Domitianuksen Alban huvilan jäänteet, jotka nykyisin kuuluvat Castel Gandolfolle, paaville kuuluvan alueen osana, olivat paitsi huvittelupaikka, myös tärkeä osa keisarin elämää. Siellä hän piti omia juhliaan ja jopa kulttuuri- ja taidefestivaaleja. Domitianus oli erittäin omistautunut Minervalle, jonka kunniaksi hän vietti suuria Panathenaia-juhlia, joissa järjestettiin runonlausunnan, puheiden ja gladiaattorien taisteluita. Tässä ympäristössä nähtiin myös teatteri ja hippodromi, jotka kuvastivat paikan laajuutta ja sen merkitystä keisarille. Tämä ei ollut pelkkä lomapaikka, vaan keisarin asuinpaikka, joka oli yhtä tärkeä kuin hänen Roomassa sijaitseva palatsinsa.

Keisari Domitianuksen suhde senaattiin oli kuitenkin hyvin jännittynyt. Hän ei antanut senaatin jäsenille sitä kunnioitusta, joka heidän asemansa mukaan olisi kuulunut. Erityisesti senaattorien teloitukset synnyttivät pelkoa ja epäluottamusta keisarin hallintoa kohtaan. Historian kirkastama "terorihallinto" saa uusia sävyjä, kun tarkastellaan, että vaikka Domitianus teloitti useita senaattoreita, tämä ei ollut suinkaan poikkeus Rooman valtakunnan historiassa. Esimerkiksi Mark Antony ja Augustus, jotka hallitsivat Roomaa omalla tavallaan, eivät myöskään empineet käyttää teloituksia tai muita väkivaltaisia keinoja päästäkseen eroon poliittisista vastustajistaan.

Domitianuksen hallituksen väkivaltaisuutta kuvastaa myös se, kuinka useat senaattorit joutuivat kuolemaan hänen määräyksestään. Erityisesti ne, joita pidettiin kapinallisina tai vallankumouksellista toimintaa suunnittelevina, olivat Domitianuksen hengenhimoisia uhreja. Näihin teloituksiin ei liittynyt vain poliittista taistelua, vaan myös henkilökohtaisia kaunoja, mikä on paljastunut historian kertomuksista, kuten Suetoniuksen ja Cassius Dion teksteistä. Kuitenkin, suhteessa muihin keisareihin, esimerkiksi Tiberiukseen, joka oli tunnettu siitä, että hän eristäytyi Capriin ja käski kaiken Rooman politiikan toiselta paikalta, Domitianus ei pelännyt näyttää itseään ja ohjata valtakuntaa läheltä.

Kuitenkin, vaikka useat nykyajan historioitsijat suhtautuvat Domitianuksen "terrorihallintoon" varauksellisesti, on tärkeää ymmärtää, että senaattoreiden pelko oli todellista. Tacitus ja Plinius nuorempi, jotka itse elivät ja työskentelivät Domitianuksen valtakaudella, kuvaavat hänen hirmuvaltaansa äärimmäisen uhkaaviksi ja pelottaviksi. Tacitus puhui siitä, kuinka senaattorit tunsivat koko ajan olevansa tarkkailun alla ja kuinka yksi väärä ilme tai huokaus saattoi johtaa heidän tuhoonsa. Tällainen valvonta, joka ulottui jopa keisarin katseeseen, teki ympäristön jännittyneeksi ja pelottavaksi.

Erityisesti tunnettu on yksi Domitianuksen illanvietoista, jossa hän isännöi senaattoreita ja ratsuväen jäseniä. Juhla oli järjestetty pimeässä huoneessa, jossa vierailla ei ollut palvelijoita. Kutsuvieraille oli asetettu hautakivien muotoisia marmorilaattoja, ja illan aikana heitä ympäröivät mustaksi maalatut, alasti tanssivat nuoret. Tällaisen illan jälkeen vierailla ei varmasti ollut enää mitään epäilystä siitä, kuinka voimakas ja pelottava keisari todella oli.

