Digitaalinen vallankumous on tuonut mukanaan suuria muutoksia monilla teollisuudenaloilla, mutta erityisesti mediasektori on kokenut merkittäviä haasteita ja muutoksia. Uutistuotanto, joka aiemmin toimi vahvasti perinteisten liiketoimintamallien ja rahoitusmekanismien avulla, on joutunut sopeutumaan uuteen ympäristöön, jossa internetin mahdollisuudet ja haasteet hallitsevat.

Perinteinen ajatus siitä, että digitaaliset innovaatiot tuovat mukanaan luovaa tuhoa, joka edistää yhteiskunnallista kehitystä ja demokraattista viestintää, ei ole osoittautunut kaikilta osin oikeaksi. Vaikka digitaalinen vallankumous on varmasti mullistanut monia teollisuudenaloja, kuten musiikkia ja videotuotantoa, se ei ole tuonut mukanaan vastaavaa luovan tuhon prosessia mediassa. Päinvastoin, se on johtanut merkittäviin haasteisiin journalististen standardien ylläpidossa ja valheellisten narratiivien leviämisessä.

Uutistuotanto on perinteisesti ollut julkinen hyvän, jolla on erityinen rooli demokraatissa. Se on paitsi poliittinen hyödyke, joka takaa kansalaisten oikeuden tietoon ja valvontaan, myös taloudellinen hyödyke, jolla on erityisiä ominaisuuksia: se on ei-kilpailtava (yksi henkilö ei estä toista saamasta tietoa) ja ei-suljettavissa oleva (uutiset leviävät laajasti, vaikka ne aluksi olisivat maksullisia). Tämän vuoksi markkinavoimien yksinään ei voida odottaa tuottavan uutisia optimaalisella tasolla. Julkinen uutistuotanto on useimmiten alituotettua markkinoilla.

Historiallisesti uutistuotannon alituotanto on ratkaistu kolmella pääasiallisella tavalla. Ensimmäinen niistä on valikoivat subventiot, eli tukea tietyille mediayrityksille, usein hallitusten tai muiden yhteiskunnallisten toimijoiden toimesta. Toisena ratkaisuna on yleiset ei-valikoivat subventiot, kuten postimaksujen alennukset kaikille sanomalehdille tai verovapaudet, jotka auttavat säilyttämään toimituksellista itsenäisyyttä. Kolmantena ratkaisuna on ollut niin sanottu ristikkäisrahoitus, jossa voitolliset osat lehdistä – kuten urheilu- ja liiketoimintaosastot – ovat rahoittaneet vähemmän tuottavat uutisosastot, kuten poliittisen raportoinnin.

Digitaalinen vallankumous on kuitenkin romuttanut perinteiset rahoitusmallit. Internet on muuttanut mainontaa ja hajottanut sanomalehtien monenlaisia sisältöjä, kuten urheilu- ja liike-elämän uutisia, jotka aiemmin olivat osa laajempaa kokonaisuutta. Samalla se on muuttanut sen, miten uutismediat rahoittavat toimintaansa. Internetin tuomat ilmaiset uutispalvelut ja monenlaiset vaihtoehdot ovat tehneet perinteisten uutisorganisaatioiden rahoituksen entistä haasteellisemmaksi. Esimerkiksi suurten mediayhtiöiden, kuten Google ja Facebook, hallitsema digitaalinen mainonta on vienyt suurimman osan alan tuloista, mikä puolestaan heikentää uutistuotannon rahoitusta.

Erityisesti paikallis- ja alueelliset sanomalehdet ovat kokeneet suuria vaikeuksia. Vaikka muutamat kansalliset uutismediat, kuten New York Times ja Washington Post, ovat onnistuneet siirtymään digitaalisesti menestyksekkäästi, monet pienemmät alueelliset lehdet ovat supistuneet merkittävästi, eikä niiden elpyminen näytä todennäköiseltä. Tämä on luonut tilan uutishailleille, eli alueille, joissa ei ole enää lainkaan paikallisia sanomalehtiä. Yhdysvalloissa, erityisesti maaseudulla, tämä ilmiö on voimakkaasti kehittynyt, ja entistä suurempi osa journalismista on keskittynyt rannikkoseutuihin, jotka äänestivät Hillary Clintonin puolesta vuoden 2016 vaaleissa.

