Miksi tilastot ovat tärkeä väline alkuperäiskansojen dekolonisaatiossa ja hallinnassa?

Tilastot, erityisesti "viralliset" tilastot, ovat olleet ja ovat edelleen keskeinen väline, jolla yhteiskunnat ymmärtävät itseään ja toisiaan. Ne toimivat usein objektiivisen tiedon lähteenä, mutta voivat yhtä lailla kätkeä sisäänsä valta-asetelmia, jotka muokkaavat todellisuutta. Tämä on erityisen merkityksellistä alkuperäiskansojen kontekstissa, jossa tilastoja on käytetty paitsi yhteiskunnallisten olosuhteiden kuvaamiseen myös alkuperäiskansojen alistamiseen ja syrjäyttämiseen. Tilastot ovat olleet ja ovat edelleen monin tavoin osana kolonialistista järjestelmää, joka rajoittaa alkuperäiskansojen kykyä hallita omia elämäänsä ja alueitaan.

Tomaselli et al. (2008) ovat todistaneet, että tilastoilla on potentiaalia symbolisen väkivallan välineenä. Alkuperäiskansojen johtajat ja politiikan tekijät eivät yleensä ole vastuussa tilastotiedon tuottamisesta tai sen sisällöistä, vaikka se vaikuttaa voimakkaasti heidän yhteisöihinsä. Tästä syystä tilastoja ei usein pidetä alkuperäiskansojen tiedonmuodostuksen osana, vaikka ne voivatkin olla tehokas väline dekolonisaation prosessissa.

Tilastot ovat kuitenkin monimutkainen ilmiö, jonka todellista luonteen ymmärtäminen vaatii, että avataan niin sanottu "mustan laatikon" metafora. Bruno Latourin (1987) mukaan musta laatikko kuvaa tilastojen ja muiden tieteellisten työkalujen kykyä näyttää "totuutta" ilman, että kukaan huomaa niiden sisäistä kompleksisuutta. Koska tilastot nähdään usein objektiivisina ja itsestäänselvinä "faktoina", niiden poliittinen ulottuvuus jää usein huomiotta. Tämä on erityisen ongelmallista alkuperäiskansojen näkökulmasta, sillä tilastojen avulla määritellään, mitä "alkuperäiskansat" tarkoittavat ja millaisia käsityksiä niistä luodaan.

Tässä kontekstissa tilastojen poliittinen luonne on oleellista. Se ei ole vain kyky kerätä ja esittää lukuja; se on prosessi, jossa tiedon kerääminen ja luokittelu ovat täynnä valtarakenteita. Eri ryhmillä on eriarvoinen valta määritellä, mitä tilastoissa on tärkeää, mitä lukuja pidetään merkityksellisinä ja kuinka niitä tulkitaan. Tilastojen tuottaminen ja niiden ymmärtäminen ovat siksi erottamattomia poliittisista taisteluista, joissa alkuperäiskansojen edustajilla ja asiantuntijoilla on mahdollisuus vaikuttaa siihen, millaisia kertomuksia tilastot luovat.

Yksi tärkeimmistä syistä, miksi tilastot ovat niin tehokkaita poliittisia välineitä, on niiden kyky tuottaa kapeita ja rajoittuneita kertomuksia alkuperäiskansojen yhteisöistä. Tämä on keskeinen tekijä, miksi tilastot eivät voi olla neutraaleja ja miksi niitä on käsiteltävä kriittisesti. Tilastot voivat luoda kuvia, joissa alkuperäiskansat esitetään joko "vähenemässä" tai "kehityksen ulkopuolella", jolloin ne jäävät usein vaille monimuotoista ja todellista kuvaa yhteisöjensä elämästä ja arvoista. Alkuperäiskansojen yhteisöjen ja alueiden todellisuus on huomattavasti monimutkaisempi ja dynaamisempi kuin mitä tilastot usein antavat ymmärtää.

Tärkeää on myös muistaa, että tilastot eivät ole vain dataa, joka on otettu ulkopuolelta ja sitten muokattu. Ne kulkevat monimutkaisten prosessien kautta, ja ne voivat kokea merkittäviä muutoksia sen mukaan, kenellä on valta määritellä niiden sisältö ja merkitys. Tämä korostaa tarvetta ymmärtää tilastojen tuotantoprosessit ja niiden sisäiset dynamiikat. On äärimmäisen tärkeää, että alkuperäiskansojen johtajat, tutkijat ja poliitikot kehittävät "tilastollista lukutaitoa", joka mahdollistaa tilastojen kriittisen tarkastelun ja niiden käytön yhteisöjen hyväksi.

Alkuperäiskansojen kontekstissa tilastollisen tiedon ymmärtäminen voi tarjota välineitä, joilla viedään eteenpäin dekolonisaatiota ja itsehallintoa. Tämä ei kuitenkaan tarkoita pelkästään tilastojen hyväksymistä sellaisinaan. On tärkeää, että alkuperäiskansat löytävät omat tapansa tuottaa ja käyttää tilastoja, jotka heijastavat heidän arvojaan ja prioriteettejaan. Tilastojen käyttö ei voi olla vain toisten määrittämä väline, vaan sen täytyy tukea alkuperäiskansojen omia tavoitteita ja päämääriä.

