Kuvittele, että sinulla on pieni pallo, joka on asetettu kukkulan vasemmalle puolelle. Jos se alkaa liikkua, odotat sen vierivän alas vasemmanpuoleista rinnettä. Mutta entä jos se vieriikin oikealle puolelle? Se olisi täysin vastoin intuitiota, mutta juuri tämä ilmiö, Siegenfeldin ja Bar-Yamin tutkimuksessa esitelty negatiivinen representaatioteoria, on todellisuutta. He havaitsivat, että epävakaissa vaaleissa tai kollektiivisissa päätöksentekoprosesseissa on aina joitain mielipiteitä, jotka ovat negatiivisesti edustettuina. Tällä tarkoitetaan sitä, että jos kansan poliittiset mielipiteet kallistuvat jollekin puolelle, se itse asiassa saattaa johtaa vaalien lopputuloksen kääntymiseen toiseen suuntaan. Tämä ilmiö ilmenee erityisesti tilanteissa, joissa yhteiskunnan mielipiteet ovat epävakaat ja jollain tavalla jakautuneet.

Yhdysvaltain ja Ison-Britannian vaaleissa 2016 ilmeni juuri näin. Yhdysvalloissa, presidentinvaaleissa, äänestäjillä oli valinta keskustavasemmistolaisen Hillary Clintonin ja paljon oikeistolaisemman Donald Trumpin välillä. Stabiilissa järjestelmässä suurempi vasemmistolainen äänestäjäkunta todennäköisesti valitsisi keskustavasemmistolaisen ehdokkaan. Mutta jos kansan yleinen mielipide kallistuu liian vasemmalle, osa vasemmistolaisista saattaa pitää molempia ehdokkaita epämiellyttävinä ja päätyvät joko jäämään kotiin vaalipäivänä tai äänestämään kolmannen puolueen ehdokasta, kuten Jill Steiniä. Tällöin vasemmiston ääni vähenee merkittävästi, mikä taas heikentää tasapainon voimaa keskivaiheilla. Tämä vähentynyt vasemmiston kannatus saattaa päätyä siihen, että se, mitä kansa ei halua – tässä tapauksessa oikeistolainen ehdokas – voittaa. Vastaavaa ilmiötä nähtiin myös Brexitissä, jossa Remain-kannattajat aliarvioivat Leave-kampanjan kannatuksen ja päätyivät jättämään äänestämättä.

Vaikka näillä ilmiöillä on omat erityispiirteensä, perusperiaate on sama: epävakaus johtaa heikompaan kollektiiviseen päätöksentekoon. Yhteiskunnan demokraattinen prosessi kärsii, kun suuri osa kansasta jää pois äänestyksestä. Tähän liittyy myös ajatus, jonka mukaan alhainen äänestysprosentti syventää yhteiskunnallista kahtiajakoa. Vaalikampanjat keskittyvät entistä enemmän omaan tukijakuntaansa sen sijaan, että pyrittäisiin tavoittamaan keskikohdan swing-äänestäjät. Vaalien alhainen osallistumisprosentti ei kuitenkaan ainoastaan vääristä lopputulosta, vaan myös vahvistaa epävakauden kierrettä.

Vaikka moni ajattelee, että äänestäminen ei ole tärkeää, koska heidän ääneni ei vaikuta, tutkimukset osoittavat, että korkea äänestysprosentti vähentää polarisaatiota ja lisää järjestelmän vakautta. Ennen kaikkea se varmistaa, että vaalien tulos heijastaa paremmin kansan yleistä mielipidettä. Tämän vuoksi on tärkeää osallistua vaaleihin, vaikka ei olisi täydellistä ehdokasta. Vakautta ei saavuteta passiivisuudella, vaan osallistumisella.

