Oikeusministeriö (DOJ) on keskeinen osa Yhdysvaltojen hallintoa, ja sen tehtävä on valvoa lain noudattamista sekä oikeudenmukaisuutta ilman poliittista vaikutusta. Oikeusministeriön riippumattomuus on perusta oikeusvaltiolle, mutta Donald Trumpin presidenttikautena tätä riippumattomuutta koeteltiin useaan otteeseen. Trumpin hallinto käytti oikeusministeriötä osana poliittista strategiaansa ja teki useita yrityksiä vaikuttaa sen toimintaan.

Trumpin entinen oikeusministeri William Barr ei pelkästään tukenut presidentin toimia, vaan oli itsekin osallisena useissa päätöksissä, joissa oikeusministeriön riippumattomuutta heikennettiin. Yksi tunnetuimmista tapauksista oli entisen etelämanhattanilaisen syyttäjän Geoffrey Bermanin erottaminen. Berman tutki muun muassa Trumpin presidenttikampanjaan liittyviä lainrikkomuksia, kuten maksujen maksamista kahdelle naiselle, jotta nämä pysyisivät vaiti kampanjan aikana. Trump oli henkilökohtaisesti mukana näissä tapahtumissa, ja Bermanin työ oli ristiriidassa presidentin etujen kanssa. Kun Berman kieltäytyi eroamasta, Trump käytti Barria välikätenä ja erotti Bermanin. Vaikka Barr myöhemmin ilmoitti, että Bermanin tilalle nimitetään oikeusministeriön uraputkessa edennyt syyttäjä Audrey Strauss, koko tilanne herätti laajaa kritiikkiä ja epäilyksiä siitä, että Trump oli puuttunut oikeusministeriön toimintaan poliittisin perustein.

Tämä ei ollut ainoa esimerkki Trumpin hallinnon aikaisista oikeusministeriön riippumattomuutta heikentävistä toimista. Presidentti kritisoi avoimesti useita yhtiöitä, kuten AT&T:tä ja Time Warneria, joiden yhdistymistä hän halusi estää. Hänen henkilökohtainen kaunansa Time Warnerin omistamaa CNN:ää kohtaan oli ilmeinen syy tähän puuttumiseen. Samoin Google ja Facebook joutuivat Trumpin kohteeksi, kun hän väitti, että nämä yhtiöt olivat puolueellisia ja pyrkivät manipuloimaan Yhdysvaltain presidentinvaaleja.

Näiden toimien taustalla oli presidentin halu käyttää oikeusministeriötä omiin tarkoitusperiin, mikä heikensi sen uskottavuutta ja riippumattomuutta. Vaikka Trump ei aina saavuttanut haluamaansa, kuten silloin kun hän yritti saada oikeusministeriön syyttämään hänen poliittisia vastustajiaan, vaikutukset oikeusministeriön toimintaan olivat selvästi havaittavissa.

Lopulta kysymys, joka nousee esiin Trumpin kauden jälkeen, on se, kuinka Yhdysvallat voi palauttaa oikeusministeriön ja sen riippumattomuuden. Vaikka Trumpin kausi oli poikkeuksellinen ja monet hänen toimiensa vaikutukset olivat kyseenalaisia, ne eivät välttämättä johda siihen, että oikeusministeriön riippumattomuus tuhoutuu pysyvästi. Kuitenkin kehitys Yhdysvaltain politiikassa ja sen kahtiajakoituminen saavat aikaan sen, että oikeusministeriön toiminta voi tulevaisuudessa yhä enemmän kietoutua puoluepoliittisiin intresseihin.

Trumpin kausi on paljastanut vaaran, joka piilee poliittisessa puuttumisessa oikeusministeriön toimintaan. Näin ei kuitenkaan ole aina ollut. Aiemmin Yhdysvalloissa oli vakiintunut käytäntö, että presidentit eivät puuttuneet suoraan oikeusministeriön päivittäiseen toimintaan. Oikeusministeriö oli riippumaton ja sen tehtävänä oli toteuttaa lakia ilman poliittista painostusta. Tämä tilanne on kuitenkin muuttunut, ja tämän muutoksen taustalla on paitsi presidentin toiminta myös laajemmat poliittiset jännitteet ja populismin nousu.

