Miten Donald Trumpin "korruptiota" tulisi tarkastella?

Trumpin toiminta ja hänen roolinsa Yhdysvaltain politiikassa ovat herättäneet paljon keskustelua, erityisesti liittyen hänen käytöksensä ja moraalisen arvostelun kohteena olevaan "korruptioon". Yksi tärkeimmistä käsitteistä, joita Trumpin vastustajat käyttävät häntä kuvaillessaan, on korruptio. Mutta onko tämä termi oikea tapa kuvata hänen tekojaan, vai onko siinä piilevä vaara, joka vahvistaa hänen asemaansa vallan käyttäjänä?

Donald Trumpin korruptiota käsittelevä keskustelu kytkeytyy usein siihen, miten hän käyttää julkista imagoaan. Hän ei pelkästään loukkaa perinteisiä arvoja tai normeja, vaan hän muuttaa itse käsityksemme siitä, mitä voidaan pitää "pyhänä" ja mitä ei. Esimerkiksi hänen suora ja röyhkeä suhtautumisensa Yhdysvaltain kansallisiin symboleihin, kuten lippuun, on tapaus, joka osoittaa hänen epäkunnioittavan asenteensa niitä kohtaan. Trump ei kumarra lippua, vaan haluaa omaksua sen. Hän haluaa, että hänen olemuksensa itsessään edustaa kaikkia niitä perusarvoja, joita Yhdysvalloissa pidetään pyhinä.

Tällaisella käyttäytymisellä Trump ei vain rikkoo sääntöjä, vaan hän luo oman erityisen "pyhyyteensä" — hänestä tulee se arvojen ilmentymä, joka ei perustu perinteisiin normeihin vaan hänen omaan persoonallisuuteensa. Tämä jatkuva hajoaminen ja perinteisten arvojen haastaminen tuo esiin uudenlaisen käsityksen korruptiosta. Tällöin korruptio ei ole pelkästään väärinkäytöksistä tai laittomasta toiminnasta puhuttaessa vaan ennen kaikkea henkisestä hajoamisesta, jonka Trump itsessään edustaa.

Ironista on, että jos Trump olisi vain puoliksi niin paha kuin mitä hänet usein kuvataan, hän vaikuttaisi itse asiassa vielä pahemmalta. Hänen toimintansa määrä on niin suuri, että yksittäiset teot menettävät merkityksensä. Mitä enemmän hän tekee väärin, sitä vähemmän ihmiset alkavat murehtia hänen tekojaan. Tämä jatkuva "rikkomus" on itse asiassa tapa, jolla hän tuo esiin uudenlaisen "pyhän tilan" — tilan, jossa perinteiset pyhät arvot menettävät merkityksensä ja häntä itseään pidetään ainoana symbolina.

Trumpin korruptiota ei kuitenkaan tulisi nähdä vain yksittäisinä rikkomuksina vaan osana suurempaa strategiaa, jossa hän hallitsee arvoja ja siirtää niitä eri sosiaalisten ryhmien välillä. Tämä luo hänen kannattajilleen käsityksen, että hän on se, joka voi nostaa alistettuja ryhmiä ja antaa heille sen, mikä on oikeastaan heidän ansaitsemaansa. Tällainen logiikka perustuu ideaan, että Trump "korrumpoi" järjestelmän, mutta ei sen tavanomaisessa merkityksessä. Hän ei ainoastaan riko sääntöjä vaan luo uusia sääntöjä, jotka palvelevat hänen omia tarkoitusperiään.

Tätä voidaan verrata vaikka Robin Hoodiin. Vaikka Trump ei olekaan Robin Hood, hän itse esittää itsensä samanlaiseksi vallankumoukselliseksi hahmoksi, joka "korruptoi" ja jakaa hyveellisiä arvoja kaikille, jotka eivät ole saaneet osakseen perinteistä etuoikeutta. Tämä vertaus tuo esiin sen, miten Trumpin korruptio voi itse asiassa muuttua hänen poliittiseksi välineekseen, jonka avulla hän voi luoda oman legitiimiytensä kansan keskuudessa.

Tässä mielessä Trumpin korruption määritelmä on jollain tavalla vääristynyt, koska se ei ota huomioon hänen kykyään luoda uusia arvoja ja normeja. Hänen toimintansa on monimutkaisempaa kuin pelkkä väärinkäytös: se on väline, jolla hän siirtää ja manipuloi arvoja suuremmassa kulttuurisessa ja poliittisessa kentässä. Trump ei ole vain korruptoitunut yksilö, vaan hän on itse koko järjestelmä, jossa korruptio on itsessään osana hänen vallankäyttöään.

