Mikä on "Yksinäinen susi"?

Yksinäinen susi, kuten käsitettä käytetään nykyään, viittaa terrorismiin, joka toteutetaan yksittäisten henkilöiden toimesta ilman suoraa yhteyttä vakiintuneisiin terroristiryhmiin. Tämä ilmiö ei ole uusi, mutta sen esiintyminen ja vaikutus ovat saaneet uusia muotoja nykyaikaisessa, verkostoituneessa maailmassa. Yksinäisen suden toiminta voi kuitenkin olla yhtä vaarallista ja tuhoisaa kuin ryhmän kollektiivinen terrori.

Terrorismin motiivit, jotka voivat olla henkilökohtaisia, ideologisia tai poliittisia, eivät ole aina selkeästi määriteltyjä, mutta niillä on yhteinen piirre: ne tähtäävät yhteiskunnallisiin tai poliittisiin muutoksiin väkivallan kautta. Yksinäinen susi ei yleensä kuulu mihinkään ryhmään eikä saa suoraa tukea muilta, mutta sen sijaan hän saattaa kokea, että hänen teollaan on suurempi merkitys osana jotain historiallista tai ideologista taistelua. Tämä henkilö voi kokea itsensä osaksi laajempaa kollektiivista liikkeen voimaa, vaikka ei itse olekaan osa mitään virallista organisaatiota.

Terrorismin määritelmä on monisyinen ja kiistanalainen. Se eroaa tavallisesta väkivallasta sen poliittisen tai ideologisen motiivin vuoksi, joka on tarkoitettu vaikuttamaan laajemmin yhteiskunnassa tai kansainvälisellä tasolla. Terrorismi voidaan nähdä myös keinona herättää julkinen reaktio, kuten pelkoa tai vihamielisyyttä, ja saattaa yhteiskunta halutulle polulle. Louise Richardsonin kuvaamat kolme "R":ää — kosto, maine ja reaktio — kiteyttävät monien terroristien tavoitteet: he kostavat kokemiaan vääryyksiä, haluavat tulla tunnustetuiksi ja pyrkivät provosoimaan vastareaktion valtiolta tai yhteiskunnalta.

Vaikka terrorismin yhteydessä usein ajatellaan organisoituneita ryhmiä, yksinäinen susi voi myös olla yksittäinen henkilö, joka toimii ilman ryhmän tukea mutta jollekin liikkeelle omistautuneena. Tämä henkilö ei välttämättä ole kokenut pitkää poliittista koulutusta tai ollut mukana perinteisissä vallankumouksellisissa ryhmissä, mutta häntä motivoi ajatus yhteiskunnan muuttamisesta väkivallan kautta. Yksinäiset sudet saattavat myös uskoa olevansa osa suurempaa historiallista taistelua, vaikka he toimivat itsenäisesti ja ilman näkyvää ryhmää.

Historian valossa yksinäisten susien esiintyminen ei ole mitenkään uutta. Vaikka moderni terrorismi ja sen käsitys liittyvät usein toisiinsa, jo 1800-luvun loppupuolella Venäjällä toimineet anarkistit, kuten Michail Bakunin, toteuttivat väkivaltaisia tekoja yhteiskunnallisten ja poliittisten muutosten puolesta. Heidän ideologiansa, joka sisälsi "teon propagandaa", oli väkivallan ja viestinnän yhdistelmä, joka oli sekä vaarallinen että vaikuttava. Yksittäiset henkilöt saattoivat osallistua väkivaltaan ilman suurta organisaatiota, uskoen, että heidän teollaan oli laajempaa yhteiskunnallista merkitystä.

Yksinäinen susi ei aina toimi yksin. Vaikka hänellä ei olisikaan virallista yhteyttä terroristiryhmiin, hän saattaa kokea olevansa osa laajempaa yhteiskunnallista tai ideologista liikettä, jonka päämäärät ja arvot hän jakaa. Tällaiset yksilöt voivat kokea, että heidän teollaan on yhteiskunnallinen tai poliittinen tavoite, joka ansaitsee kannatusta, jopa uhrauksen hinnalla. Onkin tärkeää huomioida, että vaikka yksinäinen susi ei ole osa hierarkkista ryhmää, hänen toimintansa saattaa silti tukeutua yhteisiin ideologisiin arvoihin, jotka eivät aina ole helposti havaittavissa ulkoisesti.

