Miten AI voi vahvistaa ennakkoluuloja ja syrjintää?

Tekoälyn kehitys on ollut hämmästyttävän nopeaa, mutta sen mukana on myös merkittäviä eettisiä haasteita. Yksi näistä on tekoälyn taipumus vahvistaa ennakkoluuloja ja syrjintää, joka syntyy, kun algoritmit ja järjestelmät tekevät päätöksiä yksilöistä tai yhteiskunnasta. Tämä ilmiö ilmenee erityisesti tilanteissa, joissa tekoälyjärjestelmät on koulutettu ihmisten luomilla ja usein virheellisillä tai epätasapainoisilla tietokannoilla.

Vastaavaa syrjintää on havaittu myös muilla elämänalueilla, kuten työpaikkahakemuksissa. Esimerkiksi Amazonin kehittämä rekrytointityökalu, joka oli suunniteltu optimoimaan työnhakijoiden valintaa, osoittautui sukupuolenvastaiseksi ja hylkäsi naishakijat useammin kuin mieshakijat. Tämä tapahtui, koska järjestelmä oli koulutettu historiatiedoilla, joissa teknologia- ja ohjelmistoteollisuudessa oli suurempi osuus miehiä kuin naisia. Amazonin oli pakko peruuttaa järjestelmä, mutta tämä osoittaa, kuinka helppoa on vahvistaa sukupuoleen tai muuhun vähemmistöön liittyviä ennakkoluuloja, jos ei huolehdita riittävästä algoritmisten valvonnasta ja tarkastelusta.

Erityisesti tekoälyn rooli "syvän valeuutisten" (deepfake) luomisessa ja levittämisessä on tullut esiin poliittisessa keskustelussa. Esimerkiksi vuonna 2018 Myanmarissa Facebookin alustalla levinneet valeuutiset ja valevideot osallistuivat väkivaltaan ja ihmisryhmien vainoamiseen. Tämä on tärkeä muistutus siitä, kuinka tekoäly voi, ilman valvontaa, tukea valheellisten narratiivien luomista ja levittämistä. Tekoäly voi manipuloida julkista keskustelua ja vaikuttaa yhteiskunnallisiin tapahtumiin huomattavalla tavalla.

Tekoälyn valvontaa ja vastuullisuutta on vaikea toteuttaa, mutta se on välttämätöntä. Jos tekoälyn käyttöön ei suhtauduta kriittisesti, voi siitä tulla väline, joka syventää yhteiskunnallisia jakolinjoja, syrjintää ja eriarvoisuutta. Tekoälyä tulee käyttää ottaen huomioon, että se ei ole vain tekninen väline, vaan se on kytköksissä kulttuurisiin ja yhteiskunnallisiin rakenteisiin, jotka muokkaavat sen toiminnan tuloksia.

AI:sta puhuttaessa onkin syytä ymmärtää, että sen käytössä piilee monenlaisia riskejä. Tekoälyn vaikutus yhteiskuntaan ei ole vain tekninen haaste, vaan myös sosiaalinen, kulttuurinen ja eettinen kysymys. Ongelma ei ole pelkästään algoritmeissa itsessään, vaan myös niiden käyttöön liittyvissä rakenteissa ja hallinnassa. Jos tekoälyä ei hallita vastuullisesti ja tarkasti, sen vaikutukset voivat olla laajasti haitallisia ja vahvistaa epätasa-arvoa yhteiskunnassa.

Miten Venäjän disinformaatiokoneisto toimii ja miksi sen tunnistaminen on haastavaa?

