Miten hoidetaan äänihuulten ja kurkun syövän alkuvaiheessa ja edistyneissä vaiheissa?

Äänihuulien ja kurkun syövän hoito riippuu monista tekijöistä, kuten kasvaimen sijainnista, koosta ja syövän leviämisen asteesta. Syövän etenemistä arvioidaan TNM-luokituksen mukaan, jossa otetaan huomioon kasvaimen koko (T), alueelliset imusolmukkeet (N) ja etäispesäkkeiden (M) esiintyminen. On tärkeää ymmärtää, että hoitovaihtoehdot vaihtelevat merkittävästi sen mukaan, kuinka pitkälle syöpä on levinnyt ja miten se vaikuttaa lähialueisiin.

Alkuvaiheen hoito ja transoraalinen laser-mikrokirurgia

Erityisesti glottis-alueella, jossa kasvaimet usein rajoittuvat vain äänihuuliin, TLM voi olla ainoa tarpeellinen hoitotoimenpide. Tällöin kirurgi voi poistaa syövän aiheuttamat muutokset säilyttäen mahdollisimman paljon äänihuulen toimintakyvystä. Pienten kasvainten hoito ei aina edellytä suuria leikkauksia, mutta tärkeää on varmistaa, että kasvaimen poistaminen on täydellistä ja ettei jäljelle jää mitään syövän merkkejä.

Edistyneen syövän hoito: Total laryngectomy ja sädehoito

Edistyneemmät syövät, jotka ovat levinneet suuremmalle alueelle kurkussa tai äänihuulista ohi, voivat vaatia radikaalimpia toimenpiteitä, kuten totaalisen laryngektomian. Tämä on kirurginen toimenpide, jossa koko kurkku poistetaan, ja se voi olla potilaalle suuri henkinen ja fyysinen muutos. Joskus tällainen toimenpide yhdistetään myös nielemis- ja hengitystoimintojen palauttamiseen, mikä vaatii lisärekonstruktiivisia operaatioita.

Sädehoito on tärkeä osa edistyneen syövän hoitoa, erityisesti silloin, kun syöpä on levinnyt imusolmukkeisiin tai kurkun rakenteisiin. Sädehoitoa annetaan tyypillisesti neljän viikon ajan alkuvaiheen syövässä ja kuuden viikon ajan edistyneemmissä tapauksissa. Kemoterapia voi olla osa hoitoa, erityisesti silloin, kun sädehoidon tehoa halutaan parantaa. Kemoterapiaa voidaan käyttää myös syövän solujen herkistämiseen sädehoidolle, ja tyypillisesti käytetään platina-pohjaisia lääkkeitä.

On kuitenkin tärkeää huomioida, että vanhemmat potilaat, joilla on vakavia samanaikaisia sairauksia, eivät aina ole ehdokkaita kemoterapialle, sillä hoidon sivuvaikutukset voivat olla kohtalokkaampia ja eivät välttämättä tuo merkittävää eloonjäämisen parannusta.

Leikkauksen jälkeinen hoito ja seuranta

Kurkun syövän hoito ei pääty pelkästään kirurgisiin toimenpiteisiin tai sädehoitoon. Potilaat, jotka ovat käyneet läpi radikaaleja toimenpiteitä, kuten total laryngectomian, tarvitsevat usein pitkäaikaista seurantaa ja tukipalveluja. Potilaan sopeutuminen uuteen elämään ilman kurkkua ja ääntä vaatii usein psykososiaalista tukea. Tämä voi sisältää tapaamisia muiden saman kokeneiden kanssa, jotta potilas voi ymmärtää paremmin toimenpiteen jälkeistä elämää ja valmistautua siihen.

Tulevien vuosien aikana on tärkeää, että potilas käy säännöllisissä tarkastuksissa, koska syöpä voi uusiutua. Seurannan aikana lääkärit tarkkailevat paitsi mahdollisia etäpesäkkeiden merkkejä, myös sitä, miten potilas sopeutuu elämään ilman kurkkua ja kuinka hyvin puhe- ja nielemistoiminnot palautuvat. Tällöin voi olla tarpeen käyttää apuvälineitä tai rekonstruktiivisia leikkauksia, jotka parantavat potilaan elämänlaatua.

