Deutsch
Francais
Nederlands
Svenska
Norsk
Dansk
Suomi
Espanol
Italiano
Portugues
Magyar
Polski
Cestina
Русский
Yhdysvaltain poliittinen kenttä on kokenut syviä jakautumia erityisesti Donald Trumpin presidenttikauden aikana. Sen lisäksi, että republikaanipuolue on käynyt läpi ideologisia kamppailuja, myös sen rakenteet ovat tulleet koetelluiksi, erityisesti kun puhutaan puolueen sisäisestä ja ulkoisesta dynamiikasta. Erityisesti senaattori John McCainin rooli ja suhteet Trumpiin korostavat, kuinka vaikeaksi keskustelu ja yhteistyö olivat käyneet jopa perinteisesti vakaissa poliittisissa ympäristöissä. McCainin rohkea päätös äänestää vastaan Affordable Care Actin kumoamista vastaan vuonna 2017 oli vain yksi esimerkki siitä, kuinka republikaanien riveissä oli näkyvissä kasautuva jännite.
McCainin henkilökohtainen kiista Trumpin kanssa alkoi jo ennen Trumpin presidenttiehdokkuutta ja syveni vuosien varrella. Trumpin jatkuvat halveksunnat McCainia kohtaan eivät jääneet huomiotta, ja ne saivat osan republikaanien tukijoista kyseenalaistamaan Trumpin käytöksen, joka ei ollut vain henkilökohtainen, vaan myös poliittinen taktiikka. Tällaiset tilanteet heijastivat laajemmin puolueen sisäisiä jännitteitä ja sen kykyä pysyä yhtenäisenä.
Samalla tavoin, kuten McCainin tapaus osoittaa, myös muita republikaanisia hahmoja, kuten senaattori Jeff Flake, oli vaikea löytää yhteistä säveltä Trumpin kanssa. Flake vetäytyi politiikasta vuonna 2019, kun hänen aikaisemmat pyrkimyksensä toimia puolueen maltillisten äänenä eivät enää tuntuneet mahdollisilta. Tämä vetäytyminen oli myös osa laajempaa trendiä, jossa maltilliset ja keskivertoäänet alkoivat menettää asemiaan puolueessa, antaen sijaa äärimmille siiville, jotka eivät pelänneet ottaa etäisyyttä perinteisestä politiikasta.
Trumpin aikakauden republikaanit kohtasivat myös taloudellisia ja hallinnollisia haasteita. Freedom Caucus, pieni mutta äänekäs joukko konservatiivisia ja libertaarisia kongressiedustajia, haastoi presidentin omat poliittiset päätökset ja esti usein hallituksen toimimisen tehokkaasti. Tämän ryhmän strategia oli yksinkertainen: he sitoivat äänensä tärkeitä lainsäädäntötoimia vastaan, kuten vuoden 2017 budjettikeskusteluissa, tavoitteena saada Trumpilta enemmän myönnytyksiä, erityisesti Meksikon rajalle rakennettavan muurin osalta.
Yhdysvaltain politiikassa nähdään myös demokraattien puolelta nouseva uusi ääriliike. Edustajat kuten Alexandria Ocasio-Cortez ja Ilhan Omar ovat nousseet esiin, ja heidän näkemyksensä eroavat perinteisistä demokraattien linjoista. Kuitenkin, vaikka heidän näkemyksensä ovat saaneet kritiikkiä erityisesti oikeistolta, he eivät ole yhtä hajottavia puolueensa sisällä kuin ensimmäiset tea party -liikkeen jäsenet republikaanipuoleessa. Tämä puolueiden sisäinen polarisaatio on kuitenkin johtanut siihen, että laajemmat poliittiset päätökset ovat vaikeutuneet, ja yhteistyön etsiminen on käynyt entistä haastavammaksi.
Trumpin kauden republikaanit ovat myös tehneet poliittisia valintoja, jotka heijastavat puolueen keskeisten periaatteiden hylkäämistä. Esimerkiksi veronalennukset ja sääntelyn purkaminen olivat keskeisiä elementtejä, joiden kautta puolue sai haluamaansa tukea presidentiltä, mutta nämä päätökset ovat saattaneet pitkällä aikavälillä heikentää puolueen perinteisiä taloudellisia näkemyksiä. Tällä tavoin puolue oli tekemässä Faustilaista kauppaa, jossa lyhyen aikavälin voitot olivat kalliita pitkällä aikavälillä.
Tämä epäsymmetrinen toimintahäiriö on ollut yksi merkittävimmistä haasteista, joka on kohdannut Yhdysvaltain hallintoa Trumpin aikana. Republikaanipuolue on joutunut tasapainoilemaan äärikonservatiivisen ryhmän vaatimusten ja puolueen perinteiden välillä, mikä on tuottanut lainsäädännöllistä sekasortoa. Tämä on puolestaan mahdollistanut sen, että monet hallituksen toiminnot ovat jämähtäneet paikalleen tai hidastuneet, mikä on lisännyt tyytymättömyyttä sekä kansan että puolueen sisällä.
Trumpin aikakauden republikaanipuolueen käänteet eivät ole vain poliittisia yksittäistapauksia, vaan ne kuvastavat syvempää kehityskulkua puolueessa, joka on menettänyt osan perinteisistä periaatteistaan ja tullut yhä polarisoituneemmaksi. Tämä kehitys jatkuu edelleen ja heijastuu myös tulevissa vaaleissa ja poliittisessa keskustelussa, joka pyrkii ratkaisemaan puolueen tulevaisuutta.
