Fasismin vastaisen kielen ja yhteiskunnallisen mielikuvituksen kehittäminen ei vaadi vain pedagogisen kritiikin ja muutoksen kielenmuotojen kehittämistä, vaan myös laajempaa kertomusta, joka ammentaa historiasta ja samalla omaksuu uudenlaisen demokraattisen näkemyksen sosiaalisesta, taloudellisesta ja poliittisesta oikeudenmukaisuudesta. Neoliberaalin fasismiin liittyvä juurettomuus ja atomisaatio edellyttävät kielen luomista, joka ei löydä merkityksensä markkinoiden sanelemista yksityistämisen, steriilin individualismin ja kilpailun hengestä, vaan suhteessa toisiin, laajempaan yhteisöön ja yhteiskuntasopimuksen radikaaliin elvyttämiseen. Tällaisen kielen haasteena on myös poliittisten muodostelmien luominen, jotka kykenevät ymmärtämään nykyisen apokalyptisen populismin ja fasismin politiikan, ja käsittämään sen yhtenä kokonaisuutena, jonka juuret ulottuvat luokkien ja rotujen epäoikeudenmukaisuuksiin finanssikapitalismin alla, ekologisiin ongelmiin ja kasvavaan vankilavaltion ja sotilaallis-teollis-akateemisen kompleksin laajentumiseen.

Amerikkalainen fasismi on tarjonnut kertomuksen natseista ja rotuvihaisuudesta vastauksena kapitalismin tuottamaan järjestelmälliseen kurjuuteen ja kärsimykseen, joka on seurausta kuoleman koneiston julmasta rotupuhdistuksesta. Fasismin haamut, jotka on jälleen vapautettu, eivät ole pelkästään pelottavia, vaan niiden tulisi myös opettaa meitä ja täyttää meidät kansalaisoikeuden ja kollektiivisen toiminnan hengellä, taistelussa olennaisen demokraattisen yhteiskuntajärjestyksen puolesta. Me elämme vaarallisessa ajassa, ja on äärimmäisen tärkeää, että yhä useammat yksilöt, instituutiot ja sosiaaliset liikkeet yhdistävät voimansa vastustaakseen nykyisiä tyrannian hallintoja, nähdäkseen vaihtoehtoiset tulevaisuudet mahdollisina ja ymmärtäisivät, että kollektiivinen vastarinta on avain radikaaliin muutokseen. Tällainen taistelu ei tule olemaan helppoa, eikä se tapahdu hetkellisillä mielenosoituksilla tai vaaleilla. Se vaatii valtavaa yhtenäistä liikettä, jonka tärkeimpänä aseena on yleislakko, jota käytetään fasistisen valtion kaikilla tasoilla kaatamiseen. Vain silloin valta voidaan käyttää Yhdysvaltain yhteiskunnan uusien rakenteiden ajamiseen, jossa demokratia ja sen radikaalit ihanteet vapaudesta, tasa-arvosta ja vapaudesta voivat toteutua.

Nykyisessä maailmassa elämme kriisin aikakaudella, joka ei rajoitu vain taloudellisiin ja poliittisiin epäoikeudenmukaisuuksiin, vaan se ulottuu myös lakien ja järjestyksen alasajoon. Fasismin sydämessä on jatkuva hyökkäys oikeusvaltion, poliittisten ja taloudellisten instituutioiden sekä kulttuurien, arvojen ja kriittisen ajattelun kykyjen kimppuun, jotka tekevät demokratiasta mahdollisen. Elämme aikakaudessa, jossa kriisi on jatkuva, ja joka on merkitty kansalaiskulttuurin, eettisten arvojen ja demokraattisten instituutioiden romahduksella, jotka palvelevat yhteiskunnan yleistä hyvää. Nykyään kieli toimii väkivallan palveluksessa, ja tietämättömyys on kansallinen ihanne. Uskonnollinen fundamentalismi, valkoinen ylivallatietoisuus ja taloudellinen tyrannia tukevat toisiaan, luoden pohjan päivitetylle fasismin ilmentymälle.

Natsi-Saksan historia on pelottavasti osoittanut, kuinka helposti oikeusvaltion periaatteet ja instituutiot voivat muuntua väkivallan välineiksi, ellei jopa kotimaiseksi terrorismiksi. Tämä ilmenee nykyään Yhdysvalloissa, jossa Trump on näyttänyt pelottomasti, että mikään instituutio ei ole turvassa fasismin ulottuvuuksilta. Ajan apokalyptiset ennustukset ovat syrjäyttäneet ajattelun ja jatkuvan yhteiskunnallisen vastuun. Oikeistopopulistiset hallinnot levittävät salaliittoteorioita ja normalisoivat valheet, jotka alentavat julkista keskustelua. Tämä demagoginen liike asettaa tunteen järjen edelle ja oikeuttaa kulttuurin, jossa alistuminen ja raakuus ovat normi. Trumpin jatkuva rikollinen toiminta ja haitalliset politiikat viittaavat kansalaiskirjallisuuden kriisiin ja yleisön kyvyttömyyteen ymmärtää, kuinka yhteiskunta on hajonnut, tullut julmemmaksi ja vetäytynyt oikeudenmukaisuuden, kritiikin ja demokratian lupausten kielestä.

