Pressure-Retarded Osmosis (PRO) on kehittyvä teknologia, joka herättää yhä enemmän huomiota sen kyvystä tuottaa energiaa suolaliuosten eroosio- ja suolan diffuusioprosessien avulla. Erityisesti sen matala hiilijalanjälki ja energiatehokkuus tekevät siitä mielenkiintoisen vaihtoehdon verrattuna perinteisiin uusiutuviin energiatekniikoihin, kuten aurinko- ja tuulivoimaan.

Yksi PRO-järjestelmän merkittävimmistä eduista on sen erittäin matala hiilidioksidipäästöjen taso verrattuna muihin uusiutuviin energialähteisiin. Esimerkiksi tuulivoimaloiden ja aurinkopaneelien valmistusprosessit liittyvät merkittäviin kasvihuonekaasupäästöihin. Tuulivoimaloiden valmistus, erityisesti teräsrakenteiden tuotanto ja siipien kuljetus, kuluttaa huomattavia määriä energiaa ja lisää päästöjä. Samoin aurinkopaneelien valmistuksessa, erityisesti monokristallisten pii-paneelien tuottamisessa, syntyy huomattavia hiilidioksidipäästöjä. Tämä johtuu suurelta osin raaka-aineiden valmistuksesta ja energiankulutuksesta, joka liittyy teräksen, alumiinin ja piin valmistusprosesseihin.

Toisaalta PRO-järjestelmän tuotannossa käytettävien korkeatiheyksisten polyeteeniputkien valmistus tuottaa vähemmän päästöjä kuin teräksen valmistus, mikä puolestaan johtaa siihen, että PRO-järjestelmän kokonaishiilidioksidipäästöt ovat pienemmät verrattuna tuulivoimaan ja aurinkovoimaan, jotka molemmat vaativat huomattavia määriä terästä ja muita raskaita materiaaleja.

PRO:n etuna on myös, että se ei tarvitse energian varastointijärjestelmiä, joita on kehitetty muiden uusiutuvien energialähteiden, kuten aurinko- ja tuulivoiman, tukemiseksi. Energiavarastointijärjestelmät ovat yleensä epätaloudellisia ja niiden tehokkuus on nykyisin matala, mikä tekee niistä kalliita ja ympäristölle kuormittavia. PRO-järjestelmä, joka ei vaadi tällaista varastointia, on ympäristön kannalta huomattavasti tehokkaampi ja vähemmän kuormittava.

PRO-järjestelmän elinkaaren arviointi on olennainen osa sen ympäristön ja talouden kestävyyden tarkastelua. Elinkaarianalyysi jakautuu neljään päävaiheeseen: asennus ja materiaalit, käyttö, ylläpito ja elinkaaren loppuvaihe. Näistä vaiheista kuljetus on jätetty arvioinnin ulkopuolelle, sillä sen vaikutus on minimaalinen verrattuna muihin vaiheisiin. Elinkaarianalyysissä huomioidaan myös PRO-järjestelmän energia-, käyttö- ja ylläpitokustannukset sekä sen loppuvaiheen käsittely, kuten kierrätys ja kaatopaikkamaksut.

PRO:n kilpailukyvyn arvioimiseksi verrattuna muihin energiatekniikoihin käytetään elinkaarikustannusanalyysiä (LCOE), jossa kustannukset ja tuotettu energia otetaan huomioon koko järjestelmän elinkaaren ajalta. LCOE tarjoaa tärkeää tietoa siitä, kuinka taloudellisesti kilpailukykyinen PRO-järjestelmä on verrattuna perinteisiin uusiutuviin energiatekniikoihin. Tällöin otetaan huomioon kaikki tuotannon, käytön, ylläpidon ja loppuvaiheen kustannukset suhteessa tuotettuun energiaan.

PRO-teknologian kehitys on edennyt erityisesti sen yhdistämisessä perinteisiin suolanpoistotekniikoihin, kuten käänteisosmoosiin (RO). Käänteisosmoosi-PRO-hybridijärjestelmä tarjoaa huomattavan potentiaalin yhdistää suolanpoiston ja energian tuotannon tehokkuus. Tällöin järjestelmä voi vaihtaa tarvittaessa käänteisosmoosi-tilasta PRO-tilaan riippuen taloudellisista ja energiankulutuksen tarpeista. Tämä mahdollistaa sen, että järjestelmä voi optimoida veden tuotannon ja energian tuotannon taloudellisesti kannattaviksi, riippuen siitä, onko raikasvesi riittävästi saatavilla vai onko energian tuotanto ensisijaista.