Miten valtiot mittaavat alkuperäiskansojen elämää ja kulttuuria?

Alkuperäiskansojen elämää ja kulttuuria mittaavien tietojen löytäminen on lähes mahdotonta, erityisesti silloin, kun tarkastellaan niitä näkökulmia, jotka kuvaavat kunkin kansan erityispiirteitä ja ihmisyhteisöjä. Kuitenkin kuten myöhemmissä luvuissa käsitellään, juuri nämä tiedot – jotka liittyvät siihen, keitä me olemme, miten elämme, mitä kieliä puhumme, mitä kulttuureja vaalimme ja millaisia tapoja meillä on olla olemassa – ovat usein alkuperäiskansojen määrällisten tutkimusmenetelmien keskiössä. Tällaiset tiedot ja niiden pohjalta syntyvät tilastot eivät ole vain keskeisiä alkuperäiskansojen itsensä käsityksissä siitä, keitä he ovat, vaan ne tukevat myös alkuperäiskansojen työtä kansakuntien uudelleenrakentamisessa.

Alkuperäiskansojen tilastot ja niihin liittyvät politiikat muodostavat pohjan monille nykyisille kansallisille lähestymistavoille, jotka keskittyvät alkuperäiskansojen väestöryhmien ymmärtämiseen ja kuvaamiseen. Useimmissa anglo-kolonisoiduissa valtioissa tilastot ovat keskeisiä valtion politiikkojen ja strategisten toimien tukena. Alkuperäiskansojen politiikkaa määrittävät tilastot kertovat usein tarinan epätäydellisyydestä ja puutteista, jotka nähdään kansanrakennuksen esteinä. Niin Kanadassa kuin Australiassakin valtiot pyrkivät "kaventamaan kuilua" alkuperäiskansojen ja ei-alkuperäiskansojen välillä taloudellisessa ja sosiaalisessa mielessä.

Scottin (1998) tutkimuksessa esitetään, että tilastojen käsittelyssä on neljä keskeistä tekijää, jotka voivat johtaa politiikan epäonnistumiseen. Ensimmäinen niistä on tilastot itsessään, jotka ovat olennainen osa modernien kansakuntien hallintojärjestelmiä ja jotka keskittyvät erityisesti valtiolle tärkeisiin osiin yhteiskunnasta. Tämä tarkoittaa, että alkuperäiskansojen monimutkaiset ja paikalliset sosiaaliset käytännöt joudutaan yksinkertaistamaan tilastollisiksi mittareiksi, jotka eivät vastaa yhteiskunnan täyttä moninaisuutta, vaan vain niitä osia, joita valtio haluaa nähdä.

Toinen tekijä on niin sanottu "korkeammodernistinen ideologia", joka heijastuu uskoon tieteellisen ja teknisen edistyksen kykyyn ratkaista kaikki ongelmat. Tämä näkyy CANZUS-maiden asenteissa, joissa suuri data ja avoimet tietokannat nähdään ratkaisuina alkuperäiskansojen tilastollisten ongelmien käsittelyyn. Kolmas tekijä on autoritaarinen valtio, joka pystyy käyttämään valtiollista valtaansa näiden prosessien toteuttamiseen, ja neljäs on yhteiskunta, jolla ei ole kykyä vastustaa valtion toimia.

Näitä tekijöitä arvioitaessa on tärkeää ymmärtää, että valtion keräämät alkuperäiskansojen tiedot eivät koskaan täysin vastaa alkuperäiskansojen todellista elämää. Tilastot, jotka kuvaavat köyhyyttä, sairautta tai rikollisuutta, eivät heijasta alkuperäiskansojen kulttuurista monimuotoisuutta, yhteisöllisyyttä ja elinvoimaa. Ne ovat vain osittainen ja usein virheellinen kuva siitä, millaista alkuperäiskansojen elämä todella on. Tällaiset tilastot ovat käytännössä valtion tapa hallita ja valvoa alkuperäiskansojen elämää sen sijaan, että ne olisivat välineenä parantaa heidän elinolojaan.

Valtiollinen tilastointi on näin ollen syvälle juurtunut väline, joka on rakentunut kolonialismin ajalta ja joka edelleen muokkaa alkuperäiskansojen elämän todellisuuksia. Tällaisen käytännön ongelmat eivät ole vain tilastollisia tai teknisiä, vaan ne liittyvät myös syvään epätasa-arvoon ja vallan vääristymiin, jotka ovat olleet osa alkuperäiskansojen ja valtaväestön välistä vuorovaikutusta jo vuosisatojen ajan.

Miten kolonialismi ja tietopolitiikka muokkaavat alkuperäiskansojen tietoa ja niiden käyttöä?

