Yhdysvaltojen teollistuneen vyöhykkeen, erityisesti niin sanotun Rust Beltin alueella, kaupunkien rappeutuminen on ollut keskeinen tekijä poliittisten suuntausten muotoutumisessa. Kaupunkien ja maaseudun välinen ero, sekä valkoisten ja mustien asukkaiden välinen jakautuminen ovat olleet tärkeä osa tätä kehitystä. Mustan väestön kasvu suurissa kaupungeissa on ollut erityisen merkittävää, mutta tämä väestö on myös kärsinyt teollisuuden taantumisesta ja kaupungistumisen mukana tuomista sosioekonomisista ongelmista.

Erityisesti suurten kaupunkien musta väestö on kokenut eristäytymistä ja syrjintää. Tämä on tarjonnut poliittisille konservatiiveille mahdollisuuden luoda narratiivia, jossa kaupunkien rappeutuminen esitetään mustan väestön ongelmaksi, joka heijastaa laajempia yhteiskunnallisia ongelmia. Tämä on puolestaan antanut konservatiiviselle puolueelle tilaisuuden liittoutua valkoisten, kaupunkien ulkopuolella asuvien äänestäjien kanssa ja kohdistaa kritiikkiä "kaupunkiköyhälistöä" vastaan. Näin ollen kaupungistumisen ja rotukysymysten kytkeytyminen toisiinsa on ollut tärkeä osa Yhdysvaltojen poliittista ja sosiaalista maisemaa.

Tämä kehitys näkyy erityisesti suurten kaupunkien, kuten Detroitin, Clevelandin ja Cincinnatiin, alueilla, joissa valkoisten ja mustien väestöosuudet ovat keskenään epätasapainossa. Kaupungeissa, joissa mustan väestön osuus on ollut korkea, kuten Detroitiin, on rappeutuminen kärjistynyt erityisesti 1960-luvun rotukriisien seurauksena. Näiden kaupunkien väestö, joka oli kokenut teollisuuden taantumisen ja sitä seuranneet taloudelliset vaikeudet, koki myös poliittisen ja kulttuurisen taistelun, joka oli syvästi juurtunut rotukysymyksiin. Tällaisissa kaupungeissa, joissa oli useita niin sanottuja "rotupelon" olosuhteita, kuten mustan väestön nousu ja mustien poliittinen valta, havaittiin voimakasta valkoisten vastareaktiota.

Tämä vastareaktio ei ollut pelkästään sosiaalinen ja kulttuurinen, vaan myös poliittinen. Yhdysvaltojen poliittinen kenttä koki merkittävän muutoksen, kun rotukysymyksistä tuli entistä keskeisempi osa puolueiden välistä kamppailua. Valtakunnallisesti, erityisesti Yhdysvaltojen pohjoisosassa, konservatiivinen liike sai merkittävää tukea valkoisilta äänestäjiltä, jotka pelkäsivät mustan väestön poliittisen ja taloudellisen nousun uhkaa. Tämä näkyi erityisesti 1968, jolloin George Wallacen vaalikampanja houkutteli suuria määriä ääniä Rust Beltin alueella, erityisesti niissä piirikunnissa, joissa oli korkea määrä rotupelon olosuhteita.

Vaikka 1960-luvun rotukriisit herättivät valkoisten asukkaiden vastareaktion, se ei ollut vain yksittäisten tapahtumien seurausta. Se oli pitkän prosessin tulos, joka sai alkunsa teollisuuden muutoksista, taloudellisista vaikeuksista ja rotukysymysten käsittelystä. Vaalit 1960-luvulla osoittivat, kuinka tärkeäksi rotu ja väestön koostumus olivat Yhdysvaltojen poliittisessa kentässä. Rotukysymyksistä tuli erottamaton osa politiikkaa, ja ne jakavat edelleen yhteiskuntaa ja äänestäjäkuntaa.

Lisäksi on tärkeää ymmärtää, kuinka poliittinen ja kulttuurinen polarisaatio kaupungistuneen ja maaseutukeskeisen väestön välillä on vaikuttanut erityisesti konservatiivisen ja liberaalin puolueen välisiin suhteisiin. Kaupunkien rappeutuminen ei ollut pelkästään taloudellinen kysymys; se oli myös identiteettikysymys, jossa mustan väestön nousu ja valkoisten vähemmistön pelot yhdistyivät taloudellisiin ja poliittisiin jännitteisiin.

