Trumpin hallinto ei ollut vain ajanjakso, joka tuotti vääristynyttä tietoa ja propagandaa, vaan se toimi myös opetusvälineenä, joka muokkaa kulttuuria ja mediaa tukeakseen valtion poikkeustilaa, hätätilaa ja sotaa. Tällaisessa ympäristössä kansalaisvapauksien ja demokratian välinen suhde, politiikan ja lain sekä oikeuden ja epäoikeudenmukaisuuden ero hämärtyy. Yhdysvalloissa monia epidemioita, kuten rotukysymyksiä ja poliittista eriarvoisuutta, seurasi yleinen reaktio, jossa sodan glorifiointia pidettiin ylpeyden aiheena ja sorron toimet, kuten rasismin lainsäädäntö, olivat osa virallista hallintoa.

Trumpin kaudella politiikkaa käytettiin (väärin) koulutuksen ja vallan välineenä. Politiikka oli militarisoitua, ja se tapahtui kielen, median ja kulttuuristen tilojen, kuten urheilutapahtumien, kautta. Tämä voi toimia globaalina mallina, joka luo uudenlaista fasismia, kun politiikkaa hallitsevat primitiiviset vaistot ja tunteet, joita mobilisoidaan väkivaltaisen kiihkon kautta. Trump puolusti politiikkaa, jossa valheet ja vääristely olivat jokapäiväistä, ja kansalaisille syötettiin nimenomaan pelon ja epävarmuuden kulttuuria. Hänen valtakautensa antoi tilaa rasistisille ja autoritaarisille toimille, jotka palasivat historiallisesti tutulle fasististen periaatteiden alueelle.

Fasismiin kietoutuvat ideologiat eivät jääneet pelkästään Yhdysvaltojen rajojen sisälle. Globalisaatio ja pandemiat olivat merkkejä maailmanlaajuisista poliittisista ja taloudellisista kriiseistä, joissa autoritaariset valtiot tarttuivat valtaan rajoittaakseen kansalaisten vapauksia ja epädemokraattisilla toimilla tukahduttaakseen vastarinnan. Trump oli tämän kehityksen oire ja samalla sen heijastus: hänen politiikkansa ei ollut vain henkilökohtainen, vaan osa laajempaa, elävää ideologiaa, joka yhdisti talouden ja politiikan autoritaariseen valtaan. Tämä ei ollut vain Yhdysvalloissa ilmenevä ilmiö, vaan myös globaali malli, joka uhkasi monia demokratioita eri puolilla maailmaa.

Trumpin käyttämä kielenkäyttö, jossa hän nimitti oppositiojohtajia "eläimiksi" ja mediaa "valeuutisiksi", muistutti natsi-Saksan propagandaa. Hän ei vain edistänyt rotupuhdistuksen politiikkaa, vaan myös heitti syrjään historialliset opit ja demokratiassa perinteisesti vaalittavat arvot. Näin tehdessään hän nosti politiikan uudelle, entistä vaarallisemman tasolle, jossa ei ollut tilaa kritiikille eikä vastarinnalle. Lännen valtioiden reaktiot, kuten Yhdysvalloissa, tulisi ymmärtää globaalina demokratian kriisinä, jossa autoritaariset tilat reagoivat pandemioihin vääriin, valheellisiin narratiiveihin ja hallitseviin poliittisiin agendoihin.

Pandemian kriisi opetti meille kuitenkin, että koulutus ja sen tarkoitus on keskeinen poliittisessa keskustelussa. Ihmisten täytyy ymmärtää, että ilman kykyä kriittisesti arvioida valtarakenteita ja heidän ympärillään olevaa maailmaa, ei voida luoda vastarintaa. Nykyajan fasistinen politiikka hyödyntää kansalaisten tietämättömyyttä ja koulutuksen puutetta, jättäen heidät alttiiksi manipuloinnille ja vääristelylle. Fasismi ei tule enää vain perinteisestä oikeistopopulismista, vaan on kietoutunut syvälle nykykapitalismin rakenteisiin.

