Monet radikalisoitumista käsittelevät tutkimukset keskittyvät ulkoisiin tekijöihin, kuten yhteiskunnan, politiikan ja kulttuurin vaikutuksiin. Kuitenkin on olemassa toinen, yhtä tärkeä näkökulma: se, miten yksilön henkilökohtaiset kokemukset ja sisäiset ristiriidat voivat johtaa ääriliikkeisiin. Yksinäinen susi, eli "lone wolf", on termi, joka kuvaa henkilöä, joka toimii yksin ja omilla motiiveillaan, mutta silti osana radikalisoitumisen prosessia, joka usein liittyy väkivaltaisiin äärioikeistolaisten tai muiden ääriliikkeiden ideologioihin. Näiden yksilöiden radikalisoituminen ei välttämättä liity massiivisiin ryhmätapahtumiin tai kansainvälisiin liikekannallepanoihin, vaan he voivat olla yksinään toimivia yksilöitä, jotka valitsevat väkivallan keinoksi tuoda esiin poliittisia mielipiteitään.

Tällaisella yksilöllä on usein pitkään ollut vaikeuksia sopeutua yhteiskuntaan, ja hän on jäänyt ulkopuolelle. Hän saattaa kokea olevansa yhteiskunnan hylkäämä, ilman todellisia ystävyyssuhteita ja osattomaksi elämästään. Tällaisten ihmisten elämässä saattaa olla historiallisia traumoja ja hylkäämisen kokemuksia, jotka luovat pohjan epäterveelle maailmankatsomukselle ja radikalisoitumiselle. Yksinäisyyden kokemus on voimakas, ja vaikka hän saattaa olla eristetty muusta yhteiskunnasta, hän ei ole poissa kaikista yhteyksistä. Yksinäinen susi voi liittyä verkkoyhteisöihin, joissa hän voi jakaa ajatuksiaan ja tuntemuksiaan, mutta nämä yhteydet eivät ole syvällisiä ja ne jäävät usein pinnallisiksi. Internetistä tulee enemmänkin ajanvietettä ja tietolähde kuin ratkaiseva tekijä radikalisoitumisessa.

Esimerkki tällaisesta yksinäisestä susista on Frank Steffen, joka tunnetaan Kölnissä vuonna 2015 tehdystä murhan yrityksestä. Steffen oli yksinäinen, oikeistopopulistinen radikaali, joka oli jäänyt yhteiskunnan ulkopuolelle ja katsoi, että hänellä ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin väkivalta. Hänen taustallaan oli lapsuudessa kokemiaan hylkäämiskokemuksia, jotka vaikuttivat hänen maailmankatsomukseensa. Vaikka hän oli kokeillut sopeutua yhteiskuntaan ja jopa työskennellyt tavallisissa töissä, hän ei onnistunut löytämään paikkaansa, vaan päätyi entistä enemmän vihaamaan ympäröivää maailmaa.

Steffenin tapaus osoittaa, kuinka radikalisoituminen ei aina ole massaliikkeen seurausta, vaan voi syntyä yksilön sisäisistä ristiriidoista ja pettymyksistä. Hänen aikaisempi rikollinen taustansa ja jollain tavalla yhteiskunnasta eristyneenä eläminen vahvistivat hänen vihan tunteitaan. Hän tuli radikalisoituneeksi, ei niinkään massaliikkeiden tai verkostojen kautta, vaan sisäisesti eristäytymällä ja omaksumalla äärioikeistolaisia ajatuksia. Tässä tapauksessa hän käytti hyväkseen kansallista pakolaiskeskustelua ja omia henkilökohtaisia kokemuksiaan – pelkoa ja vihaa muukalaisia kohtaan – luodakseen poliittista tilaa itselleen väkivaltaisella tavalla.

Steffenin tapaus tuo esiin, kuinka yksinäisen suden radikalisoitumisessa tärkeä rooli on yksilön kokemilla sosiaalisilla ja psykologisilla tekijöillä. Näiden tekijöiden taustalla ei ole vain ideologia, vaan myös henkilökohtainen kokemus siitä, ettei hänellä ole paikkaa yhteiskunnassa. Hän kokee itsensä hylätyksi ja turhautuneeksi, ja tämä kokemus voi johtaa äärimmäisiin ja väkivaltaisiin tekoihin, joita hän tekee saadakseen huomiota ja viedäkseen eteenpäin viestiään.

