"Ei, ei kannata odottaa," sanoi Chinchilla. Kun kadun ovi oli sulkeutunut heidän takanaan, hän sanoi Premille: "Tässä on kohtalo. Vedän ja vedän asioita. Sitten yhtäkkiä, juuri oikealla hetkellä, aivan kuin kuminauha olisi kireällä, juuri se, mitä haluan, lentää käteeni!"

Tämä ajatus kohtalon käsistä, joka vetää ja riuhtoo, mutta samalla antaa jotain kuin itsestään, kiteyttää osuvasti Daumierin ja Meliesin elämät. Daumier oli mies, joka ajatteli, tunsi ja koki intensiivisesti. Hänen maailmansa oli täynnä elämää, mutta myös epäjärjestystä ja epäonnistumisia, joista hän ei pystynyt pääsemään irti. Melies, toisaalta, oli mies, joka uskalsi unelmoida, kokeilla ja tavoitella mahdottomia, mutta joka myöhemmin menetti kaiken liiketoiminnan pelissä.

Daumier oli intohimoisesti omistautunut elokuvan maailmalle, mutta hän oli samalla mieletön hulluuden ja nerouden rajamailla. Hänen elämänsä oli täynnä loistavia ideoita, mutta myös jatkuvia epäonnistumisia. Hän ei koskaan osannut hallita taloutta tai bisnestä, ja siksi hänen yrityksensä olivat tuomittu epäonnistumaan. Hän oli aivan kuin lapsi, joka ei ymmärtänyt, miten asioita pitäisi hallita, mutta silti uskoi, että kyvykkäät ideat vievät hänet eteenpäin.

Melies, toisin kuin Daumier, oli visionääri, joka osasi nähdä elokuvan voiman ja sen mahdollisuudet, mutta samalla hän ei ymmärtänyt liiketoiminnan sääntöjä. Meliesin huima uran alku, hänen kokeensa valon ja varjon maailmassa, oli uskomaton, mutta liiketoiminnassa hän epäonnistui. Hän ei osannut käsitellä rahaa tai sopimuksia, ja niin hän joutui nopeasti taloudellisiin vaikeuksiin.

Tämä kertoo paljon siitä, miten luovuus ja liiketoiminta voivat toisinaan olla vaarallisesti ristiriidassa. Daumierin epäonnistumiset eivät olleet vain hänen omia virheitään – ne olivat monen hänen ympärillään olevien epäonnistumisia. Hän ei luottanut rahaan, ei sijoittajiin, ei liiketoiminnan kumppaneihin. Hän oli valmis hylkäämään kaikki mahdollisuudet sen takia, että pelkäsi petoksia ja valheita.

Liiketoiminnassa, kuten elämässä, ei voi olla yksinäinen susi. Jos haluaa onnistua, täytyy ymmärtää, että menestys on yhteistyötä. Rahat ja resurssit kulkevat käsikädessä, ja ne on jaettava – ei vain saadakseen, vaan myös antaakseen. Se, mitä Daumier ei koskaan oppinut, oli juuri tämä: liiketoiminta ei ole vain idean tai vision toteuttamista, vaan se on myös kyky tehdä yhteistyötä, hallita riskejä ja luoda kestäviä suhteita.

Daumierin ja Meliesin tarina on varoitus siitä, että luovuus ilman liiketoimintaosaamista voi johtaa kaatumiseen, mutta myös siitä, että liiketoiminta ilman luonteen vahvuutta voi murskata jopa suurimman visionäärin. Tässä elämän ristiriidassa tärkeintä on ymmärtää, että menestys ei koskaan tule yksin. Se vaatii sekä luonteen, että taitoa ymmärtää, milloin luottaa toisiin ja milloin pelata peli oikein.

Mikä on todellinen kauneus ja kuinka se vaikuttaa elämäämme?

Vanha mies, joka seisoi lavalla, nousi ylös ja iski nyrkkiään ilmaan. Hänen kumppaninsa, kalju ja oudolta näyttävä olento, heilahti sivuun ja jäi hetkeksi leijumaan epätavallisessa kulmassa asfaltin ylle. Sitten hän palasi pystyyn ja jäi liikkumattomaksi. Tämä hetki, vaikka sen täytyi olla odottamaton ja outo, sai yleisön nauramaan. Vanha mies, kuultuaan naurun, hymähti itsekseen ja kohotti kätensä antaen merkin hiljaisuudelle. Hän sanoi vakavana: "Ei, ei te halua kuulla totuutta – ei te." Muutamat huusivat suoraan "Ei!" ja toiset taas pyysivät: "Antakaa hänen puhua!" Vanha mies vastasi: "Näettekö, te ette halua kuulla, ei, ei te. Mutta jos yksi teistä jää tänne nauramaan ja sen jälkeen alkaa rukoilla, silloin minä en ole turhaan tullut tänne."