Fysiikassa on mielenkiintoisia rinnastuksia politiikkaan. Nykyiset poliittiset instituutiot on rakennettu klassisen Newtonilaisen maailman mukaan, mutta nykyiset yhteiskunnalliset kysymykset ovat entistä monisyisempiä ja kvanttisempia. Esimerkiksi poliitikot edustavat yleensä binääristä maailmankuvaa: puolesta tai vastaan, musta tai valkoinen. Näin on myös vaaleissa, joissa joudutaan tekemään yksiselitteisiä valintoja. Mutta oikeassa politiikassa on usein kyse monista ristiriitaisista näkökulmista, jotka eivät mahdu yhteen klassiseen äänestysmalliin. Tämä ilmenee erityisesti Brexitissä, jossa monet äänestäjät näkivät EU:n sekä etuina että haittoina, mutta joutuivat silti valitsemaan "koko paketin" sen sijaan, että voisivat hyväksyä kummankin osan. Tämä ajattelutapa ei ota huomioon politiikan monimutkaisempia ulottuvuuksia.

Kun me pohdimme vaaleja tai kansanäänestyksiä, ei voida unohtaa, että näissä tilanteissa ei ole tilaa tälle "kvanttiselle" pohdinnalle, jossa monia näkökulmia voidaan käsitellä samanaikaisesti. Esimerkiksi äänestäjä, joka on periaatteessa veronkorotusten kannalla julkisten palvelujen rahoittamiseksi, mutta joka samalla omistaa yrityksen, joka kärsii liian korkeista veroista, joutuu valitsemaan kahdesta puolueesta, jotka ajavat vastakkaisia tavoitteita. Nykyiset äänestysmallit pakottavat valitsemaan jomman kumman vaihtoehdon, vaikka olisi tärkeää, että molemmat näkökulmat saavat arvoisensa käsittelyn.

Yhteiskunnallisten päätöksentekojen osalta tämä näkemys tuo esiin sen, kuinka tärkeitä ovat tasapainotetut ja moniulotteiset tarkastelut. Koko yhteiskunnan etu vaatii, että kaikkia näkökulmia käsitellään laajemmin ja syvällisemmin kuin pelkän binäärivalinnan kautta. Jos haluamme edistää demokraattista vakautta, meidän on kyettävä luomaan järjestelmiä, jotka tunnistavat ja hyväksyvät monimutkaisten, jopa ristiriitaisten näkökulmien olemassaolon. Yksinkertaiset ja epätasapainoiset mallit, kuten 50 prosentin kynnys kansanäänestyksissä, eivät ole riittäviä demokraattisen prosessin tukemiseksi.

Miten kieli kehittyy ja muuttuu: Isoglossien ja kuplien fysikaalinen malli

Burridge huomasi, että lintujen kuolemantilastojen tutkiminen voi selittää kielen ja murteiden kehittymistä. Hän havaitsi, että tietyissä olosuhteissa, kuten lintujen kuolleisuuden kasvaessa, murteet alkoivat hävitä. Kun kuolemantilasto laski ja kilpailu selviytyi, murteet alkoivat jälleen ilmestyä. Burridge ymmärsi, että tämä ilmiö muistutti erästä toista fysikaalista prosessia. Aiemmassa luvussa käsiteltiin ferromagneettisten materiaalien ominaisuuksia, joissa atomi käyttäytyy kuin pieni magneetti, joka haluaa asettua naapurinsa suuntaan. Kun kaikki atomit ovat linjassa, materiaali kokee faasimuutoksen ja muuttuu magneettiseksi. Tämä tapahtuu äkillisesti: hetkenä, jolloin magneettisuutta ei ole, seuraavassa hetkessä se on jo olemassa.

Ferromagneettisissa materiaaleissa ulkoinen tekijä, kuten lämpötila, vaikuttaa tähän. Kun materiaali lämpeää, atomit hajautuvat enemmän. Kun lämpötila laskee, magneettisuus ilmenee äkillisesti. Burridgen tutkimassa tapauksessa lintujen kuolema toimii samankaltaisena ulkoisena tekijänä kuin lämpötila ferromagneetissa. Kun lintu kuolee, syntyy tilanne, jossa lintujen käyttäytyminen kokee faasimuutoksen: yhtäkkiä kaikki laulavat samanlaista laulua.

