Vuoden 2020 presidentinvaalien lähestyessä Lindsey Graham teki äkkikäännöksen ja muuttui entisen presidentin uskolliseksi tukijaksi. Graham julisti julkisesti Trumpin liikkeen olevan todellinen ja uskoi vakaasti, että Trump tulee olemaan republikaanien ehdokas. Hänen kaltaisensa tukijat olivat valmiita kannattamaan Trumpia riippumatta tämän kannoista, tiedon puutteesta tai jopa käytöksen järjettömyydestä. Tämä ehdoton lojaalisuus näkyi esimerkiksi elokuussa 2019, jolloin Trump vähätteli Charlottesville’n valkoisen nationalistisen mellakan traagisia seurauksia, vertaamalla väkivaltaisia mellakoitsijoita ja rauhanomaisia mielenosoittajia "hyviksi ihmisiksi molemmilla puolilla". Neljän vuoden Trumpin hallinnon jälkeen maan pääkaupunki oli entistä kaoottisempi, jakautuneempi ja epärationaalisempi, mikä huipentui tammikuun 6. päivän Kapitolin mellakoihin. Trump ja hänen kannattajansa kuvasivat mellakoitsijat isänmaanystäviksi ja mustien elämällä on väliä -liikkeen rauhanomaiset mielenosoittajat roistoiksi, mikä oli tyypillistä kaksinaismoraalista kieltä.
Republikaanisen puolueen anti-demokraattiset kehityskulut alkoivat jo 1990-luvun puolivälissä, Newt Gingrichin noustua edustajainhuoneen puhemieheksi. Obama-kauden aikana nähtiin Tea Partyn nousu ja Mitch McConnellin valinta senaatin enemmistöjohtajaksi. McConnell tunnetaan "The Grim Reaper" -lempinimellä, joka kuvaa hänen strategiaansa estää kaikki demokraattien ehdotukset ja nimitykset, riippumatta niiden kansansuosiosta tai tarpeellisuudesta. Hänen toimintansa merkittävin esimerkki oli Merrick Garlandin korkeimman oikeuden nimityksen jäähdyttäminen vuonna 2016, vedoten vaalien läheisyyteen, mutta myöhemmin hyväksyen Trumpin ehdokkaan vain kuukausia ennen vaaleja. Tämän seurauksena korkein oikeus muodostui historian konservatiivisimmaksi.
Republikaanien anti-demokraattinen toiminta ja "ei-tekemisen politiikka" ovat olleet keskeisiä puolueen agendalla yli kaksikymmentä vuotta ennen Trumpin nousua. Trumpin kaudella puolue muuttui entistä enemmän Trumpin henkilökohtaisuuden varjoon, kiihdyttäen puolueen jakautumista ja vastakkainasettelua. Robert Muellerin tutkimus Venäjän vaalivaikuttamisesta ja Trumpin kampanjan yhteyksistä jäi monilta osin tuloksettomaksi, mutta sen raportoimattomuus ja vääristely avustajien taholta, kuten Bill Barrin, tukivat Trumpin kannatusta. Kuten myöhemmät tiedustelut vahvistivat, Venäjä todella vaikutti vaaleihin Trumpin hyväksi. Kuitenkaan tämä tieto ei juuri horjuttanut hänen kannattajiaan, jotka näkivät tutkimukset ja syytökset osana salaliittoa "syvästä valtiosta". Tämä johti Trumpin ensimmäiseen virkarikostutkintaan ja lopulta hänen vapauttamiseensa senaatissa, mikä vahvisti hänen kannatustaan entisestään.
Trumpin mediaosaaminen ja kyky hallita poliittista keskustelua olivat ratkaisevia hänen nousussaan. Hän sai lähes ilmaista julkisuutta, ja jos hänen suosionsa näytti hiipuvan, hän saattoi palauttaa median huomion provosoimalla esimerkiksi loukkauksilla tai rasistisilla kommenteilla. Tämä kyky manipuloida median narratiivia on harvinainen ja merkittävä syy hänen poliittiseen menestykseensä.
Lisäksi on tärkeää ymmärtää, että Trumpin valtaannousu ei ollut vain yksittäisen persoonan onnistuminen, vaan seurausta pitkään kehittyneestä poliittisesta ja ideologisesta liikkeestä, joka on hylännyt perinteiset demokraattiset arvot ja korostaa identiteettipolitiikkaa, vastakkainasettelua ja populismia. Tämä muutos on vaikuttanut koko Yhdysvaltojen poliittiseen järjestelmään, polarisoiden yhteiskuntaa ja heikentäen instituutioiden toimintakykyä. Samalla republikaanisen puolueen sisäinen dynamiikka on muuttunut, kun perinteiset konservatiiviset arvot ovat väistyneet Trumpin autoritaarisen ja usein epäloogisen linjan tieltä. Tämä ilmiö on haastanut myös muiden demokratioiden vastaavia puolueita ja herättänyt pohdintaa siitä, miten populismi ja autoritarismi leviävät nykymaailmassa.
