"Red pill" -viittaus, jossa henkilö "herää" ymmärtämään, että koko hänen aiemmin kokemansa maailma on itse asiassa tietokoneella luotu illuusio, on vain yksi esimerkki siitä, miten nykypäivän poliittinen viestintä ja identiteetti muokkautuvat uusien, digitaalisten rakenteiden kautta. Kuten elokuvassa "The Matrix", jossa päähenkilö herää tietoon, että kaikki hänen ympärillään oleva on harhaa, nykyiset populistiset liikkeet luovat täysin uudenlaisen todellisuuden, joka kääntää perinteiset käsityksemme päälaelleen. Tässä virtuaalisessa maailmassa totuus muuttuu petokseksi, tietämättömyys viisaudeksi, tavalliset kansalaiset eliitiksi, ja toivottomuus voimaannuttamiseksi. Tällaiset käänteet eivät ole vain pelkkää retoriikkaa, vaan ne toimivat ajatusrakenteina, jotka saavat otteen suuresta osasta kansalaisista.

Brasiliassa, erityisesti vuoden 2018 vaalien ympärillä, nämä käänteet tulivat yhä merkittävämmiksi, kun äärioikeistolainen Jair Bolsonaro nousi esiin työnväenpuolueen Fernando Haddadia vastaan. Tässä prosessissa yksi keskeinen elementti oli evankelisen ministerin Silas Malafaian saarna, jossa hän kertoi, että Jumala oli valinnut Bolsonaron "tyhmien häpäisemiseksi" ja "alhaisten ja halveksittujen" nostamiseksi valtaan. Tämä saarna resonoi voimakkaasti populistisen liikkeen narratiivien kanssa, joissa tavallinen kansa asetetaan ylimmäksi, ja perinteiset eliitit nähdään vieraantuneina ja korruptoituneina. Tällainen käänteinen kieli, jossa valta siirtyy "tavallisille" ihmisille ja "eliitti" nähdään epäluotettavana, on ollut keskeinen osa digitaalista poliittista viestintää monissa maissa, mutta erityisesti Brasiliassa.

Bolsonaron kampanja hyödynsi monin tavoin digitaalisten medioiden tarjoamia mahdollisuuksia. Sosiaalisen median avulla hän pystyi rakentamaan brändiä, joka oli yhtä aikaa äärimmäisen viraltava ja helposti lähestyttävä. Tämä brändi, joka koostui meemeistä, T-paidoista, videoista ja jopa presidenttikampanjan kaupallisista tuotteista, sai aikaan sen, että Bolsonaron tukijat pystyivät luomaan yhteisönsä omilla ehdoillaan. Näitä kuvia ja symboleja, jotka olivat sekoitus populistista sanomaa ja internetkulttuurin ilmiöitä kuten "thug life" -aurinkolaseja, pidettiin tunnuksina, joiden avulla "isänmaalliset" voisivat tunnistaa toisensa. Digitaalisten medioiden avulla myös kansalaiset itse pystyivät tuntemaan, että he olivat osana laajempaa yhteisöä, ja heidän viestinsä olivat suoraan yhteydessä "kansan" äänenkannattajaan, Bolsonaroon.

Näiden verkostojen ja sosiaalisen median algoritmien avulla Bolsonaron kannattajat pystyivät näkemään itsensä osana yhtenäistä ryhmää, vaikka heidän yksittäiset kokemuksensa ja näkemyksensä olivatkin hyvin erilaisia. Digitaalinen media tarjosi välineet, joilla yksittäiset kokemukset voitiin koota yhdeksi suureksi kollektiiviseksi identiteetiksi, joka ei enää tarvinnut perinteisiä poliittisia instituutioita tai asiantuntijoita välikädeikseen. Tämän digitaalisen tilan luonne muuttaa radikaalisti sen, miten politiikkaa nykyään käydään, sillä perinteinen ero yksityisen ja julkisen välillä on häilyvämpi kuin koskaan ennen.

