Synti on käsite, joka on pitkään ollut osa lännen kristillistä moraalikäsitystä, mutta viime vuosikymmeninä sitä on usein käsitelty vain menneisyyden jäänteenä, joka ei enää sovi moderniin maailmaan. Maailmankatsomus, joka on eronnut uskonnollisista ja teologisista perinteistä, on haastanut perinteiset käsitykset synnistä, mutta olisiko nyt aika uudelleenarvioida syntiä ja sen roolia ihmiskunnan tulevaisuudessa?

Monet nykyajan ajattelijat ja moraalifilosofit ovat hylänneet käsitteen "synti", koska se liittyy jumalakäsitykseen ja uskontoon, joita he pitävät vanhentuneina. Psykiatria on puolestaan käsitellyt synnin vastinparina olevia tunteita, kuten syyllisyyttä, enemmän psykologisina ilmiöinä, jotka voivat johtaa haitallisiin seurauksiin. Uskonnolliset progressistit taas ovat hylänneet synnin käsitteen, koska se tuntuu vastustavan maallista elämää, seksuaalisuutta, naisten vapautta ja ilon kokemista.

Tämä uudenlainen suhtautuminen synnin käsitteeseen herättää kuitenkin kysymyksiä: Voisiko olla, että synnin uudelleenarvioiminen on tarpeen, jotta ymmärrämme paremmin yhteiskunnallisia epäkohtia ja henkilökohtaisia ristiriitoja? Jos yhteiskunnassa on selvästi olemassa valtarakenteita, jotka aiheuttavat sortoa, epäoikeudenmukaisuutta ja jatkuvaa epätasa-arvoa, voisiko tämäkin olla eräänlaista syntiä? Onko olemassa syvempi, yhteinen synti, joka on kehittynyt pitkään hallitsevaksi voimasuhteeksi?

Synti ei ole enää vain henkilökohtainen moraalinen epäonnistuminen, vaan se saattaa ilmetä myös yhteiskunnallisessa ja taloudellisessa rakenteessa. Esimerkiksi valkoisen rasismi, joka on jättänyt syvät haavat Yhdysvaltain historiaan, on tunnistettu eräänä alkuperäisenä syntinä. Tämä on synnin käsite, joka ei ole vain yksilöiden vastuulla, vaan se on laajalle levinnyt yhteiskunnallisiin rakenteisiin, joita on hyvin vaikea muuttaa. Marxilaisessa ajattelussa taas synti liittyy taloudellisiin rakenteisiin, joissa työntekijöitä sorretaan ja riistetään.

Uskonnolliset ajattelijat, kuten Reinhold Niebuhr, ovat pitäneet alkuperäistä syntiä jopa kaikkein todistettavimpana kristillisenä doktriinina, sillä se havainnollistaa ihmisen heikkoutta ja kykenemättömyyttä vapauteen. Synti ei ole vain inhimillinen epäonnistuminen; se on syvä epäonnistuminen suhteessa oikeudenmukaisuuteen ja yhteisiin arvoihin. Se on rakenteellinen vääryys, joka näyttää olevan syvällä kulttuureissa ja instituutioissa.

Erityisesti lännen yhteiskunnassa synti ilmenee usein elämänprioriteettien vääristymänä, itsekeskeisyytenä ja suhteettomana riippuvuutena muista. Tämä on yhä nähtävissä niin taloudellisissa kuin poliittisissakin rakenteissa, joissa 1 % väestöstä nauttii suurimmasta osasta varallisuutta, ja suurin osa ihmisistä elää jatkuvassa epävarmuudessa. Tällainen systeemi on syvässä ristiriidassa ihmiskunnan perusperiaatteiden kanssa: kaikkien ihmisten ja ympäristön keskinäisen riippuvuuden tunnistaminen ja kunnioittaminen.