Keisari Domitianus ei pelkästään hallinnut valtakuntaa, hän hallitsi myös pelkoa ja pelolla oli merkittävä rooli hänen valtansa ylläpitämisessä. Koko senaatti tunsi sen pelon, joka tuli keisarin julmasta käytöksestä ja arvaamattomasta temperamentista. Tämä asetti myös vieraiden roolit ja kohtalot vaarantaviin tilanteisiin, joissa heidän elämänsä saatettiin päättää hetkessä.

Loppujen lopuksi on syytä pohtia, miksi Domitianus sai tällaisen maineen ja miksi hänen nimensä ja muistonsa yritettiin pyyhkiä historian sivuilta. Hänen hallituskautensa ei ollut vain hallintoa, vaan se oli voimakkaasti persoonallisuuden ja pelon hallintaa, jota oli vaikea paeta, ellei ollut valmis elämään jatkuvassa epäluottamuksen ilmapiirissä. Historian kirjoitukset eivät aina anna täydellistä kuvaa menneisyyden tapahtumista, mutta tässä tapauksessa on selvää, että Domitianuksen valtakausi oli täynnä väkivaltaa, pelkoa ja suurta henkilökohtaista kontrollia. Tätä on syytä muistaa arvioitaessa hänen perintöään ja rooliaan Rooman valtakunnassa.

Commoduksen vallan heikkous ja sen seuraukset: Miten hänen ympärillään olevat miehet nousivat ja kaatuivat

Commodus, Rooman keisari 180–192 jKr., ei ollut mikään tavallinen hallitsija. Hänen valtakautensa on muistettu paitsi hallinnan puutteista myös siitä, kuinka hänen ympärillään olevat miehet, kuten Perennis ja Cleander, nousivat suureen valtaan ja joutuivat sitten hirttäytymään vallan pelissä. Näiden miesten tarinat valaisevat mielenkiintoisella tavalla sen, kuinka Rooman valtakunnan hallinto oli haavoittuva henkilökohtaiselle manipuloinnille ja kuinka sen institutionaaliset rakenteet olivat vuorovaikutuksessa keisarin heikon johtajuuden kanssa.

Perenniksen nousu ja tuho ovat tyypillinen esimerkki siitä, kuinka keisarin ympärillä olevat henkilöt voivat kerätä itselleen valtavaa valtaa. Perennis oli alun perin kommoduksen luotettu virkamies, mutta hän käytti asemaansa luodakseen itselleen merkittävän vaikutusvallan. Hänen nimityksensä prefektiksi, eli ylin virkamies Rooman valtakunnassa, oli strateginen siirto, joka antoi hänelle mahdollisuuden ohjata keisarin hallintoa ja edistää omia etujaan. Tilanne kärjistyi kuitenkin, kun Perennis sai vihiä keisarin heikkoudesta ja ryhtyi tekemään suunnitelmia oman poikansa asettamiseksi keisariksi. Tämä ei jäänyt huomaamatta, ja sotilaat marssivat Roomaan vaatimaan Perenniksen teloitusta. Täsmällisesti ja suoraan ilmaistuna viesti oli niin selvä, että Commodus ei voinut olla ymmärtämättä sitä. Perennis ja hänen poikansa teloitettiin, mutta Commodus ei oppinut tästä kokemuksesta. Sen sijaan hän asetti Cleanderin, joka osoittautui vielä pahemmaksi manipuloinnin ja kunnianhimon mestariksi.