Bolsonaron kampanjassa oli myös selvästi nähtävissä se, miten poliittiset valinnat kytkeytyivät henkilökohtaisiin ja arkipäiväisiin moraaleihin. Vaalit eivät olleet enää vain poliittisten puolueiden ja perinteisten mediavälineiden välinen taisto, vaan ne olivat henkilökohtaisen ja yhteisöllisen kokemuksen tiloja, joissa käyttäjät tunsivat voivansa vaikuttaa suoraan politiikkaan omien kokemustensa ja toiveidensa kautta. Monet 2018 vaalien kannattajat eivät tienneet tai välittäneet perinteisistä poliittisista arvoista ennen kuin Bolsonaro tuli kuvioihin. Tämä ilmiö oli osa suurempaa prosessia, jossa internet mahdollistaa yksilöiden muodostavan omia mielipiteitään ja näkemyksiään, ja sen kautta tapahtuva poliittinen mobilisaatio ei enää ole vain asiantuntijoiden hallussa, vaan se tulee kansalaisilta itseltään.

Tässä on tärkeää huomata, että populistiset liikkeet eivät ole pelkästään yksittäisten poliitikkojen tai heidän kannattajiensa luomaa ilmiötä, vaan ne ovat olennainen osa laajempaa yhteiskunnallista muutosta, jossa politiikka, moraali, viihde ja uskomukset sulautuvat yhdeksi kokonaisuudeksi. Tässä ympäristössä ei ole enää erillisiä alueita, vaan kaikki kytkeytyy toisiinsa tavalla, joka mahdollistaa ja vahvistaa populististen viestien leviämistä. Tämä digitaalinen ympäristö on avannut ovet uudenlaiselle poliittiselle ja sosiaaliselle liikkuvuudelle, jossa jokaisen yksilön ääni voi kaikua maailmalle ilman perinteisten instituutioiden välikäsiä.

Miten disinformaatiota ja manipulaatiota käytetään poliittisessa valtapelissä?

Politiikan kentällä on viime vuosina noussut esiin uusi ja huolestuttava käytäntö, jota voi kutsua manipuloivaksi valtapeliksi. Tällaisessa valtapelissä, jolle on ominaista virallisten valtarakenteiden väärinkäyttö ja julkisten tunteiden sekä käsitysten manipulointi, on nähtävissä monia yhtäläisyyksiä eri maiden johtajien toiminnassa. Esimerkiksi Yhdysvaltojen entinen presidentti Donald Trump ja Venäjän presidentti Vladimir Putin ovat molemmat hyödyntäneet näitä strategisia käytäntöjä. Vaikka Trump ja Putin ovat nousseet valtaan hyvin erilaisista poliittisista järjestelmistä – Trump demokraattisesta ja Putin oligarkisesta – heidän toimintatavoissaan on merkittäviä samankaltaisuuksia.

Trumpin ja Putinin tapojen perusta on vahvassa johtajuudessa ja sen luomassa autoritaarisessa vallassa. Molemmat ovat keskittyneet käsittelemään kansakunnan jännitteitä ja haasteita manipuloidusti, pyrkien saamaan kansan tunteet ja reaktiot omiin käsityksiinsä. Trump on toistuvasti tukenut autoritaarisia johtajia ympäri maailmaa, ja hänen ylistyksensä Putinille ei ole ollut pelkästään kohteliaisuuksia, vaan se on ollut osa laajempaa poliittista kuvakirjoa, jossa hän muotoilee itsensä ja oman hallintonsa 'vahvaksi' ja 'älykkääksi'. Tämä ei ole vain henkilökohtaista kiintymystä, vaan tietynlaista strategista tukea, joka perustuu vahvan ja manipuloivan poliittisen vallan perusperiaatteisiin.