Tällaisessa tilanteessa, jossa yhteiskunta ei vaali kriittistä ajattelua ja kansalaislukutaitoa, tulee muistuttaa, että fasismi voi palata, ellei historiaa käsitellä ja opita siitä. Koulutus on avainasemassa, sillä ilman sitä emme voi haastaa olemassa olevia valtarakenteita ja vaatia parempaa, oikeudenmukaisempaa yhteiskuntaa. Trumpin kausi opetti meille, kuinka helposti demokratian perusperiaatteet voidaan murentaa ja miten helposti suuri osa kansasta jää siihen osaksi, joka hyväksyy tällaiset muutokset vain tiedon puutteen ja kritiikin puutteen vuoksi.

Pandemiat eivät ole vain biologisia tai terveydenhuoltoon liittyviä kriisejä. Ne ovat myös syvällisiä poliittisia, taloudellisia ja kulttuurisia kriisejä, jotka koettelevat yhteiskunnan perustaa. Ne paljastavat syvempiä haavoja ja yhteiskunnan jännitteitä, joita ei voi parantaa ilman kokonaisvaltaista tarkastelua, joka ottaa huomioon talouden ja politiikan kytköksissä olevat ongelmat. Pandemia on vain yksi oire laajemmasta globaalista kriisistä, jossa autoritaariset valtiot hyödyntävät kansalaisille syntyvää epävarmuutta ja pelkoa oman vallan lujittamiseen.

Miten populismi ja oikeistopopulismi muovaavat maailmanpoliittista kenttää ja yhteiskuntia tänään?

Populistiset liikkeet ovat nousseet poliittisessa keskustelussa voimakkaasti viime vuosikymmeninä, ja erityisesti oikeistopopulismi on saanut huomattavaa jalansijaa monissa länsimaissa. Oikeistopopulismilla on monia piirteitä, jotka erottavat sen perinteisestä populismista, mutta sen keskeinen ajatus on aina ollut sama: väite, että "ihmiset" ovat jääneet syrjään poliittisesta järjestelmästä, jota hallitsevat etuoikeutetut eliitit. Tämä ajatus on herättänyt laajaa kannatusta erityisesti niissä yhteiskunnissa, joissa on koettu syviä taloudellisia ja kulttuurisia muutoksia.

Yhdysvalloissa Donald Trumpin nousu presidentiksi vuonna 2016 oli merkittävä käännekohta oikeistopopulismin historiassa. Hänen kampanjassaan ja presidenttikautensa aikana korostettiin yksinkertaistettuja ja jyrkkiä vastauksia monimutkaisiin yhteiskunnallisiin kysymyksiin. Trump ei ainoastaan puhunut "eliiteistä", vaan hän myös onnistui yhdistämään kansan pelot ja vihamielisyyden tiettyjä ryhmiä kohtaan, kuten vähemmistöjä ja maahanmuuttajia kohtaan. Hänen retoriikkansa oli suoraa ja usein räikeää, mikä resonoi monien valkoisten äänestäjien pelkojen ja epäluulojen kanssa.

Populistisen liikkeen kasvun myötä oikeistopopulistit ovat alkaneet hyödyntää digitaalisia kanavia ja sosiaalista mediaa vallan välineenä. Trumpin ja muiden populististen johtajien tapaan sosiaalinen media on tullut tärkeäksi välineeksi, jonka avulla he voivat ohittaa perinteiset tiedotusvälineet ja puhua suoraan kansalle. Tämä on luonut erityisen haasteen demokraattiselle keskustelulle, sillä sosiaalinen media on ollut alttiina manipulaatiolle ja valeuutisille, jotka vahvistavat poliittista polarisaatiota.

Erityisesti Trumpin toimikaudella Yhdysvalloissa nousi esiin useita väitteitä, jotka liittyivät populistisen johtajan kykyyn laventaa totuuden ja valheen rajaa. Hänen hallintonsa oli monin tavoin ristiriitainen: samalla kun Trump kehotti kansaa vastustamaan "eliittejä", hän myös käänsi kansanvihaa entistä syvemmälle poliittisiin ja kulttuurisiin vastakohtiin. Hän ei pelkästään vastustanut vallitsevia normeja, vaan hän myös käytti niitä manipuloimalla julkista keskustelua ja muokkaamalla kansan käsityksiä oikeasta ja väärästä.