Venäjän disinformaatiokampanjat ovat monikerroksisia ja koostuvat erilaisista toimijoista, joiden tunnistaminen vaihtelee helposta lähes mahdottomaan. Ensimmäinen taso sisältää valtiolliset mediat, kuten Sputnik News, Channel One, Ruptly ja VGTRK, jotka ovat suoraan Kremlin ohjauksessa ja rahoituksessa. Näillä medioilla on valtavat resurssit ja globaali näkyvyys, esimerkiksi RT:n YouTube-kanava, jolla on enemmän tilaajia kuin BBC:llä tai Fox Newsilla. Vaikka nämä mediat tarjoavat laajan kielivalikoiman, niiden riippumattomuus on käytännössä olematonta – ne toimivat Kremlin käskynhaltijoina, kuten neuvostoaikana Pravda. Vuoden 2019 tiukat lainsäädännöt ovat kiristäneet kontrollia entisestään, mahdollistamalla jopa 1,5 miljoonan ruplan sakot ”väärän tiedon” levittämisestä ja sensuurin netissä.

Disinformaation levitysketjun alin, vaikeimmin tunnistettava lenkki ovat automaattiset botit ja ihmisten ohjaamat trollit sosiaalisessa mediassa. Trollit tuottavat sisältöä, joka sekoittaa totta ja fiktiota uskottavasti ja tavoitteena on manipulointi ja erilaisten vastakkaisten tahojen mustamaalaaminen. He ovat aktiivisia etenkin Venäjän informaatiotilassa ja toimineet laajasti hallituksen vastustajia vastaan. Tietomurrot ja henkilökohtaisen tiedon varastaminen ovat osa tätä strategiaa, kuten esimerkiksi ”Torquemada Hell” -nimellä tunnetun hakkereiden toimet. Botit puolestaan ovat täysin automatisoituja ja levittävät nopeasti ja laajasti trollien ja valtiollisten medioiden tuottamaa sisältöä. Ne toimivat synkronoidusti, jotta viestit saavuttavat mahdollisimman suuren yleisön. Botit ja trollit yhdessä mahdollistavat disinformaation räjähdysmäisen leviämisen ja vaikeuttavat sen jäljittämistä.

Venäläisen disinformaation ymmärtäminen vaatii tietoisuutta siitä, että se ei ole yksittäisten valeuutisten levittämistä, vaan monitasoinen, koordinoitu operaatio, joka hyödyntää eri toimijoita ja kanavia tehokkaasti. On tärkeää huomata, että disinformaatio ei aina ole täysin tekaistua, vaan se voi perustua osittain tosiin tietoihin, jotka on manipuloitu sopivaksi narratiiviksi. Lisäksi tämän järjestelmän tavoitteena ei ole ainoastaan levittää valheita, vaan myös horjuttaa luottamusta instituutioihin, lisätä polarisaatiota ja ohjata yleistä mielipidettä Kremlin haluamaan suuntaan.

Endtext

Mikä on hybridisota ja miten Venäjän strategiset narratiivit muovaavat kansainvälisiä suhteita?

Venäjän valtiojohto on viime vuosina kehittänyt uudenlaista sodankäynnin muotoa, joka yhdistää perinteiset sotilaalliset toimet, poliittisen vaikuttamisen, propagandan ja digitaaliset kampanjat. Tätä monimuotoista toimintatapaa kutsutaan hybridisodaksi tai postmoderniksi sodaksi. Se pyrkii vaikuttamaan sekä kansalliseen että kansainväliseen yleisöön välittämällä kontrolloituja kertomuksia ja hyödyntämällä mediakentän pirstoutuneisuutta. Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov on korostanut propagandan olevan "älykästä, tehokasta ja ovelaa", mikä kertoo siitä, että kyse ei ole pelkästään totuuden manipuloinnista, vaan sen taitavasta muotoilusta.

Venäjän hallinnon käyttämä media toimii keskeisenä työkaluna valtakoneistossa, jonka tavoitteena on muokata sekä kotimaista että ulkomaista mielipidettä. Televisio on edelleen merkittävin tiedonlähde venäläisille, ja se ylläpitää vahvoja narratiiveja, jotka korostavat lännen uhkaa ja Venäjän oikeutettua vastarintaa. Samalla sosiaalisen median rooli kasvaa, ei pelkästään viranomaisten ohjauksessa vaan myös kansalaisten itsensä toimesta, jotka jakavat ja vahvistavat valheellisia tietoja – ilmiötä, jota voidaan kutsua vertaispropgandaksi.

