Miksi tiedon välttely voi olla epistemisesti perusteltua?

Tieto on usein pyritty ymmärtämään tiedonhalun ja totuuden etsinnän kannalta, mutta harvemmin on pohdittu, milloin ja miksi tiedon välttely, eli tietoisen epätiedon säilyttäminen, voisi olla järkevää ja perusteltua. Tietoisen välttämisen episteminen puolustus ei ole vain moraalinen kysymys tahallisesta tietämättömyydestä, vaan se kytkeytyy syvällisesti tiedon luonteeseen, epistemologisiin tavoitteisiin ja yksilön kognitiivisiin prosesseihin.

Tiedon välttäminen voi olla rationaalinen vastaus tilanteissa, joissa lisää tieto ei välttämättä paranna ymmärrystämme tai päätöksentekoamme. Epistemologia tarjoaa tähän näkökulman, jossa tiedon hankkimisen arvo arvioidaan suhteessa sen tuottamaan hyötyyn ja kustannuksiin. Esimerkiksi jatkuva altistuminen väärälle tai manipuloivalle informaatiolle — kuten valeuutisille ja syväväärennöksille — voi heikentää kykyämme erottaa tosiasiat fiktiosta ja johtaa epistemiseen uupumukseen. Tästä näkökulmasta tiedon välttely on suojautumiskeino, jolla ylläpidetään kognitiivista eheyttä ja informaation käsittelyn laatua.

Lisäksi tiedon välttelyn psykologia liittyy haluun säilyttää ennakkokäsityksiä ja uskomuksia, joiden avulla yksilö jäsentää maailmaa. Motivaatio ja ideologiset näkökulmat vaikuttavat siihen, miten vastaanotamme tai suljemme pois tietoa. Tämä ei tarkoita pelkästään tietämättömyyttä, vaan strategista valintaa, jossa vältetään konflikteja sisäisen maailmankuvan kanssa tai yhteisön sosiaalisten normien vastaisia havaintoja. Tällainen valikoiva tietämättömyys voi olla epistemisesti rationaalista, koska se ylläpitää mielen rauhaa ja sosiaalista harmoniaa, vaikka se samanaikaisesti rajoittaa tiedon kokonaisvaltaista omaksumista.

Epistemisen tiedon välttelyn arvoa voidaan myös tarkastella oikeuden ja moraalin kontekstissa, jossa tahallinen tietämättömyys voi olla syytekohtelun lieventäjä tai oikeudellinen peruste. Kun henkilö valitsee olla ottamatta vastaan tietoa, joka voisi osoittaa hänen toimineen väärin, hän harjoittaa eräänlaista tiedollista puolustusta, joka on merkityksellinen moraalisen vastuullisuuden ja oikeudenmukaisuuden arvioinnissa. Tämä liittyy myös käsitykseen siitä, milloin tietämättömyys on anteeksiannettavaa ja milloin se on vastuullisuutta välttelevää.

Epistemologia korostaa lisäksi, että tiedon arvo ei ole aina yksiselitteinen. Tieto voi olla arvokasta vain, jos se johtaa oikeaan uskomukseen, jonka perusteella voi tehdä parempia päätöksiä. Jos tieto ei edistä tätä tavoitetta tai johtaa harhaan, sen vastaanottaminen voi olla haitallista. Näin ollen uuden tiedon täydellinen ja ehdoton omaksuminen ei ole aina epistemisesti ihanteellista, ja tämä korostaa tiedon valikoivan välttämisen merkitystä.

Tärkeää on ymmärtää, että episteminen tiedon välttely ei ole sama kuin älytön tietämättömyys tai vääristynyt tiedon vastaanotto. Se on tiedollisen varovaisuuden muoto, jossa yksilö aktiivisesti arvioi, milloin tieto on käyttökelpoista ja milloin sen vastaanottaminen saattaa haitata syvempää ymmärrystä tai päätöksentekoa. Tämä korostaa tiedon vastaanoton kontekstuaalisuutta ja yksilöllisyyttä epistemisessä toiminnassa.

Endtext

Miksi luotettavuus on keskeinen käsite sosiaalisessa epistemologiassa ja erityisesti uudelleenjakamisessa?

Luottamuksen käsitteelle perustuva ajattelu liittyy läheisesti ihmisen luonnollisiin rajoitteisiin ja sosiaalisiin suhteisiin. Meidän elämämme ja toimintaamme leimaavat rajallisuus ja riippuvuus muista ihmisistä, ja tämä riippuvuus voi ilmetä monin tavoin, myös tiedon hankinnan ja jakamisen alueella. Jonesin mukaan luotettavuus rakentuu luottamukseen ja siihen, kuinka toinen osapuoli tunnistaa ja hyödyntää tätä riippuvuutta. Tämä ajattelutapa pätee erityisesti, kun tarkastellaan tiedonjakamista ja siihen liittyvää vastuuta, kuten sosiaalisessa mediassa tapahtuvaa artikkelien uudelleenjakamista.

