Jumalan ilmestyminen maailmassa ei ole yksinkertainen käsite, sillä se vaatii syvällistä pohdintaa siitä, miten ihmisten täytyy suhtautua siihen. Tämä ilmestys ei ole vain teoreettinen pohdiskelu, vaan se kysyy, mitä tämä kaikki todella merkitsee ja mitä se tarkoittaa elämän ja käytännön tasolla. On kyse siitä, miten ihmiset voivat osallistua siihen, mitä Jumala tekee, ja miten he voivat tehdä sen osaksi omaa elämäänsä. Erityisesti kristityt, jotka haluavat jäljitellä Jeesuksen elämänkaaren mukaista Jumalaa, joutuvat pohtimaan, miten Jeesus toimi ja miten se vaikuttaa heidän omiin valintoihinsa.

Jeesus on esimerkki siitä, miten Jumala itse koki haavoittuvaisuutta ja armollisuutta. Hän ei vetäytynyt maailmasta vaan suuntasi suoraan marginaaleihin, sinne, missä ihmiset ovat yhteiskunnan ulkopuolella. Jeesuksen elämässä Jumala ilmensi rakkauttaan ja armoaan, joka ei vaatinut ennakkotodistuksia tai ansioita. Tämä on keskeinen opetus kristinuskossa: Jumala ei katso ihmisten arvoja tai saavutuksia ennen kuin tarjoaa heille rakkautensa. Jeesus ei myöskään epäröinyt kyseenalaistaa kaikki sitä, mitä me pidämme itsestäänselvyyksinä, kuten markkinatalouden lait tai yhteiskunnallisen menestyksen tavoittelun. Näitä arvoja hän ei noudattanut, sillä ne eivät olleet Jumalan tahtoa.

Jeesuksen ristiinnaulitseminen ja ylösnousemus tuovat esiin sen, kuinka Jumala oli valmis kärsimään ja kuolemaan ihmisten puolesta. Ristiinnaulitseminen ei ollut vain fyysinen kärsimys, vaan myös voimakas vertauskuva siitä, kuinka Jumala ei alistunut maailmassa vallitseville epäoikeudenmukaisuuden voimille. Jeesuksen ylösnousemus on kuitenkin tae siitä, että Jumalan tahto on päättäväinen ja se voittaa kaiken pahuuden maailmassa. Jeesus oli valmis kantamaan tämän kärsimyksen, ja hänen ylösnousemuksensa todistaa, että Jumala on edelleen osallisena maailmassa ja toimii sen puolesta.

Tässä kontekstissa, kun käsitellään Paulusta ja hänen rooliaan kristinuskon levittämisessä, on ymmärrettävä, että Paavali ei ollut vain yksittäinen hahmo, vaan hänen opetuksensa ja toiminta muovasivat varhaiskristillisyyttä ja sen yleismaailmallista luonteenpiirrettä. Paavalin tärkein sanoma oli, että Kristus ei ole vain juutalaisen kansan Messias, vaan koko maailman pelastaja. Tämä ajatus oli keskeinen varhaisten kristittyjen keskusteluissa siitä, pitäisikö kristinuskon rajoittua vain juutalaisten uskoon vai voiko se avautua kaikille ihmisille.

Paavali käytti monia kirjeitä, kuten roomalaisille ja galatalaisille kirjoittamiaan, kehittääkseen pohdintojaan siitä, että Jumalan pelastussuunnitelma on universaali ja ei riipu etnisestä taustasta tai uskonnollisista käytännöistä. Jeesus oli tullut vapauttamaan koko ihmiskunnan, ei vain tietyn kansan, ja tämän ilosanoman tuli tavoittaa koko maailmaa. Paavalin mukaan kristinuskon tie ei ollut enää sidottu juutalaisiin käytäntöihin, kuten ympärileikkaukseen tai temppelikäytänteisiin. Se oli uusi tie, joka kulki koko maailman halki ja avasi mahdollisuuden kaikille tulla osaksi Jumalan perhettä.