Miten Trumpin Impeachment ja Ukrainaan liittyvä skandaali muokkasivat poliittista kenttää Yhdysvalloissa?
Trumpin presidenttikautta varjostivat monenlaiset poliittiset skandaalit, mutta yksi niistä nousi erityisen keskiöön vuonna 2019, kun hänet syytettiin virka-asemansa väärinkäytöstä ja kongressin estämisestä. Tällöin käynnistettiin ensimmäinen virkarikostutkinta, joka liittyi Yhdysvaltain presidentin ja Ukrainan presidentin, Volodymyr Zelenskyin, välistä puhelinkeskustelua. Seurauksena oli Trumpin viraltapano, vaikka senaatti vapautti hänet syytteistä.
Puhelun, joka käytiin 25. heinäkuuta 2019, jälkeen huolestunut nimettömänä pysynyt tiedusteluvirkailija ilmoitti huolistaan siitä, että Trump oli käyttänyt virkaansa saadakseen ulkomailta apua vuoden 2020 vaaleissa. Tämä huolenaihe kasvoi nopeasti, kun Trumpin oli estänyt 391 miljoonan dollarin sotilaallisen avun vapauttamisen Ukrainalle, ja puhelun taustalla vaikutti selvä poliittinen motivaatio. Trump oli toivonut, että Zelensky käynnistäisi tutkimuksen Joe Bidenin ja hänen poikansa Hunter Bidenin toimista Ukrainassa.
Keskustelu ei ollut vain puhelinkeskustelu. Kyseessä oli osa laajempaa ulkopolitiikan epävirallista linjaa, jossa mukana olivat myös Yhdysvaltain oikeusministeri William Barr, ulkoministeri Mike Pompeo ja Trumpin henkilökohtainen asianajaja Rudy Giuliani. Heidän roolinsa oli vahvistaa Yhdysvaltain ulkopolitiikkaa tavalla, joka ohitti perinteisen diplomatian ja toimi suoraan Trumpin poliittisten etujen ajamiseksi.
Kongressi aloitti virkarikostutkinnan ja Trump syytettiin kahdesta rikoksesta: vallan väärinkäytöstä ja kongressin estämisestä. Trumpin puolustus oli se, että hän vain soitti Ukrainan presidentille onnittelupuhelun voitosta, eikä asiassa ollut mitään väärää. Vaikka syytteet olivat vakavia, Trump onnistui vakuuttamaan senaatin, joka äänesti hänen puolestaan. Impeachmentin tulos oli kireä: 52 republikaania äänesti vapauttavien, kun taas 48 demokraattia äänesti syyttävän.
Tämä tapahtumasarja oli kuitenkin vain yksi luku suuremmassa kuvassa, jossa Trumpin politiikka oli jatkuvasti polarisoivaa ja jakoi kansan entistä syvemmiksi leireiksi. Vaikka senaatti vapautti Trumpin, hänen kampanjansa käytti tätä hyväksyvästi ja käytti hyväkseen vastustajiaan syyttääkseen heitä "radikaaleiksi" ja "korruptoituneiksi". Tämä ei ollut pelkästään puoluepoliittinen peli, vaan myös kiinteä osa Trumpin brändiä, joka halusi näyttäytyä ulkopuolisena uhriina, joka kamppailee valtaapitävien kanssa.
Impeachmentin jälkeen Trump ei jäänyt lepäämään laakereillaan. Hän käytti asemaansa puhdistaakseen hallintonsa niistä, jotka olivat todistaneet häntä vastaan. Esimerkiksi Ukrainan asiantuntija Alexander Vindman, joka oli todistanut Trumpin väärinkäytöksistä, sai kenkää Valkoisesta talosta. Tämä jälkikäteen tapahtunut puhdistus oli vain yksi esimerkki siitä, kuinka Trump pyrki vahvistamaan omaa valtaansa virkamiehiä ja kansalaisia vastaan.
Trumpin poliittinen strategia oli monin tavoin epätavallinen. Vaikka hän selvisi virkarikostutkinnasta, hänen presidenttikautensa aikainen toiminta kyseenalaisti monia perinteisiä normeja ja rooleja politiikassa. Tämä heijastui myös hänen päätöksissään käyttää presidentin valtaoikeuksia, kuten ulkopolitiikan ja ulkomaan apurahan hallinnan, henkilökohtaisten ja poliittisten etujen ajamiseen. Näin ollen Yhdysvaltain presidentin virka oli virallisesti haavoittuvampi kuin koskaan ennen, ja se antoi esimerkin siitä, kuinka poliittinen järjestelmä voi joutua vuorovaikutukseen henkilökohtaisen vallankäytön ja etujen kanssa.
Endtext

Deutsch
Francais
Nederlands
Svenska
Norsk
Dansk
Suomi
Espanol
Italiano
Portugues
Magyar
Polski
Cestina
Русский