Kokonaisvaltainen lähestymistapa oman hyvinvoinnin seuraamiseen on usein avain kestävään muutokseen. Tällöin tärkeää on paitsi se, mitä syömme ja kuinka paljon, myös se, kuinka huolellisesti seuraamme näitä tekijöitä. On huomattavaa, että ihmisten tapoja vaikuttaa omiin valintoihinsa ohjaavat usein suuret pakkauskoot, ja tämä ei rajoitu pelkästään elintarvikkeisiin. Pakkaus, olipa kyseessä makeiset, shampoo tai kissanruoka, näyttää suoraan vaikuttavan siihen, kuinka paljon tuotetta käytämme. Samalla tavoin isompi kirjakokoelma saattaa houkutella lukemaan nopeammin, koska haluamme kuluttaa sen, mitä olemme ottaneet itsellemme. Tämä ilmiö muistuttaa siitä, kuinka helposti unohtamme valintojemme taustalla olevat tekijät, kuten sen, kuinka paljon oikeasti kulutamme tai käytämme.

Monet eivät seuraa kulutustaan tarkasti, kun syövät suoraan säilytyspurkeista tai nauttivat ruuastaan ja juomastaan yhteisöllisesti, kuten tapaksia, dim sumia tai alkupaloja. Tällöin on vaikea hahmottaa tarkasti, kuinka paljon on syönyt, sillä annokset ovat pieniä ja jatkuvaa nautintoa voi olla haastavaa mitata. Yksi tehokas tapa seurata omaa kulutusta on tarkkailla jäljelle jääneitä jätteitä: tyhjät pakkausmateriaalit, kuten karkkipussit tai kahvikupit, toimivat konkreettisina merkkeinä siitä, mitä on tullut kulutettua. Tämä voi auttaa herättämään huomiota siihen, kuinka paljon todella syö, juo tai kuluttaa, kun lopullinen määrä on visuaalisesti koottuna yhteen paikkaan.

Tutkimukset pakkaussuunnittelusta osoittavat myös, kuinka kuluttajat tekevät valintoja pakkauskokojen mukaan. Esimerkiksi pienimmät ja suurimmat juomapakkaukset jätetään usein väliin, mikä tarkoittaa, että pakkauskokojen muokkaaminen voi vaikuttaa siihen, miten ihmiset tekevät valintoja. Jos esimerkiksi pienin kokoinen juoma poistettaisiin myynnistä tai lisättäisiin suurempi vaihtoehto, kuten Trenta Starbucksissa, monet kuluttajat valitsisivat isomman koon. Tämä ilmiö liittyy siihen, kuinka helposti ihmiset sopeutuvat muutoksiin ympäristön ja tuotteiden koon mukaan.

Seurannan lisäksi on myös tärkeää miettiä, miten hallitsemme omaa syömistämme. Esimerkiksi ei ole tavatonta, että tarjoamme itsellemme pieniä annoksia ja palaamme aina hakemaan lisää, koska annoskoko ei riitä täyttämään nälkää. Yksi tehokas tapa estää tämä on "ei toisia kierroksia" -periaate, joka tarkoittaa, että syödään vain yksi annos, eikä palata lisää. Tämä yksinkertainen sääntö voi vähentää syödyn määrän hallintaa jopa 14 prosenttia, ja samalla estää syömästä liikaa. Itse asiassa, jos pystymme tunnistamaan nämä tavat, voimme saada tarkemman kuvan siitä, kuinka paljon oikeasti syömme.

Toinen tapa seurata itseään on päivittäinen painonmittaus. Vaikka monet asiantuntijat suosittelevat, että paino mitattaisiin vain kerran viikossa, nykyiset tutkimukset osoittavat, että päivittäinen punnitseminen voi olla tehokkaampaa painonhallinnassa. Tämä saattaa vaikuttaa joidenkin mielestä liialliselta, mutta se on yhteydessä parempaan painonpudotukseen ja sen säilyttämiseen. Omat kokemukseni tähän liittyen ovat osoittaneet, että kun otan itse asiakseni punnita itseni päivittäin, pysyn tarkempana ja tietoisempana omista valinnoistani.