Tässä yhteydessä on tärkeää huomata, että Paavalin opetuksista syntyi perusta uudenlaiselle, maailmanlaajuiselle kristinuskolle, joka oli paljon laajempi kuin vain yhden kansan usko. Tämä uusi tapa ymmärtää Jumalan pelastussuunnitelma ei vain tarjonnut ihmisille uskoa ja toivoa, vaan myös uudenlaisen elämänmuodon, joka liittyi niin Jumalan armoon kuin lähimmäisen rakastamiseen. Tämä ajatus sai myöhemmin muotonsa luterilaisessa teologiassa, jossa uskoa kutsutaan aktiiviseksi rakkaudeksi, joka näkyy teoissa ja yhteiskunnallisessa oikeudenmukaisuudessa.

Tätä uutta evankeliumia, joka oli syntynyt Paavalin opetuksista, ei pidetty vain hengellisenä opetuspuheena, vaan se levisi myös sosiaalisiin ja yhteiskunnallisiin ulottuvuuksiin. Paavali näki, että Jumalan valtakunta ei ole vain tulevaisuuden todellisuus, vaan se on myös läsnä tässä maailmassa. Jos emme näe tätä Jumalan armoa kasvavan kirkossa ja yhteiskunnassa tänä päivänä, meidän tulisi kysyä, miksi se ei ole niin. Jumalan valtakunta ei ole vain tulevaisuudessa, vaan se on läsnä tässä maailmassa, ja meidän tehtävämme on osallistua sen levittämiseen ja sen ilosanoman elämiseen arjessamme.

Miten Trumpin nousu ja evankelinen liike vaikuttavat Yhdysvaltain kristilliseen identiteettiin?

Yhdysvalloissa evankelinen liike on vuosikymmenien ajan ollut tärkeä osa maan uskonnollista ja poliittista kenttää, mutta viime aikoina se on saanut yhä kiistanalaisemman ja polarisoituneemman roolin. Erityisesti Donald Trumpin nousu presidentiksi on syventänyt eroa kristillisten arvojen ja konservatiivisten poliittisten liikkeiden välillä, ja monet katsovat sen olevan merkki kristinuskon korruption ja väärinkäytön lisääntymisestä. Uskonnon ja politiikan sekoittuminen Trumpin ympärille on luonut vaarallisia ilmiöitä, jotka saattavat uhata sekä kristillistä perintöä että Yhdysvaltain yhteiskunnan yhtenäisyyttä.

Trumpin puolesta äänestäneiden evankelisten kristittyjen keskuudessa on syntynyt syvä yhteisö, jossa hän nähdään enemmän kuin pelkkänä poliitikkona – hän on messias, joka puhuu heidän pelkojensa ja epäoikeudenmukaisuuden kokemustensa puolesta. Trumpin tukijat eivät niinkään ole kiinnostuneita perinteisestä kristillisestä sanomasta, vaan he etsivät uskonnon avulla oikeutusta omille poliittisille ja sosiaalisille käsityksilleen. Tällainen ajattelu tuo mieleen sen, kuinka evankelinen kristinusko on alkanut yhä enemmän kääntyä kohti maallista ja nationalismiin pohjautuvaa teologiaa, joka ei enää kiinnitä huomiota Jeesuksen opetuksiin ristin ja anteeksiannon tärkeydestä.

Tämä ilmiö ei ole rajoittunut pelkästään Yhdysvaltoihin; se on globaali kehitys, jossa lännen evankelinen kristinusko on kietoutunut yhteen uuskonservatiivisen politiikan kanssa, mikä on herättänyt huolta sen vaikutuksesta kristillisten arvojen auttamiseen ja köyhien tukemiseen. Samalla, kun evankelinen liike kiinnittää huomiota yhteiskunnan "synnin" ilmentymiin, kuten aborttiin ja seksuaalivähemmistöihin, se on unohtanut köyhien ja sorrettujen puolustamisen, joka oli Jeesuksen opetusten keskiössä.