Terrorismissa, erityisesti yksittäisten tekijöiden tekemänä, on monia tuntemattomia tekijöitä. Yksinäiset sudet saattavat itse radikalisoitua omassa ympäristössään, ilman, että heidän toimiinsa olisi suoraa ulkoista vaikutusta tai ryhmän tukea. He voivat myös valita uhrinsa ja toimintatapansa omien käsitystensä pohjalta, mutta heidän tavoitteensa ovat kuitenkin usein poliittisia. Tämä herättää kysymyksiä siitä, miten poliittinen väkivalta voi syntyä ilman perinteistä organisoitumista, ja kuinka yksittäiset henkilöt voivat olla niin radikalisoituneita, että he ovat valmiita tekemään äärimmäisiä tekoja.

Väkivallan ja terrorismin välinen ero on usein hämärä. Yksittäinen henkilö voi osallistua väkivaltaisiin tekoihin, mutta hänen motiivinsa voivat olla moninaisia, kuten kostonhalu, valtapyrkimykset tai yhteiskunnallinen epäoikeudenmukaisuus. Tämä tekee yksinäisten susien toiminnan ennakoimattomaksi ja vaaralliseksi. Vaikka heidän tekojensa laajuus saattaa olla pienempi kuin organisoitujen terroristiryhmien, heidän kykynsä vaikuttaa yhteiskuntaan ja herättää pelkoa ei ole väheksyttävä.

Tämä ilmiö on osa jatkuvaa keskustelua terrorismin syistä ja vaikutuksista. Yksittäisten tekijöiden toiminta voi olla samalla sekä tuhoisaa että symbolista, sillä se ei rajoitu pelkästään väkivaltaan, vaan siihen liittyy myös viestin lähettäminen yhteiskunnalle ja valtiolle.

Mikä on "yksinäinen susi" ja miten se liittyy oikeistopopulistiseen väkivaltaan?

Radikalisaatioprosessit voivat nopeutua verkossa, vaikkei tämä ole aina yksinomainen syy. Yhteiskunta on jo tunnustanut, että verkko voi toimia alustan, joka ruokkii ja levittää ääriliikkeitä, mutta verkkovaikuttaminen ei yksinään riitä siihen, että yksilö, joka ei kärsi psykologisista häiriöistä, muuttuisi jihadistiseksi murhaajaksi. Tämä oli ilmeistä myös Berliinin rekkamurhan tekijän, Anis Amrin, tapauksessa. Hän sukelsi nopeasti salafistiseen maailmaan juuri saapumisen jälkeen ja sai tukea äärimmäisiltä ideologisilta piireiltä. Hänen radikalisoitumisensa oli nopea, mutta se ei ollut yksinomaan tiettyjen elämäntapavalintojen, kuten huumekaupan, seurausta. Hän ei ollut yksinkertaisesti rikollinen, vaan hänen poliittinen motivaationsa nousi esiin vasta myöhemmin, mutta siihen ei reagoitu riittävän nopeasti.

On tärkeää ymmärtää, että yksinäiset sudet eivät aina toimi täysin omapäisesti. Heidän toimintansa voi olla seurausta monimutkaisista yhteiskunnallisista ja ideologisista paineista, joissa internetillä on yhä suurempi rooli. Tällainen väkivalta ei ole sattumanvaraista, vaan se on osa laajempaa ideologista kamppailua, jossa yksilöt voivat kokea itsensä osaksi suurempaa poliittista liikehdintää. Tällaiset yksilöt voivat olla äärimmäisen sitoutuneita omaan ideologiaansa, mikä tekee heidän ennakoimisestaan ja estämisestään vaikeaa.

