Miten tieteelliset virheet ja väärinkäytökset vaikuttavat lääketieteelliseen tutkimukseen?

Tieteelliset virheet ja väärinkäytökset ovat olleet huolenaiheena lääketieteellisessä ja biolääketieteellisessä tutkimuksessa jo pitkään. Kun julkaistaan tutkimuksia, jotka myöhemmin perutaan, se herättää vakavia kysymyksiä tutkijan ja tutkimusprosessin luotettavuudesta. Erityisesti silloin, kun väärinkäytöksiä, kuten tietojen manipulointia, plagiointia tai eettisesti kyseenalaisia kokeita, esiintyy, kyseessä on vakava uhka paitsi tieteen itsensä, myös potilaiden ja yhteiskunnan kannalta. Viime vuosina on kuitenkin tullut esiin merkittävä ongelma: tutkijat eivät kykene toistamaan muiden tutkijoiden kokeita. Tämä ilmiö, jota kutsutaan reprodusoitavuuskriisiksi, on saanut yhä enemmän huomiota, sillä se kyseenalaistaa sen, kuinka luotettavasti tiede voi kehittyä ja etenevä.

Reprodusoitavuusongelmia tutkittaessa ilmenee, että 70 % tutkijoista ovat yrittäneet toistaa muiden kokeita, mutta epäonnistuneet. Näistä yli puolet ei ole onnistunut edes omien kokeidensa toistamisessa. Tällainen epäonnistuminen on yksi merkittävä syy tieteellisen prosessin luottamuksen rapautumiseen. Tutkijat saattavat valikoivasti raportoida vain niitä tuloksia, jotka tukevat heidän alkuperäistä hypoteesiaan, jotta he voivat nopeammin julkaista ja turvata rahoitusta. Toinen suuri ongelma on, että tieteelliset lehdet eivät ole halukkaita julkaisemaan tutkimusten epäonnistuneita replikointeja tai kertomaan avoimesti virheistä, vaikka tämä olisi välttämätöntä tieteen luotettavuuden ylläpitämiseksi.

Tällaiset artikkelit saattavat vaikuttaa tutkimusprosessiin pitkään, vaikka ne myöhemmin peruutettaisiinkin. Vaikka peruutusaika on lyhentynyt, artikkeleita julkaistaan ja niitä lainataan edelleen, ennen kuin ne peruutetaan. Tämän ajallisen viiveen vuoksi ne voivat vaikuttaa tieteelliseen prosessiin monella tasolla. Esimerkiksi ne voivat olla lainattuja muissa tutkimuksissa, joissa niitä käytetään edelleen tutkimustulosten pohjana. Erityisesti lääkkeelliset ja kliiniset kokeet voivat perustua virheellisiin tutkimuksiin, ja tämä on suuri huolenaihe, koska se voi vaikuttaa potilaisiin ja heidän hoitoonsa. Yhteiskunnassa julkaistavat tieteelliset löydökset voivat myös helposti levitä nopeasti medioiden kautta, jolloin väärinymmärrykset voivat saada huomattavaa huomiota.

Vaikka peruutetut artikkelit ovat saatavilla avoimesti internetissä, tämä ei ole aina eduksi tiedeyhteisölle. Avoin pääsy ja jakaminen voivat johtaa siihen, että ihmiset lukevat, tallentavat ja jakavat näitä tutkimuksia, vaikka eivät olisi tietoisia niiden peruutuksesta. On huolestuttavaa, että osa näistä tutkimuksista lainataan edelleen myönteisellä tavalla, ja niitä pidetään pätevinä tutkimuksina, vaikka ne on myöhemmin peruutettu.

Miten tieteellinen yhteisö voi toimia? Ensinnäkin lukijat, niin tiedemiehet kuin tavalliset kansalaiset, ovat vastuussa siitä, että he tarkastelevat julkaistuja tutkimuksia kriittisesti. Erityisesti rahoituslähteet ja sponsorit ovat tärkeitä tekijöitä, jotka tulisi paljastaa selvästi. Jos tutkimuksen sponsorina on esimerkiksi yritys tai organisaatio, joka voi hyötyä tutkimuksen tuloksista, on syytä suhtautua tutkimukseen varauksella. Tieteellisten tutkijoiden on puolestaan tarkasteltava artikkeleita erityisesti datan ja analyysien osalta varmistaakseen niiden luotettavuuden ja eettisyyden.

