Miten presidentti Trump vaikutti republikaanien asemaan kongressissa?

Presidentti Donald Trumpin vaikutus Yhdysvaltain kongressin republikaanien edustajiin oli monivaiheinen ja ristiriitainen. Erityisesti ne republikaanit, jotka edustivat alueita, joissa Hillary Clinton voitti vuoden 2016 presidentinvaaleissa, joutuivat tasapainoilemaan oman puolueensa linjan ja presidentin toimien välillä. Näillä alueilla, joita kutsutaan usein "Clintonin alueiksi", Trumpin suosio oli alhainen, ja monet republikaanit yrittivät erottua presidentistä julkisesti säilyttääkseen poliittiset uransa.

Tämä puolueellinen tasapainoilu näkyi selvästi useissa kongressin jäsenten vaalikampanjoissa, erityisesti vuonna 2018. Edustajat, kuten Brian Fitzpatrick, John Katko ja Will Hurd, onnistuivat säilyttämään paikkansa eroamalla presidentistä ja esittämällä itsensä kohtuullisina ja itsenäisinä ajattelijoina. Fitzpatrickin tapaus on erityisen mielenkiintoinen, sillä hän ilmoitti heti 2016 vaalien jälkeen, ettei hän äänestäisi Trumpia. Hän kampanjoi 2018 nimellä "anti-Trump", ja onnistui puolustamaan paikkaansa vaikka hänen vastustajansa, Scott Wallace, toi esiin sen, että Fitzpatrick äänesti presidentin kanssa 84 prosenttia ajasta. Tässä erottui kuitenkin se, että Fitzpatrick ei pelkästään äänestänyt presidenttiä vastaan, vaan hän myös otti rohkeasti etäisyyttä Trumpiin, mikä loi hänelle itsenäisen poliittisen brändin, joka puhutteli monia hänen alueensa äänestäjiä.

Myös John Katko ja Will Hurd käyttivät samaa strategiaa. Hurd, joka oli entinen CIA:n agentti, ei pelkästään kieltäytynyt äänestämästä Trumpia vuonna 2016, vaan hän meni pidemmälle ja kirjoitti The New York Timesiin artikkelin, jossa hän arvosteli Trumpin suhtautumista Venäjään. Hurdin kantaa tuki myös hänen toimintansa, kuten se, että hän teki yhteistyötä demokraattien kanssa kehittääkseen kaksipuolueisen ratkaisun DACA-ohjelman turvaamiseksi, kun Trump oli yrittänyt lopettaa sen presidentin käskyllä.

Näiden edustajien yhteinen nimittäjä oli halu esiintyä itsenäisinä ja puoluepoliittisesti riippumattomina. He näyttivät olevansa valmiita ottamaan etäisyyttä presidenttiin, jos se oli tarpeen. Tämä strategia auttoi heitä pitämään paikkansa, vaikka he eivät saaneet aina täyttä tukea omalta puolueeltaan.

Kuitenkin ne republikaanit, jotka yrittivät pitää lähempää yhteyttä presidenttiin, kuten Barbara Comstock ja Mike Coffman, kokivat vastoinkäymisiä. Molemmat edustajat yrittivät distanssia itsensä presidentistä, mutta eivät riittävästi. Vaikka he äänestivät presidenttiä vastaan tärkeissä kysymyksissä, he äänestivät kuitenkin Trumpin kanssa yli 90 prosenttia ajasta, mikä ei riittänyt vakuuttamaan heidän alueidensa äänestäjiä siitä, että he olisivat valmiita toimimaan presidenttiä vastaan silloin, kun se oli tarpeen. Tämä huono julkinen imago yhdistettynä Trumpin vähäiseen suosioon heidän alueillaan johti siihen, että heidän kannatuksensa romahti merkittävästi vuoden 2016 ja 2018 vaalien välillä. Comstock menetti vaalinsa Jennifer Wextonille yli 12 prosentilla, ja hänet nähtiin esimerkkinä siitä, kuinka Trumpin negatiivinen suosio voi kaataa jopa pitkään istuneen republikaaniedustajan.

