Alt-Right -liikkeessä käydään monia kiistoja abortin roolista yhteiskunnassa ja sen vaikutuksista väestörakenteeseen. Toisaalta jotkut liikekunnan edustajat pitävät aborttia positiivisena asiana, koska se heikentää "dysgeenisten" väestöryhmien kasvua ja rajoittaa ei-valkoisten syntyvyyttä. Kuitenkin Hale, joka on tunnettu Alt-Rightin ajattelija, vastustaa tätä kantaa eettisistä syistä. Hänen mukaansa ongelma ei ole itse elämänkysymys, vaan yhteiskunnalliset rakenteet, kuten maahanmuutto, hyvinvointipolitiikka ja demokraattiset käytännöt. Hale ehdottaa, että sen sijaan, että aborttia pidettäisiin ratkaisuna ei-valkoisten väestön kasvuun Yhdysvalloissa, tulisi toteuttaa täydellinen hallintojärjestelmän muutos Euroopan enemmistövaltioissa, jotta väestönkasvua voitaisiin valvoa tietyllä tavalla.

Abortin hyväksyminen ja sen helppo saatavuus heijastavat Halen mukaan yhteiskunnan asenteita naisten roolista ja heidän historianmukaisista velvollisuuksistaan, jotka liittyvät perheen perustamiseen. Hale näkee abortin mahdollistavan nuorten naisten helposti paeta tätä roolia. Erityisesti hän kokee, että Alt-Rightin yleinen suhtautuminen aborttiin on ristiriidassa liikkeen omien päämäärien kanssa. Abortin yleinen hyväksyminen saattaa jopa estää mahdollisen liittoutuman syntymisen valkoisten kristittyjen kanssa, jotka ovat perinteisesti tukeutuneet konservatiivisiin arvoihin ja joiden tuki olisi tärkeää Alt-Rightin tavoitteiden saavuttamiseksi. Tässä suhteessa Hale varoittaa, että alt-rightin sisällä vallitseva moraalinen näkemys voi eristää niitä valkoisia kristittyjä, jotka muuten kannattaisivat liikkeen maahanmuuttopolitiikkaa ja muita näkemyksiä.

Halen omassa kirjoituksessaan "Guilt, Paganism & Christianity" hän käsittelee myös kristinuskon roolia Alt-Rightin ideologiassa. Hän vastustaa Alt-Rightin keskuudessa esiintyvää käsitystä, jonka mukaan kristinusko, erityisesti sen moderni versio, on syypää valkoisten kansojen syyllisyyteen. Hale väittää, että syyllisyyden tunne ei ole peräisin pelkästään kristinuskosta, vaan se on ihmisen luontainen tunne, joka on esiintynyt jo muinaisessa pakanallisessa kulttuurissa. Hän uskoo, että jos kristinuskoa ei olisi olemassa, ihmiset olisivat jollain tapaa keksineet samanlaisen uskonnon, joka tarjoaa keinon käsitellä syyllisyyttä ja elämän haasteita. Tämä näkemys tuo esille Halen pragmaattisen lähestymistavan kristinuskoon: kristinusko ei ole vain hengellinen oppi, vaan myös käytännöllinen työkalu, joka on ollut tärkeä sosiaalisen koheesion luomisessa ja eurooppalaisten yhteiskuntien kehittämisessä.

Hale puolustaa kristinuskoa myös väitteenä, joka ei vain kanavoi ihmisen syyllisyyttä, vaan luo myös hyveitä, jotka ovat olennaisia korkeasti kehittyneiden yhteiskuntien toimivuudelle. Hän näkee, että kristinuskon arvot ovat auttaneet luomaan korkean luottamuksen ja erikoistuneita yhteiskuntia, joita eurooppalaiset haluavat rakentaa. Tämä puolustus ei ole vain teologinen, vaan myös sosiaalinen ja historiallinen. Halen mukaan kristinusko on ollut osa eurooppalaista imperiumia ja sen onnistumisia, kuten Britannian imperiumin laajenemista, joka kuvasi itseään Jumalan työnä.