Erilaiset tavat seurata itseään ovat monille tuttuja. Toiset käyttävät esimerkiksi tiukkoja vaatteita arvioidakseen, ovatko ne muuttuneet tiukemmiksi tai löysemmiksi. Toisille taas digitaalinen vaaka on luotettavampi väline. Itse olen valinnut digitaalisen vaa'an, koska se antaa tarkempia ja objektiivisempia lukuja kuin vaikkapa kireät vaatteet, jotka eivät aina kerro todellista tilannetta. Tämä voi tuntua yksinkertaiselta, mutta se on avain monelle, joka pyrkii pitämään itsensä terveenä ja tasapainoisena.

Kun aloin käyttää UP-ranneketta, aluksi en ollut kiinnostunut sen mielialaseurannan tai unenseurannan ominaisuuksista. Ajattelin, että minulla ei ollut mitään tarvetta seurata mielialojani, vaikka en ollut täysin tietoinen siitä, kuinka tärkeää tämä voi olla osana kokonaisvaltaista hyvinvointia. Unen merkitystä ei myöskään ollut tarpeen korostaa, koska olin jo innokas unen puolestapuhuja. Kuitenkin, kun aloin käyttää UP-rannekkeen uniseurantaominaisuuksia, huomasin, että vaikka olin itsekin hyvin tarkka uneeni liittyen, uneni ei ollut aina niin täydellistä kuin luulin. Tämä herätti minut tarkastelemaan omaa unirytmiäni ja asettamaan selkeämmän sängykellon.

Unen puute on itse asiassa yksi tärkeimmistä tekijöistä, joka voi vaikuttaa elämänlaatuun. Se voi heikentää mielialaa, muistia ja immuunijärjestelmää sekä lisätä kipukynnystä. Se johtaa myös jatkuvaan viivyttelyyn ja keskittymiskyvyn heikkenemiseen. On tärkeää ymmärtää, että vaikka moni väittää selviytyvänsä vähäisellä unella, tutkimukset osoittavat, että jatkuva univaje johtaa huonompaan fyysiseen ja psyykkiseen hyvinvointiin.

Yhtä lailla kuin terveellisen syömisen ja unen, myös aikamme seuranta voi tarjota meille paremman käsityksen siitä, miten elämme. Ajankäytön seuraaminen voi tuoda esiin, kuinka paljon oikeasti luemme, kirjoitamme, liikumme tai edes rentoudumme. Jos emme mittaa omaa aikakäyttöämme, on helppo kuvitella, että emme ehdi tehdä kaikkea, mitä haluaisimme. Käytännön esimerkkinä ajan seurantaan voi toimia yksinkertainen ajankäyttölogi, johon merkataan, kuinka paljon aikaa kuluu eri toimintoihin päivittäin.

Päivittäinen itsensä seuraaminen ja tarkan tietoisuuden saaminen omista valinnoista voivat olla avain siihen, että voimme tehdä kestäviä elämäntapamuutoksia. Se auttaa meitä tekemään tietoisia päätöksiä ja vähentämään impulsiivista käyttäytymistä, olipa kyse syömisestä, ajankäytöstä tai muista tärkeistä tekijöistä elämässä.

