Miksi totuus on niin harvoin yksinkertainen?

Kroisos, entinen kuningas, joka oli usein saanut roolejaan esittääkseen mahtavuutta ja ylivaltaa, puhui Everardille tarinaa, jonka mukaan jumalat olivat valinneet Kyyroksen, Persialaisen suuren kuninkaan, johtamaan kansoja. Tämä tarina oli kuin ikivanha myytti, joka oli tuttua monille kulttuureille ja sivilisaatioille. Muistutti tarinaa Mooseksesta, Romuluksesta tai Sigurdista – suurista henkilöistä, joiden elämät oli rakennettu legendaksi. Mutta tämä tarina ei ollut pelkkää kansan kuiskailua, se oli kertomus, jonka oli vahvistanut useampi todistaja, jopa itse kuningas.

Kroisos selitti, kuinka Astyages, Median kuningas, oli päättänyt tappaa Kyyros, sillä hän oli nähnyt hänen olevan uhka hänen valtakunnalleen. Kyyros oli kuitenkin pelastettu ja kasvoi tavallisena paimenena. Kun hän aikanaan sai tietää todellisen syntyperänsä, hän nousi kapinaan ja syrjäytti Median hirmuvaltiaan. Vaikka tämä on osa suurta historiaa, joka on jäänyt elämään historian syövereihin, tarina ei ollut täysin uusi. Tämä oli sama kertomus, joka oli ollut olemassa jo aikaisemmin useissa kulttuureissa ja eri aikakausina, muodossa tai toisessa.

Everard kuunteli tätä tarinaa tarkasti ja tunnisti sen yhteneväisyyden myyttisiin kertomuksiin, joita hän oli kuullut useita kertoja. Silti häntä kiehtoi ajatus siitä, että tämä ei ollut pelkkä satu, vaan että tämä tarina oli ollut elävä ja konkreettinen osa Persian hovin muistoja. Tämä ei ollut vain satua, vaan myös elämän kuvaus, joka oli muodostunut todellisuudeksi. Kyyroksen valtaannousu oli kuin palvottu tapahtuma, mutta samalla se oli myös pelkkää politiikkaa, joka oli sidoksissa inhimillisiin pelkoihin ja kunnianhimoihin.

Historiassa totuus on usein hämärtynyt, ja monet kertomukset ovat saaneet uusia muotoja ajan saatossa. Kyyroksen elämän tarina ei ollut pelkkää historiaa, vaan myös poliittista peliä, jossa oli niin todellisia kuin myyttisiä elementtejä. Tämä herättää kysymyksen: miksi ihmiset haluavat luoda suuria kertomuksia itselleen ja seuraajilleen? Miksi yksinkertaisesta totuudesta tulee niin usein monimutkainen ja muokattu kertomus, joka palvelee vallan ja hallinnan tarkoituksia?

Yksi syy tähän on se, että historian kirjoittaminen ei ole koskaan ollut vain objektiivista tietojen välittämistä. Se on aina ollut osa suurempaa narratiivia, jossa on haluttu luoda kuvia, jotka vahvistavat nykyhetken valtarakenteita. Kertomukset suurista sankareista, jumalista ja valituista voivat toimia tehokkaina välineinä, jotka yhdistävät kansat, nostavat johtajat ja antavat legitimiteettiä hallitsijoille. Totuus, joka ei ole tarpeeksi kiinteä, on helppo muokata ja sopeuttaa tarpeen mukaan.

Lukija voi pohtia, kuinka tämä pätee myös omaan elämäänsä ja yhteiskuntaan. Historiassa toistuvat kaavat – suurten sankarien synty ja heidän voimansa taustalla piilevä myyttinen ja usein väkivaltainen historia – voivat kääntyä peiliksi, jossa nykyhetken valtarakenteet näkyvät. Joskus on vaikea erottaa, missä loppuu tarina ja missä alkaa todellisuus. Mutta entäpä silloin, kun tarinat alkavat vaikuttaa päivittäiseen elämäämme? Kun hallitsijat ja johtajat luovat omia legendojaan ja toimivat niiden pohjalta?

Myös henkilökohtaisella tasolla me kaikki elämme kertomuksia. Olkoonpa kyse perhehistorian suuruuden tavoittelusta tai omien saavutusten korostamisesta, ne kaikki ovat osia suuremmista tarinoista, jotka muokkaavat meidän identiteettiämme ja ympäröivän yhteiskunnan käsityksiä meistä. On tärkeää ymmärtää, että vaikka nämä kertomukset voivat olla täynnä myyttejä, ne eivät ole aina pelkkää fiktiota – niillä voi olla syvällinen yhteys todellisuuteen, joka vaikuttaa siihen, kuinka me näemme itsemme ja kuinka muut näkevät meidät.

