Tänä päivänä yhä useammin keskustelu keskittyy siihen, kuinka tietoa tuotetaan ja kulutetaan sekä kuinka uskomuksia päivitetään ja tarkistetaan. Erityisesti sosiaalisen median ja politiikan kentällä on noussut esiin uusi haaste: "fake news". Onko meillä oikeasti mahdollisuus muodostaa totuuksia, kun ympäröivä maailma on täynnä vääristynyttä tietoa, joka helposti johtaa harhaan?

Jos ympäristömme ei tarjoa luotettavia lähteitä jollekin aiheelle, emme pysty päivittämään tietojamme luotettavasti. Tällaisten aukkojen täyttämiseksi monet turvautuvat väärään tietoon, joko omasta valinnastaan tai ulkoisten tekijöiden vaikutuksesta, kuten poliittisesta puolueellisuudesta tai tarpeesta vahvistaa omia ennakkoluulojaan. Tämä ilmiö on omiaan estämään oikeiden uskomusten leviämistä yhteiskunnassa, varsinkin jos uskottavat lähteet ovat olemassa, mutta niitä ei käytetä tai ne jäävät huomiotta.

Meidän kyky ymmärtää maailmaa ja päivittää uskomuksiamme on osittain riippuvainen siitä, kuinka hyvin meillä on pääsy monenlaisiin faktoihin ja luotettaviin lähteisiin. Tiedonmuodostusprosessimme on kuitenkin usein värittynyt osittain sosiaalisten ja kulttuuristen tekijöiden mukaan. Esimerkiksi sanomalehtien lukeminen voi tarjota meille monenlaista tietoa, joka auttaa päivittämään käsityksiämme maailmasta, mutta se ei takaa, että kaikki saatu tieto on täsmällistä tai täydellistä. Usein myös nämä tiedonvälityksen kanavat ovat itsekin alttiita vääristymille.

"Fake news" -ilmiö on tullut keskiöön erityisesti viime vuosikymmeninä, ja se liittyy tiiviisti post-totuus aikakauteen, jossa totuudenmukaisuus ja objektiivisuus ovat menettäneet merkitystään. Jon Lovettin vuonna 2013 tekemä puhe Pitzer Collegessa tuo esiin sen, kuinka "bullshit" on nykyään läsnä joka puolella yhteiskuntaa: politiikassa, mediassa ja jopa tieteellisessä tutkimuksessa. Tämä ei ole vain rhetoriikan tai puheiden kysymys, vaan se heijastaa laajempaa kulttuurista ilmiötä, jossa totuudella ei ole enää yhtä suurta arvoa. Lovettin näkökulma olisi varmasti nykyään entistä ajankohtaisempi, jos hän lisäisi "fake news" -termin puheeseensa.

Tämän termin käyttö on kuitenkin kehittynyt vuosien varrella. Alun perin "fake news" liitettiin satiiriin ja mediaan, joka pyrki paljastamaan valheellisten tai harhaanjohtavien uutisten taustalla olevat mekanismit. Esimerkiksi Stephen Colbert loi "truthiness" käsitteen, joka tarkoittaa uskomusta siitä, mikä tuntuu todenmukaiselta, vaikka faktat eivät tukisi sitä. Colbertin ohjelmat olivat osaltaan kritisoimassa mediamaailman "tieteellistä kömpelyyttä" ja poliittista keskustelua, joka ei perustu objektiivisiin faktoihin.

Kuitenkin 2016 Yhdysvaltain presidentinvaalien aikana "fake news" sai uuden ulottuvuuden, kun sen havaittiin olevan aktiivisesti levitettyä valeuutista sosiaalisen median kautta, erityisesti Venäjän valtion taholta. Uutiset, jotka tukivat Donald Trumpin kampanjaa ja levittivät valheellisia väitteitä Hillary Clintonista, nostivat esiin huolen vaalien manipuloinnista. Tämä herätti keskustelua siitä, kuinka helposti poliittinen polarisaatio ja sosiaalinen media voivat muokata käsityksiämme totuudesta ja vaikuttaa kansalaisten päätöksentekoon.

