Hän oli juuri matkalla Jesse’s mökille ja aikoi mennä nukkumaan. "Ei hätää", hän sanoi, mutta tiesi itsekin, ettei se ollut totta. Mies näytti vakaalta satulassa, kun hän potkaisi väsyneen hevosensa vaivalloiseen raviiin, mutta jotain oli pielessä. Se tunne vahvistui hänen sisimmässään, ja hän jätti huomiotta kankaan ja sukat, joita Lottin myyjä esitteli hänelle. "Tämä on uusi muoti itäisestä", hän oli sanonut, mutta hän ei ollut kiinnostunut. Suhteessa oli ollut jotain säröjä jo pitkään, mutta tänään Clem ei ollut enää se mies, joka oli ollut hänen ystävänsä.

Hän astui ulos kaupasta ja suuntasi kohti mökkiä. Mökiltä nousi savua ja satula oli heitetty huolettomasti lumen päälle oven viereen. Clem ei ollut koskaan ollut näin huolimaton varusteidensa kanssa. Hän kääntyi Wallace Streetiltä ja nousi jyrkkää rinnettä mökille. Oven nostaminen paljasti surullisen kohtauksen. Clem istui pöydän ääressä, jonka päällä oli viskipullo ja lasi. "Clem!" hän huudahti ja sulki oven nopeasti perässään. "Mikä on hätänä, Clem?"

"Ei mitään, Miss Ann. Parempi että lähdet, anna minun olla hetkeksi." Pöydällä oli leipää ja kinkkua juustolla, mutta se ei ollut pääasia. Viskipullo oli ollut tärkeämpi heti, kun tuli oli syttynyt.

Ann siirsi toisen tuolin pöydän ääreen ja istui alas. "Clem, me ollaan ystäviä niin kauan kuin muistan. Et ole koskaan ollut näin, miksi nyt?" Hän kosketti sormellaan kihlausrengasta, joka kilahti viskipulloon. Clem ei ollut enää sama mies, ja sen Ann tiesi, mutta miksi?

Clem huokaisi. "Ei mitään erityistä, Miss Ann. Yritin juoda jo kymmenen päivää, mutta ei onnistunut. Nyt aion yrittää kunnolla." Hän naurahti katkerasti. "Eihän siinä ole mitään väärää, eihän?"

Ann ei antanut periksi. "Ei, ei ennen kuin kerrot minulle miksi."

Clem oli hetken hiljaa ja sitten jatkoi: "En kerro sinulle miksi. Mutta olen yrittänyt unohtaa sitä, mitä olen nähnyt viime viikkoina." Hänen äänensä värähteli, ja hän kertoi matkastaan Hell Gateen, minne oli mennyt. Se oli paikka, johon ei kukaan normaalisti haluaisi astua. "En tiedä, haluanko enää muistaa. Miten voisin unohtaa ne miehet, jotka roikkuivat narussa? Miten voisin unohtaa sen hetken, kun me tunsimme heidän kaatuvan, vaikka tiesimme, ettei mikään ollut enää tehtävissä?"

Ann ei tiennyt, mitä sanoa, mutta ei antanut periksi. Hän valmisteli kahvia ja teki Clemille voileipiä, vaikka ei osannut käsitellä tuota tuskaa, joka oli hänen edessään. Hän halusi vain olla siellä, kuunnella, olla läsnä.

Clem jatkoi kertomustaan. "Ne eivät olleet pahoja miehiä. He olivat vain huonoissa olosuhteissa ja tekivät mitä heidän täytyi tehdä. Mutta silti, heidän kuolemansa ei ollut helppo, vaikka tiesimme, että se oli oikea päätös."

Miehen väsyneet kädet vapisevat ja hänen kasvonsa oli rypistynyt. Ann huomasi, kuinka vanhaksi Clem oli käynyt. Hän oli ollut väsyneen näköinen, kun he olivat liittyneet vaunuun St. Josephissa, mutta nyt hän näytti paljon vanhemmalta. "Miten tämä kaikki voi vanhentaa näin nopeasti?" hän mietti.

"En ole enää se nuori mies, joka olin," Clem sanoi katkerasti. "Tuntuu siltä, että minä ja muut meistä, jotka olemme tehneet tätä työtä, vanhennamme joka päivä."

