Richard Spencerin näkemyksen mukaan eurooppalainen kansa on menettänyt itsevarmuutensa, ja tämän palauttaminen vaatii henkistä perustaa. Uskonto ei hänen mielestään ole pelkkä neuroosi tai irrationaalisuuden ilmentymä, vaan oikein käytettynä se voi olla tie kohti yhtenäisempää eurooppalaista identiteettiä. Tämä identiteetti voisi voittaa kristinuskon ja valistuksen nykyiset "heikentyneet" muodot, joita Spencer kutsuu halventavasti "cucked"-kristinuskoksi. Hän korostaa, että vaikka onkin kriittinen kristinuskon nykyisille muodoille, jotka ovat luopuneet eurooppalaisesta kansallisidentiteetistä ja omaksuneet globalistisen näkökulman, hän ei ole valmis hylkäämään uskontoa kokonaan.

Spencer ammentaa vaikutteita Nietzscheltä, joka on muokannut hänen käsitystään uskonnosta. Uskonto voi hänen mukaansa olla väline taistelussa valkoisen rodun säilyttämiseksi ja eurooppalaisen kulttuurin puolustamiseksi. Spencer ja hänen keskustelukumppaninsa Hannibal Bateman kritisoivat voimakkaasti nykyistä konservatiivista kristillisyyttä, joka heidän mukaansa on sopeutunut liberaaliin ajatteluun ja siten menettänyt kykynsä vastustaa rodullisen identiteetin rapautumista. He katsovat, että tämä konservatiivinen kristillisyys ei käsittele rotukysymystä, mikä tekee siitä ristiriidassa alt-right-liikkeen rodullisten ja kansallismielisten pyrkimysten kanssa.

Erityisesti he vastustavat käsitystä, että kristinuskon keskeinen opetus olisi luopuminen tästä maailmasta ja hyväksyminen tappiosta nykyisyydessä voiton toivossa tulevassa elämässä. Tämä näkemys, heidän mielestään, heijastaa liberaalin ja modernin konservatiivisen kristillisyyden ongelmallista passiivisuutta. Bateman korostaa, että kristinusko on historiallisesti ollut joustava ja se voi ilmentää monia erilaisia arvoja ja merkityksiä – toisaalta se voi olla väline luopumiseen ja toisaalta voiman lähde taisteluun valkoisen rodun säilyttämiseksi.

Spencerin mukaan uskonnollisilla ideoilla on merkittävä sosiaalinen arvo, erityisesti kulttuurisodan kontekstissa. Hän painottaa, että taistelussa ei riitä pelkkä käsky toimia, vaan ihmisille on annettava jotakin suurempaa, jota puolustaa – jotakin, jonka puolesta kuolla. Tämä antaa uskonnolle perustavanlaatuisen roolin yhteisöllisen tahdon ja sitoutumisen vahvistajana. Kuitenkin monet alt-right-liikkeen jäsenistä ovat ateisteja, mikä luo haasteen uskonnollisen yhteisöllisyyden rakentamiselle. Spencer näkee tämän ongelman merkittävänä, mutta myös mahdollisuutena löytää uusia tapoja sitoa liike yhteen. Vitsinä hän mainitsee "Kek-uskonnon", joka on syntynyt internet-kulttuurissa ja joka symboloi uutta, vaihtoehtoista mytologiaa.

Kekismillä on juurensa internetin meemeissä, erityisesti Pepe-konna -hahmossa ja korealaisessa ㅋ-kirjaimessa, joka ilmaisee naurua tekstiviestinnässä. Tämä uskonto on kasvamassa alt-rightin keskuudessa ja toimii esimerkkinä siitä, miten uudet uskonnolliset liikkeet voivat syntyä. Spencer vertaa tätä kristinuskon varhaiseen kehitykseen, joka alkoi naurunalaisena ja syrjäisenä liikkeenä, mutta joka myöhemmin nousi merkittäväksi yhteiskunnalliseksi voimaksi. Hän ehdottaa, että Kekismikin voisi ajan mittaan muodostua vastaavaksi sosiaaliseksi ja kulttuuriseksi liikkeeksi, joka symboloi vanhan järjestyksen tuhoa ja uuden eurooppalaisen järjestyksen syntyä.