Epistemologian alalla yleinen lähtökohta on, että yksilöiden tiedolliset rajoitteet pakottavat meidät luottamaan toisiimme. Olemme liian rajallisia omien kokemustemme ja tietämyksemme suhteen voidaksemme muodostaa totuudenmukaisia käsityksiä ilman muiden apua. Tällöin kyse ei ole pelkästään henkilökohtaisista tiedollisista päämääristä, vaan myös toisten hyvinvoinnista ja heidän tiedollisista tarpeistaan. Kun annan sinun käyttää tietojani ja luotan siihen, että toimit tämän tiedon kanssa luotettavasti, olen riippuvainen sinusta samalla tavalla kuin sinä olet minusta. Tämä vuorovaikutus ei ole vain tiedollista, vaan myös moraalista ja yhteisöllistä.

Jonesin pohdinnassa keskiössä on se, miten kykenemme heijastamaan toistemme luottamusta ja miten tämä vuorovaikutus ohjaa meitä toimimaan luotettavasti ja vastuullisesti. Tätä luottamusta voi arvioida eri näkökulmista: itsetuntemuksen ja itsensä arvioinnin kautta sekä muiden arvioinnin kautta. Erityisesti, kun tarkastellaan sosiaalista mediaa ja siinä tapahtuvaa sisällön uudelleenjakamista, on tärkeää huomioida, miten vastuullinen tiedon jakaminen vaikuttaa muiden tietämiseen ja heidän käsityksiinsä.

Epistemologisessa keskustelussa erotellaan usein itsesuuntautuneet ja muiden suuntautuneet hyveet. Itse asiassa monet epistemologiset hyveet, kuten avoimuus ja huolellisuus, tähtäävät yksilön omaan tiedolliseen kehitykseen ja hyvinvointiin. Kuitenkin, kun otamme huomioon yhteisön ja toisten tiedolliset tarpeet, on tärkeää huomioida, että hyveet eivät koske vain omaa tietämystä vaan myös sitä, miten tämä tieto vaikuttaa toisiin. Esimerkiksi, kun uudelleenjako tapahtuu, ei ole vain kyse siitä, että itse saavutamme tietoa tai ymmärrystä, vaan siitä, miten tämä tieto vaikuttaa myös vastaanottajaan ja yhteisöön.

Tässä yhteydessä voidaan keskustella myös yhteisösuuntautuneista epistemologisista hyveistä. Tällöin tarkastellaan, kuinka yksilön toiminta vaikuttaa laajemmin yhteisön tiedollisiin lopputuloksiin ja kuinka se voi edistää yhteisön tiedollista hyvää. Esimerkiksi sosiaalisen median kautta tapahtuva uudelleenjako voi helposti muuttaa merkitystään ja kontekstiaan, erityisesti jos postauksen tarkoitus ei ole kaikille lukijoille täysin selvä. Tästä syystä jokaisen, joka jakaa tietoa, tulisi pohtia, miten hänen jakamansa sisältö vaikuttaa paitsi yksittäisiin vastaanottajiin myös koko tiedolliseen yhteisöön.

Uudelleenjakaminen sosiaalisen median kautta voi olla monella tapaa verrattavissa tavanomaiseen todistukseen tai lausuntoon, mutta se tuo mukanaan erityisiä haasteita, erityisesti silloin, kun konteksti hämärtyy. Erilaiset yleisöt voivat tulkita saman postauksen eri tavoin, mikä luo riskin väärinymmärryksille. Tämä ns. "kontekstin romahtaminen" on ilmiö, jossa viestin alkuperäinen merkitys muuttuu, kun se siirtyy laajempaan yleisöön. Esimerkiksi satirinen postaus, joka ymmärretään tietyn ystäväpiirin sisäisenä vitsinä, voi suuren yleisön silmissä muuttua täysin erilaiseksi.

Luotettavuus ja tiedollinen vastuu eivät ole siis vain yksilön omia asioita, vaan ne ulottuvat yhteisöön ja laajempaan tiedolliseen verkostoon. Tiedonjakaja ei voi keskittyä vain siihen, mitä itse uskoo tai tietää, vaan hänen on otettava huomioon myös se, miten hänen jakamansa tieto vaikuttaa muuhun yhteisöön ja sen tiedollisiin päämääriin.

Tämä korostaa tarvetta kehittää ja arvioida epistemologisia hyveitä, jotka eivät perustu vain omiin tiedollisiin tarpeisiin, vaan myös yhteisön hyvinvointiin ja tiedollisiin päämääriin. Toimiminen tiedonvälittäjänä sosiaalisen median kontekstissa vaatii meiltä kykyä arvioida ja ennakoida, kuinka jaettavan tiedon vastaanotto saattaa muuttua ja miten tämä vaikuttaa yhteisön tietämiseen. Tätä ei ole helppo arvioida, mutta se on olennainen osa vastuullista tiedon jakamista.