Adamsin mukaan Trumpia voi pitää magiikan mestarina, sillä hänellä on kyky manipuloida totuutta niin, että epärealistiset väitteet, kuten "Joe Biden varasti vuoden 2020 presidentinvaalit", saavat kannattajat uskomaan niihin. Trumpin tapa muuntaa totuuden merkityksiä houkuttelee kannattajiaan tavalla, joka muistuttaa lapsen leikintätilaa, jossa lapsi tietää, että kuvitteellinen ystävä ei ole todellinen, mutta hän silti kokee hänet osaksi omaa elämäänsä. Tällainen transduktio, totuuden venyttäminen ja sen esittäminen oikeana, luo tilan, jossa totuuden ja fiktion välinen raja hämärtyy.

Trumpin tapa puhua ja käyttäytyä on osa hänen viihdeperustaansa. Hänen huumorinsa, joka rikkoo verbaalisia tabuja, ei pelkästään naurata, vaan luo ideologista työskentelyä, joka ylittää tavallisen huumorin luonteen. Tämän huumorin kautta Trumpin kannattajat saavat vahvistuksen omille epäilyksilleen, salaliittoteorioilleen ja maailmankuvilleen, jotka ovat täysin irti objektiivisesta todellisuudesta. Se on kuin pelissä, jossa ei ole väliä sillä, onko maailma oikeasti sellainen kuin Trump väittää, vaan sillä, että hänen sanansa luovat kuvan maailmasta, joka tuntuu kannattajista oikealta. Trumpin vastustajat voivat nähdä tämän vain klovneriana, mutta hänen tukijansa uskovat, että hänellä on todellista vaikutusvaltaa ja kykyä muuttaa todellisuutta. Tällä tavalla Trumpin viestit vahvistavat ja muuntavat heidän omia käsityksiään.

Tämä totuuden muuntaminen liittyy myös suurempaan ja abstraktimpaan käsitykseen moraalista. Trumpin ja hänen kannattajiensa luoma "syvä tarina" perustuu ajatukseen siitä, että yhteiskunnan perusrakenteet ovat käännetty päälaelleen. Kansalaiset, jotka ovat ahkerasti työskennelleet ja maksaneet verojaan, kokevat tulleensa petetyiksi, sillä heitä on kohdeltu huonosti ja väheksytty. Kun Hillary Clinton nimitti Trumpin kannattajat "ilkeiksi" ja "epäonnistuneiksi", hän vahvisti heidän syvää tarinaansa, joka on täynnä käänteitä ja moraalisia käänteitä, jotka Trump ja hänen seuraajansa omaksuvat. Tämä moraalinen käänne luo pohjan Trumpin väitteille siitä, että hänen toimintansa, kuten "suonsuodatus", ei ole korruptiota vaan moraalinen vastaisku, joka puolustaa totuutta vääristellyn yhteiskunnan puolesta.

Trumpin metafora suonsuodatuksesta, jossa arvot on kerätty yhteiskunnan matalammilta tasoilta eikä "moralistisen huipun" ylimmiltä tasoilta, on tehokas. Se luo kuvan siitä, että Trump ei ole osa perinteistä eliittiä, vaan hän toimii kansan hyväksi, vaikka hänen toimintatapansa saattavat näyttää ristiriitaisilta tai epäeettisiltä. Kuten monet Trumpin seuraajat uskovat, hänen ei tarvitse puhua totuuksia; tärkeintä on se, mitä hänen sanansa edustavat heille omassa sisäisessä maailmassaan.

Erityisesti uskonnollinen yhteisö on kääntänyt Trumpin toiminnan ja käyttäytymisen pyhiksi teoiksi, vertaamalla häntä Raamatun sankariin Jehuun, joka raivasi tiensä vastustajiensa yli. Tällainen allegoria luo syvempää yhteyttä ja oikeutusta Trumpin väitteille ja hänen toimiensa moraaliselle oikeutukselle. Tällöin Trumpin "rohkeus" ja sääntöjen rikkominen näyttäytyvät oikeutettuina, koska hän on "Jumalan valitsema" johtaja, joka vastustaa maailmaa, jonka hän katsoo olevan täynnä moraalista rappiota ja vääristelyä.

