Viha, jota me usein pidämme oikeutettuna reaktioksi väärinkäytöksiin, voi olla tärkeä motivaattori, joka vaikuttaa yhteiskunnallisiin ja poliittisiin muutoksiin. Martha Nussbaumin käsitys vihasta ja sen siirtymästä kohti "myötätuntoista toivoa" haastaa perinteiset ajatukset rangaistuksen tarpeellisuudesta oikeudenmukaisuuden palauttamiseksi. Nussbaumin mukaan viha, joka syntyy tarpeesta vahingoittaa väärintekijää, ei koskaan voi palauttaa sitä, mitä on menetetty tai vahingoitettu. Hän esittää, että rationaalinen lähestymistapa ei ole kostaminen, vaan pikemminkin ehkäiseminen ja yhteiskunnan hyvinvoinnin edistäminen kontekstissa, joka ottaa huomioon sekä yksilön että yhteisön tarpeet.

Tämä "siirtymä" vihasta kohti toivoa on yksi keskeisistä teemoista, joka eroaa "Vihasta-siirtymästä", jossa yhteiskunnallinen hyvinvointi on emotionaalisen liikkeen lähtökohta. Tällainen siirtymä on harvinaisempi, mutta sillä on tärkeä rooli poliittisessa kentässä. Nussbaum itse myöntää, että hän on aiemmin uskonut vihalla olevan keskeinen rooli sosiaalisen epäoikeudenmukaisuuden korjaamisessa. Hän tuo esiin esimerkin Martin Luther Kingin "I have a dream" -puheesta, jossa King aloittaa viittaamalla rasismiin ja sen vääristyneisiin vaikutuksiin, mutta siirtyy nopeasti kohti visiotaan tulevaisuudesta, jossa entiset orjat ja orjuuden omistajat voivat istua yhdessä "veljeyden pöytään." Tässä esimerkissä King ilmentää vihaa, joka käy läpi siirtymän, jolloin sen alkuperäinen tarkoitus, oikeudenmukaisuuden saavuttaminen, muuttuu toivoksi ja yhteistyöksi.

Tämä lähestymistapa tarjoaa kysymyksen, kuinka realistinen tällainen käytännön vastaus on. Nussbaum mainitsee myös muita ajattelijoita ja perinteitä, kuten piispan Joseph Butlerin, joka näkee koston vihassa solidaarisuuden osana vääryyden kokeneiden kanssa. Nussbaum ei ole vastaan kollektiivisten liikkeiden, kuten mielenosoitusten, käyttöä, jotka ilmentävät raivoa ja tuovat esiin yhteiskunnallisia vääryyksiä, mutta hän korostaa, että näiden täytyy olla tarkoituksenmukaisia. Viha voi olla hyödyllinen signaali siitä, että väärinkäytös on tapahtunut, ja se voi nostaa esiin henkilökohtaisia arvoja, joita on loukattu. Tällöin viha toimii motivaattorina kohti muutosta, joka on siirtymän tavoite. Ilman tätä tulevaisuusorientoituneisuutta viha kääntyy järjettömyyteen ja tuhoisuuteen.

Väkivaltaisen poliittisen kielenkäytön esiintymistä, kuten Filippiinien presidentti Duterteen kohdistuvaa vihaa, voidaan tarkastella Nussbaumin teorian kautta. Duterte, joka on tunnettu kyseenalaisista kommenteistaan ja kielenkäytöstään, kuten Richard III:n Shakespeare-version hahmo, ilmentää populismin näyttämöä. Hän on saanut merkittävää kannatusta osalta kansaa, mutta hänen käyttäytymisensä on myös saanut osakseen vakavaa kritiikkiä. Viha hänen hallintotapaansa kohtaan ilmenee niin kansalaisten kollektiivisessa toiminnassa kuin medioiden käsittelyssä. Kuitenkin, vaikka Duterte saattaa olla monille tuttu henkilö ja lähestyttävä hahmo, hänen politiikkansa ja toimensa eivät ole vapaita ristiriidoista.

