Artikkeleiden peruutukset tieteellisissä julkaisuissa ovat tärkeä osa akateemista maailmaa, mutta niitä harvoin käsitellään syvällisesti. Peruutusten syyt voivat vaihdella yksinkertaisista virheistä vakavampiin vilppeihin ja eettisiin rikkomuksiin. Yksi merkittävimmistä syistä on tutkimuksen tai kirjoittajien väärinkäytökset, kuten plagiointi, tietojen manipulointi tai kuvamanipulaatio. Erityisesti lääketieteellisessä ja biolääketieteellisessä tutkimuksessa vääristetyt tiedot voivat johtaa vakaviin seurauksiin, koska nämä alat vaikuttavat suoraan potilashoitoon ja lääkkeiden turvallisuuteen.

Tietoja, jotka liittyvät esimerkiksi "tietojen väärentämiseen", "virheisiin tiedoissa" tai "epäluotettaviin tietoihin", esiintyy usein peruutusten syynä. Tämä viittaa siihen, että suuri osa peruutetuista artikkeleista on vetäisty pois tieteellisestä kirjallisuudesta vakavien virheiden vuoksi julkaistussa datassa. Tällaiset virheet voivat vahingoittaa tieteellistä yhteisöä ja laajempaa yhteiskuntaa, jos tutkimusperusteinen tieto leviää virheellisesti ja johtaa haitallisiin päätöksiin, erityisesti terveydenhuollossa.

Erityisesti lääketieteellisten julkaisujen osalta peruutusten määrä voi olla merkittävä, koska ne voivat liittyä esimerkiksi lääkkeiden tai hoitomenetelmien turvallisuuteen. Esimerkiksi vuonna 2017 "Tumor Biology" -lehti veti takaisin yli 100 artikkelia, jotka olivat saaneet hyväksynnän väärentämällä vertaisarvioinnin. Tämä tapaus nosti esiin suuria huolia julkaisujen eettisestä valvonnasta ja journalistiikan vastuusta, koska näin suuri määrä peruutuksia yhdellä lehdellä viittaa vakavaan eettiseen laiminlyöntiin.

Erityisesti suuret julkaisuorganisaatiot, kuten Elsevier, Springer, Wiley ja Taylor & Francis, ovat vastuussa merkittävästä osasta peruutuksista, ja tämä kuvastaa niiden hallitsevaa asemaa lääketieteen ja biolääketieteen alalla. Näillä kustantajilla on tuhansia alan julkaisuja, mikä tekee niiden vastuusta entistäkin suuremman. Julkaisuprosessin paineet voivat osaltaan selittää tätä ilmiötä, sillä akateeminen maailmassa on suuri tarve julkaista jatkuvasti ja kerätä viittauksia, jotka puolestaan määrittävät tutkijan urakehitystä ja rahoituksen saantia.

Mielenkiintoinen näkökulma on myös se, miten viittaukset vaikuttavat peruutettuihin artikkeleihin. Koska tieteellinen viittaaminen on urakehityksen ja maineen mittari, jotkut tutkijat saattavat yrittää hyödyntää aiempien väärinkäytöksien tuottamia artikkeleita. Vaikka artikkeli on peruutettu ja vetäisty pois, se saattaa silti saada viittauksia, mikä voi luoda väärän kuvan sen tieteellisestä arvollisuudesta. Tämä ilmenee erityisesti tilanteissa, joissa artikkelia viitataan jopa negatiivisessa kontekstissa, mutta silti sen vaikutus jatkuu.

Tämä tilanne korostaa tarpeellisuutta kehittää parempia mekanismeja, joilla voidaan estää peruutettujen artikkeleiden vaikutuksen jatkuminen. Viime kädessä kyse ei ole pelkästään yksittäisten virheiden tai väärinkäytösten korjaamisesta, vaan koko tieteellisen julkaisuprosessin eettisten käytäntöjen parantamisesta.

Kustantajilla ja lehdillä on vastuunsa varmistaa, että tutkimus, joka menee läpi vertaisarviointiprosessin, on rehellistä ja luotettavaa. Tämä vaatii eettisten sääntöjen noudattamista ja tutkimusprosessin läpinäkyvyyttä. On tärkeää, että tutkijat tiedostavat, miten tärkeää on julkaista alkuperäisiä ja luotettavia tietoja sekä ottaa vastuuta omista tutkimuksistaan. Samalla julkaisujen vastuulliset kustantajat voivat estää väärinkäytöksiä luomalla tarkempia tarkastelu- ja validointiprosesseja.