On tärkeää, että lukija ymmärtää, että kaikki elämässämme eivät ole vain mustavalkoisia valintoja. Clem ei ollut pahuuden tai väkivallan ihailija, mutta hän oli joutunut elämään tilanteissa, joissa hänen oli otettava päätöksiä, jotka veivät häneltä osan ihmisyydestään. On helppoa tuomita, mutta tärkeämpää on ymmärtää, että elämämme eivät ole yksinkertaisia ja jokainen kantaa omaa painoaan. Taistelu omatunnon kanssa, muistot ja valinnat voivat viedä meidät paikkoihin, joita emme haluaisi koskaan kohdata.

Kuka vaatii Annin kultakassaa?

”Lige Miller, taas oot juonu!” — ”Oonhan minä.” Hän mietti hetken, toisti myöntymyksensä hitaasti, kuin maistellen sanoja. ”Voin vannoa. Ei mitään laiskan laakson tislettä, vaan kunnollista Monongahelan viskiä, ja pullo pöydällä — kaatukaapas te itse kullekin, kun haluutte. 'Laskekaa se mulle', hän sanoi.”

Miller istui, ja äänessä oli sama outo leikkisä vakaus, jolla juopunut voi väittää koko maailmaa omakseen. ”Ne kaksi miestä”, hän ilmoitti, ”oli apostoleja.” Ann naurahti vaivihkaa, sitten ymmärsi ettei kyse ollut pilasta. Nuoret talonpojat väittivät näkevänsä pyhimyksiä jossa vain kiviä ja tomua oli — mutta nyt eri sävy: hollilta haiskahtava virkamies ja hermostunut Wells-Fargo-lähetti lähestyivät kääröjen ja vannotun kullan läheisyyttä.

Heidän selityksensä oli sulava ja kylmä kuin lakean helma: kuolinilmoitus, perinnön puute, testamentin vaatimus ja määräys tehdä lista nyt. ”Minun täytyy laatia inventaario — kaikki kahvia myöten.” Deputy puhui kuin lause olisi laki, eikä inhimillinen kohteliaisuus. Talbot, ikuinen vartija, murahti ja pyrki puolustamaan, mutta Ann piti häntä pidättyväisyydellä; hän ei tahtonut riitaa, ei edes silloin kun pelko puski pulssia läpi.

Tässä kohtaa kertomus osoittaa yhteiskunnan kovuuden: laki, raha ja toimeentulo iskevät yhteen pienellä aukiolla, jossa elämä ja kuolema ovat lähihistoriaa. Miesten kasvot, kirkkaat silmät, röyhkeät vartalot — he eivät ainoastaan laillista, he oikeuttavat sieppauksen pelkällä olemuksellaan. Annin vaistot pitävät hänet toimessa: ei suoraa vastakkainasettelua, ei helppoa luovutusta, vaan lyhyt ja laskelmoitu viivyttäminen.

Kertoja antaa myös näkyvän kontrastin: humaltuneen, mutta terävän Elijahin äkillinen energia; Talbotin suojelun räpylät; ja lievä, pistävä epäluulo virkamiestä kohtaan. Kaikki nämä elementit rakentavat odotusta — ei vain tiettyä kohtausta, vaan kuvaa paikasta, jossa laki ja väkivalta voivat sekoittua yhtä helposti kuin kahvi ja sokeri. Annin päätös pysyä rauhallisena ja hakea asianajajaa seuraavana aamuna on pieni, mutta merkityksellinen vastalause: se kietoo yksityisen oikeuden julkisen koneiston hammaspyöriin ja viestii, että henkilökohtainen omistus ei ole pelkkää kultaa, vaan myös hallintaa, taitoa ja aikaa.

Lisättävää

Miten kadonnut hevonen ja intiaanit vaikuttavat lännen matkan kulkuun?

Matkalla lännen karuissa maisemissa, satojen mailien päässä kaikesta tutusta, kohtaavat vaeltajat ja karavaanit monenlaisia haasteita, joista suurin osa ei ole vain maantieteellisiä, vaan myös inhimillisiä ja kulttuurisia. Niinpä ei ole ihme, että hevosvarkauksista ja intiaanien vaikutuksesta käydään kiivasta keskustelua, kun vaikeuksia ilmenee. Matkustajat, kuten Jeff Crittenden, joka on saanut itselleen raskaan ja työlään tehtävän kuljettaa toista naista, Mrs. Purvista, lännen erämaahan, eivät voi koskaan olla varmoja siitä, mihin seuraava käänne vie.

