Kun lähestyt maata juostessasi, vaistosi vie sinut suojelemaan varpaitasi alastulon ensimmäisiltä iskuilta. Tämän vuoksi varpaat taipuvat hieman ylöspäin, mikä estää niitä naarmuuntumasta "imukuppiefektin" vuoksi. Se on mekanismi, jossa jalkapohjan ja maan väliin syntyy liiallista kitkaa, joka saattaa vahingoittaa varpaita. Tämän seurauksena jalkapohjan etuosan, eli varpaiden tyvipuolen, pitäisi koskea maata ennen itse varpaita. Heti tämän jälkeen koko jalkapohja laskeutuu sekunnin murto-osassa maahan. Paljasjalkaisen juoksutekniikan videoita katsottaessa voi tuntua, että koko jalka tulee maahan yhtä aikaa. Itse asiassa se on 1-2-3 lasku — jalkapohjan etu- ja kantapäät tai varpaat ja kantapäät, riippuen maaston muodosta. Kun jalkapohjan etuosa osuu maahan, seuraavaksi kantapää ja varpaat tulevat perässä.

Kysymys, joka on herännyt monilla paljasjalkajuoksijoilla, on kuitenkin, onko lasku oikeasti 1-2-3 vai 1-3-2? Ball-heel-toes vai ball-toes-heel? Kirjoittaessani tätä kirjaa ja tarkastellessani useita videoita omasta juoksemisestani, olin alun perin kuvitellut, että varpaat osuivat maahan ennen kantapäitä, koska varpaani olivat lyhyemmät ja siten lähempänä maata. Vaikka videokuvan tarkkuus ei antanut täydellistä kuvaa, huomasin hiljattain Harvardin Dr. Liebermanin laboratoriossa juostessani, että kantapää oli oikeasti maassa ennen varpaita. Tämä paljasti, että perusajatus siitä, miten jalka maahan laskeutuu, ei ole niin yksinkertainen kuin ensin ajattelin. Eri maastoissa, jalkojen ja nilkkojen asennossa tai jopa anatomisissa eroissa voi esiintyä pieniä vaihteluita laskun aikajärjestyksessä, mutta tämä ei ole olennainen ongelma, sillä kaikkein tärkeintä on, miltä se tuntuu.

Paljon on puhuttu siitä, että paljasjalkajuoksussa kantapään ei pitäisi koskaan osua maahan. Tällöin juoksija saattaa altistaa itsensä liialliselle rasitukselle akillesjänteissä, pohkeissa ja metatarsaaliluuosissa. Onkin osoitettu, että pyrkimys estää kantapään koskeminen maahan voi aiheuttaa merkittäviä vammoja. Itse asiassa maahan laskeutuminen kannatellen jalkaa, erityisesti kantapään kanssa, luo niin sanotun "naulojen sängyn" efektin. Tässä kehon paino ja iskutavoitteet jakautuvat moniin kohtiin ja vähemmän rasittavat minkään niistä. Tämä on erityisen tärkeää, kun kyse on kovasta maasta, kuten asfaltilta tai kivikkoisilta poluilta.

Samalla on muistettava, että jalkaterän ja pohkeen yhteistyö tekee paljasjalkajuoksusta luonnollisen ja tehokkaan. Kun kantapää lasketaan alas "rentona", se tarjoaa pohkeelle mahdollisuuden toimia jousena, joka auttaa juoksijaa ponnistamaan eteenpäin. Jos varpaat saavat liikaa kuormitusta, se voi johtaa monenlaisiin ongelmiin, kuten hiertymiin ja stressimurtumiin. Tällöin jalkaterän kokonaiskuormitus jakautuu paremmin, kun annamme kantapään laskeutua maahan. Juoksija, joka juoksee varpaillaan liian pitkään, voi vääjäämättömästi altistua jalkaterän rasitukselle ja kivuista johtuville vaivoille.

Samalla on huomattava, että paljasjalassa juostessa ei ole tarkoituksenmukaista käyttää vain jalkaterän kaarta tai varpaiden tyveä. Täydellinen tasapaino jalkaterän liikkeessä ja pehmeydessä auttaa välttämään liiallisen rasituksen. "Imukuppiefektin" torjumiseksi on tärkeää, että askeleen "1-2-3" tai "1-3-2" tapa löytyy itselle luonnollisena. Tällöin jalkapohjan etuosa osuu maahan ensin, sitten kantapää laskeutuu ja varpaat seuraavat perässä. Jos maassa on liian suuri kitka, voidaan saada aikaan juuri se "imukuppiefekti", joka kuluttaa jalkaterän liikaa.