Spencerin mukaan uskonnon ydin ei ole usko jumalaan tai dogmaan, vaan sen kyky luoda yhteisöllisyyttä ja sitoutumista yhteisiin arvoihin. Uskonnon toimivuus mitataan sen sosiaalisella vaikutuksella; jos uskonto epäonnistuu tässä, se hylätään. Tämä näkökulma paljastaa syvällisen ristiriidan alt-right-liikkeen uskonnollisten näkemysten ja perinteisen uskonnollisuuden välillä. Se myös osoittaa, kuinka uskonto voi muuttua joustavasti poliittisten ja kulttuuristen tarpeiden mukaan, muodostaen identiteettejä ja yhteisöjä, jotka pyrkivät säilyttämään tai uudistamaan kansallisia ja rodullisia piirteitä.

Uskonnon rooli kulttuurisodassa ja identiteetin rakentamisessa on moniulotteinen. On tärkeää ymmärtää, että uskonnollinen vakaumus ei ole ainoastaan henkilökohtainen usko jumaluuteen, vaan laajempi sosiaalinen ja symbolinen järjestelmä, joka voi vahvistaa ryhmän yhtenäisyyttä ja kykyä toimia yhteisten tavoitteiden puolesta. Tämä pätee erityisesti liikkeissä, joissa perinteiset uskonnot ovat menettäneet otettaan ja jotka etsivät uusia tapoja luoda yhteisöllisyyttä ja merkityksiä. Tällainen ymmärrys auttaa hahmottamaan, miten uskonto voi muuntua ja sopeutua nykyajan poliittisiin ja kulttuurisiin haasteisiin, ja miksi sen merkitys identiteetin ja yhteiskunnan rakentamisessa on edelleen keskeinen.

Mikä rooli kristinuskolla on Alt-Right -liikkeessä?

Alt-Right-liikkeessä kristinuskon rooli on ollut monivaiheinen ja täynnä ristiriitoja. Liikkeen alussa kristinusko nähtiin lähinnä käytännöllisenä välineenä, joka voisi edistää hyviä eettisiä periaatteita ja mahdollisesti auttaa brändin rakentamisessa. Erityisesti Alt-Rightin kristityt kannattajat uskoivat, että kristinusko, jos sitä oikein ymmärretään, voisi tarjota autenttisen etnonationalistisen identiteetin ja tukea yhteiskunnan muuttamista. Heidän huolensa eivät olleet vain käytännöllisiä, vaan he kokivat, että heidän tulkintansa kristinuskosta oli totuudellinen ja siksi se ansaitsi tulla kuulluksi.

Aiemmassa luvussa tarkasteltiin, kuinka valkoisten nationalistien liikkeessä vallitsi monenlaisia käsityksiä uskonnosta, ja miten nämä käsitykset olivat usein ristiriidassa toistensa kanssa. Tässä luvussa tullaan kuitenkin näkemään, että Alt-Rightin kristityt ovat yrittäneet väittää, että kristinuskolla tulisi olla merkittävä rooli liikkeessä, mutta heidän yrityksensä ovat jääneet suurelta osin tuloksettomiksi. Tämä epäonnistuminen voi osittain johtua siitä, että Alt-Rightin kristityillä ei ole yhteistä teologista näkemystä, ja myös monilla yhdysvaltalaisilla valkoisilla nationalisteilla on yleinen vastustus kristinuskoa kohtaan.

Kristityt Alt-Rightin kannattajat eroavat toisistaan huomattavasti siinä, mitä heidän mielestään Alt-Rightin kristinuskon tulisi olla. Tämä moninaisuus ei selkeytä uskonkäsityksiä, vaan pikemminkin lisää niiden monimutkaisuutta. On myös syytä huomata, että kristityt Alt-Rightin kannattajat näyttävät erimielisiltä myös siitä, mitä etnonationalismin tulisi olla. Vaikka monet liikkeen johtohahmoista Yhdysvalloissa ovat omaksuneet vanhemmista valkoisen nationalismin muodoista tuttua ajattelua, toiset, erityisesti Yhdysvaltojen ulkopuolella, ovat kehittäneet käsityksiä etnisyydestä, jotka menevät valkoisen ja mustan rodullisen binäärin ulkopuolelle.

