Terrorismi ei ole pelkästään valtiotason tai organisoitujen ryhmien ilmiö, vaan yksittäisten toimijoiden toimeenpanemat teot ovat yhä merkittävämpi uhka. Oikeistopopulismi ja siihen kytkeytyvä väkivalta ovat nousseet globaaliksi haasteeksi, jota ei ole aina osattu tunnistaa ajoissa. Esimerkiksi Münchenin iskussa vuonna 2016, jonka teki David Sonboly, käsitys uhasta jäi pitkään epäselväksi ja viranomaisten reaktiot olivat hidasliikkeisiä. Koko tapaus, jossa nuori mies toteutti terroriteon, oli pohjimmiltaan räjähdysaltis sekoitus ideologista vihaa ja henkilökohtaista traumaa. Mutta sitä, että kyseessä oli oikeistopopulistinen ja rasistinen terrori-isku, ei tunnistettu aluksi. Viranomaiset, kuten Baijerin sisäministeri Joachim Herrmann, kielsivät pitkään motiivien poliittisen luonteen ja väittivät, että kyseessä oli "apolitiikkinen verilöyly".

Tämänkaltaiset iskujen taustat paljastavat vakavia puutteita viranomaisten yhteistyössä ja käsityksissä oikeistopopulismista ja -terrorismista. Sonboly käytti internetin pelialustaa, kuten Steam, kommunikoidakseen ja samanaikaisesti ruokkien vihamielistä maailmankuvaansa. Hän ei ollut ainoa; eristyneisyys ja oikeistopopulistinen viha voivat nykyään kasvaa globaalisti virtuaalisissa yhteisöissä, kuten TeamSpeakissä ja muissa chatteissa, joissa radikalisoituminen ei ole pelkästään mahdollinen, vaan jopa todennäköistä. Tässä tapauksessa ei kuitenkaan seurattu asianmukaisia yhteyksiä, esimerkiksi Yhdysvaltoihin, vaikka epäiltyjen terroristiaktiivisuuksia oli havaittu sekä Saksassa että Yhdysvalloissa.

Oikeistopopulismin muoto on monivivahteinen ja vaarallinen. Viranomaiset ja tutkijat ovat tunnistaneet, että yksittäiset radikalisoituneet toimijat voivat olla yhtä vaarallisia kuin suuremmat, organisoituneet ryhmät. Aiemmin on voitu viitata esimerkiksi NSU-järjestön tekemisiin, mutta Sonbolyn tapaus nostaa esiin kysymyksiä siitä, kuinka yksittäiset, äärioikeistolaiset yksilöt voivat toteuttaa terroritekoja, vaikka eivät kuulukaan mihinkään viralliseen ryhmään. Tämä tekee oikeistopopulistisesta terrorismista erityisen vaikeasti havaittavan ja ehkäistävän.

Erityisesti oikeistopopulismista ammentava terrorismi nojaa rasistisiin ja etnisiin näkemyksiin, jotka oikeuttavat väkivallan ja ajavat yksilöitä tai pieniä ryhmiä uskomaan, että heidän on toimittava "oikeuden" puolesta. Tämä ideologia on syvällä lännen keskusteluissa, erityisesti maahanmuuttajiin ja pakolaisiin liittyvissä keskusteluissa. On tärkeää huomata, että terrorismi ei ole vain ääri-ilmiö, joka ulottuu vain muihin kulttuureihin tai uskontokuntiin. Se elää ja kasvaa lännen omissa yhteiskunnissa, erityisesti niissä osissa, jotka kokevat vieraantumista, köyhyyttä ja kulttuurista epäluottamusta.

Muun muassa brittiläinen kansanedustaja Jo Coxin murha ja italialaisen Luca Trainin hyökkäys afrikkalaisia siirtolaisia vastaan ovat esimerkkejä siitä, kuinka radikalisoituminen ja väkivalta voivat ilmetä yksilöinä, jotka elävät syrjäytyneinä yhteiskunnassa. Coxin tapaus on erityisen merkittävä, koska se tapahtui juuri ennen Brexit-äänestystä, jolloin yhteiskunnallinen polarisaatio oli erityisen voimakasta. Trainin hyökkäys Maceratassa puolestaan paljasti sen, kuinka rotuviha ja äärioikeistolaiset näkemykset voivat kehittyä ja johtaa väkivaltaisiin tekoihin, jotka kohdistuvat ei-valkoisiin kansalaisiin.