Väkivalta ei aina ole epätoivon hetken purkautumista. Usein se on kylmäverinen, harkittu teko, joka pyritään suorittamaan "teatraalisesti", kuten Steffenin tapauksessa. Hänen hyökkäyksensä ei ollut impulsseista syntynyt tunnepurkaus, vaan osittain poliittinen teko, joka oli suunniteltu huolellisesti ja jonka kautta hän halusi vaikuttaa yhteiskunnalliseen keskusteluun. Väkivalta on hänen tavaramerkkinsä, joka tekee hänestä näkyvän ja antaa hänelle mahdollisuuden tuoda esiin sen, mitä hän kokee oikeudenmukaiseksi.

Tässä yhteydessä on tärkeää huomata, että vaikka tällainen radikalisoituminen näyttää syntyvän henkilökohtaisista kokemuksista, se ei jää vain yksilön sisälle. Tällaiset yksilöt voivat käyttää yhteiskunnallisia ilmiöitä, kuten maahanmuuttokysymyksiä tai poliittisia jakolinjoja, oman radikalisoitumisensa oikeutuksena ja ilmentymänä. He saattavat kokea, että heidän oman elämänsä epäonnistumiset liittyvät laajempaan yhteiskunnalliseen epäoikeudenmukaisuuteen, johon he reagoivat väkivaltaisella tavalla. Tämä tuo esiin sen, kuinka tärkeitä ovat yksilön henkilökohtaiset kokemukset ja niiden kytkeytyminen yhteiskunnallisiin ilmiöihin.

Yksinäinen susi voi olla mitä tahansa muuta kuin yhteiskunnan laajassa kontekstissa merkityksetön henkilö. Hän saattaa olla pieni osa suurempaa ilmiötä, joka juontaa juurensa yksilön traumojen ja syrjäytymisen kokemuksesta. Väkivalta, joka nousee tällaisista kokemuksista, on monimutkainen ja syvälle juurtunut ilmiö.

Miten henkilökohtaiset kokemukset voivat vaikuttaa poliittisiin motiiveihin: John Ausonius ja hänen ideologiansa kehitys

John Ausonius, tunnettu myös nimellä "Lasermann", on yksi monista esimerkeistä siitä, kuinka henkilökohtaiset kokemukset ja sisäiset ristiriidat voivat kehittää radikaaleja poliittisia näkemyksiä, jotka eivät aina ole johdonmukaisia tai loogisia. Hänen elämänsä kulku ja tekojen taustalla olevat motiivit tarjoavat syvällistä pohdintaa siitä, kuinka yksilön elämäntarinan ja henkilökohtaisten traumojen voi kietoutua yhteen äärioikeistolaisen ajattelun kanssa.

Ausonius syntyi Wolfgang Alexander John Zauggina Sveitsissä, ja hänellä oli saksalainen äiti ja sveitsiläinen isä. Hänen varhainen elämänsä ei mitenkään viitannut siihen, että hänestä tulisi äärioikeistolainen murhaaja, joka katsoisi väkivallan keinoksi muuttaa yhteiskuntaa. Hänellä oli mahdollisuuksia, joista monet nuoret voivat vain unelmoida: hän kävi elitististä koulua, oli älykäs ja teki myöhemmin töitä elokuvateatterissa ja astui jopa lääketieteelliseen hoitoon, kun hän koki mielenterveysongelmia. Kuitenkin hänessä piilevä yhteiskunnallinen epätyydytys, sekä ulkoiset että sisäiset ristiriidat, loivat pohjan myöhemmille teoille, jotka mullistivat hänen ja muiden elämät.