Tämä käytännönläheinen lähestymistapa kristinuskoon on ollut tyypillinen Alt-Rightin jäsenten ajattelussa, erityisesti niille, jotka eivät näe kristinuskoa vain hengellisten arvojen, vaan myös kulttuurisen ja poliittisen voiman lähteenä. Halen mukaan kristinusko ei ole vain valkoisten kansojen väline itsensä hallitsemiseen ja maailmanlaajuisen voiman saavuttamiseen, vaan se on myös uskonnollinen järjestelmä, joka tukee eurooppalaisten yhteiskuntien arvoja ja instituutioita. Tässä mielessä kristinusko, jos sitä ymmärretään oikein, ei estä valloittamishaluja, vaan pikemminkin ohjaa ne kohti yhteiskunnallista järjestystä ja edistystä.

Halen ajattelu on linjassa hänen monien muiden kirjoitustensa kanssa, joissa hän puolustaa kristinuskon asemaa osana eurooppalaisen kulttuurin perintöä. Hän katsoo, että vaikka Alt-Rightin sisällä on monia kristinuskon vastustajia, sen perinteiset arvot ovat yhteensopivia liikkeen pitkän aikavälin tavoitteiden kanssa. Sen sijaan, että kristinuskoa pidettäisiin esteenä lännen imperiumin unelmille, Hale näkee sen oikeastaan voiman lähteenä, joka mahdollistaa eurooppalaisten kansojen nousun ja vahvistaa heidän kulttuurisia ja poliittisia instituutioitaan.

On myös tärkeää huomata, että vaikka Hale puolustaa kristinuskoa käytännön näkökulmasta, hänen kantansa ei ole kaikkien Alt-Rightin jäsenten kannattama. Tämä korostaa liikkeen sisäistä monimuotoisuutta ja sen jäsenten keskinäisiä erimielisyyksiä siitä, mikä on oikein ja mikä väärin suhteessa kristinuskoon, aborttiin ja muiden yhteiskunnallisten kysymysten käsittelyyn.

Miten Eteläisten Baptistikirkkojen ja Valkoisten Evankelikaalien Aatteet Kytkeytyvät Alt-Rightiin ja Valkoiseen Ylivaltakulttuuriin

Eteläisten Baptistikirkkojen ja muiden valkoisten evankelikaalien välillä on ollut monia keskusteluja siitä, miten näiden yhteisöjen aatteet ja arvot ovat vuorovaikutuksessa alt-rightin ja valkoisen ylivaltakulttuurin kanssa. Tämä suhde ei ole uusi, mutta se on noussut keskiöön erityisesti Donald Trumpin presidenttikauden aikana, kun valkoisten evankelikaalien tuki Trumpille on tullut yhä näkyvämmäksi. Erityisesti Eteläisten Baptistikirkkojen ja niiden jäsenten kannanotot valkoisen ylivallan ja alt-rightin suhteen ovat olleet tärkeitä keskustelunaiheita.

Eteläisten Baptistikirkkojen jäsenet ovat olleet monin tavoin kytköksissä Yhdysvaltojen eteläiseen alueeseen, jossa historiallisen rotuerottelun perintö on ollut voimakas. Tämä yhteys on luonut monille jäsenille tärkeän osan identiteettiä, mutta samalla myös varjopuolensa. Yksi keskeisimmistä kysymyksistä on ollut, miten kirkko on käsitellyt rotusyrjinnän ja orjuuden historiaa. Useat äänekkäät kirkon jäsenet ovat pyrkineet ottamaan etäisyyttä näistä kysymyksistä ja tuomaan esiin kirkon sitoutumisen tasa-arvoon, mutta samalla konservatiiviset voimat ovat jatkuvasti haastaneet tämän näkemyksen.