Trumpin ja hänen seuraajiensa luoma narratiivi on paitsi ideologinen myös psykologinen, sillä se hämärtää totuuden ja valheen rajoja, luoden oman version totuudesta, joka ei ole sidoksissa objektiiviseen maailmaan, vaan sisäisiin kokemuksiin ja uskomuksiin. Tämä ajatusmalli tuo esiin syvän jakautuman yhteiskunnassa, jossa ei ole enää tilaa neutraalille tai puolueettomalle näkemykselle. Kriitikot, jotka haastavat Trumpin toiminnan, joutuvat automaattisesti osaksi tätä narratiivia, jossa heidän väitteensä käännetään "valeuutisiksi" ja heidän moraalinen korkeutensa tuomitaan vääräksi.

Tämä dynamiikka luo ympäristön, jossa totuus ei ole enää objektiivinen, vaan subjektiivinen kokemus, joka muuntuu jatkuvasti Trumpin ja hänen seuraajiensa näkökulmasta. Tällaisessa maailmassa voi olla vaikea erottaa, missä kulkee totuuden ja valheen raja, sillä ne kietoutuvat toisiinsa tavalla, joka vahvistaa uskomuksia ja käsityksiä sen sijaan, että haastaisi niitä. Yhteiskunnallisten ja kulttuuristen normien murtaminen, sekä totuuden ja moraalin uudelleenmäärittäminen, luovat pohjan, jolla Trumpin retoriikka kukoistaa ja hänen kannattajansa pysyvät uskollisina, vaikka todellisuus saattaa olla hyvinkin erilainen.

Miten Epsteinin ja Trumpin aikakauden valta ja korruptio heijastavat miesten välistä etuoikeutta ja julmuutta?

Epsteinin 2019 pidätyksen jälkeen journalistiikka ja oikeustieteilijät alkoivat kysyä, oliko Acosta tehnyt poikkeuksellisen sopimuksen rahoittajan kanssa jo vuonna 2008 siksi, että hän pelkäsi tutkia niitä voimakkaita henkilöitä, joihin Epsteinillä oli yhteyksiä? Kaikki merkit viittaavat siihen, että näin oli. Epsteinillä oli läheiset suhteet kahteen Yhdysvaltain presidenttiin sekä Britannian kuninkaalliseen perheeseen, mutta hänellä oli myös ystäviä joista osa oli maailman voimakkaimpia liikemiesten ja oikeusasiantuntijoita. Se, että New Yorkin Yhdysvaltain syyttäjänvirasto otti mukaan julkisen korruption tiimin eikä Ihmiskaupan vastaisen yksikön, viittaa siihen, että vuonna 2008 neuvoteltu syytesopimus ei ollut lainmukainen, tai että Epsteinillä oli yhteyksiä hyvin varakkaisiin ja vaikutusvaltaisiin liittolaisiin, jotka saattoivat olla osallisina häntä vastaan nostetussa seksuaalisessa pyramidihuijauksessa – tai molempiin. Varmasti emme koskaan saa tietää totuutta. 10. elokuuta 2019 Epstein löydettiin kuolleena sellistään Metropolitan Correction Centeristä Manhattanilta.