Trumpin vaalikampanja oli eräänlainen käännekohta Yhdysvaltain evankelisen liikkeen historiassa. Vuosikymmeniä kestänyt erimielisyys sosiaalisten ja taloudellisten arvojen suhteen huipentui yhteisön sisällä, jossa valtaosa evankelisista tukee Trumpin taloudellista ja poliittista linjaa – linjaa, joka tukee vapaata markkinataloutta ja rajoitettua valtion roolia, mutta joka samalla syventää taloudellista eriarvoisuutta ja ilmastotieteiden kiistämistä. Trumpin nousu on saanut monet kysymään, onko kristinuskon ja kapitalismin välinen suhde muuttunut vähemmän hengelliseksi ja enemmän taloudelliseksi peliksi, jossa uskonto on alistettu poliittisten ja taloudellisten etujen ajamiseen.

Erityisesti se, että 82 % evankelisista äänesti Trumpia, on herättänyt kritiikkiä niin oman liikkeen sisällä kuin sen ulkopuolella. Tällainen tuki on tuonut esiin ristiriitoja, jotka ovat olleet evankelisen liikkeen sisällä piilossa: uskonnollinen liike on alkanut tukea poliittisia päämääriä, jotka eivät ole linjassa sen alkuperäisten hengellisten periaatteiden kanssa. Monet kristityt kokevat, että tämä liitto Trumpin kanssa on eronnut alkuperäisestä kristillisestä opista ja on pikemminkin synnin ja ylpeyden juhla kuin ristin ja nöyryyden teologiaa.

Vastauksena tähän on alkanut nousta liike, joka on saanut nimitykseksi "post-evankelinen" ja joka pyrkii etsimään uudenlaista kristillisyyttä. Tässä liikkeessä korostetaan avoimempaa, vähemmän dogmaattista lähestymistapaa ja halua palata Jeesuksen alkuperäisiin opetuksiin, jotka keskittyivät rakkauteen, anteeksiantoon ja yhteisön vahvistamiseen. Tämä suuntaus ei pelkästään vastusta Trumpin aikakauden evankelismin politiikkaa, vaan myös kyseenalaistaa sen uskomuksia ja käytäntöjä, jotka ovat vieraantuneet alkuperäisestä kristillisestä sanomasta.

Samalla on tärkeää huomata, että Yhdysvaltain evankelinen liike on jo pitkään ollut kytköksissä taloudellisiin etuihin. Kapitalismi ja vapaiden markkinoiden puolustaminen ovat olleet keskeisiä elementtejä, jotka ovat ohjanneet monia kristillisiä konservatiiveja. On kuitenkin ilmeistä, että tämä taloudellinen järjestelmä ei ole vain luonut eriarvoisuutta, vaan on myös tukahduttanut ympäristötietoisuuden ja köyhien auttamisen hengellisen vastuun. Evankelinen liike on antanut tälle kehitykselle siunausta, vaikka monet sen jäsenet eivät ole huomanneet, miten paljon heidän hengellinen identiteettinsä on joutunut taloudellisten etujen alle.

On tärkeää ymmärtää, että kristinusko Yhdysvalloissa ei ole enää vain uskonnollinen liike. Se on muuttunut poliittiseksi ja yhteiskunnalliseksi voima, joka perustuu arvoihin, jotka eivät enää ole samoja kuin alkuperäiset kristilliset opit. Tämä ilmiö ei ole vain poliittinen kysymys, vaan se on myös hengellinen kriisi, jossa kristillinen yhteisö joutuu pohtimaan, mitä tarkoittaa olla kristitty yhteiskunnassa, joka on tullut yhä materialistisemmaksi ja jakautuneemmaksi.

Miten tiede ja uskonto voivat kohdata?

