Everardin henkeä uhkaava pakomatka oli alkanut, ja hänen jokainen askeleensa vei hänet syvemmälle vaaran pyörteisiin. Tiedostaen, että Harpagus, suuri persialainen päällikkö, ei jättäisi häntä elossa, Everard ei voinut jäädä paikoilleen. Hänen oli pakko juosta, pakko paeta, vaikka ympärillä olevat metsät ja kivimetsät muuttuivat yhä vaarallisemmaksi esteeksi.

Everardin, lännen sotilas, ei ollut yksinkertaisesti tottunut sellaiseen tilanteeseen. Hän ei voinut unohtaa, kuinka suuri pelko oli hänen takanaan – ei pelkästään tappio, vaan mikä hirvein oli se, että hän ei saisi koskaan palata. Hänen täytyi juosta, päästä piiloon ja estää, ettei hän antaisi viholliselle mitään etua. Tämä ei ollut vain fyysisen paon taistelua, vaan myös psykologista kisaa aikaa vastaan, joka vei hänet kohti tuntematonta tulevaisuutta.

Harpagus oli vanha ja viisas mies, mutta joka tapauksessa henkisesti haavoittuva. Hän oli vuosien ajan johtanut väkivaltakoneistoaan, mutta hän oli jäänyt liian monta kertaa kiinni omiin laskelmiinsa. Mies, joka oli arvostellut ja laskenut Everardin kaltaisen miehen tason ja vastustanut häntä monessa mielessä, oli kuitenkin jäänyt aluksi hämilleen – hän ei ollut täysin ymmärtänyt, kuinka uhkaava olisi ollut lännen sotaekspeditioiden kokemus. Harpagus oli arvioinut Everardin liikkeitä ja vetäytynyt nopeasti, mutta hän ei ollut valmis siihen, mitä tulisi tapahtumaan. Taistelu ei ollut pelkkä kehon voiman taistelua, se oli myös henkinen peli, joka oli yhtä tärkeä kuin itse aseet ja iskujen taito.

Pakomatka oli henkisesti verottava. Kivikkoisella polulla eteenpäin kulkiessaan Everard joutui kohtaamaan jatkuvaa pelkoa ja epätoivoa. Jatkuvasti oli tilaisuuksia jäädä kiinni ja olla uhrina, mutta hän ei voinut pysähtyä. Hän tiesi, että tässä tilanteessa hänen täytyisi tukeutua vain itseensä, noihin menneisyyden hetkiin, joissa hän oli ollut elämässään joutumassa äärimmäisiin tilanteisiin. Hänen täytyisi myös luottaa siihen, että Harpagus ja hänen miehensä olivat tarpeeksi hitaat. Näiden miesten ei olisi niin helppoa kohdata hänet, koska Everard oli koulutettu olemaan nopea ja kekseliäs.

Koko tämä kokemus ei ollut pelkkä elämä ja kuolema - se oli myös psykologiaa, joka liittyi sekä henkilökohtaiseen selviytymiseen että siihen, mitä merkitsi todella elää toisen miehen arvovallan ja pelon varjossa. Se, mitä hän oli tekemässä, oli sitä, mitä olisi sanottu "henkilökohtaiseksi taisteluksi", jossa ei voinut laskea aikaa, eivätkä jalkojen väsymys ja kivut saisi estää hänen etenemistään. Itse asiassa vain pelko voisi estää häntä, mutta hän ei antanut sille valtaa. Hänen taistelunsa oli ennen kaikkea rohkeutta.

Tämä oli myös vertailu elämän ja kuoleman välillä, joka ei koskaan tullut olemaan yksinkertainen kamppailu. Vain ne, jotka kykenevät taistelemaan niin sisimmässään kuin ympäristössään, voivat tulla voittajiksi. Everardin henkinen taistelu oli yhtä tärkeä kuin fyysinen pakonsa.

Tässä vaiheessa hänen edessään seisoi Harpagus, joka oli ehtinyt valmistautua kohtalon ratkaisevaan hetkeen. Molemmat miehet tiesivät, että heidän taistelunsa ei ollut vain fyysisen voiman kilpailu, vaan siinä kohtasi myös sielujen taistelu. Everard ei ollut vain fyysisesti valmis puolustautumaan, vaan hän oli henkisesti vankkumaton, luottaen vain siihen, mitä oli opiskellut pitkän ajan kuluessa.

Pakka ei ollut vielä täysin ratkaistu. Everardin voimavarat olivat vähissä, mutta hänellä oli vain yksi tavoite: elää. Hänen ei tarvinnut vain voittaa taistelua, vaan hänen oli saatava aikaan jokin, joka tekisi mahdolliseksi elämän jatkumisen. Harpagus ei saanut koskaan jäädä voittajaksi, sillä jos hän voittaisi, se merkitsisi vain uudenlaista vallan vääryyttä. Everard ei ollut vain taistelemassa elämästään, vaan hän oli taistellut oikeuden puolesta.

On tärkeää ymmärtää, että tällaisessa tilanteessa rohkeus ei ollut vain fyysisen taistelun kautta saavutettua voimaa. Se oli tasapaino pelon, henkisen kestävyyden ja käytännön selviytymisstrategian välillä. Everardin kaltaiset henkilöt eivät ole vain voittajia sotatantereilla, vaan heidän kyvykkyytensä ja heidän sisäinen henkinen vahvuutensa tekevät heistä niitä, jotka voivat voittaa jopa kaikkein epätoivoisimmissa olosuhteissa.