Trumpin oma käyttöönotto "fake news" -termiin vuonna 2016 muutti sen luonteen. Hän ei vain väittänyt keksineensä käsitettä, vaan alkoi käyttää sitä myös vakiintuneita uutisorganisaatioita vastaan. Hänen käyttämänsä "fake news" -syytökset leimasivat perinteisiä uutiskanavia, kuten New York Timesia ja CNN:ää, luoden uudenlaisen epäluottamuksen journalistisia instituutioita kohtaan. Tässä kontekstissa "fake news" ei enää merkinnyt vain tiettyjen väitteiden vääristelyä, vaan sen avulla pyrittiin kyseenalaistamaan koko uutismedian luotettavuus.

Nykyään "fake news" -termi on monille paljon muutakin kuin vain harhaanjohtavaa tietoa. Se on tullut politiikan välineeksi, jolla pyritään ohjaamaan keskustelua ja muokkaamaan kansalaisten käsityksiä ja asenteita. Tämän myötä on tärkeää ymmärtää, että "fake news" ei ole vain yksi väärä uutinen muiden joukossa, vaan laajempi ilmiö, joka vaikuttaa siihen, kuinka me hahmotamme maailman ja muodostamme uskomuksiamme.

Kansalaisille ja tiedon kuluttajille onkin tärkeää kehittää kykyä arvioida lähteiden luotettavuutta ja erottaa todenperäiset uutiset harhaanjohtavista. Tämä on erityisen tärkeää nykyisessä mediamaisemassa, jossa tiedon hajautuminen ja vääristymät ovat entistä arkipäiväisempiä. Meidän on oltava tietoisia siitä, kuinka valinnat tiedonhankinnassa voivat vaikuttaa siihen, kuinka hyvin pystymme muodostamaan realistisen kuvan maailmasta ja ottamaan vastuullisen roolin yhteiskunnassa.

Miten erottaa valeuutinen aidosta uutisesta ja mikä tekee uutislähteestä luotettavan?

Valeuutisen käsite sisältää usein tarkoituksen harhauttaa, mutta pelkkä halu peitellä todellisia motiiveja ei riitä määrittelemään sitä. On tärkeää ymmärtää, että valeuutinen ei ainoastaan pyri hämäämään sisältönsä totuudellisuudesta, vaan se voi myös sisältää suoranaista valhetta, mikä erottaa sen muista tiedon muodoista. Tämä erotus korostuu erityisesti, kun tarkastelemme uutisia ja niiden lähteitä.

Uutisen olemus liittyy läheisesti sen lähteeseen. Uutislähde on erityisesti tarkoitettu välittämään tarkkaa ja ajankohtaista tietoa, jota ei ole laajalti tunnettu. Toisin sanoen, uutinen ei ole vain sattumanvarainen tieto tai vanhan toistaminen, vaan uutta, merkittävää ja relevanttia informaatiota, joka pyrkii lisäämään yleisön ymmärrystä maailmasta. Esimerkiksi puiden vuosirenkaat sisältävät tietoa, mutta niitä ei pidetä uutislähteenä, koska niiden tarkoituksena ei ole tiedon välittäminen ihmisille.

Uutislähteellä on oltava motivaatio välittää totuudenmukaista tietoa. Tämä on oleellista, sillä pelkkä tiedon jakaminen ei riitä – lähteen tulee pyrkiä tarkkuuteen ja luotettavuuteen. Tällä perusteella esimerkiksi tietokoneohjelma, joka tuottaa satunnaisia "raportteja", ei ole uutislähde, vaikka sen sisältöä voisi joskus pitää totena. Sen sijaan, jos ohjelma kokoaa tietoa muilta luotettavilta uutislähteiltä ja pyrkii tarkkuuteen, se täyttäisi uutislähteen kriteerit.

On myös tärkeää huomata, että uutislähde määritellään motivaation eikä lopputuloksen perusteella. Toisin sanoen uutislähde ei lakkaa olemasta uutislähde vaikka se toisinaan jakaisi väärää tietoa tai epäonnistuisi vaikuttamaan yleisön uskomuksiin. Uutislähteen olemassaolon ydin on sen pyrkimys totuudenmukaisuuteen ja ajankohtaiseen tiedon välittämiseen.

Valeuutisten ongelmana on niiden hämärä asema tiedon kentässä. On epistemologisesti haastavaa erottaa valeuutinen aidosta uutisesta, mutta tämä vaikeus ei oikeuta käsittelemään valeuutisia uutisten lajina. Vaikeus tunnistaa valeuutinen ei tee siitä uutista. Tällainen ajattelu vain syventää ongelmaa, koska se ei auta erottamaan totuutta väärästä. Aidon uutisen ja valeuutisen välinen raja perustuu lähteen tarkoitukseen ja motiiveihin sekä tiedon totuudellisuuteen, ei pelkästään siihen, miten vaikeaa niiden erottaminen on.