Vaikka Epstein kuoli äkillisesti, hänen nimensä elää edelleen yhtenä tunnetuimmista varakkaista valkoisista miehistä, jotka syytteeseen panttiin heidän pitkään jatkuneista rikoksistaan Trumpin presidenttikauden aikana. Muita esimerkkejä ovat Hollywoodin tuottaja ja sarjallinen seksuaalinen hyökkääjä Harvey Weinstein, poliittinen konsultti ja itseään "likaiseksi temppuilijaksi" kutsunut Roger Stone, sekä investointipankkiirista konservatiiviseksi mediakonsultiksi muuttunut Steve Bannon. David Grahamin mukaan nämä miehet saivat syytteet Trumpin presidenttikaudella, koska heillä oli läheiset yhteydet presidenttiin; ”turhautuminen hänen rankaisemattomuuteensa auttoi luomaan motivaation vastuuseen muille voimakkaille miehille”. Mutta lukuun ottamatta muutamia huomattavia poikkeuksia, näiden miesten vastuuseenpaneminen jäi lyhytaikaiseksi. Trumpin presidenttikautensa viimeisinä päivinä armahti muun muassa Stoneen, Bannoniin sekä pitkän listan tunnettuja poliitikkoja ja liikemiehiä; hän harkitsi jopa etukäteistä armahdusta itselleen. Nämä armahdukset olivat lisää todisteita siitä, että vaikka todisteet heidän syyllisyydestään olivat vankkoja, varakkaat valkoiset miehet, jotka rikkovat lakia Yhdysvalloissa, pystyvät lähes aina pakenemaan rangaistuksia, jotka olisivat olleet heille oikeudenmukaisia. Epstein oli poikkeuksellinen vain siinä mielessä, että hänen oli kuoltava välttääkseen merkittävän vankilatuomion. Hänen kuolemansa tarkoittaa kuitenkin sitä, että kaikki hänen miespuoliset osalliset saavat todennäköisesti jäädä rankaisematta. Sitä vastoin Epsteinin naispuolinen kumppani, Ghislaine Maxwell, on tällä hetkellä vankilassa rikoksista, jotka hän teki yhdessä Epstein kanssa, mukaan lukien ihmiskauppa. Epsteinin tapaus on suljettu, mutta hänen elämänsä ja rikostensa tarkastelu voi osaltaan tuoda valoa laajempaan analyysiin vallan ja korruption leikkauspisteestä Trumpin aikakaudella.

Epstein opettaa meille paljon siitä, miten varakkaat ja hyvin verkostoituneet ihmiset ajavat henkilökohtaisia taloudellisia etujaan toisten kustannuksella – hän vietti suurimman osan aikuiselämästään huijaten sijoittajia ja manipuloiden oikeusjärjestelmää. Mutta hän on myös esimerkki toisenlaisen korruption ja sadismin ilmenemismuodon kuvasta: näyttävästä julmuudesta. Epsteinin ja muiden tapausten yhteydessä, joita käsittelen tässä, käy selväksi, että se maskuliininen etuoikeus, jota Epstein ja Trump ovat edistäneet 1980-luvun loppupuolelta lähtien, ruokkii sydämettömyyttä ja väkivaltaa. Tämän privilegiointimuodon julkinen vahinko kansanruumiille, kuten varkauksilla ja petoksilla, on vain yksi puoli. Tämä etuoikeus ylläpitää myös vähemmän näkyviä, intiimejä julmuuden muotoja ihmisille, joiden kärsimys jää vallassa olevilta merkityksettömäksi.

Trumpin aikakauden "julmuuden pyörremyrskyä" on useat journalistiikan ammattilaiset jo aiemmin käsitelleet. Adam Serwer, Megan Garber ja Jia Tolentino ovat tutkinneet tuottavasti Trumpin korruptoivaa vaikutusta kansalliseen politiikkaan ja kansalaiselämään. Monet ovat jopa nimenneet Trumpin sadistiksi. Kuitenkin, Trump ei ole sadisti. Markiisi de Sade oli eettinen. Hän ei peitellyt julmuuttaan, eikä yrittänyt piilottaa henkilökohtaisia tai taloudellisia epäonnistumisiaan. Vaikka hän nautti seksuaalisesta julmuudesta, hän oli vihainen aikansa eliitin köyhille ja voimattomille aiheuttamasta väkivallasta. Sade ei nähnyt puhdasta pahuutta hyveenä, mutta Trump on omaksunut sen ainakin 1980-luvun loppupuolelta lähtien. Trumpin ja Epsteinin suhteen tarkastelu tuo esiin, miten korruptio ja väkivalta Trumpin aikakaudella leikkaavat toisiinsa ilman mitään yhteiskunnallista tunnontarkkuutta. Trumpin uran aikainen julmuuden eetos lepää vallan esittämisessä, joka yhdistää taloudellisen menestyksen ja seksuaalisen ylenmääräisyyden. Tämä valta on mahdollistanut koko varakkaiden valkoisten miesten luokan rakentaa imperiumeja ja maineita, mutta tarkemmin tarkasteltuna se on onttoa. Se ei perustu kykyyn tai saavutuksiin, vaan yksinkertaisesti taloudellisen hyväksikäytön ja seksuaalisen saalistuksen yhdistämiseen.