Tiede ja uskonto ovat kaksi eri maailmaa, kaksi erilaista kieltä, kaksi erilaista todellisuutta—kivikauden aikakausi ja aikakausien kivi (Stephen Gould). Tilanne muuttuu ongelmalliseksi silloin, kun nämä kaksi alueet menevät toistensa kenttäalueille: kun uskonto tekee implisiittisiä tieteellisiä väittämiä ja tiede esittää itsensä metafyysisenä maailmankatsomuksena sen sijaan, että se olisi kysymyksenasettelun metodologia. Dialogin tarkoituksena on ylittää tämä kuilu ja aloittaa avoin, ei-puolustautuva keskustelu, joka saattaa alkaa metodologisilla yhtäläisyyksillä näiden kahden välillä. Rohkein lähestymistapa on integraatio, jossa tiede ja uskonto jakavat kysymyksiä. Jos Jumala-kysymys asetettaisiin tieteellisen päättelyn sisällä, ehkä jotkin yhteydet alkaisivat nousta esiin. Entä jos ympäristökriisi onkin myös hengellinen kysymys? Uuden aikakauden hengellisyys pyrkii ylittämään dualismin holistisen aikakauden nimissä. Ehkä Jumala liikkuu luomakunnan yli toteuttaen erilaisia potentiaaleja, improvisoiden kaikki fuugan johdannais- ja yhdistelmämahdollisuudet—kuten Bachin musiikillinen antaminen tutkii fuugan kykyä? Tiedemiehetkin voivat olla mielikuvituksellisia. Brian Swimme kirjoittaa: "Universumi on vihreä lohikäärme. Vihreä, koska koko universumi on elävä, alkukokemuksen, alkuperäisen tulipallon munasta alkava ja nykyhetkeen kehittyvä todellisuus. Lohikäärmeet ovat mystisiä, voimakkaita, salaisuudesta nousevia ja salaisuudessa katoavia, raivokkaita, hyväntahtoisia, jotka opettavat ihmisille syvintä viisautta. Me olemme lohikäärmeen tulta. Me olemme luova, kipinöivä, polttava, parantava liekki tuossa upeassa ja lumovoimaisessa universumissa."

Tämä luomakunnan ja hengellisyyden yhdistäminen, tieteellinen kuvitelma, on hämmentävän rohkea ajatus. Tieteellisesti tämä lähestymistapa vie meidät uuteen maailmankuvaan, jossa rajat perinteisten ajattelutapojen ja uskomusten välillä hämärtyvät. Sitä ei voida täysin selittää tieteellisin menetelmin, mutta juuri tämä tiede ja uskonto voivat tarjota yhdessä mielenkiintoisia mahdollisuuksia.

Lännen kulttuuri on pitkään ollut jakautunut: toisaalta se on ollut tiukasti tieteellisesti suuntautunut, toisaalta uskonnollisesti vakaasti uskovainen. Tällä hetkellä yhteiskunnassamme vallitsevat ristiriidat, jotka näyttäytyvät lähinnä uskontojen ja tieteellisen ajattelun välillä. Mikäli katsomme ympärillemme, huomamme, kuinka jyrkkiä eroja on ihmisten käsityksissä esimerkiksi sosiaalisen hyvinvoinnin, yhteiskuntavastuun ja yhteisön merkityksen suhteen. Osa elää yksilökeskeisesti, ajaen omia etujaan, kun taas toiset pyrkivät palvelemaan yhteistä hyvää. Tällöin tulee esiin kysymys yhteiskunnallisesta oikeudenmukaisuudesta ja siitä, kuinka uskonnon ja yhteiskunnan välille voidaan rakentaa yhteys.

Amerikan yhteiskunnan nykytilanne saattaa tuntua ristiriitaiselta ja jopa toivottomalta, mutta juuri tässä hetkessä on tärkeää miettiä, miksi niin monet, erityisesti köyhät ja työväenluokkaiset, ovat kääntyneet evankeliseen kristinuskoon, etsiessään lohtua elämäänsä. Tällöin he saattavat kokea uskonnon tarjoavan itselleen tarvittavan turvapaikan ja mukautuvan lohdutuksen, vaikka sen sijaan usko voisi tuoda heidät lähemmäksi syvempää yhteiskunnallista ja henkilökohtaista vapautta. Mutta miksi niin monet ovat jääneet jumiin maailmaan, jossa kaikki on "Jumalan käsissä", mutta samalla uskotaan myös, että markkinatalous ei kaipaa hallituksen sääntelyä, ja yhteiskunnan rakenteet voivat pysyä sellaisina kuin ne ovat?

