Miksi negatiivinen retoriikka on yleistä poliittisessa viestinnässä?

Poliittisessa kampanjoinnissa, erityisesti Yhdysvalloissa, negatiivisen retoriikan käyttö on yleinen ilmiö. Tämä näkyy selvästi esimerkiksi Twitterissä, jossa ehdokkaat hyödyntävät tunteita kuten vihaa, surua ja ahdistusta houkutellakseen huomiota ja vahvistaakseen omaa asemaansa. Erityisesti haastajat, joilla ei ole etulyöntiasemaa, kuten virkavaltaa, käyttävät enemmän negatiivista kieltä verrattuna virassa oleviin ehdokkaisiin. Tämän taipumuksen voidaan nähdä heijastavan heidän haavoittuvuuttaan ja tarvettaan erottua kilpailijoistaan.

Tutkimusten mukaan ehdokkaat, jotka eivät ole virassa, käyttävät keskimäärin enemmän vihaisia, ahdistuneita ja surullisia sanoja kuin virassa olevat. Esimerkiksi Yhdysvaltojen 8. vaalipiirin vihreän puolueen ehdokas, Gluck, käytti noin 1.1 prosenttia vihaisista sanoista viesteissään. Samoin Florida 4. vaalipiirin itsenäinen ehdokas Joceline Berrios erottui erityisesti vihaisella kielenkäytöllään. Hänen twiittinsä, joissa hän kommentoi presidentti Donald Trumpia, olivat värikkäitä ja täynnä provosoivaa kieltä.

Vaikka kilpailu vaikuttaa selvästi negatiivisen kielenkäytön määrään, on myös huomattava, että kilpailullisissa vaaleissa jopa virassa olevat ehdokkaat käyttävät enemmän negatiivista kieltä. Tällöin kyse ei ole vain kilpailun paineesta, vaan myös tarpeesta luoda erottuvaa ilmaisua, joka houkuttelee äänestäjien huomiota. Esimerkiksi New Yorkin 18. vaalipiirissä demokraattinen edustaja Sean Maloney käytti erityisesti surullista kieltä, mutta tämä ei ollut merkki aidosta surusta. Sen sijaan hän käytti surullista retoriikkaa sarkastisesti pilkatakseen kilpailijoitaan.

Haastajat hyödyntävät myös negatiivista kieltä enemmän strategisista syistä. Erityisesti kilpailullisissa vaaleissa he käyttävät enemmän vihaa ja ahdistusta, jotka voivat herättää tunteita ja saada äänestäjät kiinnostumaan heidän kampanjastaan. Esimerkiksi vaaleissa, joissa paikat olivat epävakaita (toss-up) tai kallellaan tiettyyn suuntaan (leaning), ehdokkaat käyttivät enemmän vihaisia sanoja verrattuna niihin, jotka kilpailivat turvallisemmilla vaalipiireillä.

Tässä kontekstissa on myös tärkeää huomata, että vaikka negatiivinen retoriikka voi olla tehokas strategia, se ei takaa vaalivoittoa. Esimerkiksi ne ehdokkaat, jotka käyttivät eniten negatiivisia tunteita viesteissään, olivat usein niitä, jotka eivät voittaneet vaaleja. Tämän voi nähdä heijastavan sitä, kuinka kilpailu ja epävarmuus voivat vaikuttaa ehdokkaiden kielellisiin valintoihin. Voitot ja häviöt voivat siis olla kytköksissä siihen, kuinka ehdokas käyttää kieltä ja tunteita kampanjassaan.

Tutkimukset osoittavat myös, että sukupuolella on rooli negatiivisen retoriikan käytössä. Naisehdokkaat, erityisesti vuoden 2018 vaaleissa, näyttivät käyttävän enemmän vihaa ja ahdistusta kuin miesehdokkaat. Tämä saattoi liittyä naisten vaalitunnelmaan ja siihen, kuinka he halusivat kanavoida naisten kokemaa turhautumista ja vihaa poliittista ympäristöä kohtaan. Naisehdokkaiden vihaisen kielen käyttö oli selvästi suurempaa verrattuna miesehdokkaisiin, jotka käyttivät huomattavasti vähemmän vihaisia sanoja.