Oikeistopopulistisen väkivallan ja yksinäisten susien terrorismissa on havaittavissa tärkeitä piirteitä, jotka erottavat heidät muista terrorismin muodoista. Yksinäiset sudet eivät ole hajanaisia, impulsiivisia toimijoita, vaan he suunnittelevat tarkasti ja useimmiten toteuttavat tekonsa poliittisten motiivien pohjalta. On tärkeää, että yhteiskunta ja turvallisuusviranomaiset tunnistavat tämän väkivallan erityispiirteet, jotta se voidaan estää ennen kuin se johtaa vakaviin seurauksiin. Tämän vuoksi on olennaista keskittyä poliittisten motiivien tunnistamiseen ja reagoimiseen ennen kuin yksittäinen tekijä ehtii tehdä suuria tuhoja.

Yksinäiset sudet eivät ole vain väkivallan tekijöitä, vaan myös yhteiskunnallisia ilmiöitä, jotka paljastavat syviä rakenteellisia ongelmia, kuten syrjäytymistä, radikalisoitumista ja ideologisia kahtiajakoja. Heidän toiminnassaan näkyy usein syvä epätoivo ja halu kuulua johonkin suurempaan ja merkitykselliseen. Tämä tekee heistä vaarallisia, sillä heidän tekojaan ei voida selittää pelkällä mielenterveydellä tai yksittäisillä elämäntapavalinnoilla. Heidän maailmankuvansa on useimmiten täysin looginen heidän omassa ajattelussaan ja perustuu vahvasti sisäiseen ideologiaansa, joka on karskisti vastakkainen yhteiskunnan yleiselle hyväksymälle normille.

Miten Brenton Tarrant ja hänen ideologiansa vaikuttivat moderniin terrorismiin ja väkivaltaan?

Brenton Tarrantin toiminta, erityisesti hänen Christchurchin moskeijahyökkäyksensä, herätti laajaa huomiota, ja sen taustalla oleva ideologia on monella tapaa tyypillinen modernille väkivallan ja radikalisoitumisen ilmiölle. Tarrantin äärioikeistolaiset näkemykset ja hänen tapaansa esittää itseään väkivaltaisena sankarina ovat ilmentymiä siitä, kuinka internetin ja sosiaalisen median aikakausi on muuttanut väkivaltaisten liikkeiden toimintatapoja.

Tarrantin väkivaltateot eivät olleet vain henkilökohtaisia tekoja, vaan ne ilmensivät laajempaa ideologista liikehdintää, joka keskittyy erityisesti ”kulttuuriseen korvaukseen” ja valkoisten etuoikeuksien puolustamiseen. Hänen manifestissaan, joka julkaistiin ennen hyökkäystä, hän syytti ”IS:ää” ja muita muslimeja kulttuurisen sodan aloittamisesta. Tarrant näki itsensä osana globaalin vastarinnan liikettä, joka taistelee islamilaista vallankumousta vastaan ja pyrkii suojelemaan lännen kulttuuria, uskontoa ja identiteettiä.

Tarrantin ideologian taustalla oli selkeä vaikutus Identiteettiliikkeeltä, joka perustuu uskomukseen siitä, että Euroopan kulttuuri ja kansalliset identiteetit ovat uhattuina maahanmuuton ja monikulttuurisuuden vuoksi. Tarrant ei vain seurannut tätä liikettä, vaan myös tuki sitä taloudellisesti, lahjoittamalla rahaa tunnetulle Identiteettiliikkeen puhemiehelle Martin Sellnerille. Tämä yhteys osoittaa, kuinka väkivaltaiset yksilöt voivat olla osa laajempia liikehdintöjä, jotka pyrkivät luomaan kansallisia ja kansainvälisiä verkostoja.

