Miten poliisiväkivalta liittyy laajempaan poliittiseen ja yhteiskunnalliseen kontekstiin?

Poliisiväkivalta ei ole yksittäinen ilmiö, vaan se kytkeytyy moniin laajempiin yhteiskunnallisiin ja taloudellisiin rakenteisiin, kuten luokkaan, rotuun, etnisyyteen, sukupuoleen, seksuaaliseen suuntautumiseen sekä ympäristön tuhoutumiseen. Vaikka poliisin roolia rodullisen väkivallan ja valtion terrorismiin tuottajana ei voi ohittaa, itse väkivallan juuret ovat syvemmällä, ja sen ymmärtämiseksi on otettava huomioon laajemmat taloudelliset ja poliittiset rakenteet, jotka ylläpitävät epäoikeudenmukaisuutta.

Tämä laajempi ymmärrys siitä, miten poliittiset päätökset vaikuttavat ihmisten elämään, ulottuu myös sellaisiin ilmiöihin kuin rodullinen äänestäjien tukahduttaminen. Kun äänestäjien osallistumismahdollisuuksia rajoitetaan rotuun perustuvan syrjinnän vuoksi, valtaan valitut poliitikot voivat estää elintärkeiden politiikkojen kuten terveydenhuollon, elämiseen riittävän palkan ja korvauksien hyväksymisen. Tällöin he estävät myös ihmisten mahdollisuuden elää ja estävät politiikkojen kehittymisen, jotka voisivat parantaa heidän elinolojaan ja elämänlaatuaan.

Rahaohjautuva yhteiskuntapolitiikka, joka ohjaa varoja suuriin sotilasmenoihin sen sijaan, että niitä käytettäisiin arkipäiväisiin sosiaalisiin tarpeisiin, on olennainen osa väkivallan taustalla olevia rakenteita. Tätä taloudellista epäoikeudenmukaisuutta ja ympäristön tuhoutumista on tarkasteltava osana kokonaisvaltaista politiikkaa, joka pyrkii muuntamaan yhteiskuntaa radikaalisti, ei vain pintapuolisilla uudistuksilla.

Bacevich tuo esiin, että vaikka laajat antirasistiset protestit olivat välttämättömiä ja arvokkaita, ne eivät riittäneet käsittelemään kaikkia niitä väkivallan muotoja, joita Yhdysvallat, epäonnistuneena valtiona, tuottaa. Bacevich korostaa, että Yhdysvaltojen militarismia ja sotilaallista valmistautuneisuutta on käsiteltävä: "Amerikan sodanhalu", "Pentagonin jättimäinen budjetti" ja "armeijan laaja verkosto maailmanlaajuisesti" ovat kaikki osa ongelmaa, jonka taustalla on laaja militarismin kulttuuri. Tähän täytyy lisätä myös ne ekologiset tuhot, jotka seuraavat militarisoitujen valtioiden politiikasta ja luonnonvarojen kulutuksesta.

Trumpin puhe on hyvä esimerkki siitä, miten populistinen ja autoritaarinen hallinto voi hyödyntää väkivaltaista kielenkäyttöä ja median manipulaatiota. Hänen kielenkäyttönsä, joka oli täynnä dehumanisoimista ja apokalyptistä rhetoric, sopi täydellisesti äärioikeiston nousevaan voimaan ja raivokkaan nationalismin nousuun. Trumpin hallinto hyödyntäsi mediaa ja sosiaalista mediaa levittääkseen vääriä tietoja ja liioitellakseen niitä uhkia, joita se omasta mielestään kohtasi – kuten väitteen mukaan "terroristeista" ja "rikollisista" maahanmuuttajista. Hänen politiikkansa, joka perustui kiihkeään vastakkainasetteluun ja vihamielisyyteen, käytännössä "aseisti" poliisin väkivallan, ja häntä tukevat mediajulkkikset kuten Tucker Carlson ja Rush Limbaugh levittivät samaa rasistista kielenkäyttöä.