Esimerkiksi Andrew "Drew" Fraserin ajattelussa kristinuskon opit ohjaavat etnisesti määritellyn kansakunnan, ei pelkästään valkoisen rodun, olevan Jumalan työn väline maailmassa. Tällaisilla käsityksillä ei ole suurta yhtenäisyyttä Alt-Rightin keskuudessa, ja tämä jakautuneisuus on todennäköisesti estänyt kristityn Alt-Rightin laajempaa suosiota. Liikkeen yleinen epäluulo kristinuskoa kohtaan, yhdistettynä kristittyjen omiin erimielisyyksiin, on asettanut kristityt Alt-Rightin jäsenet alttiiksi syytöksille sekä etnosentrisistä että etnonationalistisista näkemyksistä.

Alt-Rightin kristinuskoa käsittelevien keskustelujen alussa on syytä tarkastella Vox Dayn näkemyksiä. Vaikka Ayla Stewart kuvaa Vox Dayta niin, että hän olisi jättänyt Alt-Rightin vuonna 2019, Dayn suhde liikkeeseen oli alusta alkaen monimutkainen. Häntä pidettiin merkittävänä vaikuttajana, mutta hän itse on sanonut, että hän ei ollut koskaan varsinaisesti "liitynyt" liikkeeseen. Hänen mukaansa hänen liittymisensä Alt-Rightiin tapahtui enemmän muiden tekemän luonnehdinnan kautta, sillä hänen tunnettavuutensa GamerGate-liikkeessä johti häntä yhdistämään internetin aktivismin ja Alt-Rightin. Kuitenkin on huomionarvoista, että Vox Day auttoi määrittämään Alt-Rightin brändiä ja ilmaisi sympatiaa sen politiikkaa kohtaan, erityisesti eräänä tärkeänä väitteenä, joka edelsi Richard Spencerin manifestia.

Vox Day, toisin kuin monet muut Alt-Rightin vaikuttajat, on avoimesti kristitty. Erityisesti Vox Dayn määritelmä Alt-Rightista eroaa Richard Spencerin näkemyksistä, sillä Day sijoittaa kristinuskon liikkeen keskeiseksi osaksi. Hän pitää kristinuskoa yhtenä Lännen sivilisaation kolmesta peruspilarista yhdessä "eurooppalaisten kansakuntien" ja "kreikkalais-roomalaisen perinnön" kanssa. Tämä ei ole vain käytännöllinen ehdotus, vaan Vox Day näkee kristinuskon uskontona, joka on pohjana lännen kulttuurille ja yhteiskunnalle.

Vox Day ei siis puolusta kristinuskoa vain taktisin syin, vaan ottaa oman uskontunnustuksensa vakavasti. Hän kertoo omassa blogissaan "Vox Populissa", että hän on kristitty, koska hän ei ainoastaan usko Jeesukseen Kristukseen, vaan on myös hyväksynyt, että Jeesus on hänen elämänsä Herra, ei hän itse. Tämä omistautuminen ei ole pelkästään intellektuaalista, vaan Day sanoo kokevansa henkilökohtaisesti, miten kristinusko on muuttanut hänen elämäänsä ja ollut vaikuttava myös muiden ihmisten elämässä. Hän uskoo, että kristinusko on "enemmän älyllisesti johdonmukainen" kuin mikään muu filosofia tai uskonto, koska se tarjoaa syvällisen ymmärryksen ihmisen luonteesta ja käyttäytymisestä.

Vox Dayn näkemykset kristinuskosta eivät ole pelkästään teoreettisia, vaan hän puolustaa niitä kokemuksellisesti. Hän kertoo, että kristinusko on voima, joka ei vain ennustaa ja selittää ihmisten käyttäytymistä, vaan se myös tarjoaa näkemyksen pahuuden olemuksesta maailmassa. Day uskoo, että pahuuden olemassaolo on todiste Jumalan olemassaolosta: "Ilman Jumalaa ei ole pahuutta, on vain yksi mielipide tai täydellisen hyödyn puute."