Hänen lapsuudessaan oli monia vaikeuksia. Isä oli naistenmies, ja äiti käytti väkivaltaa purkaakseen oman tyytymättömyytensä. Tämä väkivalta oli Ausoniuksen elämässä keskeinen elementti, ja vaikka hän oli ulkoisesti menestyvä, hänelle ei koskaan löytynyt paikkaa yhteiskunnassa. Hänen etniset piirteensä, tummat hiukset ja silmät, erottivat hänet monista muista, ja hän koki koulussa kiusaamista. Tämä eristäytyminen ja halu tulla hyväksytyksi olivat varhainen itsetunnon puute, joka seurasi häntä koko elämän ajan.

Ausoniuksen ensimmäiset askeleet kohti väkivaltaa tapahtuivat hänen myöhemmissä elämänvaiheissaan. Vaikka hän oli aluksi lupaava nuori mies, hänen taloudelliset vaikeutensa ja henkilökohtaiset pettymystään johtivat hänet entistä syvemmälle yksinäisyyteen ja epätoivoon. Kasinopelaaminen ja rahapeleistä aiheutuvat velat johdattivat hänet pankkiryöstöihin vuonna 1990, mutta tämä ei ollut ainoa radikalisoitumisen syy. Ausonius koki yhteiskunnan vieraannuttaneen itsensä, ja hän purki tätä vihaa maahanmuuttajiin.

Hänen näkemyksensä maahanmuutosta ja yhteiskunnasta eivät kehittyneet tyhjiössä, vaan ne olivat yhteydessä hänen henkilökohtaisiin epäonnistumisiinsa ja kokemuksiinsa ulkopuolisuuden tunteesta. Hän oli vakuuttunut siitä, että hänen omat taloudelliset vaikeutensa ja elämänsä epäonnistuminen olivat muiden, erityisesti maahanmuuttajien, syytä. Hän kuvaili itseään vihamieliseksi maahanmuuttajia kohtaan, ja tämä viha kasvoi erityisesti 1980-luvulla, jolloin hänen taloudelliset ongelmansa pahenivat entisestään.

Ausonius käytti väkivaltaa henkilökohtaisten turhautumistensa purkamiseen. Hänen motiivinsa eivät olleet täysin ideologisia tai poliittisia alkujaan, mutta vähitellen hänen tekojensa taustalla oleva ajattelu muotoutui poliittiseksi radikalismiksi, jossa hän itse koki olevansa osa isompaa yhteiskunnallista kamppailua. Tällöin hänestä tuli henkilö, joka yhdisti henkilökohtaiset tragediat ja poliittisen vihan toisiinsa tavalla, joka teki hänestä äärioikeistolaisen väkivallan tekijän.

Tämä yhdistelmä henkilökohtaisia pettymyksiä ja radikaalia ajattelua on tärkeä tekijä, joka selittää, miksi Ausonius kääntyi väkivaltaan. Hänen tekojensa motiivit olivat sekoitus henkilökohtaisia loukkauksia, taloudellista epätoivoa ja poliittista vihaa. Hän itse myönsi, että hänen viha maahanmuuttajia kohtaan ei ollut pelkästään ideologista, vaan liittyi hänen omaan epäonnistumiseensa ja ahdinkoonsa yhteiskunnassa.

Tämä tapaus muistuttaa siitä, kuinka syvällä olevat henkilökohtaiset ongelmat voivat vaikuttaa poliittiseen ja ideologiseen kehitykseen. Ausonius ei ollut vain yksittäinen, ideologisesti motivoitunut murhaaja, vaan henkilö, jonka elämän tragediat ja henkilökohtaiset epäonnistumiset loivat pohjan äärioikeistolaiselle ajattelulle. Hänen tekonsa olivat reaktio omiin epäonnistumisiinsa ja yhteiskunnan vieraannuttamiseen, ja tämän vuoksi hänen tapauksensa on tärkeä muistutus siitä, kuinka radikalisoituminen voi syntyä monien tekijöiden yhteisvaikutuksesta.

Endtext

Miksi oikeistopopulistinen yksittäisten toimijoiden terrorismi on aliarvioitu uhka Euroopassa?