Lisäksi puolueellisuus on merkittävä tekijä negatiivisen kielenkäytön määrässä. Demokraatit käyttivät keskimäärin enemmän negatiivisia sanoja kuin republikaanit tai kolmannen osapuolen ehdokkaat, erityisesti vihaisten sanojen osalta. Tämä ero oli erityisesti näkyvissä vuoden 2018 vaaleissa, jolloin demokratit käyttivät lähes kaksinkertaisesti enemmän vihaisia sanoja kuin republikaanit. Tämän voidaan nähdä heijastavan poliittista polarisaatiota ja jännitettä, joka vallitsee erityisesti poliittisesti ja yhteiskunnallisesti kuohuvina aikoina.

On tärkeää ymmärtää, että vaikka negatiivinen retoriikka voi lisätä ehdokkaiden näkyvyyttä ja herättää keskustelua, se ei välttämättä vie heitä vaalivoittoon. Negatiivisen kielenkäytön strategia saattaa vaikuttaa tehokkaalta, mutta on myös huomioitava, että pitkäjänteinen ja kestävällä pohjalla oleva politiikka voi olla se, mikä lopulta vie voittoon. Lisäksi, kun kilpailu on kovaa ja vaalit erittäin tiukat, ehdokkaat saattavat käyttää yhä enemmän negatiivisia tunteita viestinnässään, mutta tämä ei automaattisesti takaa heidän menestystään.

Miten paikalliset vaalit ja ehdokkaiden taustat vaikuttavat vaalikampanjoihin Yhdysvalloissa?

Kampanjoiden aikana ehdokkaat, kuten Delgado ja Brindisi, esittivät itsensä kohtuullisina ja maltillisina vaihtoehtoina. He pyrkivät erottumaan niin sanotuista "edistyksellisistä" ja "demokraattisosialistisista" ehdokkaista, joita Bernie Sandersin tukemat ehdokkaat edustivat. Samalla kuitenkin nousi esiin kysymys siitä, kuinka ehdokkaan tausta ja aiemmat kokemukset voivat vaikuttaa hänen uskottavuuteensa ja mahdollisuuksiinsa voittaa vaalit.

Brindisi, joka oli aiemmin toiminut Utican koulujen hallituksen jäsenenä, oli mukana koulujen modernisointihankkeessa, ja hänen vaalikampanjassaan korostettiin koulutusjärjestelmän parantamista ja paikallisten koulurakennusten remontointia. Tämän lisäksi hän oli mukana oikeusjutussa, jossa haastettiin New Yorkin osavaltio sen takia, ettei se täyttänyt paikallisille kouluille säädettyjä rahoituksellisia vaatimuksia. Tällaiset taustat, joissa ehdokas on ollut aktiivinen yhteisönsä hyväksi, voivat antaa äänestäjille kuvan vastuullisesta ja osaksi yhteisöään sitoutuneesta ehdokkaasta.

Samalla Delgado, joka oli aiemmin tehnyt uraa musiikkiteollisuudessa, kohtasi väitteitä siitä, oliko hän oikeasti "paikallinen" ehdokas. Erityisesti hänen rap-levynsä herätti huomiota ja kritiikkiä, vaikka hän itse puolustikin tätä osana hänen elämänhistoriaansa ja taiteellista ilmaisuaan. Delgado vastusti suoraan väitteitä siitä, että hänen musiikkinsa olisi jotenkin väheksynyt tai loukannut paikallisia arvoja. Tällaiset hyökkäykset, jotka kohdistuvat henkilökohtaisiin valintoihin tai menneisyyteen, voivat olla tehokkaita, mutta niillä voi myös olla päinvastainen vaikutus, erityisesti jos äänestäjät kokevat, että niitä käytetään syrjivän retoriikan perustaksi.