Tämä ei ole vain hengellinen tai moraalinen pohdinta; se on myös käytännön kysymys. Jos yhteiskunnan ja talouden rakenteet voivat olla syntisiä, mitä se merkitsee yksilöiden vastuulle ja toiminnalle? Miten me, yhteisön jäseninä, voimme osallistua näiden rakenteiden muuttamiseen, jotta synti ei enää hallitsisi elämäämme?

Synnin uudelleenarviointi voi auttaa meitä tunnistamaan ne voimat, jotka pitävät meitä vankeina ja estävät meitä kehittämästä oikeudenmukaisempaa maailmaa. Se voi paljastaa meille, että synti ei ole vain henkilökohtainen epäonnistuminen, vaan se on myös yhteiskunnallinen ja taloudellinen rakenne, joka tukee eriarvoisuutta, sorron jatkumista ja ekologista tuhoa.

Lännen yhteiskunnan synti ei siis ole vain hengellisiä epäonnistumisia, kuten yksilön ylpeys tai halu hallita toisia, vaan myös rakenteellinen synti, joka ilmenee yhteiskunnallisina epäoikeudenmukaisuuksina ja ekologisina katastrofeina. Meidän on pystyttävä näkemään, miten nämä synnit kietoutuvat toisiinsa, miten ne vaikuttavat elämäämme ja miten voimme päästä eroon niistä. Tämä ei ole vain uskonnollinen kysymys, vaan myös poliittinen ja taloudellinen haaste, joka vaatii syvää pohdintaa ja radikaaleja muutoksia.

Miten radikaali kristinusko voi vastata aikamme haasteisiin?

Uuden testamentin ensimmäinen lause kuuluu: "Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut" (Johannes 3:16). Meidän tulee rakastaa ja palvella maailmaa ja sen kaikkia asukkaita, sen sijaan että pyrkisimme ensisijaisesti kapeisiin kansallisiin etuihin. Tämän vuoksi hylkäämme "America first" -ajattelun teologisena harhana Kristuksen seuraajille. Vaikka jaamme isänmaallisen rakkauden maahamme, hylkäämme xenofobisen ja etnisen nationalismin, joka asettaa yhden kansan toisten yläpuolelle poliittisena tavoitteena. Me emme hyväksy hallitsevaa suhtautumista maapallon resursseihin, vaan etsimme aitoa globaalia kehitystä, joka edistää ihmisten kukoistusta kaikille Jumalan lapsille. Paikallisyhteisöjemme palveleminen on tärkeää, mutta myös globaalit yhteydet meidän välillä ovat kiistattomat. Maailmanlaajuinen köyhyys, ympäristön tuhoutuminen, väkivaltainen konfliktit, joukkotuhoaseet ja kuolettavat taudit tietyillä alueilla vaikuttavat lopulta kaikkiin paikkoihin, ja tarvitsemme viisasta poliittista johtajuutta, joka kykenee käsittelemään kutakin näistä ongelmista.

Meitä huolettaa syvästi kansakuntamme sielu, mutta myös kirkkomme ja uskomme eheys. Nykyinen kriisi kutsuu meitä syventymään - syventymään suhteeseemme Jumalaan, syventymään suhteisiimme toisiimme, erityisesti rotu-, etnisyys- ja kansallisuusrajojen yli, sekä syventymään suhteisiimme haavoittuvimpiin, jotka ovat suurimmassa vaarassa. Kirkko on aina altis kiusauksille vallan, kulttuurisen konformismin ja rotu-, luokka- ja sukupuolirajojen suhteen, kuten Galatalaiskirjeen 3:28 meitä opettaa. Mutta meidän vastauksemme on olla "Kristuksessa" ja "älkäämme mukautuko tämän maailman mukaan, vaan muuttukaa mielenne uudistamisen kautta, jotta voitte erottaa, mikä on Jumalan tahto - mikä on hyvää ja hyväksyttävää, ja täydellistä" (Roomalaiskirje 12:1-2).