Data on aina ollut kiinteä osa hallitusten ja yhteiskuntien toimintaa, mutta sen rooli ja käyttö ovat kehittyneet huomattavasti erityisesti teknologian ja informaation keräämisen kautta. Alkuperäiskansojen osalta tietojen kerääminen ja sen tulkinta ovat erityisesti monimutkaisia ja täynnä historiallisia ja poliittisia jännitteitä, jotka juontavat juurensa kolonialismiin. Tämä ei ole pelkästään kysymys tietojen tarkkuudesta, vaan myös siitä, kuinka ja miksi nämä tiedot on kerätty, kuka ne on kerännyt ja mitä intressejä ja valtasuhteita tämä prosessi paljastaa.

Tieto, jota kerätään alkuperäiskansoista, on monin tavoin virheellistä tai vähättelevää. Se usein heijastaa valtaväestön normeja ja olettamuksia alkuperäiskansojen heikkouksista tai puutteista, mikä luo ja ylläpitää "puutteen" ja "alisteisuuden" narratiivia. Tämä on nähtävissä erityisesti väestötilastojen kautta, jotka eivät vain kuvasta sosiaalista todellisuutta, vaan ne myös luovat sitä. Kuten Kitchin (2022) toteaa, data on aina valikoivaa ja epätäydellistä, eikä sitä voida koskaan pitää "raakana" tai objektiivisena, sillä se on aina muokkautunut yhteiskunnallisten ja poliittisten voimasuhteiden kautta.

Siksi on tärkeää tutkia, miten ja miksi dataa kerätään, kenelle se palvelee ja minkälaista tietoa se tuottaa. Alkuperäiskansojen näkökulmasta tämä on erityisen tärkeää, koska heidän tietonsa on usein kerätty ja käytetty tavalla, joka ei ole ollut heidän omien intressiensä mukainen. Nykyään puhutaan yhä enemmän alkuperäiskansojen tietojen itsemääräämisoikeudesta, eli siitä, että alkuperäiskansat itse saavat päättää, miten heidän tietojaan kerätään, tallennetaan ja käytetään. Tämä kysymys ei ole pelkästään tekninen, vaan se liittyy myös poliittisiin ja kulttuurisiin oikeuksiin, sillä alkuperäiskansojen itsenäisyys ja itsemääräämisoikeus ovat keskeisiä elementtejä heidän taistelussaan kolonialismin perintöä vastaan.

Tietopoliittinen aukko alkuperäiskansojen ja muun yhteiskunnan välillä on myös kasvanut teknologian ja "suuren datan" aikakauden myötä. Tiedonkeruun ja analysoinnin välineet ovat laajentuneet, mutta samalla on syntynyt uusia eroja tietoon pääsyn suhteen. Monet alkuperäiskansat ovat edelleen jääneet tämän kehityksen ulkopuolelle, sillä niillä ei ole tarvittavaa infrastruktuuria tai resursseja hyödyntää digitaalisia tietolähteitä yhtä tehokkaasti kuin valtaväestön osat. Tämä digitaalinen kuilu on osa laajempaa tiedon epätasa-arvoa, joka heijastaa olemassa olevia valtasuhteita ja on tiiviisti yhteydessä kolonialismin perintöön.

Data ei ole neutraalia, ja sen kerääminen ei ole koskaan ollut yksinkertainen tai objektiivinen prosessi. Kuten Rodriguez-Lonebear (2016) ja muut tutkijat ovat todenneet, alkuperäiskansojen tietojen keruu on ollut osa laajempaa kolonialismin projektia, jossa hallitseva valtio on käyttänyt tietoja vähemmistökansojen kontrolloimiseen ja alistamiseen. Tämä ei ole vain historiaa, vaan sen vaikutukset näkyvät yhä tänä päivänä, sillä monet alkuperäiskansat kokevat, että heidän tietonsa ovat edelleen "vääriä" tai "puutteellisia", ja ne eivät vastaa heidän omia tarpeitaan tai maailmankuvaansa.

Tämän ymmärtäminen on keskeistä, sillä se auttaa meitä näkemään, kuinka valtioiden ja muiden suurten toimijoiden keräämät tiedot voivat vaikuttaa yksilöiden ja yhteisöjen elämään, erityisesti silloin, kun kyse on alistetuista ja marginaalisista ryhmistä. Alkuperäiskansojen tietojen keruu on myös osa laajempaa keskustelua siitä, kuka hallitsee tietoa ja kenellä on valta päättää siitä, mitä tietoa pidetään arvokkaana ja mitä ei.

Tieto on siis keskeinen osa valtarakenteita, ja sen avulla muokataan paitsi politiikkaa ja lainsäädäntöä myös kulttuurisia ja yhteiskunnallisia normeja. Alkuperäiskansojen osalta tämä tarkoittaa sitä, että heidän tietonsa on aina täytynyt läpikäydä kolonialismin ja valtion valtapyrkimysten kautta. Tämän historiallisen tiedonkeruun ymmärtäminen on elintärkeää, sillä se auttaa meitä käsittelemään nykyisiä epäoikeudenmukaisuuksia ja rakentamaan parempaa, oikeudenmukaisempaa tietopohjaista politiikkaa.