Vaalikamppailuissa, kuten näissä esimerkeissä, keskeiseksi kysymykseksi nousi terveydenhuolto. Demokraatit puolustivat Affordable Care Actia (ACA) ja yrittivät parantaa sitä, kun taas republikaanit joutuivat puolustautumaan vastustuksensa vuoksi, sillä monet vaalipiirin asukkaat olivat saaneet siitä hyötyä. Delgado puolusti ACA:ta mutta ei ollut valmis tukemaan Medicare for All -järjestelmää, vaan ehdotti julkista vaihtoehtoa, jonka mukaan kuluttajat voisivat liittyä Medicareen. Tämä lähestymistapa pyrki tasapainottamaan hallituksen roolia terveydenhuollossa ja yksilön vapautta valita.

Brindisi, joka kilpaili Tenneyä vastaan 22. vaalipiirissä, otti kantaa muun muassa maahanmuuton ja asekontrollin kysymyksiin. Hän oli yksi harvoista demokraateista, jotka vastustivat Medicare for All -ehdotusta ja puolustivat sen sijaan paremman rajavalvonnan ja aseiden hallintaa koskevia lakeja. Tenney, istuva republikaani, kampanjoi voimakkaasti veronalennusten, Trumpin muurin puolustamisen ja aseiden hallinnan rajoitusten puolesta. Tällaiset kiistat eivät olleet pelkästään puoluepoliittisia, vaan myös henkilökohtaisia väitteitä, kuten syytöksiä väkivallasta ja pelottelusta, jotka liittyivät Brindisin perheen taustoihin.

Vaalit käydään usein sekä ideologisella että henkilökohtaisella kentällä. Vaalipiirien paikalliset kysymykset, kuten terveydenhuolto, talous ja maahanmuutto, voivat helposti saada aikaan ristiriitaisia tunteita ja polarisoitumista. Samalla ehdokkaiden taustat, mukaan lukien perhesuhteet ja aiemmat poliittiset toimet, voivat vaikuttaa siihen, miten äänestäjät heihin suhtautuvat. Tämä voi johtaa siihen, että vaalikampanjat keskittyvät enemmän siihen, mitä ehdokas on tehnyt menneisyydessä, sen sijaan että keskityttäisiin pelkästään hänen poliittisiin suunnitelmiinsa.

Vaalikampanjoiden aikana on tärkeää ymmärtää, kuinka henkilökohtaiset hyökkäykset, taustojen kyseenalaistaminen ja poliittiset ohjelmat voivat kietoutua toisiinsa ja muokata vaalikenttää. Ehdokkaan kyky puolustaa itseään ja osoittaa sitoutuneensa alueensa ja sen asukkaiden etuihin voi olla ratkaisevassa roolissa.

Mikä teki Beto O’Rourken kampanjasta erityisen?

Beto O’Rourken kampanjassa yhdistyi useita tekijöitä, jotka erosivat perinteisistä demokraattien strategioista, erityisesti republikaaneja hallitsevissa osavaltioissa. O’Rourken lähestymistapa oli nuorekas, energinen ja avoin, mutta samalla rohkeasti vasemmistolainen, mikä oli erityinen valinta poliittisesti konservatiivisessa Texasissa. Vaikka kampanja käsitteli monia kansallisesti tärkeitä aiheita, kuten maahanmuuttoa, terveydenhuoltoa ja aseiden hallintaa, sen taustalla oli syvempi viesti, joka koski demokraattista edustusta ja poliittista läpinäkyvyyttä.