Lääketieteellisen tutkimuksen osalta erityisesti tiedon luotettavuus on avainasemassa, sillä väärät tiedot voivat vaikuttaa suoraan ihmisten terveyteen. Eettisten sääntöjen noudattaminen ja vilpittömyys tieteellisessä työssä ovat elintärkeitä, jotta tutkimus voi todella palvella yhteiskuntaa ja tieteellistä yhteisöä.

Miksi negatiivinen ennakkoluulo vaikuttaa totuuden arviointiin?

Negatiivinen ennakkoluulo on ilmiö, jossa ihmiset arvioivat negatiiviset tapahtumat ja väitteet todennäköisemmin tosiksi kuin positiiviset, erityisesti silloin, kun nämä negatiiviset tapahtumat ovat harvinaisempia kuin odotettiin. Tämä saattaa johtua siitä, että ihmiset virheellisesti liittävät helpotuksen tunteen paremmasta kuin odotetusta maailmasta totuuteen tai yksinkertaisesti siksi, että he toivovat hyvien asioiden olevan totta. Tällöin jopa vähemmän negatiiviset faktat saavat enemmän huomiota ja tunnustusta totuudenmukaisina, koska ne poikkeavat odotuksista.

Tulevaisuuden tutkimus voi tarjota syvempää ymmärrystä siitä, miten negatiivinen ennakkoluulo vaikuttaa totuuden arviointiin ja miten tämä ilmiö saattaa ilmetä eri konteksteissa. Tärkeää on huomata, että pelkästään tiedon muotoilu, oli kyseessä sitten värittyneisyys, kielteisyys tai etäisyys, voi vaikuttaa merkittävästi siihen, miten ihmiset tekevät totuuden arviointeja. Tämä on erityisen merkityksellistä kaikessa kommunikaatiossa, niin puhuttaessa kuin kirjoitettaessa. Esimerkiksi, jos sanomaa esittää poliitikko, negatiivinen muotoilu saattaa vaikuttaa siihen, miten todennäköisesti viesti tulkitaan totuudeksi. Samoin kyselyiden ja mielipidekyselyjen vastausten tulkinta saattaa riippua siitä, kuinka tieto esitetään.

Tutkimuksen perusteella on myös mahdollista, että kontekstin ja reaktiivisuuden vaihtelu muuttaa sitä, miten negatiivinen ennakkoluulo ilmenee. Esimerkiksi, jos vertaillaan henkilökohtaista riskiä koskevaa ilmoitusta yleiseen vaaraan, tämä saattaa muuttaa tietojen prosessointitapaa ja arviointia. Samalla on tärkeää tutkia, kuinka informaatio käsitellään offline- ja online-kanavilla, erityisesti nykyisessä tiedon jakamisen nopeassa aikakaudessa. Yhteiskunnan digitalisoituessa ja tiedon leviämisen nopeutuessa on tärkeää ymmärtää, kuinka eri tiedon jakamisen kanavat vaikuttavat totuuden arviointiin ja mahdollisiin harhakäsityksiin.

Erityisesti sosiaalisen median ja internetin kautta tapahtuva tiedon jakaminen saattaa aiheuttaa eroja sen käsittelyssä ja sen jälkeen tulevissa totuuden arvioinneissa. On mahdollista, että ihmiset prosessoivat syvällisemmin esimerkiksi sanomalehtiartikkelin, jonka he lukevat sunnuntaiaamuna, verrattuna uutisklippiin, joka näkyy heidän Facebook-uutisvirrassaan. Tässä voisi olla selitykselle se, että negatiivisen muotoilun vaikutus olisi vahvempi vähemmän keskittyneessä kontekstissa, kuten Facebookissa. Tämä saattaa puolestaan vahvistaa tai heikentää negatiivisuuden ennakkoluulon vaikutusta.