Tämä ilmiö on erityisen huolestuttava, koska sen taustalla on usein väkivaltaa puolustava ideologia, joka oikeuttaa tekoja "kansan" puolesta. On tärkeää, että tätä ei nähdä yksittäisten psykopaatien toimintana, vaan osana laajempaa kulttuurista ja poliittista ilmiötä, joka voi kasvaa ja juurtua yhteiskuntaan, jossa viha, eriarvoisuus ja rasismi ovat näkyvämpiä. Terrorismiin liittyvää keskustelua ei voida pelkistää pelkästään uskonnollisiin tai etnisiin jakolinjoihin; se on monivivahteinen ongelma, joka tarvitsee syvällistä ja monipuolista tarkastelua.

Lopulta oikeistopopulistisen terrorismin ilmiö ei ole vain marginaalinen uhka, vaan se on syvällä yhteiskunnan rakenteissa. Sen ehkäiseminen vaatii paitsi viranomaisten parempaa yhteistyötä myös kansalaisten kykyä tunnistaa vihapuhe ja radikalisoituminen omassa ympäristössään. Yhteiskunnan on oltava herkkä kaikille niille signaaleille, jotka voivat viitata siihen, että yksilö tai ryhmä on ajautumassa äärioikeistolaiseen ajatteluun, jotta ennaltaehkäisy olisi mahdollisimman tehokasta.

Miksi David Sonboly valitsi maahanmuuttajataustaiset uhrit?

  1. heinäkuuta 2016 tapahtunut Münchenin surmakäynti asettaa teeman, jossa henkilökohtaisen vihan, ideologisen kuvan ja symbolisen ajoituksen yhtymäkohta paljastaa oikeistoradikaalin väkivallan moniulotteisuuden. Tekijä käytti samaa asetta — Glock 17 — ja samaa ajankohtaa kuin Breivik; valinta oli ilmeinen viittaus ja identifikaation muoto: Breivik näyttäytyi varoituksena ja ihanteena yhtä aikaa. Vaikka Sonbolyn motivaatio ei rakennu loogisesti, hänen tekojensa rakenne osoittaa kapea-alaisen mutta voimakkaan ideologisen koodiston: maahanmuuttajat esitetään viruksena, kotimaa uhattuna, ja väkivalta oikeutuksena "suojella kansaa". Valitut uhrit — nuoria 14–17‑vuotiaita ja muita nuoria, useita turkkilais- tai Albanianjuurisia sekä yksi 45‑vuotias turkkilainen nainen — korostavat, että oikeistoradikaali terrori ei iske sattumanvaraisesti vaan tähdentää etnisesti merkityksellisiä kohteita.

Samassa puheessa kuitenkin esiintyy paradokseja: nuoruudessaan Sonboly ihailee Istanbulia ja kehuu turkkilaisia chat-keskusteluissa, mutta käyttää Turkin lippua ja Istanbul-kuvaa houkutellakseen turkkilaisnuoria ostoskeskukseen. Tämä kaksoisasetelma — ihannointi ja vihamielisyys samaan aikaan — kertoo radikalisoitumisen fragmentaarisuudesta: tunneperäiset kokemukset ja fantasioidut uhkakuvat lomittuvat internetin tarjoamiin rooli- ja symbolimalleihin. Eristäytyminen tosielämässä ja aktiivinen osallistuminen väkivaltafantasioita vahvistaviin verkkoarkkitehtuureihin on tyypillinen yksinäisten susien profiili; Sonbolyn keskustelut Breivikin ja muiden ääriajattelijoiden kanssa muodostavat keskeisen linkin hänen tekojensa legitimointiin.