Burridge alkoi nähdä, kuinka fysikaaliset ilmiöt voivat tarjota valoa kielen kehityksen ymmärtämiseen. Kuvittele, että eri alueilla käytetään neljää eri sanaa samalle asialle. Esimerkiksi Englannissa esiintyvät sanat "gorse", "furze", "whim" ja "broom" kuvaavat kaikkia samaa piikikästä pensasta, joka kasvaa kuivilla ja hiekkarannoilla. Voimme kuvitella, että kartalle merkitään nämä sanat nuolilla: "gorse" ylöspäin, "furze" alas, "whim" vasemmalle ja "broom" oikealle. Miltä kartta näyttäisi? Sen sijaan, että nuolien suunta olisi sattumanvarainen, kartasta piirtyy neljä aluetta, joissa nuolien suunta on samanlainen. Kuten ferromagneettisen materiaalin atomit, puhujat linjautuvat naapurinsa kanssa.

Tämä tuo meidät isoglossien käsitteeseen. Isoglossit voivat muistuttaa kuplia: alueita, joissa kielen eri variantit ovat rajattuja. Ajatellaanpa, että piirrämme kartalle alueen, jossa nuolien suunta on yhtenevä. Se muistuttaa kuplaa, ja kuplilla on taipumus laajentua ja yhdistyä toisiinsa, kunnes jäljellä on vain muutama suurempi kupla. Tämä on samankaltaista kuin isoglossien käyttäytyminen. Kielivarianteista tulee laajempia ja karkeampia, koska alueiden rajat tasoittuvat ajan myötä.

Fysikaalisessa maailmassa kuplat voivat laajentua vain, jos ne kohtaavat toisiaan. Isoglossit puolestaan laajentuvat itsenäisesti. Tämä johtuu siitä, että isoglossin "kupla" koostuu ihmisistä, ja ihmisillä on oma tahtonsa. He liikkuvat ja vuorovaikuttavat muiden kanssa. Kun väestö keskittyy, samankaltaiset kielenkäytön muodot alkavat voittaa. Tämä selittää, miksi isoglossit liikkuvat kohti kaupungin keskustoja ja luovat uusia murteita, kuten cockneyn tai Multicultural London Englishin (MLE), joka on kehittynyt 1900-luvun lopulta alkaen eri etnisistä ja kulttuurisista taustoista tulevien nuorten työväenluokkalaisten keskuudessa.

Kieli on siis jatkuvassa liikkeessä, ja murteet laajenevat ja yhdistyvät toisiinsa. Tätä prosessia voidaan kuvata myös "karkistumiseksi", jossa pienet erot murteiden välillä katoavat ja kielenkäyttö tasaantuu suuremmissa, hallitsevissa alueissa. Kaupungit toimivat isoglossien keskuksina, ja ne synnyttävät uusia murteita. Kielenkäytön muutos voi tapahtua myös sen vuoksi, että tietyt sananmuodot tai ääntämistavat ovat taloudellisia tai helpompia käyttää, kuten esimerkissä, jossa sana "thawing" muuttui ääntämistavaltaan muotoon "thawring". Tämä yksinkertaisempi tapa sanoa sana sai nuoret oppijat omaksumaan sen, mikä puolestaan sai isoglossin siirtymään ja vakiintumaan.

Tämän kaiken lisäksi kielen kehitystä eivät vaikuta vain sisäiset vuorovaikutukset, vaan myös maantieteelliset esteet. Isoglossit saattavat tukeutua rannikkokohteisiin, lahtiin tai jokiin, jotka estävät murteen leviämistä tiettyihin suuntiin. Tällöin kielen käyttö rajautuu luonnollisesti, ja isoglossi alkaa liikkua kohti esteitä.

Endtext

Kuinka yhteiskunnan käyttäytyminen voi ennakoida kriisejä ja katastrofeja?