Tämä hybridijärjestelmä toimii erityisen hyvin olemassa olevien PRO-järjestelmien parannuksena, joissa puhdistettua jätevesiä voidaan käsitellä lisäämällä käänteisosmoosiprosessi. Näin voidaan parantaa veden tuotantoa, mutta samalla hyödyntää PRO-tekniikkaa energian tuottamiseen silloin, kun energian hinta on alhainen.

PRO-järjestelmän etuna on sen kyky muuttaa toimintatapaansa ja vastata dynaamisesti eri tarpeisiin ja taloudellisiin olosuhteisiin. Se ei ainoastaan tuota energiaa vaan voi myös tuottaa puhdasta vettä, jolloin sen käyttö mahdollistaa laajemman soveltamisen alueilla, joissa on veden ja energian kysynnän vaihtelua. Tämä tekee PRO:sta erittäin joustavan ja tehokkaan järjestelmän, joka pystyy optimoimaan sekä energian että veden tuotannon taloudellisesti ja ympäristön kannalta kestävästi.

Miten uusiutuvat energialähteet voivat parantaa vedensuolauskustannuksia ja ympäristövaikutuksia?

Uusiutuvan energian käyttö veden desalinoimiseen tarjoaa merkittäviä etuja verrattuna perinteisiin fossiilisiin polttoaineisiin perustuvaan tuotantoon. Erityisesti aurinko- ja tuulivoimalla toimivat laitokset voivat vähentää huomattavasti hiilidioksidipäästöjä ja vähentää energiakustannuksia pitkällä aikavälillä. Uusiutuvat energianlähteet (RES) auttavat torjumaan ilmastonmuutosta ja edistävät kestävää kehitystä alueilla, joissa ympäristösäädökset ovat tiukkoja tai kansainväliset ilmastosopimukset edellyttävät tiukempia toimia päästöjen vähentämiseksi. Esimerkiksi aurinkoenergialla toimivat suolavesijalostuslaitokset hyödyntävät puhdasta ja runsaasti saatavilla olevaa aurinkoenergiaa, mikä poistaa fossiilisten polttoaineiden käytön ja niistä aiheutuvat päästöt. Tuulivoimalla toimivat laitokset toimivat samalla periaatteella ja tekevät osaltaan ilmastonsuojelun mahdolliseksi.

Uusiutuvien energialähteiden käyttö vähentää kasvihuonekaasupäästöjä, erityisesti hiilidioksidia, mikä voidaan laskea kaavalla, jossa otetaan huomioon perinteisten ja uusiutuvilla energialähteillä toimivien laitosten päästöt. Tämä on erityisen tärkeää alueilla, joilla on tiukat ympäristönsuojelusäännökset tai globaalit ilmastositoumukset, jotka edellyttävät merkittäviä päästövähennyksiä.

Uusiutuvan energian käyttö desalinoinnissa tuo myös taloudellisia etuja. Asennuksen jälkeen aurinko- ja tuulivoimalaitosten käyttökustannukset ovat lähes olemattomat, sillä energian hinta on vakaa ja käyttö maksaa vähän. Toisaalta perinteiset laitokset, jotka perustuvat fossiilisiin polttoaineisiin, kokevat korkeat ja epävakaat energiakustannukset, mikä voi tehdä niistä taloudellisesti epäedullisia pitkällä aikavälillä. Esimerkiksi aurinkoenergialla toimivissa suolavesijalostuslaitoksissa alueilla, joissa aurinko paistaa runsaasti, energian kulutusta voidaan vähentää jopa 80 prosentilla verrattuna fossiilisiin polttoaineisiin perustuvaan tuotantoon. Tämä parantaa laitteiden taloudellista kannattavuutta ja alentaa energiakustannuksia jopa 20–30 prosenttia verrattuna perinteisiin laitteisiin.