Alt-Rightin kristillinen siipi kohtaa kuitenkin omat haasteensa. Liikkeen hajanaiset näkemykset uskonnosta ja etnonationalismista tekevät siitä vaikean yhdistettävän elementin laajemmassa Alt-Rightin kentässä. Etnonationalistinen kristinusko ei ole ainoa vaihtoehto liikkeessä, mutta se on osa suurempaa kulttuurista kamppailua lännen identiteetin ja tulevaisuuden puolesta.

Miten kirkot voivat puuttua rasismiin ja valkoiseen ylivaltaan?

Kirkon rooli yhteiskunnallisissa kysymyksissä, erityisesti rasismissa ja valkoisessa ylivalta-ajattelussa, on ollut kiistaton osa Yhdysvaltojen historiaa. Yksi keskeinen näkökulma, jota useat kristilliset ajattelijat ovat tuoneet esiin, on se, kuinka kirkot voivat ja niiden tulisi reagoida nykyisiin rasistisiin liikkeisiin. Vuonna 2017, juuri Unite the Right -mielenosoituksen jälkeen, pastori Jim Wallis nosti esiin tämän kysymyksen ja totesi, että kirkkojen pitäisi ottaa vastuunsa rasismia ja valkoista ylivaltaa vastaan, erityisesti valkoisten kirkkojen. Wallis esitti, että valkoisen ylivallan ja rasististen rakenteiden tuomitsemisen pitäisi olla kirkon selkeä ja julkinen viesti kaikilla tasoilla.

Valkoisen ylivallan ja rasistisen ajattelun systemaattinen voimistuminen on yksi merkittävä syy, miksi Wallis ja monet muut kristityt ajattelijat ovat alkaneet kiinnittää huomiota siihen, kuinka nämä ilmiöt eivät ole vain yksittäisten radikaalien liikkeiden seurausta, vaan ne ovat syvästi juurtuneet yhteiskunnallisiin ja kulttuurisiin rakenteisiin. Wallisin mukaan valkoinen nationalismikin on ollut läsnä Yhdysvalloissa jo pitkään ja sen juuret ovat syvällä historian "pimeissä voimissa", jotka ovat tukeneet valkoisen ylivaltaan perustuvaa kulttuuria. Hän korostaa, että rasismi on osa Yhdysvaltojen historiaa ja sen vaikutukset ovat nähtävissä edelleen.

Wallis muistuttaa myös, että kirkon pitäisi olla paikka, jossa puhutaan totuus rasismista. Hänen mukaansa valkoisten kirkkojen pitäisi olla eturintamassa, jos on kyse rasismista puhumisessa ja sen tuomitsemisessa. Hän ehdottaa, että kristityt ja kirkot voisivat jopa tutkia omaa historiaansa ja selvittää, onko niiden perinteissä koskaan puhuttu rasismista syntinä. Tämä kysymys avaa syvällisen keskustelun siitä, kuinka kirkot voivat parantaa omaa vastuullisuuttaan ja olla osa ratkaisua yhteiskunnallisessa epäoikeudenmukaisuudessa.

Wallis ei yksin ole nostanut esiin valkoista ylivaltaa ja sen tuomitsemista. Vuonna 2018 Sojourners-lehdessä, tunnettu teologi Lisa Sharon Harper kirjoitti Donald Trumpin vaalivoitosta ja sen vaikutuksista valkoisiin kristittyihin. Hän huomautti, että Trumpin valinta ei ollut uusi ilmiö, vaan se oli paljastanut, kuinka syvälle valkoinen ylivallan kulttuuri oli juurtunut poliittisiin rakenteisiin. Harpertin mukaan Trumpin valinta oli myös muistutus siitä, kuinka valkoiset kristityt olivat valmiita tukemaan tätä järjestelmää, joka perustui valkoisten etuoikeuksiin.

Valkoisen ylivaltaan liittyvä keskustelu on kuitenkin monivaiheinen ja monisyinen. Se ei koske vain valkoista nationalistista liikettä tai sen näkyvää väkivaltaa, vaan laajempia yhteiskunnallisia rakenteita, jotka mahdollistavat tällaisen ajattelun jatkuvuuden. Vaikka useat ajattelijat ja tutkijat, kuten Wallis ja Harper, puhuvat nimenomaan valkoisen ylivaltaa edistävien liikkeiden voimistumisesta, heidän huolensa keskittyy erityisesti siihen, kuinka syvästi rasismi on juurtunut yhteiskuntaan ja uskontoon.