Trumpin ja Epstein ovat eläneet ja toimineet maailmassa, jossa varakas valta yhdistyy seksuaaliseen ylenmääräisyyteen ja kaupallisen menestyksen illuusioon. Tämä ei ole vain heidän henkilökohtainen elämäntapansa, vaan laajempi yhteiskunnallinen ilmiö, jossa rikkaus ja sen mukana tuoma vaikutusvalta suojaavat heitä lainsäädännöllisiltä seurauksilta, samalla kun he ylläpitävät rakenteita, jotka vahingoittavat muiden elämää. Epsteinin ja Trumpin tapaukset tuovat esiin väkivallan ja korruption syvät juuret, jotka ovat sitoutuneet yhteen niin taloudellisessa kuin seksuaalisessa vallankäytössä.

Miten Trumpin Suosio Lounaissuomessa Norsunluurannikolla Tarjoaa Oppeja Yhdysvaltojen Politiikan Ymmärtämiseen

Norsunluurannikolla korruptio on valitettavasti arkinen osa yhteiskuntaa. Pienimuotoinen korruptio, kuten tilanne, jossa virkamies ottaa lahjuksen ajokortin uusimisesta, on yleistä ja yleisesti hyväksyttyä käytäntöä. Suurempi, laajamittainen korruptio taas on syvälle juurtunut osaksi hallintoa, missä valtioiden viranomaiset myöntävät miljoonien dollarien arvoisia väärennettyjä hankkeita tuttavilleen, jotka puolestaan palauttavat rahat takaisin heidän poliittisille tukijoilleen. Usein tällaisessa ympäristössä korruptio ei ole vain yksittäisten rikollisten vika, vaan se on osa laajempaa poliittista ja yhteiskunnallista rakennetta, joka vaikuttaa jokaiseen kansalaiseen.

Korruption käsitteen tarkastelu on kuitenkin monimutkainen kysymys. Akateemikot ovat pitkään välttäneet liittämistä kaikkea näitä käytäntöjä yhteen yksinkertaistetulla "korruptio"-leimalla, sillä kyseessä ei ole pelkästään rikollinen toiminta, vaan myös poliittisten voimasuhteiden väline. Korruptio toimii myös välineenä poliittisessa taistelussa, jossa syytökset usein heijastavat vallanpitäjien omaa epäeettistä toimintaa. Korruptiosta puhuminen Norsunluurannikolla voi siis olla myös strateginen liike, jolla yritetään kiistää oma syyllisyys samalla, kun valtaa pyritään säilyttämään.

Vaikka asiasta ei juuri koskaan käydä oikeudenmukaisia oikeudenkäyntejä, kansa itse on valmiita puhumaan siitä avoimesti. Yhteiskunnan keskustelu korruptiosta, vaikka usein katkeran ja turhautuneen sävyinen, on kuitenkin jatkuvaa. Norsunluurannikolla ihmisten jokapäiväisessä elämässä korruptio näkyy usein tavallisina tilanteina, kuten viranomaisten avustuksella palveluja pyydettäessä tai virallisten maksujen yhteydessä. Mutta aivan yhtä usein se näkyy myös massiivisina, korruptoituneina hankkeina, joissa valtion varat päätyvät vain harvojen taskuihin.

Näin ollen on ymmärrettävää, miksi kansa tuntee syvää turhautumista. Korkeimmalla tasolla toimivien poliitikkojen lupaamat korruptionvastaiset ohjelmat kuulostavat tyhjiltä, koska kansa tietää, että nämä samoista ohjelmista puhuneet poliitikot itse syyllistyvät usein juuri niihin vääryyksiin, joita he väittävät haluavansa torjua. Tässä kontekstissa nousee esiin aivan keskeinen ilmiö: Norsunluurannikolla kansa ei enää usko politiikan lupausten vilpittömyyteen. Kuten Chinua Achebe on todennut, "Kun kaksi nigerialaista kohtaa, heidän keskustelunsa suuntautuu vääjäämättä kansallisiin puutteisiin." Tällaiset puutteet eivät ole vain arkipäivän korruption seurauksia, vaan myös syvempiä, rakenteellisia epäoikeudenmukaisuuksia, jotka vahvistavat epätasa-arvoa.