Cleanderin virkaan astuminen merkitsi Rooman hallinnolle yhtä suurta romahdusta kuin Perenniksen aikaansaama. Cleanderin valta perustui hänen kykyynsä myydä virkoja ja hallita rikkauksia, jotka oli kerätty myymällä paikkoja senaattiin ja muihin virkoihin. Tämä oli radikaali muutos Rooman perinteiselle luokkarakenteelle, joka oli ollut tiukka ja hierarkkinen. Senaatti oli ollut pitkään vanhojen perheiden hallitsema elin, mutta Cleanderin toiminta repi tämän rakennelman rikki, sillä hän salli orjista vapautettujen miesten päästä senaattiin ja jopa patricioiden luokkaan. Tällainen toiminta herätti vastustusta, sillä se rikkoi Rooman syvälle juurtuneita sosiaalisia normeja ja teki hallinnosta entistä epävakaampaa. Cleanderin toimet eivät rajoittuneet pelkästään senaattiin, vaan hän sekaantui myös oikeuslaitokseen ja antoi valtavia etuuksia niille, jotka olivat aiemmin olleet maanpakolaisina. Hänen kunnianhimonsa meni kuitenkin vielä pidemmälle, ja hän halusi jättää itsestään muiston. Cleanderin jättämä perintö oli julkisten rakennusten rakentaminen, kuten gymnasioiden ja kylpylöiden rakentaminen, ja ennen kaikkea valtavan ruokahuollon hallinnan ostaminen. Hän käytti keräämänsä varat ostamalla valtavan osan julkisesta viljakaupasta, toivoen saavansa kansan ja armeijan tuen jakamalla viljaa mahdollisessa nälänhädässä. Tämä siirto osoittautui kuitenkin kohtalokkaaksi, sillä kansa ei pitänyt Cleanderia pelastajanaan, vaan syytti häntä itse ruokapulan aiheuttamisesta.

Cleanderin loppu oli kuin peilikuva Perenniksen kohtalosta. Aluksi kansa hyökkäsi hänen kimppuunsa teattereissa, mutta myöhemmin he kokoontuivat suuriin joukkoihin ja marssivat Commoduksen luo vaatimaan Cleanderin teloitusta. Tässä vaiheessa Commodus oli edelleen täysin tietämätön siitä, mitä hänen ympärillään tapahtui. Lopulta, kun tilanne oli käynyt liian vaaralliseksi, Cleander ja hänen tukijansa joutuivat teloitettavaksi. Commoduksen reaktio oli paniikki, sillä hän oli täysin vieraantunut siitä, kuinka suurta valtaa hänen ympärillään olevat miehet olivat saaneet.

Tämänkaltaiset tapahtumat herättävät kysymyksen siitä, mitä keisari itse teki, kun hänen ympärillään olevat miehet hallitsivat valtakuntaa. Commoduksen heikkous ei ollut vain hänen nautinnoistaan ja huveistaan, vaan myös hänen täydellisessä välinpitämättömyydessään siitä, mitä valtakunnassa todella tapahtui. Hänen huomiotaan vetivät vain ilot ja hauskanpidot, kuten suuret juhlat ja kylpylät, ja hänen henkilökohtaiset suhteensa eivät juuri liittyneet valtakunnan hallintoon. Tämä heikko ja välinpitämätön asenne johti siihen, että hänen luottamushenkilönsä saivat aivan liian suuren vallan, mikä lopulta johti koko järjestelmän horjumiseen.

Tärkeä huomio tässä tarinassa on, kuinka helposti valta voi keskittyä muutaman ihmisen käsiin, kun hallitsija on heikko ja itsepetoksen vallassa. Vaikka Commodus oli keisari, hän ei ollut todellinen valtion johtaja. Hänen ympärillään olevat miehet, jotka olivat valmiita manipuloimaan häntä, saivat mahdollisuuden käyttää tätä heikkoutta hyväkseen. Tämä heijastaa sitä, kuinka herkkä valta on ympäristön olosuhteille ja kuinka helposti se voi valua pois virallisen hallitsijan käsistä, mikäli tämä ei ole valppaana.

Tämänkaltaiset tapahtumat Roomassa ovat myös muistutus siitä, kuinka tärkeää on instituutioiden vakaus ja tasapaino. Commoduksen kaltaiset hallitsijat voivat mahdollisesti horjuttaa tätä tasapainoa, mutta ne, jotka nousevat valtaan keisarin heikkouden kautta, ovat usein vielä vaarallisempia. Siksi on tärkeää muistaa, että valtio ei ole pelkästään sen hallitsijan käsissä, vaan myös sen rakenteet, lainsäädäntö ja kansan valvonta ovat elintärkeitä.

Voiko profeetta olla osa nyky-yhteiskuntaa?
Miten pääomabudjetointi vaikuttaa valtion ja kuntien toimintaan?
Miten HMB-lisäravinteet vaikuttavat urheilusuorituksiin ja lihaskasvuun?
Kuinka rakentuu täydellinen Coffee, Toffee ja Pecan -hunajakakku?