Miten "Abstainerit" ja "Moderaatit" voivat muokata tapojaan ja elämäänsä

Kun Elizabeth palasi kotiin, hän huomasi, että matka alhaisen hiilihydraatin ruokavalioon oli yllättävän vaikea. "Kuinka menee?" kysyin, kun hän oli ollut takaisin muutaman viikon. "Ei ole ollut helppoa. Menee paremmin, mutta en ole siellä, missä olin ennen. Olen noin 85 prosenttia." "Miksi luulet, että se on vaikeampaa?" "En ole varma. Se ei vain tunnu helpolta. Osittain siksi, että olin unohtanut, kuinka paljon pidän tietyistä ruoista, kuten Goldfish-kekseistä. Mutta kun aloin syödä niitä, muistin. Nyt on vaikea luopua niistä." "Ihan kuin saisit tunnin vapaata aikataulustasi, jos jättäisit väliin liikuntatunnin", vastasin. "Aivan." Tämä oli juuri se, mitä olin huomannut "pysäyttämisen" osalta Ensimmäisissä Askeleissa. Kun kokeilemme uutta tapaa ensimmäistä kertaa, se tuntuu täynnä lupausta, vaikka se olisikin raskasta. Mutta toisella kerralla suurin osa innostuksesta on kadonnut, ja tavan haitat tulevat selvemmin esiin. Lisäksi on se turhauttava tunne siitä, että on menettänyt maata, mennyt taaksepäin. "Pysy siinä", sanoin. "Tottumusten muuttaminen on vaikeaa."

Itse uskon, että alhaisen hiilihydraatin ruokavalio on helpompaa minulle kuin monille muille, osittain siksi, että vaikka pidän syömisestä, en nauti ruoasta samalla tavalla kuin monet muut. Minulla ei ole suurta kiinnostusta ravintoloihin tai uusien makujen kokeilemiseen. Toivon, että voin nauttia ruoasta yhtä paljon kuin monet muut, mutta se ei ole koskaan ollut minulle erityisen kiinnostavaa. Mutta kävi ilmi, että tämä rajoitus, joka on aina tehnyt minut hieman surulliseksi, tuo myös etuja. Lisäksi tiesin, että alhaisen hiilihydraatin ruokavalion noudattaminen oli minulle helpompaa, koska omaksuin seuraavan strategian: Kieltäytymisen strategian.

Halut, helppous ja tekosyyt

Haluamme hyviä tapoja – mutta myös haluamme tehdä elämästämme helpompaa ja miellyttävämpää. Koska nämä tavoitteet usein törmäävät toisiinsa, tämä osio kattaa useita strategioita. Kieltäytymisen, mukavuuden ja epämukavuuden strategiat tarkastelevat, kuinka voimme muokata tapojamme säätämällä siihen liittyvää vaivannäköä. Suojaukset, kiertotien huomaaminen ja häiriöt käsittelevät epäonnistumisen ja houkutusten haasteita. Palkinnot, herkut ja yhdistäminen keskittyvät nautinnoista hyödyntämiseen hyvien tapojen vahvistamiseksi. Tekosyiden ja oikeutusten torjuminen sekä tapojen tekeminen mahdollisimman nautinnollisiksi auttavat meitä menestymään.

Vapaus ranskalaisista perunoista: Kieltäytyminen

On hyvä luopua mielihyvästä, kun siihen liittyy kipu. —PUBLILIUS SYRUS

Usein tiedämme, että olisi parempi, jos kieltäytyisimme houkutuksesta, mutta on vaikea vastustaa sitä ylimääräistä lasillista viiniä, tuota impulsiivista ostosta tai viimeistä TV-tuntia. Lukioaikana, kun seniorit myivät munkkeja joka perjantai aamuna valmistautuakseen valmistujaisiin, ystäväni ja minä vuorottelimme aikaisessa hakuvuorossa. LaMar’s Donuts oli vaatimaton paikka vanhassa huoltoasemassa, mutta munkit olivat legendaarisia koko Kansas Cityssä. Aina kun olin hakemassa munkkeja, ne kiusasivat minua. Istuin useiden raskaitten laatikoiden kanssa sylissäni ja ensin otin palan munkista, sitten söin neljänneksen, sitten puolen, ja miksi en vain söisi niitä loppuun? Ja sitten toisen. Söin munkkeja paloina, joten en koskaan tiennyt, kuinka monta olin syönyt (ilmiö, jossa vältetään itsensä tarkkailua). Se oli aina sama – houkutus, antautuminen, maltillisuuden lupaus ja sitten liiallinen syöminen.