Sisällöllisesti Sonbolyn "manifesto" sekä tallennetut tiedostot — esimerkiksi nimeämiensä paikkojen (Feldmoching‑Hasenbergl, Milbertshofen) karttamerkinnät ja tiedoston nimi, joka ilmaisee suoran aikomuksen kohdistaa väkivalta nimenomaisesti saksalais‑turkkilaisiin — paljastavat suunnitelmallisuuden ja kohdennetun vihapuheen. Valitettavasti viranomaisten ja median pyrkimykset tulkita tekoa yksinomaan kiusaamisen seurauksena vähättelevät ideologista ulottuvuutta: vaikka kiusaamisella voi olla merkityksensä, sen asema selityksenä ei riitä sulkemaan pois poliittista motivaatiota ja rasistista valintalogiikkaa. Sonbolyn huudahdus asetettuaan luodin uhrin päähän — »En ole kanak, olen saksalainen!» — toimii selkeänä identiteetin ja kuulumisen retorisena manifestina, joka erottaa "me" ja "he" -kategorioita tappamiseen oikeuttavalla tavalla.

Tapaus korostaa myös vastuunjakautuman epäselvyyttä: perheen, median ja viranomaisten ristiriitaiset reaktiot (isän nopea itseen vetoaminen uhreja koskevan selityksen sijaan, viranomaisten epävarmat lausunnot Breivik‑viittauksen merkityksestä) vaikeuttavat sekä jälkianalyysiä että ennaltaehkäisyä. Radikalisoitumisen ja väkivallan tunnistaminen edellyttää kokonaisvaltaista lähestymistapaa, jossa huomioidaan verkon rooli, symbolinen ajoitus, kohdevalinta, tekijän sosiaalinen eristäytyneisyys ja aiemmat kontaktit ääriajatteluun — ei pelkästään yksittäisiä trauman tai kiusaamisen sirpaleita.

Lisättäväksi lukijalle tulee empiirinen konteksti ja metodologinen varovaisuus: tilastollinen aineisto oikeistoradikaalista väkivallasta, vertailuesimerkit — kuten Breivikin vaikutusketju — ja lähdekritiikki viranomaismateriaalien suhteen selventävät ilmiön toistuvia piirteitä. Psykologinen autopsia, chat‑protokollien analyysi sekä sosiaalisen median jäljitys täydentävät ymmärrystä tekijän motiiveista ja radikalisoitumisreiteistä. Oikeudellinen ja poliittinen kehys on olennainen: miten lainsäädäntö määrittelee viharikoksen ja terrorin, miten ennaltaehkäisevät toimet suunnataan kouluissa, mielenterveyspalveluissa ja verkon valvonnassa, ja miten viranomaisviestintä estää pelkistettyjen selitysmallien syntymisen.

Miksi yksittäisten toimijoiden terrorismia ei ole vieläkään tunnistettu riittävästi?

Olemme viime vuosina käyneet yhä enemmän tutkimuksia yksittäisten toimijoiden ilmiön ymmärtämiseksi paremmin ja torjuaksemme "yksinäisten susien" ylistämistä. Kuitenkin tapaus "Sonboly" näyttää selvästi, ettei mitään ole muuttunut. Tällaisia toimijoita ei vieläkään tunnisteta asianmukaisesti. Nämä olosuhteet ovat huolestuttavia siinä määrin, että kommunikointi ja vuorovaikutus ovat jo pitkään tapahtuneet virtuaalisella alueella. Juuri tässä ympäristössä on olemassa "kertomattomia julkisuuden materiaaleja" ja mahdollisuus esimerkiksi löytää "ystäviä" näiltä alustoilta. Kuitenkin tälle tilanteelle ei anneta riittävää huomiota. On edelleen epäselvää, mitä tutkimus oikeastaan kattaa ja pitäisikö aiempia arvioita tarkistaa, ottaen huomioon nopeasti muuttuvat tapahtumat.

Saatamme myös harkita tavanomaisen rikoslain kaavan tarkistamista, joka edelleen perusluonteisesti sulkee yksittäisten toimijoiden terrorismiin liittyvän rikoksen ulkopuolelle. Tästä seuraa, että terrorismia vastaan käydyt oikeudenkäynnit nähdään poliittisesti värittöminä rikosasioina. Esimerkiksi: "Jo seuraavana aamuna Jo Coxin murhan jälkeen käytiin kiivasta keskustelua (...): loputtomat sähköpostiketjut pohtivat lehdistötiedotteen sanamuotoa tapauksen tuomitsemiseksi. 'Kutsutaan tätä terrorismiksi', jotkut kannattivat. 'Ei, mennään terroristivetoiseen', toiset väittivät."