Puhuja oli selvästi saanut tilaisuuden jakaa sanomaansa. Hän ei ollut vain halunnut viihdyttää, vaan saada ihmisiä ajattelemaan syvemmin. Ja niinpä, vaikka Jimbo, tuo vanhan miehen seuralainen, oli osa esitystä, oli esityksen todellinen tarkoitus syvempää luonteen pohdintaa kuin vain naurun antamista. Vanha mies jatkoi puhettaan: "Ajatelkaa tarkkaan, mitä teette ja miten elämänne sujuu, koska se, mitä kuljette sisällänne, on tärkeämpää kuin se, mitä näytätte ulospäin."

Jimbo, joka oli aluksi saanut naurua aikaan lavalla naurettavilla eleillään, esitti naurettavan ja samalla surullisen kuvan naisesta, joka oli niin keskittynyt ulkoiseen kauneuteensa, että unohti tärkeimmät asiat elämässään. Hänen esityksensä oli mestariteos: hän esitti naista, joka oli huolissaan hiustensa muotoilusta ja kulmista, mutta oli unohtanut pukea itselleen kunnolliset vaatteet. Hänen hahmonsa muuttui hetken aikana naurettavaksi ja nöyryytetyksi, ja se herätti yleisön naurun keskelle epätoivoa.

Tämän esityksen opetus oli selkeä: ulkonäkö on vain ohimenevä vaatetus, joka peittää sen, mikä on sisällämme. Jimbo ilmensi naista, joka oli sokaistunut ulkoiselle kauneudelleen, mutta sen takia hän menetti sen, mikä oli todella tärkeää. Vanha mies puolestaan puhui siitä, kuinka ulkoinen kauneus ei ole mitään, jos sisäinen todellisuus on likaista ja epäpuhtautta täynnä. Hän muistutti yleisöä siitä, että kauneus ja ulkoinen esitys ovat vain pieni osa siitä, mitä ihminen todella on. Hänen mielestään olisi tärkeämpää keskittyä omaan sielun puhtauteen kuin ulkonäköön, sillä tulevaisuudessa se, mikä on sisällä, tulee olemaan se, mikä määrittää ihmisen arvon.

Tämä ajatus oli voimakas, koska siinä ei puhuttu pelkästään yksittäisestä henkilöstä, vaan koko yhteiskunnasta. Vanha mies käski katsojia ajattelemaan kauneuden ja itsetunnon kysymyksiä tarkemmin. Me kaikki kuljemme elämäämme mukanamme omat esteet ja häpeämme, mutta mitä me todella voimme tehdä omalle sisäiselle hyvinvoinnillemme ja totuudellemme? Ulkoinen ulkonäkö on lopulta vain naamio, ja se, mitä emme huomioi, on se, mikä todella määrittää meidät ja meidän kohtaamisemme muiden kanssa.

Vaikka Jimbo esitti naurettavan hahmon, joka ei muistanut pukea itseään kunnolla, hän samalla myös opetti meitä tarkastelemaan omaa itseämme ja omia arvojamme eri tavalla. Vaikka elämä voi tuntua siltä, että se kulkee ulkoisten sääntöjen mukaan, se, mikä on sisällä, on se, mikä viime kädessä ohjaa meitä.

Tällaisessa esityksessä saattaa aluksi olla vaikea nähdä muuta kuin naurun aiheen, mutta sen alla piilee syvällinen sanoma siitä, kuinka helposti ulkoinen kauneus ja esitykset voivat sokaista meidät ja viedä meidät harhaan.

Kun katsomme tätä lavalla esitettyä koomista näytelmää, on hyvä muistaa, että vaikka se herättää meissä huvittuneisuutta, sen ydinviesti ei ole pelkästään pinnallinen. Se ei vain kysy meiltä, mitä ajattelemme itsestämme, vaan myös, mitä arvostamme elämässä todella. Onko se vain ulkoinen ihailu ja huomio, vai se, mitä todella kannamme mukanamme?

Miten pysyä uskollisena, kun kiusaus vetää puoleensa?

Halun äkilliset kouristukset, jotka kohdistuvat johonkin kiellettyyn, voivat tehdä ihmisestä avuttoman. Siinä hetkessä, kun käsi on jo viety rajan yli, koko ruumis huutaa jatkamaan, mutta järki kuiskaa pysähtymään. Kertoja vetää kätensä pois, koska nainen on hänen ystävänsä vaimo. Mutta nainen asettaa sen takaisin, katsoo silmiin ja kysyy: “Haluaisitko suudella minua?” Vastaus on kieltäytyvä, vaivoin hallittu, sillä hän on vieras tässä talossa ja siten velvollinen hillintään.