Euroopan poliittinen kenttä ja viranomaiset ovat pitkään aliarvioineet oikeistopopulistisen yksittäisten toimijoiden terrorismia, joka usein jää varjoon muiden, paremmin tunnistettujen terrorismin muotojen rinnalla. Oikeistopopulististen terroritekojen luonne on monimutkainen, ja niissä on useita piirteitä, jotka poikkeavat perinteisistä terrorismin muodoista. Tällainen väkivalta, joka on suunnattu vähemmistöjä, maahanmuuttajia ja ulkomaalaisia kohtaan, on usein vähemmän organisoitua ja saattaa ilmetä jopa ilman selkeää poliittista vaatimusta. Tällaisten tekojen taustalla on kuitenkin syvällisiä ideologisia ja yhteiskunnallisia jännitteitä, jotka ansaitsevat tarkempaa tarkastelua.

Oikeistopopulistinen yksittäinen terroristi, kuten Itävallan Franz Fuchs, joka pommitti kirjeillä 1990-luvulla, on esimerkki siitä, kuinka yksittäinen henkilö voi aiheuttaa suurta pelkoa ja terroria yhteiskunnassa ilman suurta organisaatiota taustalla. Kuitenkin tämänkaltaiset tapaukset on usein kuitattu yksittäisten mielenvikaisina tekoina ilman syvempää poliittista pohdintaa, vaikka ne usein liittyvät laajempiin yhteiskunnallisiin ja ideologisiin liikkeisiin, kuten äärioikeistolaiseen väkivaltaan.

Jeffrey D. Simonin mukaan "Lone Wolf Terroristit voivat olla luovempia ja innovatiivisempia kuin terroristiryhmät". Tämä ajatus tuo esiin sen, kuinka yksittäiset toimijat voivat muuttaa terrorismin kenttää luomalla omia, uudenlaisia tapoja toteuttaa väkivaltaisia tekojaan. He eivät ole sidottuja perinteisiin normeihin tai odotuksiin, vaan voivat käyttää täysin uusia menetelmiä, jotka saavat monet yllättymään ja kyseenalaistamaan nykyiset turvallisuusstrategiat.

On tärkeää ymmärtää, että vaikka yksittäinen terroristi ei välttämättä ole osa suurta kansainvälistä verkostoa, hänen toimintansa voi silti olla seurausta yksilöllisestä radikalisaatiosta, joka on yhteydessä laajempiin yhteiskunnallisiin ja ideologisiin virtauksiin. Tällaiset tekijät eivät aina ilmene perinteisten rikosrekistereiden tai aikaisempien rikollisten tekojen kautta, sillä monet näistä yksittäisistä toimijoista voivat olla niin sanottuja "puhdas naamaiset" tekijöitä, jotka eivät ole jääneet kiinni aikaisemmista rikoksista.

Yksittäisten toimijoiden väkivalta on usein vaikea ennakoida, sillä se ei perustu suuriin organisaatioihin tai huolellisesti suunniteltuihin, monivaiheisiin operaatioihin. Tämä tekee siitä erityisen vaarallista ja haastavaa turvallisuusviranomaisille. Nämä yksittäiset toimijat voivat ottaa lain omiin käsiinsä ja kokea, että heillä on oikeus toimia oman poliittisen ideologiansa mukaisesti ilman, että heidän tekonsa olisivat osa laajempaa yhteiskunnallista liikehdintää.

Terrorismin uudentyyppisen muodon tunnistaminen on tärkeää, sillä se tuo esiin sen, että oikeistopopulistinen väkivalta ei aina ole spontaania tai tunteisiin perustuvaa. Sen taustalla voi olla pitkään kyteneitä ideologisia ja yhteiskunnallisia jännitteitä, jotka ilmentyvät väkivallan tekoina, joiden taustalla ei välttämättä ole suoraa poliittista tavoitetta, vaan ennemminkin halu tuhota tiettyjä yhteiskunnallisia ryhmiä tai yksilöitä. Oikeistopopulistiset terroristit eivät aina pyri toteuttamaan laajoja poliittisia muutoksia, vaan heidän motiivinsa voivat olla henkilökohtaisempia ja väkivalta perustuu usein rotuvihaan, maahanmuuttovastaisuuteen ja muuhun äärioikeistolaisiin maailmankatsomuksiin.