Teknologian kehitys on mahdollistanut tiedon leviämisen helpommin ja nopeammin, mutta toisaalta se on myös tehnyt tiedon faktantarkistuksesta helpompaa. Kuitenkin suuren informaatiotulvan myötä on epätodennäköisempää, että yksilöt todella paneutuvat faktantarkistukseen. Tämä avaa oven siihen, että tiedon esittämisen muoto ja ennakko-odotukset voivat vaikuttaa vahvasti totuuden arviointiin ja jopa manipulointiin.

Tällöin ymmärrys siitä, miten pienetkin muutokset tiedon esitystavoissa, kuten värittyminen tai kielteisen sävyn käyttö, voivat vaikuttaa arviointien lopputulokseen, on tärkeä sekä niille, jotka haluavat levittää tietoa että niille, jotka pyrkivät puolustautumaan ei-toivottuja manipulaatioita vastaan. Tämä tieto voi olla arvokasta niin "totuuden" kuin "valheen" taistelussa, jossa tiedon esittämisen taito on avainasemassa.

Tietämys negatiivisen ennakkoluulon vaikutuksista voi auttaa meitä ymmärtämään, miksi tietyt väitteet tai värittyneet faktat voivat vaikuttaa totuudenmukaisilta, vaikka todellisuudessa ne eivät olisi. Samalla se tuo esiin myös sen, kuinka tärkeää on kehittää taitoja arvioida kriittisesti kaikkea vastaanotettua informaatiota, erityisesti nykyisin, kun media ja tiedonvälitysjärjestelmät ovat niin monimuotoisia ja nopeatempoisia.

Miten kognitiivinen laiskuus ja tiedon prosessointi vaikuttavat väärän tiedon uskomiseen?

Tutkimukset ovat osoittaneet, että yksilöt, jotka ovat kognitiivisesti vähemmän valppaita tai kiireisiä, ovat alttiimpia uskomaan vääriin tietoihin. Tätä ilmiötä tukevat Gilbertin ja muiden näkemykset siitä, että ihmiset, jotka eivät käytä vaivannäköä ja eivät käytä tehokasta pohdintaa uusien tietojen käsittelyssä, ovat herkempiä uskomaan vähemmän todennäköisiin ja jopa virheellisiin uutisotsikoihin. Toisin sanoen ne, jotka valitsevat ilmeisen mutta virheellisen vastauksen, kuten kysymykseen "Kuinka monta kuutiometriä maata on kolossa, joka on kolme jalkaa syvä, kolme jalkaa leveä ja kolme jalkaa pitkä?", ovat myös alttiimpia uskomaan väärään uutiseen. Vastaavasti ne, jotka käyttävät enemmän analyyttista ajattelua ja pohdintaa, ovat vähemmän taipuvaisia uskomaan näihin epäuskottaviin uutisotsikoihin (Bronstein, Pennycook, Bear, Rand & Cannon, 2019; Pennycook & Rand, 2019).

Tätä ilmiötä on kuitenkin tarkennettava: se ilmenee vain tilanteessa, jossa ihmisiltä vaaditaan päätöstä oikean ja väärän välillä. Kun epävarmuus on sallittu, vaikutus häviää (Street & Richardson, 2015). Tämä viittaa siihen, että tätä ilmiötä voi tarkastella heuristiikkana, jota käytetään tietyissä tilanteissa. Kun valinta oikean ja väärän välillä on pakollinen, ihmiset yleensä olettavat, että useimmat ihmiset sanovat totuuden useimmiten (DePaulo, Kashy, Kirkendol, Wyer & Epstein, 1996).

Ihmisten taipumus käyttää heuristiikkoja oikean tiedon arvioimiseksi on toinen keskeinen periaate. Yksinkertaisemmin sanottuna ihmiset käyttävät oikotieajattelua arvioidessaan, kuinka todennäköistä on, että tietty tieto on totta. He uskovat helpommin ne tiedot, jotka ovat helposti käsiteltäviä kuin ne, jotka vaativat enemmän ajatteluprosessia. Esimerkiksi väitteet, jotka on esitetty helposti luettavassa fontissa, arvioidaan todennäköisemmin totuuksiksi kuin ne, jotka on kirjoitettu vaikeasti luettavilla fonteilla (Reber & Schwarz, 1999). Samalla tavalla riimittelevät sananlaskut (esim. "onnettomuus yhdistää viholliset") vaikuttavat todennäköisemmin totuudellisilta kuin ne, jotka eivät riimittele ("tyhmät elävät köyhinä kuollakseen rikkaana"; McGlone & Tofighbakhsh, 2000).

