Jumalan rakkauden ja armon käsite on monille uskoville maailmankatsomus, joka ei vain tarjoa hengellistä turvaa, vaan myös haastaa kulttuuriset ja sosiaaliset rakenteet. Usko ja armo eivät ole vain yksityisiä kokemuksia, vaan niillä on myös merkittävä vaikutus yhteiskunnallisiin normeihin ja käytäntöihin. Monille, erityisesti amerikkalaisille kristityille, ajatus Jumalan armosta ja lahjoista ei ole vain hengellistä elämää koskeva kysymys, vaan kysymys, joka ulottuu kauas taloudellisiin ja poliittisiin rakenteisiin. On olemassa suuri jännite sen välillä, kuinka usko asetetaan usein vallitsevien kulttuuri- ja talousrakenteiden alaisuuteen ja kuinka Jumalan rakkaus kutsuu meitä ylittämään näitä rajoja ja luomaan toisenlaisen maailman.

Yhdysvalloissa monenlaisten uskonnollisten ja poliittisten ajattelutapojen rinnalla on vahva pyrkimys hallita Jumalan olemusta ja rajoittaa sen vaikutuksia yhteiskunnassa. Kuten monen uskonoppineen mukaan, on olemassa kiusaus ajatella, että Jumalan rakkaus on johdonmukainen vain tietyillä, hyväksytyillä tavoilla. Tämä ajattelu näkee Jumalan vaikutuksen ensisijaisesti uskonnollisessa elämässä ja suhtautuu epäilevästi ajatuksiin, joissa armo ja rakkaus voisivat laajentua laajemmalle, ulottuen taloudellisiin ja yhteiskunnallisiin olosuhteisiin. Tällöin Jumalan armo asetetaan tiukasti rajattuihin raameihin, eikä sen anneta "vuotaa" muualle.

Tämä rajoittaminen, joka estää Jumalan rakkauden leviämisen kaikkialle, on omiaan vahvistamaan ihmisten käsityksiä omista saavutuksistaan ja ansioistaan. Yhdysvalloissa monille kristityille on luonnollista ajatella, että menestys ja vauraus ovat jumalallisia palkintoja ahkeruudesta, ja että he, jotka eivät ole saavuttaneet menestystä, ovat vastuussa omista epäonnistumisistaan. Tällöin monille armo on jotain, joka on ansaittava, eikä ilmainen lahja, kuten Paavali ja Jeesus opettivat.

Jumalan rakkauden kääntäminen ei kuitenkaan tarkoita sitä, että armo olisi saatavilla vain ansioituneille. Jeesus itse opetti, että ensimmäinen askel ei ole synnintunnustus, vaan yhteys Jumalaan – lähestymistapa, joka tuo armon ja yhteyden ennen kaikkea parannuksen tekoa. Tämä on suuri käännekohta perinteisessä uskonnollisessa ajattelussa, jossa armo usein asetetaan vastakkaiseksi ansioihin perustuvan maailman kanssa. Jeesus kutsui seuraajiaan rakastamaan lähimmäisiään, mutta samalla myös elämään armosta, joka ei riipu siitä, kuinka paljon tai vähän on tehnyt oman itsensä eteen.

Samalla Jumalan rakkauden ajatus on usein ollut radikaali ja uudistava. Se vie meidät pois perinteisistä taloudellisista ja yhteiskunnallisista rakenteista, jotka perustuvat markkinoiden, kilpailun ja omistuksen arvoihin. Sille, joka uskoo Jumalan armoon, ei ole järkevää tukea sellaista maailmaa, jossa vain ne, jotka ovat kykeneviä menestymään, saavat nauttia hyvistä lahjoista, kuten vauraudesta tai arvostuksesta. Kuten Paavali muistuttaa, armo ei ole jotain, jonka voi ansaita, vaan lahja, joka kuuluu kaikille.

