Pääomahankintojen ja investointien rahoittaminen on monimutkainen prosessi, jossa on otettava huomioon useita tekijöitä, kuten hinnanmuutokset, tilavuuden ja inflaation vaikutukset sekä rahoituslähteet. Rahoitustarpeet määritellään yleensä käyttämällä ennustettuja kassavirtoja, jotka tarjoavat tarvittavat tiedot projektien rahoittamiseen. Esimerkiksi taulukossa 7.5 esitetään esimerkki kassavirran ilmoituksesta CIP-projektissa, joka osoittaa, että hallitukselle tulee maksamaan noin 65 miljoonaa dollaria seitsemän pääoman hankintaprojektin rahoittaminen. Ilmoituksessa esitetään myös, että hallitus tarvitsee 45 miljoonaa dollaria, jota sillä ei ole, projektien rahoittamiseen, mikäli ne rahoitetaan nykyisistä operaatioista. Jos projektit rahoitetaan lainoilla, kuten monilla hallituksilla on tapana, lainan määrä ei tule näkyä kassavirtailmoituksessa lukuun ottamatta lainanhoitomaksuja.

Rahoituksen valinta on keskeinen tekijä siinä, pystyykö hallitus onnistuneesti toteuttamaan pääoman budjetointitoimintonsa. Pääoman käsite itsessään viittaa usein varoihin, joita organisaatiot käyttävät pääomahankintojen rahoittamiseen, ja näiden varojen käyttöä rahoituksessa kutsutaan pääomarakenteeksi. Pääomarakenteen optimaalisesta sekoituksesta on kirjoitettu laaja kirjallisuus, ja sen tavoitteena on löytää paras tapa rahoittaa pääoman hankinnat ilman, että se aiheuttaa organisaatiolle raskasta kustannusta. Tämän luvun yhteydessä tarkastellaan niitä resursseja, joita hallitukset voivat käyttää pääoman hankintaan. Hallitukset rahoittavat pääoman hankintaa sekä sisäisistä että ulkoisista lähteistä, mutta päätös käyttää toista tai molempia riippuu monista tekijöistä, kuten hallituksen koosta, taloudellisesta tilasta ja verotulojen määrästä, luottotiedoista sekä kyvystä täyttää menotarpeet nykyisistä ja tulevista tuloista.

Useimmissa tapauksissa hallitukset mieluummin rahoittaisivat pääomahankintansa nykyisten operaatioiden tuloilla, mutta tämä ei ole aina mahdollista. Ellei hallitus ole taloudellisesti vahvassa asemassa, pääomahankintojen rahoittaminen nykyisistä resursseista sitoo varoja, jotka voitaisiin käyttää muihin toimintoihin tai budjetin tasapainottamiseen. Tämän vuoksi useimmat hallitukset turvautuvat ulkoisiin lähteisiin pääomahankintojen rahoittamiseksi. Ylemmän tason hallituksilla on yleensä enemmän liikkumavaraa käyttää sekä sisäisiä että ulkoisia rahoituslähteitä, mutta paikallisilla hallituksilla on usein rajoituksia ulkoisten rahoituslähteiden käytössä. Nämä rajoitukset johtuvat siitä, että paikallishallitukset ovat osavaltioiden alaisia, ja osavaltiot asettavat rajoituksia sille, kuinka paljon rahaa voidaan lainata, kuinka usein ja millä keinoilla. Tämä suhteiden malli voidaan nähdä päämies-agentti-suhteena, jossa paikallishallitukset (agentit) tarjoavat julkisia palveluja kansalaisilleen osavaltioiden (päämiesten) laajempien tavoitteiden mukaisesti. Hyvinvointiperiaate on keskiössä kaikissa taloudellisissa päätöksissä, jotka hallitus tekee, ja se koskee myös pääomahankintojen rahoitusta: ne, jotka hyötyvät varoista, maksavat myös niiden kustannukset.

Sisäiset rahoituslähteet

Hallitus voi käyttää useita sisäisiä rahoituslähteitä, jotta ei tarvitse turvautua ulkoisiin rahoituslähteisiin. Yleisimmät sisäiset rahoituslähteet ovat seuraavat: (1) nykyiset operatiiviset tulot, (2) korvamerkityt tulot, (3) vararahastot, (4) erityiset arvonlisäverot, (5) kehitysvirat ja (6) osto tai vuokraus.