Erityisesti vuonna 2017 Eteläisten Baptistikirkkojen vuosikokouksessa käsiteltiin alt-rightin ja valkoisen ylivallan tuomitsemista. Tämä kysymys oli herättänyt suurta huomiota, sillä se liittyi laajempiin keskusteluihin siitä, miten kirkko suhtautuu rooliinsa rasististen ja äärioikeistolaisten aatteiden vastustajana. Useat merkittävät kirkon jäsenet, kuten William Dwight McKissic, ovat nostaneet esiin kirkon vastuullisuuden torjua valkoista ylivaltakulttuuria ja alt-rightia. He ovat korostaneet, että vaikka kirkko on tehnyt edistysaskelia rotusyrjinnän ja eriarvoisuuden torjunnassa, sen täytyy edelleen tehdä enemmän aktiivisesti tuomitakseen rasistiset liikkeet ja estääkseen niiden vaikutusvaltaa.

Tämä keskustelu on myös kytkeytynyt laajempiin yhteiskunnallisiin ja poliittisiin kysymyksiin, kuten presidentti Trumpin politiikkaan ja hänen suhteensa valkoisiin evankelikaaleihin. Monilla valkoisilla evankelikaaleilla on ollut vaikeuksia yhdistää uskomuksiaan ja arvojensa kanssa Trumpin toimintaan, erityisesti hänen henkilökohtaisen käyttäytymisensä ja retoriikkansa osalta. Silti suuri osa heistä on pitänyt Trumpia liittolaisena, joka puolustaa heidän uskomuksiaan ja arvojaan, vaikka hänen henkilökohtainen käytöksensä on ollut ristiriidassa kristillisten periaatteiden kanssa.

Tämän ristiriidan vuoksi monet Eteläisten Baptistikirkkojen jäsenet ovat kokeneet, että kirkon tulee olla selvemmin mukana keskusteluissa rasismista, valkoisesta ylivallasta ja alt-rightin noususta. Erityisesti McKissic on ollut äänekäs kirkon velvollisuudessa seisoa oikeudenmukaisuuden ja tasa-arvon puolesta, mutta samalla varoitellen kirkon vaarasta sokeutua ja jäädä kiinni vanhaan, valkoisten ylivallan tukemaan kulttuuriin.

Vaikka Eteläisten Baptistikirkkojen jäsenet ovat monin tavoin mukana keskusteluissa rasismista ja rotusuhteista, heidän tehtävänsä on edelleen haastava. Heidän tulee käsitellä historiallisen rasismitilanteen perintöä ja samalla puolustaa kristillisiä arvoja, jotka ovat ristiriidassa valkoisen ylivallan ja äärioikeistolaisten liikkeiden kanssa. Tällöin on myös tärkeää tunnistaa, että vaikka kirkko on tehnyt edistysaskeleita, se ei ole ollut täysin vapaa omista vääristymistään tai haasteistaan tässä suhteessa.

Erityisesti valkoisten evankelikaalien suhtautuminen rotukysymyksiin ja Trumpin politiikkaan on osoittanut syviä jakolinjoja kirkon sisällä. Vaikka suuri osa valkoisista evankelikaaleista on tukenut Trumpia, on tärkeää muistaa, että tämä ei ole yksiselitteinen ilmiö. Monet kirkon jäsenet, erityisesti vähemmistöt, ovat kokeneet, että kirkko on jäänyt jälkeen rotukysymysten ja oikeudenmukaisuuden puolustamisessa.

Kirkkojen ja uskovien keskuudessa on myös vahvoja keskusteluja siitä, miten uskon tulisi kytkeytyä yhteiskunnallisiin kysymyksiin ja poliittisiin liikkeisiin. Vaikka monille evankelikaaleille usko on ensisijainen arvo, se ei voi olla irti yhteiskunnallisista realiteeteista. Tämän vuoksi Eteläisten Baptistikirkkojen ja muiden valkoisten evankelikaalien on jatkuvasti arvioitava omaa rooliaan yhteiskunnallisessa ja poliittisessa keskustelussa.

