä rakkautta että vihaa, ihailua ja kateutta, omistautumista ja vihamielisyyttä. Vanhemmat kokevat usein vaikeaksi hyväksyä tämänkaltaisia ristiriitaisia tunteita omassa ja lapsensa elämässä. He eivät pidä näitä tunteita itsessään, mutta vielä vähemmän he pystyvät sietämään niitä lapsessaan. Perinteinen kasvatusoppi on opettanut meille, että tunteiden jakaminen ja niiden hyväksyminen on joko hyvä tai huono, mutta ei koskaan sekava tai monitasoinen. Tämä on kuitenkin vain osa totuutta.

Lapsen kehitykselle on tärkeää ymmärtää, että tunteet voivat olla monimuotoisia. Vanhemman tehtävä on osoittaa lapselle, että ristiriitaiset tunteet ovat normaali osa elämää ja tunteiden hyväksyminen on osa emotionaalista kasvua. Lapsen ei tarvitse valita vain yhtä tunnetta; hän voi olla yhtä aikaa vihainen ja rakastaa jotakuta. Vanhemmat voivat tukea tätä prosessia kuuntelemalla ja peilaamalla lapsen tunteita ilman tuomitsemista. Esimerkiksi: "Näyttää siltä, että tunnet samalla kertaa vihaa ja rakkautta ystävääsi kohtaan." Tämä auttaa lasta tunnistamaan ja nimeämään tunteensa selkeästi.

Ristiriitaisia tunteita on kuitenkin vaikea ymmärtää, jos niitä ei koskaan ilmaista tai hyväksytä. Usein aikuiset yrittävät selittää pois lapsen tunteita tai vähätellä niitä. Tämä voi johtaa lapsen tunteiden hämmentymiseen ja sisäiseen kaaokseen. Tunteet itsessään eivät ole hyviä tai huonoja; se, miten niitä käsitellään ja ilmentäminen, on ratkaisevaa. Meitä on kasvatettu pitämään negatiivisia tunteita "pahoina", mutta tämä vääristää tunteiden todellisen luonteen. Esimerkiksi viha voi olla täysin oikeutettua, jos se ei johda väkivaltaan, ja pelko voi olla luonnollinen reaktio uhkaavaan tilanteeseen.

Tunteiden peilaaminen on kuin katsomista peilistä. Peilin tarkoitus ei ole tuomita tai korjata, vaan heijastaa sen, mitä siinä näkyy. Tunteiden peilauksen tarkoitus on auttaa lasta ymmärtämään omia tunteitaan ilman, että aikuiset lisäävät siihen omia tulkintojaan. Kun aikuinen sanoo: "Näyttää siltä, että tunnet itsesi hyvin pettyneeksi", lapsi ei enää tarvitse "korjaavaa" ohjausta tai arvostelua. Tällöin lapsi kokee, että hänen tunteensa ovat ymmärrettyjä ja hyväksyttyjä sellaisina kuin ne ovat, ja hän voi itse valita, miten käsittelee ne eteenpäin.

Aikuisilla ja lapsilla on samankaltaisia tarpeita tunteiden ymmärtämiseen ja hyväksymiseen. Kun lapsi kokee ahdistusta, pelkoa, hämmennystä tai surua, on tärkeää, että aikuinen kuuntelee ja tarjoaa ymmärrystä sen sijaan, että nopeasti tarjotaan ratkaisuja tai neuvoja. Tällöin lapselle annetaan tärkeä viesti: "Sinä olet tärkeä minulle. Haluan ymmärtää tunteesi." Tämä voi auttaa lasta tuntemaan itsensä arvostetuksi ja turvalliseksi, mikä puolestaan johtaa siihen, että hän voi itse löytää ratkaisut ongelmiinsa.

Lisäksi on tärkeää ymmärtää, että tunteet eivät ole joko hyviä tai huonoja, vaan ne ovat luonnollisia ja ihmiselle luontaisia reaktioita. Kuten kalat uivat, linnut lentävät ja ihmiset tuntevat – tunteet kuuluvat osaksi ihmiselämää. Elämän aikana tunteet voivat vaihdella suuresti: välillä olemme iloisia, välillä surullisia, välillä vihaisia tai peloissamme. Tämä on luonnollinen osa elämää, eikä meidän tarvitse kieltää tai hävetä näitä tunteita. Ne voivat olla voimakkaita ja jopa hämmentäviä, mutta niiden ilmaiseminen ja hyväksyminen on osa hyvinvointia.

On myös tärkeää, että vanhemmat antavat lapselle tilaa olla oma itsensä tunteineen. Jos tunteet estetään tai tukahdutetaan, lapsi voi kokea itsensä vääräksi tai hämmentyneeksi. Ilman tätä tunnistamista ja ilmaisemista lapsi ei saa työkaluja tunteidensa käsittelemiseen. Tunteiden ymmärtäminen ja peilaaminen auttaa lasta saamaan selkeämmän kuvan omista tunteistaan ja reagointitavoistaan.

Samalla vanhemmat voivat opetella hyväksymään myös omat ristiriitaiset tunteensa. Tämä ei tarkoita, että negatiivisia tunteita pitäisi ruokkia tai tukea, mutta ne pitäisi pystyä tunnistamaan ja käsittelemään ilman syyllisyyden tai häpeän tunnetta. Vanhempien emotionaalinen itsehallinta ja kyky hyväksyä omat ristiriitaiset tunteet luovat mallin, jonka lapsi voi omaksua. Näin lapsi oppii, että tunteet ovat osa häntä ja ne eivät ole koskaan täysin yksinkertaisia.

Lapselle on tärkeää, että hän saa mahdollisuuden kasvaa tunteidensa kanssa ilman pelkoa tuomitsemisesta. Tämä luo vahvan pohjan emotionaaliselle kehitykselle ja auttaa lasta tulemaan itsenäiseksi, itsensä tuntevia ja käsitteleväksi yksilöksi. Tunteiden hyväksyminen ja niiden ilmaiseminen eivät ole vain lapsen oikeus, vaan myös hänen perusoikeutensa kasvaa ja kehittyä terveeksi aikuiseksi.

Miten valmistetaan herkullisia leivonnaisia ja leipää kotona?
Kuinka hallita siirtoja isäntäkoneen ja laitteiston välillä optimoidaksesi suoritustehoa?
Mikä on sisäisesti tuotteistettu vektoriavaruus ja sen ominaisuudet?