COPE:n (Committee on Publication Ethics) ohjeistuksen mukaan peruutetut artikkelit eivät saa kadota, mutta ne tulee selkeästi merkitä peruutetuiksi. Artikkelit eivät kuitenkaan saisi olla vapaasti saatavilla julkaisuportaaleissa, sillä avoin pääsy voi johtaa virheellisten tutkimusten leviämiseen ilman asianmukaista kontekstia. Julkaisijat voivat puuttua tähän ongelmaan poistamalla peruutetut artikkelit omilta verkkosivuiltaan, mikä vähentäisi virheellisten tutkimusten levittämistä.

Miten suojaamme itsemme väärältä tiedolta? Inokulaatioteoria ja sen sovellukset

Väärän tiedon levittäminen on nyky-yhteiskunnassa yksi suurimmista haasteista. Väärä tieto ei ainoastaan vääristä kansalaisten käsityksiä maailmasta, vaan se voi myös vaikuttaa heidän käyttäytymiseensä ja jopa muokata poliittisia päätöksiä. Tutkimukset ovat osoittaneet, että niin vasemmistolaiset kuin oikeistolaisetkin voivat levittää enemmän väärää tietoa kuin vastapuoli. On kuitenkin tärkeää huomata, että väärän tiedon levittäminen ei rajoitu mihinkään tiettyyn poliittiseen suuntaukseen, vaan sen juuret ovat syvemmällä ihmisten kognitiivisissa prosesseissa ja yhteiskunnallisessa viestinnässä.

Yksi mahdollinen lähestymistapa tämän ongelman ratkaisemiseksi on niin kutsuttu inokulaatioteoria, joka perustuu psykologian ja käyttäytymistieteiden tutkimuksiin. Inokulaatio viittaa suojaavan "rokotteen" luomiseen, joka estää yksilöitä tai yhteisöjä altistumasta haitallisille, harhaanjohtaville viesteille. Inokulaatioteoriaa on jo sovellettu monilla eri alueilla, mutta sen käyttö väärän tiedon torjumiseksi on saanut erityistä huomiota viime vuosina. Tavoitteena ei ole vain yksittäisten valeuutisten torjuminen, vaan luoda laaja-alainen puolustusmekanismi, joka tekee ihmisistä vastustuskykyisempiä väärälle tiedolle yleisesti.

Tutkimuksissa on käytetty erilaisia simulaatioita ja pelejä, kuten Bad News -peliä, joka on suunniteltu opettamaan pelaajille, miten väärää tietoa luodaan ja levitetään. Pelissä osallistujat kohtaavat erilaisia disinformaatiotekniikoita, kuten valeuutisten luomista, vastustajien mustamaalaamista ja salaliittoteorioiden levittämistä. Pelin avulla osallistujia voidaan kouluttaa tunnistamaan nämä tekniikat ja kehittämään vastustuskykyä niille. Tulokset ovat olleet lupaavia: pelaajat arvioivat valeuutiset huomattavasti vähemmän luotettaviksi pelin jälkeen kuin ennen sitä.

Inokulaatioteorian mukainen lähestymistapa on saanut tukea myös käytännön sovelluksista. Esimerkiksi Yhdistyneen kuningaskunnan hallitus ja WhatsApp ovat tehneet yhteistyötä tämän pelin käännöksissä ja levittämisessä, ja tutkimukset ovat laajentuneet myös muihin kulttuureihin. Tulokset ovat osoittaneet, että pelin avulla voidaan tehokkaasti lisätä ihmisten vastustuskykyä väärää tietoa vastaan, ja se on osoittautunut toimivaksi työkaluksi erityisesti sosiaalisen median ja välittömien viestintäalustojen yhteydessä, joissa väärä tieto leviää nopeasti.