Laitteiden käyttöiän pidentäminen ja suodatinmateriaalien kestävyys ovat parantuneet uusien esikäsittelymenetelmien ansiosta, mikä vähentää suodattimien vaihtokustannuksia ja alentaa operatiivisia kustannuksia. Tämä tekee uusiutuvilla energialähteillä toimivista suolavesijalostuslaitoksista houkuttelevan taloudellisen vaihtoehdon erityisesti globaaleilla energianhintojen nousuilla ja energian toimitusketjujen epävakaudella. Toisin kuin perinteisillä laitoksilla, jotka ovat riippuvaisia fossiilisista polttoaineista, uusiutuvilla energialähteillä toimivilla laitoksilla on hintavakaus ja ennalta arvaamaton energiantuotanto muuttuu helpommin hallittavaksi.

Veden suolanpoiston taloudellista kannattavuutta arvioitaessa on tärkeä ottaa huomioon investointikustannukset, operatiiviset kustannukset ja laitoksen käyttöiän aikana saavutettavat säästöt. Uusiutuvan energian integrointi tekee laitteista taloudellisesti houkuttelevampia, koska sen avulla voidaan hallita käyttöön liittyviä kustannuksia, kuten polttoaineen hinnan vaihteluja. Tässä mielessä uusiutuvan energian käyttö vähentää taloudellista riskiä ja tekee laitteiden käyttöä ennakoitavammaksi ja helpommin hallittavaksi.

Pitkällä aikavälillä uusiutuvan energian integrointi desalinointilaitoksiin voi ratkaista monia ympäristöhaasteita. Sillä on kuitenkin myös haasteensa ja esteensä, jotka liittyvät erityisesti teknologian, rahoituksen ja markkinoiden kehityksellisiin rajoituksiin. Erityisesti aurinko- ja tuulivoiman epävakaa luonne voi tehdä jatkuvan energian saannin varmistamisen haasteelliseksi. Membrani- ja suolavesijalostusprosessit vaativat tasaisen energiantuotannon tehokkuuden säilyttämiseksi, mikä edellyttää energian varastointitekniikoiden, kuten akkujen ja polttokennojen, käyttöä. Näiden laitteiden käyttö on kuitenkin kallista ja niiden käyttöikä rajoitettu, mikä nostaa alkuperäistä investointikustannusta. Toinen haaste on energiatehokkuuden parantaminen uusiutuvan energian osalta, sillä esimerkiksi energian talteenottojärjestelmien (ERD) yhteensopivuus vaihtelevaan energiaan on ratkaistava.

Rahoitukseen liittyy omat haasteensa, sillä uusiutuvan energian laitteistoinvestointien pääomatarpeet voivat olla suuret. Tämä voi olla erityisen ongelmallista kehittyvillä alueilla, joilla desalinoinnin tarve on suuri, mutta rahoitusmahdollisuudet ovat rajalliset. Tällöin tarvitaan tukitoimia, kuten valtion ja kansainvälisten järjestöjen tarjoamia alhaisen korkotason lainoja tai verokannustimia, jotka voivat edistää investointeja. Myös resurssien jakelu ja koulutus ovat keskeisiä seikkoja, jotta paikallisille asiantuntijoille voidaan antaa tarvittavat tiedot ja taidot uuden teknologian hyödyntämiseksi. Tämä puolestaan voi vahvistaa alueellista osaamista ja alentaa kustannuksia.

Kehitykselle tärkeitä ovat myös infrastruktuuriin liittyvät haasteet. Uusiutuvan energian komponenttien toimitusketjut eivät ole aina vakiintuneita, ja paikallinen infrastruktuuri voi olla riittämätöntä suurien laitteistojen asentamiseen. Tällöin tarvitaan investointeja tukirakenteisiin ja logistiikan parantamiseen, jotta kustannuksia saadaan laskettua ja prosessit nopeutettua.

Tällaisia haasteita voidaan kuitenkin lieventää, jos hallitukset, kansainväliset järjestöt ja yksityinen sektori tekevät yhteistyötä ja investoivat innovatiivisiin energian varastointijärjestelmiin, älyverkkojen käyttöön ja parempiin sääntelykehyksiin. Koulutuksen ja infrastruktuurin kehittäminen voi osaltaan tukea uusiutuvan energian laajempaa käyttöönottoa ja parantaa suolavesijalostuksen taloudellista ja ympäristöllistä kestävyyttä.

Miten aurinkoenergiaa voidaan hyödyntää MD-järjestelmissä suolanpoistossa?