Nykyajan "kenttäsairaalassa", joka on rakennettu eriarvoisuuden ja yksilökeskeisyyden ympärille, löytyy kuitenkin ongelma: eristäytyneet yksilöt eivät kykene puhumaan yhteisestä hyvästä. Tämä on monella tavalla rikkaiden ja köyhien välinen kuilu, joka on muodostunut valheellisen vapauden ja sokean individualismin kautta. Samaan aikaan yhteiskunnassa on niitä, jotka ymmärtävät, että tämän eriarvoisuuden lievittämiseksi tarvitaan kollektiivista toimintaa—yhteisön vastuuta ja kollektiivista hyvää. Eurooppalaiset arvot, kuten sosiaalidemokratia ja kristillinen sosialismi, tarjoavat ratkaisun, jossa yhteinen hyvä on ensisijainen ja verojen maksaminen yhteisön hyväksi ei ole hallituksen varastamista vaan kansalaisvelvollisuus. Tämä on kadonnut yhteinen kieli, jota täytyy alkaa uudelleen puhua.

Nyky-yhteiskunnan synkät piirteet eivät kuitenkaan ole vain ulkoisia. Meidän on myös kohdattava sisäinen ongelma: synti, johon olemme langenneet. Se ei ole pelkästään ulkoinen vääryys, vaan myös sisäinen irtautuminen siitä, mikä todella on hyvää, oikeudenmukaista ja ihmisarvoista. Tällöin synti ei ole pelkästään uskonnollinen käsitys, vaan ennen kaikkea sosiaalinen ja henkinen tila, jossa olemme vieraantuneet yhteisestä hyvästä ja toisistamme. Tämä vieraantuminen näkyy päivittäin yhteiskunnan tilassa, jossa emme enää kykene ajattelemaan toisten hyväksi ja ymmärtämään, että todellinen inhimillisyys vaatii paitsi yksilöllistä myös kollektiivista vastuuta.

Miten myyttiset kertomukset voivat palauttaa merkityksen maailmaan?

Maailman, jossa järki ja rationaalisuus hallitsevat, on vaikea löytää tilaa sellaisille asioille kuin taikausko ja mystiikka. Silti meillä on yhä kyky kokea maailmaa, joka ylittää pelkän faktan ja järjen, ja mytologia tarjoaa meille sen mahdollisuuden. Myytit ovat vanhoja tapoja ymmärtää näkymätöntä ja pitää kiinni asioista, jotka muuten hukkuisivat arkisuuden ja teknologian jalkoihin. Niiden voima ei ole pelkästään kertomuksissa itsessään, vaan siinä, miten ne antavat meille tilaa ihmetykselle ja uudelleen herättävät sen, mitä olemme unohtaneet.

Niels Bohrin sanoin "syvimmän totuuden vastakohta on toinen syvä totuus". Tämän pohjalta on helppo ymmärtää, miksi myytit ja uskonto eivät voi olla irrallisia tieteestä. Ne eivät ole ristiriidassa sen kanssa, vaan ne tarjoavat vastakohdan, joka auttaa meitä käsittelemään maailmaa, jossa kaikki ei ole selitettävissä kausaliteetilla ja loogisella päättelyllä. Max Weber varoitti, että protestanttinen maailmankuva on tuhoamassa elämänsä myyttisen ulottuvuuden, ja näin tekemällä on vaarassa tuottaa ainoastaan järjen ja byrokratiaan perustuvan, tunteet ja hengellisyyden sivuuttavan yhteiskunnan. Tämä on maailma, jossa luonnon oma taika katoaa ja tilalle astuvat vain loogiset ja taloudelliset laskelmat.