Tällaisissa tilanteissa meille usein sanotaan: "Ole kohtuullinen. Älä nauti joka päivä, mutta älä kiellä itseäsi täysin, koska jos kiellät, putoat vielä pahemmin." Pitkään yritin tätä kohtuuden strategiaa – ja epäonnistuin. LaMar’sin munkkien ja monien muiden asioiden kanssa. Lopulta opin hylkäämään tämän neuvon. Jotenkin keksin, että oli helpompaa vastustaa tiettyjä houkutuksia, jos en antanut niille lainkaan periksi. Kuulin asiantuntijoilta jatkuvasti, että tämä strategia oli tuomittu epäonnistumaan, mutta miksi se toimi?

Löysin vastauksen lempikirjailijaltani, 1700-luvun esseistiltä Samuel Johnsonilta, joka mainitsi, että kun ystävä kehotti häntä "ottamaan vähän viiniä", hän selitti: "En voi juoda vähän, lapsi; siksi en koske siihen ollenkaan." Se oli juuri sitä, mitä olin kokenut. Kuten Johnson, olen "kieltäytyjä" (Abstainer): Minulle on paljon helpompaa luopua jostain kokonaan kuin nauttia siitä kohtuudella. Tämä ero on tärkeä tapojen muodostamisessa. Tapojen tutkimuksessa toistuu useita jännitteitä: pitäisikö hyväksyä itsensä vai odottaa enemmän itseltään; pitäisikö omaksua nykyhetki vai ajatella tulevaisuutta; pitäisikö ajatella itseään vai unohtaa itsensä? Koska tavan muodostaminen vaatii usein jonkin halutun asian luopumista, jatkuva haaste on: kuinka voin riistää itseltäni jotain tuntematta itseni riistetyksi?

Kun tavat liittyvät rajoituksiin, tunteminen riistetyksi on haitallinen tila. Kun tunnemme itsemme riistetyiksi, tunnemme olevamme oikeutettuja palkitsemaan itsellemme – usein tavoilla, jotka heikentävät hyviä tapojamme. Yksi tapa riistää itseltään ilman, että tuntuu riistetyltä, on luopua jostain täysin. Oudosti, kun luovun jostain kokonaan, en tunne, että olisin riistäytynyt. Kieltäytyminen vaatii vähemmän energiaa ja itsehillintää, koska ei ole päätöksiä tehtävänä eikä tarvitse käyttää itsehillintää.

"Abstainerit" menestyvät, kun he noudattavat kokonaan tai ei mitään -periaatetta. "Moderatorit" puolestaan pärjäävät paremmin, kun he voivat nauttia kohtuudella. Kieltäytyminen on vastoin intuitiota ja ei-universaali strategia. Se ei toimi kaikille. Mutta sellaisille, kuten minulle, se on äärimmäisen hyödyllistä. Jos yritän olla kohtuullinen, väsyttän itseni pohtimaan: kuinka paljon voin saada? Lasketaanko tämä kerta? Jos söin sitä eilen, voinko syödä sitä tänään?

Miten suunnitella tapoja, jotka tukevat onnellisuuttasi?

Tavat, jotka ovat osa jokapäiväistä elämäämme, vaikuttavat suuresti siihen, kuinka koemme onnellisuuden ja elämänlaadun. Hyvin harvoin kuitenkin pysähdymme pohtimaan, mitkä tavat todella tukevat elämämme tärkeimpiä asioita. Yksi esimerkki, joka voi tuoda selkeyttä tähän pohdintaan, on oma suhteeni siskooni. Aiemmin en ollut tietoinen siitä, että siskoni tapaaminen oli asia, joka lisäisi huomattavasti onnellisuuttani. Elämäni oli täynnä rutiineja, jotka liittyivät työ- ja perhesuhteisiin, mutta en ollut määritellyt aikaa, joka olisi omistettu juuri hänelle. Vanhempiani tapasin säännöllisesti, koska oli olemassa selkeä aikaraja ja tapaamiset olivat automaattisia, erityisesti jouluna ja elokuussa. Minulla ei kuitenkaan ollut sellaista järjestelyä, joka koskisi vain minua ja Elizabethia.