Kuitenkin, kuten kaikessa tutkimuksessa, myös inokulaatioteorian soveltamisessa on omat rajoituksensa. Esimerkiksi pelissä käytetyt tekniikat eivät ole täysin riippumattomia osallistujien omista uskomuksista ja arvoista. Toisin sanoen, vaikka peli opettaa ihmisille tunnistamaan väärän tiedon luomisen mekanismit, se ei välttämättä pysty muuttamaan heidän perusasenteitaan tai poliittisia suuntauksiaan. Tämä on erityisen tärkeää, koska väärän tiedon levittäminen usein vahvistaa olemassa olevia uskomuksia ja jakaa yhteiskuntaa entisestään.

Erityisesti poliittinen ideologia ei näyttänyt vaikuttavan pelin oppimistuloksiin. Tutkimukset osoittavat, että ihmiset, jotka olivat alun perin herkempiä uskomaan väärää tietoa, saivat pelistä eniten irti ja kehittivät vahvempaa vastustuskykyä. Tämä tukee ajatusta, että inokulaatioteoria voi tarjota laaja-alaisen suojan väärää tietoa vastaan, eikä se ole sidottu tiettyihin poliittisiin tai demografisiin ryhmiin. Kuitenkin on tärkeää, että tällaiset interventiot kehitetään ja testataan laajassa mittakaavassa, jotta voidaan varmistaa niiden tehokkuus eri kulttuureissa ja yhteiskunnissa.

Inokulaatioteoria tarjoaa siis mielenkiintoisen ja lupaavan lähestymistavan väärän tiedon torjumiseksi. Vaikka se ei ole täydellinen ratkaisu, se voi toimia osana laajempaa strategiaa, joka yhdistää erilaisia koulutus- ja tiedon levittämismenetelmiä. Tärkeintä on kuitenkin, että ihmiset eivät pelkästään tiedosta väärän tiedon olemassaoloa, vaan oppivat myös tunnistamaan ja vastustamaan niitä tekniikoita, jotka mahdollistavat sen leviämisen. Väärän tiedon torjunta ei ole vain yksittäisten henkilöiden vastuulla, vaan se on koko yhteiskunnan haaste, johon on tartuttava ennen kuin väärä tieto ehtii levitä laajalle.

Miten salaliittoteoriat ja valeuutiset saavat uskoa ja pysyvät elossa?

Valeuutiset ovat nykyisin kiinteä osa informaatiokulttuuria, ja niiden vaikutukset ulottuvat syvälle yhteiskuntaan. Yksi erityinen piirre, joka yhdistää monet valeuutisten muodot, on salaliittoteorioiden vetovoima. Ne esittävät uskomuksia, jotka eivät ole vain epäluotettavia vaan myös tiedostetusti vahvasti vääristettyjä. Tämä epäluotettavuus ei kuitenkaan estä niiden leviämistä. Itse asiassa monet salaliittoteoriat voivat saada suuremman hyväksynnän juuri niiden epäselvyyksien ja vaikeasti kumottavien väitteiden vuoksi. Tällainen uskottavuus ilman tosiasiallista todistusaineistoa perustuu usein kolmeen keskeiseen motivaatioon: tiedonhaluun, egon puolustukseen ja sosiaaliseen integraatioon.

Tämänkaltaiset väitteet luovat ns. "kaksoisroolin", jossa vastaanottaja kehotetaan sekä uskomaan tiettyihin väittämiin että hyväksymään niiden puutteellinen todistettavuus. Salaliittoteoriat mahdollistavat tämän kaksijakoisuuden, joka yhdistää tietämättömyyden ja itsetunnon suojan. Tällöin vastaanottaja voi tuntea itsensä "tiedostavaksi" ja "valistuneeksi", vaikka kyseessä onkin tavallaan väärä tieto, joka palvelee henkilökohtaista egon suojelua tai sosiaalista hyväksyntää.

Salaliittoteorioiden rakenne on siten monivaiheinen ja herkkä manipulaatiolle. Nämä teoriat levittäytyvät usein vertaisten yhteisöissä, joissa jäsenet vahvistavat toistensa uskomuksia ja kehittävät yhdessä uusien "todisteiden" löydöksiä. Tämänkaltaisilla yhteisöillä on usein rajat, jotka erottavat ne valtavirrasta, mikä lisää jäsenistön uskollisuutta ja sitoutumista uskomuksiin. Näin muodostuu eräänlainen informaatiokupla, jossa ulkopuolinen kritiikki ei pääse vaikuttamaan.