Miten presidentti Trump vaikutti republikaanien ja demokraattien vaalikamppailuihin Yhdysvalloissa vuoden 2018 kongressivaaleissa?
Vuoden 2018 kongressivaalit toivat esiin mielenkiintoisen eron republikaanien ja demokraattien vaalikampanjoissa, erityisesti niissä piireissä, jotka olivat joko Clintonin tai Trumpin kannattamia vuonna 2016. Tämän eron taustalla oli presidentti Donald Trumpin suosio ja sen vaikutukset ehdokkaiden vaalityöhön sekä heidän kykyynsä houkutella äänestäjiä eri puolilta maata.
Republikaanit, jotka pyrkivät säilyttämään paikkansa Clintonin voittamilla alueilla, kokivat vaikeuksia. Näiden alueiden republikaaniehdokkaiden keskimääräinen kahden puolueen ääniosuus oli noin 9,5 prosenttia pienempi kuin se, jonka heidän edeltäjänsä olivat saavuttaneet vuonna 2016. Tämä äänivaihtelu oli hieman suurempi kuin se, joka koski samoilla alueilla olevia istuvia kongressiedustajia, joiden äänivaihtelu oli noin 8,5 prosenttia. Ehdokkailla ei ollut istuvan viran etua, ja he kohtasivat pitkälti puolueen kannatukseen ja presidentin matalaan suosioon liittyviä haasteita. Suurin osa republikaaniehdokkaista otti strategian, jossa he etääntyivät presidentti Trumpista ja toivoivat parasta. Tämä strategia toimi vain harvassa tapauksessa, mutta suurelta osin tyytymättömyys presidenttiä kohtaan johti siihen, että republikaanit eivät menestyneet alueilla, joissa Hillary Clinton ja republikaanit olivat voittaneet vuonna 2016.
Demokraatit, jotka kilpailivat piireissä, joissa presidentti Trump oli voittanut vuonna 2016, saivat parempia tuloksia. Näistä alueista 11 demokraattista ehdokasta pyrki edustamaan kongressia, ja heidän menestyksensä oli huomattavasti suurempaa kuin republikaanien. Näistä 11:stä ehdokkaasta 9 voitti vaalinsa, mikä tarkoitti noin 82 prosentin voittoprosenttia – huomattavasti korkeampaa kuin Clintonin piireissä kilpailleilla republikaaniehdokkailla. Yleisesti ottaen demokraattien ehdokkaat, jotka kilpailevat Trumpin voittamilla alueilla, pystyivät nostamaan kahden puolueen ääniosuutensa keskimäärin noin kahdella prosentilla verrattuna vuoteen 2016.
Menestys perustui osittain siihen, että nämä demokraattiehdokkaat äänestivät presidentti Trumpin kannattamien linjausten mukaan huomattavasti useammin kuin muut demokraatit. Keskimäärin demokraatit äänestivät presidentin linjausten mukaan noin 24 prosenttia ajasta, mutta Trumpin piireissä menestyneet demokraatit tekivät tämän kaksi kertaa useammin – 42 prosenttia ajasta. Tämä strategiassa tapahtunut tasapainoilu presidentin kanssa oli ilmeisesti avaintekijä heidän menestyksessään vuoden 2018 vaaleissa.
Sen sijaan republikaanit, jotka kilpailivat alueilla, joissa Trump oli voittanut vuonna 2016, kokivat keskimäärin 4,5 prosentin laskun ääniosuudessaan vuoden 2016 ja 2018 vaalien välillä. Tämä lasku oli selvästi suurempi kilpailluilla alueilla, joissa Trump oli voittanut vain 45–55 prosentilla äänistä. 2018 vaaleissa republikaanit kärsivät suuria tappioita, sillä he onnistuivat lisäämään ääniosuutensa vain 53:lla alueella, mutta vain 10 näistä alueista päätyi republikaanien voittoon. Eniten vaalitappioita kokivat republikaanit esikaupunkialueilla, joissa perinteinen republikaaninen äänestäjäkunta tuntui vierastavan presidentin politiikkaa. Tämä esikaupunkialueiden äänivaihtelu oli suuri tekijä siinä, että demokraatit onnistuivat kääntämään monia paikkoja itselleen vuoden 2018 vaaleissa.
Pohjimmiltaan presidentti Trumpin alhainen suosio vaikutti negatiivisesti republikaanien vaalikampanjoihin vuoden 2018 vaaleissa. Suurin osa äänestäjistä ei hyväksynyt presidenttiä, ja lähes 40 prosenttia äänestäjistä ilmoitti, että heidän äänensä oli vastalause presidentille, kun taas vain 26 prosenttia sanoi äänestäneensä presidentin tukemiseksi. Tämä äänestysasenne ilmenee selkeästi siinä, kuinka monet republikaanit menettivät paikkansa alueilla, joita Clinton oli voittanut vuonna 2016.
Kokonaisuudessaan voidaan sanoa, että presidentti Trumpin politiikka ja hänen henkilökohtainen suosionsa vaikuttivat merkittävästi siihen, kuinka republikaanit ja demokraatit pärjäsivät vuoden 2018 kongressivaaleissa. Trumpin tuen ja hänen politiikkansa omaksuminen oli avaintekijä republikaanien menestykselle alueilla, jotka olivat edelleen hänen tukemaansa. Toisaalta demokraattien kyky ylläpitää oman puolueensa linjaa samalla, kun he pitivät huolta alueen äänestäjien huolista, auttoi heitä voittamaan alueilla, joissa Trump oli voittanut vuoden 2016 vaaleissa.