Tärkeää on myös se, että keskustelu ei saisi jäädä vain kirkon sisäiseksi. Evankelikaalien tulisi kyetä ulottamaan keskusteluaan myös laajempaan yhteiskunnalliseen kontekstiin ja ottaa vastuuta omista vaikutuksistaan yhteiskunnassa. Tämä voi tarkoittaa valkoisen ylivallan ja alt-rightin vastustamista entistä selvemmin sekä sen tunnistamista, miten nämä liikkeet voivat vaikuttaa kirkon ja yhteiskunnan dynamiikkaan laajemmin.

Onko mormonikirkko todella torjunut valkoisen ylivallan?

Vuoden 2017 elokuussa Yhdysvalloissa järjestetty Unite the Right -mielenosoitus herätti laajaa huomiota niin poliittisissa kuin uskonnollisissa piireissä. Myös Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkko (LDS) koki tarvetta ottaa kantaa tapahtumiin. Ensimmäisessä 13. elokuuta julkaistussa kannanotossa kirkko tuomitsi yleisesti väkivallan ja suvaitsemattomuuden ilman viittausta yksittäisiin henkilöihin tai liikkeisiin. Kuitenkin jo kaksi päivää myöhemmin 15. elokuuta annetussa uudessa lausunnossa kirkko otti suoremmin kantaa valkoiseen ylivaltaan, korostaen sen olevan moraalisesti väärin ja synnillistä. Kirkko painotti, että sen opetukset ovat täysin ristiriidassa valkoisen ylivallan kanssa ja että jäsenet, jotka ajavat valkoisen kulttuurin tai ylivallan agendaa, eivät ole sopusoinnussa kirkon oppien kanssa.

Tämä selkeä tuomitseminen ei kuitenkaan jäänyt ilman reaktiota. Ayla Stewart, tunnettu alt-right-vaikuttaja ja aktiivinen mormonibloggaaja, ilmaisi julkisesti pettymyksensä kirkon kannanottoon. Hänen näkemyksensä mukaan kirkko kielsi hänen oikeutensa omaan valkoiseen kulttuuriinsa ja samalla hyökkäsi valkoisuutta vastaan. Hän koki jäävänsä uskonnollisen yhteisönsä ulkopuolelle, vaikka korosti uskovansa kaikkien Jumalan lasten tasa-arvoon, myös valkoisten.

Kirkon linjaus ei ollut kuitenkaan poikkeus vaan heijasti sen nykyistä pyrkimystä etääntyä aiemmista rasistisista käytännöistä ja käsityksistä. LDS-kirkon historia suhteessa rotuun on monitasoinen ja ristiriitainen. Vaikka kirkko ei ollut yksin luomassa rodullisia myyttejä Yhdysvalloissa, sen pyhät tekstit ja profeetalliset tulkinnat ovat tarjonneet ainutlaatuisia tapoja oikeuttaa ja järjestellä rotuun liittyviä käsityksiä.

Yksi tunnetuimmista ja kiistanalaisimmista esimerkeistä löytyy Mormonin kirjasta. Tekstissä Lamanitit, jotka kapinoivat Jumalaa vastaan, kuvataan saaneen "mustan ihon" kirouksena. Tämä muutos esitettiin seurauksena syntisyydestä ja tarkoituksena erottaa heidät muista kansoista, erityisesti nefiläisistä, joita pidettiin vaaleina ja "ihanina". Lisäksi varoitettiin, että ne, jotka sekoittuvat Lamanitien kanssa, joutuvat saman kirouksen alaisiksi. Myöhemmässä kohdassa samassa pyhässä tekstissä kuitenkin ennustetaan, että kun nämä kansat kääntyvät takaisin Jumalan puoleen, heidän ihonsa muuttuu jälleen "valkeaksi ja ihastuttavaksi". Vaikka sanamuoto muutettiin myöhemmin muotoon "puhtaaksi ja ihastuttavaksi", alkuperäinen ilmaisu säilyi muistutuksena siitä, kuinka ihonväri on ollut teologisesti latautunut käsite mormonismissa.