Tiedon verifioitavuus on keskeinen ero salaliittoteorioiden ja tieteellisten teorioiden välillä. Tieteelliset teoriat perustuvat toistettaviin havaintoihin, avoimeen keskusteluun ja muiden tutkijoiden kyseenalaistamiseen, kun taas salaliittoteoriat hyödyntävät salattuja tai vaikeasti todennettavia "totuuksia", joita voidaan pitää pelkkinä uskomuksina tai jopa illuusioina. Tämä epätietoisuus antaa niille houkuttelevuuden: ne voivat näyttää lähes tieteellisesti päteviltä, vaikka niitä ei voi koskaan täysin todistaa oikeiksi tai vääriksi.

Tämän takia on tärkeää ymmärtää, että valeuutisten ja salaliittoteorioiden ympärillä oleva yhteisö luo omat sääntönsä ja uskomusjärjestelmänsä, joka tekee niiden kyseenalaistamisen vaikeaksi. Salaliittoteoriat tarjoavat "selityksiä", jotka voivat olla houkuttelevampia kuin epävarmat tieteelliset selitykset. Ne tarjoavat yksinkertaisia ja selkeitä syitä monimutkaisiin ilmiöihin ja antavat ihmisille mahdollisuuden kokea kontrollin tunteen epävarmuuden maailmassa.

Valeuutisten ja salaliittoteorioiden leviämisen ymmärtäminen vaatii siis syvällistä pohdintaa siitä, miksi ihmiset uskovat ja jakavat tietoa, joka ei perustu tosiasioihin. On tärkeää tunnistaa ne psykologiset ja sosiaaliset tekijät, jotka tekevät tällaisista uskomuksista niin houkuttelevia. Tietämyksen, egon suojan ja sosiaalisen integraation tarpeet eivät ole vain yksittäisiä motivaattoreita, vaan ne muodostavat keskeisen perustan sille, miksi valeuutiset ja salaliittoteoriat voivat saada niin suuren ja pitkäkestoisen vaikutuksen.

Miten psykologiset tekijät vaikuttavat uskomuksiin salaliittoteorioista ja "feikistä uutisesta"?

Psykologian tutkimuksessa on yhä enemmän keskitytty siihen, miten yksilön henkilökohtaiset eroja voivat ennustaa uskomuksia salaliittoteorioihin sekä feikkiuutisiin. Erityisesti viime vuosina käsitteen "feikkiuutiset" on noussut merkittävään rooliin yhteiskunnallisessa keskustelussa, ja samalla on alettu tutkia, miten nämä uskomukset liittyvät henkilökohtaisiin psykologisiin piirteisiin, kuten ahdistukseen, epävarmuuteen ja stressiin. Salaliittoteorioiden ja "feikkin uutisten" uskomukset näyttävät olevan syvästi juurtuneita yksilön psykologisiin prosesseihin, ja niihin voivat vaikuttaa useat tekijät.

Tavallisimmillaan "feikkiuutisilla" tarkoitetaan tietoisesti vääristelyjä ja väärää tietoa, jota levitetään tarkoituksella harhauttamaan yleisöä. Tämä ilmiö, joka nousi erityisesti esiin Yhdysvaltain vuoden 2016 presidentinvaalien aikana, on saanut yhä enemmän huomiota. Feikkiuutiset eivät kuitenkaan aina ole niin suoraviivaisia. Käsite on laajentunut käsittämään myös uutisten kyseenalaistamisen niiden taholta, joiden omat näkemykset poikkeavat uutisten sisällöstä. Tässä yhteydessä "feikkiuutiset" voivat tarkoittaa myös legitimien ja luotettavien uutislähteiden discreditoimista.