Tällaisessa poliittisessa ympäristössä oikeistopopulistit eivät vain pyri saamaan valtaa, vaan he myös tekevät siitä julkista ja tunteisiin vetoavaa. Heidän viestinsä ei perustu vain järkeen, vaan se iskee voimakkaasti tunteisiin, pelkoihin ja toiveisiin. Tämä on erityisen tärkeää ymmärtää, sillä se selittää miksi monet kansalaiset, erityisesti taloudellisesti tai kulttuurisesti turhautuneet, voivat kokea oikeistopopulismin tarjoavan "helpon" ratkaisun monimutkaisiin ongelmiin.

Oikeistopopulismi ei ole vain yksittäisten poliitikkojen, kuten Trumpin, ilmiö. Se on globaali liike, joka on saanut jalansijaa monissa maissa. Esimerkiksi Euroopassa, erityisesti Unkarissa ja Puolassa, populistiset puolueet ovat saaneet valtaansa ja kyseenalaistavat demokratian perusperiaatteet. Ne syyttävät "globalisteja" ja "maahanmuuttajia" monista nykyajan ongelmista ja tarjoavat yksinkertaisia ratkaisuja monimutkaisiin yhteiskunnallisiin kysymyksiin.

On tärkeää huomata, että oikeistopopulismi ei ole vain yksinkertaista vastustusta eliittejä vastaan. Se on myös omaksunut radikaalimman muodon, jossa kansallismielisyys ja etnonationalismi ovat nousseet keskiöön. Tällöin populistit eivät vain halua palauttaa valtaa tavalliselle kansalle, vaan he myös pyrkivät rakentamaan yhteiskuntia, jotka ovat vahvasti yksilöityjä ja "puhtaita" tietyistä kulttuurisista ja etnisistä elementeistä. Tämä voi johtaa jyrkkään erotteluun vähemmistöjä kohtaan ja heikentää yhteiskunnan yhtenäisyyttä.

Kuitenkin on olemassa myös vastareaktioita. Erityisesti Black Lives Matter -liike Yhdysvalloissa ja muualla maailmassa on herättänyt voimakkaan protestiaallot, jotka vastustavat oikeistopopulistista retoriikkaa ja sen vaikutuksia yhteiskuntaan. Nämä liikkeet pyrkivät tuomaan esiin syrjäytettyjen ja alistettujen ryhmien äänen ja vaativat poliittista, taloudellista ja kulttuurista oikeudenmukaisuutta.

Samalla kun oikeistopopulismi uhkaa monien maiden demokraattista järjestelmää, se on myös paljastanut yhteiskuntien syvät jännitteet ja epätasa-arvon. Etenkin keskiluokan ja työväenluokan ihmiset, jotka kokevat jääneensä taloudellisesti ja kulttuurisesti marginaaliin, kokevat usein, että populistit tarjoavat heille mahdollisuuden tuoda esiin kokemuksensa ja peloistaan. Tässä mielessä populismi ei ole vain puolueen tai johtajan ilmiö, vaan se on myös merkki yhteiskunnallisten rakenteiden epävakaudesta ja syvistä erimielisyyksistä.

Yhteiskunnallisten liikkeiden ja poliittisten puolueiden on tärkeää ymmärtää, että oikeistopopulismi ei ole vain uhka, vaan myös seuraus syvistä yhteiskunnallisista ja kulttuurisista muutoksista. Vain käsittelemällä näitä muutoksia voidaan löytää kestäviä ratkaisuja, jotka eivät perustu pelkoon tai vastakkainasetteluun, vaan rakentavat siltoja erilaisten yhteiskuntaryhmien välillä.

Nanohiukkaset ja niiden sovellukset kestävään maatalouteen
Miten arvioida funktioiden jatkuvuus ja derivoituvuus epäkelvojen integraalien yhteydessä?
Kuinka liikunta vaikuttaa syöpäpotilaisiin ja niiden erityistarpeisiin kuntoutuksessa