Trumpin vaikutus ei rajoittunut vain jo toimivien edustajien vaaleihin. Myös uudet ehdokkaat, jotka yrittivät voittaa Trumpin epäilyttävillä alueilla, epäonnistuivat. Näin kävi erityisesti niille republikaaniehdokkaille, jotka yrittivät ottaa paikan niitä edustajilta, jotka olivat ilmoittaneet eroavansa kongressista. Yhteinen nimittäjä näille ehdokkaille oli se, etteivät he kyenneet houkuttelemaan äänestäjiä irrottautumaan Trumpista tai esittämään itselleen realistisia vaihtoehtoja.

Tämä ilmiö oli erityisesti nähtävissä niillä alueilla, joissa Clinton oli voittanut vuonna 2016. Nämä alueet olivat demografisesti muuttuvia ja Trumpin vastainen tunne kasvoi niillä jatkuvasti. On selvää, että Trumpin alhainen suosio esikaupunkialueilla oli tärkein syy monien republikaaniedustajien epäonnistumiseen. Republikaanit, kuten Comstock, yrittivät voittaa äänestäjien sydämet sitoutumalla henkilökohtaisesti palvelemaan yhteisöjään, mutta tämä ei riittänyt kompensoimaan Trumpin heikkoa imagoa.

Yhteenvetona voidaan todeta, että republikaanien asema kongressissa Trumpin aikakaudella oli monimutkainen ja vaikeasti ennustettava. Presidentin alhainen suosio monilla alueilla johti siihen, että monet republikaanit joutuivat valitsemaan puolueensa ja oman poliittisen tulevaisuutensa välillä. Ne, jotka onnistuivat erottumaan presidentistä ja esiintyivät itsenäisinä ajattelijoina, kuten Fitzpatrick, Katko ja Hurd, säilyttivät paikkansa. Toisaalta ne, jotka yrittivät tukea Trumpia tai jäivät liian lähelle häntä, kuten Comstock ja Coffman, eivät onnistuneet voittamaan äänestäjien luottamusta.

Miksi espanjan kieli on keskeinen tekijä Floridan 27. vaalipiirissä?

Donna Shalala, entinen terveysministeri ja Clintonin hallinnon jäsen, astui Floridan 27. kongressivaaleihin vuonna 2018 politiikan kentälle, vaikka oli pitkälti tuntematon alueen vaalipiirissä. Hänen kilvoitellessaan demokraattisessa esivaalissa suurimman haasteen hän sai David Richardsonilta, Floridan osavaltion senaattorilta, mutta Shalala voitti esivaalit 32 prosentilla äänistä. Shalala oli kokenut hallinnollisissa tehtävissä ja tunnettu etelässä Floridassa, mutta hänellä oli yksi merkittävä haaste: hän ei puhunut espanjaa. Tämä oli ongelma alueella, jossa yli 60 % väestöstä oli espanjankielistä ja monella oli kuubalainen tausta.

Shalalan vastustajat kyseenalaistivat hänen kykyään kommunikoida tehokkaasti alueen väestön kanssa. Tämä herätti keskustelua siitä, pitäisikö vaalipiirissä olla espanjaa puhuva ehdokas. Espanjan kielen taito oli ollut tärkeä tekijä vaaleissa jo aiemmin, erityisesti koska alueen politiikka oli pitkälti kietoutunut kuubalaisten ja muiden latinokansojen etnisiin kysymyksiin. Esimerkiksi Ileana Ros-Lehtinen, joka edusti alueita vuodesta 1989, oli kuubalainen ja puhui sujuvasti espanjaa, mikä auttoi häntä saamaan luottamusta vaalipiirin monikulttuuriselta väestöltä. Tällöin oli tapana pitää vaalipiiriä lähes "kuubalaisena" paikkana.

Toisaalta Maria Elvira Salazar, republikaanien ehdokas, oli puolestaan espanjankielinen televisioesiintyjä, joka oli saanut laajaa tunnettavuutta Telemundon ja Mega TV:n kautta. Hänen vahva espanjan kielen taitonsa ja vuosien kokemus saivat hänet erottumaan erityisesti latino-äänestäjien silmissä. Salazar oli monille perheiden ja sukulaisten tuttu, sillä hän oli tehnyt uransa latinokansojen asioiden käsittelemisessä. Tämä antoi hänelle etulyöntiaseman, erityisesti kun monet alueen espanjankieliset äänestäjät olivat tottuneet näkemään hänet televisiossa.