Kuvittele, että kiireisenä iltapäivänä ihmiset kulkevat kadulla. Yhtäkkiä alkaa muodostua erilaisia kulkureittejä, joissa kaikki menevät samaan suuntaan, lähes ilman törmäyksiä. Tämä saattaa tuntua melko intuitiiviselta, mutta jos tarkastelemme ilmiötä fysiikan mallin kautta, saamme käsityksen, että tilanne ei ole niin yksinkertainen. Kun tarkastellaan sitä, kuinka ihmiset liikkuvat ruuhkaisilla alueilla, käy ilmi, että tila, jota pidämme itsestäänselvyytenä, on itse asiassa monimutkainen voimasuhteiden kenttä.

Yksi mielenkiintoinen ilmiö, jonka tutkimukset ovat paljastaneet, on se, että ihmisten kulku ruuhkaisessa ympäristössä ei aina parane, kun vapautamme tilaa. Itse asiassa, jos ruuhkassa on esteitä, kuten pylväitä tai muita esteitä, tämä voi parantaa liikenteen sujuvuutta. Näin ollen, vaikka intuitiivisesti voimme ajatella, että estettä tulisi välttää, todellisuudessa se voi jopa edistää tehokasta liikettä, koska se pakottaa ihmiset muuttamaan liikennevirtojensa suuntaa ja täten organisoi kulkua paremmin.

Käytännössä, jos henkilö väistää sinua täydessä käytävässä antaen sinulle tilaa kulkea ohi, voimme kysyä, onko tämä teko moraalinen valinta vai onko se vain fysiikan ja sosiaalisten voimien yhteisvaikutus, jota henkilö ei edes tunnista? Kysymys ei ole yksiselitteinen, mutta ulospäin näkyvä käytös on selvästi kohteliasta ja pro-sosiaalista. Tämä asettaa meidät mielenkiintoiseen dilemmaan: kuinka paljon ihmisten käyttäytyminen on tietoisesti ohjattua ja kuinka paljon se on seurausta ympäröivistä voimista?

Puhuttaessa globaalista ilmiöistä, kuten Covid-pandemiasta, havaitaan, että erilaisten yhteiskunnallisten järjestelmien vaikutus ei aina ole sitä, mitä voisi olettaa. Yksilökeskeisissä yhteiskunnissa, joissa ihmiset keskittyvät enemmän itseensä ja vähemmän yhteisön hyvinvointiin, pandemia leviää helpommin. Päinvastoin, kollektivistisissa yhteiskunnissa, joissa ihmiset tekevät enemmän yhteistyötä ja huolehtivat yhteisöstä, virus leviää vähemmän. Tämän vuoksi on havaittu, että kollektivistinen ajattelutapa voi parantaa yhteiskunnan kykyä torjua pandemian kaltaisia uhkia, vaikka yhteiskunnan sosiaaliset suhteet olisivatkin tiiviimmät ja jatkuvammat.

Yhteiskunnan reagointitavat kriiseihin, kuten luonnonkatastrofeihin tai humanitaarisiin kriiseihin, heijastavat usein sen perusluonteen piirteitä. Jos yhteiskunta on rakennettu yksilökeskeisesti, se saattaa toimia hitaasti ja epätasaisesti, kun taas kollektivistinen yhteiskunta pystyy todennäköisemmin tekemään nopeita, kollektiivisia päätöksiä, jotka ovat kriisitilanteissa tehokkaita. Näin ollen yhteiskunnan kokonaistilanne voi ennakoida sen kykyä selviytyä suurista kriiseistä ja katastrofeista.

Ihmisten taipumus nähdä tulevaisuus suoraviivaisena jatkumona on yksi syy, miksi tulevaisuuden ennustaminen on niin haastavaa. Futuristit tekevät ennusteita nykyhetken trendien perusteella, mutta tämä ei ota huomioon kaikkia niitä monimutkaisia voimia, jotka vaikuttavat yhteiskunnan kehitykseen. Yksi suurimmista virheistä on yrittää ennustaa tulevaisuutta pelkästään yksinkertaisten syy-seuraus-suhteiden kautta, ilman että otetaan huomioon esimerkiksi taloudellisia, sosiaalisia ja historiallisia tekijöitä, jotka kaikki vaikuttavat toisiinsa.