Meillä oli epämääräisiä suunnitelmia: joskus jouluna, joskus työmatkoilla, mutta mitään ei ollut varattuna tai sovittuna. Tällöin minulle valkeni, että ratkaisu oli yksinkertaisessa suunnittelussa, ajankohdan ja paikan etukäteen määrittelemisessä. Päädyin ehdottamaan Elizabethille, että suunnittelemme vuosittaisen tapaamisen, joka tulisi toistumaan samaan aikaan joka vuosi, ilman tarpeettomia päätöksiä tai ylimääräistä stressiä. Ehdotin, että voisimme tavata Yhdysvalloissa, Presidents’ viikonloppuna, koska se on kolmipäiväinen viikonloppu, jolloin olisi vähemmän riskiä muutosten takia.

Tämä ajatus oli niin yksinkertainen ja selkeä, että molemmat olimme heti valmiita kokeilemaan sitä. Se, mikä oli aluksi hankalaa, saatiin helposti sovittua. Mikään ei ollut liikaa – tärkeintä oli, että meillä oli ajankohta ja että suunnitelma oli luonteva ja yksinkertainen. Tämä on esimerkki siitä, kuinka voi muuttaa tapojaan yksinkertaistamalla ja poistamalla ylimääräisiä päätöksiä.

Vuosittaiset tapaamiset, jotka perustuivat "trigger-päivämäärille", kuten Presidents' viikonloppu, ovat muuntuneet muiksi päivämääriksi, jotka muistuttavat minua tärkeistä asioista: työn tarkastuksesta, terveystarkastuksista ja jopa ystävien tapaamisista. Tämä on esimerkki siitä, kuinka muistaa ja sitoutua asioihin ilman syyllisyyttä tai stressiä. Aikaisemmin ei ollut selvää, milloin ehtisin varata aikaa ystäville tai perheelle, mutta nyt se on ennakoitavissa ja selkeää.

Elizabethin ja Adaminkin kaltaisten ystävien tarinat auttoivat minua ymmärtämään tavan muodostamisen ja päivittäisten valintojen vaikutukset elämänlaatuun. Kun Elizabeth otti käyttöön juoksupöydän työpaikallaan, hän pystyi paremmin hallitsemaan verensokeriaan ja parantamaan elämänlaatuaan. Tällaiset pienet mutta merkittävät muutokset voivat muuttaa ihmisen päivittäistä kokemusmaailmaa huomattavasti. Niin kuin Elizabeth sanoi: "Se ei ole vaikea tapa pitää." Hän oli löytänyt tavan, joka toimi hänelle ja teki elämästään selkeämmän ja hallittavamman.

Tämä kaikki vie kuitenkin ajatuksia identiteettiin – siihen, mitä tarkoittaa olla "tällainen ihminen". Tämä ajatus ei ole vain ajatus; se on monien tapojen ja käyttäytymismallien summa, joka luo pohjan omalle identiteetillemme. Ystäväni Maria, joka työskenteli kanssani blogivideoiden parissa, oli esimerkki siitä, kuinka identiteetti vaikuttaa tapoihin. Maria halusi vähentää alkoholin käyttöä, mutta ei halunnut menettää osaa kulttuuristaan ja tavastaan olla iloinen ja seurallinen. Hän ymmärsi, että muutos voisi olla mahdollista, jos hän määrittäisi tarkemmin, milloin ja kuinka paljon hän nauttii viiniä. Maria oli löytänyt itselleen keinon, joka mahdollisti muutoksen ilman, että hän tunsi itsensä epäonnistuneeksi tai vähemmän hauskaksi.

Identiteetti ei ole staattinen, vaan muovautuva. Voimme valita tiettyjä tapoja ja rajoja, jotka sopivat meille, ja se muuttaa tapamme kokea itsenäisyytemme ja identiteettimme. On tärkeää olla rehellinen itselleen ja pohtia, mitkä tavat tukevat omaa hyvinvointia, ja mitkä saattavat estää elämää olemasta se, mitä haluamme sen olevan.