Moniammatillinen hoitotiimi ja yksilöllinen hoito

Edistyneessä syövässä potilas tarvitsee usein moniammatillisen hoitotiimin tukea, johon kuuluu kirurgeja, onkologeja, radiologeja, psykologeja, puheterapeutteja ja ravitsemusterapeutteja. Yksilöllinen hoito on tärkeää, koska jokaisen potilaan tilanne on ainutlaatuinen. Potilaan ikä, yleinen terveydentila ja syövän tarkka sijainti vaikuttavat hoitopäätöksiin ja siihen, millaista tukea hän tarvitsee hoidon eri vaiheissa.

Mikä on subperiosteaalinen abskessi ja sen hoito lapsilla?

Subperiosteaaliset abskessit ovat harvinaisia mutta vakavia komplikaatioita, jotka voivat seurata akuutista bakteerisynuiitista (ARS) lapsilla. Yleensä ne kehittyvät, kun infektio leviää etuotsan poskiluusta eteenpäin, aiheuttaen märkivän absessin, joka muodostuu kallon luukalvon alle. Lapsilla tämä tila voi ilmetä erityisesti otsaluun etupinnalla, jossa iho turpoaa ja pehmenee, muodostaen niin sanotun Pottin pöhötaudin. CT-tutkimus kontrastiväriaineella on välttämätön diagnoosin tekemiseksi ja sen avulla voidaan varmistaa abskessin sijainti ja laajuus. Joskus on tarpeen tehdä myös magneettikuvaus (MRI) ja venografia aivojen laskimosinusten tukkeuman poissulkemiseksi.

Subperiosteaalinen abskessi, erityisesti jos se liittyy intrakraniaalisiin komplikaatioihin kuten aivokalvontulehdukseen tai laskimosinuksen tromboosiin, vaatii nopeaa ja tehokasta hoitoa. Tällöin hoitotiimiin kuuluu usein neurologi ja neurokirurgi. Hoito perustuu pitkäaikaiseen ja suuritehoiseen suonensisäiseen antibioottihoitoon, joka voidaan yhdistää tarvittaessa leikkauksellisiin toimenpiteisiin, kuten paineen purkuun poraamalla tai kuvatarkastuksen avulla ohjattuun imemiseen. Tämä voi olla tarpeen, jotta vältetään infektion leviäminen edelleen kallon sisään.

Pottin pöhötautiin liittyvä hoito keskittyy paitsi antibiootteihin myös kudosvaurioiden ehkäisemiseen. Hoidon yksi tärkeimmistä osista on sen monialainen luonne, sillä se edellyttää useiden eri erikoisalojen asiantuntemusta. Otsaluun infektiot voivat levitä suoraan luun yli tai läpi, ja koska ne voivat vaarantaa kallon luut ja aivot, ne vaativat huolellista arviointia ja usein leikkaushoitoa.

Antikoagulanttien käyttö on osittain kiistanalainen näissä tapauksissa, mutta tutkimukset viittaavat siihen, että niitä voidaan käyttää, jos kuvantamistutkimukset eivät osoita verenvuotoa aivoissa. Kortikosteroidien käyttö voi myös olla hyödyllistä tulehduksen vähentämiseksi ja niiden yhdistäminen antibiootteihin voi parantaa hoitotuloksia.

Tällaisissa tilanteissa tulee aina huomioida paitsi fyysiset oireet, myös mahdolliset neurologiset oireet, kuten silmälihasten halvaantuminen (esimerkiksi kolmas, kuudes tai seitsemäs kraniaalinen hermo). Nämä voivat olla merkkejä infektion leviämisestä kallon sisään ja edellyttävät välitöntä ja intensiivistä hoitoa. Jatkuva seuranta ja lisätutkimukset ovat välttämättömiä infektion edetessä.

Lopuksi, vaikka subperiosteaaliset abskessit ovat harvinaisia, niiden mahdollisuus on syytä pitää mielessä kaikissa vakavissa sinuiiteissa, erityisesti pienillä lapsilla. Jos infektio etenee aivoihin tai muihin syvempiin kudoksiin, hoito voi vaatia monimutkaisia kirurgisia toimenpiteitä ja pitkäaikaista antibioottiterapiaa. On tärkeää ymmärtää, että tällaiset komplikaatiot voivat olla hengenvaarallisia ja vaativat intensiivistä ja nopeaa hoitoa.

Mikä on krooninen sinuiitti ja miten se vaikuttaa potilaisiin?