Tämä ajattelu on vastoin monen nykyajan amerikkalaisen kristityn käsityksiä. Siellä, missä uskonnollinen puhe usein korostaa yksilön vastuuta ja vaurautta, on myös ajatus, että "ilmainen armo" voisi heikentää yhteiskunnallisia rakenteita ja johtaa "laiskotteluun" tai "vapaamatkustajiin". Tällöin markkinatalouden ja kilpailun henki viedään usein pidemmälle kuin kristillinen armo, ja Jumalan rakkaus voidaan nähdä vain yksilöllisen vaurauden ja ansioiden tukemana.

On kuitenkin muistettava, että Raamatun Jumala ei ole ainoastaan vaurauden ja voiman Jumala, vaan myös heikkojen, sorrettujen ja syrjäytyneiden Jumala. Tällöin ajatus siitä, että Jumalan rakkaus voi olla myös yhteiskunnallisesti ja taloudellisesti radikaali, tulee paljon ymmärrettävämmäksi. Kun Jumala antaa lahjansa koko ihmiskunnalle, ei ole enää paikkaa erillisille luokille tai statuksille, sillä kaikki ovat yhtä. Kristillinen yhteisö ei ole vain olemassa niitä varten, jotka voivat ansaita sen, vaan sitä varten, että se voisi rakentaa yhdessä yhteiskunnan, jossa ei ole eriarvoisuutta.

Jumalan rakkaus ei rajoitu vain hengellisiin kysymyksiin, vaan sillä on myös syvä vaikutus siihen, kuinka yhteiskunnassa ymmärretään vaurauden jakaminen ja taloudellinen tasa-arvo. Tämä on monille vaikea ajatus, sillä se ei sovi yhteen sen kanssa, mitä me olemme tottuneet kutsumaan "amerikkalaiseksi unelmaksi" – unelmaks, jossa yksilöiden menestys perustuu heidän omaan työhönsä ja vaivannäköönsä. Jumalan rakkaus haastaa tämän ja muistuttaa meitä siitä, että meidän tulee jakaa lahjat tasapuolisesti, jotta koko yhteiskunta voisi elää täysipainoisesti.

Päivän maailmassa, erityisesti Yhdysvalloissa, on käynnissä keskustelu siitä, kuinka ja mitä kristillinen usko voi tarjota yhteiskunnalliselle muutokselle. Tässä ajassa, jossa sekularismi ja markkinatalous usein hallitsevat puhetta, onko mahdollista kuulla puhetta uudesta sosiaalisesta evankeliumista, joka ei ole vain hengellistä vaan myös yhteiskunnallista ja poliittista? Tämä kysymys jää avoimeksi, mutta kristityille se voi olla mahdollisuus tarkastella syvällisesti, mitä usko voi todella tarkoittaa yhteiskunnassa tänä päivänä.

Miten Raamattu lukee sinua? Uudenlaisen ymmärryksen avaaminen pyhistä kirjoituksista

Raamatun keskeinen merkitys uudistajalle on se, että se avaa sinut itsellesi, antaa sen lukea sinua. Raamatun käsittely, sen eksegesiikka ja tulkinta, vievät meidät syvälle sen merkitykseen. Jumalan ilmoitus kansalle, joka alkoi Exodus-kertomuksesta, kantaa mukanaan suurta perintöä: oikeudenmukaisuuden sanomaa, joka on Israelin liiton perusta. Tämä sanoma ei ollut vain kansallinen, vaan myös universaali, sillä sen täyttymys saapui Jeesuksessa Kristuksessa, jonka kautta Jumalan itse antama ja sovittava liike tuli lihaksi. Aposatoli Paavali puolestaan julisti tämän testamentin maailmalle ja teki kristinuskosta universaalin uskon.

Raamatun ymmärtäminen on kuitenkin monimutkainen prosessi. Vaikka sekulaariset ajattelijat voivat olla iloisia liberalismista, joka kuuluu ihmisen maailmaan ja kenties jopa on kytketty universumiin, heidän on vaikea nähdä sen olevan mitään tekemistä Jumalan ja Raamatun kanssa. Raamatun merkitys on juuri siinä, että se on kytketty siihen, mitä Jumala aloitti Exodusissa ja profeetoissa, ja siihen, mitä Jumala viimeisteli Kristuksessa.