Kun tarkastellaan Trumpin aikaisia oikeusministeriön toimia, on tärkeää huomata, että vaikka lain ja normien kestävyys testattiin, ne eivät kuitenkaan täysin romahtaneet. Trumpin hyökkäykset oikeusministeriön riippumattomuutta vastaan eivät riittäneet murtamaan niitä, mutta ne toivat esiin sen, kuinka haavoittuvia ne voivat olla politiikan kiristyessä. Tulevaisuudessa Yhdysvaltojen on pohdittava, miten estää oikeusministeriön politiikkaan kytkeytyminen ja palauttaa sen riippumattomuus.

Tämän pohdinnan ohella on tärkeää myös ymmärtää, kuinka poliittinen polarisaatio ja populismi voivat jatkossa vaarantaa oikeusministeriön riippumattomuutta. Oikeusvaltion periaatteet eivät ole itsestäänselvyyksiä, vaan ne vaativat jatkuvaa puolustamista ja valppautta. Presidentin toiminta, joka pyrkii käyttämään lainvalvontaviranomaisia omiin poliittisiin tarkoitusperiin, on suuri uhka demokraattiselle järjestelmälle. Jotta Yhdysvaltojen oikeusvaltioperiaatteet voisivat säilyä, on tärkeää, että oikeusministeriö pystyy toimimaan riippumattomasti ja puolueettomasti ilman poliittista painostusta.

Kuinka presidentin toimet voivat estää oikeudenmukaisuutta ja miten lainsäätäjien tulisi puuttua asiaan?

Oikeudenmukaisuuden estämisen käsitteen ymmärtäminen edellyttää tarkastelua siitä, miten presidentin toimivallan käyttö, kuten syytteen nostamisen estäminen tai oikeudenkäynnin valvonta, voi muodostaa oikeudenmukaisuuden estämistä. On odotettavissa, että eri puolueiden hallitukset tulevat tulkitsemaan nykyisiä lakeja eri tavoin. Ainoastaan kongressi voi korjata tämän ongelman, ainakin ensisijaisesti, antamalla selkeän lausunnon presidentin vastuusta. Tällöin on esiin nousemassa kaksi keskeistä kysymystä: ensin, mitä presidentin toimia tulisi kriminalisoida, ja toisekseen, mitä perustuslain rajat ovat siinä, että kongressi kriminalisoi presidentin toimia oikeudenmukaisuuden estämisen kautta?

Perustuslaillista kysymystä käsitellessä on tärkeää pohtia, missä vaiheessa oikeudenmukaisuuden estämistä koskevan lain soveltaminen presidentin toimiin aiheuttaisi kohtuuttoman kuormituksen presidentin valtuuksille. Tämä kysymys ei ole selvä eikä yksinkertainen. Esimerkiksi Muellerin mukaan oikeudenmukaisuuden estämistä koskevan lain korruptiivinen aikomus tarjoaa hyvän mittariston: "Kongressi voi laillisesti tehdä oikeudenmukaisuuden estämistä koskevat lait sovellettaviksi presidentin virallisiin toimintoihin, jotka ovat saaneet korruptiivisen motiivin, ilman että se heikentää hänen artiklan II mukaisia valtuuksiaan." Kun presidentti toimii korruptiivisesti, Artikla II ei ole esteenä. Tämä kuitenkin herättää kysymyksen siitä, mitä Artiklan II toimia voidaan pitää korruptiivisella aikomuksella tehtyinä.