Yksittäisten oikeistopopulististen toimijoiden terrorismiin ei ole olemassa selkeää lainsäädäntöä, jolla syyllistä voitaisiin tuomita. Tähän asti ei ole ollut olemassa sellaista säädöstä, jonka mukaan (murhaava) hyökkääjä voitaisiin tuomita terrorismista. Kun tarkastellaan hyökkääjiä, on havaittu, että väkivaltaiset äärioikeistolaiset eivät ole enää vain nuoria, humalassa olevia, äkillisesti väkivaltaisia henkilöitä, jotka ovat kasvuympäristönsä vuoksi rikkonaisia. Silti äärioikeistolaiset asenteet ja väkivaltaiset hyökkäykset Saksassa tulkitaan yhä laajalti nuorten tai nuorten aikuisten ongelmiksi, jotka ovat kasvanet hajonneissa perheissä ja joiden koulutustaso on matala. Tämä "patologisoiva lähestymistapa" on edelleen laajasti käytössä yksittäisten motiivien selittämisessä. On kuitenkin järkevää tarkastella oikeistopopulististen murhaajien ja hyökkääjien lähestymistapaa uudella tavalla ja korostaa enemmän ryhmäprosessin ja yhteisön merkitystä.

Toisin kuin monissa maissa, Yhdysvallat tunnistaa nykyisin sen keskeisen uhan, joka "yksinäisissä susissa" piilee. Terrorismin vastainen taistelu sai uuden sortavan ulottuvuuden syyskuun 11. päivän 2001 jälkeen, kun Yhdysvalloissa otettiin käyttöön Patriot Act. Tämä antoi tutkintaviranomaisille laajat valtuudet jakaa tietoja keskenään, suorittaa laajoja valvontatoimia ja tarkastuksia kansalaisväestöön kohdistuen. Lainsäädäntö, joka tunnetaan nimellä "LoneWolf", mahdollistaa yksittäisten ihmisten erityisvalvonnan, jotka eivät kuulu mihinkään tiettyyn terroristiryhmään. Tämän lisäksi CIA sai oikeuden toimia myös Yhdysvaltojen rajojen ulkopuolella.

Skotlannin poliisi varoitti jo marraskuussa 2009 äärioikeistoterrorismin ja erityisesti "yksinäisten susien" lisääntymisestä. Oli selvää, että vähemmän organisoitujen toimijoiden määrä oli kasvanut. Alankomaiden tiedustelupalvelu AIVD kommentoi vuonna 2012: "AIVD on tullut tietoiseksi siitä, että yksinäiset sudet suunnittelevat ja toteuttavat väkivaltaisia tekoja itsenäisesti ja salaliittolaisina, mutta harvoin tekevät sitä täysin eristyksissä; AIVD pitää radikalisoitumista yhteiskunnallisena ilmiönä. Tämä pätee myös suurimmaksi osaksi yksinäisiin susiin. Seurattaessa tällaisia tapahtumia havaitaan usein, että yksinäiset sudet eivät juuri ole olleet yhteydessä samankaltaisten ihmisten kanssa tosielämässä, mutta he ovat olleet aktiivisesti yhteydessä internetissä. Nimenomaan nämä yhteydet ja keskustelut ovat merkittävästi vaikuttaneet heidän radikalisoitumiseensa ja inspiroineet heitä väkivaltaisiin tekoihin."

