Pienet askeleet voivat olla erityisen hyödyllisiä, kun yritämme tehdä jotain, mikä tuntuu ylivoimaiselta. Jos saan itseni ottamaan ensimmäisen pienen askeleen, huomaan yleensä, että pystyn jatkamaan eteenpäin. Tämä ajatus tuli mieleeni, kun aloin käyttää Scrivener-ohjelmistoa, joka oli suunniteltu auttamaan kirjoittajia organisoimaan valtavat muistiinpanot ja ideat. En kuitenkaan tiennyt, mistä aloittaa: ohjelman asentaminen, synkronointi kannettavan ja pöytätietokoneen välillä sekä – vaikein osa – sen käyttö. Koko prosessi tuntui niin suurelta, että viivyttelin sen aloittamista päivittäin, odottaen huomista, jolloin ehkä olisin valmiimpi. Mutta sitten päätin vain aloittaa. Tein itselleni selväksi, että ensimmäinen askel ei ollut koko prosessin suorittaminen, vaan sen aloittaminen. En alkanut heti käyttää ohjelmistoa, vaan etsin sen verkkosivuston, jolta voin ostaa sen. Se oli pieni askel, mutta sen myötä tunsin itseni kykenevämmäksi ja itsevarmemmaksi. Ja näin, alku oli tehty. Seuraavana päivänä katsoin ohjelman opetusvideon, sen jälkeen loin oman asiakirjani – ja sitten aloitin kirjan kirjoittamisen.

Joskus kuitenkin on niitä, jotka menestyvät, kun he pakottavat itsensä ottamaan isomman askeleen. Suuri haaste voi pitää mielenkiinnon yllä ja auttaa sitoutumaan asiaan. Eräs ystäväni halusi oppia ranskaa, joten hän muutti Ranskaan puoleksi vuodeksi. Tällöin "Blast Start" –nopea aloitus – voi olla hyödyllinen tapa ottaa ensimmäinen askel. Blast Start ei ole pieni, vaan vaatii korkeaa sitoutumista ja intensiteettiä. Se voi olla vaativaa, mutta sen voimakkuus voi innostaa ja energisoida tapaa jatkaa. Esimerkiksi luettuani Chris Batyn kirjan No Plot? No Problem!, joka opastaa romaanin kirjoittamisessa kuukaudessa, kirjoitin itse romaanin 30 päivässä. Tämäntyyppinen shokkihoito ei ole kestävää pitkällä aikavälillä, mutta se tuo iloa ja antaa potkua rutiineille. Kolme kertaa olen itsekin tehnyt intensiivisiä kirjoitusretkiä, varaten muutaman päivän kirjoittaakseni kirjaa täysillä, vain ruokailujen ja liikunnan välissä. Tällaiset jaksojen intensiteetit antavat energiaa päivittäiselle kirjoitusharrastukselleni.

On kuitenkin tärkeää huomioida, että Blast Startin kaltaiset intensiiviset aloitukset ovat luonnostaan kestämättömiä pitkällä aikavälillä. Tämän vuoksi on olennaista suunnitella, kuinka siirtyä nopeasti aloituksesta tavaksi, joka jatkuu pidemmällä aikavälillä ilman liiallista stressiä. Ei ole olemassa oikeaa tai väärää tapaa toimia, vaan se, mikä toimii parhaiten yksilölle.

Monesti meille käy niin, että jos tunnemme ahdistusta siitä, ettemme ole aloittaneet jotain, se vain pahentaa tilannetta ja estää meitä lähtemästä liikkeelle. Jos esimerkiksi viivyttelen Eleonoren syntymäpäiväjuhlien kutsujen lähettämisessä, tuntuu, että tämä lykkääntyy vain lisää, ja ahdistus kasvaa. Samoin käy, kun en heti vastaa ärsyttävään sähköpostiin, ja se vain siirtyy huomiselle. Tämä on viivyttelyn ansa, mutta ensimmäisen askeleen ottaminen on avain sen murtamiseen. Jos pelkään aloittaa tehtävän, pelkästään suunnitelman tekeminen – kuten muistilistan kirjoittaminen, oikean linkin etsiminen tai ohjeiden löytämiseen ryhtyminen – auttaa minua pääsemään alkuun. Tällainen ensimmäinen askel tuntuu lähes huijaamiselta, koska en vielä tee itse tehtävää, mutta se tekee seuraavista askelista huomattavasti helpompia.