Vaikka ennusteet koko yhteiskunnan tulevaisuudesta voivat tuntua mahdottomilta, voi olla mahdollista ymmärtää tulevaisuutta tarkastelemalla menneisyyttä. Historia tarjoaa meille arvokasta tietoa siitä, miten tietyt tapahtumat ovat toistuneet eri aikoina. Näiden toistuvien kuvioiden tunnistaminen voi antaa meille mahdollisuuden ennakoida tulevaisuutta tarkemmin. Vaikka emme ehkä koskaan saavuta kykyä ennustaa koko sivilisaatioiden nousuja ja tuhoja, voimme tarkastelemalla menneitä tapahtumia ymmärtää, miten ne vaikuttavat nykyhetkeen ja miten voimme reagoida niihin paremmin.

Tällainen analyysi ei ole vain akateemista pohdintaa. Esimerkiksi useat tutkimukset, kuten Weisi Guon ja Alan Wilsonin kehittämä GUARD-malli, ovat osoittaneet, että voimme käyttää fysiikan periaatteita ymmärtääksemme paremmin yhteiskunnan dynamiikkaa ja ennakoidaksemme sen käyttäytymistä kriisitilanteissa. Tämä malli, joka tutkii sodan ja rauhan tiloja, osoittaa, kuinka yhteiskunta voi joko pysyä tasapainossa tai ajautua kriisiin, ja kuinka tämä tieto voi auttaa suunnittelemaan tulevaisuuden toimintaa.

Kriisien ja katastrofien ennustaminen ei ole pelkästään matematiikkaa tai tieteen alaa; se on myös syvällinen ymmärrys siitä, kuinka yhteiskunnat reagoivat muuttuviin olosuhteisiin ja miten voimme muokata niitä paremmin kestämään tulevia haasteita. Onko siis mahdollista ennustaa, milloin seuraava suuri kriisi iskee? Ehkä ei suoraan, mutta menneisyyttä tarkastelemalla voimme vähentää yllättävien tapahtumien vaikutuksia ja valmistautua niihin paremmin.

Miten varautua mustiin joutseniin ja epävarmuuden aikakauteen

Australiassa elää mustien joutsenten alkuperäiskanta. Tämä fakta oli täysin tuntematon Euroopassa ennen kuin ensimmäiset tutkimusmatkailijat saapuivat maahan ja kohtasivat mustan joutsenen. Silloin ei ollut aavistustakaan siitä, että tällaisia lintuja voisi olla olemassa muualla kuin Australiassa. Tämä ajatus toimii hyvänä vertauksena sille, mitä nykyisin kutsutaan "mustaksi joutseneksi". Kyseessä on tapahtuma, jonka merkitys on suuri, mutta jota ei voida ennakoida – ei tiedetä, milloin, miten tai miksi se tapahtuu, mutta se voi ilmestyä täysin yllättäen.

Mustat joutsenet eivät ole pelkästään sähköjärjestelmien haasteita. Ne voivat esiintyä aivan muilla elämän alueilla. Vaikka tällaisia ennakoimattomia tapahtumia ei voida määritellä etukäteen, niihin voi silti varautua. Yksi vähemmän ilmeinen mutta tehokas tapa suojautua näiltä yllättäviltä tapahtumilta on valita toiminta, joka ei pyri optimoimaan kaikkea, vaan jättää tilaa mahdollisille poikkeuksille. Esimerkiksi sähköverkon suojaaminen ylijännitteitä vastaan ei tarvitse suuria muutoksia – riittää, että kaapeleissa on ylimääräistä kapasiteettia ja sulakkeet, jotka ovat valmiina ylijännitteiden iskiessä. Toinen vaihtoehto olisi koko verkon ylläpitäminen alitehokkaassa tilassa, jättämällä kapasiteettiä varalle mahdollisia häiriöitä varten sen sijaan, että kaikki resurssit pyritään maksimoimaan mahdollisimman tiukasti.