Yksi kampanjan keskeisistä teemoista oli rahoituksen rooli politiikassa. O’Rourke ei hyväksynyt lahjoituksia poliittisilta toimikunnilta, vaan keskittyi yksittäisten kansalaisten tukeen. Hänen päätavoitteensa oli palata perusasioihin ja tuoda politiikka takaisin kansalle. Tämä linjaus näkyi myös hänen kampanjassaan "Ei PAC:eja, vain kansa", joka korosti suoraa yhteyttä äänestäjiin. O’Rourke teki matkan 328 paikkakunnalle, vetäen yli 250 piirikuntaa mukaansa ja keskittyen vuorovaikutukseen, joka ei ollut riippuvainen suurista rahalähteistä.

Mediassa ja sosiaalisessa mediassa O’Rourken kampanja sai suurta huomiota, erityisesti hänen suoran lähetyksensä vuoksi, joissa hän osallistui mielenosoituksiin ja esiintyi arkipäiväisissä tilanteissa, jotka korostivat hänen autenttisuuttaan. Esimerkiksi videopätkä, jossa hän ajoi kannattajan skeittilaudalla, nousi viraaliksi, ja sen avulla hän sai huomiota myös kansainvälisiltä kuuluisuuksilta kuten LeBron Jamesilta. Tällaiset hetkelliset, mutta vaikuttavat teot loivat kuvan O’Rourkesta, joka oli paitsi poliittisesti vastuullinen, myös helposti lähestyttävä.

Maahanmuuttokysymykset olivat myös keskiössä hänen kampanjassaan. O’Rourke otti rohkean ja liberaalin kannan, joka edusti demilitarisoitua rajaa ja humanitaarista maahanmuuttopolitiikkaa. Hän kannatti DREAM-lain hyväksymistä, joka suojelisi nuoria maahanmuuttajia, ja korosti tarpeen luoda kansalaisuuteen johtavia polkuja ilman syrjintää. Tämä erosi jyrkästi hänen kilpailijansa Ted Cruzin politiikasta, joka puolusti kovempia rajoja ja maahanmuuton rajoittamista.

Kampanjan toinen keskeinen teema oli O’Rourken suhtautuminen kansallisiin kysymyksiin, erityisesti aseiden hallintaan ja kansalaisoikeuksiin. Hän ei epäröinyt puolustaa oikeutta mielenosoituksiin, kuten NFL-pelaajien polvistumista kansallislaulun aikana, ja käytti tilaisuutta hyväkseen korostaakseen sananvapauden ja oikeuden puolustamisen tärkeyttä. Tämä linjaus erosi merkittävästi monista hänen kilpailevista poliitikoistaan, jotka eivät uskaltaneet ottaa jyrkkiä kantaa monilla kiistanalaisilla aiheilla.

Tässä kontekstissa O’Rourke omaksui politiikan kentällä avoimen ja rehellisen lähestymistavan, jossa hän ei pelännyt haastaa vallitsevia normeja. Hänen kampanjansa teki selväksi, että hän ei ollut kiinnostunut vain vaalikampanjoista, vaan myös siitä, millainen rooli kansalaisilla tulisi olla politiikassa. Tämä on keskeinen ajatus, joka tarjoaa syvällisen pohdinnan siitä, miten yhteiskunnassa tulisi tasapainottaa poliittinen edustus ja kansanäänet.

Texasin senaattikilpailu, jossa O’Rourke kilpaili republikaani Ted Cruzia vastaan, oli myös symbolinen taistelu kahden eri vision välillä. O’Rourken kampanjan taustalla oli ajatus siitä, että politiikka voi ja sen tulisi olla kansalaislähtöistä, perustuen yhteisiin arvoihin eikä erityisryhmien etuihin. Samalla se oli myös haaste konservatiiviselle politiikalle, joka pitkään oli hallinnut Texasia ja monia osavaltioita Yhdysvalloissa.

Erityisesti O’Rourken käsitys politiikan ja kansan suhteesta, jossa molemmat osapuolet ovat tasavertaisia ja osalistuvat aktiivisesti prosessiin, antaa merkittävän viestin demokraattisen edustuksen ja osallistuvan politiikan tärkeydestä.