Tässä kontekstissa on syytä pohtia, miksi ihmiset ovat taipuvaisia kyseenalaistamaan uutislähteiden objektiivisuuden ja sen, miten he voivat johtaa omia uskomuksiaan perustuen henkilökohtaisiin psykologisiin tekijöihin. On osoitettu, että epävarmuuden ja henkilökohtaisen stressin korostuminen voivat lisätä salaliittoteorioiden uskomista. Esimerkiksi Swami ja kumppanit (2016) havaitsivat, että psykologinen stressi ja ahdistus liittyvät merkittävästi siihen, kuinka vahvasti yksilöt uskovat salaliittoteorioihin.

Psykologinen epävarmuus ja tarve kognitiiviseen selkeyteen ovat myös keskeisiä tekijöitä, jotka voivat selittää miksi ihmiset uskovat salaliittoihin ja feikkiuutisiin. Webstereiden ja Kruglanskin (1994) tutkimus, jossa tarkasteltiin kognitiivisen selkeyden tarpeen vaikutusta uskomuksiin, viittaa siihen, että epävarmuuden vallitessa ihmiset voivat luoda mielessään selkeitä ja yksinkertaistettuja selityksiä, jotka vahvistavat heidän maailmankuvaansa. Tämä mekanismi on erityisen voimakas, kun yksilöt kokevat ympäristönsä uhkaavaksi ja epävakaaksi, kuten poliittisten kriisien ja taloudellisten epävarmuuksien aikana.

Samalla tavalla salaliittoteorioiden ja feikkiuutisten uskomukset voivat toimia puolustusmekanismina, joka auttaa yksilöitä hallitsemaan ahdistustaan ja epävarmuuttaan. Esimerkiksi Tesser (2001) on käsitellyt itsepuolustuksen muovautuvuutta ja sen roolia silloin, kun ihmiset kohtaavat henkilökohtaisia haasteita. Tämä puolustusreaktio voi ilmetä myös uskomuksina, jotka tarjoavat selkeän, mutta vääristyneen kuvan maailmasta ja sen toiminnasta.

Uskomukset salaliittoteorioihin voivat myös vahvistua sosiaalisessa ympäristössä. Van Prooijenin ja kumppaneiden (2018) tutkimus osoitti, että ihmiset, jotka ovat alttiimpia epäilyille ja erimielisyyksille yhteiskunnassa, ovat todennäköisemmin uskovaisia salaliittoteorioihin. Tämä ilmiö on erityisen selvä poliittisessa kontekstissa, jossa ääripäiden ideologiat voivat luoda ilmapiirin, jossa epäluottamus toisia kohtaan kasvaa ja salaliittoteoriat saavat jalansijaa.

Toisaalta "feikkiuutisten" käsitteen laajentaminen on myös osa tätä ilmiötä. Kun yksilöt kokevat, että he eivät ole hallinnassa olevan tiedon tai tapahtumien tulkinnassa, he voivat alkaa uskoa, että mediat ovat osallisia tietoisessa disinformaatiossa. Esimerkiksi, kun poliittiset johtajat tai ryhmät hyödyntävät "feikkiuutisten" käsitettä, se saattaa olla keino luoda epäluottamusta ja kritisoida valtamediaa, vaikka uutinen olisikin peräisin luotettavasta lähteestä.

Tämä ei ole vain poliittinen ilmiö. Van Prooijen ja Jostmann (2013) tutkivat salaliittoteorioiden ja moraalin välistä yhteyttä, ja havaitsivat, että epäilyt, jotka liittyvät toisten toimien moraaliin, voivat lisätä uskoa salaliittoihin. Tämä ilmiö voi selittää, miksi tietyt ryhmät ja yksilöt ovat taipuvaisia epäilemään uutisia, jotka kyseenalaistavat heidän arvojensa ja vakaumustensa perusoletuksia.

On tärkeää huomioida, että salaliittoteoriat ja feikkiuutisten uskomukset eivät ole vain irrationaalisia ajatusmalleja. Ne voivat myös toimia itsevarmuuden ja hallinnan palauttamisena silloin, kun yksilö kokee maailman olevan sekava ja vaikeasti ymmärrettävä. Näin ollen on ratkaisevan tärkeää ymmärtää, että nämä uskomukset eivät synny tyhjiössä, vaan ne liittyvät moniin syvällisiin psykologisiin tarpeisiin ja sosiaalisiin rakenteisiin.