Aurinkoenergiassa perustuvissa MD-järjestelmissä (membrani-tislaatio) lämpö- ja sähköenergia tuotetaan erikseen, ja tämä energia toimitetaan käyttäjille järjestelmän komponenttien avulla. Kuten kuvassa 17.9 on esitetty, aurinkoenergian keräys voi tapahtua joko lämpökeräimien tai aurinkosähköpaneelien kautta. Tässä järjestelmässä käytettävät keskeiset osajärjestelmät ovat aurinkokeräimet tai PV-moduulit, syöttö- ja puhdistustankit, MD-moduuli ja kiertopumput.

Itsenäinen aurinkovoimalla toimiva MD-suolanpoistojärjestelmä on rakennettu samanlaisten periaatteiden mukaan, mutta siinä aurinkosähköpaneelit tuottavat tarvittavan sähkön MD-prosessille, ja järjestelmässä käytetään DC-akkuja ja inverttereitä dieselin sijaan. Tällöin kaikki tarvittavat pumput ja laitteet voidaan liittää joko sähköverkkoon tai generaattoriin, ja lämpö siirretään MD-moduuliin joko suoraan tai lämmönvaihtimen kautta.

Kahdenlaista aurinkoenergian liittämistä MD-järjestelmään on esitetty, joissa lämpökeräimet tuottavat lämpöä MD-laitteen syöttöveteen. Nämä järjestelmät tarjoavat joustavuuden järjestelmän rakenteelle ja mahdollistavat sen yhdistämisen perinteisiin sähköverkkoihin tai generaattoreihin, mutta samalla optimoidaan lämmön ja sähkön käytön tehokkuus.

MD-membraanien valmistustekniikoilla on keskeinen rooli tämän teknologian kehittymisessä. Yksi tehokkaimmista tavoista valmistaa yksikerroksisia membraaneja MD- ja CMD-prosesseihin on liuottimien käyttö, kuten liuottimenpoiston ja elektrospinnoituksen tekniikat. Näillä menetelmillä valmistetaan välirakenteita, joita kutsutaan MMM:ksi (Mixed Matrix Membranes), joissa kiinteä vaihe (nanomateriaalit) yhdistetään matriisiin (polymeerit). Tällaiset valmistustekniikat antavat mahdollisuuden käyttää erilaisten polymeerien yhdistelmiä MD-membraanien tuottamiseen.

Esimerkiksi tuoreessa tutkimuksessa on hyödynnetty elektrospinnoitusta S-kytketyn MD-nanokuitumembraanin valmistuksessa, joka on poly(styreeni-butadieeni-styreeni) -materiaalista ja on verrattavissa kaupallisiin PTFE-membraaneihin, mutta hydrofobisemmalla rakenteella. Tämä kehitys avaa mahdollisuuksia arvioida uusia synteettisiä hydrofobisia polymeerejä ja kehittää uusia polymeeriyhdistelmiä MD-sovelluksiin. Tällaiset innovaatiot voivat parantaa MD-järjestelmien tehokkuutta ja laajentaa niiden käyttömahdollisuuksia.

Myös elektrodialyysimembraanit ovat kehittyneet merkittävästi suolanpoistojärjestelmissä. Elektrodialyysi (ED) on sähkömembraanikäsittelytekniikka, jota käytetään ionipitoisten liuosten erottelussa ioninvaihtomembraaneilla. Tässä prosessissa positiiviset ionit siirtyvät kohti katodia ja negatiiviset ionit kohti anodia, minkä seurauksena ionit erotetaan tehokkaasti. ED:tä käytetään usein veden suolanpoistoon, mukaan lukien meriveden ja suolaisen veden käsittelyyn, sekä elintarvike- ja lääketeollisuudessa.

Korkea suolapitoisuus merivedessä luo kuitenkin omat haasteensa ED-järjestelmille, koska se aiheuttaa konsentraatiopolarisaatiota ja kalkkiutumista. Tämän vuoksi vahva itsepuhdistautuva kalvo on tärkeä. Myös ED:n tuottama suolavesipohjainen jätevesi vaatii lisäkäsittelyä ympäristövaikutusten minimoimiseksi. Tämä osoittaa, että ED:n ionien poisto-ominaisuus tekee siitä tehokkaan veden puhdistustekniikan, mutta se vaatii edelleen kehitystä erityisesti meriveden käsittelyn osalta.