Yksittäisten toimijoiden terrorismia käsiteltäessä on tärkeää ymmärtää, että vaikka he saattavat toimia yksin, heidän radikalisaationsa ei ole tapahtunut tyhjiössä. He voivat olla yhteydessä muihin ajattelutapoihin ja näkemyksiin verkon tai muiden välineiden kautta, mikä antaa heille mahdollisuuden vahvistaa ja oikeuttaa väkivaltaisia toimiaan. Tällaiset yksilöt voivat saada inspiraatiota toisten äärioikeistolaisten väkivallantekijöiden teoista ja tuntea, että heidän on tehtävä jotain merkittävää oman yhteiskuntansa puolesta.

Tällainen terrorismi ei myöskään ole pelkästään väkivaltaisia tekoja, vaan se on osa laajempaa ideologista ja kulttuurista prosessia, joka kiihdyttää yhteiskunnallista polarisaatiota ja lisää vihapuhetta ja vihamielisyyttä eri yhteiskunnallisia ryhmiä kohtaan. Äärioikeistolaiset terroristit voivat käyttää väkivaltaa viestinä, joka vie heidän poliittiset ja ideologiset tarkoitusperänsä eteenpäin, ja usein he kokevat, että heidän tekojensa taustalla on oikeutettu syy tai taistelun arvoinen asia.

On tärkeää huomata, että oikeistopopulistinen terrorismi ei ole uusi ilmiö, mutta sen ymmärtäminen ja tunnistaminen vaatii uudenlaista lähestymistapaa, joka ei perustu pelkästään perinteisiin terrorismin määritelmiin tai turvallisuusstrategioihin. Yksittäisten toimijoiden väkivalta ei ole pelkästään henkilökohtaisten syiden tulosta, vaan se on yhteydessä laajempiin yhteiskunnallisiin ja poliittisiin jännitteisiin, jotka voivat olla piilossa mutta kuitenkin hyvin todellisia. Tällöin on tärkeää tarkastella yhteiskunnallisia muutoksia ja niiden vaikutuksia sekä ymmärtää, että terrorismi ei ole pelkästään ulkomaailman ilmiö, vaan se voi syntyä myös omassa yhteiskunnassamme.

Kuinka yksittäiset oikeistoterroristit ilmenevät nykypäivän yhteiskunnassa ja miksi ne ovat erityisen vaarallisia?

Yksittäiset oikeistoterroristit, joilla on väkivaltaisia ja murhaavia motiiveja, usein näyttävät olevan inspiroituneita läheisestä ideologisesta yhteisöstä, mutta myös omasta pakkomielteestään, joka muistuttaa läheisesti lähetyssaarnaajamaisia kytköksiä. Nämä yksinäiset susi -terroristit, joilla on oikeistopopulistiset tai äärioikeistolaiset tavoitteet, eivät ole vain henkisesti näkyvästi poikkeavia, vaan myös osa laajempaa ideologista ryhmittymää. He saattavat jopa osoittaa tyytyväisyyttään aggressiivisista ilmentymistä, kuten terrorismikeskusteluista mediassa tai verkossa. He näkevät tässä tehokkaan keinon artikuloida ongelmiaan ja halujaan, mikä on omiaan vahvistamaan heidän ideologista näkemystään ja vihaansa yhteiskuntaa kohtaan.

Tällaisilla terroristeilla on taipumus sekoittaa suuria poliittisia valituksiaan viattomien ihmisten murhaamiseen, joilla ei ole henkilökohtaista yhteyttä heidän kanssaan. Maailmankuvassaan he jakavat maailman ystäviin ja vihollisiin, ja heidän vihaansa kohdistuu usein vähemmistöihin. Tämä rasistinen maailmankuva ilmenee monissa tunnetuissa esimerkeissä historian saatossa, kuten noitavainoissa tai toisen maailmansodan aikana juutalaisten kansanmurhassa, jonka tarkoituksena oli väittää, että heidän verensä myrkytti arjalaisen rodun. Vastaavasti muissa totalitaarisissa yhteiskunnissa on nähty suunnitelmia tuhota tietynlaiset ihmiset, kuten Kambodžassa lasit silmillä varustetut ihmiset, koska heidät nähtiin älymystön jäseninä ja näin kommunistisen hallinnon vihollisina.