Tässä valossa Trumpin suosio lounaissuomalaisilla alueilla voidaan ymmärtää. Hänen retoriikkansa, jossa hän vastustaa politiikkaa ja poliittista maailmaa, joka kaupittelee "väärää totuutta", resonoi voimakkaasti ihmisten keskuudessa, jotka kokevat politiikan olevan pelkkää teatteria. Trumpin sanoma, jossa hän kieltää vallitsevat poliittiset rakenteet, houkuttelee heitä, sillä se tuo esiin kansan tunteman epäluottamuksen vallitsevia instituutioita kohtaan. Vaikka Trumpilla ei ole todellista aikomusta tai suunnitelmaa auttaa köyhiä, hänen arvostelunsa virallista poliittista järjestelmää kohtaan tuntuu enemmän oikeutukselta monille.

Korruption ja poliittisten johtajien epäluottamuksen välinen suhde on monisyinen ja vaikeasti lähestyttävä, mutta se on samalla avain ymmärtää, miksi monet kansalaiset ovat valmiita tukemaan johtajia, kuten Trump, jotka eivät edes yritä peitellä epäjohdonmukaisuuttaan ja omahyväisyyttään. He näkevät siinä eräänlaisen rehellisyyden, vaikka se olisikin osittain fasadimainen.

Jos tarkastellaan tämän ilmiön globaaleja vaikutuksia, voidaan huomata, että maailmassa, jossa korruptio on systeeminen ongelma monissa maissa, valtaapitävät saavat usein syytöksistään vain vähäistä vastarintaa. Elitesarjan henkilöillä on taipumus käyttää hyväkseen valtion lainsäädäntöä ja sen tarjoamia mahdollisuuksia oman hyödyn saamiseksi. Tällaiset rakenteet auttavat suojelemaan heitä mahdollisilta oikeudenkäynneiltä, vaikka kansa ja media jatkuvasti paljastavat heidän toimensa.

On myös huomioitavaa, että valtaapitävät eivät ainoastaan itse hyödynnä korruptiota, vaan myös luovat lainsäädäntöä, joka mahdollistaa sen. He puhuvat usein kauniisti rehellisyydestä ja oikeudenmukaisuudesta, mutta käytännössä ovat itse sen rakenteen ylläpitäjiä, joka mahdollistaa epäoikeudenmukaisuuden jatkumisen. Kansalaiset, jotka eivät pysty vaikuttamaan politiikkaan, ovat usein pakotettuja osallistumaan korruption kiertokulkuun, vaikka pienemmässä mittakaavassa.

Yhteiskunnallisten ja poliittisten rakenteiden kietoutuminen näin syvälle korruptioon on myös se syy, miksi monet eivät enää usko poliittisten lupausten vilpittömyyteen ja kokevat politiikan olevan pelkkää peliä, jossa harvat rikastuvat muiden kustannuksella.

Miksi Trumpin suosio ei ole ristiriidassa hänen todellisten kannattajiensa etujen kanssa?

Yksi Trumpin vetovoiman hämmentävimmistä puolista on se, että hän ei oikeastaan edusta monien hänen kannattajiensa todellisia etuja. Vaikka hänen kannattajansa ihailevat häntä huolimatta laajasti uutisoiduista syytöksistä epäoikeudenmukaisesta vauraudesta, jatkuvista valheista, xenofobiasta ja perusteettomista salaliittoteorioista, tämä ilmiö on todistus siitä, kuinka syvästi he ovat huolestuneita elämästään. Tällöin monet eivät juurikaan kiinnitä huomiota Trumpin henkilökohtaiseen käyttäytymiseen tai hänen politiikkaansa. Todellisuus Trumpin luonteesta ja politiikasta ei ole heille tärkeää, koska Trumpin valehtelu tarjoaa houkuttelevamman kertomuksen kuin se, mitä todellisuus heille tuo.