Espanjan kielen merkitys ei rajoittunut vain yksittäisiin vaaleihin, vaan se oli olennainen osa alueen politiikkaa. 27. vaalipiiri on monivivahteinen ja monikulttuurinen, eikä siellä asuvien espanjankielisten yhteisö ole homogeeninen. Vaikka kuubalaiset muodostavat suurimman ryhmän, alueella asuu myös monia muita latinokansoja, kuten nicaragualaisia, venezuelalaisia ja perulaisia, jotka kaikki jakavat yhteisen kielen mutta saattavat erota poliittisissa kysymyksissä.

Kampanjan aikana keskusteltiin myös siitä, kuinka tärkeää on, että ehdokas pystyy puhumaan espanjaa, jotta hän voi suoraan keskustella monenlaisten latinoäänestäjien kanssa. Shalala, vaikka hänellä ei ollut espanjankielen taitoa, sai tukea perheeltään ja puolueensa muilta jäseniltä, jotka auttoivat hänet liikkumaan alueen monivivahteisessa poliittisessa kentässä. Hänen kyky luoda verkostoja ja hyödyntää puolueensa kansallista tukea ei ollut kuitenkaan täysin riittävä, jotta hän olisi voinut voittaa espanjankielisten keskuudessa.

Tässä kampanjassa ei ollut kyse vain kielestä vaan myös alueen monikulttuurisista poliittisista dynamiikoista. Ehdokkaiden oli otettava huomioon alueen syvälle juurtuneet kuubalaiset ja muut latinokansojen tuntemukset, mutta myös laajempi väestö, joka saattoi kokea erilaisia identiteettikysymyksiä. Siksi espanjan kieli ei ollut pelkästään vaalitaktiikka vaan myös symboli siitä, miten hyvin ehdokas ymmärtää alueen syvempää poliittista ja kulttuurista kudosta.

Endtext

Tennesseen poliittinen geografia ja sen vaikutus vaaleihin

Tennessee on laaja osavaltio, joka jakautuu kolmeen pääasialliseen alueeseen: Lännen Tennessee, Keskinen Tennessee ja Itäinen Tennessee. Tämä jakautuminen ei ole vain symbolinen, vaan se on vaikuttanut merkittävästi osavaltion poliittiseen kehitykseen. Lännen Tennessee on perinteinen "vanhan etelän" alue, joka on rikasta maatalousmaata, läheisesti Mississippijoen vieressä ja syvästi juurtunut puuvillantuotantoon ja orjuuteen. Tästä syystä lännen osassa asuu yli puolet Tennesseen mustasta väestöstä. Alueen pääkaupunki, Memphis, oli osavaltion poliittisen koneiston keskus E.H. Crumpin johdolla. Crump, konservatiivinen demokraatti, hallitsi Tennesseen politiikkaa Shelby Countysta 1910-luvulta kuolemaansa vuonna 1954 saakka, mutta hänen valtansa oli aina hauras, koska demokraattinen puolue oli jakautunut ja etäisyys Delta-alueelta Smokin vuorille oli suuri. Nykyisin Memphis on edelleen demokraattinen linnake ja Tennesseen enemmistövähemmistön 9. kongressipiirin keskus. Lännen Tennessee suuren mustan ja kaupunkiväestön vuoksi demokraatit voivat kilpailla alueella. Jos demokraatit aikovat voittaa osavaltiotasolla, heidän on ensin varmistettava, että Memphisissä äänestää suuri määrä mustia ja kaupunkilaisia. Alueen valkoinen väestö, joka asuu Shelby Countyn ulkopuolella esikaupunkialueilla ja maaseudulla, on erittäin konservatiivinen ja äänestää yleensä republikaanien puolesta, jotka korostavat sosiaalista ja uskonnollista konservatismia.

