RuthClaire oli päättänyt opettaa Adamille viittomakieltä, ei pelkästään kommunikoimisen helpottamiseksi, vaan myös sen takia, että hän oli huomannut Adamissa taipumuksen omaksua visuaaliset ja käsitteelliset symbolit. Viittomakieli oli monella tapaa vain lähtökohta, sillä RuthClaire ei tyytynyt pelkästään tavallisiin menetelmiin, vaan halusi opettaa Adamille systemaattisen kielijärjestelmän, joka auttaisi häntä ymmärtämään maailmaa laajemmin. Yerkesin eläintutkimuslaitoksessa, jossa apinoille oli opetettu geometristen symbolien järjestelmää, hän oli nähnyt vastaavia kokeiluja, ja oli päättänyt kokeilla, kuinka hyvin Adam pystyi omaksumaan tällaisen lähestymistavan. Tulos oli yllättävänkin hyvä, sillä Adam oppi kielen nopeammin kuin useimmat apinat ja gorillat, jotka olivat altistuneet vastaaville järjestelmille.

Kielen oppiminen oli yksi tapa, jolla Adam sai otteen maailmasta, mutta se ei ollut ainoa. Adam oli myös ollut kiinnostunut televisiossa esitettävästä saarnasta, jossa viittomakielellä tulkattiin Happy McElroyn saarnoja. Vaikka McElroyn katsottiin olevan äärimmäisen konservatiivinen ja usein väheksyvä vähemmistöjä kohtaan, Adam oli kiehtonut ohjelman visuaalinen rakenne: laajat kuvat seurakunnasta, laulaminen ja viittomakielen tulkki. Adam ei ollut kiinnostunut pelkästään saarnan sisällöstä, vaan siitä, miten maailma ympärillä ilmeni ja miten se kommunikoi häntä kiinnostavilla tavoilla. RuthClaire ei voinut kieltää häntä nauttimasta siitä, vaikka tiesi, kuinka ristiriitaiselta se saattoi tuntua.

Adam oli kokenut jo varhaisessa elämässään enemmän kuin useimmat ihmiset, mutta hänen kykynsä kommunikoida oli ollut rajoitettua. Hän oli kertonut jakanneensa tarinoita Montarazista, Haitista, Kuubasta ja jopa matkastaan kohti Floridan vapauden laivaston purjehdusta. Näitä kokemuksia hän ei ollut voinut jakaa, ennen kuin oli oppinut viittomakielen. Tämä uusi kyky oli antanut hänelle äänen, jonka avulla hän pystyi kertomaan maailmasta, joka oli monin tavoin hänelle vieras, mutta myös täynnä kauneutta ja kauhua.

Eräänä iltana, kun Adam oli menossa wc:hen, hän palasi sen sijaan aivan eri tilanteessa. Hänen kanssaan oli tuntematon mies, joka piti .38-kaliiberista asetta Adamia kohti. Adam oli ilmeisesti oppinut, mitä aseet voivat tehdä, sillä hän ei liikkunut itsetietoisesti vaan varovaisesti, pelästyneenä. Tämä kohtaus toi esiin ristiriidan, jonka Adam oli oppinut elämänsä aikana. Hän oli kokenut väkivaltaa ja vaaroja, mutta ei ollut saanut mahdollisuutta ymmärtää sitä täysin. Mies, joka oli tuonut Adamille aseensa, esittäytyi Dick Zubowiczina, maahanmuuttoviraston agenttina. Hän selitti, että Adam oli laiton maahanmuuttaja, ja oli siksi pidätetty.

Tilanteen käänne oli jyrkkä ja hämmentävä. Miehet olivat tuoneet Adamin kiinniotettavaksi, mutta heidän todellinen kiinnostuksensa ei ollut Adamissa itsessään, vaan hänen ainutlaatuisessa asemassaan ihmisapinan ja ihmisen välissä. Adam oli laiton maahanmuuttaja, mutta hän oli myös ainoa tunnettu Homo habilis -lajiin kuuluva yksilö maailmassa. Tämän tilanteen traaginen luonne oli siinä, että vaikka Adam oli ihmisen lähisukulainen, hän oli edelleen alistettu samanlaisiin kohtaloihin kuin muut laittomat maahanmuuttajat. Ihmiset, kuten Brian Nollinger ja Zubowicz, käyttivät tätä tilannetta hyödykseen, omaksuen sen tiedon ja tutkimusmahdollisuudet, joita Adam tarjosi.