Tekniikkaa parantamalla voidaan estää varpaiden hiertymistä ja rasitusta. Tämä voi olla jopa ratkaiseva tekijä, joka estää juoksijaa pääsemästä liian syvälle rasitukseen. Siksi on tärkeää löytää juoksutyylinsä, joka ei väsyttämään jalkaterää tai riskeeraa turhia vammoja.

Miten juoksin alasti ja paljain jaloin – Koko matka ilman kenkiä

Ensimmäinen maili oli täynnä epämiellyttäviä kipuja, kun jalkani osuivat satunnaisesti kiviin. Suoritus oli kaikkea muuta kuin mukava, mutta olin päättänyt jatkaa. 1,6 kilometrin kohdalla huomasin miehen, jonka olin nähnyt aiemmin auton ikkunasta. Hän oli pukeutunut oranssiin viranomaisliiviin ja jakoi vettä juoksijoille. Pysähdyin hetkeksi ja otin kupin, mutta palasin sitten matkaan.

Kilpailu eteni, ja joukon jakautuessa pystyin itse valitsemaan reittini ja nostamaan vauhtiani. Yhtäkkiä eteen tuli este, nuori nainen juoksi suoraan edessäni, ja hänen ympärillään oli muita juoksijoita. Yksi juoksun erityispiirteistä on, että väkijoukko tiivistyy ja juoksijat juoksevat hetken ajan samaa tahtia, joten et voi edetä ennen kuin he hajaantuvat. Katselin alas ja huomasin naisen takamuksen, joka ei ollut mikään erityinen näky, mutta se esti minua näkemästä reittiä kunnolla. Jatkoin matkaa, mutta pari kertaa jalkani osuivat kiviin.

Kilpailu oli "out-and-back"-muotoinen, joten paluumatkalla nopeammat juoksijat tulivat vastaan. He pakottivat meidät pysymään oikealla puolella, mikä vaikeutti liikkumista. Matka jatkui kohti kääntöpaikkaa, jossa oli vesipiste, jonka olin nähnyt jo ensimmäisellä kierroksella. Tällä kertaa tie oli täynnä suuria kiviä, ja jouduin hidastamaan vauhtia. Kenkäparini odotti edelleen alkualueella. Kävelin varovasti kivenjärkäleiden yli ja vältin loukkaantumisen. Kun palasin kääntöpaikalle ja jatkoin matkaa takaisin, tunsin, että olin tehnyt oikean valinnan juostessani paljain jaloin.

Paluumatkalla matka tuntui paljon miellyttävämmältä. Reitti oli selkeä, ja tunsin olevani paremmin valmistautunut. Matkan varrella muut juoksijat huomauttivat paljain jaloin juoksemisesta. Erityisesti mies, jolla oli vatsamakkarat, hymyili, kun juoksin ohitse.

Maaliviivan ylittäessäni sain kuulla erään kilpailuvirkailijan kysyvän, olinko todella juossut koko matkan ilman kenkiä. "Eipä ole tullut vastaan monia, jotka juoksevat alasti ja paljain jaloin", hän totesi. Poimin ilolla T-paidan, joka symboloi "Alasti maaliin saapuneen juoksijan" saavutusta. En kuitenkaan usko, että käytän sitä enää julkisessa tilassa.

Vaikka muiden juoksijoiden alastomat keholliset piirteet osuivat silmiini, ei se ollut se, mikä teki juoksustani erikoista. Suurin huomio kiinnittyi siihen, että olin juossut ilman kenkiä. Koko matka oli hauska kokemus, ja se oli sen arvoista. Viiden kilometrin lenkki alasti ja paljain jaloin oli samalla tavoin vapauttavaa kuin juokseminen ilman huolia.

Lopuksi:

Juoksemisen paljain jaloin ei tarvitse olla rajoittavaa. Se avaa uusia mahdollisuuksia ja kokemuksia, mutta se vaatii huolellista valmistautumista ja sopeutumista maaston vaatimuksiin. Matkan varrella voi kohdata kipuja ja haasteita, mutta niiden voittaminen voi olla palkitsevaa. Tärkeintä on kuitenkin lähestyä tätä lajia oikealla asenteella ja ymmärtää, että jokaisella juoksijalla on oma rytminsä ja oma kokemus juoksemisesta ilman kenkiä.

Endtext