Voiko presidentti toimia korruptiivisesti, jos hän erottaa FBI:n johtajan hidastaakseen tutkintaa, jonka hän uskoo olevan tekaistu ja vaikuttavan negatiivisesti Yhdysvaltojen ulkopolitiikkaan? Entä jos presidentti ajattelee, että tutkinta haittaa häntä henkilökohtaisesti tai poliittisesti? Tai jos hän pelkää, että FBI:n johtaja voisi paljastaa hänen mahdollisesti rikollista käytöstä? Nämä tekijät viittaavat varmasti korruptiiviseen aikomukseen. Mutta entä jos presidentti on motivoitunut useista tekijöistä, joista osa on täysin legitiimejä? Pitäisikö presidentin toimia arvioida tavallisen oikeudellisen standardin mukaan, jossa pelkkä huono motiivi riittää vastuuseen, vaikka hyvätkin motiivit olisivat läsnä?

Muellerin mukaan korruptiivisen aikomuksen mittarin soveltaminen presidenttiin on monivaiheinen prosessi. Hänen mukaan presidentin toimia ei pidetä korruptiivisina, jos ne on tehty poliittisten tai hallinnollisten intressien vuoksi. Presidentti on valtionpäämies ja hänen tehtäviinsä kuuluu ottaa huomioon poliittisia tekijöitä, kun hän tekee hallintopoliittisia päätöksiä, jotka vaikuttavat lainvalvontaan ja oikeudenkäynteihin. Esimerkiksi presidentin päätös rajoittaa lainvalvontaa kansainvälisen kitkan välttämiseksi ei ole oikeudenmukaisuuden estämistä, koska lainsäädäntö ei pyri säätelemään tällaisia poliittisia valintoja.

Kun presidentin toimet perustuvat laillisiin motiiveihin, niitä on vaikea nähdä oikeudenmukaisuuden estämisenä. Tällöin on tärkeää huomioida, että presidentin käytös jää usein helposti tunnistettavaksi objektiivisten tekijöiden kautta, eikä se herätä huolta lainsäädännön väärinkäytöstä.

Tämä huomioiden, kongressin voisi olla hedelmällistä tarkentaa oikeudenmukaisuuden estämistä koskevaa lakia niin, että presidentit syyllistyvät rikokseen, jos he tekevät estäviä toimia, jotka liittyvät virallisiin prosesseihin ja joilla on korruptiivinen aikomus. Täsmällisiä esimerkkejä voisivat olla (1) väliintulo vaalien tuloksen vaikuttamiseksi; (2) perheenjäsenten suojeleminen; ja (3) omien etujen suojeleminen silloin, kun presidentti on rikostutkinnan kohteena.

Tässä yhteydessä on myös tärkeää huomioida, että subordinaatit, eli presidentin alaiset, voivat estää oikeudenmukaisuuden toteutumista omilla toimillaan. Esimerkiksi Trumpin tapauksessa oli selvää, että presidentin alaiset kieltäytyivät toteuttamasta presidentin käskyjä oikeuden estämiseksi. Oikeudenmukaisuuden estämistä käsittelevien lakien soveltaminen ei koske vain presidenttiä itseään, vaan myös hänen alaisiaan, koska ilman heidän yhteistyötään presidentti ei voisi estää oikeudenmukaisuutta.

Samalla on syytä ymmärtää, että tulevaisuudessa pääjuristi, joka jakaa nykyisten hallinto-oikeuden asiantuntijoiden näkemyksiä, saattaa katsoa, että ehdotuksemme ovat perustuslain vastaisia, eikä Justice Department suostu edes tutkimaan presidentin mahdollisia oikeudenmukaisuuden estämistä koskevia toimia. Tällöin tulee esiin poliittisten prosessien ja valvontaprosessien merkitys: lopulta poliittiset paineet ovat ainoa tapa pitää pääjuristi kurissa. Tämä korostaa poliittisen valvonnan tärkeyttä lain soveltamisessa ja oikeusvaltion varmistamisessa.

SLIPS-tekniikka: Nesteiden hylkivien pintojen kehitys ja haasteet
Mikä oli aseiden ja ampumaharrastuksen kultakausi 1970- ja 1980-luvuilla?
Miten jakaminen ja näkymät toimivat Snowflake-ympäristössä?
Mikä rooli ravinteilla ja entsyymeillä on elämälle ja kasvuun?
Miten Donald Trumpin haasteet puolueen sisällä muokkaavat republikaanien tulevaisuutta?