Raamattu ei ole vain kokoelma pyhiä kirjoituksia, jotka tukevat uskonnollista valtaa tai oikeuttavat ihmisten ennakkokäsityksiä. Sen sijaan se on elävä teksti, joka voi ja tulee lukemaan meitä. Pyhät kirjoitukset ovat relaatioita ja konteksteja: ne tulevat sellaisiksi, mitä ne ovat, vasta kun niitä luetaan osana uskonnollisia yhteisöjä ja niiden elämää. Tärkeää on, että Raamatun lukeminen ei ole vain tiedon etsimistä tai sääntöjen opettelua, vaan se on kokonaisvaltainen, elämää muuttava kokemus.

Kristinuskon käsitykset Raamatusta ovat muuttuneet historian saatossa. Alun perin Raamatun opetukset saivat uusia ja elintärkeitä tulkintoja eri aikakausina, ja niin se on tänäänkin. Luterilaisessa perinteessä Jumalan ääni tuli saksaksi, ja se muodosti osan suurta saksalaista kirjallisuutta. Raamatun käyttötarkoitus ei kuitenkaan ole vain sen opettaminen historiassa tai sen totuuden tarkistaminen. Raamattu on elävä teksti, joka tulee elää ja kokea ennen kuin se voidaan käsitellä.

Raamatun käytön tietyt vääristymät, kuten sen muuttaminen aseeksi modernia maailmaa vastaan, eivät ole uusia. Luterilaisen ja katolisen aikakauden erimielisyydet uskon erehtymättömyydestä ja Raamatun virheettömyydestä loivat uskomuksia, jotka pitivät Raamattua pyhänä ja muuttumattomana totuutena. Tällaisten uskomusten mukaan Raamatun tekstit olivat ennemminkin "pakollisia sääntöjä" tai suoria vastauksia elämäntodellisuuden kysymyksiin, kuin syvällisiä hengellisiä runoutta tai vertauskuvia. Uskonnollinen maailmankuva, joka tukee tällaisia tulkintoja, voi rajoittaa Raamatun kykyä puhua meille uudella ja elävällä tavalla.

On kuitenkin huomattava, että näiden vääristymien vuoksi voimme menettää sen keskeisen merkityksen, joka Raamatulla on elämän ja yhteiskunnan muovaamisessa. Raamatun tulisi johtaa meidät sosiaaliseen evankeliumiin ja oikeudenmukaisuuteen, ei saamaan meille itsellemme mukautettuja tulkintoja, jotka palvelevat vain omia etujamme.

Kaikkien pyhien kirjoitusten – Raamatun, Koraanin ja Tooran – taustalla on sama perusidea: se on Jumalan ilmaisema sanoma, joka ei ole sidottu aikaan tai kulttuuriin, mutta joka on elävä ja ajankohtainen joka sukupolvelle. On tärkeää tiedostaa, että nämä tekstit voivat olla puhetta Jumalalta, joka haluaa kohdata meidät tässä ja nyt. Tällöin pyhän tekstin lukeminen on elämämme muokkaamista. Pyhä kirjoitus ei ole vain oppikirja tai ohjeet, vaan se on vuorovaikutus, joka haastaa meidät ottamaan kantaa elämämme kysymyksiin.

Raamatun kieltä voidaan käyttää väärin omien etujen ajamiseen, mutta jos todella antaudumme kuuntelemaan sen sanomaa, se voi muuttaa elämämme perusteellisesti. Raamatun lukeminen ei ole vain yksilöllinen, intellektuaalinen kokemus, vaan yhteinen, yhteisöllinen kokemus, joka haastaa meidät kasvamaan ihmisinä ja yhteiskunnassa.