Erityinen piirre Tarrantin ideologiassa oli hänen oman henkilökohtaisen itsekeskeisyytensä ja narsisminsa yhdistäminen väkivaltaan. Hän ei nähnyt itseään vain yksittäisenä toimijana, vaan sankarina, joka oli valittu turvaamaan ”valkoisten lasten” tulevaisuuden. Hän vertasi itseään Nelson Mandelaan, mikä kertoi hänen itsekorostuksestaan ja halustaan nostaa itsensä suureen asemaan maailmalla. Hänen itsetietoisuutensa näkyi myös siinä, kuinka hän halusi omien sanojensa mukaan saada aikaan globaalin yhteiskunnallisen, kulttuurisen ja poliittisen jakautumisen, erityisesti aseiden käyttöön liittyvissä keskusteluissa.

Vaikka Tarrant oli tietoinen siitä, että hänen rikoksensa leviäisivät nopeasti sosiaalisen median kautta, hänen tapansa käyttää internetiä oli osa laajempaa ilmiötä, jossa yksittäiset väkivaltaiset teot voivat saavuttaa massoja ilman perinteisten yhteiskunnallisten tai poliittisten rakenteiden väliintuloa. Tarrantin tapa käyttää internetin alustoja ja luoda yhteyksiä kansainvälisiin äärioikeistopiireihin kuvastaa nykyisen terrorismin uusinta vaihetta, jossa yksittäiset tekijät voivat toimia osana globaaleja, verkostoituneita liikkeitä.

Tarrantin tapa luoda ideologinen yhteys Serbian ja Montenegron historiaan on myös huomionarvoinen. Hänen viittauksensa Balkanin sotaan ja Serbiamilitanteihin ovat osoitus siitä, kuinka aiemmat konfliktit voivat vaikuttaa nykyisiin äärioikeistojen ajatuksiin ja toimintatapoihin. Näiden historiallisten viitteiden käyttö samoin kuin hänen tapansa tuoda esiin Serbian kansallismieliset laulut terroristisessa toiminnassaan, paljastavat yhteyden, joka saattaa olla huomaamatta, mutta jonka merkitys on suurempi kuin pelkkä yksittäinen väkivaltatapaus.

Tarrantin tekojen taustalla olevat syyt eivät ole vain henkilökohtaisia vihanpurkauksia, vaan ne heijastavat laajempia ideologisia ja yhteiskunnallisia jännitteitä, jotka ovat nykypäivän maailmassa syvälle juurtuneita. Hänen tapaustaan voidaan tarkastella osana globaalia ilmiötä, jossa poliittinen polarisaatio, maahanmuutto, kulttuuriset konfliktit ja teknologian rooli yhdistyvät uusiksi väkivallan ja radikalisoitumisen muodoiksi.

Tarrantin ideologinen kehitys on selkeä esimerkki siitä, miten yksilöt voivat radikalisoitua internetissä ja liittyä laajempiin liikkeisiin, jotka tekevät väkivallasta osan poliittista ilmaisua. On tärkeää huomata, että hänen tapauksensa ei ole vain yksittäinen poikkeus, vaan osa laajempaa ilmiötä, jossa terrorismin ja väkivallan radikalisoituminen tapahtuu yhä enemmän yksilöllisellä ja globaaleilla tasoilla.

Miten viranomaisten epäonnistumiset vaikuttivat Münchenin hyökkäyksen tutkimukseen?

Tutkimukset Münchenin hyökkäyksen taustalla ovat tuoneet esiin huolestuttavan joukon epäonnistumisia viranomaisten toiminnassa, erityisesti tiedonvaihdossa ja kansainvälisessä yhteistyössä. Vaikka Bundeskriminalamt (BKA) oli saanut tietää Atchisonin ja Sonbolyn välisestä yhteydestä joulukuussa 2017, tämä tieto ei saavuttanut Baijerin osavaltion rikospoliisia (LKA Bayern) ennen kesäkuuta 2018. Tämä viivästys ja epäselvyys tiedon jakamisessa viittaavat syviin rakenteellisiin ongelmiin viranomaisten toiminnassa. Ongelmat jatkuivat, vaikka BKA oli ollut mukana tukemassa Baijerin poliisia ja koordinoimassa kansainvälistä yhteistyötä.