Trump ei ainoastaan vähätellyt poliisiväkivaltaa, vaan hänen hallintonsa hiljensi keskustelua siitä, miten pandemiat, kuten COVID-19, ovat yhteydessä syvempiin rakenteellisiin ongelmiin, kuten rodulliseen eriarvoisuuteen ja köyhyyteen. Sen sijaan, että hän olisi käsitellyt näitä syitä, Trump lisäsi poliisiväkivallan militarisointia ja käytti konservatiivista mediaa levittääkseen vihaa ja eripuraa kansan keskuuteen. Hän myös hyökkäsi mediaa vastaan, nimittäen sitä "kansan viholliseksi", samalla kun hän levitti valheellisia väitteitä viruksen alkuperästä ja leviämisestä.

Olisi tärkeää ymmärtää, että tällainen kielenkäyttö ja politiikka eivät ole vain yksittäisiä ilmiöitä, vaan osa laajempaa kehityskulkua, jossa väkivalta, syrjintä ja eriarvoisuus saavat yhteiskunnan rakenteissa tukensa. Yhteiskuntamme on siirtynyt kohti militarisoitumista, ja se ilmentyy kaikkialla, aina poliisiväkivallasta ympäristön tuhoutumiseen asti. Tämä ei ole vain yksittäisten hallitusten tai johtajien vika, vaan laajempi globaalin kapitalismin ja valtion politiikan seuraus, joka ylläpitää epäoikeudenmukaisuutta ja yhteiskunnallista eriarvoisuutta.

Tämä on osa suurempaa kuvaa, jossa on tärkeää nähdä, miten militarismi, taloudellinen epätasa-arvo ja ympäristön tuhoaminen linkittyvät toisiinsa ja luovat pohjan väkivallalle, joka on syvällä yhteiskunnallisessa rakenteessa. Tarve radikaalille muutokselle on ilmeinen – ja tämä muutos ei voi olla vain pintapuolinen, vaan se vaatii koko yhteiskunnan uudelleenrakentamista, jossa ihmisarvo, tasa-arvo ja kestävä kehitys saavat keskeisen roolin.

Miten neofašismi ja poliittinen väkivalta paljastuvat pandemian aikana?

Neoliberaali neofašismi ei voi enää paeta näkyvyyttä. Ennen valtaansa päässyt poliisiväkivalta, valkoisen ylivallan nostaminen hallituksen korkeimmille tasoille ja pandemian tuomat kriisit toivat näkyville viruksen, joka oli muuttunut rasistiseksi samaan aikaan kun rasistinen väkivalta sai viruksen kaltaisen leviämisen. Selviytymiskiireet, jotka hallitsivat monen elämää, muuttuivat kollektiiviseksi raivoksi ja vaatimukseksi rodullisesta ja taloudellisesta oikeudenmukaisuudesta. Tämä muutos oli kuin vastalause, joka nousi politiikan ja yhteiskunnallisen epäoikeudenmukaisuuden vastapainoksi.

Trumpin puolustuksessa oli näkyvillä valkoisen ylivallan symbolit, kuten Konfederaation lipun esittäminen ja Konfederaation patsaisiin kohdistuvan suojelun puolustaminen, mikä oli suora vastalause mustan väestön oikeudenmukaisuuden vaatimuksille. Trumpin puheiden tuottamat tunteet – viha, julmuus ja inhimillisyyden hylkääminen – ruokkivat natiivistisen muurin rakentamista etelärajan varrelle ja valkoisen talon ympärille syntynyttä "sodan aikaisen bunkkerin" ilmettä. Tässä ympäristössä laittomuus oli uudenlaisen, päivitetyn neofašismin sydän, joka ei enää piilotellut, vaan oli noussut esiin hävittämällä sen yhteyden menneisyyden kauhuihin.

