Miten hallituksen menot ovat kasvaneet ja miksi se on tärkeää?

Hallituksen menojen kasvu on ollut jatkuva ja monivaiheinen prosessi, jota ei voida ymmärtää ilman syvempää tarkastelua. Tämä kasvu ei ole pelkästään liittovaltion tasolla merkittävä, vaan myös osavaltioiden ja paikallishallintojen menot ovat nousseet huimasti. Liittovaltion menoarvio oli vuonna 2023 jo yli 9,9 biljoonaa dollaria, ja kasvun arvioidaan jatkuvan seuraavien vuosikymmenten aikana. Tämä kasvu on monivivahteinen ilmiö, johon vaikuttavat monet taloudelliset, poliittiset ja yhteiskunnalliset tekijät.

Vaikka liittovaltion menoista suuri osa menee puolustukseen, kotimaiset menot, kuten sosiaaliturva ja terveydenhuolto, muodostavat merkittävän osan liittovaltion menoista. Erityisesti Yhdysvaltojen terveydenhuolto-ohjelmat, Medicare ja Medicaid, käynnistettiin 1960-luvulla ja ne ovat olleet keskeisiä kotimaisissa menoissa. Nämä ohjelmat ovat osaltaan ajaneet menojen kasvua, mutta ne ovat myös olleet poliittisia ja taloudellisia keskustelunaiheita vuosikymmenien ajan.

Menojen kasvu on ollut osittain syynä myös hallitusten poliittisiin valintoihin. Kun liittovaltion menot nousivat korkealle toisen maailmansodan aikana, oli se selkeästi puolustukseen liittyvä kulutuksen kasvu. Tämän jälkeen puolustusmenot laskivat, mutta kotimaiset menot, erityisesti terveydenhuolto ja sosiaaliturva, nousivat jälleen 1960-luvulla. Tämä kasvu pysyi vakaana, vaikka 1970-luvun öljykriisi ja talouden yleinen hidastuminen vaikuttivatkin menoihin. Menot kasvavat siis aina tilanteiden mukaan, mutta tärkeä kysymys on, kuinka talouden ja yhteiskunnan tarpeet ohjaavat näitä valintoja.

Kuitenkin, on huomioitavaa, että liittovaltion osuus hallituksen menoista on kasvanut merkittävästi osavaltiotasolle ja paikallishallinnoille. Vielä 1900-luvun alussa paikallishallintojen osuus oli yli 60 prosenttia kaikista julkisista menoista, mutta nykyään liittovaltio on päävastuussa menojen kasvusta. Tämä keskittymisen muutos on osaltaan seurausta paikallisten verotulojen vähenemisestä, erityisesti kiinteistöveroista, ja kasvaneesta julkisten palvelujen tarpeesta.

Hallitusten menojen muutoksessa on nähtävissä pitkän aikavälin trendejä, jotka liittyvät talouden yleiseen kehitykseen. Liittovaltion menot ovat nousseet entistä korkeammalle osuudelle BKT:sta ja tätä ilmiötä selittää osaltaan keskitetyn hallintotavan nousu. Keskitetyn hallinnan osalta liittovaltiolla on yhä enemmän kontrollia osavaltioiden ja paikallishallintojen budjeteista, ja tämä muutos on saanut aikaan sen, että liittovaltion apu on yhä enemmän ehdollista.

Reaganin aikainen "uusien talousliittovaltion" politiikka 1980-luvulla muutti tätä suuntaa. Silloin pyrittiin vähentämään liittovaltion roolia ja siirtämään taloudellista vastuuta enemmän osavaltioille ja paikallisille hallinnoille. Tämä politiikka ei ollut pelkästään taloudellista vaan myös poliittista, sillä sen taustalla oli ajatus hallituksen koon pienentämisestä ja inflaation hillitsemisestä. Vaikka tämä politiikka laski inflaatiota, sen vaikutukset menojen kasvuun olivat moninaisia ja monivaiheisia.

Menojen kasvu ja jakautuminen ei ole vain taloudellinen haaste, vaan myös poliittinen ja sosiaalinen kysymys. Liittovaltion ja osavaltioiden roolit, verotulojen jakautuminen ja palvelujen tarjonta vaikuttavat siihen, miten hallitus voi vastata kansalaisten tarpeisiin. Politiikka, talous ja yhteiskunta ovat siis tiukasti yhteydessä toisiinsa ja menojen kasvu on tärkeä osa tätä dynaamista prosessia.

Miksi julkiset menot kasvavat ja miten niitä rajoitetaan?