Viranomaisten tutkimusstrategia sai vakavan kolauksen, kun asiantuntijalausunnon mukaan hyökkääjän motiivi ei ollut yksinkertaisesti perinteinen äärioikeistolainen radikalisoituminen, vaan siihen liittyi syvempiä ja monimutkaisempia psykologisia tekijöitä. Tutkija Britta Bannenberg, joka teki lausunnon Baijerin osavaltion rikospoliisille, ei luokitellut David S:ää äärioikeistolaiseksi ääriliikkeen edustajaksi, vaan näki hänen hyökkäyksensä henkilökohtaisen tragedian seurauksena. Hänen mukaansa David S:n yksinäisyys ja epäonnistunut suunnitelma teki hänestä ennemmin yksinäisen hyökkääjän kuin osan suurempaa radikaalia liikettä.

Vaikka tämä näkemys oli osittain hyväksytty, se ei kuitenkaan täysin selittänyt hyökkäyksen poliittista ulottuvuutta. Jatkuvat tutkimukset paljastivat, että hyökkäys oli saattanut liittyä myös globaaliin virtuaaliseen terroriverkostoon, johon kuuluvat radikaalit ja extremistiset ryhmät. Tämän virtuaalisen yhteyden havaitseminen oli erittäin vaikeaa, koska se ei jättänyt fyysisiä jälkiä ja koska sen taustalla oli monimutkaisia online-verkostoja ja salattuja viestejä.

Viranomaisten kyvyttömyys yhdistää johtolankoja ja epäonnistuminen tärkeässä tiedonvälityksessä viivästyttivät tutkimusta ja johtivat siihen, että viralliset raportit ja lausunnot antoivat harhaanjohtavan kuvan hyökkäyksen syistä ja taustoista. Bannenbergin asiantuntijalausunnossa käsiteltiin motiiveja monilta eri näkökannoilta, mutta viranomaisten halu suojella hallituksen ja viranomaisten mainetta ilmensi epäonnistumista avoimessa ja rehellisessä tutkimuksessa. Tätä myötä syntyi epäilyksiä siitä, voisiko hyökkäys olla osa laajempaa äärioikeistolaista suunnitelmaa, johon liittyi myös globaaleja yhteyksiä.

Viranomaiset joutuivat jatkuvasti puolustelemaan viivästyksiä ja puutteellisia vastauksia, ja vihdoin lokakuussa 2019 Baijerin poliisi myönsi, että Münchenin hyökkäyksellä oli poliittisia motiiveja. Tällöin he tunnustivat, että hyökkääjän radikaali oikeistolainen ja rasistinen maailmankuva ei ollut voinut jäädä huomaamatta. Tämä myöhäinen myöntäminen oli järkyttävä paljastus ja osoitus siitä, kuinka vaikeaa on tunnistaa yksilöllisiä ääriliikkeiden ja radikaalien liikkeiden välistä yhteyttä aikaisessa vaiheessa.

Tässä tapauksessa näkyy vahvasti se, kuinka tärkeää on tarkastella yksittäisiä tapauksia laajemmassa kontekstissa. Yksittäinen yksilö ei toimi tyhjiössä, vaan hänen tekonsa voivat liittyä globaaleihin virtuaalisiin verkostoihin, joita viranomaiset eivät aina pysty havaitsemaan. Tämän vuoksi on oleellista, että viranomaiset kehittävät parempia menetelmiä ja resursseja digitaalisten uhkien ja radikalisoitumisen havaitsemiseksi.

Tärkeä huomio on myös se, että yksilön radikalisoituminen ei aina seuraa tavanomaisia kaavoja, eikä äärioikeistolaisten tai muiden radikaalien liikkeiden seuraaminen perinteisillä tavoilla aina riitä. On olennaista ymmärtää, että nykyajan terrorismi ei ole pelkästään fyysinen uhka, vaan se voi ilmetä myös virtuaalisina, hajautettuina ja salattuina verkostoina, jotka ovat vaikeasti havaittavissa perinteisin tutkimusmenetelmin.