Tällaiset tekstikohdat ovat muovanneet LDS-kirkon suhtautumista rotuihin ja väreihin, mutta myös mahdollistaneet tietynlaisen dynaamisuuden. Uskossa elävien profeettojen jatkuva ilmoitus on kirkon teologiassa keskeinen periaate, ja se on mahdollistanut aiempien opetusten uudelleentulkinnan ja hylkäämisen. Tämä käsite progressiivisesta ilmoituksesta toimi myöhemmin perustana päätökselle sallia mustien miesten pappeus vuonna 1978 – ratkaisu, joka itsessään kuvasti kirkon suhdetta amerikkalaiseen rotudynamiikkaan ja yhteiskunnallisiin paineisiin.

Useat tutkijat ovat korostaneet, että mormonien suhde rotuun ei ole pelkkää omaksumista laajemmasta amerikkalaisesta rasismista, vaan siihen sisältyy uskonnollisesti erityisiä vivahteita. Valkoisuus on mormonien historiassa kytkeytynyt jumalallisuuteen ja puhtauteen, ja tämä käsite ei ole vain sosiaalinen vaan syvästi teologinen. Samalla nykyaikainen kirkko pyrkii aktiivisesti purkamaan näitä yhteyksiä ja esittäytymään suvaitsevaisena, kansainvälisenä ja inklusiivisena yhteisönä.

Tämä ristiriita näkyy selvästi myös nykypäivän ilmiöissä, kuten mormonialt-rightin nousussa. Ayla Stewartin kaltaiset henkilöt ovat käyttäneet kirkon oppia ja kulttuuria perustellakseen nationalistisia ja rotuun perustuvia ajatuksia, vaikka virallinen kirkko on kääntynyt selvästi näitä vastaan. Stewartin lanseeraama “valkoisten vauvojen haaste” – kampanja, jossa kehotetaan lisääntymään valkoisen kulttuurin säilyttämiseksi – on tästä äärimmäinen esimerkki. Samalla se osoittaa, kuinka kirkon historialliset käsitykset rodusta voivat edelleen elää yksittäisten jäsenten ajattelussa, vaikka virallinen oppi on muuttunut.

Kirkon halu esittäytyä osana amerikkalaista valtavirtaa – isänmaallisena, perhekeskeisenä ja yhteiskuntaa rakentavana yhteisönä – on ollut keskeinen motiivi sen julkisissa kannanotoissa, myös vuoden 2017 lausunnoissa. Tämän tavoitteen saavuttamiseksi kirkon oli välttämätöntä ottaa selkeä etäisyys alt-right-liikkeeseen ja erityisesti Stewartin kaltaisiin hahmoihin, joiden toiminta asetti kirkon negatiiviseen julkisuuteen.

On tärkeää ymmärtää, että vaikka nykyinen mormonikirkko tuomitsee valkoisen ylivallan yksiselitteisesti, se ei tapahdu irrallaan sen omasta menneisyydestä. Kirkon historialliset opetukset, pyhät kirjoitukset ja käytännöt ovat vaikuttaneet syvästi siihen, miten rodulliset käsitykset ovat muotoutuneet sen piirissä. Nämä rakenteet eivät katoa yhdellä lausunnolla tai päätöksellä, vaan vaativat jatkuvaa teologista ja kulttuurista työskentelyä. Valkoisuuden ja pyhyyden välinen historiallinen kytkös on edelleen osa mormonisen identiteetin alitajuista kudelmaa, jota ei voida purkaa ilman sen avoimen tarkastelun ja tunnustamisen vaatimusta.

Mormonien reaktio Alt-Rightin nousuun ja kirkon rasismin historiaan

LDS-kirkko (Latter-day Saints, mormonit) on ollut monien vuosikymmenten ajan mukana kamppailussa omien opetustensa ja uskomustensa suhteessa rotuoppeihin, erityisesti mitä tulee afroamerikkalaisiin ja muihin etnisiin ryhmiin. Vaikka kirkon viralliset lausunnot ovat aina korostaneet, että "kaikki ihmiset ovat samanarvoisia Jumalan edessä", on kuitenkin monia tilanteita, joissa käytännöt ja kirkon opetukset ovat olleet ristiriidassa tämän perusajatuksen kanssa.