Lisäksi uutisen käsite liittyy vahvasti ajankohtaisuuteen. Uutinen välittää tietoa, joka on uusia tapahtumia tai löydöksiä, eivätkä vanhat, yleisesti tunnetut faktat enää ole uutisia. Tämä ajallinen ulottuvuus auttaa myös erottamaan uutisen muusta tiedosta ja korostaa uutislähteiden roolia tiedon tuoreuden varmistajina.

Tämän kokonaisuuden ymmärtäminen on olennaista, jotta lukija hahmottaa, miksi valeuutiset ovat niin haitallisia ja miten ne eroavat muista epätarkasta tiedosta. Lisäksi se selventää, miksi luotettavan uutislähteen tunnistaminen on välttämätöntä yhteiskunnan tiedonvälityksen ja demokraattisen keskustelun kannalta. Uutislähteen tulisi aina pyrkiä totuuteen ja ajankohtaiseen tiedon välittämiseen, vaikka lopputulos ei aina olisikaan täydellinen.

Miten arvioimme luotettavuutta ja tietoa nykyisessä digitaalimaailmassa?

Sosiaalisen epistemologian keskustelussa luottamus on ollut keskeinen teema. Luottamuksen normit ovat olennainen osa vuorovaikutustilanteitamme, joissa tiedon siirto perustuu toisen osapuolen uskomusten ja väittämien hyväksymiseen. Erityisesti keskustelujen ja todistusten käsitteleminen idealisoitujen mallien kautta on ollut vallitsevaa. Faulknerin (2010) näkemyksessä on selkeä ajatus siitä, että keskustelut ovat yleisesti ottaen yhteistyöhön perustuvia, ja että osallistujat luottavat toistensa väittämiin ilman suuria epäilyksiä. Tämä luottamus on osa perusnormia, jota ei juuri kyseenalaisteta, ellei erikseen esiinny "estettä" eli olosuhteita, joissa luottamus saattaa järkkyä.

Väite, jonka mukaan meidän tulisi arvioida tietoa ja luottamusta aina ideaalitilanteiden kautta, jättää kuitenkin huomiotta sen, miten tieto voi vääristyä arkielämässä. Verkossa tapahtuva viestintä on monin tavoin ei-yhteistyöhön perustuvaa: valeuutiset, propagandabotit ja manipulatiivinen tiedonvälitys tekevät digitaalisesta ympäristöstä erityisen haasteellisen tiedon vastaanottajille. Onkin tärkeää siirtyä ideaaliteorioista kohti ei-ideaalista sosiaalista epistemologiaa, jossa ei pyritä vain olettamaan täydellisiä tilanteita, vaan pyritään ymmärtämään, kuinka ihmiset voivat navigoida tiedon täyttämässä ja usein vääristyneessä maailmassa.

Tässä kontekstissa on syytä pohtia, miten meidän tulisi suhtautua verkossa vastaanotettuun tietoon. Ei voida enää vain hyväksyä kaikkea, mitä näemme tai kuulemme, koska siitä ei ole olemassa konkreettista vastanäyttöä. Tieteen ja uutisten kulutuksen rajoittamattomuus tuo mukanaan entistä suurempia riskejä uskoa vääriin tai harhaanjohtaviin tietoihin. Tällöin avainkysymykseksi nousee se, kuinka arvioimme tietoa, lähteitä ja konteksteja, joissa tieto esitetään.

Verkossa tapahtuvan tiedonvälityksen aikana meidän tulisi olla tarkempia sen suhteen, mitä pidämme luotettavana. Esimerkiksi asiantuntijat, jotka esittävät väitteitä tieteellisistä aiheista, saavat uskottavuutta asiantuntemuksensa ja todisteidensa kautta. Toisaalta poliitikkojen puheenvuorot, jotka esitetään vaalien aikana, saattavat olla täynnä puolitotuuksia ja taktista kieltä, jolloin niihin ei välttämättä pidä suhtautua samalla tavalla kuin neutraaleihin tai puolueettomiin asiantuntijalausuntoihin. Luotettavien lähteiden arviointi on siksi tärkeä taito, jonka kehittäminen voi estää meidät ajautumasta harhaan tiedon täyttämässä maailmassa.