Mikä on Raamatun rooli tänään? Se ei ole vain ideologia tai poliittinen väline, vaan se voi edelleen olla syvällinen hengellinen lähde, joka tuo esiin sosiaalista oikeudenmukaisuutta, rakkauden ja armoon perustuvalle elämäntavalle. On tärkeää muistaa, että pyhä teksti voi lukea meitä, ja että tämän lukemisen kautta me löydämme uuden ymmärryksen elämän tarkoituksesta ja Jumalan tahdosta tässä maailmassa.

Miten taivas ja toivo voivat muuttaa maailmaa?

Protestantit ovat julkaisseet tunnustuksellisia lausuntoja, joissa kirkkoa kutsutaan kohtaamaan aikansa ja reagoimaan siihen – jotain, joka muistuttaa uutta sosiaalista evankeliumia. Amerikka ei ole kiirehtinyt kuulemaan, eikä sen uskovat ole olleet valmiita kuulemaan Raamatun vapauttavaa Jumalaa. Vaikka olemme poliittisessa ja taloudellisessa kriisissä, sen uskonnollinen ulottuvuus on ollut pitkään Jumalan poissaolo, joka ei ole tarjonnut vastauksia tulevaisuuteen. Jumala ei hyväksy sääntöjen ulkopuolelle jäävää markkinakapitalismia eikä hallituksia, jotka tahallaan pienentävät toimintansa mittakaavaa. Kirkot ovat myöhässä tuomassa Jumalan käsitystä sosiaaliseen kuvitelmaan, ja vasta silloin voimme seurata oikeita merkkejä ja lähteä pois Egyptistä.

Ei kaikki vasemmistolla tuntevat Jumalan poissaolon, ja teologinen kieli ei ole ainoa väline, jonka avulla voimme käsitellä nykyistä dilemmaa. Jumalan paluun neuvottelu ei resonoidu kaikkien kanssa, jotka haluavat hyvää maalle. Demokraattinen puolue, jolla on syvät siteet sekularismiin, ei vaikuta olevan valmis kuljettamaan Raamatullisia vapautusvisioita eteenpäin. Se, että olemme kodittomia maailmankaikkeudessa tai elämme yhteiskunnassa, jossa omatunto on jollain tapaa kompromississa, ei ole kaikille teologinen ongelma. Sosiaalinen oikeudenmukaisuus kaikille ja suojeltu sekä kestävä maa eivät välttämättä ole uskonnollisia kutsuja. Tämä kirja väittää kuitenkin, että nykyinen kriisi on parasta ymmärtää uskonnollisesti, emmekä saa enää paeta Jumalan kutsua.

Toivo ja taivas – kohti uutta luomista

Christopher Morse väittää teoksessaan The Difference Heaven Makes, että taivas voidaan nähdä elämänä, joka nyt tulee kohti meitä Jumalalta – elämänä, joka varjostaa nykyistä aikakauttamme. Uuden testamentin Jeesuksen taivaaseenastumistarina vihjaa siihen, että elämä, johon hän astui, on juuri se elämä, joka nyt tulee kohti meitä. Jumalan rajaton rakkaus haluaa murtautua jokaiseen tilanteeseen. Me emme mene taivaaseen; taivas tulee meitä kohti.

Edellisissä luvuissa olemme käyneet läpi Jumalan kertomuksia hebrealaisessa Raamatussa ja kristillisessä Uudessa testamentissa. Näiden kertomusten voiman kertymiselle ei tullut loppua, vaikka Uuden testamentin kaanon sulkeutui. Toivo ja taivas ovat Jumalan ennusmerkkejä, jotka ovat läsnä ihmiskulttuurissa ja ovat yhä löydettävissä tänä päivänä, kun ne tulkitaan niiden kautta, jotka etsivät Jumalan hyvää uutista. On myös mahdollisuus, että Jumala voi elää kanssamme nimellä, jonka emme tunne. Jo Raamatussa Jumala on toisinaan naamioitunut. Varhaisesta kristinuskosta tähän päivään taivas on symboloinut elävää kristillistä toivoa, jättäen runsaasti vertauskuvallisia jälkiä ihmiskielen kehitykseen, ilman joita mielikuvituksemme olisi köyhtynyt.