Muun muassa hevosvarkaudet ovat yleinen huolenaihe pitkillä ja syrjäisillä reiteillä, kuten Sublette Cutoffilla. Kun Crittendenin hevonen, Billy Bay, katoaa yön aikana, epäilys siitä, että sen ovat varastaneet intiaanit, herättää huolta. Intiaanien kyky liikkua erämaassa ja tuntea sen salaiset polut tekee heistä ovelia vastustajia. He eivät pelkästään väistä valtaväyliä, vaan he osaavat hyödyntää myös syrjäisempiä ja kuivempia alueita. Mellish, kokenut matkaaja, vakuuttaa, että hevonen on todennäköisesti varastettu ja että intiaanit saattavat olla syyllisiä. He eivät vain katoaisi ilman jälkiä – erämaa on täynnä piilopaikkoja, joita vain he, jotka tuntevat sen syvimmät kulmat, voivat löytää.

Tätä taustaa vasten Crittendenin suunnitelma hakea apua Fort Hallista, tarjoten palkkiona modernin tuliasteen, alkaa näyttää järkevältä. Vaikka hän tietää, että Mrs. Purvis ei aio maksaa hänelle mitään ennen Sacramentoon saapumista, hän toivoo, että palkkio saisi intiaanit palauttamaan varastetun hevosen. Tällaiset päätökset ovat arkipäivää vaelluksilla, jossa raha ei ole ainoa valuutta. Kauppatavarat, kuten kivimäiset kivimyllyt ja etenkin tuliasteet, voivat olla arvokkaampia kuin kultarahat.

Lännen matkat olivat täynnä tällaisia ongelmia, mutta ne myös kuvastivat ajan ja paikan kulttuurisia eroja. Jeff Crittendenin kokemukset heijastavat, kuinka lännen miehet miettivät lännen naisia, heidän roolejaan ja käyttäytymistään, samoin kuin heidän suhtautumistaan toisiin kansoihin, kuten intiaaneihin. Matkalla naiset, kuten Ann Carmeny, saavat erityistä huomiota, ja heidän käyttäytymistään analysoidaan tarkasti. Annin ulkonäön ja käytöksen arvioiminen paljastaa monia tekijöitä, kuten sen, kuinka lännen kulttuuri ja sen maatalouspohjainen elämäntapa muokkasivat ihmisten asenteita toisiinsa.

Tärkeää on ymmärtää, että lännen matkat eivät olleet vain fyysisiä matkoja. Ne olivat samalla sosiaalisia ja kulttuurisia taisteluita, joissa vastassa oli ei vain geofysikaaliset esteet, vaan myös erilaisten kulttuurien välinen jännite. Lännen asukkaat – kuten Jeff, Ann, ja heidän kanssaan matkustavat – elivät maailmassa, jossa vuorovaikutus eri yhteisöjen kanssa oli väistämätöntä. Tämä ei koskenut vain väestöryhmien, kuten intiaanien ja valkoisten, välistä jännitettä, vaan myös naisten roolia ja asemaa matkoilla ja heidän suhteitaan miehiin, jotka usein tarkastelivat heitä omista, maskuliinisista näkökulmistaan.

Näitä kulttuurisia eroja ja ihmisten käytöksen tarkastelua ei tulisi jättää huomiotta, sillä ne luovat koko matkan ja sen osallistujien dynamiikan. Erityisesti lännen naiset, kuten Ann, olivat usein aiheen tarkastelun alla, mutta tämä ei aina johtanut syvälliseen ymmärrykseen heidän roolistaan ja asemaansa. Sitä, miten naiset tasapainottivat itsensä osana matkan yhteisöä, ja miten he käsittelivät miehistä saatua huomiota, ei aina arvostettu oikeudenmukaisesti. Annin ja muiden naisten rooli lännen karuissa matkoissa oli monisyinen ja moniulotteinen, ja se heijasti laajempia yhteiskunnallisia ja kulttuurisia trendejä.

Miten totuus ja epäluulo kietoutuvat yhteen ristiriitaisessa yhteisössä?