Toisaalta, vaikka paikallisten uutismedioiden määrä on laskenut, useimmat amerikkalaiset eivät ole tietoisia ongelman laajuudesta. Vuoden 2018 Pew Research Centerin tutkimuksen mukaan 71 prosenttia kansasta uskoo, että paikalliset uutismediat voivat hyvin taloudellisesti, mutta vain 14 prosenttia oli maksanut paikallisista uutisista missään muodossa. Tämä kertoo osaltaan siitä, kuinka suuri ero on ihmisten käsityksillä ja todellisuudella siitä, miten uutistuotanto on muuttunut.

Tämän muutoksen seuraukset eivät ole pelkästään taloudellisia. Niiden vaikutukset ulottuvat syvemmälle yhteiskuntaan ja demokraattisiin prosesseihin. Paikallisen ja alueellisen uutistuotannon supistuminen tarkoittaa, että kansalaisilla ei ole enää samoja mahdollisuuksia saada paikkakunnallaan tapahtuvista asioista tietoa. Tämä voi johtaa suurempiin eriytyneisyyksiin ja heikentää yhteisöjen kykyä keskustella ja osallistua yhteisiin päätöksiin. Paikallinen uutistuotanto on tärkeää paitsi tiedonvälityksen myös yhteiskunnallisen koheesion kannalta.

Tulevaisuuden haasteena on, miten media voi sopeutua uuteen aikakauteen, jossa rahoitus ei enää perustu perinteisiin liiketoimintamalleihin. Onko digitaalisessa ympäristössä mahdollista rakentaa kestävä ja itsenäinen uutistuotanto, joka voi täyttää demokratian ja yhteiskunnan tarpeet ilman, että se on sidoksissa suurten globaali-alustojen kuten Google ja Facebook valtaan? Tähän kysymykseen ei ole vielä löytynyt täydellistä vastausta, mutta se tulee olemaan keskeinen osa mediamaailman tulevaisuutta.

Miten oikeistolaiset säätiöt ja rikkaat vaikuttajat ovat muokanneet julkista keskustelua ja ilmastopolitiikkaa?

Oikeistolaisista säätiöistä on tullut merkittäviä toimijoita Yhdysvaltojen poliittisessa kentässä, erityisesti ilmastotutkimuksen ja ympäristölainsäädännön vastustamisessa. Esimerkiksi Koch-verkosto on ollut keskeinen toimija ilmastonmuutoksen kiistämisessä, rahoittaen niin sanottuja ilmastodenialisteja ja heidän kampanjoitaan. Rikkaat yksityishenkilöt ja heidän säätiönsä ovat käyttäneet huomattavia varoja tiedon vääristämiseen, sillä heidän intressinsä ovat ristiriidassa ympäristönsuojelun ja ilmastopolitiikan kanssa.

Tällainen disinformaatio ei ole pelkästään ideologista. Sen taustalla on syvälle juurtuneita taloudellisia ja poliittisia intressejä. Monet suuryritykset ja niiden omistajat pyrkivät estämään lainsäädännön, joka rajoittaisi heidän liiketoimintaansa ympäristönsuojelun nimissä. Tähän liittyy myös kampanjoita, jotka levittävät väärää tietoa ilmastonmuutoksen tieteellisistä perusteista tai tieteilijöiden puolueellisuudesta. Oreskes ja Conway kuvailivat tätä ilmiötä kirjassaan Merchants of Doubt, jossa he tarkastelevat sitä, kuinka rikkaat ja vaikutusvaltaiset tahot ovat luoneet ilmastotutkimuksen ympärille epäilyksiä ja epäluuloa.