Krooninen sinuiitti (CRS) on yleinen ja monisyinen sairaus, joka vaikuttaa hengitysteiden limakalvoihin ja poskionteloihin. Tällöin nenäontelo ja paranasal-siniset tulehtuvat pitkän aikaa, ja se voi johtaa vakaviin oireisiin ja elämänlaadun heikkenemiseen. Kroonisen sinuiitin tarkka esiintyvyys on vaikea määrittää, mutta arvioiden mukaan se koskee noin 5-15 prosenttia väestöstä erityisesti Euroopassa ja Yhdysvalloissa. Taudin taustalla olevat syyt ovat moninaiset ja voivat liittyä hengitysteiden limakalvon vaurioihin, mikro-organismeihin, allergioihin ja ulkoisiin tekijöihin, kuten ympäristön saasteisiin ja tupakointiin.

Tämän taudin tarkempi luonne ja sen eteneminen voidaan jakaa kolmeen vaiheeseen: atrofinen vaihe, granulomatoottinen vaihe, ja arpeutumisvaihe. Atrofisessa vaiheessa limakalvot surkastuvat, ja niihin muodostuu kuoriutumista, joka muistuttaa atrofista nuhaa. Granulomatoottisessa vaiheessa puolestaan esiintyy solukertymiä, ja arpeutumisvaiheessa tapahtuu onteloiden ahtaantumista ja limakalvojen kiinnittymistä. Näiden vaiheiden välillä voi esiintyä vaihtelua, ja sairauden eteneminen voi olla hyvin yksilöllistä.

Mikrobien rooli kroonisen sinuiitin syntyyn ei ole täysin ymmärretty. Nenäontelossa on luonnollinen mikrobioma, ja yksi mahdollinen tulehduksen syy on bakteerien, kuten Staphylococcus aureuksen, tuottamat superantigeenit. Tämä hypoteesi ehdottaa, että bakteerien myrkyt voivat aiheuttaa limakalvojen tulehdusta, ja bakteerien yhdistyminen biofilmeiksi voi lisätä tulehdusreaktioita ja estää hoitoa. Myös krooninen sienisinfektio voi vaikuttaa taudin syntyyn. Tämä voi ilmetä vaihtelevina ilmiöinä, kuten allergisina reaktioina, mutta myös vakavampina invasiivisina sienitulehduksina.

Potilailla, joilla on immuunivajaus, kuten HIV tai perinnölliset immuunipuutosoireyhtymät, krooninen sinuiitti voi olla erityisen vaikea hoitaa. Tässä yhteydessä opportunistiset mikrobit, kuten sienet ja Pseudomonas aeruginosa, voivat aiheuttaa vaikeita infektioita. Tästä syystä immuunipuutospotilaiden huolellinen tutkimus ja hoito ovat erittäin tärkeitä. Anatomiset poikkeavuudet, kuten nenän väliseinän kaarevuus tai suurentuneet keskikäytävät, voivat myös altistaa kroonisen sinuiitin kehittymiselle, mutta nämä eivät välttämättä yksin aiheuta sairautta, ellei muita tekijöitä ole mukana.

Kroonisen sinuiitin hoito on usein pitkäkestoista ja moniulotteista. Se sisältää tavallisesti tulehduskipulääkkeitä, antibiootteja, kortikosteroideja ja suolaliuoksilla tehtäviä huuhteluja. Jos lääkehoito ei ole riittävä, kirurginen toimenpide, kuten toiminnallinen endoskooppinen poskiontelikirurgia (FESS), voi olla tarpeen. Tämä toimenpide auttaa poistamaan tukkeumia ja parantamaan poskionteloiden tuuletusta. Krooninen sinuiitti voi myös liittyä muihin sairauksiin, kuten kystiseen fibroosiin tai perinnöllisiin siliatyyppisiin sairauksiin, joissa limakalvojen värekarvat eivät toimi kunnolla.

Lisäksi on tärkeää huomioida, että krooninen sinuiitti ei aina ole yksittäinen sairaus, vaan sen taustalla voi olla laajempia systeemisiä ongelmia. Esimerkiksi allergiat ja ympäristötekijät voivat vaikuttaa siihen, kuinka voimakkaasti sairaus ilmenee. On myös tärkeää, että kroonista sinuiittia sairastavat potilaat saavat jatkuvaa seurantaa, jotta mahdolliset komplikaatiot, kuten polyposis tai muut rakenteelliset muutokset, voidaan havaita ja hoitaa ajoissa.

Mikä on kurkunpään rakenne ja sen toiminta?