Keskinen Tennessee on alue, joka sijaitsee pehmeiden kukkuloiden ympäröimänä ja keskittyy Nashvillen alueelle ja sen monen maakunnan esikaupunkialueisiin. Se on monipuolinen alue, jossa yhdistyvät hallitus, viihde, liiketoiminta, maatalous ja valmistus. Alueen perinteiset eteläiset juuret ilmenevät muun muassa Grand Ole Opryn ja country-musiikin kautta. Keskisessä Tennesseessä vanhan etelän voimat kuitenkin kohtasivat uuden etelän urbanisoitumisen ja modernisaation, joka toi tullessaan taloudellisen laajentumisen. 1990-luvulla Nashvillesta tuli autoteollisuuden, teknologia-alan, finanssisektorin ja useiden ammattilaisurheiluseurojen uusi kotipaikka. Alueen varakkaat esikaupunkialueet synnyttivät taloudellisesti konservatiivisia, niin kutsuttuja "Country Club -republikaanit", jotka keskittyivät enemmän talouskysymyksiin kuin sosiaalisiin ja uskonnollisiin teemoihin. Nykyisin Nashville on syrjäyttänyt Memphisin osavaltion poliittisena keskuksena. Nashvillen kaupunkialue on vankka demokraattinen, mutta esikaupunkialueet ja maaseutu ovat yleensä republikaanisia. Keskinen Tennessee pitää puolueiden tasapainon osavaltion vaaleissa, sillä kumpikaan puolue ei voi voittaa osavaltiotasolla ilman, että se saa enemmistön ääniä alueelta.

Itäinen Tennessee on Appalakkien vuoriston hallitsema alue, jossa talous perustuu enemmän kaivostoimintaan ja metsäteollisuuteen kuin maatalouteen. Alueen orjuuden puute teki siitä liittovaltion kannattajien alueen, joka vastusti syvästi eroon pääsemistä, ja koko republikaaninen puolue oli rajoittunut näihin "vuoristorepublikaaneihin". He tarjoavat edelleen perustan kaikille onnistuneille republikaanisille osavaltiokampanjoille. Itäinen Tennessee on koti Yhdysvaltain senaattori Howard Bakerille, yhdelle etelän ensimmäisistä republikaanisista senaattoreista. Hän pystyi yhdistämään vuoristorepublikaanit, Country Club -republikaanit ja tyytymättömät demokraatit – vaalistrategian, joka toimi esikuvana Nixonin etelän strategialle. Nykyisin Itäinen Tennessee on edelleen Tennesseen kolmeen alueeseen luonteeltaan kaikkein luotettavin republikaaninen alue. On vaikeaa, että republikaanit voittaisivat osavaltionlaajuisesti ilman, että he varmistavat tämän alueen äänet ja kannatuksen.

Tennesseen toinen tärkeä maantieteellinen piirre on sen sijainti eteläisen alueen reuna-alueella, rajanaapureinaan Kentucky ja Missouri. Osavaltiolla ei ollut merkittävää orjuusliiketoimintaa, kuten syvällä etelässä, ja sen musta väestö oli pienempi kuin monissa muissa etelän osavaltioissa. Tennesseen politiikassa ei ole ollut yhtä voimakkaita rotukysymyksiin liittyviä vihollisuuksia ja poliittista ääriliikehdintää. Tämä on antanut osavaltiolle hieman maltillisemman poliittisen ilmapiirin verrattuna muuhun etelään. Tennessee on perinteisesti torjunut teekutsujen kaltaiset ääri-konservatiiviset republikaanit, sillä nämä retoriikat eivät ole juuri saaneet tukea osavaltion suhteellisen pragmaattisilta äänestäjiltä. Tennesseen poliittinen ilmapiiri on yleensä ollut vähemmän kahtia jakautunut kuin monissa muissa eteläisissä osavaltioissa.

Vaalihistoria osoittaa, että 1990-luvun puoliväliin asti demokraatit hallitsivat Tennesseen politiikkaa niin osavaltiotasolla kuin liittovaltionkin tasolla. Vuonna 1994 republikaanit alkoivat kuitenkin valloittaa osavaltiota, ja samalla Tennesseen poliittinen kenttä siirtyi kohti republikaanien hallintaa. Tämä murros on luonut tilanteen, jossa osavaltio on ollut tasapainossa poliittisesti, mutta myös altis suuremmille muokkauksille, kun eri alueet pyrkivät omilla erityispiirteillään vaikuttamaan osavaltion poliittisiin suuntauksiin.

Tärkeää on muistaa, että Tennesseen poliittiset jännitteet eivät aina noudata pelkästään alueellisia rajoja, vaan ne ovat myös vahvasti kytköksissä osavaltion taloudellisiin, kulttuurisiin ja historiallisin juurille. Tämä tekee Tennesseestä erityisen kiinnostavan ja monivivahteisen alueen poliittisen analyysin kannalta.