Venäjän valtion viralliset kampanjat, kuten "Highly Likely Welcome Back", pyrkivät suojelemaan nuoria venäläisiä ulkomailla opetettavia opiskelijoita "russofobiselta" vaikutukselta kutsumalla heitä palaamaan kotiin. Tällaiset toimet paljastavat hallituksen halun kontrolloida tiedon kulkua ja säilyttää yhtenäinen ideologinen kenttä. Venäjän media luo ja ylläpitää erilaista todellisuutta, jossa länsi esiintyy uhkana ja Venäjän toimet ovat oikeutettuja puolustustaisteluna.

Sanallistaminen ja muisti ovat keskeisiä työkaluja tämän hybridisodan ylläpidossa. Putinin hallinto on rakentanut ideologiaa, joka ammentaa neuvostohistoriasta, korostaen patriotismia ja kollektiivista muistia. Muistipolitiikka, joka sisältää re-Stalinisoinnin ja kansallisen identiteetin turvallistamisen, vahvistaa jakolinjoja sisäisesti sekä luo viholliskuvia ulkoisesti, erityisesti lännestä ja Yhdysvalloista. Nämä narratiivit ovat dynaamisia ja muuntuvia, sopeutuen tilanteisiin ja ylläpitäen hallinnon legitimiteettiä.

Kyberavaruus on muodostunut hybridisodan keskeiseksi taistelutantereeksi. Venäjä on kansainvälisesti tunnustettu kybervoima, joka hyödyntää verkkohyökkäyksiä, informaatiovarkauksia ja infrastruktuurin lamauttamista ulkopoliittisena välineenä. Kybertoiminnan kustannustehokkuus tekee siitä houkuttelevan vaihtoehdon suoraan sotilaalliselle voimankäytölle. Tämä näkyy erityisesti Venäjän toimissa Ukrainan konfliktissa, missä se on käyttänyt niin sotilaallista voimaa kuin kybervaikuttamista strategiansa osina.

Venäläisten suhtautuminen internetiin ja valeuutisiin heijastaa osaltaan yhteiskunnan tilaa. Vaikka internetin käyttö on yleistä, luottamus verkon tietoihin on heikompaa kuin perinteisiin tiedonlähteisiin, kuten televisioon. Kuitenkin suuri osa väestöstä tiedostaa valeuutisten olemassaolon ja pitää niitä tarkoituksellisina. Tämä lisää tarvetta ymmärtää, kuinka informaatiovaikuttaminen ja kontrolli limittyvät toisiinsa yhteiskunnan ohjaamisessa.

Näiden toimintatapojen ymmärtäminen vaatii tiedostamista siitä, että hybridisodankäynti ei ole pelkkää tiedon vääristelyä, vaan kokonaisvaltaista poliittista ja yhteiskunnallista vaikutustyötä, jossa median, historian ja teknologian keinot kietoutuvat toisiinsa. Venäjän narratiivit rakentuvat menneisyyden myyttien ja nykyhetken geopoliittisten tavoitteiden varaan, ja ne muokkaavat sekä kansallista identiteettiä että kansainvälistä järjestystä.

On tärkeää ymmärtää, että hybridisodankäynti vaikuttaa myös länsimaissa, missä sen vaikutukset voivat olla hienovaraisempia mutta silti merkittäviä. Narratiivit ja disinformaatiokampanjat haastavat demokraattisten yhteiskuntien avoimuutta ja luottamusta, mikä korostaa medianlukutaidon ja kriittisen ajattelun merkitystä nykypäivän tiedonvälityksessä. Lisäksi kyberuhkien ja energiapoliittisten painostuskeinojen yhdistelmä luo uudenlaisia strategisia haasteita, joihin tulee varautua sekä kansallisella että kansainvälisellä tasolla.