Tämä kriisi ei ole pelkästään poliittinen ja taloudellinen, vaan myös ideologinen. Se näkyy yhä enemmän julkisen elämän eristäytymisenä ja yksityistämisenä, mikä on johtanut piittaamattomuuteen toisten kärsimyksestä ja yhteiskunnallisten standardien tuhoutumiseen. Tällainen kulttuuri ei ainoastaan heikennä kansalaisyhteiskuntaa, vaan se estää meitä analysoimasta niitä syitä, jotka ovat johtaneet nykyisiin kriiseihin: korruptioon, väkivaltaan ja rodulliseen sortoon. Tämä kriisi on osa laajempaa globaalia epäjärjestystä, joka on saanut alkunsa globalisoituneen neoliberaalin talouden laajentumisesta, rikkauden ja vallan epätasa-arvosta sekä kilpailun ja epävarmuuden aikakauden synnystä.

Miten pandemia muuttaa maailman rakennetta ja valtarakenteita?

Pandemian jälkeinen maailma on arvaamaton ja täynnä mahdollisuuksia mutta myös suuria haasteita. Sen vaikutukset ulottuvat syvälle yhteiskuntiin, ja se saattaa olla merkittävä käännekohta, joka avaa mahdollisuuksia globaalille muutokselle. Eri yhteiskuntateoreetikot ja aktivistit ovat jo alkaneet pohtia, millaiseksi tämä tulevaisuus muotoutuu.

Pandemian myötä globalisaation ilmiö on saanut uusia ulottuvuuksia. Siinä missä aikaisemmin yhteiskunnalliset ja taloudelliset epätasa-arvot olivat pääasiassa erilaisten instituutioiden ja maiden sisäisiä ongelmia, nyt nämä epäkohdat ovat nousseet globaalin keskustelun keskiöön. Hyvinvointivaltiot, joita pidettiin ennen lähes itsestäänselvyyksinä, joutuvat miettimään, miten ne voivat reagoida nopeasti muuttuviin olosuhteisiin.

Valtavirran politiikka ei ole riittänyt ratkaisemaan pandemian tuomia ongelmia, eikä se tarjoa visioita tai vastauksia niihin kysymyksiin, joita kriisi on nostanut esiin. Monet aktivistit ja yhteiskuntateoreetikot, kuten Susan Buck-Morss ja Angela Davis, ovat korostaneet tarpeen murtaa vanhat rakenteet ja luoda jotain täysin uutta. Rakenneuudistus ei ole pelkkä poliittinen vaatimus, vaan se on myös kulttuurinen ja sosiaalinen prosessi. On kysyttävä, miten nykyinen järjestelmä voi antaa tilaa uusille rakenteille, jotka ottavat huomioon kansalaisten ja yhteiskunnan laajemmat tarpeet.

Taloudellinen ja yhteiskunnallinen epätasa-arvo ovat olleet pandemia-aikakauden suurimpia ilmiöitä. Pandemian aikana rikkaat ovat entisestään rikastuneet, kun taas köyhät ovat joutuneet entistä enemmän syrjäytymään. Tämä kehitys on herättänyt laajaa keskustelua siitä, miten nykyinen talousjärjestelmä ei kykene turvaamaan kaikkien kansalaisten hyvinvointia. Ajatukset poliisiväkivallan vähentämisestä ja poliisin roolin uudelleenmäärittelystä ovat saaneet uusia kannattajia. Angela Davis, joka on pitkään puhunut poliisin ja vankilajärjestelmän lakkauttamisesta, on tuonut esiin näkemyksiä, joissa korostetaan yhteiskunnan laajempaa ja inklusiivisempaa uudelleenrakentamista.

Samalla on huomattava, että tämä muutos ei ole vain teoreettista pohdintaa. Se on käytännön toimenpide, joka vaatii laajaa kansalaisaktiivisuutta ja yhteiskunnallista osallistumista. Liikkeet, kuten Black Lives Matter, ovat osoittaneet, kuinka kansalaisten suora toiminta voi haastaa vallitsevia valtarakenteita ja ajaa muutoksia, jotka vaikuttavat syvälle yhteiskunnan rakenteisiin.

Tulevaisuuden näkymät ovat täynnä kysymyksiä: Miten uudistaa globaalit talousjärjestelmät, jotka ovat ajaneet maailman äärimmäiseen epätasa-arvoon? Kuinka voimme luoda yhteiskunnan, joka ei perustu ylikorostettuun yksilöllisyyteen ja kilpailuun, vaan yhteisöllisyyteen ja yhteiseen hyvinvointiin? Pandemia on näyttänyt, että nykyinen järjestelmä ei pysty vastaamaan globaaleihin kriiseihin.

Samalla tämä on kuitenkin mahdollisuus. Tämä on hetki, jolloin voimme pohtia uudelleen yhteiskuntien arvot ja luoda paremman tulevaisuuden. Se edellyttää paitsi poliittisia, myös kulttuurisia ja sosiaalisia muutoksia. Kansalaisaktivismin rooli on keskeinen, ja se tuo esiin sen, kuinka yhteiskunnat voivat muuttua, kun niissä toimii riittävästi yhteisiä päämääriä ja ideologisia liikkeitä.

Endtext

Miten syväoppimismallien suorituskykyä voidaan parantaa kyberuhkatiedon analyysissä vähäisellä datalla?
Miten binaariset sumeat relaatiot toimivat ja miksi niiden käänteiset ja yhdistetyt relaatiot ovat tärkeitä?
Miten passiivinen kansallinen diskurssi estää itsenäisen kulttuurin muotoutumisen: Bloomin näkökulma ja “Sirens”