Toinen merkittävä ilmiö on toiston vaikutus. Toisto on yksi helpoimmista tavoista saada jokin väite tuntumaan helpommin käsiteltävältä ja siten todenmukaisemmalta. Tämä on osoitettu monissa kokeissa, joissa osallistujat arvioivat ensimmäisessä vaiheessa triviaa koskevia väitteitä ja toistavat niitä toisessa vaiheessa. Toistetut väitteet arvioidaan todennäköisemmin totuuksiksi kuin uudet väitteet, ja tätä ilmiötä kutsutaan "harhakuvitelman totuudeksi". Tämä ilmiö ei ole rajoittunut vain kokeellisiin olosuhteisiin, vaan se pätee myös esimerkiksi valeuutisotsikoihin, joita on nähty sosiaalisen median alustoilla, kuten Facebookissa (Pennycook, Cannon & Rand, 2018). Pelkkä lyhyt altistuminen valeuutisotsikoille voi lisätä ihmisten uskomuksia niiden totuudenmukaisuudesta, ja tämä vaikutus voi kestää jopa viikon verran.

Valeuutisten tunnistamisessa pelkästään niiden merkitseminen "vääräksi" tai "kiistettyksi" ei aina ole tehokkain keino torjua väärää tietoa. Tämä osoittaa, että vaikka tiedon merkitseminen epätodeksi voi tuntua loogiselta askeleelta, se ei aina ole riittävän vaikuttavaa. Tämä voi johtua siitä, että ihmiset eivät ole täysin herkkiä niille ulkoisille signaaleille, jotka indikoivat tiedon virheellisyyttä.

Kolmas tärkeä periaate liittyy siihen, miten me tulkitsemme saamaamme tietoa. Valeuutiset ovat usein kiehtovia, koska ne liittyvät oikeisiin henkilöihin ja paikkoihin, kuten Hillary Clintonin ja Venäjän välisiin suhteisiin, eikä koskaan täysin tuntemattomiin henkilöihin tai paikkoihin. Tämän vuoksi hyödynnämme aiempaa tietoa ja käsityksiä, joita meillä on henkilöistä ja tapahtumista, jolloin tieto on helpompi ymmärtää ja sisäistää. Tämä ilmiö selittää, miksi monet ihmiset voivat uskoa valeuutisiin, jotka perustuvat osittain todellisiin tapahtumiin tai henkilöihin. Se myös liittyy siihen, miten meillä on omat odotuksemme uutisista ja niiden rakenteesta: kuka, mitä, missä, milloin, miksi ja pieni inhimillinen kiinnostus.

Lisäksi tiedon prosessoinnissa pyrimme usein tekemään johtopäätöksiä ja täyttämään tietämyksellämme aukkoja. Tämä on kognitiivisesti tehokasta, koska se pohjautuu aikaisempaan kokemukseen ja valmistaa meitä tulevia tilanteita varten. Esimerkiksi, vaikka emme saisi suoraa tietoa siitä, miten delfiinit kommunikoivat, voimme päätellä, että koska delfiinit matkustavat laumoissa ja laumat kommunikoivat, delfiinit todennäköisesti kommunikoivat keskenään. Tällä tavalla tiedon täydennys on osa normaalin ajatteluprosessin tehokkuutta.

Kuitenkin tämä tulkinta on myös monella tavalla harhaanjohtavaa, koska meidän taipumuksemme täyttää aukkoja ja olettaa asiat "melkein oikein" voi johtaa virheellisiin johtopäätöksiin. Tiedon käsittely on siis haavoittuva epäselvyydelle, ja ihmiset eivät aina pysty erottamaan virheellisiä oletuksia oikeista tiedoista. Esimerkiksi monet ihmiset saattavat yrittää antaa numeerisen vastauksen kysymykseen, kuten "Kuinka monta eläintä Mooseksen piti ottaa arkkiin?" vaikka tiedämme, että kysymys on virheellinen ja viittaa Noah:iin, ei Moosekseen.