Nykyiset operatiiviset tulot

Nämä tulot tulevat veroista, maksuista, maksuista ja muista tavallisista lähteistä, jotka kerätään pääasiassa hallituksen nykytoimintojen rahoittamiseksi. Näitä varoja voidaan myös käyttää lyhyen aikavälin pääomahankintojen, kuten partioajoneuvojen, palokaluston ja raskaan kaluston rahoittamiseen. Ne voidaan käyttää myös toistuvien menojen, kuten jalkakäytävien, ramppien ja katuvalojen, rahoittamiseen. Tulojen perusperiaate on, että niitä pitäisi käyttää nykyisin hyödyttävien varojen rahoittamiseen eikä välttämättä tulevaisuuden hyötyihin. Tämän vuoksi niitä ei yleensä käytetä pitkään kestävämpien varojen, kuten rakennusten tai siltojen, rahoittamiseen.

Korvamerkityt tulot

Korvamerkityt tulot ovat tuloja, jotka on kerätty veroista, maksuista ja maksusuorituksista tietyille pääomahankintaprojekteille. Esimerkiksi moottoripolttoaineverosta saatu tulo voi olla korvamerkitty julkisiin liikenne- ja tiehankkeisiin. Korvamerkittyjen tulojen etuna on, että niiden käytöstä syntyy suora yhteys projektien ja niiden tuottamien hyötyjen välillä yhteisölle, mikä parantaa avoimuutta ja vastuullisuutta.

Vararahastot

Hallitus voi myös käyttää vararahastoja pääomahankintojen rahoittamiseen. Vararahastot on alun perin tarkoitettu budjettivajeiden tai yllättävien menojen kattamiseen, mutta ne voidaan käyttää myös pääomahankkeiden rahoittamiseen. Jos vararahastot on luotu nimenomaan tiettyjen projektien rahoittamiseen, niitä voidaan pitää korvamerkittyinä tuloina. Useimmiten ne ovat kuitenkin avoimia, kunhan niitä käytetään pääomahankintoihin.

Erityiset arvonlisäverot

Erityiset arvonlisäverot ovat kiinteistöveroja, joita käytetään pääasiassa pääomahankintojen rahoittamiseen, jotka hyödyttävät kiinteistön omistajia. Esimerkiksi vesijohdon, palolaitoksen tai muiden infrastruktuurihankkeiden rahoittamiseksi voidaan kerätä erityisiä veroja. Erityiset arvonlisäverot eivät ole tavallisia kiinteistöveroja, sillä ne on tarkoitettu erityisiin hankkeisiin ja ne vaativat laillista valtuutusta.

Kehitysmaksut

Kehitysmaksuja, joita kutsutaan myös vaikutusmaksuiksi, käytetään pääasiassa uusien asuin- ja liikekiinteistöjen kehityksen kustannusten kattamiseen. Ne voivat kattaa infrastruktuurin, kuten vesijärjestelmien, jäteveden käsittelylaitosten ja paikallisten teiden kustannuksia. Kehitysmaksujen tarkoitus on kattaa olemassa olevan ja parannetun infrastruktuurin lisääntyneet kustannukset.

Miten budjetin jakaminen ja varjohinnat vaikuttavat päätöksentekoon?

Budjetin jakaminen ja varjohinnat ovat keskeisiä työkaluja, jotka auttavat hallitsemaan resurssien rajallisuutta ja optimoimaan projektien valintaa. Varjohinnat, jotka saadaan suoraan primitiivisen ongelman dualista, tarjoavat tärkeitä näkökulmia projektien arvojärjestykseen ja niiden vaikutukseen kokonaisbudjettiin. Näiden hintojen avulla päätöksentekijät voivat arvioida, kuinka projekti vaikuttaisi tavoitefunktion arvoon, jos olosuhteet muuttuisivat. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että jos budjettia lisätään tai vähennetään, ei kaikkien projektien hyväksyminen tuo vastaavaa muutosta tavoitefunktion arvoon.

Varjohinnat ilmaisevat, kuinka paljon tavoitefunktio muuttuisi, jos resursseja lisättäisiin tai vähennettäisiin tiettyyn projektiin. Esimerkiksi, jos budjetti jollekin projektille on käytännössä nolla, sen varjohinta olisi myös nolla, mikä tarkoittaa, että hallitus ei olisi valmis käyttämään lisäresursseja siihen projektiin, koska olemassa olevat varat ovat jo riittäneet. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että muutokset eivät voisi vaikuttaa lopulliseen tavoitteeseen. Jos resurssit muuttuvat, se voi avata mahdollisuuksia hyväksyä uusia projekteja tai optimoida jo hyväksyttyjen projektien toteutusta.