Kirkon presidentti Gordon Hinckley puhui vuonna 2006 rasismin vastaisen ystävällisyyden tarpeesta. Hänen puheessaan hän muistutti, että mormonit eivät voi kutsua itseään Kristuksen todellisiksi opetuslapsiksi, jos he tekevät halventavia huomautuksia eri rotujen edustajista. Tämä oli tärkeä hetki, sillä kirkon jäsenet olivat pitkään joutuneet käsittelemään kirkon historian kiistanalaisia rotupolitiikkoja, kuten 1978 tehtyä päätöstä avata pappeus mustille jäsenille. Tätä päätöstä edelsi kirkon presidentin Spencer W. Kimballin saama ilmoitus, jonka mukaan Jumala oli paljastanut, että mustat voisivat saada pappeuden.

Tämä päätös oli tärkeä virstanpylväs mormonikirkon historiassa, mutta samalla se herätti monia kysymyksiä. Jos Jumala oli paljastanut pappeuden laajentamisen, miksi kirkon aiemmat johtajat, kuten Brigham Young, olivat opettaneet, että mustat olivat Kainin jälkeläisiä ja että heille ei ollut annettu pappeutta? Miten nykyiset kirkon opetukset voisivat olla linjassa aiempien väitteiden kanssa?

Vuonna 2013 julkaistu kirkon virallinen lausunto "rotu ja pappeus" pyrki osaltaan selventämään näitä kysymyksiä. Se ei kuitenkaan tuonut riittävästi selkeyttä siihen, miksi aikaisemmat kirkon johtajat olivat opettaneet rotuoppia, joka oli täysin ristiriidassa kirkon nykyisten arvojen kanssa. Tämän lausunnon taustalla oli muun muassa vuonna 2012 käyty keskustelu, joka syntyi, kun John Dehlinin haastattelussa kirkon jäsen Bott ilmaisi näkemyksensä rasismista ja sen vaikutuksista kirkon opetuksiin.

Tämä keskustelu oli osa kirkon laajempaa pyrkimystä käsitellä omaa rooliaan rasismin historiassa ja tehdä kirkon nykyisistä opetuksista selkeämpiä. Mormoneille, jotka uskovat, että kirkon johtajat puhuvat suoraan Jumalalta, tämä oli ongelmallista. Jos Jumala oli paljastanut sen, mitä kirkon johtajat olivat aiemmin opettaneet, miksi ne opetukset olisivat olleet väärässä? Tämä ristiriita oli vaikea ratkaista, koska mormonit uskovat, että Jumalan ilmoitukset ovat jatkuvia ja että kirkon johtajat saavat Jumalalta jatkuvasti uutta tietoa.

Kirkon vastaus Alt-Rightin nousuun ja siihen liittyviin rasistisiin liikkeisiin oli kuitenkin selkeä. Vuonna 2017 kirkko tuomitsi jyrkästi valkoisen ylivallan kannattajat ja osallistujat Alt-Rightin liikkeeseen, erityisesti sen jälkeen, kun kirkon jäsen Stewart oli noussut näkyväksi henkilöksi Alt-Rightin piireissä. Tämä tuomio oli osa kirkon laajempaa pyrkimystä siirtyä pois menneisyytensä rasistisista käytännöistä ja tuoda esiin nykyiset opetukset rodullisesta tasa-arvosta.

Kirkon reaktiot Alt-Rightiin ovat ymmärrettävissä laajemmassa kontekstissa, jossa mormonit ovat kamppailleet rasismin ja rotuoppeihin liittyvien ongelmien kanssa. Kirkon viralliset lausunnot rotujen tasa-arvosta ovat kehittyneet ajan myötä, mutta ne eivät ole aina olleet johdonmukaisia. Mormoniuskonnon historia on täynnä monimutkaisia ja kiistanalaisia kysymyksiä, jotka koskevat rotuoppeja, ja näihin kysymyksiin on yhä vaikea löytää täydellisiä vastauksia.