Tämä tuo esiin tarpeen tarkastella uudelleen nykyisiä käsityksiä ja sääntöjä näiden tekojen osalta. Mikäli nykyinen kaava, jossa terrorismia pidetään ryhmämuotoisena ilmiönä, jatkuu, ei tulla näkemään kehitystä sen ehkäisyssä tai torjunnassa. Brittiläinen ääriliikkeiden ja terrorismintutkija Matthew Goodwin antoi ankaran arvion Pavlo Lapshynin tapauksen yhteydessä vuonna 2013: "Turvallisuusviranomaiset ovat kuluttaneet vähintään 50 vuotta luoden uusia lainvalvontavälineitä – olettaen, että terrorismi on keskittynyt solupohjaiseen järjestelmään komentoportaineen. Mutta ryhmän dynaamisuuden tuhoaminen, organisaatioiden tunkeutuminen ja heikkojen yhteyksien hajoaminen komentoportaan sisällä vaikuttavat yhtäkkiä turhiksi, kun on kyse eristäytyneistä yksilöistä, jotka eivät ole koskaan edes tavanneet 'uskonsisarusta'."

Poliittinen kiista oikeasta reagointitavasta terrorismiin palvelee usein ihmisten, puolueiden ja virkamiesten profiloitumista. Pääsääntöisesti tämä on legitiimiä, mutta siihen ei voida yleensä odottaa nopeita menestyksiä. Useammin tilanne on se, että oikeistopopulististen terroristien paljastamisen kyvyttömyys hallitsee asioita. NSU (National Socialist Underground) pystyi toteuttamaan murhia Saksassa usean vuoden ajan havaitsematta, vaikka tiedustelupalvelut toimivat samoilla alueilla kuin he. Franz Fuchsin ja Peter Mangs'in kaltaiset tapaukset osoittavat selvästi, kuinka yksittäiset toimijat voivat jäädä piiloon ja tulla havaituksi vasta vuosien kuluttua.

Poliittinen keskustelu seuraa syklisyyttä, sillä se on usein samankaltainen kuin terrorismi, jossa tapahtumilla on suora yhteys keskustelun kulkuun. Saksassa nousi nopeasti vaatimus antaa turvallisuusviranomaisille lisää valtuuksia ja toimivaltuuksia. Tämä käy ilmi myös huolesta, että NSU pystyi toimimaan oikeistopopulistina terroristiryhmänä vuosien ajan ilman paljastumista. Kuitenkin Sonboly-tapaus herättää kysymyksen siitä, onko tämä pohjana tehokkaalle ennaltaehkäisylle.

Voiko peliteollisuus olla vastuussa radikalisoitumisesta?

Pitkään on ollut olemassa globaali verkkokulttuuri, joka on erittäin vuorovaikutteinen ja joka toimii kansallisten rajojen ulkopuolella. Aktivistit eivät tarvitse lähteä kotoaan, eivätkä he tarvitse sotimista tai elämää maan alla. Riittää, että heillä on tietokone ja internet-yhteys. Tästä on syytä kiinnittää huomiota tulevaisuudessa. Itse teollisuus ei kuitenkaan tunnista poliittisten riskien uhkaa. Felix Falk, saksalaisen videopeliteollisuuden järjestön GAME:n toimitusjohtaja, ei näe vaaraa siitä, että pelit voisivat tahattomasti tulla välineiksi radikalisoitumiselle. Kun pelaajat vaihtavat näkemyksiä keskenään, kyse on sopimuksista ja järjestelyistä, ei poliittisista keskusteluista. Lisäksi on vain muutamia pelejä, joissa pelaajat voivat viestiä toistensa kanssa, ja niissä viestintä on "yleensä valvojien tarkistamaa".

Tätä väitettä tarkastellessa ei voi olla ajattelematta kolmea viisasta apinaa, jotka eivät näe mitään, kuule mitään ja sano mitään. Tämä saattaa kuulostaa liioitellulta, mutta jopa Yhdysvaltain presidentti Donald Trump tapasi vuonna 2018 Steamin ylläpitäjän, kun rodullisesti motivoituneet väkivaltatapaukset yleistyivät. Hän varoitti, että pelien väkivalta voi vaikuttaa vaarallisesti pelaajiin.