Varjohinnat eivät kuitenkaan koske pelkästään hyväksyttyjä projekteja, vaan myös hylättyjä hankkeita. Tällöin varjohinnat voivat kertoa, kuinka paljon tavoitefunktion arvo laskisi, jos hylätty projekti hyväksyttäisiin. Jos hyväksytään projekti, jonka varjohinta on alhainen, sen vaikutus kokonaistavoitteeseen voi olla vähäinen, mutta se voi silti johtaa vähemmän optimaaliseen resurssien käyttöön.

Budjetin muutosten vaikutusten ymmärtäminen on keskeistä projektinhallinnassa. Herkkyysanalyysi, eli muutosten vaikutusten tarkastelu, on tärkeä osa prosessia. Jos esimerkiksi budjetti muuttuu, se voi parantaa ratkaisua huomattavasti, jolloin useampi projekti tulee täysin hyväksytyksi. Toisaalta, budjetin pieneneminen voi myös rajoittaa projektien hyväksymismahdollisuuksia, ja päätöksentekijöiden on mietittävä, mitkä projektit ovat tärkeimpiä ja tuottavat suurimman hyödyn suhteessa käytettävissä olevaan resurssiin.

On myös huomioitava, että vaikka herkkä analyysi voi auttaa optimoimaan ratkaisua, teknologisten kustannusten muuttaminen ei yleensä ole osa tätä analyysiä, koska nämä kustannukset perustuvat usein ennakkotarkasteluihin ja arvioihin, jotka eivät ole joustavia. Kuitenkin, jos tällaisia muutoksia tehdään, ne vaikuttavat lopulliseen ratkaisumalliin.

Kun päätöksentekijät kohtaavat tilanteen, jossa osaprojektit tulevat kyseeseen, syntyy kysymys siitä, ovatko osittain toteutettavat projektit järkeviä. Tässä tilanteessa on tärkeää muistaa, että osittaiset projektit voivat tuottaa lisäarvoa, vaikka ne eivät olekaan täysin toteutettavissa. Tämä voi olla hyödyllistä erityisesti, jos resursseja ei ole mahdollista jakaa täydellisesti kaikkien projektien kesken, ja päätöksentekijöiden täytyy valita, mitkä projektit tuottavat suurimman hyödyn suhteessa käytettävissä olevaan budjettiin.

Kun ratkaisun on oltava kokonaislukuinen, eli projekti on joko hyväksyttävä kokonaan tai hylättävä, integer-ohjelmointi (IP) tulee mukaan kuvioon. Tämä on laajennus tavanomaiselle lineaariselle ohjelmoinnille, jossa päätösmuuttujat ovat kokonaislukuja. Tämä on erityisen tärkeää, kun projekti ei voi olla osittain toteutettu, ja kaikki hyväksyntäpäätökset perustuvat vain täydellisiin hyväksyntöihin tai hylkäyksiin.

Monen tavoitteen huomioon ottaminen tuo mukaan uuden haasteen. Perinteinen lineaarinen ohjelmointi keskittyy yleensä yhteen päämäärään, mutta monen tavoitteen ohjelmoinnissa, kuten tavoiteohjelmoinnissa (GP), huomioidaan useita tavoitteita samanaikaisesti. Tämä mahdollistaa erilaisten tavoitteiden yhteensovittamisen, jolloin voidaan minimoida poikkeamat asetetuista päämääristä. Tavoiteohjelmointi eroaa perinteisestä lineaarisesta ohjelmoinnista siinä, että sen sijaan, että pyritään maksimoimaan tai minimoimaan tiettyä funktiota suoraan, tavoitteet asetetaan järjestykseen ja poikkeamia optimoidaan asteittain.

Tällöin on tärkeää ymmärtää, että päätöksenteko monen tavoitteen tilanteessa ei ole vain tekninen kysymys, vaan siihen liittyy myös strateginen pohdinta, jossa on huomioitava, miten eri tavoitteet voivat vaikuttaa toisiinsa ja millä tavoin ne voidaan optimoida resurssien rajoitusten puitteissa.

Miten tilastollinen mekaniikka selittää magneettiketjun ja fotonikaasun käyttäytymistä?
Kuinka teoreettiset mallit vaikuttavat talousarvioihin ja riskinhallintaan?
Kuinka siirtoturvallisuus ja koneoppiminen voivat parantaa kyberturvallisuutta
Miten fonemat eroavat toisistaan ja vaikuttavat kielen merkityksiin?