Peacockin ja Wisemanin kehittämä häiriövaikutusteoria (displacement effect) osoittaa, kuinka kriisit, kuten sodat tai taloudelliset shokit, luovat tarpeen suuremmalle julkiselle kulutukselle. Vaikka kriisi päättyy, menojen uusi taso jää usein voimaan, mikä nostaa valtion menojen pitkäaikaista trendiä. Tämä mekanismi selittää, miksi julkisen sektorin kasvu on usein pysyvää eikä tilapäistä.

Toisaalta on esitetty myös kriittisiä näkökulmia. Niskasen byrokratiateoria kor

Miten strateginen budjetointi voi tukea organisaation tavoitteiden saavuttamista?

Strateginen budjetointi on olennainen osa organisaation taloudenhallintaa, joka tähtää pitkän aikavälin tavoitteiden saavuttamiseen ottaen huomioon käytettävissä olevat resurssit ja muut rajoitteet. Vaikka se jakaa joitakin piirteitä nollapohjaisen budjetoinnin (ZBB) kanssa, kuten strategisten yksiköiden ja toimintojen tarkan määrittelyn, strateginen budjetointi erottuu siinä, että se on suuntautunut pitkän aikavälin tavoitteisiin ja jatkuvaan sopeuttamiseen. Tämä tarkoittaa, että strategisten yksiköiden valinta, niille asetetut strategiat ja niihin liittyvät toimenpiteet ovat keskeisiä koko prosessissa.

Strategisen budjetin rakentaminen alkaa siitä, että organisaatio määrittää selkeästi kaikki strategiset yksiköt ja niihin liittyvät tavoitteet. Samoin kuin ZBB:ssä, tärkeintä on se, että kaikki strategiat ja toimenpiteet pohjautuvat huolelliseen datan ja analyysin tarkasteluun. Ennen kuin strategiat valitaan, yksiköiden on arvioitava huolellisesti, kuinka realistisia ja saavutettavissa nämä strategiat ovat käytettävissä olevilla resursseilla, aikarajoitteilla ja muilla mahdollisilla esteillä. Yksiköiden on myös pohdittava, kuinka joustavia strategiat ovat, jotta ne voivat sopeutua mahdollisiin muutoksiin budjetissa. Tässä yhteydessä voidaan käyttää rullaavaa budjettia, joka mahdollistaa uusien budjettivuosien lisäämisen ja vanhojen poistamisen ajantasaisessa budjetointiprosessissa.

Strateginen budjetointi on siis prosessi, jossa jokaiselle strategiselle yksikölle määritellään omat strategiat, jotka koostuvat useista toimenpiteistä. Nämä toimenpiteet puolestaan jakautuvat edelleen osiin ja määritellään tarkasti. Budjetin laatimisessa on tärkeää, että nämä strategiat ovat selkeitä ja yksiselitteisiä, mutta niissä on myös tiettyä joustavuutta mahdollisten muutosten huomioimiseksi. Lisäksi on tärkeää, että strategioihin liitetään varasuunnitelmia, jotka käsittelevät mahdollisia ongelmatilanteita ja niihin liittyviä toimenpiteitä.

Samalla on tärkeää, että strategiat eivät jää pelkästään teoriaan, vaan ne kytkeytyvät toimintaan ja käytännön toteutukseen. Tässä yhteydessä budjetin ja strategian kehittämisen ei tulisi olla irrallinen prosessi, vaan se pitäisi yhdistää saumattomasti koko organisaation strategiseen ajatteluun ja toimintaan. Mikäli strategiat ja tavoitteet eivät ole linjassa organisaation yleisten päämäärien kanssa, voi syntyä konflikteja, jotka heikentävät resurssien tehokasta käyttöä.

Jotta budjetin laajennettu rakenne olisi toimiva, on tärkeää, että strategisten yksiköiden kehittämisessä kiinnitetään huomiota ohjelmien ja toiminnan päällekkäisyyksiin. Tämä voi olla erityisen haasteellista suurissa organisaatioissa, joissa eri yksiköiden ja toimintojen välinen koordinointi voi jäädä puutteelliseksi. Siksi on keskeistä, että jokainen strateginen yksikkö ymmärtää roolinsa osana laajempaa organisaatiota ja sen toiminnan kokonaisuutta.

Tärkeää on myös huomioida, että budjetoinnin ja strategian kehittämisen on oltava jatkuvaa. Strategiat voivat muuttua nopeasti ympäristön ja olosuhteiden muuttuessa, ja budjetti on päivitettävä niin, että se heijastaa näitä muutoksia. Tämä edellyttää, että budjetin laatimisen ja arvioinnin prosessit ovat joustavia ja reagoivat tarvittaessa nopeasti.