"Hyvää huomenta, Ann. Tänään paistaa kirkas aurinko, mutta sää on kylmempi kuin pirun armo, jos saan arvata. Olin muuten viime yönä juovuksissa?"

"Ei, Jesse, ei tietenkään!" Se oli se vastaus, jonka hän halusi kuulla. Hän ei saisi kertoa Jesseelle, että tämä oli ollut, kuten Clem olisi sanonut, "likkerisoitu". Hän vaihtoi nopeasti puheenaihetta. "Tiedätkö, Jesse, kun menin nukkumaan viime yönä", hän sanoi, "Ajattelin, että olen nähnyt sen Yeagerin. Eikö hän ollut melko lyhyt mies, jolla oli pitkät hiukset ja joiden hiukset ja parta olivat jopa punaisempia kuin Bill Fairweatherin?"

"Niin, juuri hän. Oletko nähnyt myös Brownin? Se oli se kova mies, joka hoiti lauttaristeilyjä, kun ylitettiin Snake joki Fort Hallin lähellä. Hän ja hänen vaimonsa tulivat Alder Gulchiin viime kesänä ja rakensivat mökin tasangoille Junctionin alapuolelle. Sitten he muuttivat Dempsey'siin ja hoitivat baaria siellä. Hänen vaimonsa jäi taakse. Hän pesi vaatteita monille meistä."

"Voi, minä säälin häntä – naisethan ne kärsivät."

Hän laski heidän aamupalansa pöydälle. Jesse söi ahnaasti. "Niin, vaikka uskonpa, että Mrs. Brown tiesi aika hyvin, mitä mies puuhasi. Hän on Sioux-naisia, kuulin. Eli kaukana kotoaan."

Hän oli rauhallinen kuin kirkas aamu, Jesse – mutta se ei yllättänyt. Kun se mies Ogden Cityssä oli valmis ampumaan hänet, hän pelasi hänellä kuin kissa hiirellä. "Vielä lisää kahvia, Ann. Miksi se kahvi, joka keitetään kotona, on aina parempaa kuin ravintolassa?"

"Onko niin? En syö usein ravintolassa."

Hän ei voinut estää itseään ajattelemasta miehiä, joista hän oli juuri puhunut. Se, että he oli hirtetty, oli kauheaa. "Ehkä niin", Jesse sanoi hetken kuluttua. "Heidän itsensä täytyy kiittää siitä kuitenkin. Alder Gulchin pojat olivat metsästämässä Aleck Carteria—hän oli Ivesin kanssa, kun hollantilainen ammuttiin. He ajoivat häntä koko Deer Lodgelle asti, mutta sitten he huomasivat, että Brown oli lähettänyt Yeagerin yli vuorten etukäteen varoittamaan Carteria ja muita, jotta he vetäytyisivät. Paluumatkalla he nappasivat Yeagerin ja Brownin, tuomitsivat heidät ja hirtivät heidät Laurinin ranchilla olevaan puuhun."

"Kuka 'heistä', Jesse?" hän kysyi, mutta Jesse tuijotti häntä pitkään, ennen kuin vastasi.

"Minä laitoin ne ulos—Jesse! Et voi mennä ulos!"

Hän ei voisi. Hän halusi kertoa, mitä ihmiset puhuivat Plummerista ja kaikista hänen ystävistään. Voi, Jesse, jos me vain olisimme ystäviä! "Minun täytyy mennä", Jesse sanoi ja riemuitsi nopeasti. Hän riemuitsi varustautuneena talvivaatteisiin ja oli jo valmis astumaan ulos. "Olemme puhuneet liikaa, Ann. Nyt ei ole hyvä aika puhua liikaa. Red Yeager puhui ennen kuin hänet hirtettiin. Ymmärrätkö?"

Hän ei ymmärtänyt. Hän halusi huutaa hänelle, mutta kylmän etäisyyden muurissa oli jotakin, joka estäisi häntä avaamasta suunsa.

Yhteisön paineet, syyllisyydet ja salaisuudet kasautuvat tässä kertomuksessa. Jesse halusi salata totuuden, vaikka Ann, joka oli hänen vaimonsa, oli hiljainen todistaja monille epäilyille, jotka pyörivät heidän ympärillään. Se, että vapauden ja lain välinen raja on hämärtynyt, on se, mitä heidän maailmansa heijasti. Totuudet ovat monikerroksisia, ja joskus ne eivät ole sitä, mitä silmä näkee. Kaiken taustalla on pelko, että ihmisten nimiin liittyy syyllisyyksiä, jotka voivat rikkoa elämäni ja yhteisön ennakkoluulot.