Eric Hoffer kirjoitti jo vuonna 1951, että kaikki aikamme todelliset uskovaiset – olipa kyseessä kommunisti, natsi, fasisti tai jopa katolinen – julistavat äänekkäästi lännen demokratioiden rappeutuneisuutta. Tämä ajatuslinkki on helposti nähtävissä myös Breivikin kaltaisessa terroristi-ideologiassa, joka halusi pelastaa Euroopan islamisaatiolta. Myös sellaiset henkilöt, jotka tulevat tuntemattomasta taustasta ja haluavat sytyttää rotusodan tai kuten Sonboly haluavat hävittää kaikki turkit, voivat liittyä tällaiseen ajattelutapaan.

Radikalisoitumista tulisi tarkastella ennen kaikkea sosiaalisena prosessina. On virheellistä selittää tämän ajan oikeistoterrorismin yksittäisten toimijoiden käyttäytymistä pelkästään internetin tarjoamilla mahdollisuuksilla. Ongelmalliset sivuvaikutukset, kuten yksittäisten tekijöiden terroriteot, voivat olla erityisen mahdollisia silloin, kun yhteiskunta on jakautunut syvästi, esimerkiksi maahanmuuttopolitiikan kysymyksissä. Verbaali radikalismi saattaa tulla yhteiskunnassa normaaliksi, ja argumenttien taistelu oikeistopopulististen ja radikaalien voimien välillä ei saa johtaa siihen, että yhteiskunnan keskusta alkaisi jäljitellä alkuperäisiä näkemyksiä ja kaavoja. Tällaiset kehitykset voivat johtaa poliittisesti eristävien vaatimusten oikeutukseen, kuten maahanmuuttokysymyksissä esitettyihin vaatimuksiin.

Tässä vaiheessa on tullut aika pohtia modernin yhteiskunnan itseymmärrystä. Yhteiskunnan on kehitettävä tarkempia tunnistusmekanismeja narsististen kaavojen ja äärioikeistolaisten viestien havaitsemiseksi. Erityisesti on tärkeää kehittää parempaa kompetenssia tarkkailla äärioikeistolaisia kulttuureja. Yksittäiset, verkottuneet toimijat ovat kehittyneet ja ovat edelleen yhteiskunnassa, mediassa ja julkisesti havaittavissa vain satunnaisesti. Tässä yhteiskunnassa vallitseva yleinen ambivalenssi on osasyynä siihen, että vaarat jäävät huomaamatta. Viranomaiset eivät ole kyenneet käymään tarvittavaa keskustelua siitä, kuinka tunnistaa oikeistolaista väkivaltaa – jos niin halutaan sanoa. Esimerkiksi terroristit saavat julkisuudessa tunnustusta ja arvostusta, kuten esimerkiksi "Encyclopædia Dramatica" -sivustolla, jossa he saavat arvosanoja ja jatkuvasti päivitetään tietoja (esimerkiksi Christchurchin ja El Pason tapaukset).

Vaarallinen verkostoituminen ei ole rajoittunut pelkästään ilmeisiin foorumeihin, kuten pelisivustoihin, joissa on nähtävissä selkeitä äärioikeistolaisia ryhmiä. Peliteollisuuden kieltäytyminen tunnustamasta rasismia ja väittämät siitä, etteivät he havaitse yhteiskunnallisesti tärkeitä keskusteluja omissa foorumeissaan, on omiaan lisäämään ongelmaa. Vaarallinen verkostoituminen pelissä näyttäytyy yhtä vaarallisena kuin yksittäisten toimijoiden poliittisten hyökkäysten väitetty depolitisoituminen. Tässä vaiheessa yhteiskunnan ja viranomaisten on oltava valmiita käymään keskustelua äärioikeistolaisen kotimaan terrorismista ja sen syistä.

Miten hallita vaikeita tunteita konttiharjoituksen avulla?
Miten Trumpin digitaalinen persona vaikutti COVID-19-pandemian hallintaan Yhdysvalloissa?
Mikä on väärennöksen hinta: Väärin merkitty eläin ja sen seuraukset lännen elämässä
Onko Yhdysvaltojen sotilaallinen ylivertaisuus kestävä ratkaisu?