Minulle puhelut ovat erityinen haaste. Paitsi perheenjäseniin soittaminen, viivyttelen puhelujen soittamista, mikä tekee arjesta hankalampaa. Niinpä päätin luoda itselleni uuden tavan: soita puhelu tänään. Pidän kirjaa puheluista, jotka minun on soitettava, ja teen ne mahdollisimman pian. Samalla tavoin onnistuin luomaan rutiinin lahjoittaa säännöllisesti tavaraa kierrätysliikkeisiin. Olin jo pitkään halunnut lahjoittaa vaatteita ja muuta tarpeetonta, mutta en ollut saanut aloitettua. Päätin soittaa lähimpään kierrätyspisteeseen ja kysyä heidän käytäntöjään lahjoituksille. Puhelun soittaminen oli yllättävän helppoa ja sen jälkeen pystyin kuvittelemaan itseni vievän tavarat sinne. Se oli vain pieni askel, mutta se oli tarpeeksi, jotta pääsin alkuun.

Kun kyseessä on ensimmäinen askel, ei ole vain kyse teon suorittamisesta, vaan siirtymästä yhdestä tilasta toiseen. Aikuiset auttavat lapsia siirtymässä toiminnasta toiseen – antamalla heille rutiineja ja muistuttamalla heitä siirtymistä varten. Me aikuiset odotamme kuitenkin usein, että voimme siirtyä suoraan tehtävästä toiseen ilman suurta vaivannäköä. Itse rakastan aamun siirtymää unesta perhe-elämään. Herään aikaisin jopa viikonloppuisin, koska en halua jäädä ilman sitä hetkeä itselleni. Toiset puolestaan tarvitsevat omia rituaalejaan, jotta he voivat siirtyä yhden toiminnan jälkeen toiseen. Yksi ystäväni, joka kirjoittaa päivittäin, ei ajattele itse kirjoittamista vaan esivalmistelurutiineja – hän laittaa kuulokkeet päähänsä ja kuuntelee kirjoittamiselle tarkoitettua musiikkilistaansa ennen kuin alkaa kirjoittaa. Toiset taas tarvitsevat tilaa ja aikaa ennen kuin voivat hypätä seuraavaan toimintaan, olipa kyseessä liikunta tai työ.

Tällaiset siirtymärituaalit voivat myös helpottaa siirtymistä unen ja valvomisen välillä, parantaen unen laatua ja auttaen meitä nukkumaan syvemmin.

Kuinka muiden vaikutus voi auttaa omien tapojen muokkaamisessa?

Tavoitteena on kehittää hyviä tapoja, mutta se ei ole aina helppoa. Ympäristömme, muiden ihmisten tavat ja suhtautuminen vaikuttavat siihen, kuinka pysymme omissa päätöksissämme. Erilaiset ihmiset voivat tukea meitä monella tapaa: osa meistä saa positiivista kannustusta, osa taas saa tukea, joka saattaa jopa heikentää omia tavoitteita. Toisten ihmisten vaikutus voi olla joko rakentavaa tai vastakkaista riippuen siitä, kuinka vahvasti ne muovaavat käyttäytymistä.

Moni, kuten Maria, kokee, että ulkoinen tuki voi auttaa merkittävästi omien tapojen kehittämisessä. Maria kertoi, että keskustelut auttoivat häntä muokkaamaan juomistottumuksiaan. Hän ei enää juonut samaan tapaan kuin ennen, vaan oli alkanut nauttia juomastaan hitaammin ja harkitummin. Tukea antavat keskustelut voivat auttaa ihmisiä näkemään omia tottumuksiaan eri valossa ja herättää heissä halun muuttaa niitä. Esimerkiksi Maria sai tukea ei-painostavassa muodossa, joka ei herättänyt vastarintaa, vaan kannusti tekemään pieniä muutoksia ilman suuria vaatimuksia.

Toisaalta, kuten Marshallin tapaus osoittaa, joskus ulkoinen tuki ei ole yhtä tehokasta. Marshallin tavarat ja epäjärjestys olivat hänen ongelmansa, mutta vaikka olin auttanut häntä järjestämään kotiaan, hän ei kokenut sen vaikuttavan merkittävästi hänen elämäänsä tai työskentelyynsä. Hänen elämänsä suurin kysymys oli, miten hän löytäisi itselleen merkityksellisen polun. Vaikka hänen kotinsa oli siistimpi, tämä muutos ei auttanut häntä edistymään kirjoitustöissään, mikä osoittaa, että tuki ei aina tuota tuloksia, jos se ei vastaa ihmisen syvempiä tarpeita.