Adamin tarina on tarina siitä, kuinka yksilön identiteetti ja oikeudet voivat hämärtyä ympäröivän yhteiskunnan odotusten ja käytäntöjen myötä. Se herättää kysymyksiä siitä, kuinka arvotamme toiset, kuinka me määrittelemme ihmisen ja kuinka olemme valmiita uhraamaan yksilön oikeudet suuremman, usein itsekeskeisen tavoitteen hyväksi. Adam, joka oli kokenut niin paljon väkivaltaa ja turvattomuutta, oli alistettu myös yhteiskunnan kyynisiin, etukäteen määrättyihin normeihin.

Lopulta tämä kokemus nosti esiin myös sen, kuinka tärkeää on muistaa, että yksilön tarina on aina osa suurempaa kertomusta. Me emme voi katsoa ihmistä vain hänen hetkisestä tilanteestaan, vaan meidän on ymmärrettävä, kuinka hänen taustansa ja kokemuksensa ovat muovanneet hänen nykyisyyttään. Adam ei ollut vain maahanmuuttaja tai apina, vaan hän oli olento, joka oli kokenut enemmän kuin kukaan muu ja silti löysi itsensä jälleen kerran vankeudesta – mutta tällä kertaa, vaikka häntä pidettiin laittomana, hän oli myös tieteellinen ja eettinen arvo, joka rikkoi rajoja, joita me ihmiset olemme asettaneet itsellemme ja toisillemme.

Miten epäilyttävät johtolangat voivat johtaa uuteen tutkimusvaiheeseen?

Keittiössä Webb’n kanssa pysytellessäni – Ping-Pong ei ole minun peli – kysyin häneltä, mitä johtolankoja heillä oli. Hänen suunsa liikkui jo ennen kuin sanat ehtivät tulla ulos. "Nainen, joka työskentelee pikaruokapaikassa puhelinkopin vieressä. No, tämä tyttö sanoo nähneensä miehen, joka oli pukeutunut maalarin valkoisiin haalareihin ja meni ikkunan ohi juuri silloin, kun meidän soitto tehtiin. Partainen kaveri. Nuori. Hän muistaa sen, koska hänen pomonsa oli puhunut parkkipaikan jakoviivojen maalaamisesta. Hän mietti, oliko se mies tullut sitä tekemään. Mutta ei hän tainnut olla, koska hän meni ohi vain kerran, eikä jakoviivoja ole vieläkään maalattu."

"Luuleks, että Craig pukisi maalarin haalarit päälleen?" kysyin.

"Hänen kuvauksensa tuntuu sopivan Puddicombeen."

"Olisitko huomannut, mitä hän oli ajamassa?"

"Hänen asemastaan tiskin takana ei ollut mahdollista nähdä, ei."

"Se on helvetin hyvä johtolanka. Jos hän pitää haalareitaan päällä ja kulkee kaupungilla joka paikassa, saat kiinni hänet ennen vuoden loppua," sanoin ja Webb hymyili.

Hänen FBI-taustansa ei ollut noussut päähänsä. Provinsiaalinen, eikä Prussian kaavan mukainen, hän ei epäröinyt myöntää, että tämä tutkimus oli vienyt hänet umpikujaan toisen perään. Hänen helposti lähestyttävä asenteensa alkoi minua ärsyttää. Ajan mittaan vaelsin keittiön käytävälle Bilkerin komeroon, jossa hän oli sijoittanut itselleen päämajan. Jos Adam tykkää sinusta, et voi olla liian iso idiootti, ajattelin lohdutukseksi.

Miksi FBI ei ollut pystyttänyt leiriään tänne? Koska Bilker oli kieltäytynyt antamasta heille lupaa. Tämä huone kuului hänelle ja hänen vastuullaan oli turvallisuus, aivan kuten FBI:n vastuulla oli Paulien kidnappauksen tutkinta. Yhdellä Bilkerin TV-näytöistä näkyi jatkuva panoraamanäkymä Hurt Streetiltä, toisessa oli kuva hyvin valaistusta MARTA-asemasta DeKalb Avenuella.

"Onko mukavaa, kaveri?" Bilker kysyi katsoessaan olkani yli. Hänen T-paitansa oli kolmessa eri tummanvihreässä sävyssä ja hänen kasvonsa kiiltivät kuin makeiset. Hänen ilmeensä oli pahansuopa, mutta toivoin, että hän muistaisi Adam'in hyvän mielipiteen minusta.