Kurkunpään rakenne kehittyy mesenkymaalisen kudoksen perusteella, josta muodostuvat kurkunpään, henkitorven ja keuhkoputkien rakenteet. Sen kehityksessä keskeisiä osia ovat neljäs ja kuudes kurkunpään kaari, jotka määräävät myös hermotuksen. Kurkunpään hermotus tulee toistuvasta ja ylemmästä kurkunpään hermosta, jotka molemmat osallistuvat äänenmuodostukseen ja ilman kuljetukseen.

Kilpiruston takapinta taas jakautuu kahteen osaan: ylä- ja alakorvaksi, jotka ovat ohuet ja pitkulaiset rakenteet. Yläkorva kaartuu ylöspäin ja taaksepäin, kun taas alakorva on lyhyempi ja paksumpi, kaartuen alaspäin ja keskelle. Alakorpuksen päässä se liittyy cricoidrustoon, joka on kurkunpään alaosan rusto.

Epiglottis, joka on kurkunpään etuosa, toimii pääasiassa hengitysteiden suojaajana nielemisen aikana. Se estää ruoan ja nesteen pääsyn hengitysteihin ja suojaa näin keuhkoja. Sen rakenne on joustava ja se muodostaa eteisen kurkunpään etuosiin.

Kurkunpään muut rustot, kuten korniikularustot, ovat kartiomaisia ja sijaitsevat suoraan arytenoidirustojen päällä. Kuneiformirustot taas sijaitsevat aryepiglottic-kohdassa, ja niiden rooli on tukea epiglottiksen aukkoa.

Kurkunpään ympärillä olevat ligamentit ja jänteet yhdistävät rustot toisiinsa ja ympäröiviin rakenteisiin. Esimerkiksi thyroepiglottinen ligamentti yhdistää epiglottiksen varren kilpiruston kulmaan, ja vestibulaariligamentti toimii osana kurkunpään alaosan suojaamista.

Kurkunpään lihaksista erottuvat sisäiset ja ulkoiset lihakset. Ulkoiset lihakset pitävät kurkunpään paikallaan, yhdistäen sen muihin kaulan rakenteisiin, kuten hyoidiluuhun ja henkitorveen. Sisäiset lihakset taas liikuttavat kurkunpään rustoja ja mahdollistavat äänenmuodostuksen sekä kurkunpään liikkeiden hienosäädön. Näihin lihaksiin kuuluvat muun muassa lateral- ja posterior-cricoarytenoidilihakset, jotka avaavat ja sulkevat äänihuulia, sekä thyroarytenoidilihakset, jotka säätelevät äänihuulten jännitystä.

Kurkunpään anatomian osalta on tärkeää huomioida sen jakautuminen kolmeen pääalueeseen, joilla on merkitystä muun muassa syövän TNM-luokituksessa. Nämä osat ovat supraglottis, glottis ja subglottis. Supraglottis sisältää epiglottiksen, äänihuulten harjan ja arytenoidirustot. Glottis on alue, jossa äänihuulet sijaitsevat ja joka vastaa äänen tuotannosta. Subglottis on kurkunpään alaosa, joka ulottuu aina ensimmäisen henkitorven renkaan tasolle.

Kurkunpään tilan ja rakenteiden ymmärtäminen on keskeistä esimerkiksi kurkunpään syövän ja sen hoitojen ymmärtämisessä. Kurkunpään rakenteet, kuten äänihuulet ja niiden ympärillä olevat lihaksistot ja rustot, ovat jatkuvassa yhteydessä toisiinsa ja mahdollistavat hengityksen, nielemisen ja äänen muodostamisen. Kurkunpään eri alueet ja rakenteet ovat myös kytköksissä ympäröiviin kudoksiin, jotka voivat olla tärkeitä sairauksien ja patologioiden leviämiselle.

Lapsen kurkunpään rakenne eroaa aikuisen kurkunpään rakenteesta useilla tavoilla. Esimerkiksi lapsen kurkunpää on suppilomainen ja kapein kohta on subglottis, kun taas aikuisilla se on glottis. Tämä anatominen ero vaikuttaa hengitysteiden tukkeutumiseen, sillä lapsilla pieni turvotuskin voi aiheuttaa vakavan hengitysvaikeuden. Lisäksi lapsen kurkunpään rustot ovat pehmeämpiä, jolloin ne voivat romahtaa helposti pakotetussa sisäänhengityksessä.

Endtext