Trumpin hallintoa voi tarkastella myös Brian Klaasin lyhyen listan kautta, jossa mainitaan muun muassa hänen etninen puhdistus Syyriassa, valtionrajojen rikkominen ja useiden perustuslaillisten rikkomusten toteuttaminen. Tällainen kaaos ja korruptio eivät ole erillään neoliberalistisesta kapitalismista, jonka lupausten paljastuminen petokseksi oli osa laajempaa yhteiskunnallista kriisiä. Pandemian pedagogiikka, joka loi tiedon ja ideologian ilmapiirin, joka oikeutti neoliberaalin kapitalismin, alkoi hajota. Tämä kriisi oli myös uusi mahdollisuus mieltää politiikka ja yhteiskunnallinen vastuullisuus uudelleen.

Trumpin virkarikosoikeudenkäynnit näyttäytyivät historiallisena kriisinä ilman menneisyyttä. Ne eivät tarkastelleet vain vertailuja muihin presidentin virkarikoksiin, vaan myös suhteita aikaisempien tyrannian aikojen kanssa, joissa fasistinen politiikka oli noussut 1930-luvulla. Tämän historian puute osoitti, että Trumpin hallinnon kriisi ei ollut pelkästään yksittäisten toimien seuraus, vaan syvemmän, jatkuvan autoritaarisen perinteen lopputulos.

Yhteiskunnallisen vastarinnan näkökulmasta on oleellista ymmärtää, että Trumpin virkarikosoikeudenkäynti ja pandemian herättämä epäjärjestys eivät olleet erillisiä tapahtumia, vaan osa laajempaa taistelua demokratiasta. Tämän taistelun keskiössä oli myös media, tiede, yliopistot, oikeuslaitos ja muut valtion instituutiot, jotka Trump pyrki alistamaan valtaansa. Samalla poliisiväkivallan ja militarisoitumisen laajeneminen, jota Peter Maass on kutsunut "diktaattorin lisävarusteiksi", osoitti, kuinka kauan kestävä tyrannia oli noussut esiin Yhdysvalloissa.

Neoliberaalin kapitalismin ja sen luoman poliittisen järjestelmän hajoaminen on avannut tien pohdinnalle siitä, miten voimme muuttaa yhteiskunnan hallintamalleja ja poliittista vastuuta, sekä miten voimme oppia hallitsemaan eikä vain olla hallittavina. Kriittinen ajattelu ja valtaapitävien vastuuseen saattaminen ovat avainasemassa ymmärtäessämme, kuinka nykyiset ja tulevat yhteiskunnalliset ja poliittiset haasteet muokkaavat demokratiamme tulevaisuutta.

Mikä on kapitalismin ja demokratian kriisi pandemiassa?

Pandemia on paljastanut monia yhteiskunnallisia ja poliittisia jännitteitä, jotka olivat pitkään piilossa. Yksi keskeisimmistä keskusteluista on ollut kapitalismin ja demokratian suhde. Tämä kriisi on syvällinen, sillä se ei vain heijasta talouden ja terveydenhuoltojärjestelmien epäonnistumisia, vaan myös paljastaa sen, kuinka hauraaksi on käynyt demokraattinen instituutioiden ja kansalaisyhteiskunnan tuki globaalissa talousjärjestelmässä.

Koronaviruspandemia on osoittanut selvästi, kuinka markkinatalous, erityisesti sen rahoitus- ja terveyssektori, on epäonnistunut suojelemaan kansalaisia kriisissä. Pörssimarkkinoiden syöksy, valtavat valtion tukipaketit ja terveydenhuollon resurssipula ovat antaneet näkyville kapitalismin rajoitukset ja epätasaisuudet. Yhtä lailla on käynyt ilmi se, kuinka monilla alueilla hyvinvointivaltiot ja niiden tarjoamat terveyspalvelut ovat jääneet vajaaksi. Maat, joissa on tehty vuosia kestäviä leikkauksia terveydenhuoltoon ja hyvinvointipalveluihin, ovat kärsineet enemmän kuin ne, joissa on ollut kestävämpi infrastruktuuri. Näin ollen pandemia on tuonut esiin sen, kuinka neoliberalismin pitkään ajamat säästöt ja markkinavetoiset mallit eivät ole kestäviä kriisitilanteissa.