Tärkeää on huomata, että suolanpoistotekniikoiden valinta ja optimointi ovat tiiviisti sidoksissa käytettävän veden suolapitoisuuteen. Alhaisen suolapitoisuuden omaavat vedet, kuten makea vesi, ovat helpompia käsitellä ja kuluttavat vähemmän energiaa, koska kalvot eivät altistu niin herkästi saastumiselle. Korkeampi suolapitoisuus puolestaan aiheuttaa enemmän haasteita, erityisesti jos vedessä on korkeita kalsiumin ja magnesiumin pitoisuuksia, jotka voivat johtaa suolojen laskeutumiseen ja kalvojen tukkeutumiseen.

Yksi keskeinen tekijä, joka tulee ottaa huomioon MD- ja ED-järjestelmien tehokkuuden parantamisessa, on kalvojen valmistustekniikoiden kehittäminen. Uusien kalvomateriaalien, kuten fluoropolymeerien, ja niiden yhdistelmien tutkiminen voi parantaa kalvojen lujuutta, hydrofobiliteettia ja kestävyyttä, mikä puolestaan parantaa koko suolanpoistoprosessin suorituskykyä. Jatkotutkimus kalvojen ja muiden laitteistojen optimoimiseksi tulee olemaan keskeisessä roolissa tulevaisuuden suolanpoistojärjestelmien kehityksessä.

Membraaniprosessien tehokkuus ja foulingin hallinta suolanpoistossa ja erottelutekniikoissa

Membraaniprosessit, kuten kalvopaisuntateknologia (MD) ja usean vaiheen tislaus (MED), ovat keskeisiä menetelmiä suolanpoistossa ja teollisessa erottelussa. Näiden prosessien tehokkuus ja kestävyys riippuvat monista tekijöistä, joista tärkein on kalvojen toiminnalliset ominaisuudet, kuten niiden huokoskoko, hydrofobisuus ja mekaaninen kestävyys. Membraanien valmistuksessa käytetään erilaisia tekniikoita, kuten vaihe-inversaatiota, elektrospinnoitusta ja pinnoitteiden muokkausta, jotka mahdollistavat kalvojen räätälöinnin erityisiin sovelluksiin. Näiden menetelmien avulla voidaan saavuttaa erittäin hydrophobisia ja oleofiilisiä kalvoja, jotka kuitenkin kohtaavat haasteita pitkän aikavälin käytössä, kuten heikko mekaaninen lujuus ja skaalautuvuusongelmat.

Yksi keskeinen menetelmä on elektrospinnaus, joka tuottaa nanokuituja, joiden pinta on karkea ja huokoskoko suuri, mikä parantaa kalvojen suorituskykyä erityisesti nesteiden ja kaasujen erottelussa. Näihin kalvoihin voidaan lisätä hydrofobisia partikkeleita, kuten PTFE:tä, PDMS:ää, hiilinanoputkia ja modifioitua silikonia, jotka lisäävät niiden vettä hylkivyyttä ja öljyä imevyyttä. Tämän tekniikan haasteena on kuitenkin mekaanisen lujuuden heikkous, mikä rajoittaa niiden käyttöä suurissa suolanpoistojärjestelmissä, jotka vaativat kestävämpiä materiaaleja. Näiden ongelmien lievittämiseksi on kehitetty nanokomposiittimateriaaleja, joissa yhdistyvät orgaaniset ja epäorgaaniset nanopartikkelit, kuten SiO2, TiO2 ja MWCNT:t, jotka parantavat kalvojen kestävyysominaisuuksia ja suorituskykyä.

Toinen keskeinen kehityssuunta on kaupallisten polymeerikalvojen pinnan muokkaus, joka parantaa niiden suorituskykyä MD-prosesseissa. Yksi tavallisimmista materiaaleista on PVDF (polyvinyylidendifluoridi), jonka pintaa voidaan muokata titania- tai silikoni-nanohiukkasilla ja sitten fluorinoimalla. Tämä prosessi saa aikaan superhydrofobisuuden tai omnifobisuuden, joka vähentää huokoskokoja ja muuttaa kalvojen läpäisevyyttä. Lisäksi synteettiset polymeeripohjaiset substraatit, joiden pinta on muokattu erityisesti öljy- ja suolapitoisten nesteiden, kuten emulsifoitujen öljyisten jätevesien käsittelyyn, ovat tärkeitä uusilla kalvojen käsittelymenetelmillä. Tällöin perinteiset kalvot eivät pysty käsittelemään monimutkaisempia jätevesitilanteita, ja erikoistuneet kalvot tarjoavat parempia tuloksia.