Erityisesti nykyisessä digitaalimaailmassa, jossa valeuutiset ja botit ovat yhä yleisempiä, on oleellista kehittää strategioita, joilla voimme erottaa toden tiedon väärästä. Tämä vaatii tarkempaa lähteiden, sisällön ja kontekstin arviointia. Meidän on myös kyettävä tunnistamaan, milloin vuorovaikutus ei ole enää vuoropuhelua, vaan esimerkiksi botin tuottamaa informaatiota, joka ei perustu aitoon keskusteluun tai yhteisymmärrykseen.

Verkko on luonut uusia haasteita myös siksi, että usein emme tiedä, kuka tiedon esittäjä oikeasti on. Anonyymius, nimettömät käyttäjät ja osittain automaattisesti tuotettu sisältö voivat hämärtää rajoja luotettavan ja epäluotettavan välillä. Tässä tilanteessa lähteiden uskottavuuden arviointi ei ole enää pelkästään yksilöiden ja asiantuntijoiden välinen asia, vaan yhteisön ja yleisön on kyettävä ymmärtämään, miten tiedon jakaminen ja vastaanottaminen verkkoympäristössä eroavat perinteisistä tilanteista.

Tiedon siirtäminen ja vastaanottaminen ei ole vain yksittäisten väittämien hyväksymistä tai hylkäämistä. Se on prosessi, jossa arvioimme toisen henkilön luotettavuutta, harkitsemme esitetyn tiedon arvoa ja arvioimme, kuinka hyvin se vastaa omaa maailmankuvaamme. Nämä arvioinnit ovat erityisen tärkeitä nykyään, kun tiedon määrä on valtava ja helposti saavutettavissa, mutta sen luotettavuus ei ole aina taattua. Yksi keskeinen haaste, jota ei-ideaalinen sosiaalinen epistemologia tuo esiin, on juuri tämä: miten voimme elää ja toimia tiedonvälityksessä, jossa ei ole enää selvää rajaa totuuden ja väärän välillä?

Tiedon ja luottamuksen arviointi verkossa on eriytynyt monista perinteisistä tietämyksen hankkimisen ja jakamisen tavoista. Tärkeää on huomata, että vaikka perinteisesti olimme tottuneet arvioimaan lähteitä ja sisältöjä tietyillä vakiintuneilla tavoilla, nykyisin meidän on otettava huomioon myös verkon erityispiirteet, kuten anonyymit lähteet ja automaattisesti tuotetut sisällöt, joiden läsnäolo on vain lisääntynyt. Verkkokulttuurin muutokset luovat uusia kysymyksiä siitä, miten erotamme oikean väärästä ja kuinka varmistamme, että se tieto, jonka otamme vastaan, ei ole osa laajempaa manipulaatiota.

Miten valeuutiset vaikuttavat tietoteoreettisiin vahinkoihin ja luottamukseen?

Valeuutisten käsitteellä tarkoitan uutisen levittämistä, jonka alkuperäinen lähde pitää sitä joko vääränä tai harhaanjohtavana merkittävällä tavalla, tai jossa lähde ei ole kiinnostunut uutisen totuusarvosta. Valeuutisten tavoite ei ole niinkään välttämättä saada viestiä hyväksytyksi, vaan herättää epäilyksiä aiemmin varmoiksi koetuista asioista. Näitä epäilyjä voidaan levittää kohdennetuille ryhmille tai yksilöille, ja vaikutukset voivat olla merkittäviä.

Tässä luvussa tarkastelen valeuutisten vaikutuksia tietoteoreettisesta näkökulmasta. Tavoitteenani on selittää, kuinka epistemologinen ajattelu voi auttaa ymmärtämään niitä tietoteoreettisia vahinkoja, joita valeuutisten leviäminen aiheuttaa. Toisaalta haluan pohtia, miten valeuutisten yleisyys voi haastaa ja monimutkaistaa tietoteoreettisia mallejamme, erityisesti todistajalausunnoista (testimony) käytyjä keskusteluja.

Valeuutisten seurauksena syntyy kahta erityyppistä epistemologista vahinkoa. Ensinnäkin, voidaan hankkia vääriä uskomuksia. Toiseksi, voidaan jättää hyödyntämättä ilmeinen mahdollisuus hankkia oikea uskomus. Tämä ajattelutapa on yhteensopiva sen väitteen kanssa, että vääriin uskomuksiin liittyy usein lisääntynyt väärän tiedon uskominen, ja vastaavasti oikean tiedon epäily voi vahvistaa vääriä käsityksiä.