Esimerkiksi kirjoittaja Jay Wamstead pohtii, kuinka valkoinen Amerikka on luonut itselleen illuusion siitä, että rasismi liittyy vain ääriliikkeisiin. Wamsteadin mukaan tämä ajattelutapa estää valkoisia ymmärtämästä omia rasistisia taipumuksiaan. Hänen mukaansa valkoinen yhteiskunta tuomitsee rasistiset teot, kuten Dylann Roofin ampumiset, mutta ei koskaan tarkastele omia rakenteellisia ja kulttuurisia tekijöitä, jotka tukevat tätä jatkuvaa eriarvoisuutta. Wamsteadin mielestä on tärkeää kohdata rasismi syvemmin ja tutkia omia ajatusmallejamme ja elinympäristöjämme, joissa rasismi on piilossa, mutta edelleen vahvasti läsnä.

Yhteiskunnan ja kirkon rooli rasismissa on siis paljon laajempi ja syvällisempi kuin pelkästään reaktio tiettyihin ääriliikkeisiin. Rasismi on historiallinen ilmiö, joka on kehittynyt monivaiheisesti ja vaikuttaa edelleen monin tavoin yhteiskuntaan. On tärkeää, että kirkot, erityisesti valkoiset kirkot, puhuvat tästä avoimesti ja tunnistavat omat virheensä. Samalla kristittyjen on otettava vastuuta ja pyrittävä muuttamaan niitä rakenteita, jotka mahdollistavat valkoisen ylivalta-ajattelun jatkuvuuden yhteiskunnassa.

Kirkon rooli yhteiskunnallisessa muutoksessa on keskeinen, mutta samalla on tärkeää muistaa, että kyse ei ole vain teologisista pohdinnoista, vaan myös konkreettisista teoista. Kirkkojen on oltava valmiita asettamaan itsensä toimiin rakenteellista rasismia vastaan, ei pelkästään tunnustamalla sen olemassaolon, vaan myös toimimalla aktiivisesti yhteiskunnan muuttamiseksi kohti tasa-arvoisempaa ja oikeudenmukaisempaa tulevaisuutta.

Kuinka Alt-Right ja rasismi näkyvät amerikkalaisessa kristillisessä kontekstissa?

Alt-Right -liikkeen nousu Yhdysvalloissa herätti voimakkaita reaktioita kristillisessä yhteisössä, erityisesti evankelisissa piireissä, mutta myös muissa kristillisissä traditioissa. Tämä liike, joka tuli laajasti esiin vuoden 2016 presidentinvaalien aikana ja sai huomiota Unite the Right -mielenosoituksen myötä vuonna 2017, nostatti keskustelua paitsi rodullisista kysymyksistä myös siitä, miten kristityt suhtautuvat omaan historiallisesti rasistiseen perintöönsä. Reaktiot Alt-Rightiin heijastelivat jännitteitä eri kristillisten suuntausten sisällä, erityisesti liittyen kiistanalaisiin kysymyksiin, kuten mustien ja muiden vähemmistöjen oikeuksiin ja asemaan kirkossa.

Evankelisessa protestantismissa tämä keskustelu sai erityisen vahvan muodon, kun kirkon jäsenet joutuivat kohtaamaan oman kirkollisen historiansa, erityisesti sen osan, joka liittyi orjuuden ja rotuerottelun hyväksymiseen. Tämä ristiriita tuli esiin erityisesti sen jälkeen, kun Alt-Rightin kannattajat alkoivat käyttää kristillistä kielenkäyttöä oikeuttaakseen omia rasistisia ja nationalistisia näkemyksiään. Tällaisessa tilanteessa evankelisilla kristityillä ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin käsitellä tätä kysymystä omissa perinteissään ja omilla ehdoillaan, sillä liikkeen liittyminen uskonnollisiin ja kulttuurisiin kysymyksiin on aina ollut osa sen poliittista ja ideologista rakennetta.