Jatkuvat yritykset korjata tällaisia väärinkäsityksiä voivat joskus päinvastoin vahvistaa virheellisten uskomusten muistamista. Erilaiset strategiat, jotka on suunniteltu estämään väärän tiedon leviäminen, voivat tehdä asiat pahemmaksi, koska ne voivat vahvistaa muistijälkiä ja uskomuksia, jotka eivät ole totta.

Miten disinformaatiota voidaan torjua pelien avulla?

Tärkeä osa nykyajan viestintää on tiedonhaku ja sen oikeellisuuden arviointi, erityisesti sosiaalisen median ja muiden verkkoalustojen aikakaudella. Erityisesti pakolaiskriisistä ja muista yhteiskunnallisista aiheista leviää jatkuvasti väärää tietoa, joka voi vaikuttaa suuresti yleiseen mielipiteeseen ja politiikkaan. Yksi tuoreista tutkimuksista on osoittanut, kuinka pelit voivat olla tehokas väline disinformaation torjumiseksi ja kriittisen ajattelun kehittämiseksi. Esimerkiksi Roozenbeek ja van der Linden (2018) tutkivat, kuinka pelit voivat auttaa opiskelijoita tunnistamaan ja arvioimaan valeuutisia, erityisesti Syyrian pakolaiskriisin yhteydessä.

Koehenkilöinä toimivat opiskelijat jaettiin kahteen ryhmään, joista toinen pelasi disinformaation torjuntaan suunnattua peliä ja toinen katsoi tavallisen opetusvideon. Pelin pelaaminen, joka kesti noin 30 minuuttia, auttoi opiskelijoita heikentämään heidän uskomustaan näkemistään valeuutisista, erityisesti niistä, jotka käsittelivät pakolaiskriisiä. Verrattuna kontrolliryhmään, joka ei pelannut peliä, opiskelijat kokivat, että vääristellyt uutisartikkelit olivat vähemmän luotettavia. Sentimenttianalyysi, joka tehtiin opiskelijoiden avoimista vastauksista, paljasti, että peliryhmässä oli havaittavissa korkeampia negatiivisia tunteita, mikä viittaa siihen, että peli saattaa herättää ahdistusta tai pelkoa, mutta samalla se voi tarjota hyödyllisen tavan analysoida ja ymmärtää disinformaation vaikutuksia.

Tämän tutkimuksen tulokset olivat lupaavia, mutta tutkimuksen voima oli suhteellisen pieni, ja se ei välttämättä johtanut poliittisten mielipiteiden muutokseen opiskelijoilla. Tämä on linjassa muiden vastaavien tutkimusten kanssa, jotka ovat osoittaneet, että vaikka mediaharjoitukset voivat vähentää väärinkäsityksiä, ne eivät aina vaikuta suoraan poliittisiin kantoihin (Nyhan et al., 2019). On kuitenkin tärkeää huomata, että tutkimuksen tarkoitus ei ollut vaikuttaa suoraan poliittisiin mielipiteisiin, vaan auttaa osallistujia tunnistamaan disinformaation tekniikoita.

Tämä peli perustuu "rokotteen" metaforaan, jossa pelaajat altistuvat heikennetyille annoksille disinformaatiota. Pelissä pelaajat joutuvat luomaan omaa sisältöään ja näin ollen oppivat disinformaation tuotannon taktiikoista. Tämä lähestymistapa on laajentanut perinteistä rokotteen käsitettä, sillä pelaajat eivät vain altistu valmiiksi muokattuihin valeuutisiin, vaan he saavat mahdollisuuden itse tuottaa ja jakaa virheellistä tietoa. Tämä "Bad News" -peli simuloi sosiaalisen median toimintaa ja opettaa pelaajille kuinka houkutella seuraajia valeuutisten avulla. Pelissä on useita elementtejä, jotka osoittavat kuinka disinformaatio leviää ja miten sen tekniikoita voidaan käyttää hyödyksi.

Pelin avulla pelaajat oppivat useita disinformaation strategioita, kuten tunteisiin vetoaminen, ryhmien polarisoiminen ja vasta-argumenttien diskreditoiminen. Tunteisiin vetoaminen on yksi tehokkaimmista disinformaation keinoista, sillä se herättää voimakkaita reaktioita ja saa sisällön leviämään nopeammin. Tämä strategia havainnollistaa, kuinka pelissä pelaajat voivat luoda sisältöä, joka koskettaa syvästi pelaajan tai seuraajien tunteita, kuten pelkoa tai vihaa, saaden heidät jakamaan uutista eteenpäin.