Peliteollisuus ei ole kuitenkaan ymmärtänyt sitä, kuinka tärkeitä pelien sisäiset yhteisöt voivat olla väkivallan ja radikalisoitumisen ruokkimisessa. Tällöin pelaajat voivat luoda verkostoja, jotka ylittävät tavallisten yhteiskunnallisten ja poliittisten rajojen. Tämä käy ilmi muun muassa David Sonbolyn tapauksesta, jossa nuori mies käytti Steamin keskustelufoorumeilla Tim Kretschmerin nimeä, julistaen olevansa tämän uudelleensyntynyt henki. Tällaisia avoimia uhkauksia ei ole helppo estää, koska ne eivät ole aluksi lainvastaisia. Vasta, kun näiden lausuntojen taustalla on konkreettinen teko, voidaan toimia. Peliteollisuuden kannalta tämä ei ole vielä ongelma, mutta väkivaltaisten ja rasististen viestien levittäminen voi olla myrkyllistä yhteisölle.

Peliteollisuuden ei ole helppo tunnistaa radikalisoitumista. Sonbolyn tapauksessa pelaajat, jotka olivat innostuneita väkivaltaisista peleistä, onnistuivat verkostoitumaan. Steamin hakutoiminnot voivat paljastaa, kuinka laajalle tällaiset äärimmäiset ryhmät ovat levinneet. Esimerkiksi hakusanalla "Natsi" löytyy yli 18 000 osumaa ja "Amok" tuottaa 1 500 tulosta. Tällöin ei ole yllättävää, että Sonboly käytti samaa nimimerkkiä kuin kolme muuta käyttäjää. On olemassa jopa Steamin ryhmiä, jotka kunnioittavat ja kunnioittavat väkivaltaisia nimimerkkejä, kuten Atchisonin käyttäjätunnusta. Tätä ilmiötä ei ole vielä tarpeeksi tutkittu.

Verkkoyhteisöjen radikalisoituminen on laaja ongelma, joka ei kosketa vain yhden kansakunnan tai yhteiskunnan rajoja. Tällainen kansainvälinen yhteisö voi levittää ja vahvistaa rasistista ja väkivaltaista vihaa. Tämä ilmiö koskee usein nuoria miehiä, jotka ovat itse syntyneet ja kasvaneet Euroopassa. He eivät ole pakolaisia, vaan heitä voidaan pitää yhteiskunnan sisällä olevina "vieraantuneina" yksilöinä, jotka tekevät valintansa vieraantuneessa ja pimeässä maailmassa. He usein pysyvät ainakin yhden askeleen edellä tutkijoita ja viranomaisia.

On kuitenkin muistettava, että peliteollisuuden viranomaisten tai tutkijoiden tietämys verkkorikollisuudesta ja verkkorikollisuuden välineistä, kuten Deep Webistä ja sen kautta toimivista rikollisista markkinoista, on usein rajallista. Verkkorikollisuuden torjuminen vaatii syvällistä asiantuntemusta ja tutkimusta. Näin ollen, kun rikokset ovat jo tapahtuneet, viranomaiset voivat vain päästä syvemmälle verkkorikollisten maailmaan, jos he onnistuvat löytämään yksittäisiä rikollisia ja avaamaan heidän salatut verkostonsa.

On tärkeää huomata, että vaikka viranomaiset eivät aina ole valmiita tai kykeneviä estämään rikollista toimintaa etukäteen, on selkeästi nähtävissä, että radikalisoituminen jättää jälkiä. Peliteollisuuden tulisi olla vastuullisempi ja valppaampi. Vaikka on tärkeää suojella sananvapautta ja yksityisyyttä, on myös huomattava, että peliyhteisöissä leviävät väkivaltaiset, äärimmäiset ideologiat voivat johtaa erittäin vaarallisiin tekoihin. Tätä voidaan ehkäistä vain vahvemmalla valvonnalla, tietoisuudella ja toimilla, jotka estävät radikalisoitumista ennen kuin se saa tuhoa aikaan.

Missä f(x) = |x| - √(arcsin(|x|)) log(1 + |x|) on derivoituvainen?
Kuinka valita tehokkaita luonnollisia lisäravinteita sydän- ja verisuonisairauksien hoitoon?
Mikä rooli on diagrammien käytöllä tieteellisessä tutkimuksessa ja datan analyysissä?
Ikääntymiseen Liittyvät Fyysiset Muutokset ja Gerontologinen Rehabilitaatio
Miten ennustavat mallit voivat auttaa terveystilastojen analyysissä ja päätöksenteossa