Miten uskomukset ja uskonnolliset ristiriidat vaikuttavat yksilön valintoihin ja yhteisön dynamiikkaan?

Matkasta Lännen halki tulee esiin paitsi fyysinen väsymys ja kestävyyttä koettelevat olosuhteet, myös syvempi henkinen kamppailu, joka syntyy henkilökohtaisista uskomuksista ja uskonnollisista ristiriidoista. Yksi keskeisistä teemoista tässä tarinassa on kysymys uskonnollisesta omaksumisesta ja sen vaikutuksesta yksilön elämään ja valintoihin. Uskonnollinen yhteisö, kuten mormonit, tuo mukanaan paitsi toivon ja päämäärätietoisuuden, myös suuria henkilökohtaisia ja yhteisöllisiä haasteita.

Ann puolestaan edustaa kriittistä ja kyseenalaistavaa näkökulmaa. Hän ei ole valmis hyväksymään opinkappaleita, jotka tuntuvat vääriltä ja epätasa-arvoisilta, erityisesti polygamian osalta. Hänen vakaumuksensa on, että useamman vaimon ottaminen on väärin, ja hän tuo esiin, kuinka mormonit, jotka itsensä kristittyinä pitävät, ovat ainutlaatuinen kansa, joka hyväksyy tämän käytännön. Ann ei vain kyseenalaista uskomuksia, vaan tuo esiin myös sen, kuinka ne vaikuttavat suoraan yksilöiden elämään ja valintoihin. Hänen ja Medbridgen keskustelu ei ole vain uskonnollinen väittely, vaan myös inhimillinen pohdinta siitä, kuinka uskonnolliset doktriinit voivat ohjata ja rajoittaa henkilöiden henkilökohtaisia elämää ja suhteita.

Tässä tarinassa uskonnon vaikutus ei ole vain elämän suurissa kysymyksissä, kuten perhesuhteissa ja avioliitossa, vaan se ulottuu myös siihen, kuinka yksilöt suhteutuvat toisiinsa. Medbridgen ja Annin välinen vuorovaikutus on täynnä jännitettä, joka ei ole vain ideologista, vaan myös henkilökohtaista. Heidän välillään on suuri este: uskonnollinen usko. Tämä este ei ole vain teologinen, vaan myös emotionaalinen ja psykologinen, ja se näkyy erityisesti silloin, kun he alkavat puhua henkilökohtaisista uskomuksistaan ja elämästään.

Tämä uskonnollinen ja henkilökohtainen jännite heijastuu myös heidän suhteeseensa ympäröivään yhteisöön ja maailmaan. Talbotin ja muiden emigranttien asenteet muihin, kuten intiaaneihin ja muihin mormonitovereihin, luovat kontrastin, joka edelleen syventää keskustelua uskon ja yhteiskunnan roolista. Yhteisön sisäinen ja ulkoinen ristiriita on ilmeinen, ja se heijastuu yksilöiden valintoihin ja uskomuksiin. Talbot ei ole kiinnostunut liikaa mormonien opin syvällisestä ymmärtämisestä, vaan hän suhtautuu heihin enimmäkseen epäluuloisesti, mikä lisää heidän välistään etäisyyttä.

Mitä tämä kaikki merkitsee lukijalle, joka yrittää ymmärtää uskonnollisen uskomuksen ja yhteisön vaikutuksia yksilön elämään? Uskonnolliset uskomukset voivat vaikuttaa syvästi yksilön maailmankuvaan, mutta myös heidän ihmissuhteisiinsa ja kykyynsä navigoida monimutkaisessa yhteiskunnallisessa verkostossa. Tämä konflikti uskonnon ja henkilökohtaisen elämän välillä on ajankohtainen vielä tänäkin päivänä monille, jotka elävät yhteisöissä, joissa uskonnolliset dogmit määräävät elämän suuntaviivat. Erityisesti silloin, kun henkilökohtaiset valinnat, kuten avioliitto, perhesuhteet ja yksilön vapaus, joutuvat uskontoon liittyvän paineen alla.