Samaan aikaan, kun kirkko reagoi Alt-Rightin nousuun ja rasismin ilmiöihin, toinen ongelma oli noussut esiin: mahdollinen Alt-Rightin mormonien ryhmittymä. Tämä ryhmä nimeltä #DezNat, joka viittaa "Deseret Nationiin", keskusteli siitä, pitäisikö mormonien olla mukana Alt-Rightin liikkeessä ja edistää sen arvoja. Vaikka monet puolustivat #DezNatia ja väittivät, että se ei ollut poliittinen liike, vaan pikemminkin uskonnollinen ja henkinen yhteisö, se oli silti huolestuttavaa. Jotkut jäsenet kuitenkin uskoivat, että tällainen liike ei edustanut mormonikirkon perusoppeja, ja että se oli enemmänkin internetin kulttuuriin liittyvä ilmiö kuin oikea poliittinen liike.

Tämä keskustelu herätti myös huolta siitä, että mormonit, jotka suhtautuvat epäilevästi kirkon nykyisiin rotuoppeihin, voisivat etsiä oikeutusta omille ennakkoluuloilleen ja oikeuttaa rasistiset näkemyksensä jumalallisilla perusteilla. Tämä oli suuri haaste mormonikirkolle, joka oli jo pitkään pyrkinyt ratkaisemaan omia rasistisia ongelmiaan ja tekemään selväksi oman kannan rotujen tasa-arvosta 2000-luvulla.

Kirkon vastaukset Alt-Rightin nousuun ja siihen liittyvään keskusteluun korostavat sitä, kuinka vaikea on puhdistaa kirkon historiaa ja kulttuuria rotuoppeihin liittyvistä jäänteistä. Vaikka kirkko on tehnyt virallisia lausuntoja rasismia vastaan, sen jäsenistössä on yhä monenlaisia näkemyksiä ja uskomuksia, jotka juontavat juurensa kirkon menneisyyteen ja sen opetusperinteisiin.

Mormonismi ja Rasismi: Uskonnon ja Kansallisuuden Rajat

Mormonien uskonnollinen yhteisö on vuosikymmenten ajan käsitellyt monimutkaisia kysymyksiä rodusta, etnisyydestä ja kansallisuudesta. Vaikka kirkko on väittänyt omaksuneensa kirkastuneemman lähestymistavan näihin aiheisiin, se ei ole voinut paeta historiansa mustia läiskiä, erityisesti suhteessa mustaihoisiin ja heidän asemaansa kirkossa. Rasismiin liittyvä keskustelu mormonien keskuudessa ei ole vain menneisyyden ongelma; se on osa nykypäivää, johon liittyy kiinteästi monia poleemisia kysymyksiä, kuten seksuaalisuus ja yhteiskunnan oikeudenmukaisuus.

Mormonikirkko, virallisesti tunnettu Latter-day Saints Church (LDS), on joutunut kohtaamaan jyrkkiä haasteita sen jälkeen, kun sen historialliset rasistiset käytännöt tulivat näkyviksi. Yksi keskeisimmistä ongelmista oli kirkon opetus, jonka mukaan mustaihoiset eivät voineet saada pappeuden arvoa ennen vuotta 1978. Tätä käytäntöä puolustettiin pitkään osana uskonnon "kulttuurista ja teologista näkökulmaa", mutta sen kumoaminen ei poistanut sen jälkivaikutuksia.

Näiden historiallisten jännitteiden taustalla on se, että mormonismin alkuperäisessä opissa on vahvoja elementtejä, jotka nivoutuvat eurooppalaisten siirtolaisten ja alkuperäiskansojen välistä valtasuhteita ja erottelua käsitteleviin ajattelutapoihin. Myös teologiset näkökulmat, kuten valkoisen rodun puhtaus ja erityisyyys, ovat olleet keskeisiä mormonismin kehitykselle, vaikka kirkko onkin sittemmin pyrkinyt ottamaan etäisyyttä näistä opillisista näkemyksistä.