Tällainen varautuminen on kuitenkin helpommin sanottu kuin tehty. Elämme aikakaudella, joka arvostaa tehokkuutta ja tarkkaa resurssien käyttöä. Modernit organisaatiot kilpailevat keskenään, pyrkien optimoimaan toimintansa ja säilyttämään mahdollisimman vähän hukkaa. Poliitikot, liikemiesten ja talouden asiantuntijat eivät pidä ajatuksesta, että järjestelmässä olisi käyttämättömiä resursseja tai kalliita, mutta harvoin käytettäviä osia. Tästä syystä investoinnit ylijännitesuojaukseen tai redundanssikapasiteettiin jäävät usein prioriteettilistalla alemmaksi, ja tämä saattaa johtaa tilanteisiin, joissa olemme haavoittuvaisempia kuin olisi tarpeen. Kun musta joutsen iskee, se ei varoittele. Silloin tarvitaan varajärjestelmät, jotka ovat valmiina pelastamaan.

On kuitenkin olemassa toinenkin näkökulma, joka puolustaa mustan joutsenen olemassaolon mahdollisuutta. Mustat joutsenet eivät aina ole tuhoisia. Esimerkiksi innovaattorit kuten Steve Jobs, Bill Gates tai Jeff Bezos voidaan nähdä yksilöinä, jotka toimivat poikkeuksellisesti valtavirrasta, ja heidän toimensa ovat luoneet talouden kehitystä. Tämä muistuttaa siitä, että musta joutsen voi olla myös jollain tavalla hyödyllinen, koska se tuo esiin uusia mahdollisuuksia ja muutoksia, jotka voisivat muuten jäädä huomaamatta. Kysymys onkin siitä, minkälaisiin mustiin joutseniin kannattaa varautua, sillä niiden luonteen vuoksi emme voi tietää, minkälaista tapahtumaa varten järjestelmämme tulee valmistautua.

Tämä epävarmuuden ja yllättävien tapahtumien käsittely on myös osa monia organisaatioita. Jatkuva optimointi voi johtaa siihen, että yritykset ovat jatkuvassa hälytystilassa valmiina seuraamaan markkinoiden heilahteluita. Tästä huolimatta ei ole välttämätöntä, että yritys toimisi kriisinhallintatilassa jatkuvasti. Parempi ratkaisu on rakentaa järjestelmään tietynlaista redundanssia ja joustavuutta. Yrityksen kulttuuri ja henkilöstön hyvinvointi voivat olla juuri niitä tekijöitä, jotka luovat kestävyyttä ja estävät jyrkkiä romahduksia, vaikka tilanne näyttääkin aluksi pelottavalta.

Yksilötasolla tämä sama ajatus pätee myös oman elämän hallintaan. Liian täydellinen valmistautuminen ja jatkuva työnteko eivät ole terveellisiä, jos ne estävät meitä huolehtimasta itsestämme ja omasta palautumiskyvystämme. Ajatus siitä, että on tärkeää säilyttää osa omasta kapasiteetistaan varalla, voi tuntua oudolta. Kuitenkin, jos pystymme tekemään töitä hieman vähemmällä kapasiteetilla ja käyttämään osan ajastamme itsen kehittämiseen, voimme parantaa valmiuksiamme kohdata tulevaisuuden haasteet.

Tässä maailmassa, jossa kaikki on jatkuvassa muutoksessa, on vaikeaa ennustaa, mikä tulee olemaan seuraava musta joutsen. Mutta voimme valmistautua siihen jättämällä tilaa epävarmuudelle, käyttämällä resursseja hieman varovaisemmin ja luomalla järjestelmiä, jotka voivat sietää yllättäviä tapahtumia. Tämä antaa meille enemmän vapautta kohdata tulevaisuuden haasteet ja tulla vahvemmiksi niiden kautta.

Trumpin vaikutus ja republikaanisen puolueen muutos: Miksi puolueesta tuli Trumpin kaltainen?
Miten laatu ja ympäristötietoisuus muovaavat menestyksekästä liiketoimintaa?
Miten mitokondriot ja kloroplastit eroavat toisistaan ja miksi niiden rooli solussa on niin tärkeä?
Miten presidentit käsittelevät skandaaleja: jäävuoren huiput ja strategiat