Tässä valossa olisi parempi olla käyttämättä "korruptio" -termiä Trumpin toiminnan kuvailuun. Sen sijaan tulisi tarkastella hänen toimintaansa yksityiskohtaisemmin ja arvioida hänen syyllisyytensä tietyissä teoissa, kuten kavalluksessa, petoksessa tai veronkierrossa. Näin voidaan tuoda esiin hänen konkreettiset rikoksensa ilman, että ne kytkeytyvät häneen yleisesti ottaen korruptoituneena henkilönä, joka vain kumoaa pyhiä periaatteita.

Vaikka tämä voi tuntua pieniä yksityiskohtia koskevalta tarkastelulta, se on tärkeää, koska se estää meitä luisumasta yksinkertaistettuihin käsityksiin Trumpista ja hänen toiminnastaan. Näin voimme paremmin ymmärtää, miten hänen käyttämänsä taktiikat todella vaikuttavat yhteiskuntaan ja miksi hän on niin tehokas houkuttelemaan tietyntyyppistä tukea.

Miten nykyiset hallinnot manipuloivat kansallista turvallisuutta ja julkista kuvaa?

Putinin Venäjän ja Trumpin Yhdysvaltojen välillä on ollut havaittavissa samankaltaisia piirteitä, erityisesti siihen liittyen, kuinka valtion turvallisuusorganisaatiot voivat manipuloida ja kontrolloida yhteiskunnallista keskustelua. Venäjällä, erityisesti Krimin valtauksen jälkeen, on korostettu kansallista yhtenäisyyttä ja "isänmaallisuutta" – osana laajempaa strategiaa, joka nojaa venäläisten kansallismytologioiden rakentamiseen, kuten toisen maailmansodan suurvoiton muisteluun. Tämä muistelma ei ole vain historian selitysmuoto, vaan myös aktiivinen osa nyky-Venäjän politiikkaa, joka muovaa kansallista identiteettiä ja tuo legitimiteettiä hallituksen toimille.

Myös Puolan ja Unkarin kaltaiset maat ovat esimerkkejä siitä, kuinka demokratian heikentyminen voi liittyä autoritaaristen käytäntöjen omaksumiseen. Vaikka mailla on edelleen muodollinen demokratia, valtiolliset toimet ovat suuntautuneet siihen, että kansalaisoikeuksia rajoitetaan, ja julkista keskustelua pyritään manipuloimaan. Näiden valtiollisten toimien taustalla ei ole vain ideologinen agenda, vaan myös halu varmistaa valtiojohtajan asema ja kontrolli yhteiskunnan yli.

Tällaisessa yhteiskunnallisessa ympäristössä on tärkeää ymmärtää, että hallitukset voivat käyttää niin sanottuja "turvallisuusuhkia" omaan hyötyynsä, eikä kyseessä ole pelkästään reaktio ulkoisiin kriiseihin. Poliittiset ja valtiolliset toimijat voivat manipuloida turvallisuuspolitiikkaa kansallisen yhtenäisyyden ja kansallismielisyyden nimissä, samalla kun he kaventavat kansalaisten oikeuksia ja vaikuttavat yhteiskunnalliseen keskusteluun. Tämä luo ympäristön, jossa kansalaisvapaudet voivat olla uhattuna, ja jossa valtiollinen valta voi kasvaa entisestään.

Kritiikin ilmaiseminen ja oppositio voivat monesti kohdata rankaisemista, kuten on nähty sekä Venäjällä että Yhdysvalloissa. Putinin Venäjän valtakoneiston taustalla on usein käytetty käsitystä isänmaallisesta oikeutuksesta, joka perustuu kansallisen turvallisuuden suojeluun. Tällainen narratiivi voi johtaa siihen, että hallituksen toimia tukevia kansallisia poliittisia rakenteita käytetään oikeutuksena rajoittaa perusoikeuksia ja tukahduttaa poliittista opposition ilmaisua.

Tärkeää on ymmärtää, että nykyään turvallisuuden ja kansallisen suvereniteetin käsitteet ovat usein poliittisesti kuormittuneita ja voivat olla omiaan legitimoimaan jopa autoritaarisia toimia, jotka heikentävät demokraattisia perusperiaatteita. Samalla on muistettava, että oikeudenmukainen ja avoin yhteiskunta ei voi syntyä ilman kykyä harjoittaa kriittistä keskustelua ja ilmaista mielipiteitä vapaasti, ilman pelkoa valtion vastatoimista.