Samalla kun pandemia on järkyttänyt taloutta ja yhteiskuntia, se on myös kiihdyttänyt keskustelua siitä, millaisia poliittisia ja taloudellisia rakenteita tarvitaan, jotta pandemiat ja muut globaalit kriisit voitaisiin paremmin hallita. On tullut ilmi, että globaalin kapitalismin eriarvoistavat vaikutukset ovat vain syventäneet niiden yhteiskuntaryhmien köyhyyttä, jotka jo ennen kriisiä olivat heikoimmassa asemassa. Tällöin kysymykset demokratian tulevaisuudesta ovat olleet voimakkaasti esillä: voiko demokratia selviytyä, jos se on rakennettu taloudellisesti epävakaan ja eriarvoisen yhteiskuntarakenteen varaan?

Pandemian aikana on myös huomattu, kuinka suuret yhtiöt, erityisesti lääke- ja bioteknologiateollisuus, ovat saaneet ennennäkemättömiä etuja. Lääketeollisuuden nousu kriisin keskellä on ollut hälyttävää, sillä se on paljastanut terveydenhuollon yksityistämisen ja sen, kuinka voitontavoittelu voi asettua kansanterveyttä vastaan. Erityisesti Yhdysvalloissa, jossa yksityinen terveydenhuolto on ollut vallitseva malli, pandemia on korostanut sen ongelmia. Aivan erityisesti on tullut esiin, kuinka yksityisten toimijoiden intressit voivat johtaa kansanterveyden unohtamiseen, jos resurssit ja valvonta jäävät markkinoiden säädeltäväksi.

Kapitalistinen talousjärjestelmä ei ole kuitenkaan vain taloudellisten rakenteiden summa. Se on myös kulttuurinen ja ideologinen rakennelma, joka vie ihmisiä uskomaan, että markkinat voivat ratkaista kaikki yhteiskunnalliset ongelmat. Pandemian aikana on käynyt ilmi, kuinka tällainen ideologia voi olla vaarallinen. Esimerkiksi väitteet, kuten "virus ei ole vaarallinen", "terveydenhuolto ei ole oikeus vaan hyödyke", ja "valtion ei pitäisi puuttua markkinoihin", ovat vain muutamia esimerkkejä siitä, miten kapitalistiset ajatukset voivat heikentää yhteiskunnan kykyä toimia yhdessä kriisin aikana.

On myös tärkeää ymmärtää, että pandemia ei ole vain terveysongelma, vaan myös syvällinen poliittinen ja taloudellinen kysymys. Se koskettaa kysymyksiä demokratian laadusta, sosiaalisen oikeudenmukaisuuden toteutumisesta ja yhteiskunnallisten rakenteiden kestävyydestä. Pandemia on tuonut esiin paitsi hallitusten ja globaalien markkinoiden kyvyttömyyden vastata kriisiin, myös sen, kuinka haavoittuvaisia demokratia ja vapaudet voivat olla, kun ne perustuvat eriarvoisiin taloudellisiin ja poliittisiin rakenteisiin.

Näin ollen pandemian seurausten ymmärtäminen vaatii syvällistä pohdintaa siitä, millaisia taloudellisia ja poliittisia muutoksia tarvitaan, jotta globaalit kriisit voidaan paremmin hallita. Tärkeää on myös pohtia, miten varmistamme, että pandemiat ja muut globaalit uhkat eivät käytetä tekosyynä hallitusten ja suurten yhtiöiden valtaoikeuksien laajentamiseen.