Näytön avulla tilanne pelastui. "Katso," sanoin ja viittasin. "Joku tulee."

Itse asiassa kaksi autoa oli pysähtymässä talon eteen: myöhäisempi Plymouth, joka kimalsi indigon sävyissä MARTA-lamppujen kirkkaassa valossa, ja sen takana vanha sininen VW-kupla. Caroline Hanna nousi varovasti Volkswagenista, ja pian sen jälkeen, ikään kuin he olisivat ratkaisseet pienen erimielisyyden, Le May ja Niedrach nousivat Plymouthin vastakkaisilta puolilta. Kolme ihmistä käveli yhdessä talolle, ja toinen näyttö nappasi heidät.

"Etkö mene tervehtimään tyttöystävääsi ennen kuin vedän tämän tuolin pois alta?"

"Hyvä idea," sanoin. Vain sattumalta Caroline ja agentit olivat tulleet samaan aikaan. Caroline oli yllättynyt nähdessään minut ja vielä enemmän yllättynyt nähdessään Adam'in. Hän oli tullut vain pitämään RuthClair'ia seurassaan loppuillan ajan. Mutta nähtyään minut uudelleen, Caroline tuli ujoaksi. Hän aikoi rajoittaa tervehdyksensä vain ystävälliseen olkapään taputukseen, mutta vedin hänet luokseni ja suukotin hänen otsaansa. Niedrach keskeytti kertoen, että hän ja Le May halusivat puhua kanssani yksityisesti, ja Adam vei Caroline’n studioon.

"Mikä on?" kysyin tutkijoilta.

"Me haluamme, että tulet kanssamme," Le May sanoi.

"Minne? Miksi?"

Adam palasi studioon ja astui esiin kuin vakoillakseen keskusteluamme. Le May epäröi, peläten jatkaa edessämme. Vatsani kiristyi.

"Minun on myös kuultava," Adam sanoi. "Minä ansaitsen kuulla."

Niedrach nyökkäsi ymmärtäväisesti. "Haluamme nähdä, voiko Mr. Loyd tunnistaa jotain meille."

"Mitä tunnistamista?" kysyin.

"Teemme ajelun," Niedrach sanoi. "Näytämme sen."

"Minä menen mukaan," Adam ilmoitti.

Le May alkoi protestoida, mutta Niedrach pudisti päätään. Niinpä, kun kerroimme muille, että palaisimme pian, me neljä astuimme ulos kuumaan kesäiltaan ja kiivettiin FBI-agentin Plymouthiin.

Takapenkillä oli hyttynen, joka kiusasi meitä. Sen ääni oli jatkuva ja ärsyttävä, mutta Adam otti sen kiinni, nielaisi sen ja jäi takaisin istumaan.

"Anteeksi, herra Paul. Olen hermostunut tänä iltana," Le May sanoi, kun hän puhui käsimikrofoniin. "Olemme matkalla."

Euclid Avenuella kiertäessämme me päädyimme kohti Little Five Pointsia ja sen ympäristön kulisseja.

Kun auto pysähtyi Little Five Points Unaffiliated Meditation Centerin eteen, voin vain kuvitella, mitä odottikin sisällä.

Mikä on tärkeää ymmärtää tässä kontekstissa? Tärkeää on, että johtolankojen tulkinta voi johtaa niin hämmentäviin suuntiin, että tutkijat voivat joutua jopa epäilemään omia päätelmiään. Tässä ei ole kyse vain yksittäisistä vihjeistä, vaan kokonaisuuksien ymmärtämisestä ja niistä nousevien seurausten käsittelystä. Koko tutkimus voi olla yhtä aikaa järjetöntä ja valaisevaa, sillä se ei aina johda suoraan ratkaisuun vaan saattaa avata uusia, odottamattomia väyliä. Tärkeää on myös huomata, että kaikkien osapuolien motiivit ja taustat voivat vaikuttaa siihen, miten he reagoivat erilaisiin tilanteisiin, eikä mitään tietoa pidä koskaan ottaa liian itsevarmasti.

Miten bakteerit voivat vaikuttaa marsuihin ja их terveyteen?
Miten inflaatio ja talouden multiplikointivaikutukset vaikuttavat kansantalouden kehitykseen?
Mikä on merkitys serpentiinin ja sen symboliikan takana?
Mikä tekee nykyaikaisista kameroista parhaita – teknologia, laatu vai käytettävyys?