Joskus taivas on muodostunut pilvessä leijuvaksi, kaukaiseksi toivoksi, joka oli ainoa toivo esimerkiksi afroamerikkalaisilla, joiden olosuhteet olivat niin tuhoisia, etteivät he voineet kuvitella maallista pelastusta. He kuitenkin kuvitteleivat sen ja käänsivät sen lauluksi. Taivas on kuitenkin ollut myös tekosyy sorrettujen puolesta, jotta vallanpitäjät voisivat lykätä Jumalan unelmia ja ihmiskunnan vastuuta uuden maan luomisesta, jossa olisi hyvät uutiset kaikille. Tämä on saattanut olla ihmisten pessimistisyyttä, tai ehkä vastustus ihmisen toimijuutta vastaan Jumalan armon hyväksi, tai laiskuutta, mutta vallan ja rikkauden puolesta se on tullut tekosyyksi olla haastamatta vallitsevaa tilannetta. Miljardöörit rahoittivat taivaan viivyttämistä. Käytännössä rikkaat sanoivat: "Meillä on oma osamme ja te saatte teidän osanne joskus." Mutta se vie ikuisuuden ennen kuin luvattu pisara valuu alas.

Taivas on kuitenkin myös virittänyt radikaalien utopioiden ja tuhatvuotisten unelmien ajattelutapoja. He kuvitellevat Jumalan laskeutuvan maan päälle – kuten kristillinen usko on jo määritellyt Kristuksen inkarnaatiossa. Se määrittelee eskatologisen toivon Jeesuksen Jumalan valtakunnan julistuksessa. Samalla tavalla kuin exodus-narratiivia voidaan pitää inspiroivana mallina ja liikkeellepanevana voimana kaikille myöhemmille vallankumouksille, ainakin lännessä, niin taivas on inspiroinut ihmisten toiveita toisen Aadamin ja toisen Eevan luomisesta (Apostoli Paavalin teologisessa mielikuvituksessa), toivon uudesta luomakunnasta – juuri tässä maailmassa. Kristuksen ylösnousemus tuli esikuvaksi ylösnousseesta maailmasta – ei Jumalan unelmasta, joka viivästyy lopulliseen ajankohtaan asti.

Meidän ei tarvitse hylätä taivasta, jotta voisimme suosia maata. Taivaan parhaimmat piirteet sekä taivas maan päällä voivat yhdistyä tänä päivänä teologisesti, jos vaadimme nähdä sen niin. Tässä asiassa sekulaariset edistykselliset voivat laskea ennakkoluulonsa uskonnosta ja taivaasta ja tehdä liittoa kristittyjen kanssa, jotka haluavat julistaa uutta sosiaalista evankeliumia. Totuudenmukainen taivas on eskatologinen arvo, jonka kautta kaikki unelmat mitataan, mutta se on myös resonanssia työskentelyyn kohti uutta maata. Jumalan unelmissa nämä kaksi tulevat yhteen, ja jokainen uskonnollinen rituaali yrittää yhdistää koetun maailman ja kuvitellun maailman, kuten antropologi Victor Turner on nähnyt. Taivaan vertauskuvat vihreäksi tekevät kuivan maan. Kaikenlainen taivaan käsitys pitäisi inspiroida kristittyjä avaamaan silmänsä ja sydämensä sen sijaan, että he vain tuomitsisivat kaiken sen, mitä ei voida tehdä. Taivas Jumalan tilassa yhdistää sinisen taivaan taivaan ja vihreän maan taivaan. Ikuisen elämän tapahtuminen, jopa nyt prototyypissä, on aina silloin, kun Jumala tuo taivaan ja maan yhteen.

Endtext

Mikä on HALE ja miten se lasketaan väestötasolla?
Mikä määrittää sosiopaatin primitiivisen tunne-elämän ja sen vaikutukset?
Miksi teknologian etiikkaa ei voi enää sivuuttaa?