Manipulatiivinen valtapelistrategia ei rajoitu vain retoriikkaan, vaan siihen liittyy myös konkreettisia toimia, kuten julkisten tapahtumien ja lehdistötilaisuuksien hyödyntäminen kansalaisten tunteiden muokkaamiseksi. Nämä johtajat eivät ainoastaan puhu kansalle, vaan heidän toiminnallaan pyritään luomaan tunne uhasta ja hätätilanteesta, joka voi oikeuttaa heidän omat toimensa ja politiikkansa. Tämän tyyppinen politiikka on laajentunut monissa maissa ja on tullut tunnetuksi populismin muodossa, jossa poliittiset johtajat esittävät itsensä kansan suojelijoina ja oppositio heidän vihollisinaan.

Näiden johtajien strategiat eivät ole ainoastaan poliittisia peliliikkeitä, vaan ne pohjautuvat syvälle kansakunnan psykologisiin tiloihin. Esimerkiksi Trumpin niin sanottu muslimikielto oli muotoiltu osaksi turvallisuuspoliittista agendaa, mutta sen taustalla oli syvempi, tunteiden manipulointi: pelko, viha ja epäluulo ulkomaailmaa kohtaan. Tämä toimi kansan mielipiteen muokkaamisessa ja suojasi samalla presidentin valta-asemaa. Kuitenkin kielto ei koskenut maita, joissa Trumpilla oli liiketoimintakytköksiä, kuten Saudi-Arabia, Turkki ja Yhdistyneet arabiemiirikunnat. Tässä korostuu se, miten populistinen johtaja käyttää kansan tunteita omien etujensa ajamiseen, eikä pelkästään ajamaan koko kansan turvallisuutta.

Putin ja Trump ovat myös yhteydessä toisiinsa toisten johtajien kanssa, kuten Viktor Orbánin (Unkari), Recep Tayyip Erdoğan (Turkki) ja Rodrigo Duterte (Filippiinit). Kaikki nämä johtajat jakavat yhteisen käsityksen siitä, että poliittinen valta on keskityttävä voimakkaasti presidentille ja että kansan tunteet ovat manipuloitavissa. Tämä on tärkeä osa heidän strategiaansa. He eivät vain pyri hallitsemaan instituutioita, vaan he myös pyrkivät vaikuttamaan yhteiskunnan syvimpiin tunteisiin ja pelkoihin.

Manipulatiivinen valtapelistrategia on yhä yleisempi poliittinen käytäntö maailmalla, ja se ulottuu paljon laajemmalle kuin vain yksittäisiin valtioihin. Tämän strategian avulla voidaan helposti siirtää poliittinen keskustelu pois rationaalisista ja perustelluista kysymyksistä ja siirtää se tunteisiin ja pelkoihin. Samalla se auttaa keskittymään valtaan ja oikeuttamaan autoritaarisia toimia, jotka olisivat muussa yhteydessä epähyväksyttäviä.

On tärkeää huomata, että tällainen manipulatiivinen valtapeli ei ole vain epäsuoraa poliittista peliä. Se on suora hyökkäys demokraattisia instituutioita vastaan, koska sen tarkoituksena on häivyttää kansanvaltaisten rakenteiden ja kansalaisten osallistumisen merkitys. Se vie vallan käsityksen siitä, että poliittinen päätöksenteko tapahtuu kansan tahdon mukaan, ja sen sijaan keskittyy vahvan johtajuuden ja sen legitimiteetin luomiseen manipuloinnin ja valheiden avulla.

Manipulatiivinen valtapeli ei ole vain poliittista propagandaa, vaan se on pitkän aikavälin strategia, joka voi kääntää koko yhteiskunnan dynamiikan. Se ei perustu ainoastaan yksittäisiin vaalivoittoihin, vaan sen vaikutukset voivat ulottua syvälle yhteiskunnallisiin rakenteisiin, jolloin demokratia voi heikentyä ja kansalaisten luottamus poliittisiin instituutioihin murentua.

Mikä teki New Hampshiren esivaaleista käännekohdan Trumpin kampanjalle?
Miten ravintoaineet ja rohdokset voivat vaikuttaa sydänterveyteen?
Miten pääskyt muuttavat pesimisstrategiaansa ja sopeutuvat ympäristöönsä?
Miten luoda äärimmäistä keskittymiskykyä ja maksimoida tuottavuus?