Epistemologiset vahingot voivat syntyä monella eri tavalla. Esimerkiksi silloin, kun vastaanottaja hyväksyy väärän uutisraportin totuudenmukaisena, on kyse ensimmäisestä vahingosta, kun taas toisessa tapauksessa hän saattaa epäillä tai jopa hylätä tiedon, joka onkin totta. Molemmissa tapauksissa vastaanottaja kärsii tietoteoreettisesta vahingosta, sillä hän ei kykene täysin arvioimaan tiedon luonteen oikeellisuutta.

Valeuutisten vaikutus ei rajoitu ainoastaan vääriin uskomuksiin. Samaan aikaan, kun tiedon kuluttajat alkavat epäillä uutisten totuudenmukaisuutta, heidän luottamuksensa kaikkiin tietoihin, niin totuudenmukaisiin kuin vääristyneisiin, heikkenee. Tämä luottamuksen heikentyminen saattaa jopa vähentää kykyä vastaanottaa tai hyväksyä oikeaa tietoa, jolloin syntyy toinen harmi: mahdollisuus saada totuus jää hyödyntämättä.

Valeuutisten haitat ovat kuitenkin erityisen merkittäviä siinä mielessä, että ne on usein suunniteltu vastaamaan tietyn kohdeyleisön ennakkoluuloja ja uskomuksia. Tämä tekee osasta väestöä erityisen alttiita uskomaan ja levittämään väärää tietoa. Kun yhteisö ymmärtää valeuutisten leviämisen laajuuden ja alkuperäisten lähteiden epäluotettavuuden, yleinen luottamus tiedonlähteisiin rapautuu. Tämä voi johtaa siihen, että vastaanottajat eivät enää osaa arvioida tiedon totuusarvoa kunnolla, mikä voi edelleen vahvistaa epäluuloa ja epävarmuutta.

Valeuutisten uhka on monikerroksinen ja syvällinen. Se ei rajoitu pelkästään siihen, että ihmiset uskovat vääriin uutisiin, vaan se ulottuu yhteisön kollektiiviseen kykyyn arvioida ja käsitellä tietoa. Tämä luo yhteiskunnallisia ja epistemologisia haasteita, joita ei voida ohittaa. Tiedon kuluttajien vastuullisuus on keskeistä: se ei ole vain henkilökohtainen, vaan myös yhteisöllinen velvollisuus. Yhteiskuntamme informaatiohaasteet eivät ole vain yksittäisten henkilöiden ongelma, vaan ne ovat kollektiivisia ongelmia, jotka vaativat yhteisiä ratkaisuja.

Mitä valeuutiset oikeastaan tekevät tietoteoreettisesti? Ne häiritsevät yhteisön kykyä käsitellä ja jakaa oikeaa tietoa. Ne voivat saada aikaan laajamittaisen epävarmuuden ja epäluottamuksen, joka ei rajoitu vain yksittäisiin henkilöihin, vaan vaikuttaa koko yhteiskuntaan. Tämä on syy, miksi valeuutisia ei voida tarkastella vain yksittäisten vääriä uskomuksia tuottavien uutisten ilmiöinä, vaan niillä on syvällisiä vaikutuksia siihen, miten tiedon vastaanottajat ajattelevat ja luottavat siihen, mitä he kuulevat ja lukevat.

Lopuksi on tärkeää ymmärtää, että valeuutisten vaikutukset eivät rajoitu vain siihen, että ihmiset hyväksyvät tai torjuvat yksittäisiä vääriä väittämiä. Ne ulottuvat paljon syvemmälle: ne heikentävät kykyämme arvioida tiedon luonteen oikeellisuutta ja häiritsevät luottamuksen muodostumista tärkeissä yhteiskunnallisissa keskusteluissa. Tässä mielessä valeuutisten ilmiö on yksi aikamme suurista epistemologisista haasteista.

Miksi kipu ei aina vastaa kudosvaurion vakavuutta?
Miten suuria kielimalleja rakennetaan ja miksi ne ovat mullistavia?
Kuinka hallituksen kulutus vaikuttaa talouteen: verot, lainaaminen ja rahan painaminen