Kulttuuri, kuten antropologi Clifford Geertz toteaa, ei ole pelkkä objektiivinen empiria vaan rikas kudelma, jonka merkitykset ovat itse asiassa itsessään syntyneet ja joita me ihmiset jatkamme punomaan. Hän kertoo, kuinka kulttuuri ei ole vain järjen selittävä väline, vaan se on elämää, jossa kerromme tarinoita itsestämme ja tulkitsemme maailmaa julkisten symbolien kautta. Tällöin myytit eivät ole vain menneisyyden jäänteitä, vaan elämän tulkintatapoja, jotka antavat meille uuden mahdollisuuden kokea maailmaa kuin ennen – vapaana rationalististen kaavojen jäkälästä.

Myyteillä on tärkeä rooli maailman selittämisessä. Ne paljastavat meille enemmän kuin minkään muun järkiperäisen kertomuksen avulla voisi olla mahdollista: ne avaavat tien kohti sellaisia kokemuksia, joissa itse asiassa jokin suuri, elämänmystinen totuus paljastuu, mutta samalla juuri tätä totuutta ei voi enää sanoin kuvata. Mytologia ei ole vain historiaa; se on arkipäivän käännekohtien tulkintaa, joka saattaa paljastaa meille tämän hetkisen arjen taianomaisuuden.

Magic realism on kirjallinen genre, jossa arkipäivän maailma ja ihmeelliset elementit sekoittuvat luontevasti toisiinsa. Sen keskiössä on ajatus siitä, että tavallinen elämä voi ja jopa tulisi olla täynnä outoja ja fantastisia elementtejä, jotka heijastavat elämän syvempää merkitystä. Magic realism ei pyri selittämään tai rationaalistamaan maailmaa, vaan se tuo esiin sen taianomaisuutta, joka on jäänyt huomiotta arkielämän kiireissä. Samalla se murentaa vallitsevia käsityksiä todellisuudesta ja saa meidät kyseenalaistamaan sen, mikä on oikeasti "oikeaa". Tällöin avautuu myös mahdollisuus sille, että entiset äänet, joita ei ole kuultu arjessa, voivat jälleen tulla kuulluiksi. Kuulemme ehkä punapuiden huudot ja sen myötä heräämme ymmärtämään, että myös luonto on elävä ja täynnä merkityksiä, joita olemme menettäneet kiireisen rationalismin keskellä.

Rationaalinen talous ja ahne kapitalismi vievät maailmasta sen taianomaisuuden. Kaikki, mikä ei ole hyödyllistä ja mitattavissa, jää varjoon. Weberin pelko siitä, että maailmasta tulee "raudan häkki", jossa henki on kuollut, ei ole vain yhteiskunnan hallinnon kritiikkiä, vaan myös syvällinen varoitus siitä, että emme enää osaa nähdä kauneutta ja syvyyttä ympäröivässä maailmassa. Meidän on palattava niihin syviin merkityksiin, jotka elävät myyteissä, ja luotava uudelleen yhteys luontoon ja toisiimme.

Myyttisten kertomusten paluu kulttuuriin on kuin väylä, joka vie meidät jälleen siihen paikkaan, jossa elämän salaisuus ei ole vain tieteellisen tiedon tuotosta, vaan jossain, missä jokainen kokemus ja tilanne on täynnä mahdollisuuksia ja hengellistä voimaa. Magic realism paljastaa elämän valtavan kauneuden ja kaaoksen, joka vie meidät pois arkisen ahdingon väsyttävästä rutista. Tällöin ymmärrämme, että meidän on avattava silmämme uudelleen sille maailmalle, jossa elämme – maailmalle, jossa taika ja järki voivat kulkea käsi kädessä. Tämä maailma on täynnä mahdollisuuksia muuttua, koska se ei ole lukittu johonkin yksinkertaiseen ja loogiseen kaavaan, vaan se on dynaaminen, avoin ja jatkuvasti uudistuva.

Endtext

Meta-analyysimenetelmien perusteet ja sovellukset: Riskierot, riskisuhteet ja heterogeenisyys
Mikä on kalvojen perusteella toimivien vesikäsittelyteknologioiden taloudellinen ja ympäristöllinen kestävyys?
Miten Trump onnistuu manipuloimaan totuutta ja moraalia kannattajilleen?