Alt-Rightin käyttöönottaminen uskonnollisessa keskustelussa ei rajoittunut pelkästään rotukysymyksiin. Yhdysvalloissa se tuli osaksi laajempaa keskustelua seksuaalisuuden ja sukupuolen moninaisuudesta, erityisesti sen jälkeen, kun liike nosti esiin seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen aseman kristillisessä yhteiskunnassa. Näin ollen Alt-Right ei ollut vain rasistinen liike, vaan myös liike, joka haastoi kristillisten instituutioiden näkemyksiä yhteiskunnallisista ja eettisistä kysymyksistä. Tämä keskustelu oli erityisen kuuma vuonna 2017, jolloin monet kirkot alkoivat julkisesti ottaa kantaa liikkeen vaikutusvaltaan ja sen tarjoamiin näkemyksiin.

LDS-kirkon jäsenet ja Alt-Right -keskustelu

Latter-day Saints (LDS) -kirkon kohdalla Alt-Right -keskustelu sai erityistä huomiota, kun Ayla Stewartin, joka oli saanut huomiota rotuun liittyvällä aktivismillaan, yhteys liikkeeseen tuli julkiseksi. Stewart oli tunnettu "Wife With a Purpose" -nimellä, ja hän osallistui Unite the Right -mielenosoitukseen vuonna 2017. Tämän jälkeen häntä pidettiin esimerkkinä siitä, mitä jotkut alkoivat kutsua Mormonien Alt-Right -liikkeeksi. Stewartin rasistinen toiminta, joka oli saanut runsaasti huomiota, nosti esiin LDS-kirkon pitkään sivuutetun rotuperinnön. Tämä liittyi erityisesti siihen, että kirkko oli pitkään estänyt mustilta miehiltä pappeuden ja perustellut tätä omilla rodullisilla doktriineillaan.

Tämän jälkeen LDS-kirkon jäsenet joutuivat vastakkain oman kirkollisen historiansa kanssa. Erityisesti vuonna 2017 julkaistiin useita uutisartikkeleita, joissa käsiteltiin Stewartin rasismia ja sen vaikutuksia LDS-kirkon maineeseen. Esimerkiksi The Salt Lake Tribune -lehden yleisönosastolla julkaistiin kirjoitus, jossa tuomittiin kirkon sietämätön suhtautuminen rasismiin. Tässä kirjoituksessa todettiin, että kirkko ei ollut käsitellyt riittävästi omaa rooliaan rasististen opinkappaleiden ja käytäntöjen ylläpitämisessä.

LDS-kirkon viralliset reaktiot rasismiin

Kirkon virallisessa linjassa tapahtui myös muutoksia. Samana vuonna, kun Stewartin toiminta sai näkyvyyttä, LDS-kirkon johto julkaisi julkisia lausuntoja, joissa he tuomitsivat rasismiin liittyvät käytännöt ja arvot. Tämä oli kirkolle tärkeä askel kohti oman historian käsittelyä, sillä kirkon aiempi suhtautuminen rotukysymyksiin oli herättänyt kritiikkiä erityisesti monien mustien ja rodullistettujen kristittyjen taholta. Kirkon johtajat yrittivät selittää aikaisempia toimintatapojaan ja vakuuttaa jäsenilleen, että kirkko ei hyväksy rasismia. Samalla he kuitenkin korostivat, että kirkon jäsenet olivat monin tavoin osallistuneet yhteiskunnallisiin ja poliittisiin keskusteluihin, jotka olivat ristiriidassa kirkon virallisten arvojen kanssa.

Kirkon pyrkimykset vastata Alt-Rightin nousuun olivat moninaisia. Se, kuinka tehokkaita nämä reaktiot olivat, on kuitenkin edelleen kiistanalainen kysymys. Vaikka kirkko otti kantaa Stewartin kaltaisiin yksittäisiin tapauksin, keskustelu siitä, kuinka syvällisesti LDS-kirkko oli valmis käsittelemään omaa rasistista historiaansa, jatkui.