Ehkä ei olekaan yllättävää, että Trumpin viestit, jotka ovat pääasiassa peräisin hänen itseään koskevan epävarmuutensa lievittämiseksi, ovat erityisen suosittuja suhteellisen etuoikeutettujen ryhmien keskuudessa, jotka ovat huolissaan sosiaalisesta asemastaan. Trumpin ilmeinen suosio Nigeriassa, erityisesti Etelä-Nigerian Igbot-alueella, korostaa yhteiskuntien epävakautta, jotka tuottavat suosiota tällaiselle johtajalle.

Trumpin viestit, jotka usein sisältävät raakoja ja suoraviivaisia syytöksiä, saavat suurta suosiota juuri niiden yksinkertaisuuden ja suoraviivaisuuden vuoksi. Näiden viestien ydin on antaa ihmisten tuntea, että heillä on mahdollisuus vaikuttaa tilanteeseensa, vaikka todellisuudessa tilanne saattaa olla päinvastoin. Kannattajat eivät välttämättä ole huolissaan Trumpin taustasta, vaan he etsivät poliittista johtajaa, joka pystyy yksinkertaistamaan heidän elämäänsä ja tarjoamaan heille vaihtoehdon tilanteelle, joka näyttää muuten olevan heidän hallintansa ulkopuolella.

Erityisesti suhteessa Igbot-alueeseen, jossa monilla on kokemusta syvistä sosiaalisista ja taloudellisista eriarvoisuuksista, Trumpin viestit näyttävät tarjoavan jotain konkreettista ja helposti ymmärrettävää. Tämä tilanne, jossa Trumpin valtioidenvälinen vetovoima ilmenee niin kaukaisessa kulttuurissa, voi tuntua yllättävältä, mutta se osoittaa kuinka syvästi populismi voi leimata yhteiskunnallista keskustelua ja luoda uusia liittoutumia.

Kuitenkin on tärkeää ymmärtää, että vaikka Trumpin viesteillä on kyky yhdistää eriarvoisia ryhmiä, niiden perimmäinen tavoite ei ole parantaa yksittäisten ihmisten tilannetta, vaan luoda illuusio siitä, että he voivat olla osana jotain suurta ja voittavaa kollektiivia. Tämä kollektiivinen identiteetti tarjoaa paitsi turvallisuuden tunteen myös välineen, jolla torjutaan todellisuuden aiheuttamaa epävarmuutta.

Samalla on huomioitava, että Trumpin kaltaisten johtajien suosio on usein hedelmällistä maata yhteiskunnallisen turhautumisen ja epäluottamuksen kasvuun. Kriisi, olipa se taloudellinen, sosiaalinen tai poliittinen, luo usein tarpeen vaihtoehtoisille selityksille ja ratkaisuilla, jotka voivat olla helposti omaksuttavissa. Trumpin viestit ovat kameleonttimaisia, koska ne voivat soveltua moneen erilaiseen kontekstiin ja tarpeeseen. Tällöin viestit eivät tarvitse tarkkaa perustelua, vaan niiden yksinkertaisuus ja kyky luoda vastakkainasettelu "me vastaan he" riittää saavuttamaan laajaa suosiota.

Tämä erityinen johtajuus voi vaikuttaa houkuttelevalta, koska se tuo mukanaan selkeyttä ja johdonmukaisuutta maailmassa, joka tuntuu olevan täynnä kaaosta ja epäselvyyksiä. Kuitenkin syvemmin tarkasteltuna Trumpin viestit voivat olla vaarallisia, koska ne yksinkertaistavat monimutkaisia yhteiskunnallisia ongelmia ja saattavat estää aidon keskustelun ja ratkaisujen löytämisen.

Lopulta, vaikka Trumpin kannattajat saattavat tuntea, että heidän elämässään on uusi toivo ja voima, on tärkeää ymmärtää, että populistiset viestit voivat usein muuttaa todellisuuden pelkiksi symboleiksi, jotka palvelevat pääasiassa johtajien omia etuja. Heidän todellisten tavoitteidensa ja lupauksiensa totuus jää monesti taka-alalle, ja lopulta kansa voi jäädä ilman todellista parannusta elinolosuhteissaan.