Miten Ermanaric ja hänen aikansa vaikuttivat Germaaniseen kirjallisuuteen ja kulttuuriin?

Ermanaricin aikakauden ja hänen vaikutuksensa germaaniseen kirjallisuuteen, erityisesti goottien tarustoon, on kiehtova tutkimusaihe. Ermanaric oli voimakas hallitsija, mutta ei tunnettu ystävällisestä luonteestaan. Hänen nimensä mainitaan muun muassa muinaisenglannissa ja germaanisessa mytologiassa, mutta suurin osa hänen aikansa tarinoista on kadonnut historian hämärään. Vain sirpaleita on jäänyt jäljelle, mutta tämä kadonnut Ermanaricin syklinen kertomus saattaisi olla yhtä tärkeä ja merkittävä kuin mikään, mitä lännen ja pohjoisen kulttuureista on säilynyt. On mahdollista, että nämä tarinat ovat vaikuttaneet germaaniseen kirjallisuuteen monella, jopa odottamattomalla tavalla.

Ermanaricin aikakauden, mahdollisesti kolmannen vuosisadan lopulla, tapahtumat ovat jättäneet jälkensä niin kansanperinteeseen kuin myöhempiin kronikoihin. Nämä aikakauden tarinat ovat vaikuttaneet syvästi germaanisten kansojen mytologioihin ja kulttuurisiin uskomuksiin. Ermanaricin valtakunta oli germaanisten kansojen, erityisesti itägoottien, tärkeä keskus. Goottien alkuperä ja heidän myöhemmät siirtymänsä länteen ovat olleet osa monia tutkimuksia, joissa pohditaan kansojen muutoksia ja kulttuurien sulautumista toisiinsa.

Ermanaric itse oli osaltaan vastuussa goottien siirtymisestä alueelle, joka myöhemmin tunnettiin Ukrainana ja Etelä-Euroopassa. Siinä vaiheessa, kun gootit olivat jo asettuneet Itä-Eurooppaan, he jakoivat oman kulttuurinsa ja uskomuksensa kahteen päähaaraan: ostrogootteihin ja visigootteihin. Visigoottien siirtyminen Iberiaan ja ostrogoottien Italiaan oli yksi aikakauden suurimmista muutoksista, sillä se toi mukanaan merkittäviä kulttuurisia ja poliittisia muutoksia alueilla, joilla gootit asuivat.

Myös Ermanaricista ja hänen ajastaan kertovat mytologiset ja runolliset teokset ovat jääneet historian varjoon. On mahdollista, että nämä tarinat olivat aikanaan tärkeä osa goottien identiteettiä ja kulttuuriperinnettä. Vaikka suurin osa tästä perinteestä on hävinnyt, voi olla, että ne ovat edelleen vaikuttaneet lännen ja pohjoisen kulttuureihin monin tavoin.

Erogoottien ja visigoottien siirtyminen Länsi-Eurooppaan vaikutti syvästi niiden alueiden kulttuuriin ja hallintoon. Ermanaric oli aikansa voimakas hallitsija, ja vaikka hän ei ollut mikään esikuvallinen hahmo, hänen vaikutuksensa oli merkittävä. Hänen valtansa ja sotilaskykynsä olivat joillain tavoin jopa eteenpäin katsovia, mutta hänen väkivaltaiset ja brutaalit toimintatapansa erottivat hänet monista muista ajansa johtajista. Ermanaricin kulttuurinen perintö on kuitenkin jäänyt elämään kansanrunoudessa ja mytologiassa, joissa hänen kuvansa saattaa olla monivivahteinen ja moniselitteinen.

Goottien kieli ja sen vaikutus muiden germaanisten kielten kehitykseen on myös tärkeä osa tätä aikakautta. Ermanaricin aikanaan gootit olivat jo osittain asettuneet alueille, joissa he alkoivat kehitellä omaa kirjallista perinnettään, erityisesti goottien kielellä. Vaikka goottien kieli oli kaukana nykypäivän eurooppalaisista kielistä, sen vaikutus muiden kielten kehittymiseen oli merkittävä. Monilla germaanisilla kansoilla oli omat varianttinsa goottien kielestä, ja tämä kielten vuorovaikutus loi pohjan monelle lännen ja pohjoisen kirjalliselle perinteelle.

Lopuksi on tärkeää huomata, että goottien vaikutus ei ollut pelkästään sotilaallinen tai poliittinen, vaan myös kulttuurinen ja uskonnollinen. Ermanaricin aikakauden tarinat ovat osa laajempaa kulttuuriperinnettä, joka on vaikuttanut niin germaanisten kansojen mytologioihin kuin myöhempiin kirjallisiin teoksiin. Goottien muinaiset tarinat ja runot heijastavat aikansa uskomuksia ja maailmankuvia, mutta ne myös luovat yhteyksiä myöhempiin kulttuurisiin liikkeisiin ja tapahtumiin.