Mormonien ja muiden kristillisten ryhmien yhteiset haasteet

Vaikka LDS-kirkko oli erityisessä valokeilassa Stewartin kaltaisten aktivistien vuoksi, Alt-Right -keskustelu ei ollut rajattu pelkästään mormonien piiriin. Vastaavia kysymyksiä nousi esiin myös katolisten ja muiden kristillisten ryhmien keskuudessa. Esimerkiksi katolisessa kirkossa Alt-Right -termi tuli käyttöön keskusteluissa, joissa käsiteltiin LGBTQ+ -yhteisön asemaa kirkossa. Tämä ilmiö oli erityisesti nähtävissä sen jälkeen, kun Alt-Right -liike oli alkanut käyttää kristillistä sanastoa ja perinteitä omien poliittisten näkemyksiensä tukena.

Kristilliset yhteisöt ympäri Yhdysvaltoja joutuivatkin pohtimaan, kuinka reagoida, kun osa jäsenistöstä otti käyttöön rasistisia ja seksismiin perustuvia poliittisia näkemyksiä, samalla kun kirkon johto yritti säilyttää uskonpuhdistuksen periaatteet. Tämän pohdinnan taustalla oli jatkuva kysymys siitä, mitä kristillinen oppi todella merkitsee 2000-luvun Yhdysvalloissa, ja kuinka kirkon jäsenet voisivat yhdistää perinteiset kristilliset arvot nykyaikaisen yhteiskunnan vaatimuksiin.

Miten Alt-Right on vaikuttanut amerikkalaisiin kristittyihin ja valkoisen nationalismiin?

Alt-Right, kuten Murray totesi, on parhaiten ymmärrettävissä eklektisenä ilmiönä, joka syntyy pääasiassa verkossa toimivien oikeistolaisten eristäytyneiden ajattelijoiden keskuudessa, jotka ovat löytäneet yhteisiä vihollisia kaikista egalitaristeista. Alkuperäinen Alt-Right-liike, joka oli noussut voimakkaasti esiin vuoden 2016 Yhdysvaltain presidentinvaalien yhteydessä, on kuitenkin kokenut merkittäviä muutoksia ja brändimuutoksia. Esimerkiksi sivusto "Alternative Right" on nykyään tunnettu nimellä "Affirmative Right", jonka päätoimittaja, Colin Liddell, kirjoitti vuonna 2018 artikkelin "Walking Away From A Broken Brand". Liddellin mukaan alkuperäinen Alt-Right oli alun perin tärkeä alusta nouseville oikeistolaisille ajattelutavoille, mutta ajan myötä termistä "Alt-Right" on tullut este, joka vetää puoleensa vain negatiivista huomiota ja deplatformointia.

Liddell kritisoi Alt-Rightia siitä, että se oli saanut leiman, joka muistutti enemmän nazipropagandaa kuin rakentavaa keskustelua valkoisesta nationalismista. Hänen mukaansa Alt-Right oli kehittynyt foorumiksi, jossa heitettiin jatkuvia rasistisia solvauksia ja nostettiin esiin kyseenalaisia ideologioita, kuten juutalaisvastaisuutta, sen sijaan että se olisi tarjonnut syvällisempiä ja hyväksyttävämpiä näkökulmia rasistisiin kysymyksiin. Tämä ilmiö sai huomiota erityisesti Trumpin vaalikampanjan aikana, jolloin Alt-Rightin liikehdintä nousi otsikoihin, mutta sen sisältämä myrkyllinen retoriikka heikensi sen asemaa pitkällä aikavälillä.

Mikäli tarkastellaan Alt-Rightin nykyistä tilaa, voidaan todeta, että liikkeen brändin tuhoaminen ei ole ollut yllättävää. Greg Johnson, joka on kirjoittanut Counter-Currents -sivustolle, totesi jo 2016, että Richard Spencerin teke

Miten ylikansoittuminen ja ympäristön muutos vaikuttavat tulevaisuuteemme?
Miten Pythonissa toteutetaan laskennallisia perusrakenteita ja rekursiota?
Miten SDDC, Hybrid Cloud ja Edge Computing Muokkaavat Nykyteknologiaa?
Miksi Adam haluaa puhua – ihmistymisen hinta ja merkitys
Miten maailma, jossa taikuus ja tiede sekoittuvat, muovaa yhteiskuntaa ja valtaa?