Parhaat vastauksemme poliittisiin, materiaalisiin, kulttuurisiin, rotuisiin tai kansallisiin epäjumaliin ovat ensimmäinen käsky: "Älä pidä muita jumalia kuin minua" (2 Moos. 20:3). Jeesus tiivistää suurimman käskyn: "Rakasta Herraa, Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi, kaikesta sielustasi ja kaikesta mielestäsi. Tämä on suurin käsky. Ja toinen on sen kaltainen: Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi. Näihin kahteen käskyyn perustuvat koko laki ja profeetat" (Matteus 22:38). Lähimmäisen rakastamisessa me lisäisimme: "ei poikkeuksia".

Tässä ajassa, joka on moraalinen ja poliittinen kriisi, meidän on palautettava uskomme tunnustamisen voima. Suretamme, katuumme ja sitten korjaamme. Jos Jeesus on Herra, on aina tilaa armolle. Me uskomme, että on aika puhua ja toimia uskossa ja omassatunnossa, ei politiikan vuoksi, vaan siksi, että olemme Jeesuksen seuraajia - jolle kaikki valta, kunnia ja ylistys kuuluvat. On aika tehdä tuore uskon tunnustus. Jeesus on Herra. Hän on valomme pimeydessä. "Minä olen maailman valo. Joka seuraa minua, ei kulje pimeydessä, vaan hänellä on elämän valo" (Johannes 8:12).

Voi kuitenkin vaikuttaa siltä, että kaikki mitä meidän pitäisi tehdä, on kutsua yhteen sosiaalisen oikeudenmukaisuuden kannattajat, progressiiviset protestantit, ja sitten kutsua neo-anabaptistit tai neo-evankelikaalit, jotka tulevat omine vahvuuksineen ja eroineen - ja sitten mennään eteenpäin yhdessä. Mutta toistaiseksi näin ei ole. Jotkut evankelikaalit, jotka tunnistavat itsensä Kristillisen oikeiston jäseniksi ja Trumppin kannattajiksi, sanoisivat: "Pyrimme yli kuolleiden ruumiemme." Mutta toinen evankelikaalinen impulssi, joka ei välttämättä tunnista itseään Kristillisen oikeiston nimissä, on käynnistämässä täydellistä hyökkäystä sosiaalisen oikeudenmukaisuuden käsitettä vastaan.

Vuonna 2019 pastori ja kirjailija John MacArthur julkaisi blogikirjoituksen nimeltään "Sosiaalinen vääryys on uhka evankeliumille", jossa hän väitti, että sosiaalisen oikeudenmukaisuuden mantra, jota liberaalit kristityt ja monet sekulaarit kannattavat, on "sijainniltaan ja vaarallisin uhka, mitä on koskaan ollut" kristilliselle evankeliumille. Noin 4 400 fundamentalistipastoria liittyi MacArthurin kanssa dokumenttiin "Kristuksen ja Hänen Kirkon puolesta: Sosiaalisen oikeudenmukaisuuden ja evankeliumin kannanotto". Heidän väitteensä on seuraava: Vaikka sosiaalinen oikeudenmukaisuus tarkoittaa oikeudenmukaisesti elämistä maailmassa, tämä painotus ei ole kristinuskon evankeliumin määrittelevä osa. Itse asiassa he esittävät kaksi vahvaa vastalauseita sosiaalista oikeudenmukaisuutta vastaan. Yksi on se, että sosiaalinen oikeudenmukaisuus sisältää ilmiselvästi homojen hyväksymisen, naisten asettamisen tasa-arvoiseen asemaan miesten kanssa ja valkoisen rasismin määrittämisen toisaalta ja mustien määrittämisen sen uhreiksi. Naisten osalta heidän kannanottonsa toteaa: "Avio

Miten perhonen muuttaa elämänkulkuamme ja mitä voimme oppia luonnonlakeja rikkomatta?
Miten määritellään ja ymmärretään ääriarvot, suprema ja infima analyysissä?
Miten kasvipuutarhan kasvattaminen vihreässä talossa voi parantaa elämänlaatua ja ympäristöä?