Nussbaumin mukaan halveksunta on tunne, joka syntyy moraalisesta arvioinnista, jossa henkilö ei saavuta yhteisesti jaetun ihanteen mukaista arvoa. Tämä tunne eroaa vihasta siinä, että siihen ei liity konkreettista toimintaa. Sen sijaan, viha saattaa toimia katalysaattorina kollektiiviselle toiminnalle, kuten laillisten toimenpiteiden vaatimukselle. Esimerkiksi Duterteen kohdistuva yleinen kritiikki liittyy siihen, että hän ei täytä oikeudenmukaisuuden ja moraalin odotuksia, joita kansa häneltä odottaa. Vaikka halveksuntaa esiintyy monilla poliittisilla kentillä, viha voi johtaa toimintaan, kuten poliisiviranomaisten syytteeseenpanemiseen ja apua tarvitseville perheille tarjottaviin tukitoimiin.

Poliittisessa kentässä, kuten Nussbaum toteaa, kiinteän halveksunnan sijaan voidaan nähdä siirtymä, jossa kansalaiset suuntaavat vihansa oikeudenmukaisiin toimenpiteisiin, kuten lainsäädännön ja viranomaistoimien kautta tapahtuvaan oikeudenmukaisuuden palauttamiseen. Tällöin viha ei ole vain negatiivinen tunne, vaan se voi olla askel kohti parempaa yhteiskuntaa ja suurempaa yhteisymmärrystä.

Viha ei ole pelkästään tuhoava voima, vaan se voi myös toimia voimakkaana signaalina ja katalysaattorina muutokselle. Jos sitä ei käytetä oikeudenmukaisuuden ja yhteiskunnallisen hyvinvoinnin edistämiseksi, se voi kääntyä itseään vastaan, kuten Nussbaum varoittaa. Käsitys vihasta ei siis ole yksinkertainen, vaan se on osa monimutkaisempaa psykologista ja yhteiskunnallista kehitystä, jossa tunteet ja toiminta kietoutuvat toisiinsa tavalla, joka voi johtaa muutokseen.

Miten kriittinen rotuteoria avaa näkökulmia kertomuksille ja syrjinnälle?

Kriittinen rotuteoria (CRT) ei ole pelkästään kertomusten taidetta, vaan myös tutkimusväline, joka paljastaa usein piiloon jääneitä todellisuuksia ja haastaa vallitsevia ajattelutapoja. Derrick Bell, joka on ollut yksi teorian keskeisistä kehittäjistä, väittää, että emme voi olettaa lainsäädännön tai kansalaisoikeusliikkeiden voittojen olleen täysin onnistuneita tai rehellisiä. Hän esittää, että kertomusten voima voi tarjota vaihtoehtoisia näkökulmia, jotka paljastavat syrjivän ja epätasa-arvoisen yhteiskunnan todelliset juuret. Bellin mukaan kertomuksilla on erityinen voima – ne eivät ainoastaan kerro tarinaa, vaan myös haastavat ja murentavat vallitsevia käsityksiä.

Kriittisen rotuteorian mukaan kertomukset, erityisesti niin sanotut vastakertomukset, voivat paljastaa "piilotettuja todellisuuksia", jotka usein jäävät huomiotta yhteiskunnassa. Richard Delgado toteaa, että kriittiset rotuteoreetikot hyödyntävät päivittäistä kokemusta, näkökulmia ja kertomusten voimaa saadakseen syvempää ymmärrystä siitä, miten amerikkalaiset näkevät rodun. Kertomukset voivat sisältää esimerkiksi henkilökohtaisia tarinoita tai fiktiivisiä kertomuksia, jotka on rakennettu useiden yksilöiden kokemuksista. Nämä kertomukset toimivat vastatarinoina – ne haastavat yleisesti hyväksytyt kertomukset ja paljastavat todellisuuksia, joita ei ole kuultu tai joita ei ole haluttu nähdä.