Toinen pelissä käsiteltävä tärkeä aihe on polarisaatio, jossa pyritään erottamaan entistä enemmän vasemmisto ja oikeisto, ja ajamaan ihmisiä pois poliittiselta keskustalta. Pelissä pelaajat voivat valita polarisoivia taktiikoita, jotka erottavat eri ryhmiä toisistaan ja luovat kärjistettyjä, usein virheellisiä näkökulmia. Polarisaation ja väärän vahvistamisen strategiat toimivat yhdessä ja lisäävät disinformaation leviämistä entisestään. Pelaajat oppivat myös kuinka luoda vääriä asiantuntijaprofii leja ja uskomuksia, jotka vievät harhaan.

Vaikka peli itsessään on opettavainen, sen vaikutus voi olla syvempi ja monivaiheisempi. Se ei vain paljasta valeuutisten levittämisen tekniikoita, vaan myös auttaa pelaajia kehittämään kriittistä ajattelua ja parantamaan heidän kykyään arvioida uutisten luotettavuutta. On tärkeää, että tämänkaltaiset pelit voivat auttaa yksilöitä tunnistamaan ja kyseenalaistamaan niitä tekniikoita, joilla disinformaatiota tuotetaan ja levitetään. Vaikka pelissä ei pyritä muuttamaan poliittisia näkemyksiä, se on tehokas työkalu disinformaation tunnistamiseen ja siihen reagointiin. Pelin pelaajat eivät ainoastaan altistu väärille tiedoille, vaan he joutuvat itse tuottamaan sisältöä ja oppimaan samalla, miten se vaikuttaa muihin.

Lopulta, pelien käyttö disinformaation torjunnassa on kiinnostava ja lupaava lähestymistapa. Niiden avulla voidaan valmentaa ihmisiä tunnistamaan ja torjumaan valeuutisia, ja samalla ne voivat auttaa parantamaan yleistä medialukutaitoa. Tämä ei ole vain peli, vaan myös tärkeä työkalu nykymaailman tiedon käsittelyyn.

Miten Brexit-kampanja käytti identiteettiin perustuvaa motivaatiokehystä vaikuttaakseen äänestystulokseen?

Brexit-kampanja käytti identiteettiin perustuvaa motivaatiokehystä saadakseen äänestäjät hyväksymään ja toimimaan tietyllä tavalla, perustuen sosiaalisiin identiteetteihin ja kulttuurisiin kehyksiin. Tämä lähestymistapa ei vain kohdistanut viestinnän sisällön vastaamaan yksilön identiteettiä, vaan myös nosti esiin valintatilanteen, jossa äänestyksestä tuli henkilökohtaisesti tärkeä kysymys: "Mitä tämä valinta kertoo minusta?" Samalla kampanja tarjosi välineitä, joiden avulla ihmiset voisivat perustella toimintaansa identiteetillään, ilman, että heidän tarvitsisi syventyä monimutkaisempaan taloudelliseen tai poliittiseen analyysiin.

Brexit-kampanjan strategia oli yksinkertaisessa mutta tehokkaassa viestinnässä, jossa yhdistettiin kulttuurisesti tutut symbolit ja visuaaliset vihjeet identiteettiin, joka resonoi erityisesti tietyillä äänestäjäryhmillä. Tämä motivoi kansalaisia äänestämään "poistumisen" puolesta, koska he kokivat sen olevan linjassa heidän henkilökohtaisen tai yhteisöllisen identiteettinsä kanssa. Toisaalta, kampanja käytti myös teknologiaa hyväkseen, hyödyntäen datan ja digitaalisten alustoiden avulla luotuja henkilökohtaisia viestejä, jotka muokattiin tarkasti yksilöllisten preferenssien mukaan. Erityisesti Aggregate IQ -niminen Pohjois-Amerikkalainen digitaalinen konsultointiyritys, joka oli toiminut myös Yhdysvalloissa, loi ja jakoi tätä sisältöä Facebookissa ja muilla sosiaalisen median alustoilla.