Inorgaanisten kalvojen, kuten lasi-, alumiini- ja titaanidioksidikalvojen, pinnan muokkaus on toinen kehittyvä alue, joka on erityisen hyödyllinen prosesseissa, jotka vaativat kemiallista ja termistä vakautta. Esimerkiksi keramiikkakalvot voivat olla kestävämpiä korkeissa lämpötiloissa, ja niiden pinnan fluorointi voi tehdä niistä joko hydrophilisiä tai superhydrofobisia. Korkeat lämpötilat kuitenkin heikentävät MD-prosessien energiatehokkuutta, sillä keramiikkakalvojen polttaminen vaatii yli 800 °C lämpötilan.

Membraanien fouling eli kalvojen likaantuminen on yksi suurimmista haasteista MD-prosessissa, sillä se heikentää kalvojen suorituskykyä ja operatiivista tehokkuutta. Fouling ilmenee, kun saastuttavat aineet, kuten suolat, orgaaniset aineet ja mikro-organismit, tarttuvat kalvon pintaan ja vuorovaikuttavat sen kanssa van der Waals -voimien, sähköisten kaksoiskalvovoimien ja varausvoimien kautta. Näiden voimien vaikutuksesta saastuttavat aineet voivat kerääntyä kalvon pintaan ja heikentää kalvon läpäisevyyttä, mikä puolestaan vähentää MD-prosessin ajamista tarvittavaa lämpötilaeroa ja heikentää suorituskykyä.

Foulingin hallintaan on kehitetty useita strategioita, kuten kalvon hydrofobisuuden parantaminen, huokoskokojen optimointi ja alhaisten käyttöpaineiden ylläpitäminen. Esimerkiksi suuremmat huokoskoot voivat estää epäpuhtauksien kertymistä kalvon pintaan ja parantaa virtausta. Alhaisempi käyttöpaine puolestaan estää saastuttavien aineiden tiivistymistä kalvolle ja vähentää foulingin syntymistä. Toisaalta, fouling voi olla joko epäorgaanista, orgaanista tai biologista. Epäorgaaninen fouling syntyy, kun kovien suolojen, kuten kalkkikarbonaatin ja raudan oksidien, kerääntyminen estää veden läpäisyä kalvon läpi. Orgaaninen fouling johtuu kolloidisten orgaanisten aineiden kerääntymisestä kalvojen pintaan, ja biologinen fouling ilmenee mikro-organismien, kuten bakteerien ja levien, kasvuna kalvon pinnalla.

Foulingin hallinta edellyttää kalvojen pinnan säännöllistä puhdistamista kemiallisilla ja fysikaalisilla menetelmillä. Kemiallinen puhdistus, kuten kloorin ja happojen käyttö, on tehokasta epäpuhtauksien poistamisessa, mutta se voi heikentää kalvon rakennetta ja lisätä jätevesien hävittämiskustannuksia. Toisaalta fysikaaliset puhdistusmenetelmät, kuten ilmapesuri, tärinä ja ultraääni, voivat irrottaa saastuttavat aineet kalvon pinnalta, mutta ne vaativat enemmän energiaa ja ovat vähemmän tehokkaita kuin kemialliset menetelmät.

MD-prosessin pitkäaikainen kestävyys ja taloudellinen tehokkuus riippuvat kalvojen ominaisuuksien parantamisesta, operatiivisten olosuhteiden optimoimisesta ja sopivien puhdistusmenetelmien käytöstä. Yhdistämällä nämä strategiat voidaan merkittävästi parantaa suolanpoistoprosessien kestävyyttä ja taloudellisuutta, mikä johtaa pidempikestoisiin ja tehokkaampiin järjestelmiin.

Miten J.M.W. Turner kuvasi ajan kulumista ja teollisen vallankumouksen vaikutuksia taiteessaan?
Miten lapset oppivat kielen äänteet ja merkit – varhaisen kielen kehityksen dynamiikka
Miten Trumpin perhe käytti oikeusjärjestelmää ja verkostojaan liiketoiminnassa ja politiikassa?