Miten elämää muovasi aika ja uskomukset?

Wanderer, joka oli juuri tullut Heorotiin, vietti siellä vain yhden yön, ennen kuin hän lähti jälleen. Tharasmund ja muut eivät tienneet hänestä juuri muuta kuin että hän oli ollut viisas johtaja, vaikka hän usein katosi pitkäksi aikaa. Hänen outoutensa estivät heitä puhumasta hänestä enempää. Vuosia myöhemmin, kun Erelieva makasi hänen vierellään, Tharasmund kertoi hänelle: “Avasin sydämeni hänelle. Hän halusi kuulla minua, ja jotenkin tuntui siltä, että rakkaus ja kipu asuivat hänen silmissään.”

Herbert Ganz oli myös isäntänä, kun kenttäoperaattorit raporttoivat henkilökohtaisesti. Toistuvasti hän ja minä nautimme jättimäisen lounaan ja sen jälkeen nukahdimme päiväunille ja kävelimme Unter den Lindenin varrella. Palauduimme hänen taloonsa kesäillan hämärässä. Puut tuoksuivat, hevosten vetämät vaunut kilisivät ohitsemme, herrat nostivat hattuansa tuttavilleen, joita he kohtasivat, ja satakieli lauloi ruusutarhassa. Aika ajoin kulki ohi prussialainen upseeri, mutta hänen hartioissaan ei ollut näkyvissä tulevaisuutta. Talon sisustus oli tilava, mutta kirjat ja tavarat peittivät sen suuren osan. Ganz johdatti minut kirjastoon ja soitti palvelijalleen, joka tuli paikalle mustassa puvussa, valkoisessa hatussa ja esiliinassa. “Me saamme kahvia ja leivoksia”, hän määräsi. “Ja laita myös pöytään pullo konjakkia, laseineen. Sen jälkeen emme halua tulla häirityiksi.” Kun palvelija oli mennyt, hän istahti sohvalle ja puhdisti silmälasejaan. “Emma on hyvä tyttö”, hän huomautti samalla, kun hän kiinnitti huomiota laseihinsa. “Hän on köyhän talon tyttö – ah, he lisääntyvät nopeasti, mutta elämän luonne on, että se ylivuotaa, eikö niin? Olen kiinnostunut hänestä. Ainoastaan setä, vakuutan. Hän lähtee palveluksestani kolmen vuoden päästä, sillä hän menee naimisiin hyvän nuoren miehen kanssa. Annan hänelle vaatimattoman myötäjäislahjan, ja olen kummisetä heidän esikoiselleen.”

Hän jatkoi: “Hän kuolee tuberkuloosiin 41-vuotiaana.” Hän hieroi kämmenellään paljasta päänahkaansa. “En voi tehdä sille mitään muuta kuin tarjota lääkkeitä, jotka tekevät hänet mukavammaksi. Me emme saa itkeä, me Patrolla: emme tietenkään etukäteen. Pitäisi säästää sääli ja syyllisyyden tunteet heille, jotka ovat tietämättömiä, kuten veljillemme Grimmit.” Emma eläisi paremman elämän kuin useimmat ihmiset koskaan saavat tietää.

Koko tämän keskustelun aikana emme voineet vaipua täysin synkkyyteen, koska olimme jatkuvasti sidoksissa yhteen aikakehykseen. Ajatukset ja uskomukset, joita olemme omaksuneet ja joiden mukaisesti elämme, eivät koskaan jää hetkeksi vain henkilökohtaisiksi. Elämme samassa ajassa muiden kanssa, ja väistämättä ne toiset kokevat sen. Ulfilas, joka oli taistellut arianismista ja myöntänyt sen olevan sopusoinnussa meidän monien luonteiden kanssa, ei varmasti ollut ainoa, joka otti osaa näihin pohdintoihin. Niin paljon, mitä elämä ja uskonto oli meille tuonut, oli se sitten varhaiskristillisen ajan tai nykyhetken kysymysten pohjalta.

Se, miten uskomukset muovasivat kansan kulttuuria, ei koskaan ollut yksinkertaista tai suoraa. Itse asiassa uskomukset usein peilasivat ja herättivät syvällisiä kysymyksiä elämästä ja kuolemasta, ja ne eivät voineet välttyä käsittelemästä niitä. Huomattavaa on myös, kuinka elämämme kytkeytyy jatkuvasti historiallisiin käännekohtiin ja miten pienetkin valinnat voivat vaikuttaa suuresti yhteisön kehitykseen. Ajan ja uskomusten merkitystä ei voi aliarvioida, sillä ne antavat meille näkökulman ja selityksiä elämämme arvoituksiin.