Digitaalisten työkalujen avulla pystyi kohdistamaan viestit tarkasti oikealle yleisölle. Esimerkiksi Brexitin "BeLeave" ja "Vote Leave" kampanjat toivat esiin viestejä, jotka oli suunniteltu herättämään tunteita ja vahvistamaan kansallista identiteettiä. Tämä oli mahdollista, koska kohderyhmien identiteetti oli jo valmiiksi ohjelmoitu olemaan vastaanottavainen tietyille viesteille. Kun sosiaalisen median käyttäjät näkivät viestejä, jotka tuntuivat heidän kokemuksistaan ja identiteetistään tutuilta, he olivat valmiita reagoimaan – tai ainakin harkitsemaan – äänestämistä EU:sta poistumisen puolesta.

Tämän identiteettiä tukeva viestintä ei kuitenkaan rajoittunut pelkästään äänestäjien aktivointiin. Se myös epäili niitä, jotka harkitsivat "jäämistä". Yksi tapa, jolla kampanja epäilytti mahdollisia "jäämis-äänestäjiä", oli kyseenalaistaa, olivatko he todella osa yhteisöä, joka kannattaisi pysyä EU:ssa. Viestejä luotiin myös niin, että ne herättivät epäilyksiä siitä, onko äänestäminen edes järkevää tai osa oman kansallisen identiteetin ilmaisua. Tällöin epävarmuus valinnan järkevyydestä oli riittävän suuri, jotta monet päätyivät jättämään äänestämättä tai ajautuivat passiivisuuden tilaan.

Brexitin kampanjassa käytettiin myös visuaalisia elementtejä, jotka puhuivat tietylle yleisölle. Esimerkiksi teekupin kuvalla ja brittiläisillä kulttuuriviitteillä luotiin nostalginen kehyksellinen viesti, joka puhutteli niitä, jotka kokivat "brittiläisyyden" olevan osa identiteettiään. Teemana oli ajatus, että brexit oli luonnollinen jatkumo perinteiselle brittiläiselle elämäntavalle. Samalla, kun ympäristötietoista identiteettiä puhuttelevat viestit, kuten jääkarhu-kuvat, houkuttelivat toisia kansalaisia, heille brexitin äänestäminen oli tapa, jolla he voivat tukea omaa ekologista maailmankuvaansa.

Tässä koko prosessissa oli kyse siitä, että äänestäjien motivaatiot ohjattiin ja muokattiin siten, että he kokivat päätöksentekotilanteen henkilökohtaisesti tärkeäksi ja identiteettinsä kannalta merkitykselliseksi. Tärkeä osatekijä tässä oli myös kampanjan kyky luoda epäilyksiä ja hämmennystä "jäämis"-puolelle, mikä vähensi äänestysaktiivisuutta ja lisäsi passiivisuutta.

Tässä valossa, Brexit-kampanja ei vain vedonnut järkiperäisiin argumentteihin, vaan onnistui manipuloimaan äänestäjien tunteita ja yhteisöllisiä siteitä. Viestintä oli tarkasti kohdennettua ja suunniteltu niin, että se puhutteli henkilökohtaisia identiteettejä ja kulttuurisia normeja, tehden valinnan tekemisestä henkilökohtaisemman ja samalla vähemmän järkiperäisen.

On tärkeää ymmärtää, että tällainen viestintästrategia ei toimi, ellei kohderyhmä ole valmis tekemään päätöksiä, jotka tukevat heidän henkilökohtaista identiteettiään. Samalla se muistuttaa siitä, kuinka voimakkaasti digitaalinen viestintä voi vaikuttaa yhteiskunnallisiin päätöksiin ja kuinka tärkeää on olla tietoinen siitä, miten omia mielipiteitä muokataan erilaisten digitaalisten työkalujen avulla.

Mikä oli Ollantaytambo ja sen merkitys Inkaväelle?
Kuinka ymmärtää klassisen rajan käsitteen ja sen vaikutukset tilastollisessa mekaniikassa
Miten digitaalinen transformaatio vaikuttaa pilvi- ja reunalaitteiden tiedonsiirtoon ja kyberturvallisuuteen?
Miten Syvälliset Määrittelyt ja Augmentointi Auttavat Kyberturvallisuuden Kehityksessä?