Kirkon jäsenet ovat kautta historian jakautuneet useisiin ryhmiin, jotka ovat omaksuneet erilaisia käsityksiä rodusta ja etnisyydestä. Tässä kontekstissa on syytä mainita moderni "Alt-Right"-liike, jonka mormonit ovat osin ottaneet omakseen. Tämä liike on yhdistettävissä laajempaan kulttuuriseen ja poliittiseen keskusteluun, joka kiistää monikulttuurisuuden ja edistää valkoista kansallismielisyyttä. Jotkut mormonit ovat liittyneet tähän liikkeeseen, vaikka kirkko itse on virallisesti irtisanoutunut rasistisista opinkappaleista. Näin ollen mormonismin yhteys Alt-Right-liikkeeseen ja sen rasistisiin ideologioihin herättää edelleen polemiikkia.

Mormonikirkon suhteet seksuaalisuuteen ovat myös olleet myrskyisiä. LGBT-oikeudet ovat olleet kirkossa pitkään tabu, mutta muutoksia on tapahtunut viime vuosina. Esimerkiksi Brigham Youngin yliopisto (BYU) poisti homoseksuaalisuuden tuomitsemisen osaksi sen sääntöjä vuonna 2020. Tämä ei kuitenkaan ollut yksiselitteinen askel kohti hyväksyntää, sillä BYU:n kampuksella on edelleen jännitteitä sukupuolivähemmistöjen ja konservatiivisten opiskelijoiden välillä. Kirkon virallinen linjaus ei ole täysin muuttunut, ja monet uskovat edelleen, että homoseksuaalisuus on moraalisesti väärin.

Mormonien keskuudessa on myös vahva kulttuuri, joka suhtautuu epäluuloisesti ulkopuolisiin. Tämä ilmiö näkyy erityisesti niin sanotuissa "Deseret Nation" -ajatuksissa, joissa osa mormoniyhteisöistä haluaisi luoda oman itsenäisen alueensa, erillään muusta yhteiskunnasta. Tällaiset ajattelutavat heijastavat laajempia pelkoja ja epäluuloja ulkomaailmaa kohtaan, mutta ne myös muistuttavat mormonien historian juurista, jotka kytkeytyvät aikaisempien ajan jakautuneiden yhteiskuntien rakennelmiin.

Mormonismin ja sen jäsenten suhtautuminen rotuun ja etnisyyteen on monivaiheinen ja ristiriitainen prosessi. Se ei ole vain historian jälkipuhetta vaan elävä osa mormonikulttuuria, joka muokkautuu ja kehittyy jatkuvasti. Kirkon ja sen jäsenten on edelleen kohdattava rooli, joka heillä on yhteiskunnallisessa keskustelussa, erityisesti rasismista ja seksuaalisuudesta käytävissä keskusteluissa. Tämä prosessi ei ole yksinkertainen, ja se jatkuu tänä päivänä, koska mormonikirkon jäsenet ympäri maailmaa joutuvat jatkuvasti arvioimaan uskontonsa ja kulttuurinsa merkitystä nykypäivän globaaleissa sosiaalisissa ja poliittisissa konteksteissa.

Rasismiin ja etnisiin kysymyksiin liittyvissä keskusteluissa mormonikirkon historia antaa tärkeän näkökulman ymmärtää, kuinka uskonto voi toimia identiteetin ja yhteiskunnallisen aseman muovaajana. Kirkon asema suhteessa vähemmistöihin ja seksuaalivähemmistöihin on edelleen keskeinen keskustelunaihe, ja sen kyky sopeutua nykymaailman muutoksiin on edelleen koetuksella.

Kuinka rakentaa räätälöity työkaluarkkitehtuuri penetraatiotestaukseen
Pandemian militarisoituminen ja autoritaarinen hallinto
Mitä Eteläisen Ristin ja muiden tähtikuvioiden havainnointi kertoo muinaisista kulttuureista ja niiden maailmankuvasta?