Mikä olisi maailmamme ilman tiettyjä historiallisia tapahtumia?

Me voimme vain kuvitella, millaiseksi maailma olisi muodostunut, jos tietyt tapahtumat eivät olisi toteutuneet. Esimerkiksi, jos Adolf Hitler ei olisi noussut valtaan Saksassa, emme ehkä olisi nähneet toista maailmansotaa, joka järisytti koko maapallon. Jos tämä liike, joka aluksi oli pieni ja naurettu, ei olisi saanut valtaa, olisi maailmankuva täysin toinen. Tämä liike ei olisi noussut Saksan johtoon ilman Hitlerin erityistä lahjakkuutta, ja hänen isänsä, joka syntyi epävirallisena lapsena, ei olisi koskaan astunut tähän tarinaan. Pienet sattumat ja sattumanvaraiset valinnat voivat muokata kokonaisia aikakausia ja kulttuureja, tehden mahdottomaksi ennustaa, millaisia seurauksia niillä olisi ollut.

Ajatellaanpa, mitä olisi tapahtunut, jos joku, joka vaikutti suoraan Hitlerin elämään, ei olisi koskaan kohdannut sitä henkilöä tai tehnyt sitä valintaa, joka johti koko historian kulkuun. Jos tämä alkuperäinen tilanne olisi jäänyt tapahtumatta, maailma olisi voinut kehittyä aivan eri tavalla. Tämä on tärkeä ajatus, koska se muistuttaa meitä siitä, kuinka hauras ja sattumanvarainen historia voi olla. Ehkäpä sivilisaatiomme ei olisi koskaan saavuttanut nykyistä tasoaan tai olisi mennyt aivan toiseen suuntaan. Olisiko ihmiset koskaan astuneet avaruuteen? On hyvin mahdollista, että avaruusmatkailu olisi jäänyt saavuttamatta ennen kuin maa olisi ollut liian kärsinyt ja tuhoutunut.

Erityisesti on kuitenkin huomioitava, että vaikka mikään ei voi palauttaa menneisyyttä, niin tiettyjen päätösten tai tapahtumien poissulkeminen olisi estänyt monia muita kehityskulkuja. Jos itse olisin voinut vaikuttaa siihen, mitä tapahtui, minä olisin poistanut ne tilaisuudet, jotka johtivat pahaan, mutta samalla olisin estänyt myös hyvien asioiden syntymisen. Tämä näkyy yksinkertaisista valinnoista ja sattumista, jotka muokkaavat suurempia historiallisia kokonaisuuksia, kuten itse historiaa ja koko kulttuuriperintöämme. Jos historia olisi ollut täysin toinen, kukaan ei olisi saattanut kokea samoja ilmiöitä ja luoda niitä taiteellisia, kulttuurisia tai tieteellisiä saavutuksia, joita me nyt pidämme itsestäänselvyyksinä.

Tämä koskee paitsi suuria historiallisiakin tapahtumia, kuten sodat, myös pienempiä elämän käännekohtia. Se, mitä me pidämme merkityksettöminä valintoina ja sattumina, voi oikeastaan olla avain suurimpiin muutoksiin maailmassa. Esimerkiksi, jos tietty henkilö ei olisi kohdannut toista henkilöä tietyssä hetkessä elämässään, se olisi saattanut estää koko myöhemmän kehityksen. Me voimme vain arvailla, kuinka monella tavalla ihminen on ollut osallisena historian käänteissä, joiden merkitys on tullut esiin vasta vuosikymmenten tai jopa vuosisatojen päästä.

On myös hyvä muistaa, että tämä ei ole pelkästään historian pohtimista, vaan se tuo esiin keskeisiä ajatuksia siitä, miten me itse vaikutamme nykyisyyteen ja tulevaisuuteen. Historian suurten tekijöiden ymmärtäminen auttaa meitä miettimään, miten pienetkin päätöksemme voivat vaikuttaa siihen, minkälaista maailmaa me luomme. Eikä pelkästään oma elämämme; koko kansan ja kulttuurin kehitys perustuu yllättäviin valintoihin ja sattumiin, joita ei voitu ennustaa.

Meidän on myös ymmärrettävä, että mikään ei ole muuttumatonta. Vaikka historia olisi ollut toinen, olisi ollut muita mahdollisuuksia ja muita polkuja. Ei ole olemassa universaalia, etukäteen määrättyä suunnitelmaa, vaan kaikki on riippuvaista meidän ja muiden tekijöiden tekemistä valinnoista. On tärkeää käsittää, että kaikki mikä tapahtuu, muokkaa sitä, mikä tulee. Emme voi muuttaa menneisyyttä, mutta voimme luoda tulevaisuutta, jossa valinnat eivät toista samoja virheitä tai luo uusia, joista saamme kärsiä.

Miten pandemia ja kriittinen pedagogiikka muokkaavat yhteiskunnan arvoja ja valtarakenteita?
Miten varmistetaan turvallinen istunnonhallinta ja pääsynvalvonta?
Miten proteomiikka ja matemaattiset mallit vaikuttavat heraproteiinien sitoutumisprosesseihin?
Miten Wari, Sicán ja Chimú kulttuurit vaikuttivat Andien alueen kehitykseen?