Perhesuhteissa tottumusten siirtäminen sukupolvien välillä on erityisen tärkeää. Vanhempien tapojen ja käytöksen vaikutus lasten tottumuksiin on valtava. Jos vanhemmat noudattavat hyviä tapoja, kuten kierrättämistä, ajoissa saapumista tai terveellisiä ruokailutottumuksia, lapset omaksuvat nämä tavat ilman, että niitä tarvitsisi erikseen opettaa. Tottumusten siirtyminen voi olla lähes huomaamatonta, mutta samalla se muokkaa sitä, millaisia aikuisia lapset tulevat olemaan. Jos vanhemmat eivät halua, että lapset tuijottavat liikaa ruutuja, heidän tulisi vähentää omaa ruutuaikaan liittyvää käytöstään. Vanhemmat ovat ensisijaisia roolimalleja omille lapsilleen, ja heidän käyttäytymisensä on tärkeässä roolissa lasten tapojen muokkaamisessa.

On kuitenkin tärkeää muistaa, että lasten tapojen muokkaaminen ei ole aina yksinkertaista. Jos vanhemmat painostavat lapsia noudattamaan tiettyjä tapoja, joskus tämä voi saada aikaan vastarintaa ja jopa aiheuttaa taantumista. Pienet, ei-painostavat ehdotukset voivat olla tehokkaampia pitkällä aikavälillä. Tällöin tärkeää on, ettei pyritä manipuloimaan tai pakottamaan, vaan pikemminkin luomaan ympäristö, joka tukee haluttuja tapoja ilman, että lapsi kokee sen olevan ylenmääräistä painostusta.

Esimerkkinä tästä on Elizan kanssa käyty keskustelu kotitehtävistä. Eliza valitti, että koko viikonloppu menee hukkaan kotitehtävien takia, mutta pienen pohdinnan jälkeen ehdotin, että hän voisi aloittaa aamupäivän työskentelyllä aikaisemmin viikonloppuisin. Tämä muutos ei tullut hänelle heti luonnostaan, mutta hän suostui kokeilemaan sitä. Tämän jälkeen Eliza alkoi tulla mukaan työskentelemään aikaisin sunnuntaiaamuisin, ja tämä tapa on muodostunut pysyväksi rutiiniksi. Tässä on tärkeää, että vanhempi toimii esimerkkinä ja asettaa itsensä lähelle lasta, jotta tämä ei lähde helposti harhailemaan muualle, kuten YouTubeen. Eliza ei ole muuttanut tapojaan vain minun ehdotuksestani, vaan hän on itse saanut kokea hyötyjä varhaisesta heräämisestä, mikä on osaltaan tehnyt tottumuksesta kestävän.

Ihmisten vaikutus toisiinsa on tärkeä tekijä tapojen muodostumisessa, mutta se ei ole ainoa tekijä. Hyvät tavat syntyvät usein yhteisön ja ympäristön vaikutuksesta, mutta myös omalla sisäisellä motivaatiolla on suuri rooli. Esimerkiksi, vaikka Eliza sai tukea minulta ja muilta ympärillään olevilta, hän itse teki valinnan siitä, kuinka hän suhtautui aikaisemmin heräämiseen. Tämä osoittaa, kuinka omat sisäiset valinnat ja ulkoiset vaikutteet yhdistyvät.

Tapoja voi myös kehittää tarkastelemalla itseään ulkopuolelta. Itse olen oppinut tämän tekniikan, jossa kuvittele itse itsesi ulkopuolelta, lähes kolmannen osapuolen näkökulmasta. Tämä on auttanut minua arvioimaan omia päätöksiäni ja tarkastelemaan toimiani objektiivisesti. Kun esimerkiksi kamppailen uuden tavan omaksumisessa, kysyn itseltäni: "Mitä sanoisi managerini?" Tämä ajatusmalli on auttanut minua saamaan paremman otteen elämäni valinnoista ja muokkaamaan tapojani kestävämmiksi.

Lopulta tapojen muokkaaminen on monivaiheinen prosessi, jossa tärkeitä tekijöitä ovat niin ulkoiset vaikutteet, kuten ympäristö ja muiden ihmisten tuki, kuin myös sisäinen motivaatio ja valinnat. Tapoja voi oppia, mutta ei voida pakottaa. Loppujen lopuksi se, miten muiden vaikutus muokkaa meitä, on merkittävä osa tapojen kehittymistä.

Miten käytännön esimerkit voivat vaikuttaa shakkiopiskeluun?
Miten Domitianus epäonnistui huolimatta aluksi lupaavista toimistaan?
Miksi ja milloin lintujen havaintoja tulisi kirjata?
Mikä on alkuperäiskansojen tilastojen rooli tutkimuksessa ja miten niitä tulisi lähestyä?