Tärkeää on myös ymmärtää, että tavat eivät ole vain henkilökohtaisia valintoja. Ympäristömme, ystävämme, työtoverimme – kaikki voivat vaikuttaa siihen, miten toteutamme valitsemamme tavat. Maria, joka tunsi, että hänen ystävänsä odottivat häneltä jatkuvaa hauskanpitoa ja alkoholin käyttöä, ymmärsi, että hänen ei tarvinnut muuttaa itseään, vaan pikemminkin tavat, joilla hän lähestyi itseään ja ympäristöään. Hänen ei tarvinnut olla vähemmän hauska, mutta hänen oli löydettävä tasapaino, joka toimi hänen hyvinvoinnilleen.

Tavat eivät ole pelkästään ajanhallintaa – ne ovat osia elämän suuresta kokonaisuudesta, joka määrittää sen, millaisia me olemme ja mitä elämässämme pidämme tärkeänä. On tärkeää osata valita ja luoda tapoja, jotka tukevat elämämme merkityksellisiä asioita, ja ymmärtää, että selkeys ja yksinkertaisuus voivat johtaa suurempaan onnellisuuteen ja elämänlaatuun.

Miten identiteetti vaikuttaa tapoihimme ja päätöksiimme?

Ajan myötä on käynyt ilmi, että Marialle hänen identiteettinsä oli paljon merkittävämpi este kuin pelkät säännöistä kiinnipitäminen. Vaikka Maria oli tuonut esille tämän asian ensimmäisessä keskustelussamme, en ollut silloin täysin ymmärtänyt sen merkitystä. Hänen identiteettinsä italialaisena, ruoan ja viinin rakastajana, "hauskana tyttönä", oli todellinen haaste. Maria itse totesi: "Tunnen, että kiellän persoonani... italianssa, joka nauttii ruoanlaitosta ja viinistä. En kaipaa makua, mutta kaipaan sitä juhla- ja rentoutumisfiilistä, joka viinilasilliseen liittyy."

Kuitenkin, Maria tunnusti myös, että vaikka hän kaipaisi tuota rentoutumisen hetkeä, hän tunsi olonsa paremmaksi, kun ei enää nauttinut satunnaista lasillista viiniä arki-iltaisin. "Eilen minun piti vakuuttaa Tom, ettei hän avaisi viinipulloa, koska tiesin, että haluaisin yhden!" Hän oli tyytyväinen siihen, että oli ottanut hallinnan omiin valintoihinsa.

Identiteetti vaikuttaa voimakkaasti tapoihimme. Kun kerroin ystävälleni vähähiilihydraattisten ruokavalioiden noudattamisesta, hän pudisti päätään ja sanoi: "Se ei toimisi minulla. En halua olla se hankala tyyppi, joka sanoo 'En syö tätä' tai 'En tee tuota.'" Hän ei halunnut joutua tunnistamaan itseään "hankalaksi" tai poikkeavaksi, vaikka tiesi, että ruokailutottumuksillaan oli yhteys hänen painonhallintaansa. Minä taas olin valmis olemaan "se, joka ei syö hiilihydraatteja", koska se vastasi nykyistä identiteettiäni. Tämä sama malli ilmenee monilla muillakin elämänalueilla, missä uusi tapa voi olla haastava, jos se uhkaa muuttaa jotain, joka on osa omaa identiteettiämme.

Tavat ovat syvällisesti kytkeytyneet siihen, miten määrittelemme itsemme. Identiteettimme ei ole vain joukko kriteerejä, jotka ohjaavat tekojamme, vaan myös tapa, jolla me määritämme itsemme suhteessa ympäröivään maailmaan. Minulle itselleni oli pitkään tärkeää olla "se nainen, joka ei omista laukkua". Vaikka laukku olisi ollut käytännöllinen monissa tilanteissa, se olisi ollut ristiriidassa sen kuvan kanssa, jonka halusin antaa itsestäni. Tämä pieni valinta oli osa identiteettiäni, ja sen luopuminen tuntui merkittävältä.