Ongelma ei rajoitu vain rahoitukseen. Kyseessä on laajempi yhteiskunnallinen liike, joka pyrkii heikentämään tieteellistä auktoriteettia ja rohkaisemaan kansalaisia kyseenalaistamaan vakiintuneen tiedon. Tällaisten kampanjoiden kohteeksi joutuvat niin tieteentekijät kuin poliitikot, jotka puhuvat ilmastonmuutoksen torjumisen puolesta. Heidän työtään kyseenalaistetaan ja heidän henkilökohtaisia motiivejaan arvostellaan. Tässä yhteydessä voidaan puhua myös niin sanotusta "hyökkäyksestä sanansaattajia vastaan", joka on ollut keskeinen taktiikka tieteellistä konsensusta vastaan taisteleville tahoille.

On myös huomattava, että suuri osa tästä toimintatavasta on piilossa, eikä se ole aina helposti havaittavissa. Esimerkiksi Koch-yrityksille annettujen rahallisten tukien jäljitteleminen on vaikeaa, sillä niitä ei raportoida yksityiskohtaisesti, vaan summat annetaan yleisesti ilman tarkempaa selvitystä siitä, mihin rahaa on käytetty. Tämä tekee koko rahoituksen läpinäkyvyydestä vaikeaa, mutta tiettyjen arvioiden mukaan Kochin säätiöt ovat olleet mukana merkittävästi ilmastoharhan edistämisessä.

Samalla tavoin kuin ilmastonmuutoksen kiistämisellä, myös äänioikeuden rajoittamisella on pitkät juuret Yhdysvalloissa. Vuosikymmenten ajan on ollut olemassa liikehdintää, joka pyrkii rajoittamaan tietyt kansalaisryhmät, kuten köyhät tai vähemmistöt, äänestämisestä. Tämä ajatus on saanut tukea erityisesti oikeistolaisilta ajattelijoilta ja taloustieteilijöiltä, jotka väittävät, että valtion tukia saavilla ei pitäisi olla oikeutta äänestää, sillä heidän äänensä ovat liian läheisesti sidoksissa omaan taloudelliseen etuunsa. Tätä ideologiaa on ajanut myös George Masonin yliopisto ja sen yhteyksissä toimiva Mercatus Center, joka on saanut tukea esimerkiksi Koch-verkostolta.

Tämä yhteiskunnallinen dynamiikka on osaltaan tuottanut tilanteen, jossa suuri osa amerikkalaisista on alkanut nähdä vaalit ja äänioikeudet enemmän kuin vain kansalaisvelvollisuutena. Sen sijaan niistä on tullut areena, jolla taistellaan poliittisten etujen puolesta. Nämä ideologiset kamppailut näkyvät myös tänä päivänä, ja ne ilmenevät muun muassa vaaleihin liittyvinä lakeina, jotka vaikeuttavat köyhimpien kansalaisten äänestysmahdollisuuksia.

Yksi keskeinen tekijä tässä kehityksessä on myös oikeistolaisten miljardöörien rooli. Näitä henkilöitä yhdistää halu muuttaa perinteistä demokratian muotoa, jossa äänestäjien määrä ja heidän valintansa ovat ratkaisevia. Sen sijaan he ajavat sellaista mallia, jossa markkinatalouden voimat saavat suuremman vallan ja poliittiset päätökset määräytyvät enemmän taloudellisten intressien kuin kansan tahdon mukaan.

Koko tämä kehitys heijastaa laajempaa yhteiskunnallista ja taloudellista keskustelua, jossa tieteellinen objektiivisuus, demokratia ja yksilön oikeudet asetetaan vastakkain taloudellisten etujen ja poliittisen vallan kanssa. Ilmastopolitiikan ja äänioikeuden rajoittamisen välillä on yhteys, joka usein jää huomiotta, mutta se on keskeinen osa nykyisten poliittisten kamppailujen taustalla olevia voimia.

Kuinka mallintaa hiukkasten liikettä ja törmäyksiä numerisessa simulaatiossa
Miten markkinatutkimus ja kilpailustrategiat vaikuttavat yrityksen menestykseen?
Kuinka presidentit hallitsevat skandaaleja: vallan rajat ja strategiat