Tämä huvittaa naista, joka nauraa, kunnes hänen kylpytakkinsa valahtaa auki. Kertoja istuu jähmettyneenä, kuin hypnotisoitu kani, katse kiinnittyneenä täydellisyyteen, joka muistuttaa päänsä menettänyttä Venusta – sellaista, josta de Maupassant sanoi: “Tällaisella vartalolla ei tarvita päätä.” Hän näyttää pienen luomen reidessään, ohjaa kertojan kättä yhä lähemmäksi kiellettyä aluetta. Sydän hakkaa kurkussa, mutta sanat “olen vieraana miehesi talossa” puristuvat silti ulos. Hän vastaa siihen voimalla, puristaa kättä polviensa väliin kuin karhunloukku, ja kertoja kamppailee itsensä irti. Silti kiusaus tuntuu niin voimakkaalta, että ystävyys, kunnia ja ura näyttäisivät mitättömiltä kymmenen minuutin syleilyn rinnalla.

Nainen siirtyy suorempaan hyökkäykseen, istuutuu kertojan polville ja kysyy: “Sammuttaisinko valon?” Hän pyytää häntä olemaan kiusaamatta enää ja vetoaa ystävyyteen, vierauden sääntöihin ja siihen, että aviomies voi saapua hetkenä minä hyvänsä. Nainen ei hätkähdä, vaan haukottelee ja poistuu, jättäen jälkeensä tuoksun, joka polttaa muistiin. Kun aviomies astuu sisään, kertoja väistää katsetta, selittelee huonoa oloaan ja lähtee kotiin, missä pyörii sängyssä kuumeisessa tilassa aamuun asti. Omantunnon tuska muuttuu kuin rukoukseksi: Jumalan tulisi antaa anteeksi kaikki synnit vain sen vuoksi, mitä hän kärsi tuolla sohvalla.

Mutta epäilys jää: oliko tämä ansa? Koeteltiinko hänen uskollisuuttaan? Uskotteliko aviomies itselleen, että hänen ystävänsä lankeaisi? Varmuutta ei ole, eikä tule. Silti kertojan itsearvostus pysyy ehjänä. Hän alkaa ymmärtää, että jokaisella vahvimmallakin on oma heikkoutensa – se hauras “muna”, johon koko olemassaolo on kätketty, kuten tarinassa Koštšei Kuolematon -velhosta. Tämä muinainen venäläinen kertomus muistuttaa siitä, että kuolemattomuuskin on illuusio, joka särkyy oikean hetken ja tiedon kautta. Nainen, joka on ystävän vaimo, on juuri tuo muna: hänen kauttaan voisi tuhota miehen uskon omaan suuruuteensa. Mutta ylpeys kätkee tiedon myös sen kantajalta itseltään.

Kertoja ja hänen ystävänsä elävät aikakaudessa, jossa ei olisi varaa käyttää aikaa tällaisiin pieniin, mutta vaarallisiin intohimon peleihin. Työtä on liikaa, maailma ympärillä vaarallinen. Ystävä – Chinchilla – on kuin vuorikiipeilijä, joka etsii yhä uusia huippuja, ottaa kauaskantoisia riskejä ja leikkaa epävarmoja askelmia liukkaaseen kiveen. Hän ei ole vain rahan kerääjä, vaan nousun rakastaja, joka venyttää voimansa äärimmilleen ja hallitsee ajoituksen täydellisesti. Kertoja itse on kömpelö, ajastaan irrallaan syntynyt idealisti, mutta juuri siksi hänet on valittu henkilökohtaiseksi avustajaksi, puhdistamaan jälkiä ja ottamaan vastaan ne, joita ystävä ei ehdi tavata. Hän on ollut välttämätön “kyllä-mies” ja “ei-mies”, varjo, joka tekee mahdolliseksi toisen nousun huipulle.

Tämä teksti muistuttaa lukijaa siitä, että kiusaus ei aina ole ulkoista; se on myös sisäinen testi, joka paljastaa ihmisen todellisen luonteen. Uskollisuus ei ole pelkkää kieltäytymistä, vaan tietoista pysymistä periaatteissa silloin, kun kaikki muu huutaa toisin. Se näyttää myös, että jokaisen vahvimmankin miehen tai naisen sisällä on se hauras kohta, jonka paljastaminen voi murskata kokonaisen elämänrakennelman. Samalla se paljastaa, kuinka kohtalokasta ja voimakasta on ajoitus – oikea hetki voi pelastaa tai tuhota.

Miten hallituksen projektien kustannuksia ja hyötyjä arvioidaan?
Kuinka monta toistoa tekee vedonlyönnistä houkuttelevamman, vaikka yksittäinen veto hylätään?
Miten digitaalinen muutos vaikuttaa teollisuuden laskentarakenteisiin ja prosesseihin?