Nämä kertomukset voivat antaa äänen vähemmistöille ja paljastaa, että monet kokevat samanlaista syrjintää ja epäoikeudenmukaisuutta. Kertomuksilla on kyky nimetä syrjinnän muotoja, ja kuten Delgado toteaa, "kun syrjintä on nimetty, sitä voidaan vastustaa". Kriittinen rotuteoria ehdottaa, että kertomukset voivat olla enemmän kuin pelkkä kerronnallinen väline; ne voivat olla työkaluja, joilla heijastetaan yhteiskunnan rakenteellisia ongelmia ja syrjinnän juuria.

Erityisesti Latinx-kirjallisuus on keskeinen väline, joka tarjoaa tärkeän näkökulman rodun ja syrjinnän tarkasteluun. Opiskelijat, jotka syventyvät Latinx-näkökulmiin ja maailmankatsomuksiin, kohtaavat kertomuksia, joita he eivät ole aiemmin kuulleet. Tämä on osaltaan se työ, joka liittyy rodun ymmärryksen rakentamiseen. Kun opiskelijat lukevat teoksia, kuten Sandra Cisnerosin House on Mango Street, he oppivat tarkastelemaan tarinoita, jotka eivät ainoastaan kyseenalaista stereotyyppisiä kuvauksia Latina/o-yhteisöistä, vaan myös avaavat keskustelua siitä, mitä merkitsee olla "amerikkalainen".

Tällaisen analyysin avulla opiskelijat voivat käsitellä vaikeita kysymyksiä, kuten stereotypioiden ja arkkityyppien purkamista. Kertomukset voivat paljastaa syvällistä epätasa-arvoa ja syrjintää, joita ei ole aiemmin tunnistettu. Kertomuksilla on voimaa paitsi haastaa vallitsevia ideologioita, myös paljastaa rakenteellisia vinoumia, jotka muokkaavat päätöksentekoa oikeusjärjestelmässä ja yhteiskunnassa.

Kriittinen rotuteoria ei rajoitu pelkästään oikeusjärjestelmään ja yhteiskuntaan, vaan se ulottuu myös kieleen ja sen rooliin identiteettien muodostamisessa. Kertomukset, jotka paljastavat syrjinnän ja rodullisen eriarvoisuuden, voivat toimia välineinä, joilla yhteiskunta voi alkaa tunnistaa omat virheensä ja epäoikeudenmukaisuutensa. Näin ollen kertomusten voima ei ole vain symbolinen, vaan myös käytännöllinen – se voi tuoda esiin näkökulmia ja kokemuksia, jotka ovat aiemmin olleet vailla ääntä.

Lopuksi, on tärkeää huomata, että kertomusten merkitys ei rajoitu vain niiden kykyyn paljastaa syrjintää tai valottaa näkymättömiä todellisuuksia. Kriittinen rotuteoria tarjoaa myös välineet tutkia, miten oikeudenmukaisuuden ja objektiivisuuden periaatteet voivat olla vääristyneitä, riippuen siitä, kenen kokemuksia ja kertomuksia pidetään "relevantteina" ja "totuuksina". Kertomusten kautta voidaan haastaa vallitsevia käsityksiä ja edistää oikeudenmukaisempaa yhteiskuntaa, jossa kaikki äänet, erityisesti vähemmistöjen, saavat tulla kuulluiksi.

Miten Stalin, Hitler ja Mao nousivat valtaan ja miten heidän persoonallisuutensa muovasivat heidän hallintojaan
Miksi poliittinen tilanne vaikuttaa liittovaltion tutkimuksiin?
Miten fuzzy-säädön defuzzifikaatiomenetelmät ja Takagi-Sugeno-Kangin päättely toimivat?