Lopulta tämä kehitys ei ole ollut tasainen. Vaikka suurkaupungit, joissa on ollut suuri musta väestö, kuten Detroit ja Cleveland, ovat kokeneet suuria taloudellisia ja sosiaalisia ongelmia, jotkin alueet ovat onnistuneet elpymään osittain uusien teollisten ja teknologisten innovaatioiden avulla. Rust Beltin alueella on nähty myös uudenlaista poliittista ja taloudellista elpymistä, joka on haastanut perinteiset käsitykset alueen tulevaisuudesta. On tärkeää huomata, että kaupunkien rappeutuminen ja sen poliittiset seuraukset eivät ole yksiselitteisiä, vaan ne heijastavat syvempiä yhteiskunnallisia ja kulttuurisia jännitteitä, jotka voivat kehittyä eri tavoin eri alueilla.

Miten rotu ja talous määrittivät neoliberaalin kaupunkipolitiikan nousua?

Kun karismaattiset poliittiset johtajat, kuten Reagan ja Thatcher, nousivat valtaan, he toteuttivat vaihtoehtoista lähestymistapaa niin nopeasti kuin mahdollista. Hallinto kaikilla tasoilla koki muutoksia. Nämä ovat voimakkaita kertomuksia, ja monet niistä käsityksistä, kuten ajatus siitä, että paikallinen tai urbaani politiikka on rajoitettua ja ajoittain jopa määräytynyt laajemmilla ei-paikallisilla paradigmoilla, ovat keskeisiä. Kuitenkin tällaiset teoriat ovat rajallisia, sillä ne painottavat liiaksi materialistisia tekijöitä—ne olosuhteet ja ideat, jotka oletettavasti ovat tärkeimpiä, ovat puhtaasti taloudellisia. Keskeisinä hahmoina ovat yritykset ja konservatiiviset ekonomistit, joita motivoi korkeat verot ja hidas talouskasvu. Muita sosiaalisia konflikteja ja liikkeitä ei yleensä oteta vakavasti tällaisissa kertomuksissa. En toki kiistä, etteikö taloudelliset tapahtumat ja motiivit olisi tärkeitä, mutta eroan käsityksestä, että ne selittäisivät täysin siirtymisen nykyiseen politiikkaparadigmaan. Väittäisin, että 1960-luvun sosiaaliset kriisit (erityisesti valkoisten reaktio mustien poliittiseen etenemiseen) ovat yhtä tärkeitä (ja joissain tapauksissa jopa tärkeämpiä) kuin 1970-luvun talousshokit. Tämä kirja pyrkii rakentamaan ideologisen koulukunnan oivalluksista, mutta sisällyttämään vahvemman tarkastelun rodullisen reaktion ja paikallisten olosuhteiden rooliin analyysiin. Pyrin tuomaan esiin rodullisen reaktion roolin siirtymisessä kohti neoliberaalia hallintamallia ja korostamaan sitä vahingollista vaikutusta, jonka tämä malli on tuonut Amerikan Rust Beltin rapistuville kaupungeille. Rodun korostaminen ei tarkoita sitä, että se olisi ainoa tekijä tässä siirtymässä, vaan ainoastaan sitä, että se on tekijä, joka on usein jäänyt liian vähälle huomiolle.

Rodun korostaminen on ollut aiemmin keskeistä muun muassa vankeusasioiden tutkimuksessa, mutta vertailevasti vähemmän on tarkasteltu, kuinka rotu on keskeinen tekijä neoliberaalin kaupunkipolitiikan rakentamisessa tai kaupunkien rapistumisen ilmiössä. Tämä kirja pyrkii täyttämään tämän aukon tutkimalla, kuinka järjestäytynyt köyhyys ja syrjäytyminen juontavat juurensa sekä 1970-luvun talouskriisiin että 1960-luvun sosiaalisiin mullistuksiin. Vaikka teos keskittyy erityisesti Great Lakes -alueen teollisuusalueiden rapistuneisiin kaupunkeihin, sen tavoitteena on myös valaista laajempia taloudellisia, sosiaalisia ja ideologisia muutoksia.