Tutkimukset osoittavat, että tapa, jolla kuvaamme itsellemme omia piirteitämme, vaikuttaa suoraan siihen, miten toimimme. Jos sanon itselleni olevani "laiska", "haluan kokeilla kaikkea" tai "en koskaan aloita töitä ajoissa", nämä määritelmät saavat aikaan sen, että ne juurtuvat osaksi identiteettiämme ja muokkaavat päivittäistä toimintaamme. Voimme myös valita kuvata piirteitämme positiivisessa tai negatiivisessa valossa: Olenko huolellinen vai jäykkä? Spontaani vai impulsiivinen? Kulinaristi vai ahmatti?

Itsekin olin pitkään sitä mieltä, että "inhoan liikuntaa", mutta huomasin, että kyse ei ollut liikunnasta vaan tietyistä lajeista, joista en pitänyt. Kun aloin nähdä itseni ihmisenä, joka nauttii liikunnasta, alkoi liikunta tuntua luontevammalta osalta elämääni, ja sain itseni liikkumaan säännöllisesti.

Tutkimuksessa, jossa oli kaksi ryhmää äänestäjiä, toinen ryhmä sai kysymyksen "Kuinka tärkeää on sinulle äänestää?", kun taas toinen ryhmä sai kysymyksen "Kuinka tärkeää on sinulle olla äänestäjä?" Toinen ryhmä oli huomattavasti todennäköisemmin äänestänyt seuraavissa vaaleissa, koska äänestäminen oli mielessä identiteettinä — "Tämä on minun identiteettini" — eikä vain tehtävänä, joka piti suorittaa.

Uuden identiteettielementin omaksuminen voi olla kiehtovaa. Olin ylpeä siitä, että olin "newyorkilainen", "vanhempi", "bloggaaja" ja "onnellisuuden asiantuntija". Identiteetin laajentaminen voi tuoda elämään uusia värejä ja syvyyksiä, kuten Haruki Murakami kuvaa pitkän matkan juoksijan kokemuksiaan: "Pitkämaraton juokseminen muuttaa käsitystä elämästäni, väreistä ja muodoista. Hyvin paljon, parempaan tai huonompaan suuntaan, tämä minulle tapahtui."

Kuitenkin on tärkeää muistaa, että ei riitä, että vain ilmentää identiteettiä. Se on yhtä tärkeää, että toimet seuraavat tätä identiteettiä. Voimme pukeutua lenkkareihin, mutta se ei tee meistä juoksijoita. Voimme ostaa vihanneksia, mutta se ei tee meistä terveellisiä syöjiä. Samalla tavalla voimme puhua onnellisuudesta, mutta se ei tuo onnellisuutta, ellemme toimi sen mukaan.

Eräs ystäväni kertoi, että oli lopettanut sokerin syömisen, mutta silti hän oli valmis murtamaan sääntöjään herkkupalan edessä. Hän oli vain muutaman päivän ilman sokeria, mutta ajatteli jo olevansa "se henkilö, joka ei syö sokeria." Usein identiteettimme ilmoittaminen muille voi auttaa meitä pysymään säännöissämme ja vahvistamaan omia päätöksiämme. Maria käytti tätä "strategiaa", kun hän oli julkisesti ilmoittanut olevansa se, joka ei juo viiniä, ja se auttoi häntä pysymään valinnassaan.

Meidän on tärkeää muistaa, että adoptioiden ja tapojen takana ei ole vain henkilökohtainen muutos, vaan myös se, miten tämä muutos heijastuu identiteettiimme ja miten muut näkevät meidät. Jos esimerkiksi omaksumme uuden tavan, kuten ruokavalion tai tavan olla sosiaalinen, se ei ole pelkästään uuden käytännön noudattamista, vaan myös itsemme määrittelyä uudella tavalla.