Järjestäytynyt köyhyys voidaan ymmärtää sellaisena politiikan reagointina, joka liittyy kaupunkien rapistumiseen, rotuuhkaan ja konservatiiviseen liikkeeseen. Tällainen politiikka on perustunut säästötoimiin, köyhyyteen ja rankaisemiseen. Järjestäytynyt köyhyys voi ilmetä suoraan esimerkiksi sosiaalisten turvaverkkojen rahoituksen leikkauksina, mutta myös epäsuorilla keinoilla, kuten valtion velvollisuuksien vähentämisellä tai kapitalismin esteiden poistamisella. Paikallisesti järjestäytynyt köyhyys jatkuu, koska sen taustalla olevat voimat ovat ulkopuolella—se on juurtunut "toisten" organisointiin, erityisesti rodullistettujen kaupunkien sisällä. Järjestäytyneellä köyhyydellä en halua viitata siihen, että prosessi olisi jonkun yksittäisen pahan tekijän järjestämä, vaan että on olemassa tietty järjestys, joka liittyy mustan poliittisen edistyksen reaktioon ja joka on edistänyt voimakkaiden eturyhmien kautta. Tämän positiivisen palautteen silmukassa, joka pitää järjestäytynyttä köyhyyttä yllä, on keskeistä ymmärtää kaupungin rapistumisen ja sosiaalisten jännitteiden välinen yhteys.

Kaupunkien rapistuminen on nähtävä ihmisten ja pääoman pakenemisena kaupungista. On olemassa erilaisia näkemyksiä siitä, milloin ja missä määrin kaupunkien rapistuminen tulisi huolestuttaa poliittisia päättäjiä, mutta on selvää, että useimmat kaupunginjohtajat pyrkivät aktiivisesti estämään ensimmäisetkin merkit rapistumisesta. Rapistumisen käsitettä pidetään usein niin negatiivisena, että kaupunginjohtajat eivät halua myöntää, että heidän kaupunkinsa kokisi sitä, ja ovat valmiita tekemään kalliita ja epärealistisia toimenpiteitä sen estämiseksi—toimenpiteitä, jotka saattavat vain nopeuttaa sen saapumista. Kuitenkin suurin osa kaupungeista on sekoitus kasvavia ja rapistuvia alueita. Usein rapistuneimmilla alueilla ei ole enää asukkaita, ja rakennukset ovat joko palaneet, purettu tai jääneet vain osittain käyttöön. On tärkeää huomata, että rapistuneet alueet eivät ole vain konkreettisia paikkoja, vaan ne muodostavat myös osan siitä mielikuvasta, jota käsitellään keskusteluissa "sisäkaupungin" ongelmista. Kuvia tällaisista paikoista käytetään laajasti, ja ne ovat usein merkittävä osa visuaalista kulttuuria, kuten "romukuvia" (ruin porn), jotka herättävät mielenkiintoa, mutta myös uteliaisuutta ja pohdintaa siitä, miksi tietyt alueet ovat rapistuneet ja hylättyjä.

Erityisesti teollistuneen Rust Beltin alueella kaupunkien rapistuminen näkyy konkreettisesti, ja se on merkki väestön ja pääoman massiivisesta paosta. Kaupunkien sisällä on monia alueita, jotka ovat olleet syrjäytyneet ja laiminlyötyt jo pitkään, mutta ne ovat saaneet uusia merkityksiä ja tulkintoja mediassa ja poliittisessa keskustelussa.

Onkin tärkeää ymmärtää, että vaikka talous ja rotu ovat keskeisiä tekijöitä tämän kehityksen taustalla, ei voida unohtaa myöskään muiden sosiaalisten ja poliittisten liikkeiden roolia, jotka vaikuttivat ja vaikuttavat edelleen tähän prosessiin. Politiikka, joka tähtää vain taloudellisiin säästöihin ja markkinoiden vapauttamiseen, jättää huomiotta ne syvemmän yhteiskunnallisen epäoikeudenmukaisuuden muodot, jotka ovat nousseet esiin samalla kun kaupunkien sisäiset alueet rapistuvat.

Miten CO₂ poisto teollisuudessa parantaa ilmastonsuojelua ja energiankäyttöä?
Miten käsitellä epävarmuutta ja olettamuksia tutkimuksessa ja arjessa
Miten suhtautua EMDR-terapiaan ja käsitellä menneisyyden muistot ilman ylikuormitusta?
Miten selviytyä yllättävistä uhkista ja selvittää menneisyyden salaisuudet?